2016-2017 syntyneiden touhuiluja..

[Miikka]

Sikaviikonloppu 1/2

Taas on menty muutama viikko ilman ihmeempiä tapahtumia. Yks iso hirvi pystyssä olis, mutta ei paljoa yksittäisistä havaintoja, niin hiukan hiipunut homma. Ootellaan, josko tulis havaintoja sopivasta, niin sitten jahataan sitä. Sikojen liikkeitäkin ollu haastavaa seurailla, kun lunta ei ole, mutta maa on jäässä. Liikaa ei ole kamerassa käyneet, paitsi tietysti ihan vyöhykkeen pinnassa piipahtavat öisin.

Lauantaina toki kuitenkin aamusta päätettiin lähteä koiria johonkin irrottelemaan, josko vaikka treenihaukkuja saataisiin tai supeja pois. Yllättäen olikin aamusta käyny muutamia sikoja toisen kaverin kamerassa ja tulikin viestiä jahdin koittamisesta. Kokoon saatiin noin 15 ukkoa ja useampia koiria. Passit vetästiin noin 1x1km alueen ympäri, jossa arveltiin possujen olevan. Koiran hommia pääsi hoitamaan pari vuotias harmaa, jolla ei vielä sikakaatoa ole. Pysäytin asfaltin varteen auton, jotta oottelin, että vaikeampiin passeihin menevät ehtivät asettua. Trackeriryhmiä viriteltiin kuntoon siinä, kun tuli lenkkeilijöiltä wa-ryhmään kuva sikalaumasta viereisellä pellolla Possuporukka oli karkonnut heitä pellolta meitä kohti. Eli siat olivat melko suurella todennälöisyydellä siinä viereisessä saarekkeessa.

Ei voinut oikeen asfaltin laitaan passiin asettua, niin päätettiin, että lasketaan koira pellon puolelta puskaan ja annetaan porukan mennä mottiin. Harmaja lähtikin linkun löysäämisen jälkeen puskaan innokkaasti. Kohta näinkin, kun noin 10 sikaa ryntäsi tien yli pusikkoon ja hetken päästä koira perässä. Vajaan parin sadan metrin päästä alkoi haukkua tulemaan, kun koira tavoitti porukan. Hetken haukku jatkui ja siirtyili hieman motin sisällä suht pienellä alueella. Sitten kohta lopetti haukun kierteli hieman ja lähti kulkemaan taka jälkeä asfaltin toiselle puolelle. Omistaja kävi hakemassa takaisin ja lähti hiukan tukemaan umpitiheään puskaan. Taas taisi päästä sikojen kantaan, kun hiukan pyöritteli ja haeskeli ympäriinsä. Useamman passin läheisyydessä kuulohavaintoja sioista tuli, muttei kukaan päässyt näkemään, vaikka lähellä kävivät. Kohta yksi passimies pääsi muutaman kerran poksauttamaan. Ei jäänyt siihen, mutta koira lähti hiukan reippaammin sieltä kohti maantietä. Koira kulki tielle asti, mutta isontien varressa ollut ukko ei ollut ainakaan huomannut sikojen menevän yli. Harmaa lähti taas hiukan takajälkeä katsastelemaan...

Kysyin, veisinkö Reinon tuolta ampumanurkalta mottiin, jotta selviäisi mahdollisen haavakon tilanne. Se kelpas. Noin sadan metrin päästä ampumapaikkaa löysäsin Reinon irti, kun oli aika järkyttävä pusikko edessä kulkea liinan ja aseen kanssa. Reino lähti reippaasti ja aivan ampujan sekä paikalle tulleen passin edessä alkoi haukkumaan. Siinä kuului selvästi tiheikössä, kun siat ryntäilivät, muttei minkäänlaista toivoa päästä näkemään edes vilausta. Siinä muutaman sadan metrin alueella jonkin aikaa kävi liikettä, mutta vaikea oli arvailla milloin missäkin juoksi koira ja milloin sika. Kohta koira ryntäsi miuta kohti, piipahti vieressä vilkaisemassa ja sitten paineli ekan haukkukohdan ohi kohti maantietä ja siellä reilun sadan metrin päässä alko haukku. Hetkinen ooteltiin ja ihmeteltiin. Pysyi paikallaan. Päätettiin, että kierrän toisesta suunnasta haukulle päin, jos siellä porukka olisi, niin liikahtaisivat kohti passeja mieluummin.

Pakkasen rapsakat lehdet ja oksat rapisivat ja tiheä pusikko kahisi vaatteissa, joten totesin hiljaa menemisen mahdottomaksi. Haukku tuntui pysyvän paikallaan, joten aloin uskoa, että haavakko mahtaa haukussa olla. Reino ei kuitenkaan raatoa hauku. 40 metrin päästä näin vilauksia Reinon liivistä. Vilkuili välillä miuta ja innoissaan haukkui viereensä. Kahden kuusen väliin oli yllättävän avoimeen paikkaan hyytynyt possu. Hiukan yritti murista ja kääntyä, kun tulin lähemmäs, mutta ei raukka päässyt liikkeelle. Nopeasti lopetin possun ja ilmoitin porukalle. Reinolle ansaitut kehut ja taputukset possun repimisen ohessa. Sitten sovittiin, että kävelen Reinon kanssa vielä alueen läpi autolle, josko löytyisi loppu porukka siitä. Hiukan matkaa kävelin, jonka jälkeen laskin Reinon uusiksi irti - no tietenkin raadolle takasin juhlimaan. Ilmotin, että liipaskaahan vaan toinen koira nautiskelemaan harvinaisesta mahdollisuudesta.

Reino ei kuitenkaan ihme kyllä jäänyt raadolle pitemmäksi ajaksi jumittamaan, vaan loppujen lopuksi meni melko samaa reittiä mitä aiempi harmaakin tielle ja siitä jatkoi vielä yli toisenkin tien. Siinä vaiheessa oli jo autolle ehtinyt ja kävin nappaamassa Reinon autoon liikenteeltä suojaan. Kaverin kokeneempi harmaa oli seuraavaksi irti päässyt koira. Se kulki ehkä tiestä 150m ja alkoi kiertää tiheikköä. Kohta alkoi  noin 100x100m alue olla melkolailla koiran reitin maalaama, joten ei tarvittu ihan kauheasti päättelykykyä tajutakseen, että tuossa on ehkä sikoja. Välillä alkoikin tulla muutamia haukahduksia, mutta tiheikössä pysyivät. koira kiersi ympäri innoissaan ja siat kiersivät tiheikön suojissa. Koiran omistaja koitti päästä lähemmäs ja pääsikin näkemään 3 kpl isompia sikoja, jotka antoivat karkuun ryntäävälle koiralle kyytiä. Ja sitten taas osien vaihto ja takaisin tiheikköön. Kehotin toista kaveria laskemaan koiransa, narttu harmaa, sinne mukaan nauttimaan, jotta saataisiin hiukan enempi painetta sioille poistumiseen.

Hetken ehti kaksi koiraa ja kaksi miestä puskassa pyöriä, kunnes 3 possua koitti motista ulos. Passimies pysäytti yhden matkan onnistuneesti, kahden jatkaessa motista ulos. Harmaat jäivät kaadolle. Hilpasin Reino liinassa etsimään jäljen motista ulos. Samalla kun löysin, ilmoitti kaveri, että sai nartun pois kaadolta ja voisi laskea jälkeen. "Tietenkin", ilmoitin ja kohta laukkasikin narttu suon puolelle ja muutamien satojen metrien päässä haukahteli ensimmäisiä kertoja. Kierteli suolla muutamia lenkkejä välillä antaen ääntä sitten jääden pörräämään suonlaitapellon laitapuskaan. Ajeltiin koiranomistajan kanssa lähemmäs ja käppäiltiin koiran luo. Taas oli edessä sellainen puska, ettei paljoa nähnyt. Koira kuitenkin selvästi näytti, että tuossa ovat. Kaveri kiersi hiukan taustalle ja mie hyppäsin ojan yli koiraa kannustaen tulemaan mukaan. Koira tulikin ja samalla 10m päästä lähti sika. Kaveri poksautti miltei heti ja koira lähti menemään vauhdilla perässä. Samalla astuin katsomaan lähtöpaikka muutaman askeleen lähemmäs, niin noin 3m päästä lähti toinen. Ja kohta poksahti uudelleen. Ensimmäinen possu löytyikin parinkymmenen metrin päästä hengettömänä. Ja kohta tutkasta näkyi, kun koira olikin jo noin kilometrin päässä pellolla ja sieltä tuli ilmoitus, että toinen possu kaadettu sinne.

Näin ollen 4 possua oli nurin ja 4 koiraa oli päässyt touhuamaan ja 5 ampujaa päässyt poksauttamaan sekä useampi vielä näkemään ja kuulemaan sikoja. Laitettiin hyvillä mielin homma pakettiin. Porukasta kaikki ammutut tämän vuoden porsaita ja noin puolet vielä jäi henkiin. Kiva jahti ja hyvä mieli!

[Miikka]

Sikaviikonloppu 2/2

Sunnuntaina oli karhukoiran ulkoilutusvuoro, kun jäi paitsioon lauantaina. Ei löytynyt aamusta hirveä, vaikka ihan hyvin yrittikin etiskellä. Hiukan ennen puoltapäivää päätin sitten vielä käydä kurkkaamassa toiselta puolen kanavaa Reinon kanssa, josko siellä olisi jotain. Melko pusikkoista tääkin alue, niin kuin hiljalleen alkaa olemaan joka puolella. Ei ollut ketään mukana, joten nappasin pyssyn selkään ja aattelin kävellä muutaman kilometrin pätkän läpi Reinon kanssa. Enpäs ehtiny ku reippaan sata metriä, kun Reino oli hävinnyt mäen rinteen puskiin ja sieltä alkoi lähenemään ihan reipas jytinä. Vajaan parinkymmenen metrin päästä jytistelivät ohi ja kaartoivat tietä kohti. Äänestä päättelin heti, että siellä on sikoja. Lähin juoksemaan takasin autolle, jotta pystyisin blokkaamaan isontien ylityksen, johon todennäköisesti oli suunta. Jo ennen autolle pääsyä alkoi kuitenkin haukku ja kuullosti jäävän paikalleen. Kaivelin puhelimen ja varmistelin, niin näytti vajaan parin sadan metrin päässä olevan paikallaan. Ilmottelin porukalle, että mahdollisesti Reinolla sikoja haukussa, jos joku haluaa liittyä mukaan. Pari kaveria ilmoiti tulevansa.

Vartin verran oli haukku ollut paikallaan, kun eka jahtiukko tuli paikalle. Olin ajellut isontien puolelle haukkua, jotta saisin mahdollisesti pidettyä sen tien tällä puolen. Nyt vaan aattelin, että toivottavasti pysyisi paikallaan, jotta ehdittäisiin pari ukkoa saada passeihin. Yleensä siat eivät ole meillä haukussa paikallaan paljoa kestäneet, varsinkaan suoraan löydöstä. Joskus kun pari kilometriä ovat juosseet, niin sitten pysähtyneet. Nyt alkoikin mieleen valua epäilys, olikohan sittenkin hirviä...? Olin kuitenkin kuullut melkoisella frekvenssillä tulevan jytinän aika läheltä ja silloin olin samantien varma, että sikoja. Nyt kuitenkin aloin epäilemään, kun haukku pysyi nätisti paikallaan ja oli hyvää haukkua ilman minkäänlaisia syöksyjä tai ulahduksia. Vajaa puoltuntia kesti melkolailla samassa paikassa, jonka jälkeen lähtikin kohti tietä, jossa olin. Ehdin kuitenkin eteen ja sain kääntymään tien myötäisesti. Vieläkään ei näkynyt mitään. Kulki kuitenkin tien myötäisesti pari sataa metriä ja sieltä yli passiukosta reilun 50m päästä. En nähnyt mikä meni, mutta passi sanoi yksittäisen ison sian menneen tien yli loikalla. Suunta alle 500m päässä olevaa asfalttia kohti.

Ajoin reippaasti, mutta uskoin etten ehtisi eteen, niin päätin ajaa jo kohti seuraavaa tietä. Kaveri oli juuri parhaillaan tulossa asfalttia ja ehti eteen, kun sika pysähtyikin haukkuun ennen tietä. Hyvä että saatiin pidettyä ison tien sillä puolen. Haukku pysyi nyt siinä, niin päätin laittaa karhukoiran mukaan. Se pysyisi todennäköisesti paremmin matkassa, jos sika oli tosiaan iso ja päättäisi alkaa juoksemaan. Muutenkin kaksi yhdessä toimivaa koiraa on mielestäni parempi sekä koirien turvallisuuden, että saaliin saannin kannalta.

Toki silloin taas lähdettiin juoksuun, kun toinen koira liittyi bileisiin. Suunta oli kuitenkin parempi, pois tieltäpäin. Vajaa kilometri vaihtui aika reipasta haipakkaa ja Reino jäi hiukan karhukoirasta jälkeen ryteikössä. Kk kuitenkin pysähtyi joen varteen ja alkoi vilkuttaa punasta. Kyytiin nappaamani kaveri sanoi, että varmasti sika meni jo yli ja koira haukkuu rannalla. Koiran luo ajoi kuitenkin lähempänä ollut henkilö, joka ilmoitti, että sika on joessa ja koira haukkuu rannassa! Silloin tuli Reino paikalle molskauttaen suoraan jokeen sian viereen, ja taas mentiin. Koko porukalla yli joen ja matka jatkui. Nyt Reino pääsi ottamaan hiukan etumatkaa ylityksen nopeuden ansiosta. Siitä noin kilometrin päässä taas molemmat haukkuivat pusikossa rauhallisesti edeten. Niille main oltiinkin ehditty jo eteen passiin ja pääsin uran ylitykseen sillä perhanan etutähtäimellä kokeilemaan noin 15 metristä...OHI! No, hiukan vauhti yltyi, mutta seuraavan puron ylityksen ja mäelle nousun jälkeen taas rauhoittui muutamaan km/h. Tässä vaiheessa huomasin, ettei kyseessä mikään iso sika ollut, vaan keväinen porsas, mutta erittäin pirteä sellainen. Passimiehen puolustukseksi täytyy sanoa, ettei sian kokoa ole kyllä noissa ylityksissä tai pusikoissa helppo arvioida. Näyttää aina isommalta seisaaltaan, mitä kyljellään.

Mäen pusikoissa koirien hiukan jäädessä sika koitti kanavan yli, mutta likasteli ja kääntyi takaisin pusikkoon. Sieltä Reino kohta sen löysi taas haukkuun ja toinenkin koira suuntasi paikalle.Valuivat pusikkoa pitkin kohti rakennusta, jonka pihalla koirat huusivat tarhassa suoraa huutoa. Nyt alkoi jo jännittää, kun vyöhykkeen reunaan oli  noin 500m matkaa. Onneksi kaikki mukana olleet asian tietävät ja tien puolella oli riittävästi elämää, jotta sika kääntyi tien laidasta takaisin uiden taas joen yli ja nousten mäkeen. Koirat hieman jäivät rinne ryteikössä. Siitä matka jatkui miltei asfalttitien suuntaisesti noin 1,5km pellon laitaan, jossa kaveri tuuppasi hommalle päätöksen! Oli paljon taas tapahtumia - oma häsläystä, erikoisia elukan ratkaisuja ja hyvää koirien ja ukkojen  touhua! Oli mukava jahti tämäkin! Vaikkei saaliiksi saatu sika mikään suuren suuri ollutkaan, niin kyllä se haastetta laittoi äijille ja varsinkin koirille. Ampuja sanoi parissa eri passipaikassa nähneensä, kun sika useaan otteeseen antoi koirille kyytiä ihan tosissaan. Oppivat jo pienenä tuon käytöksen. Ei se ihme ole, ettei koirat niin kovin halukkaita ole noihin tiheikköihin menemään sikojen seuraksi.

[Miikka]

Lauantaina koko aamu meni lumen tulon takia jälkien ajeluksi ja kävelyksi. Uudet lumet on ku joulukalenteria availis Löyty aika kirjava kattaus eri elukoitten jälkiä. Ei kuitenkaan sikojen jälkiä, jota koitin haeskella...tai löyty kahen sian edellisöiset jäljet, jotka oli marssineet naapuriin.

Yks iso hirvi meillä kuitenkin juoksee ja aamusta eivät toisella puolella aluetta saaneet sitä nurin. Päätettiin sitten koittaa, kun olin kiertänyt omasta mielestäni ainakin kolme hirveä mottiin. Pari kilsaa valtion rajasta ja maantien vieressä, niin ei ollu tunkua koirien viejistä. Noin kymmenisen senttiä pakkaslunta ja -10 astetta, niin oli aika hyvä keli. Vein Reinon liinassa noin sata metriä tiestä ja laskin irti. Ite kattelin hiukan jälkiä siinä mäen rinteessä, kun Reino hävisi koivikkorisukon sekaan. Meni noin 400m ja löydön merkiksi haukkui muutaman kerran. Kieppasvat pienen lenkin ja maantien suuntaan lähtivät. Kohta tulikin ilmoitus, että emä ja vasa koiran edessä. Jolkottelivat maantien yli ja parin kilsan päässä ehti koirahenkilö väliin ja saatiin Reino pois.

Olin kuitenkin ehtinyt hiukan jälkiä katella rinteessä ja melko varma olin kolmannenkin hirven läsnäolosta mäessä. Vein Reinon yksittäisen jäljelle ja laskin uudestaan irti. Melkein samaa reittiä se kulkikin, mutta lopussa mutka mäen päälle, josta vauhti kiihtyi. Hirvi lähti hieman ennen koiran saavuttua ja ensimmäiset haukut tulikin vasta puolenkilsan päässä oletetusta makuupaikasta. Ei kuitenkaan pysähtynyt tämäkään, vaan jolkotteli tämäkin Reinon kanssa välillä haukun saattelemana pohjoista kohti. Jäljistä varmisteltiin, että yksittäinen iso kyseessä. Lupa oli poksauttaa. Passiukot joutuivat siirtymään, jotta pääsisivät eteen ennen seuran rajaa noin 3 kilometrin päässä. Reino oli melkein kannassa koko ajan, joten oletin, että ukot ehtisi hyvinkin eteen....mutta toisin kävi. Peruspaikasta hirvi kulki juuri passiin siirtyvien ukkojen auton edestä kohti naapuriseuran maita ja ansaittuja elonpäivien jatkoa.

Reinon touhuissa ei valitettavaa, tuntuu olevan tosiaan melko luotettava nykyään, kun tietää miten toimii. Viikonloppuna taas ettimään jälkiä. Sikoja jos ei löydy, niin hirvien jälkiä kkk:lle olisi kiva saada jostain rajaa kauempanta.

[Miikka]

10. - 11.2.2024

Pitkä viikonloppu

Viimeeksi marraskuun lopussa jahtailtiin villisikoja. Sen jälkeen tulikin lunta sekä pakkasia ja sikojen liikkuminen meidän alueilla jäi hyvin vähäiseksi. Kuten aina talvisin, siat suuntaavat Venäjän puolelle ja käyvät korkeintaan ihan rajan pinnassa olevilla syöttöpaikoilla ruokailemassa. Niin kävi nytkin.

Joulu- ja tammikuussa karhukoiran kanssa haukuttelin muutamaan otteeseen hirviä. Lunta oli jo hiukan jopa liikaakin,  mutta tuntui tykkäävän, kun ei hirvetkään halunneet juosta.

Tammi- helmikuun nurkilla 4-5 porsaan porukka käyskenteli useampana yönä rajanpinnan syöttöpaikoilla. Pari kertaa kuulemma olivat olleet päivämakuulla sisämaan puolellakin. Niiden jälkiä lähdettiin kaverin kanssa tutkimaan lauantai aamusta. Oletuksen mukaan olivat menneet rajalle päiväksi, joten varasuunnitelmana oli näädän jälkien etsiminen.

Ihan vyöhykkeen pintaa kulkevalta tieltä löytyi sisäänmeno jäljet, mutta ei paluujälkiä. Käppäiltiin ja ajeltiin vielä muutkin kantit, eikä poistulojälkiä eteen osunut. Naapuriseuran kavereille ilmoitettiin, että tarkastaisivat vielä oman puolensa ja jos passaisi, niin jahattaisiin, sikälimikäli ei enempiä jälkiä löytyisi.

Ihan vyöhykkeen pinnassa oltiin, passit saatiin kuitenkin vedettyä tiukasti vyöhykkeen pintaa pitkin, eikä aluekaan iso ollut. Tuttu paikka kaikille ja myös Reinolle, jolta samoilta nurkilta jo saatu useita possuja nurin. Joten eikun menoksi. Liukulumikengät jalkaan ja pusikkoon. Reinon löysäsin irti, kun löysin yöllisen polun. Itte valuttelin pusikossa polun reunaa perässä. Noin 300m eteni määrätietoisesti, pysähtyi ojan laitaan ja kiersi pari pientä kierrosta ja alkoi haukkumaan.

Haukku pysyi hetken paikallaan. Matkaa passimiehiin oli reilu parisataa ja rajalle ehkä 600m. Otin siteitä auki, että lähtisin kävellen polkua pitkin, kun lähtivät liikkeelle. Suunta rajanpuoleisia passeja kohti. Laitoin siteet takasin kiinni ja oottelin hetken. Kohta poksahtelikin muutama laukaus! Hyvä homma!

Seurasin trackeristä, niin Reino jatkoi passilinjatien yli ja vauhti tietenkin melko hurjana. Sitten tuli ilmoitus, että yksi on nurin. Reino oli tullut tyylilleen uskollisena kannassa kiinni, vilkaissut, että yksi putosi matkasta, mutta jatkoi loppujen kanssa kohti rajaa. Painoin puhelimen taskuun ja lähdin hiihtelemään takasin autolle.

Enpä ollut edes pahasti huolestunut, toki harmitti koiran rajan yli meno, mutta tyypillisesti Reino palailee kyllä ukon luo.

Autolla ajelin ylityspaikan kulmille vilkasemaan jälkiä. Kahdessa partissa oli siat juosseet rajalle. Reino oli seuraillut yksin kulkenutta. Melkein heti rajan yli päästyään siat hidastivat vauhtia. Ihan käppäillen näyttivät kulkevan melko suoraviivaisesti pois rajalta. Ja melko tasaiseti Reino haukkui mukana kulkien. Matka jatkui reilun 2km:n päähän rajasta. Siinä hetken olivat paikallaan ja kohta lähtivät rauhallisesti kulkemaan rajan suuntaisesti pohjoista kohti. Siinä kartan mukaan kulkee Venäjän puolella tie vieressä. En tiiä, mutta mahtaisiko olla toverilla siinä joku valvontalinja ja aita tienvieressä.

Karavaani kulki hitaasti mutta määrätietoisesti noin 2,5km. Samalla kaartoivat hiljalleen takaisinpäin kohti rajaa. Puolitoista tuntia lähdöstä haukku raikasi jo lähimmillään reilun 200m päässä rajasta. Siihen olisi päässyt noin 300m päähän huutelemaan ja viheltelemään, mutta ajattelin, ettei kannata mennä nyt sinne melskaamaan, ettei siat lähde yhä syvemmälle Venäjän suuntaan. Parhaimmillaan olisi mahdollista, että siat kulkisivat takaisin omalle puolelle koira mukana.

Reilu puolituntia porukka pysyi samassa mäessä lähellä rajaa hieman kierrellen. Sitten taas lähdettiin, ja valitettavasti kauemmas rajalta. Aika tarkkaan 3 tuntia oli kulunut, kun porukka kulki jälleen kartalla näkyvälle uralle, jossa kuullusti aina välillä kulkevan moottorikelkkoja tai jotain muita moottoriajoneuvoja. Tutkasta seuratessa arvelin, että tässä kohtaa siat ylittivät vain uran, mutta Reino jäi kulkemaan uraa pitkin. Se alkoi hölkötellä uraa pitkin reilun kilometrin verran pohjoiseen, josta kääntyi takasin ja jatkoi uralla sahailua edestakaisin. Välillä juoksi noin 3 kilometrin päähän risteykseen asti, josta onneksi kuitenkin kääntyi takaisin. Tossa vaiheessa, kun oletin sen jättäneen siat, koitin päästä mahdollisimman lähelle rajaa huutelemaan ja viheltelemään sille. Matkaa oli kuitenkin 1,5-2km, eikä tuntunut tehoavan. Reino usein alkaa ulvomaan, jos se ei ukkoa ala löytämään ja kohta välkkyikin panta taas punaista. Hetken se aina välillä ulvoi ja taas jatkoi kulkemista uria pitkin välillä kauemmas ja välillä hiukan lähemmäs, kuitenkin noin 1,5km päässä rajasta lähimmillään.

Illalla hiukan ennen kahdeksaa se tuli käymään noin 500m rajasta ja 900m miusta. Tässä kohtaa olin melko varma, että se kuuli, kun parin kaverin kanssa pidettiin melkoista meteliä. Reino kuitenkin pysyi uralla ja kääntyi siitäkin kulkemaan takaisin päin. Alkoi hiljalleen huoli kasvaa. Pakkasta oli –22C, joten sisäkoirana elelevälle varmaan alkoi kylmäkin tulla. Matkamittarikin näytti jo reilua 30km koiralle. Kohta tutka näytti, että koira jäi paikalleen noin 800m metrin päähän rajasta mäen taakse. Oletin sen käyneen kiepille huilaamaan. Nyt oli jo pakko laittaa paikannusväliäkin pitkäksi, jotta akku kestäisi.

Noin puolitoista tuntia Reino oli paikallaan, kunnes taas alkoi hortoilemaan samoja polkuja, joilla sikojen kanssa oli kulkenut päivällä. Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi kulkea sikojen polkua paikalle, jossa se lähimmillään oli haukkumassakin. Siinä samassa alueessa se pyöri seuraavat kolme tuntia ja mie hiihtelin raja-aitaa edes takasin huudellen ja vihellellen. Lähimmillään alta 300m oli matkaa koiraan, mutta en päässyt missään vaiheessa näkemään sitä. Alkoi olla ukollakin energiat vähissä samoin kuin ymmärrys, että mitä hemmettiä tässä oikeen tapahtuu?!

Koira varmasti kuuli miut kuulaassa yössä ja tiesi tasatarkkaan suunnan, mistä ääni kuuluu, mutta ei siltikään tullut. Aitaa ei tuossa välissä enää vaan voinut olla estämässä tai maaston kohdatkaan ei olleet sellaisia, ettei pääsisi tulemaan. Aloin jo epäilemään, onko tuo ees miun koira...

Hiukan ennen kello kahta yöllä koira taisi pyörähtää taas kiepille. Itekin hiihtelin hetkeksi aidalta pois, kun kaveri oli pitämässä autoa lämpimänä tien laidassa. Tunniksi tuli nukahdettua, kun juomista hörppäsi ja lämpimään pääsi. Noin tunnin verran huilasi Reinokin, kunnes taas alkoi ramppaaminen uraa ja polkuja pitkin. Välillä kuului muutama ulvonta. Ei muuta, ku hiihtelemään ja huhuilemaan.

Kaveri lähti neljän nurkillahuilimaan kotia. Puolen viiden aikoihin sain houkuteltua Reinon reilun 300m päähän. Koitin olla kovemmin huutelematta tai viheltämättä, kun ei ainakaan se tuntunut tehoavan. Harmillisesti tuuli kävi koko ajan melkein poikittain, hiukan viistosti koirasta itteenpäin. Tunnin verran siinä melkein paikallaan ihmeteltiin, kunnes Reino kävi taas kiepille. Oli aika vilakka, niin aattelin hiihdellä autolle ja ajaa sen välistä lämpimäksi. Karhukoira miulla oli koko ajan mukana ja aika monta kertaa sen kanssa hiihdeltiin päivän ja yön aikana hajuja jättämässä aidalle.

Puolen tunnin ajelun jälkeen palasin parkkiin 700m päähän koirasta. Ajattelin vartin huilin olevan paikallaan ja laitoin kuudeksi kellon soimaan. Heräsin säikähtäen, kun kuskinpuolen ikkunaan, johon nojasin, hakattiin hurjaa tahtia. Kaveri paukutti nyrkeillä ikkunaan! “Reino on aidalla, Reino on aidalla!” huudot saivat äijän nopeisiin liikkeisiin, vaikka täydessä tokkurassa olinkin.

Pari minuuttia yli kuuden Reino oli lähtenyt makuulta suoraan aidalle. Kulkenut aidan reunusta hieman toiseen suuntaan ja kääntynyt ja jatkanut toiseen. Kun ehdin hiihtäen aidalle oli se kääntynyt takaisin Venäjän suuntaan ja nyt jo 500m päässä. Tuskasesti huutelin ja viheltelin sille, mikä vain kiihdytti sen vauhtia poispäin. Olipahan supersurkea olo. Sen saakelin yhden hetken huilin takiako missasin ehkä ainoan tilanteen saaha koira takasin...!?

Omatunto kolkutellen luovutin huutelun ja hiihtelin katsomaan jälkiä. Ei olo paljoa parantunut, kun useammassa kohtaa, jossa oltiin karhukoiran kanssa aidalla ihmetelty, oli Reino koittanut aidan raosta tassulla kaivella toista puolta... Kohdassa, josta se oli kääntynyt toiseen suuntaan kulkemaan aidan vierusta, olisi tarvinnut jatkaa enää 20m, niin olisi osunut kohtaan, jossa aidassa aukko ja se olisi päässyt Suomen puolelle. Ei vitsi mitä tuuria.

Eipä se auta märehtiä. Aloin hieromaan omaa hajua tolppiin lähellä aukkokohtia ja hain kaverin antaman makkarapaketin, josta pilkoin palasia paikkoihin, josta Reino pääsisi aidasta läpi. Uskomattoman hyviä kavereita alkoi taas aamusta valumaan paikalle. Sain kahvia ja aamupalaa, joka ei toki hirveästi vieläkään maistunut. Koira teki isompaa lenkkiä kauempana ja taaas kahdeksan kulmilla suuntasi lähemmäs. Kuitenkaan se ei halunnut uria lähteä kauemmas ja suuntaili samoille nurkille yhä uudestaan, niin aattelin, että halu ja ymmärrys sillä on tähän kulmille palata.

Kerran pari se palasi tutkimaan polkua, josta se oli mennyt sikojen kanssa, mutta ei sitäkään jatkanut lähemmäs rajaa. Koitettiin taas vihellellä ja huudella. Sanoin kuitenkin kavereille, että koitetaan olla vaan hiljaa ja annetaan sen itse tulla aidalle asti, jos on vaan tuloillaan. Vaikutti siltä, että vältteli huutelijoita.

Yhdeksän aikoihin olin aidan varressa, kun Reino suuntasi aitaa kohti miusta reilun 300m päässä. Se tuli jo 100m aidasta, kunnes käänsi taas hiljalleen pois. En tiedä tajusiko, että aidalla oli joku, mutta lähti poispäin kulkemaan. Siinä kohtaa rauhallisesti koitin kutsua, muttei vaikutusta. Jatkoi taas kelkkauralle ja kierteli kauemmas. Sunnuntai onneksi oli hieno keli. Vaikka olikin parikymppiä pakkasta, niin aurinko lämmitti jo selkeästi, varmaankin mustaan turkkiinkin tuntui mukavalta. Kymmenen aikoihin vetäskin taas kiepille.

Otti taas noin tunnin levon, kunnes alkoi kiertely kelkkauraa ja polkuja pitkin. Sitä teki kakspuoltuntia ja taas jäi reilun viidensadan metrin päähän aidasta makuulle vajaaksi tunniksi. Olin aidalla reilun viidensadan metrin päässä hiihtelemässä, kun puolen kahden aikaan nousi liikkeelle ja suuntasi suoraan aitaa kohti. Hiihtelin lähemmäs, jotta olisin päässyt edes näkemään, miltä se vaikuttaa, mutta kääntyi jo ajoissa poispäin kulkemaan. Meni 300m päähän aidasta ja lähti tuulta vasten kulkien lähestymään aidan kohtia, joihin olin ripustellut makkaroita ja hanskoja. Nyt ajattelin jäädä selvästi kauemmas ja soitin muillekin, että pysyisivät hiljaa, jotta koira tulisi edes rajalinjalle näkyville.

Reino jatkoi varovasita lähestymistä viistosti aidansuuntaan. Ite pysyin 400-500m etäisyydellä. 13.40 pääsin näkemään, kun musta koira astui varovasti rajalinjan venäjän puoleisesta tiheiköstä aukealle. Hitaasti askel kerrallaan, häntä alhaalla pää matalalla ja korvat luimussa se luimuili puolelta toiselle lähestyen aitaa, johon olin hajuja hieronut. Hitaasti se ylitti avoimen aidalle asti ja haisteli varovasti tolppaa. Olin 300m päässä hiljaa ja seurasin. Nousin varovasti seisaalleen, jotta se näkisi minut, kun lähti tulemaan hiljalleen kohti. Reino pysähtyi ja jäi epäluuloisen näköisenä tuijottamaan. Sanoin rauhallisesti “Reino, tuuhan tänne”. Saman tien se pyörähti ympäri ja lähti reippaasti vastakkaiseen suuntaan aidan reunusta pitkin. Nyt viimeistään tajusin ja uskoin, että koira on melko sekasin ja tosi arkana.

Normaalisti Reino ilman riistan hajuja on melko hyvin hallittavissa oleva koira, joka pitää yhteyden miuhun ja tulee viheltämällä/huutamalla luokse melko pitkästäkin matkasta. Helppo sen kanssa vaellellessa vaihtaa kulkusuuntaa ja reittiä oman mielenmukaan, jos se vain on muutaman sadan metrin säteelllä.

Onni onnettomuudessa oli tässä tilanteessa varmaan se, että koira lähti kulkemaan aidan vierusta vastatuuleen kohti aidasta löytyviä aukkoja järven rantaa kohti, johon vielä olin ripotellut aiemmin makkaran pätkiä. Varmaan nälkäisenä haistoi ne ja miun sekä toisen koiran hajut. Kello 13.48 se oli tutkan mukana Suomen puolella! Aikamoinen helpotus!

Kohta näinkin Reinon kulkevan pellon reunassa olevaa latu-uraa pitkin sisämaahan päin selvästi haistellen jälkiä, josta olin toisen koiran kanssa rampannut melko monta kertaa yön aikana. Hiljaa tarkkailin 300m päästä, kun se haistellessa nosti hännän ylös ja innoissaan teki jonkun ihme onnellisuuspyörähdyksen jatkaessaan matkaa. Pari sataa metriä oli siitä matkaa vyöhykkeen laitaa kulkevalle tielle, jonne toivoin sen kulkevan, niin ei olisi enää niin suurta hätää palaamisesta aidan toiselle puolelle. Sitten huomasin, kun kaveri tuli autollaan hurjaa vauhtia tietä pitkin! Hänhän ei ollut koiraa vielä nähnyt, enkä ollut ehtinyt infoamaan mitään. Kaveri pysähtyi pellon laitaan ja ryntäsi ulos auttaakseen, mutta siitähän koira taas säikähti ja pyöräytti ympäri ja ryntäsi juoksuun kohti rajaa. Huusin, kaverille, että menisi pois ja olisi hiljaa. Reino onneksi käänsi juoksun rajamiesten kelkkauralle, joka kulkee vyöhykkeellä rajansuuntaisesti. Se painelikin pariakymppiä vajaan kilometrin levyisen järven yli toisella rannalla olevaan mäkeen. Toisella puolella järveä olin käynyt yöllä mäen päällä hiihtelemässä ja huutelemassa koiraa Venäjän puolelta ja nyt se alkoi tutkia noita jälkiä kulkien niitä uria pitkin.

Sillä välin mie liipasin sukset ja sauvat ladun varteen ja lähdin juoksemaan järven yli uraa pitkin. Toiveena oli, että pääsisin koiran ja rajan väliin estämään sen paluuta rajan yli ja mahdollisesti pääsemään tuulen päälle, jotta se haistaisi perässä kulkevan ukon. Puolisen tuntia oli kulunut, kun pääsinkin raja-aidan viereen ja koira oli pari sataa metriä sisäman puolella. Näyttikin hyvältä, että se lähtisi kulkemaan järven rannan myötäisesti kulkevaa tietä sisäman suuntaan. Sinnehän se lähtikin, huh! Mutta siten tulikin jo seuraavat avuliaat kaverit, jotka ajoivat juuri kyseistä tietä koiraa vastaan ja ei kun ympäri! Voihan paska.

Itellä alkoi olla puhelimen akku melko finaalissa, joten nopeita viestejä piti koittaa saada laitettua, ettei kukaan tulisi nyt lähemmäs, vaan koittaisin itse päästä joko lähestymään tuulen päältä tai vaan saada koiraa painetuksi syvemmälle sisämaan suuntaan.

Noin puolituntia oottelin raja-aidalla, kun Reino kierteli siinä parin sadan metrin etäisyydellä uria ja lopulta poistui metsän puolelle rinteeseen ja taisi käydä makuulle. Oottelin vielä puoltuntia, kunnes nousin selvästi tuulen päälle parin sadan metrin päähän koirasta ja aloin hiljalleen juttelemaan sille. Ajattelin, että jos rauhallisesti juttelemalla lähestyisin tuulen päältä, niin se kuulisi ja haistaisi miut ja ymmärtäisi kuka siellä on. Välillä pysähdyin istuskelemaan ja jatkoin juttelua, kunnes taaas muutamia kymmeniä metrejä astelin jutellen lähemmäksi. 50m päähän päästyäni en vielä nähnyt Reinoa, kun se säntäsi karkuun järvelle ja lähti juoksemaan rannan myötäisesti sisämaata kohti.

No nyt päätin, että kävelen perässä rauhallisesti ja vihellellen ja huudellen painan sitä vaan mahdollisimman kauaksi rajasta. Jos se vielä jäisi toiseksi yöksi metsään, niin olisipahan ainakin Suomen puolella ja todennäköisesti hakisi suojaa jostain talojen pihoista jossain vaiheessa.

Hiljalleen kuljin järven rantaa ja koira eteni edellä nousten hetkeksi rannan lähellä kulkevalle tielle hetkeksi, josta siirtyi kulkemaan metsän puolella. Aina sitä mukaan, kun lähestyin se lähti uudelleen liikkeelle ja kohta pysähtyi. Noin puolen viiden aikoihin nousin itse tielle, jossa oli pari kaveria autolla auttamassa. Alkoi olla itellä melko väsy hangessa rämpimiseen, niin toinen kavereista lupasi lähteä koiran perässä tarpomaan. Eräs toinen koiramies soitteli niihin aikoihin ja kysyi voisiko auttaa, niin pyysin häntä hakemaan miun auton ja ajamaan sen noin kilometrin verran koiran kulkusuuntaan eteen, laittamaan toisen koiran omaan häkkiinsä ja jättämään kontin ja Reinon häkin auki sekä kaikkien lähtemään pois sieltä. Ajattelin, jos Reino haistaisi kaverinsa ja tutut hajut autosta, niin saattaisi mennä omalle paikalleen, jos ei häiriöitä olisi.

Koiran perään lähtenyt kaveri laittelikin kohta kuvia, kun miltei sadan metrin välein löytyi makuujäljet. Päätinkin, että jossei Reino mene autoon itse, niin sitten hiihdän sen raivolla kiinni vielä tämän illan aikana, jotta saadaan tämä homma päätökseen.

Hiukan ennen kello kuutta illalla Reinon tutka pysähtyi paikalleen kohtaan, jossa auto oli parkissa. Ajettiin sadan metrin päähän ja siitä hiippailin auton etupuolen kautta häkeille ja suljin häkin, jossa Reino istui! Olin jo varautunut melkein kaikenlaiseen käytökseen, mutta kun laitoin häkin kiinni, niin Reino alkoi nuolla kättäni. Väsyneet, sekavat ja melko huojentuneet oli tunnelmat! Reilun 30 tunnin “metsästysretki” saatiin päätökseen, kiitos kaikkien avustajien. Myönnettävä, että vaikka metässä liiankin hyvin viihdyn, niin tämän kertainen annos oli ihan riittävä.

Reinolle tuli noin 80km matkaa tuona aikana ja kolmisen tuntia sikatyöskentelyä. Miulle karkeasti 50km hiihtelyä ja kävelyä. Jälkeenpäin voi taas paljon pohtia, viisastella ja oppia varmasti tästä. Kuitenkin tärkeintä, että koira pääsi kotia ja on kunnossa. Jalat pari päivää melko tönkkönä ja tassut jonkin verran ruvella karkeasta hangesta, mutta kaiken kaikkiaan ihan normalilta vaikuttaa.

Erittäin hämmentävää oli koiran käytös ja epäselväksi jää, mistä se mahtoi johtua. Useamman kerran Venäjän puolella kelkkapartio pysäytti kelkat kuulohavainnon perusteella aikalailla koiran tutkan osoittamassa kohdassa, mutta soittaessani pantaan en mitään erikoista sieltä kuullut, en toki joka kerta soittanutkaan. Ajatuksiin toki hiipi, että siellä olisi joku antanut koiralle hiukan vauhtia, jonka takia suhtautuminen ihmisiin oli muuttunut normaalista noin rajusti. Jälkeenpäin ei tollaisesta käytöksestä ole ollut mitään merkkejä.

Toisaalta reilun parinkympin pakkasessa vietetty yö ilman ruokaa ja suojaa varmasti käy koiran psyykkeen päälle rajusti. Voihan se olla, että meni vain kaikesta rasituksesta niin sekavaan tilaan, ettei pystynyt käsittelemään. Mie, eikä vielä moni muukaan, jonka kanssa asiasta jutelut ole osannut kauheasti arvailla. Eikä tämä tietenkään tule koskaan selviämäänkään. Voi olla, että homa olisi päättynyt paljon pikaisemmin, jos kaikki ihmiset, minä mukaan lukien, olisi lähtenyt paikalta pois ja jättänyt jotain tuttua riepua paikalle. Mutta olisiko Reino tajunnut kauimmista paikoista tulla oikeaan paikkaan tuolloin..en tiiä.

Onneksi olkoon, jos jaksoit lukea loppuun. Yksi ei niin yleinen esimerkki taas, josta toivottavasti johonkin tilanteeseen jollekin apua.

[kuarakainen]

Siellä on ollu melko hermoja raastava viikonloppu tosiaan.

Vaan kylläpä se on semmonen homma, että kun vapaana juoksevien koirien kanssa paljon värkkää, niin siellä kaikille tapahtuu joskus jotakin käsittämätöntä. Osa koiranomistajista on vaan niin pirun kaikkitietäviä olevinaan, että niillä on aina joka asiaan ihmiselle käypänen selitys. Todellisuudessahan meidän on aika hankala hahmottaa sitä koiran aistimaailmaa tai muutakaan pääkopan sisäistä elämää, miten se sesse asiat käsittää. Ja vaikka tutkasta paljon ja ihmeellisiä asioita pystyy päättelemään, niin ne on siltikin arvauksia ja päätelmiä eivätkä 100% totta. Niin hyvässä kuin pahassa.

Mutta hieno juttu, että Reino osautu kotiin loppuunsa. Sillehän ei tainnu reissusta traumoja jäädä jos kuvia olen oikein tulkinnut... 

[Miikka]

Hiihtoloma

Aika huonosti tullu tuon edellisen tapauksen jälkeen käytyä metässä. Annettu Reinon anturoitten parantua ja otettu pitkästä aikaa ihan hyviä uniakin. Lomailu alkoi pojan sairastelulla, joten kotona nysvättiin.

Torstai aamusella viimein aattelin lähtee hiihtelemään tutun reitin seurojen rajalla. Samalla saisi lenkitettyä karhukoiran. Surkeaksi oli menny hiihtokeli, kun päivisin oli plussalla ja yöllä hiukan pakastanut. Vanha latupohja kantoi joissain kohdissa, mutta pääasiassa ei. Hyvän hien sai puuhastellessa.

Sitten meinasin ajella toiselle puolelle aluetta ja hiihdellä Reinon kanssa vähän puskia, jos vaikka rusakon saisi liikkeelle. Matkalla pysähyin vielä juttelemaan erään koiramiehen kanssa. Siinä jutellessa en huomannutkaan, että toinen kaveri oli laittanut viestiä ja soittanut. Lähtiessä jatkamaan soitin takasinpäin. Alkulässytysten jälkeen kerroin, että rusakoita kai se on lähettävä kattelee. Kaveri tokas, et “ensinnäkin rusakkojahti loppu eilen ja voithan sie niitä mennä kattelee, jos ei sikojen jahtaaminen kiinnosta!”

Toki kiinnosti. Nihkeesti oli ukkoja jahtiin arkiaamupäivänä. Kuuden ukon rytmiryhmä saatiin aluksi kasaan. Reino ja kaverin sekarotuinen Jekku -koira oli tarkoitus päästää mettään.

Käytiin vielä varmistelemassa jälkiä ja todettiin, että motissa pitäisi porukan olla. Oli yöllä kulkeneet yhtä jotosta sisälle mottiin, joten määrää ja laatua oli mahdoton siitä arvailla. Kamera kuva kuitenkin oli yöltä tullut, jossa tasakokoisia sikoja oli kymmenen kappaletta. Tällä oletuksella ja valmistelulla päätettiin lähteä koirien kanssa jotokselle ja ripotella passiukkoja kulkureiteille.

Toki jälki tuntui koirille nokkaan käyvän, mutta kumpikaan ei tuollaista yli 12 tuntia vanhaa lähde ihmeemmin selvittämään. Sehän tässä oikeastaan mahdollisti koirien käytön, kun jälleen kerran pari kilometriä valtakunnan rajalle oli matkaa.

Kaveri laski Jekun miltei heti irti. Mie hiukan kävelin eri reitille mettäkoneen uria ja laskin Reinon irti. Melkein heti vislasin takasin ja laitoin kiinni, kun ihan tuoreita hirven jälkiä ja jätöksiä oli raivausjätteiden seassa. Jatkoin koira liinassa melkein kilometrin verran, minkä siat oli kulkeneet melkein kokonaan koneen uria luovien. Kun urat loppuivat ja jälki lähti tiheämpään kuusikkoon kipuamaan melko jyrkkää mäkeä, laskin Reinon irti.

Siat olivat kiivenneet mäen päälle, jossa olivat kaivaneet lumen alta sammalta ja juuria sekä useamman muurahaispesän tasoittaneet maantasalle. Olivat kierrelleet pienempinä porukoina pikku lenkkejä alueella. Lopulta löytyi taas yhteinen jotos, joka jatkui seuraavan notkon yli kohti seuraavaa mäkeä. Avoimilla paikoilla lunta oli melko inhottavan paljon ja alkoikin ukko olla hiestä läpi märkä. Toisaalta olisi ollut mukava, kun olisi ottanut liukulumikengät jalkaan, mutta rinteessä ja pusikoissa niitä sitten taas olisi saanut raahata.

Pumppasin seuraavan mäen päälle, jossa samanlainen näky kuin edellisessä. Muurahaispesiä töngitty ja juurakoita käännelty lumien alta. Hetki jossain kellahdettukin, sontaa alkoi olla joka puolella. Kohta taas löytyi jatkojotos eteenpäin. Lähettiin laskeutumaan rinnettä alaspäin ja hiukan erilaisia lenkkejä oli siat tehneet. Kuitenkin kohti tiheää kuusitaimikkoa mentiin. Taimikossa lunta oli riittämiin ja raskasta oli kulkea, kun siat olivat kulkeneet tietenkin kuusen juurelta toiseen ja itehän ei sinne mahtunut. Reiteen asti lunta ja käsillä puista vauhtia. Koira alkoi edessäpäin nostella kuonoa, mutta lumimäärä selvästi teki sen varovaiseksi. Ei varmasti uskaltanut jokaisen kuusen alle noin vain syöksyä uraa pitkin. Sinne se kuitenkin johonkin etumaastoon hävisi.

Tää tuskaisa ähellys ja rämpiminen, samalla elukoitten touhuamisten seuraaminen on jotenkin kuitenkin mahtavaa. Lopulta sain parin naamallaan käynnin jälkeen itteni ison kuusikon laitaan, jossa lumimäärä väheni ja pinta koveni. Kaivelin puhelimen taskusta ja vilkasin, että Reinohan onkin seuraavan mäen takana reilun 300m päässä. Sen verta hiki kirveli silmissä, etten enempää ihmetellyt, vaan kerroin vhf:ään jatkavani jälkeä tutkiskellen. Kymmenisen metriä käveltyäni, olin kuulevinani haukkua!? Puhelin uudestaan käteen ja kyllä se Reino vaan haukkui!

Noin 350m oli matkaa paikallaan haukkuvaan tai 1km/h liikkuvaan koiraan. Lähdin rompsottamaan jälkeä pitkin kohti haukkua. En paljoa varonut, kun arvelin, ettei ne kauaa paikallaan viihdy, enkä kerkeäisi ampumaetäisyydelle mitenkään, saati tällä hangella pääsisi lähelle muutenkaan.

Hiljalleen valui haukku eteenpäin samalla, kun käppäillin jälkiä katsellen perässä. Kymmenen minuuttia kului mukavasti, rauhallisesti kävellen ja nauttien, kuunnellen haukun etenemistä kohti passeja. Muutamaksi minuutiksi haukku jumittui 70m päähän passimiehestä. Passi sanoi kuulleensa pitkään roiskimista pusikosta, muttei näkyvyyttä paljoa ollut. Sitten oli yksi sika lähtenyt liikkeelle reippaasti ja juoksi uralle, jossa passimies seisoi, pysähtyi ja kääntyi korvat pystyssä katsomaan ukkoa - ja ryntäsi kohti. Reilu parikymmentä metriä oli matkaa, kun kajahti - mutta sika jatkoi. Liian nopeat liikkeet aiheutti panoksen jumituksen, uudelleen taakse ja eteen! Onneksi sika jostain syystä muutama metri ennen ukkoa hyppäsi tien toiselle puolelle, johon ojan kaltaalle pamahti toinen laukaus. Kymmenen metrin päähän valahti iso sika kyljelleen.

Reino oli ollut kuulemma koko ajan alle 5 metrin etäisyydellä siasta. Laukausten aikana varmaan mahdotonta tuollaisesta tarkkaa havaintoa tehdä, mutta hyvä ampuja ja onni myötä, ettei käynyt mitään! 
Heti Reinon ehdittyä sian kimppuun, Reinon päälle hyökkäsi pienempi, noin 50-60kg possu. Oli kuulemma päässyt ihan kunnolla kiinni asti töytäisemään pariin otteeseen, jonka jälkeen Reino oli syöksynyt heti perskarvoihin kiinni sian käännyttyä.

Ihan samoihin aikoihin pamahti muutamaan otteeseen viereisissäkin passeissa. Porukka, joka koiran edessä oli ollut, oli hajonnut pienempiin osioihin, jotka koittivat irtaantua alueelta eri reittejä. Muutama saatiin näistä nurin.

Reino oli kulkenut todennäköisesti possun perässä muutaman sadan metrin verran metsän puolelle, kun sain itte raahauduttua kaatopaikalle väsyneenä, mutta onnellisena koiran ja uuden siankaatajan onnistumisesta. Tosi hitaasti Reino kulki, eikä haukkunut. Ihmettelin asiaa samalla, kun kuuntelin kaatajan hienoja kokemuksia. Samoihin aikoihin tuli korvaan tieto, että Jekku haukkui ja kulki sikojen kanssa meille päin. Matkaa toki vielä oli useampia satoja metrejä. Tyhjentelin lumet märistä saappaista ja olin lähdössä askeltamaan parin sadan metrin verran metsän puolelle passiin, kun Reino tuli risukosta luokse. Näytti ihan ok olevan, mutta molemmat ulkomaanmatkailussa revenneet anturat oli auki ja vuotivat. Ei oikein vaikuttanut olevan mukavaa kulkea paikoitellen kovapintaisella hangella.

Reino kulki uran vieressä samaan suuntaan olevaa possun uraa pitkin, kun mentiin paikoille. Siinä rinteen reunassa kulki jotos, josta oli sikaporukka mennyt vastakkaiseen suuntaan aiemmin. Jäin siihen seurailemaan Jekun etenemistä. Vaikutti menevän melko kaukaa. Saattaisivat kiertää kuitenkin aiemmalle polulle ja tulla myöhemmin vielä tästä, joten aattelin rauhassa odotella. Yhtäkkiä Reino tormakoitui ja alkoi kuuntelemaan kuusipusikkoon alarinteen suuntaan. Itekin kuulin jo rutinaa. Kohta vilahtikin tummaa jossain välissä, mutta ihan kuin olisi kääntynyt pois. Reino hävis ja melkein samantien porsas pomppas ylittämään uraa parinkymmenen metrin päästä. Siihen läpsähti ja Reino ylpeänä alkoi poistamaan kinkkukarvoitusta.

Jekku kulki haukkuen sille miun aiemmin kulkemalle uralle ja alkoi kaartaa lähemmäs passeja. Kävelin reilun satametriä takasinpäin mäen toiselle reunalle. Tästä pystyin näkemään äsken Reinon eteen sianampuneen passiukon. Kohtahan sinne rymisteltiinkin ja yksi possu putosi junan kyydistä. Näin kuinka iso jatkoi uran yli, mutta muita en nähnyt. Olin kuulevinani possujen ääniä alaviistossa edestäni, miun ja ampujan välistä. Odottelin hiljaa ja aloin pälyillä Reinon reaktioita, mutta siellähän se raadon kanssa peuhas kauempana takana.

Oottelin hiljaa ja valmiina. Ei mitään. Vain äskeisen ampujan touhujen ääniä. Vetäisin aseen viilekkeet olkapäille ja päätin lähteä vetämään raatoa pois. Parikyt metriä ehdin rouskia eteenpäin, kun sivusilmällä huomasin liikettä! Kymmenen possun kulkue asteli ehkä 30m päässä samaan suuntaan miun kanssa melko isossa metässä!

Yllättävän rauhallisesti otin aseen käsiini, nostin poskelle ja poistin varmistuksen. Hyvään väliin noin kärsän kohta piikille ja poks! Possu putosi. Muut kuin halvaantuivat paikoilleen hetkeksi, sitten alkoivat pikku hiljaa jatkaa matkaa ilman juoksuaskelia. En alkanut edes yrittää enempiä. Silloin ammuttu possu pomppasikin jaloilleen ja lähti liikkeelle, onneksi olin valmiina ja sain lopetettua juoksun lopullisesti pari metriä edemmäs.

Sitten seurasikin ehkä yksi hauskimmista tapauksista, jota olen metässä koiran kanssa nähnyt. Possuletka kulki uraa, jolle ammuin aiemman possun reilun sadan metrin päähän ja jossa Reino sitä tällä hetkellä retuutti. Possut olivat parinkymmenen metrin päässä, kun alkoi kuulua Reinon haukku. Jotenkin erikoinen, hiukan hätääntyneen kuuloinen. Otin pari juoksuaskelta, että näkisin. Reino seisoin raadon vieressä ja haukkui kymmenen metrin päässä hölmistyneinä seisovaa possuporukkaa, joka ei halunnut vissiin poistua jotokselta. Välillä Reino nykäisi pari karvaa raadosta ja sitten otti askeleen toisia kohti haukkuen. Tuli ihan sellanen olo, et Reino ilmoitti, et tätähän ette vie!

Muutaman askeleen kun lähestyin, lähtivät porsaat alarinteen kuusikkoon tallustamaan. Reino otti pari askelta mukana, mutta näytti jalat tuntuvan melko inhottavalta ja raato vetävän puoleensa tällä kertaa enemmän. Hyvä niin.

Pikku hiljaa illan jo pimetessä, saatiin kokoiltua kaatuneet siat lahtivajalle. Jekku vielä työskenteli hienosti pikkuporukan perässä, kun muutama ukko varmisteli, ettei jäänyt haavakkoa metsään. Viimeisen tienylitykseen porukasta poksautetun jälkeen jotoksella ei verta näkynyt. Voitiin hyvillä mielin lopettaa.

[Miikka]

Elokuussa ollaan jo. Jopa aika yllättäen itelle. Tullut keskityttyä kalahommiin ja mökkeilyyn vissiin niin intensiivisesti, ettei oo tarvinnut laskea päiviä. Melko nihkeesti tullut mitään erikoisempaa koirien kanssa tehtyä, hiukan lenkkeilty ja uitu. Josko se tällä lepposammalla lähestymistavalla onnistuis jahtikausi jotenkin…

Hiukan ois poltellut Reinon alta pentu ottaa, mutta ei valitettavasti kolmea koiraa pysty metässä käyttämään riittävästi. Ei se kuitenkaan enää nuorukainen ole tuokaan, joten pitää sitä tässä tulevina vuosina noitten pentujen edesottamuksia seurailla, josko sieltä seuraavasta polvesta sitten

Kiva ois, kun niistä jotain kautta kuuliskin. Hauskaahan se olis, kun johonkin lähistölle vaikka joku eksyiskin, niin kenties vaikka joskus pääsis näkemään.

Vaikuttaisi villisikakanta olevan ihan ok kesän havaintojen perusteella. Toivottavasti tulis pitkä ja suht lämmin syksy.

[Miikka]

Hirvijahtikin saatiin käyntiin. Lauantai meni ajojahtihommissa. Kunnes viimeisessä ajossa pienehköön mottiin jäi hirviä, jotka meni ketjusta läpi. Reinon kanssa mentiin purkamaan, kun ajo ohi. Ei tuollaisessa paikassa tietenkään minkäänlaisia hirvitöitä ollut odotettavissa, mutta oli kuitenkin haluja porukalla saada hirviä nurin. Reino löys hirvet ja yksi lehmä lähti vauhikkaasti liikkeelle. Koira tietenkin perään. Jäi jonkin verran jälkeen ja saapui loppujen lopuksi jälkiä pitkin kaadolle. Takapassissa oli laukausten jälkeen nähty toinen hirvi, joten Reino sinne. Hirvi olikin heti siinä passien edessä viitisenkymmentä metriä, josta tappisarvi juoksuun. Meni rauhallisemmin ja Reino pysyi aika hyvin matkassa. Passeille tuli lehmä ja Reino sekä tappisarvi melkein samaan aikaan, josta molemmat nurin. Hyvä päivän saldo loppujenlopuksi kuitenkin.

[Miikka]

Hirvihommat jatkuu. On nää mein alueet kyllä surkeen ja säälittävän välimaastossa, kun ajattelee koirajahtia. Oikeestaan kaks suota ja niitten ympäristöt on alueita, jossa hiukan sitkaampaa koiraa voi irrottaa. Muissa paikoissa ollaan väkisin melko lähellä elikoita ja seuran raja, valtion raja, iso tie tai kanava on on vieressä. Jos ja kun koira siitä hirven löytää, niin ei se ainakaan paikalleen jää. Ja kun pari kilometriä siirtyy, melkein mihin suuntaan vaan, niin on jonkun rajan yli.

Edellisenä sunnuntaina kävin iltapäivän lopuksi vielä seuran länsirajalla kapeahkoa kaistaletta Reinon kanssa kävelemässä, kun ei ole tullut siellä käytyä koko syksynä. Muita ei ollut mukana, eikä saalis mielessä. Enempikin teki mieli käydä hiukan kattelemassa olisiko merkkejä sioista ja hirvistä sekä samalla juoksuttaa Reinoakin.

Reino katteli kävelysuunnan ja meni tavalliseen tapaan 100-200m edellä hieman puikkelehtien hajujen mukaan. Sen huomaa hyvin, että nää meiän tiheikkörisukkovitukot aiheuttaa sen, että koira ei kovin kaukana kiertele, jos ei hajuja. Tuntsalla melko avoimessa etäisyys helposti triplaantuu. Muutaman sadan metrin jälkeen jälkien tutkailun yhteydessä kurkkasin missä koira. Se oli noin 500m päässä, selvästi joku veti puoleen. Ja kohta hiukan kiihtyi. Sen verta reipasta tahtia ilmeisesti lähti kaveri, ettei haukkua tullut lainkaan. Siitä melko suoraviivaisesti luoteeseen 500m ja omalta alueelta ulkona. Siitä vinkkeli vielä itään eli kauemmas vaan alueesta. Jatkoi muutaman pienen joen yli, joten tuskin kovin kaukana edellä meni kaveri kuitenkaan. Vajaa kolme kilsaa meni ja alkoi kääntämään pahasti Venäjälle päin. Ite olin aika paljon metän puolella ja auton kanssa vielä useamman mutkan takana, ennen kuin väliin pääsisi, jos se sinne jatkaisi. Tuossa kohtaa alkaa aina hiukan jännittää ja sitä toivoo, että kääntyis nyt prkele takas omille jälilleen.

Meni vielä seuraavan hiekkatien yli, mutta sitten kääntyi onneksi. Hiukan empi uintihommia takas, mutta lopulta tuli autolle asti. Saatiin lenkki tehtyä.

Tänä viikonloppuna Reinon kanssa käytiin noissa samoissa maastoissa sunnuntaina pienen passiporukan kanssa, ku oli lihanjako päivä. Koitettiin rajalta poispäin mennä Reinon kanssa, kun vain vasaa oli lupa ampua. Jos pelkkä iso löytyisi, niin huono rajan nurkilla muutamalla miehellä saada kääntymään tai koira pois. Huono juttu vaan, että tuuli kävi melko myöten.

En ehtinyt paria sataa metriä pitemmälle, kun Reinon haukku alkoi kuulua noin 300m päästä. Heti lähti liikkeelle, mutta jo 400m päässä pysähtyi hetkeksi taas haukkuun ja taas pari sataa ja pysähdys. Siitä vielä muutama samanlainen ja koira olikin hiekkatiellä. Pomppas vauhti pariinkymppiin hetkeksi tiellä ja sitten pysähty ja tuli takas tieltä. Ehin jo ajatella, että hirvet meni yli ja koira tulee pois, mutta alkokin haukkumaan siinä tien laidassa. Hetken siinä haukku ja sit lähti tulemaan rajalle päin. Mut varmasti haistoi siinä nurkilla olleen passin ja ehkä miutkin, kun kääntyi itään. Sieltä naapuriin ja hiukan reippaammalla vauhdilla. Kilometrin verran seuraili, kunnes kääntyi onneksi pois. Todennäköisesti sonni, lehmä ja vasa.

Hilppasin siihen tielle oottelemaan Reinoa, että päästään jatkamaan. Siitä pyyhkästiin sellanen 1,5km teitten väli, josta ei saatu mitään liikkeelle, jälkiä paljon kyllä. Aateltiin vielä kopasta siitä seuraavan tien pohjoispuolelta sellanen vajaa kilometri kanttiinsa oleva alue, jossa useesti hirviä kyllä on. Alko olla jo iltapäivä ja lihanjakoon ois kohta hoppu, sen vuoksi aateltiin koittaa heittää lenkki niin, että mentäis myötätuuleen ja kurvattais potentiaaliseen reunaan vastatuuleen. No, siinähän oli lehmä ja vasa heti tuulen alla kolme sataa metriä tien laidasta. Hiljalleen haukun kera lähtivät käppäilemään poispäin. Itäpuolella oli muutama passi, jotka estivät menemästä suoraan naapuriin, mutteivät tiheikössä nähneet, kun kaks eri korkuista persausta. Vajaan kymmenen minuuttia siinä haistelivat, kuuntelivat ja pyörivät melkein paikallaan, kunnes saivat selvän, että pohjosen puolella ei ole noita pöljiä eessä. Sinne siis. Melko rauhallisesti painelivat 1,5 kilsaa, jonka jälkeen isomman kalliomäen yli vähän räväkämmin. Sen jälkeen hiekkatien yli noin 2 kilsan päähän Reinon lopetti ja lähti omia jälkiään takas.

Se oli sellasta. Pitää katella, josko lomaviikolla koittas ettiä rauhassa alatuulen puolelta vasaporukan, ni saattas jopa jäädä melko paikalleen. Näkis miten tuota huvittais sellasia haukkua.

[Miikka]

Hetki taas meni, että pääs koittamaan sikoje ettimistä. Pari päivää aiemmin tutkiskelin sikojen jälkiä yhdessä alueessa ja vaikutti pahasti siltä, et voisivat olla nurkilla. Ei ollu kuitenkaan kaveria, en en kehdannut alkaa pöllyttämään niitä turhaan. Illemmalla niistä tulikin havainto, että siinä olivat olleet. Tänään aamusella tutkailtiin parin kaverin kanssa jäljet samasta alueesta ja vaikutelma sama.
Oli kuitenkin hirvihavainto vasaporukasta, niin koitettiin niitä. Kymmenkunta ukkoa jahdissa. Kaverin harmaa löysikin hirvet, mutta hienosti lehmä pyöritteli välttäen passit. Harmaa alko jäämään, niin lisättiin miun karhukoira. Paineli vasaporukan kanssa suorilta ulos alueelta. Jonkin aikaa sai kiroilla, kun ei prkel antanut kiinni.
Käytiin makkarat paistelemassa ja meinattiin koittaa ettii siat. Kolme meitä enää siihen jäi. Sellainen nurkkaus, ettei valtion ja naapurin rajan takia oikein innokkaita koirien laittajia yleensä löydy, niin päätettiin Reinon pääsevän hommiin. Tuntu hajuja olevan. Alue, jossa oletin hyvin todennäköisesti sikojen makaavan, on pari vuotta sitten raivailtu tiheä kuusikkotaimikkorinne, jossa kuusien seassa lojuu raivausjätteet mukavasti. Koira menikin sinne ja tuntui mukavasti pyörivän. Samalla koitin itte ettiä rinteen alareunan selkeämmästä osasta jotoksia. Ja niitähän löytyi, monia ja joka suuntaan. Ihme kyllä ei haissut sika yhtään omaan nokkaan. Reino pyöri jonkin aikaa ja tuli välistä käymään. Aattelin, että arvaus meni ohi, jos ne ovatkin ison viemärin toisella puolella olevassa mäessä, jossa ei ole tullut oikein ikänä käytyä. Menin sinne ja kohta koira tuli myös. Tiheää kuusipuskaa senkin mäen koko toinen laita. Savessa oli ryvetty ja hyvin näkyi jotokset sen vuoksi syksyisillä lehdillä harmainta urina. Oli kuljettu sitäkin mäkeä joka suuntaan.
Ei kuitenkaan löytynyt. Aattelin kävellä vajaan kilometrin verran toisen puolen rinnettä erääseen pusikkoon, jossa on joskus sikoja maannut. Jäljet vähenivät ja koirakin rauhoittui. Ei löytynyt kuin vanhoja jälkiä. Alkoi jo usko loppua, että olisivat nurkilla. On sitten vaan menneet Venäjälle jostain, mistä ei vaan jälkeä ole huomannut.
Päätin vielä mäen yli kävellä takasin lähtöpaikkaan. On siinä mahikset, että Reino ei vaan tiheikön ihan joka nurkkaa alussa käynyt. Tutkakin ämpyili, kun tuli vaan minuutin välistä paikkaa. Olin mäen rinteen isoa hakkuuta käppäilemässä takasin ja toivon jo heittänyt, kun kuulin jostain edestä pari haukahdusta. Vilkaisin tutkaa, mutta 48sek edellisestä… Sit anto minuutin kohdalla paikan ja punasta viivaa. Samalla kaveri kiros, että yks sika meni tiestä yli ja koira perässä.
Juoksentelin rytelikön läpi autoa kohti, vaikka tiesin, etten kyllä mihinkään ehi. Kaveri hyppäs autoon ja ajeli etumaastoon koiran menosuuntaan mettäautotielle uuteen passiin. En kuullu vhf:stä mitään. Kun hyppäsin autoon, niin koira meni just kaverin kohdalle…ja jatkoi ohi. Ei perhana. Kun pääsin kaverin auton luo, niin siellähän olikin tyytyväinen ukko! Reino oli noin 50m päässä raadon luona.

[Miikka]

Viime sunnuntaina hirvijahdin yhteydessä löytyi mukavan kokosen sikaporukan öiset jäljet pellosta. Hirviporukka kuitenkin jahdissa, niin jatkettiin sitä touhua iltapäivään asti. Ei saatu valitettvasti hirviä kumolleen. Iltapäivällä sitten päätettiin koittaa sikoja. Kaverin plottijämyä päätettiin testata, kun ei ole sille vielä tilannetta löytynyt, missä pääsisi yrittämään. Tuntui olevan vetävä haju. Melko pieni alue oli rajattuna, mistä ei ollut pikaisen tarkastelun jälkeen jälkiä ulos. Koira irti ja kovinhan tuo meni. Kierteli pusikkoa ihan hyvänoloisesti, mutta lähellä tietä ja taloa alkoi talojen koirat tarhoissaan melkoisen elämän. En tiiä oliko se vai mikä syynä, mutta koira tuli tielle pööpöilemään. Passi otti kiinni sen ja laittoi autoon. Otettiin Reino vielä testaamaan. Menin itte perään kattelemaan jälkiä. Hajua tuntui tosiaan löytyvän ja jälkeä alueesa moneen suuntaan. Kohta pari nopeaa haukahdusta ja rääkäisy. Supin perhana löytyi. Se pois tieltä ja jatkamaan. Reino meni taas jäljellä, mutta juoksi pellolle, jossa passiukkoja. Viheltelin pois ja ihmettelin touhua. Päätin kurvata vielä yhden kuusinurkkauksen. Siellä tuntui taas vauhti kiihtyvän ja melkoista pyörimistä oli koiralla. Alko jo jännittämään, että siinäkö. No toinen supihan siellä...
Selkishän se sitten lopuksi, että pellolla jäljet yli ja tien yli naapuriin. Harmi, kun ei ehtinyt aiemmin tarkastaa kunnolla aluetta.

[Miikka]

Se teki sunnuntaille ihan superkelin ettiä elukoita. Pe-la -yö oli pakkasyö, eilä lunta ollut, niin jälkien ettimisen sai jättää. Vasoja koitettiin ettiä ilman havaintoja, mutta tuloksetta. Sunnuntai aamusta alko jo puolittain tulemaan hyvänolontunne, kun aamuhämyssä kaveri löysi sikaporukan jäljet alueelle, eikä samalta nurkalta poismenojälkiä löytynyt. No, löytyhän se sitten rajalle johtava jotos toiselta nurkalta. Ei olleet paljoa aikaa jääneet viettämään alueelle. Kovin koitettiin ettiä jälkiä joka paikasta, mutta ei ollut muita porukoita liikkunut. Löytyneet hirvenjäljetkin oli kaikki isojen jättämiä.
Iltapäivän puolella aattelin sitten Reinon kanssa käydä käppäilees tutun naapuriseuran ja isontien välisen kaistaleen, mikä on 1-2km leveä ja ehkä 5 pitkä. Nihkeä alue jahtailla, mutta varmaan juuri siksi siellä useasti elämää onkin. Rajan puolelta sivutuuleen lähettiin menemään. Ehin ehkä puol kilometriä hipsutella, kun alko Reino haukkumaan. Vielä ihmeen lähellä kuului. Olin ojauoman pohjaa kuusikon välissä kävellyt, niin siihen kuuluikin tosi hyvin, kun Reino haukkui alle 200m päässä pienen mäennyppylän päällä. Hiukan varpaillani olin, kun oli noin pirun lähellä, niin olin varma elukan lähtevän ihan heti juoksemaan. Muutaman minuutin, kun oli jatkunut haukku, niin aloin uskomaan, ettei ollut miuta tajunnut. Pieni tuuli ja lumisateinen ilta vaimensivat äänet hyvin ja tuulikin vei hajuja poispäin. Aattelin heti, että hirvihän se on, mutta ei noissa uskalla sikaa poissulkea, ennen ku on jotain näyttöä siitä. Haukku jatkui ja matkaa naapuri seuran rajaan alle 100m. Ihan parikymmentä metriä koira siirtyi haukkuessaan. Pääsin siinä samalla hilautumaan tiheästä kuusikosta vanhalle mettäkone uralle, joka noin kahen miehen korkuisen kuusitaimikon keskellä kulkee. Sillon piipahti Reino vilaksemaan miuta ja lähti nopean ojasta juomisen jälkeen takasin samaan kohtaan haukkumaan.
Aatelin aluksi, että kiertäisin naapurin rajan puolelle, mutta silloin olisin tuulen päällä. Todennäkönen kulkusuunta joka tapauksessa olisi rajallepäin, joten päätin pysytellä uralla, joka kulki haukun rajan puolella. Hieman siirtyi haukku 1-7km pysähdellen kokoajan. Nousi pienen rinteen yläosaan ja alkoi kääntyä rajalle päin. Siinä on muutamia vuosia sitten hakattu aukko rinteen päällä, joten hilpasin reippaasti sinne eteen. Oli jo aika varma, että hirvi oli. Vasaa olisi kenties saanutkin ampua, mutta oli enää yksi kaveri metässä, niin senkin ajatuksen olin hylännyt. Uran jälkeen on reipas kilometri vyöhykkeen reunaan, niin toivoin, ettei pääsisi koira hirvien kanssa sille puolelle.
Hiljalleen valu haukku kohti uraa ja oottelin risukon reunassa. Koira oli ehkä 30m urasta, kun iso lehmä työs päänsä puskasta ihan rauhassa uralle. Siinä tajus ukon ja pomppas ympäri juoksuun. Ihmettelin, kun tutka näytti samaa paikkaa vaan ja kohta jatkuikin haukku siinä. Toinen hirvi jäikin vielä siihen. Se valutteli hiljalleen haukun säestyksellä aukon reunaan. Mie hipsin siihen kohtaan uraa kanssa. Sitten huomas sekin miut ja lähti uran myötäsesti juoksemaan. Arvasin, että rajallepäin kääntyy, niin annoin äänellä vauhtia mahollisimman paljon, jotta Reino jäisi jälkeen. Pari sataa metriä alas pellon reunaan ja siitä rajaa kohti. Hyvin näkyi monta sataa metriä seuraavallekin pellolle, missä hirvi jo paineli täyttä höyryä. Reino tuli pellolle ehkä 200m jälessä, jolloin aloin viheltää ja huutaa sitä. Onneksi stoppasi pellolle kuuntelemaan. Vähän aikaa epäröi, mutta kääntyi takasin. Kotia lähettiin.

[Miikka]

Kirjataanhan päiväkirjamerkintöjä muistiin. Viime lauantaina olin aamusta taas jälkiä ettimässä. Yhen sarvipään kaatoa vajaa on hirvijahti, mutta sikojen jäljethän ne enempi oli itellä mielessä. Eipä oikein fiksuja jälkiä tuntunut löytyvän. Viikolta oli kuitenkin havaintoja yhdeltä alueelta sioista, niin loppujen lopuksi päätin käydä koiran kanssa kävelemässä hiukan pusikkoja, jos vaikka olisi hieman saanut vihiä ovatko olleet lähiaikoina siellä. Ja samalla tutkiskelin, minkälaista maastoa tuolla aiemmin harvoin vieraillulla nurkalla mahtaisi nykyisellään olla.

Isot kuusikot sieltäkin oli hakattu pois ja eri-ikäistä taimikkoa ja aukkoa erilaisella hoidolla tuntui löytyvän. Mäen päällä oli vedetty useampi vuosi takaperin aukoksi, joten siellä pienehköjä kuusia ja pirunmoisen tiheästi koivua. Sinne hävisi Reino ja kohta kuului niin inhottavan tuttu rääkäisy. Kävin poistamassa tuholaisen muonavahvuudesta ja jatkoin matkaa. Toisen puolen rinne olikin sitten hyvännäköistä tiheää kuusitaimikkoa, jossa voisi joskus sikoja ollakkin huilimassa. Jonkun aikaa tallustelin ja huomasin, että Reino kiertelee suht reippasti muutaman sadan metrin päässä takamastossa. Joku haju on selkeästi, muttei kuitenkaan elukkaa nokan eessä. Tuntui kiertävän mäen yli hiukan jopa itteä kohtipäin. Jatkoin matkaa, kun vastaan tuli vanhempi moto-ura, johon pysähdyin. Koira oli parin sadan metrin päässä, mutta tuntui tulevan samaan suuntaan. Kohta supinpallero juoksikin uraa pitkin miuta vastaan. Sen verran terhakassa kunnossa oli syksyinen supi vielä, ettei puskarynnistykseni riittänyt tavoittamaan. Reino kuitenkin tuli hätiin ja sadan metrin päässä pysäytti supin. Kaksi narttusupia pois tuhotöistä.

Tulevalle viikonlopulle tuntuu lupailevan melko mielekästä keliä jahtien suhteen. Toivottavasti olisi jahdattavia liikkeellä.

[Miikka]

Oli kyllä mahtavat jälkikelit vloppuna molempina aamuina. Perjantaina oli jonkinlainen havainto sikaporukasta, jota päätin lähtee jo neljän aikoihin aamusta ettimään. Vajaan tunnin ehin teitä pyöritellä, kunnes löytyi mukava polku vähäisessä lumessa. Olivat lähteneet vaellukselle. Sieltä, mistä olivat liikkeelle lähteneet, oli matkaa rajalle reipas kymmenen kilometriä. Tuosta mistä löysin, matkaa linnuntietä rajalle noin 6km. Suunta kuitenkin selvä. Melkein sain motin ajettua seuraavaan mäkeen kiinni, mutta löytyihän se ura sieltä valitettavasti maantien laidasta kuitenkin, vaikka aura-auto oli hyvää työtä pitkälle penkalle asti tehnytkin sotkiessa jälkiä. Ja seuraavakin arvattu kulkupaikka antoi osuman, joten sitten hieman jo epäuskoisena viimeiselle tielle ennen rajaa. Siellä olivatkin auraamattomalla tiellä ihan avorivissä painelleet 12 kappaletta sikoja. Siinä kääntyy vielä sellainen huoltotie takavasemmalle noin 100m kyseisen tien jälkeen, jonka joutuvat ylittämään ennen vyöhykettä. Päätin sen huvikseni vielä vilkaista. Kaksi viimeistä sikaa näinkin auton valoissa 50m päässä töpöttämässä vyöhykkeelle

Se olisi vaan tarvinnut aiemmin olla liikkeellä. Kaveri ajeli samaan aikaan seuran toisen reunan pikkuteitä rajan tuntumassa. Sieltä oli porukka tullut sisämaan puolelle iltasella, eikä ollut vielä poistunut takaisin. Oli vielä pimeää ja vajaa pari tuntia valostumiseen. Useimmiten, jos porukka kulkee illasta sisämaan puolelle syömään, kulkevat ne aamusella takaisin vyöhykkeelle huilimaan. Sitä koitimme nyt sitten hieman tarkkailla. On sen verta opittu, että jos sika on päättänyt johonkin mennä, niin se useimmiten menee. Käännyttämällä hirvet saa vaihtamaan usein suuntaa ja suunnitelmiaan, mutta siat tekevät lenkkejä ja kurvailuja ja etsivät siitä sen reiän, josta menevät määränpäähänsä. Kaveri jäi passittamaan yhteen tuttuun kulkupaikkaan ja mie ajelin autolla toiseen laitaan. Sieltä otin koiran hihnaan ja kävelin melkein sinne kaverin luo reilun puolikilometriä. Tuossa välillä monta kulkupaikkaa, joita käyttävät. Toivoin koiran kanssa käppäillessä sikojen pysyvän mielummin sisämaan puolella. Reino olisi innoissaan ollut lähdössä iltaista polkua pitkin porukan perään, mutta jatkettiin. Käännyin ympäri notkossa, jossa kulkee isompi oja. Siinä alkoi selvästi Reino ottamaan ilmasta vainua sisämaahan päin, vaikka tuulenvire ei sieltä edes käynyt. Nosteli jo sen verta mielenkiinntoisesti etupäätä ilmaan, että eivät siat kovin kaukana varmasti olleet. Laitoin kaverille viestiä, että kävisi kurvaamassa autolla siinä sillä aikaa, kun kävelisin itse autolle vaihtamaan koiran. tuli samalla aamupaskalenkki tehtyä molemmille.

Kaveri kävi pyöräyttämässä notkossa auton ympäri ja meni takaisin, jos siat olisivatkin siitä pyöräyttäneet ja menossa sieltä mäen päältä. Kun olin kkk:n kanssa reilun 50m päässä notkosta, sai koira kuin sähköiskun. Alkoi hyppimään takajaloillaan ja vetämään niin saakelisti. Mitään en nähnyt enkä kuullut, mutta siat oli varmasti lähellä. Pääsin ojan kohdalle, niin siinähän ne oli lauman jäljet tien yli auton kääntöjälkien vieressä
Soitin kaverille, että yli on mennyt ja aja vauhdilla vyöhykkeen laitaa kulkevaa tietä pitkin, voivat olla vielä parin sadanmetrin kaistaleessa. Ite lähdin juoksemaan samalle tielle. Pääsin tien alusta muutaman kymmenen metriä, niin Nissanin jarruvalot loisti ja vyöhykkeen puolella kiipesi mäkeä ylös pari possua. Pääsin kohdalle ja katoin, ettei varmasti kaikki menneet tästä ja sanoin kaverille, että ajaa reippaan satametriä mutkan taakse, josta oja kulkee. Hän nappasi pyssyn käteen ja lähti sinne juoksemaan. Sen verran ehti, että ehti kuulemaan rapseen, kun loppuporukka kulki turva-alueelle...

Lähellä käytti pariinkin otteeseen, mutta kanta ei kaventunut. Sunnuntaina oli myös ihan täysipäiväinen ettiminen, mutta ei vaan valitettavasti mitään.

Maanantai aamusta tietenkin sitten töihin lähtiessä riistakameran kuvissa sikaporukka Pääsivät kaverit koittamaan, mutta ei ollut helppo nurkka jahtailla ja possut selvisivät jälleen.

Toivotaan, että liike jatkuu ja pääsisi koiratkin hommiin!