11
Venäläis-eurooppalainen laika / Vs: 2016-2017 syntyneiden touhuiluja..
« Uusin viesti kirjoittanut Miikka 06.11.23 - klo:16:06 »Viikonloppuna oli hirvien etsintää luvassa. Muutamia hirviä alueella, mutta ihan rajoilla ovat olleet. Tuurissaan sitten ovatko mein puolella vai naapuriseuran vai naapurimaan alueilla. Lauantai ei saatu mitään mainittavaa aikaseksi. Sunnuntaina päätettiin yrittää silti uudelleen, jos vaikka saataisiin jotain havaintoja.
Aamusta ensin mentiin naapuriseuran rajan läheisyys tutkimaan. Päätettiin kahdella koiralla kulkea läpi ja ehkä kymmenen passimiestä. Valtion rajalta lähdettiin kulkemaan, vaikkakin tuuli oli melkein myötäinen, mutta mukavampi näin jahdin kannalta. Reino oli miun mukana ja kaverin tytön nuori seropi kulki heidän ohjaamana toisella laidalla. Yksi iso hirvi lähti Reinon edestä kuusitaimikosta ja suuntasi kovalla vauhdilla suoraan taaksepäin. Oli varmasti saanut jo miustakin hajut, joten ei paljoa ehtinyt Reinokaan mukaan. Juoksi perässä hetken matkaa, ja palaili hetken päästä takaisin. Aika lopussa seropi löysi hirven ja lähti melkoisella rähinällä perään. Reino kuuli haukun ja meni mukaan. Hirvi hiukan hiljenteli seuraavassa rinteessä, jolloin ehti hiukan Reino jo haukkumaankin, ennen kuin poksahti. Keuhkolaukauksen jälkeen pari sataa metriä juoksi ja kaatui, jossa hiukan haukkua ja kannikan putsaus. Eipä tollasessa alueesa ole munlaisille koiratöille mahdollisuuttakaan.
Sen jälkeen etittiin viimeistä naarasta muilta alueilta. Karhukoiraa irrotellessa löytyi yhdet yölliset hirven jäljet. Aattelin siihen alueeseen sen irrottaa. Oli jo pitkälle iltapäivä, eikä mahdottomasti tuntunut haisevan. Haki ihan ok lenkkejä, mutta ei löytynyt. Etelän suuntaan meni jäljet, joten kiersin sitten vielä alueen eteläpuolelle ja päätin siihen vielä irrottaa sen hetkeksi hakemaan. Jotain jälkeä vaikutti tutkan liikkeiden perusteella seurailevan, mutta kiersi kohta takaisin irtilaskupaikalle. Kyselin, josko lähettäis, mutta meni uudestaan sinne mistä vaikutti jälkiä lähteneen seurailemaan, Nyhjäili pikkuisen kuusitaimikon seassa jonkin aikaa, kunnes lähti reipasta haipakkaa. Vajaan kilometrin meni ja pysähtyi haukkumaan. Kello oli puol neljä ja hiukan alkoi hämärtää. Kahden hirven jäljet näkyi, muttei osannut sanoa olisiko vasa vai ei. Nosti vielä melkoisen sumun, joten ei jahtailuista tullut enää mitään.
Hyvä treeni siitä lopulta saatiin. Pimeeksi veti ja hirvet siirtyivät ensin hiljalleen viitisen kilometriä jääden suonlaitaan haukkuun. Siinä olivat ehkä puoltoista tuntia, kunnes valuivat suonlaitaa pari kilometriä toiseen nurkkaan, johon parkkeerasivat hakkuuaukkovitelikköön. Ei oikein karkkoja kauheasti kehannut antaa, etteivät suolle olisi menneet möllöttämään. Sitten menin suonpuolelta hiukan alta sataan metriin huutelemaan koiraa pois, niin alko lehmä huutelemaan takasin hiukan tuohtuneena. Pikkasen kannustin, että saisin liikkeelle. Lähtivätkin siirtymään, mutta melko hitaasti. Hiljaa kävelivät onneksi kauemmas suosta, noin kilometrin päähän, johon taas pysähtyivät. Palailin autolle ja ajelin lähemmäs. Koitin käydä taas hiukan huutelemassa, mutta koira tiukkasi vaan tahtiaan. Käppäilin viiteen kymppiin puskassa, jolloin lähtivät taas siirtymään. nyt hiukan huonohkoon suuntaan, joten ajelin seuraavalle tielle eteen. Pysähtyivät ennen tietä taas haukkuun, josta hetken arpomisen jälkeen pikkasen parempi suunta. Siinä juoksin rymistellen ja karjuen ryteikössä, jolloin jo parempi vauhti karkossa. Vajaan puoltoista kilsaa meni, kunnes alkoi joen rannan lähellä haukku. Nyt sitten autolla reippaasti pohjoispuolelle, jossa sen alueen reunassa heti hevosaitauksia, missä aika pirusti hevosia. Sinnepäinhän se alkoi valumaan tietenkin. Katkoin oksia ja huutelin, etteivät vaan tulisi sinnepäin. No eipä kestänyt ku hetki, niin hyvää vauhtia aitausta kohti! Kohta koira aitauksen sisällä ja kohti porukassa olleita hevosia. Sydän kurkussa koitin valolla etsiä koiraa pimeydestä hevosten keskeltä. Seuraavaksi kun vilkaisin puhelinta, niin koira olikin menossa jo joen toista puolta äskeiselle haukkupaikalle En tiiä mitä tapahtui ja miksi, mutta kait se vaan kävi sillan kautta ylittämässä joen ja paineli takaisin. Ei kai ehtinyt välittää hevosista...onneksi!
Sinne paineli takaisin, ui joen yli ja lähti etelään asfalttia kohti. Siinä aattelin, jos ehtisi koittaa kiinni. Tutka ei tietenkään silloin antanut pariin väliin paikkaa ja seuraavana olikin jo muutaman satametriä tien yli menossa kohti vanhaa ja uutta kanavaa. Paikkaa joutui taas odottelemaan. Kumpaa puolta menivät hirvet? Jos lähtisi ylittämään, niin vastarannalla saisi varmasti kiinni. no, seuraava paikka olikin keskellä vanhaa kanavaa, joten auto ympäri ja isomman kanavan toiselle rannalle. Seuraava paikka ison kanavan keskellä ja kun ennätin kohdalle, niin 50m ennen autoa nousi rannalle ja tyytyväisenä jatkoi mettään. Siitä oottelin hiukan suuntaa, jotta osasi suunnistella seuraavalle tielle. Noin kolme puol kilsaa meni, kunnes tien ylityksestä sain houkuteltua hirven leikkuuroippeilla autoon.
Reilu kuus tuntia irtilaskusta, vartin vajaa viis tuntia haukkua ja kakskyt kilsaa tuli mittareihin. Hyvin touhusi kyllä, mutta yhtään en kyllä kaipaa sitkaampaa koiraa. Eihän tuossa sen puoleen mitään, niin kauan, ku edessä kulkee ammuttava elukka ja pysytään kohtuu etäisyyksillä rajasta. Meillä vaan aika harvoin niin.