Hiihtoloma

Aika huonosti tullu tuon edellisen tapauksen jälkeen käytyä metässä. Annettu Reinon anturoitten parantua ja otettu pitkästä aikaa ihan hyviä uniakin. Lomailu alkoi pojan sairastelulla, joten kotona nysvättiin.

Torstai aamusella viimein aattelin lähtee hiihtelemään tutun reitin seurojen rajalla. Samalla saisi lenkitettyä karhukoiran. Surkeaksi oli menny hiihtokeli, kun päivisin oli plussalla ja yöllä hiukan pakastanut. Vanha latupohja kantoi joissain kohdissa, mutta pääasiassa ei. Hyvän hien sai puuhastellessa.

Sitten meinasin ajella toiselle puolelle aluetta ja hiihdellä Reinon kanssa vähän puskia, jos vaikka rusakon saisi liikkeelle. Matkalla pysähyin vielä juttelemaan erään koiramiehen kanssa. Siinä jutellessa en huomannutkaan, että toinen kaveri oli laittanut viestiä ja soittanut. Lähtiessä jatkamaan soitin takasinpäin. Alkulässytysten jälkeen kerroin, että rusakoita kai se on lähettävä kattelee. Kaveri tokas, et “ensinnäkin rusakkojahti loppu eilen ja voithan sie niitä mennä kattelee, jos ei sikojen jahtaaminen kiinnosta!”

Toki kiinnosti. Nihkeesti oli ukkoja jahtiin arkiaamupäivänä. Kuuden ukon rytmiryhmä saatiin aluksi kasaan. Reino ja kaverin sekarotuinen Jekku -koira oli tarkoitus päästää mettään.

Käytiin vielä varmistelemassa jälkiä ja todettiin, että motissa pitäisi porukan olla. Oli yöllä kulkeneet yhtä jotosta sisälle mottiin, joten määrää ja laatua oli mahdoton siitä arvailla. Kamera kuva kuitenkin oli yöltä tullut, jossa tasakokoisia sikoja oli kymmenen kappaletta. Tällä oletuksella ja valmistelulla päätettiin lähteä koirien kanssa jotokselle ja ripotella passiukkoja kulkureiteille.

Toki jälki tuntui koirille nokkaan käyvän, mutta kumpikaan ei tuollaista yli 12 tuntia vanhaa lähde ihmeemmin selvittämään. Sehän tässä oikeastaan mahdollisti koirien käytön, kun jälleen kerran pari kilometriä valtakunnan rajalle oli matkaa.

Kaveri laski Jekun miltei heti irti. Mie hiukan kävelin eri reitille mettäkoneen uria ja laskin Reinon irti. Melkein heti vislasin takasin ja laitoin kiinni, kun ihan tuoreita hirven jälkiä ja jätöksiä oli raivausjätteiden seassa. Jatkoin koira liinassa melkein kilometrin verran, minkä siat oli kulkeneet melkein kokonaan koneen uria luovien. Kun urat loppuivat ja jälki lähti tiheämpään kuusikkoon kipuamaan melko jyrkkää mäkeä, laskin Reinon irti.

Siat olivat kiivenneet mäen päälle, jossa olivat kaivaneet lumen alta sammalta ja juuria sekä useamman muurahaispesän tasoittaneet maantasalle. Olivat kierrelleet pienempinä porukoina pikku lenkkejä alueella. Lopulta löytyi taas yhteinen jotos, joka jatkui seuraavan notkon yli kohti seuraavaa mäkeä. Avoimilla paikoilla lunta oli melko inhottavan paljon ja alkoikin ukko olla hiestä läpi märkä. Toisaalta olisi ollut mukava, kun olisi ottanut liukulumikengät jalkaan, mutta rinteessä ja pusikoissa niitä sitten taas olisi saanut raahata.

Pumppasin seuraavan mäen päälle, jossa samanlainen näky kuin edellisessä. Muurahaispesiä töngitty ja juurakoita käännelty lumien alta. Hetki jossain kellahdettukin, sontaa alkoi olla joka puolella. Kohta taas löytyi jatkojotos eteenpäin. Lähettiin laskeutumaan rinnettä alaspäin ja hiukan erilaisia lenkkejä oli siat tehneet. Kuitenkin kohti tiheää kuusitaimikkoa mentiin. Taimikossa lunta oli riittämiin ja raskasta oli kulkea, kun siat olivat kulkeneet tietenkin kuusen juurelta toiseen ja itehän ei sinne mahtunut. Reiteen asti lunta ja käsillä puista vauhtia. Koira alkoi edessäpäin nostella kuonoa, mutta lumimäärä selvästi teki sen varovaiseksi. Ei varmasti uskaltanut jokaisen kuusen alle noin vain syöksyä uraa pitkin. Sinne se kuitenkin johonkin etumaastoon hävisi.

Tää tuskaisa ähellys ja rämpiminen, samalla elukoitten touhuamisten seuraaminen on jotenkin kuitenkin mahtavaa. Lopulta sain parin naamallaan käynnin jälkeen itteni ison kuusikon laitaan, jossa lumimäärä väheni ja pinta koveni. Kaivelin puhelimen taskusta ja vilkasin, että Reinohan onkin seuraavan mäen takana reilun 300m päässä. Sen verta hiki kirveli silmissä, etten enempää ihmetellyt, vaan kerroin vhf:ään jatkavani jälkeä tutkiskellen. Kymmenisen metriä käveltyäni, olin kuulevinani haukkua!? Puhelin uudestaan käteen ja kyllä se Reino vaan haukkui!

Noin 350m oli matkaa paikallaan haukkuvaan tai 1km/h liikkuvaan koiraan. Lähdin rompsottamaan jälkeä pitkin kohti haukkua. En paljoa varonut, kun arvelin, ettei ne kauaa paikallaan viihdy, enkä kerkeäisi ampumaetäisyydelle mitenkään, saati tällä hangella pääsisi lähelle muutenkaan.

Hiljalleen valui haukku eteenpäin samalla, kun käppäillin jälkiä katsellen perässä. Kymmenen minuuttia kului mukavasti, rauhallisesti kävellen ja nauttien, kuunnellen haukun etenemistä kohti passeja. Muutamaksi minuutiksi haukku jumittui 70m päähän passimiehestä. Passi sanoi kuulleensa pitkään roiskimista pusikosta, muttei näkyvyyttä paljoa ollut. Sitten oli yksi sika lähtenyt liikkeelle reippaasti ja juoksi uralle, jossa passimies seisoi, pysähtyi ja kääntyi korvat pystyssä katsomaan ukkoa - ja ryntäsi kohti. Reilu parikymmentä metriä oli matkaa, kun kajahti - mutta sika jatkoi. Liian nopeat liikkeet aiheutti panoksen jumituksen, uudelleen taakse ja eteen! Onneksi sika jostain syystä muutama metri ennen ukkoa hyppäsi tien toiselle puolelle, johon ojan kaltaalle pamahti toinen laukaus. Kymmenen metrin päähän valahti iso sika kyljelleen.

Reino oli ollut kuulemma koko ajan alle 5 metrin etäisyydellä siasta. Laukausten aikana varmaan mahdotonta tuollaisesta tarkkaa havaintoa tehdä, mutta hyvä ampuja ja onni myötä, ettei käynyt mitään! 
Heti Reinon ehdittyä sian kimppuun, Reinon päälle hyökkäsi pienempi, noin 50-60kg possu. Oli kuulemma päässyt ihan kunnolla kiinni asti töytäisemään pariin otteeseen, jonka jälkeen Reino oli syöksynyt heti perskarvoihin kiinni sian käännyttyä.

Ihan samoihin aikoihin pamahti muutamaan otteeseen viereisissäkin passeissa. Porukka, joka koiran edessä oli ollut, oli hajonnut pienempiin osioihin, jotka koittivat irtaantua alueelta eri reittejä. Muutama saatiin näistä nurin.

Reino oli kulkenut todennäköisesti possun perässä muutaman sadan metrin verran metsän puolelle, kun sain itte raahauduttua kaatopaikalle väsyneenä, mutta onnellisena koiran ja uuden siankaatajan onnistumisesta. Tosi hitaasti Reino kulki, eikä haukkunut. Ihmettelin asiaa samalla, kun kuuntelin kaatajan hienoja kokemuksia. Samoihin aikoihin tuli korvaan tieto, että Jekku haukkui ja kulki sikojen kanssa meille päin. Matkaa toki vielä oli useampia satoja metrejä. Tyhjentelin lumet märistä saappaista ja olin lähdössä askeltamaan parin sadan metrin verran metsän puolelle passiin, kun Reino tuli risukosta luokse. Näytti ihan ok olevan, mutta molemmat ulkomaanmatkailussa revenneet anturat oli auki ja vuotivat. Ei oikein vaikuttanut olevan mukavaa kulkea paikoitellen kovapintaisella hangella.

Reino kulki uran vieressä samaan suuntaan olevaa possun uraa pitkin, kun mentiin paikoille. Siinä rinteen reunassa kulki jotos, josta oli sikaporukka mennyt vastakkaiseen suuntaan aiemmin. Jäin siihen seurailemaan Jekun etenemistä. Vaikutti menevän melko kaukaa. Saattaisivat kiertää kuitenkin aiemmalle polulle ja tulla myöhemmin vielä tästä, joten aattelin rauhassa odotella. Yhtäkkiä Reino tormakoitui ja alkoi kuuntelemaan kuusipusikkoon alarinteen suuntaan. Itekin kuulin jo rutinaa. Kohta vilahtikin tummaa jossain välissä, mutta ihan kuin olisi kääntynyt pois. Reino hävis ja melkein samantien porsas pomppas ylittämään uraa parinkymmenen metrin päästä. Siihen läpsähti ja Reino ylpeänä alkoi poistamaan kinkkukarvoitusta.

Jekku kulki haukkuen sille miun aiemmin kulkemalle uralle ja alkoi kaartaa lähemmäs passeja. Kävelin reilun satametriä takasinpäin mäen toiselle reunalle. Tästä pystyin näkemään äsken Reinon eteen sianampuneen passiukon. Kohtahan sinne rymisteltiinkin ja yksi possu putosi junan kyydistä. Näin kuinka iso jatkoi uran yli, mutta muita en nähnyt. Olin kuulevinani possujen ääniä alaviistossa edestäni, miun ja ampujan välistä. Odottelin hiljaa ja aloin pälyillä Reinon reaktioita, mutta siellähän se raadon kanssa peuhas kauempana takana.

Oottelin hiljaa ja valmiina. Ei mitään. Vain äskeisen ampujan touhujen ääniä. Vetäisin aseen viilekkeet olkapäille ja päätin lähteä vetämään raatoa pois. Parikyt metriä ehdin rouskia eteenpäin, kun sivusilmällä huomasin liikettä! Kymmenen possun kulkue asteli ehkä 30m päässä samaan suuntaan miun kanssa melko isossa metässä!

Yllättävän rauhallisesti otin aseen käsiini, nostin poskelle ja poistin varmistuksen. Hyvään väliin noin kärsän kohta piikille ja poks! Possu putosi. Muut kuin halvaantuivat paikoilleen hetkeksi, sitten alkoivat pikku hiljaa jatkaa matkaa ilman juoksuaskelia. En alkanut edes yrittää enempiä. Silloin ammuttu possu pomppasikin jaloilleen ja lähti liikkeelle, onneksi olin valmiina ja sain lopetettua juoksun lopullisesti pari metriä edemmäs.

Sitten seurasikin ehkä yksi hauskimmista tapauksista, jota olen metässä koiran kanssa nähnyt. Possuletka kulki uraa, jolle ammuin aiemman possun reilun sadan metrin päähän ja jossa Reino sitä tällä hetkellä retuutti. Possut olivat parinkymmenen metrin päässä, kun alkoi kuulua Reinon haukku. Jotenkin erikoinen, hiukan hätääntyneen kuuloinen. Otin pari juoksuaskelta, että näkisin. Reino seisoin raadon vieressä ja haukkui kymmenen metrin päässä hölmistyneinä seisovaa possuporukkaa, joka ei halunnut vissiin poistua jotokselta. Välillä Reino nykäisi pari karvaa raadosta ja sitten otti askeleen toisia kohti haukkuen. Tuli ihan sellanen olo, et Reino ilmoitti, et tätähän ette vie!

Muutaman askeleen kun lähestyin, lähtivät porsaat alarinteen kuusikkoon tallustamaan. Reino otti pari askelta mukana, mutta näytti jalat tuntuvan melko inhottavalta ja raato vetävän puoleensa tällä kertaa enemmän. Hyvä niin.

Pikku hiljaa illan jo pimetessä, saatiin kokoiltua kaatuneet siat lahtivajalle. Jekku vielä työskenteli hienosti pikkuporukan perässä, kun muutama ukko varmisteli, ettei jäänyt haavakkoa metsään. Viimeisen tienylitykseen porukasta poksautetun jälkeen jotoksella ei verta näkynyt. Voitiin hyvillä mielin lopettaa.

10. - 11.2.2024

Pitkä viikonloppu

Viimeeksi marraskuun lopussa jahtailtiin villisikoja. Sen jälkeen tulikin lunta sekä pakkasia ja sikojen liikkuminen meidän alueilla jäi hyvin vähäiseksi. Kuten aina talvisin, siat suuntaavat Venäjän puolelle ja käyvät korkeintaan ihan rajan pinnassa olevilla syöttöpaikoilla ruokailemassa. Niin kävi nytkin.

Joulu- ja tammikuussa karhukoiran kanssa haukuttelin muutamaan otteeseen hirviä. Lunta oli jo hiukan jopa liikaakin,  mutta tuntui tykkäävän, kun ei hirvetkään halunneet juosta.

Tammi- helmikuun nurkilla 4-5 porsaan porukka käyskenteli useampana yönä rajanpinnan syöttöpaikoilla. Pari kertaa kuulemma olivat olleet päivämakuulla sisämaan puolellakin. Niiden jälkiä lähdettiin kaverin kanssa tutkimaan lauantai aamusta. Oletuksen mukaan olivat menneet rajalle päiväksi, joten varasuunnitelmana oli näädän jälkien etsiminen.

Ihan vyöhykkeen pintaa kulkevalta tieltä löytyi sisäänmeno jäljet, mutta ei paluujälkiä. Käppäiltiin ja ajeltiin vielä muutkin kantit, eikä poistulojälkiä eteen osunut. Naapuriseuran kavereille ilmoitettiin, että tarkastaisivat vielä oman puolensa ja jos passaisi, niin jahattaisiin, sikälimikäli ei enempiä jälkiä löytyisi.

Ihan vyöhykkeen pinnassa oltiin, passit saatiin kuitenkin vedettyä tiukasti vyöhykkeen pintaa pitkin, eikä aluekaan iso ollut. Tuttu paikka kaikille ja myös Reinolle, jolta samoilta nurkilta jo saatu useita possuja nurin. Joten eikun menoksi. Liukulumikengät jalkaan ja pusikkoon. Reinon löysäsin irti, kun löysin yöllisen polun. Itte valuttelin pusikossa polun reunaa perässä. Noin 300m eteni määrätietoisesti, pysähtyi ojan laitaan ja kiersi pari pientä kierrosta ja alkoi haukkumaan.

Haukku pysyi hetken paikallaan. Matkaa passimiehiin oli reilu parisataa ja rajalle ehkä 600m. Otin siteitä auki, että lähtisin kävellen polkua pitkin, kun lähtivät liikkeelle. Suunta rajanpuoleisia passeja kohti. Laitoin siteet takasin kiinni ja oottelin hetken. Kohta poksahtelikin muutama laukaus! Hyvä homma!

Seurasin trackeristä, niin Reino jatkoi passilinjatien yli ja vauhti tietenkin melko hurjana. Sitten tuli ilmoitus, että yksi on nurin. Reino oli tullut tyylilleen uskollisena kannassa kiinni, vilkaissut, että yksi putosi matkasta, mutta jatkoi loppujen kanssa kohti rajaa. Painoin puhelimen taskuun ja lähdin hiihtelemään takasin autolle.

Enpä ollut edes pahasti huolestunut, toki harmitti koiran rajan yli meno, mutta tyypillisesti Reino palailee kyllä ukon luo.

Autolla ajelin ylityspaikan kulmille vilkasemaan jälkiä. Kahdessa partissa oli siat juosseet rajalle. Reino oli seuraillut yksin kulkenutta. Melkein heti rajan yli päästyään siat hidastivat vauhtia. Ihan käppäillen näyttivät kulkevan melko suoraviivaisesti pois rajalta. Ja melko tasaiseti Reino haukkui mukana kulkien. Matka jatkui reilun 2km:n päähän rajasta. Siinä hetken olivat paikallaan ja kohta lähtivät rauhallisesti kulkemaan rajan suuntaisesti pohjoista kohti. Siinä kartan mukaan kulkee Venäjän puolella tie vieressä. En tiiä, mutta mahtaisiko olla toverilla siinä joku valvontalinja ja aita tienvieressä.

Karavaani kulki hitaasti mutta määrätietoisesti noin 2,5km. Samalla kaartoivat hiljalleen takaisinpäin kohti rajaa. Puolitoista tuntia lähdöstä haukku raikasi jo lähimmillään reilun 200m päässä rajasta. Siihen olisi päässyt noin 300m päähän huutelemaan ja viheltelemään, mutta ajattelin, ettei kannata mennä nyt sinne melskaamaan, ettei siat lähde yhä syvemmälle Venäjän suuntaan. Parhaimmillaan olisi mahdollista, että siat kulkisivat takaisin omalle puolelle koira mukana.

Reilu puolituntia porukka pysyi samassa mäessä lähellä rajaa hieman kierrellen. Sitten taas lähdettiin, ja valitettavasti kauemmas rajalta. Aika tarkkaan 3 tuntia oli kulunut, kun porukka kulki jälleen kartalla näkyvälle uralle, jossa kuullusti aina välillä kulkevan moottorikelkkoja tai jotain muita moottoriajoneuvoja. Tutkasta seuratessa arvelin, että tässä kohtaa siat ylittivät vain uran, mutta Reino jäi kulkemaan uraa pitkin. Se alkoi hölkötellä uraa pitkin reilun kilometrin verran pohjoiseen, josta kääntyi takasin ja jatkoi uralla sahailua edestakaisin. Välillä juoksi noin 3 kilometrin päähän risteykseen asti, josta onneksi kuitenkin kääntyi takaisin. Tossa vaiheessa, kun oletin sen jättäneen siat, koitin päästä mahdollisimman lähelle rajaa huutelemaan ja viheltelemään sille. Matkaa oli kuitenkin 1,5-2km, eikä tuntunut tehoavan. Reino usein alkaa ulvomaan, jos se ei ukkoa ala löytämään ja kohta välkkyikin panta taas punaista. Hetken se aina välillä ulvoi ja taas jatkoi kulkemista uria pitkin välillä kauemmas ja välillä hiukan lähemmäs, kuitenkin noin 1,5km päässä rajasta lähimmillään.

Illalla hiukan ennen kahdeksaa se tuli käymään noin 500m rajasta ja 900m miusta. Tässä kohtaa olin melko varma, että se kuuli, kun parin kaverin kanssa pidettiin melkoista meteliä. Reino kuitenkin pysyi uralla ja kääntyi siitäkin kulkemaan takaisin päin. Alkoi hiljalleen huoli kasvaa. Pakkasta oli –22C, joten sisäkoirana elelevälle varmaan alkoi kylmäkin tulla. Matkamittarikin näytti jo reilua 30km koiralle. Kohta tutka näytti, että koira jäi paikalleen noin 800m metrin päähän rajasta mäen taakse. Oletin sen käyneen kiepille huilaamaan. Nyt oli jo pakko laittaa paikannusväliäkin pitkäksi, jotta akku kestäisi.

Noin puolitoista tuntia Reino oli paikallaan, kunnes taas alkoi hortoilemaan samoja polkuja, joilla sikojen kanssa oli kulkenut päivällä. Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi kulkea sikojen polkua paikalle, jossa se lähimmillään oli haukkumassakin. Siinä samassa alueessa se pyöri seuraavat kolme tuntia ja mie hiihtelin raja-aitaa edes takasin huudellen ja vihellellen. Lähimmillään alta 300m oli matkaa koiraan, mutta en päässyt missään vaiheessa näkemään sitä. Alkoi olla ukollakin energiat vähissä samoin kuin ymmärrys, että mitä hemmettiä tässä oikeen tapahtuu?!

Koira varmasti kuuli miut kuulaassa yössä ja tiesi tasatarkkaan suunnan, mistä ääni kuuluu, mutta ei siltikään tullut. Aitaa ei tuossa välissä enää vaan voinut olla estämässä tai maaston kohdatkaan ei olleet sellaisia, ettei pääsisi tulemaan. Aloin jo epäilemään, onko tuo ees miun koira...

Hiukan ennen kello kahta yöllä koira taisi pyörähtää taas kiepille. Itekin hiihtelin hetkeksi aidalta pois, kun kaveri oli pitämässä autoa lämpimänä tien laidassa. Tunniksi tuli nukahdettua, kun juomista hörppäsi ja lämpimään pääsi. Noin tunnin verran huilasi Reinokin, kunnes taas alkoi ramppaaminen uraa ja polkuja pitkin. Välillä kuului muutama ulvonta. Ei muuta, ku hiihtelemään ja huhuilemaan.

Kaveri lähti neljän nurkillahuilimaan kotia. Puolen viiden aikoihin sain houkuteltua Reinon reilun 300m päähän. Koitin olla kovemmin huutelematta tai viheltämättä, kun ei ainakaan se tuntunut tehoavan. Harmillisesti tuuli kävi koko ajan melkein poikittain, hiukan viistosti koirasta itteenpäin. Tunnin verran siinä melkein paikallaan ihmeteltiin, kunnes Reino kävi taas kiepille. Oli aika vilakka, niin aattelin hiihdellä autolle ja ajaa sen välistä lämpimäksi. Karhukoira miulla oli koko ajan mukana ja aika monta kertaa sen kanssa hiihdeltiin päivän ja yön aikana hajuja jättämässä aidalle.

Puolen tunnin ajelun jälkeen palasin parkkiin 700m päähän koirasta. Ajattelin vartin huilin olevan paikallaan ja laitoin kuudeksi kellon soimaan. Heräsin säikähtäen, kun kuskinpuolen ikkunaan, johon nojasin, hakattiin hurjaa tahtia. Kaveri paukutti nyrkeillä ikkunaan! “Reino on aidalla, Reino on aidalla!” huudot saivat äijän nopeisiin liikkeisiin, vaikka täydessä tokkurassa olinkin.

Pari minuuttia yli kuuden Reino oli lähtenyt makuulta suoraan aidalle. Kulkenut aidan reunusta hieman toiseen suuntaan ja kääntynyt ja jatkanut toiseen. Kun ehdin hiihtäen aidalle oli se kääntynyt takaisin Venäjän suuntaan ja nyt jo 500m päässä. Tuskasesti huutelin ja viheltelin sille, mikä vain kiihdytti sen vauhtia poispäin. Olipahan supersurkea olo. Sen saakelin yhden hetken huilin takiako missasin ehkä ainoan tilanteen saaha koira takasin...!?

Omatunto kolkutellen luovutin huutelun ja hiihtelin katsomaan jälkiä. Ei olo paljoa parantunut, kun useammassa kohtaa, jossa oltiin karhukoiran kanssa aidalla ihmetelty, oli Reino koittanut aidan raosta tassulla kaivella toista puolta... Kohdassa, josta se oli kääntynyt toiseen suuntaan kulkemaan aidan vierusta, olisi tarvinnut jatkaa enää 20m, niin olisi osunut kohtaan, jossa aidassa aukko ja se olisi päässyt Suomen puolelle. Ei vitsi mitä tuuria.

Eipä se auta märehtiä. Aloin hieromaan omaa hajua tolppiin lähellä aukkokohtia ja hain kaverin antaman makkarapaketin, josta pilkoin palasia paikkoihin, josta Reino pääsisi aidasta läpi. Uskomattoman hyviä kavereita alkoi taas aamusta valumaan paikalle. Sain kahvia ja aamupalaa, joka ei toki hirveästi vieläkään maistunut. Koira teki isompaa lenkkiä kauempana ja taaas kahdeksan kulmilla suuntasi lähemmäs. Kuitenkaan se ei halunnut uria lähteä kauemmas ja suuntaili samoille nurkille yhä uudestaan, niin aattelin, että halu ja ymmärrys sillä on tähän kulmille palata.

Kerran pari se palasi tutkimaan polkua, josta se oli mennyt sikojen kanssa, mutta ei sitäkään jatkanut lähemmäs rajaa. Koitettiin taas vihellellä ja huudella. Sanoin kuitenkin kavereille, että koitetaan olla vaan hiljaa ja annetaan sen itse tulla aidalle asti, jos on vaan tuloillaan. Vaikutti siltä, että vältteli huutelijoita.

Yhdeksän aikoihin olin aidan varressa, kun Reino suuntasi aitaa kohti miusta reilun 300m päässä. Se tuli jo 100m aidasta, kunnes käänsi taas hiljalleen pois. En tiedä tajusiko, että aidalla oli joku, mutta lähti poispäin kulkemaan. Siinä kohtaa rauhallisesti koitin kutsua, muttei vaikutusta. Jatkoi taas kelkkauralle ja kierteli kauemmas. Sunnuntai onneksi oli hieno keli. Vaikka olikin parikymppiä pakkasta, niin aurinko lämmitti jo selkeästi, varmaankin mustaan turkkiinkin tuntui mukavalta. Kymmenen aikoihin vetäskin taas kiepille.

Otti taas noin tunnin levon, kunnes alkoi kiertely kelkkauraa ja polkuja pitkin. Sitä teki kakspuoltuntia ja taas jäi reilun viidensadan metrin päähän aidasta makuulle vajaaksi tunniksi. Olin aidalla reilun viidensadan metrin päässä hiihtelemässä, kun puolen kahden aikaan nousi liikkeelle ja suuntasi suoraan aitaa kohti. Hiihtelin lähemmäs, jotta olisin päässyt edes näkemään, miltä se vaikuttaa, mutta kääntyi jo ajoissa poispäin kulkemaan. Meni 300m päähän aidasta ja lähti tuulta vasten kulkien lähestymään aidan kohtia, joihin olin ripustellut makkaroita ja hanskoja. Nyt ajattelin jäädä selvästi kauemmas ja soitin muillekin, että pysyisivät hiljaa, jotta koira tulisi edes rajalinjalle näkyville.

Reino jatkoi varovasita lähestymistä viistosti aidansuuntaan. Ite pysyin 400-500m etäisyydellä. 13.40 pääsin näkemään, kun musta koira astui varovasti rajalinjan venäjän puoleisesta tiheiköstä aukealle. Hitaasti askel kerrallaan, häntä alhaalla pää matalalla ja korvat luimussa se luimuili puolelta toiselle lähestyen aitaa, johon olin hajuja hieronut. Hitaasti se ylitti avoimen aidalle asti ja haisteli varovasti tolppaa. Olin 300m päässä hiljaa ja seurasin. Nousin varovasti seisaalleen, jotta se näkisi minut, kun lähti tulemaan hiljalleen kohti. Reino pysähtyi ja jäi epäluuloisen näköisenä tuijottamaan. Sanoin rauhallisesti “Reino, tuuhan tänne”. Saman tien se pyörähti ympäri ja lähti reippaasti vastakkaiseen suuntaan aidan reunusta pitkin. Nyt viimeistään tajusin ja uskoin, että koira on melko sekasin ja tosi arkana.

Normaalisti Reino ilman riistan hajuja on melko hyvin hallittavissa oleva koira, joka pitää yhteyden miuhun ja tulee viheltämällä/huutamalla luokse melko pitkästäkin matkasta. Helppo sen kanssa vaellellessa vaihtaa kulkusuuntaa ja reittiä oman mielenmukaan, jos se vain on muutaman sadan metrin säteelllä.

Onni onnettomuudessa oli tässä tilanteessa varmaan se, että koira lähti kulkemaan aidan vierusta vastatuuleen kohti aidasta löytyviä aukkoja järven rantaa kohti, johon vielä olin ripotellut aiemmin makkaran pätkiä. Varmaan nälkäisenä haistoi ne ja miun sekä toisen koiran hajut. Kello 13.48 se oli tutkan mukana Suomen puolella! Aikamoinen helpotus!

Kohta näinkin Reinon kulkevan pellon reunassa olevaa latu-uraa pitkin sisämaahan päin selvästi haistellen jälkiä, josta olin toisen koiran kanssa rampannut melko monta kertaa yön aikana. Hiljaa tarkkailin 300m päästä, kun se haistellessa nosti hännän ylös ja innoissaan teki jonkun ihme onnellisuuspyörähdyksen jatkaessaan matkaa. Pari sataa metriä oli siitä matkaa vyöhykkeen laitaa kulkevalle tielle, jonne toivoin sen kulkevan, niin ei olisi enää niin suurta hätää palaamisesta aidan toiselle puolelle. Sitten huomasin, kun kaveri tuli autollaan hurjaa vauhtia tietä pitkin! Hänhän ei ollut koiraa vielä nähnyt, enkä ollut ehtinyt infoamaan mitään. Kaveri pysähtyi pellon laitaan ja ryntäsi ulos auttaakseen, mutta siitähän koira taas säikähti ja pyöräytti ympäri ja ryntäsi juoksuun kohti rajaa. Huusin, kaverille, että menisi pois ja olisi hiljaa. Reino onneksi käänsi juoksun rajamiesten kelkkauralle, joka kulkee vyöhykkeellä rajansuuntaisesti. Se painelikin pariakymppiä vajaan kilometrin levyisen järven yli toisella rannalla olevaan mäkeen. Toisella puolella järveä olin käynyt yöllä mäen päällä hiihtelemässä ja huutelemassa koiraa Venäjän puolelta ja nyt se alkoi tutkia noita jälkiä kulkien niitä uria pitkin.

Sillä välin mie liipasin sukset ja sauvat ladun varteen ja lähdin juoksemaan järven yli uraa pitkin. Toiveena oli, että pääsisin koiran ja rajan väliin estämään sen paluuta rajan yli ja mahdollisesti pääsemään tuulen päälle, jotta se haistaisi perässä kulkevan ukon. Puolisen tuntia oli kulunut, kun pääsinkin raja-aidan viereen ja koira oli pari sataa metriä sisäman puolella. Näyttikin hyvältä, että se lähtisi kulkemaan järven rannan myötäisesti kulkevaa tietä sisäman suuntaan. Sinnehän se lähtikin, huh! Mutta siten tulikin jo seuraavat avuliaat kaverit, jotka ajoivat juuri kyseistä tietä koiraa vastaan ja ei kun ympäri! Voihan paska.

Itellä alkoi olla puhelimen akku melko finaalissa, joten nopeita viestejä piti koittaa saada laitettua, ettei kukaan tulisi nyt lähemmäs, vaan koittaisin itse päästä joko lähestymään tuulen päältä tai vaan saada koiraa painetuksi syvemmälle sisämaan suuntaan.

Noin puolituntia oottelin raja-aidalla, kun Reino kierteli siinä parin sadan metrin etäisyydellä uria ja lopulta poistui metsän puolelle rinteeseen ja taisi käydä makuulle. Oottelin vielä puoltuntia, kunnes nousin selvästi tuulen päälle parin sadan metrin päähän koirasta ja aloin hiljalleen juttelemaan sille. Ajattelin, että jos rauhallisesti juttelemalla lähestyisin tuulen päältä, niin se kuulisi ja haistaisi miut ja ymmärtäisi kuka siellä on. Välillä pysähdyin istuskelemaan ja jatkoin juttelua, kunnes taaas muutamia kymmeniä metrejä astelin jutellen lähemmäksi. 50m päähän päästyäni en vielä nähnyt Reinoa, kun se säntäsi karkuun järvelle ja lähti juoksemaan rannan myötäisesti sisämaata kohti.

No nyt päätin, että kävelen perässä rauhallisesti ja vihellellen ja huudellen painan sitä vaan mahdollisimman kauaksi rajasta. Jos se vielä jäisi toiseksi yöksi metsään, niin olisipahan ainakin Suomen puolella ja todennäköisesti hakisi suojaa jostain talojen pihoista jossain vaiheessa.

Hiljalleen kuljin järven rantaa ja koira eteni edellä nousten hetkeksi rannan lähellä kulkevalle tielle hetkeksi, josta siirtyi kulkemaan metsän puolella. Aina sitä mukaan, kun lähestyin se lähti uudelleen liikkeelle ja kohta pysähtyi. Noin puolen viiden aikoihin nousin itse tielle, jossa oli pari kaveria autolla auttamassa. Alkoi olla itellä melko väsy hangessa rämpimiseen, niin toinen kavereista lupasi lähteä koiran perässä tarpomaan. Eräs toinen koiramies soitteli niihin aikoihin ja kysyi voisiko auttaa, niin pyysin häntä hakemaan miun auton ja ajamaan sen noin kilometrin verran koiran kulkusuuntaan eteen, laittamaan toisen koiran omaan häkkiinsä ja jättämään kontin ja Reinon häkin auki sekä kaikkien lähtemään pois sieltä. Ajattelin, jos Reino haistaisi kaverinsa ja tutut hajut autosta, niin saattaisi mennä omalle paikalleen, jos ei häiriöitä olisi.

Koiran perään lähtenyt kaveri laittelikin kohta kuvia, kun miltei sadan metrin välein löytyi makuujäljet. Päätinkin, että jossei Reino mene autoon itse, niin sitten hiihdän sen raivolla kiinni vielä tämän illan aikana, jotta saadaan tämä homma päätökseen.

Hiukan ennen kello kuutta illalla Reinon tutka pysähtyi paikalleen kohtaan, jossa auto oli parkissa. Ajettiin sadan metrin päähän ja siitä hiippailin auton etupuolen kautta häkeille ja suljin häkin, jossa Reino istui! Olin jo varautunut melkein kaikenlaiseen käytökseen, mutta kun laitoin häkin kiinni, niin Reino alkoi nuolla kättäni. Väsyneet, sekavat ja melko huojentuneet oli tunnelmat! Reilun 30 tunnin “metsästysretki” saatiin päätökseen, kiitos kaikkien avustajien. Myönnettävä, että vaikka metässä liiankin hyvin viihdyn, niin tämän kertainen annos oli ihan riittävä.

Reinolle tuli noin 80km matkaa tuona aikana ja kolmisen tuntia sikatyöskentelyä. Miulle karkeasti 50km hiihtelyä ja kävelyä. Jälkeenpäin voi taas paljon pohtia, viisastella ja oppia varmasti tästä. Kuitenkin tärkeintä, että koira pääsi kotia ja on kunnossa. Jalat pari päivää melko tönkkönä ja tassut jonkin verran ruvella karkeasta hangesta, mutta kaiken kaikkiaan ihan normalilta vaikuttaa.

Erittäin hämmentävää oli koiran käytös ja epäselväksi jää, mistä se mahtoi johtua. Useamman kerran Venäjän puolella kelkkapartio pysäytti kelkat kuulohavainnon perusteella aikalailla koiran tutkan osoittamassa kohdassa, mutta soittaessani pantaan en mitään erikoista sieltä kuullut, en toki joka kerta soittanutkaan. Ajatuksiin toki hiipi, että siellä olisi joku antanut koiralle hiukan vauhtia, jonka takia suhtautuminen ihmisiin oli muuttunut normaalista noin rajusti. Jälkeenpäin ei tollaisesta käytöksestä ole ollut mitään merkkejä.

Toisaalta reilun parinkympin pakkasessa vietetty yö ilman ruokaa ja suojaa varmasti käy koiran psyykkeen päälle rajusti. Voihan se olla, että meni vain kaikesta rasituksesta niin sekavaan tilaan, ettei pystynyt käsittelemään. Mie, eikä vielä moni muukaan, jonka kanssa asiasta jutelut ole osannut kauheasti arvailla. Eikä tämä tietenkään tule koskaan selviämäänkään. Voi olla, että homa olisi päättynyt paljon pikaisemmin, jos kaikki ihmiset, minä mukaan lukien, olisi lähtenyt paikalta pois ja jättänyt jotain tuttua riepua paikalle. Mutta olisiko Reino tajunnut kauimmista paikoista tulla oikeaan paikkaan tuolloin..en tiiä.

Onneksi olkoon, jos jaksoit lukea loppuun. Yksi ei niin yleinen esimerkki taas, josta toivottavasti johonkin tilanteeseen jollekin apua.

Sikaviikonloppu 2/2

Sunnuntaina oli karhukoiran ulkoilutusvuoro, kun jäi paitsioon lauantaina. Ei löytynyt aamusta hirveä, vaikka ihan hyvin yrittikin etiskellä. Hiukan ennen puoltapäivää päätin sitten vielä käydä kurkkaamassa toiselta puolen kanavaa Reinon kanssa, josko siellä olisi jotain. Melko pusikkoista tääkin alue, niin kuin hiljalleen alkaa olemaan joka puolella. Ei ollut ketään mukana, joten nappasin pyssyn selkään ja aattelin kävellä muutaman kilometrin pätkän läpi Reinon kanssa. Enpäs ehtiny ku reippaan sata metriä, kun Reino oli hävinnyt mäen rinteen puskiin ja sieltä alkoi lähenemään ihan reipas jytinä. Vajaan parinkymmenen metrin päästä jytistelivät ohi ja kaartoivat tietä kohti. Äänestä päättelin heti, että siellä on sikoja. Lähin juoksemaan takasin autolle, jotta pystyisin blokkaamaan isontien ylityksen, johon todennäköisesti oli suunta. Jo ennen autolle pääsyä alkoi kuitenkin haukku ja kuullosti jäävän paikalleen. Kaivelin puhelimen ja varmistelin, niin näytti vajaan parin sadan metrin päässä olevan paikallaan. Ilmottelin porukalle, että mahdollisesti Reinolla sikoja haukussa, jos joku haluaa liittyä mukaan. Pari kaveria ilmoiti tulevansa.

Vartin verran oli haukku ollut paikallaan, kun eka jahtiukko tuli paikalle. Olin ajellut isontien puolelle haukkua, jotta saisin mahdollisesti pidettyä sen tien tällä puolen. Nyt vaan aattelin, että toivottavasti pysyisi paikallaan, jotta ehdittäisiin pari ukkoa saada passeihin. Yleensä siat eivät ole meillä haukussa paikallaan paljoa kestäneet, varsinkaan suoraan löydöstä. Joskus kun pari kilometriä ovat juosseet, niin sitten pysähtyneet. Nyt alkoikin mieleen valua epäilys, olikohan sittenkin hirviä...? Olin kuitenkin kuullut melkoisella frekvenssillä tulevan jytinän aika läheltä ja silloin olin samantien varma, että sikoja. Nyt kuitenkin aloin epäilemään, kun haukku pysyi nätisti paikallaan ja oli hyvää haukkua ilman minkäänlaisia syöksyjä tai ulahduksia. Vajaa puoltuntia kesti melkolailla samassa paikassa, jonka jälkeen lähtikin kohti tietä, jossa olin. Ehdin kuitenkin eteen ja sain kääntymään tien myötäisesti. Vieläkään ei näkynyt mitään. Kulki kuitenkin tien myötäisesti pari sataa metriä ja sieltä yli passiukosta reilun 50m päästä. En nähnyt mikä meni, mutta passi sanoi yksittäisen ison sian menneen tien yli loikalla. Suunta alle 500m päässä olevaa asfalttia kohti.

Ajoin reippaasti, mutta uskoin etten ehtisi eteen, niin päätin ajaa jo kohti seuraavaa tietä. Kaveri oli juuri parhaillaan tulossa asfalttia ja ehti eteen, kun sika pysähtyikin haukkuun ennen tietä. Hyvä että saatiin pidettyä ison tien sillä puolen. Haukku pysyi nyt siinä, niin päätin laittaa karhukoiran mukaan. Se pysyisi todennäköisesti paremmin matkassa, jos sika oli tosiaan iso ja päättäisi alkaa juoksemaan. Muutenkin kaksi yhdessä toimivaa koiraa on mielestäni parempi sekä koirien turvallisuuden, että saaliin saannin kannalta.

Toki silloin taas lähdettiin juoksuun, kun toinen koira liittyi bileisiin. Suunta oli kuitenkin parempi, pois tieltäpäin. Vajaa kilometri vaihtui aika reipasta haipakkaa ja Reino jäi hiukan karhukoirasta jälkeen ryteikössä. Kk kuitenkin pysähtyi joen varteen ja alkoi vilkuttaa punasta. Kyytiin nappaamani kaveri sanoi, että varmasti sika meni jo yli ja koira haukkuu rannalla. Koiran luo ajoi kuitenkin lähempänä ollut henkilö, joka ilmoitti, että sika on joessa ja koira haukkuu rannassa! Silloin tuli Reino paikalle molskauttaen suoraan jokeen sian viereen, ja taas mentiin. Koko porukalla yli joen ja matka jatkui. Nyt Reino pääsi ottamaan hiukan etumatkaa ylityksen nopeuden ansiosta. Siitä noin kilometrin päässä taas molemmat haukkuivat pusikossa rauhallisesti edeten. Niille main oltiinkin ehditty jo eteen passiin ja pääsin uran ylitykseen sillä perhanan etutähtäimellä kokeilemaan noin 15 metristä...OHI! No, hiukan vauhti yltyi, mutta seuraavan puron ylityksen ja mäelle nousun jälkeen taas rauhoittui muutamaan km/h. Tässä vaiheessa huomasin, ettei kyseessä mikään iso sika ollut, vaan keväinen porsas, mutta erittäin pirteä sellainen. Passimiehen puolustukseksi täytyy sanoa, ettei sian kokoa ole kyllä noissa ylityksissä tai pusikoissa helppo arvioida. Näyttää aina isommalta seisaaltaan, mitä kyljellään.

Mäen pusikoissa koirien hiukan jäädessä sika koitti kanavan yli, mutta likasteli ja kääntyi takaisin pusikkoon. Sieltä Reino kohta sen löysi taas haukkuun ja toinenkin koira suuntasi paikalle.Valuivat pusikkoa pitkin kohti rakennusta, jonka pihalla koirat huusivat tarhassa suoraa huutoa. Nyt alkoi jo jännittää, kun vyöhykkeen reunaan oli  noin 500m matkaa. Onneksi kaikki mukana olleet asian tietävät ja tien puolella oli riittävästi elämää, jotta sika kääntyi tien laidasta takaisin uiden taas joen yli ja nousten mäkeen. Koirat hieman jäivät rinne ryteikössä. Siitä matka jatkui miltei asfalttitien suuntaisesti noin 1,5km pellon laitaan, jossa kaveri tuuppasi hommalle päätöksen! Oli paljon taas tapahtumia - oma häsläystä, erikoisia elukan ratkaisuja ja hyvää koirien ja ukkojen  touhua! Oli mukava jahti tämäkin! Vaikkei saaliiksi saatu sika mikään suuren suuri ollutkaan, niin kyllä se haastetta laittoi äijille ja varsinkin koirille. Ampuja sanoi parissa eri passipaikassa nähneensä, kun sika useaan otteeseen antoi koirille kyytiä ihan tosissaan. Oppivat jo pienenä tuon käytöksen. Ei se ihme ole, ettei koirat niin kovin halukkaita ole noihin tiheikköihin menemään sikojen seuraksi.

Hyväksytty testi mäyrälle

Näköjään sitä pitää laitella kuitenkin asioita ylös, kun tuntuu hommat menevän hyvin.

Lauantaina oli pidettävä kotipäivä perheen kanssa, mutta sunnuntaina koitettiin taas elukoita ettiä. Aamuhämyssä ei mitään, eikä jälkiä jäätyneesä lumettomassa maassa tarvii paljon katella. Karhukoiraa haetutin aamupäivän ilman sen ihmeempää tulosta. Jämptimiehen koira pölläytti sikaporukan aamusta liikkeelle. Koiran sai kiinni onneksi ennen rajaa. Ja vielä saman porukan toisesta rippeestä ampui tytär kaksi possua, kun jämymies otti koiraa kiinni. Niin nopeita tilanteita nuo, ettei siihen mukaan ehi, ellei ihan nurkilla ole.

Iltapäivällä tuli ilmotus, että olis pari isoa hirveä juossut mein alueelle naapurista. Kaksi ison lupaa ammutaan vielä, joten kaverin kanssa aateltiin mennä rajapinta koittamassa Reinolla. Vajaa puol kilsaa ehti Reino kulkea, kun punasta alko vilkuttaa. Tuttu paikka rinteessä, joten arvasin rapakiven alta löytyneen supin tai mäyrän. Supi pariskuntahan se siellä. Toinen oli erehtynyt jäämään sen verta lähelle, että sain pois sen. Toisesta Reino sai hännän pään. Hihnan kanssa piti jatkaa matkaa hetken aikaa.

Reino meni edellä ja alkoi seuraavalla mettäuralla juoksennella vauhdilla edestakasin tiheikön laidassa. Siitä puikkasi raivausjätteiden yli ja ali tiheikköön ja parin sadan metrin päästä alkoi haukku. Pikku hetki paikallaan ja liikkeelle, tietenkin naapurin seuran aluetta kohti. Lähin juoksemaan seurojen rajan myötäsesti, jos vaikka kerkeisin kääntämään otollisempaan suuntaan. Kaksi passimiestä oli seurailemassa tilannetta lähimmillä teillä. Saipahan jolkottaa ihan tosissaan. Ihme ja kyllä tutka piirsi pienen silmukan ja matka jatkui rajan suuntaisesti pohjoista kohti. Koira meni reilua kymppiä noin viissataa metriä edellä ja mie koitin juosta rajan mukaisesti perässä. Tyypilliset kulkureitit ohitettiin ja pienen tiheän suon ylityksen jälkeen kääntyikin suunta takaisin päin jo reilummin mein alueella. Pysty hetkeksi pysähtymään tasottelemaan hengitystä. Tiheikkö notkossa koira pysähtyi ja haukkui taas pienen hetken! Ei ollut päässyt elukka kauas karkuun. Siitä tiheää kuusitaimikkonotkoa pitkin taas lähti reippaammin pohjoiseen. Siitä noin kilometrin päässä seuraava tie, johon toinen passimies oli jo hakeutunut hyvälle paikalle, jonne tuntui matka suuntautuvan. Siellä tiheikössä taas pari silmukkaa ja 400m tiestä u-käännös etelään. Johtuiko sitten pohjoistuulen mukana saamista hajuista vai toisen passimiehen rallista sinne viereen...

Hiukan jo säikähdin lähtikö koira omile jäljilleen, mutta 150m poikkesi reitti tuloreitistä ja reilua kymppiä jatkui kaartaen itään kohti peltoja. Piikku pätkä mettäautouralla taittui reilua pariakymppiä kohti peltoaukeaa. Pellon laidalla suunta kääntyi taas etelään ja pellon reunaa pitkin taas reipasta haipakkaa hiekkatien yli seuraavalle suolle. Suon puolella hetkeksi stoppasi ja välkytti punaista. Ja mie tietenkin juoksin rajan myötäisesti reipaasti samaan suuntaan. Passiukot ehti hyvin eteen etelän puoleiselle tielle, joka kulkee vyöhykkeen rajaa pitkin. Suon laita on hakattu ehkä viitisen vuotta sitten, joten sellaista reilua miehen mittaista koivikko pajukkoa pitkin kulki koira kohti passia ja pysähtyi noin 150m ennen lähintä ukkoa. Siinä alkoi taas haukku paikallaan. Viitisen minuuttia pysyi siinä. Ite yritin ryskää mahdollisimman hiljaa suon poikki elukan menoreitille, jotta saataisiin pussiin. Melko varma olin, että kohta poksahtaa ja ilmoitus "hirvi nurin" tulee. Koira lähti kuitenkin vielä valumaan lähemmäs tietä välillä haukkuen. Noin 40m ennen tiellä olevia passimiehiä pysähtyi taas kuusitaimikossa. Koiran olivat jo pariin otteeseen nähneet, mutta ei mitään muuta?! Ei edes parisataa metriä metän puolelle hakatun mäen päälle kävellyt ukko, josta noin sadan metrin päästä risukon läpi haukku kulki. Ite ehin jo noin 400m päähän suolla, kun haukku lähti valumaan tieltä poispäin. Vauhti hiukan kasvoi ja haukku loppui. Suonlaitapuskia lähti kulkemaan takasin päin ja alko jo mennä miun tasolta ohi. Lähin reippaasti hilpasemaan pohjoistakohti, ettei pääsisi kiertämään miun yli naapuriin päin. Siinä Reino selvästikin kuuli miun meiningin ja tuli luokse vilkasemaan. Samalla otti juomatauon suo-ojasta.

"Mihis mein? Mees kattoo?" vinkkasin Reinolle ja lähin ite suutaamaan risukkoon, jotta voisin yrittää varmistaa jäljet. Reino kulki aiempien haukkupaikkojen nurkille ja kanttasi maantien myötäsesti itään ison viemärin vartta pitkin noin 400m. Sieltä muutamalla silmukalla ojan toisen puolen pusikkoa kierrellen tuli vielä käymään, kun lähdin sen jälkeen. En löytänyt jäisestä maasta oikein mitään kunnon jälkiä. Hirven jälkiä hiukan, mutta ei ollut miusta tuoreita. Reino huomas, että ollaan jatkamassa, niin lähti taas jäljittelemään. Teki tielle päin pikku kukkulalle kierroksen, josta taas pudottautui notkoon, josta jatkoi itään seuraavan mäen yli. Aattelin, että tais ottaa tuosta maantien laidasta hirvet reippaamman karkon, kun niin lähellä jo kävivät. Olin nousemassa Reinon jo ylittämää mäkeä ylöspäin, kun sitä seuraavan mäen alla olevassa puskassa Reino aloitti haukun jälleen. Nyt vaan oli enää noin 100m matkaa naapuriseuran rajaan. Toinen passiukko lähtikin jo kotia, kun koira oli karkonnut tien viereltä. Toinen oli nyt tiellä 300m päässä haukusta ja miulla haukkuun matkaa mäen taakse 150m. Maa kuitenkin täynnä jäätynyttä heinää, lehteä ja sammalta, joten aika nihkeää oli koittaa lähestyä. Tieltä kaveri koitti hiljaa lähestyä samalla, kun mie yritin kiertää hiukan pohjosen puolelta mäen katveessa. Haukku kuitenkin loppui ja Reino kohta Reino pyörähtoi miun edestä ja jatkoi seuraavan mäen yli naapurin puolelle...

Astelin taas tarkastelemaan jälkeä isomman kuusikon puolelle, josta Reino meni mäkeen. Siinähän olikin sitten ihan verskit isot sian jäljet! Voihan paska! Olisihan tuota hiukan voinut arvaillakin elukan käytöksestä ja siitä, kun ei ukot nähneet "hirviä" pusikossa lainkaan. Kuitenkin kun oletuksena oli hirvi, niin ei oikein tullut enempiä järkeiltyäkään. Toisaalta, olisiko mitään tullut tehtyä toisin, jos olisi tiennyt. Todennäköisesti hiukan terävämpänä olisi ukot olleet. No mutta joka tapauksessa Reinolta tosi hienot työt yksinäisen isomman sian kanssa. Noin 8km tuli mittariin sian kanssa touhua. Hyvin pysy mukana ja ilman haavereita, vaikkei tosiaan miellyttävimpiä pusikoita ollutkaan. Tuo reitti, jos ite pitäisi kulkea, niin melko prseestä olisi kaikki paitsi pellonlaita. Valitettavasti ukoilla ei TAASKAAN taidot riittäny, vaan fiksusti tuo sika välikötkin etti. Oon kyllä tosi tyytyväinen Reinon esitykseen taas ja olisi ansainnut tuosta kyllä kaadon.