”Ois järkevää mennä jo kotiin, mut hullut ne vielä painaa…”
Tuuren biisi on soinut ahkerasti autossa, kun jahdit jatkuneet. Ja kotia voinut kirjailla biisistä jatkoa ”…tässä menee vielä hetki”.
On ollut aktiivista menoa. Karhut ja siat olleet tavoitteena, mutta toki hirvien liikkeet kiinnostaneet myös. Useimmiten se vaan sikojen yölliset temmellykset pistää ukot selvittelemään niitten liikkeitä. Osaavat vaan pirulaiset kulkea pitkiä kierroksia pimeen aikana. Ja kun tällaset tussailijat koittaa niitten touhuja selvitellä, niin on se eloonjäämisprosentti kuitenkin aika korkea.
Muutama päivä tossa tuli aamuhämystä alotettua fillaroimalla kuumimpia paikkoja. Hiukan kehnosti vielä käyvät syötöillä, kun on viljaa, hernettä ja kuminaa pelloissa. Toisaalta myös mukavaa, kun iso osa pelloista puitu, niin puimattomat vetää kyllä vahvasti. Löytyhän niitä jälkiä aika hyvin ja ihan kohtuu paikoiltakin. Parin päivän irtilaskuista vaan tuli löytönä kolme hirveä ja kolme supia. Kaks tilannetta jäi hiukan epäselviksi, kun kuumilla keleillä koirat hiukan hyyty, eikä saatu varmistettua.
Lauantaina lähettiin pojan kanssa kattelee lintuja, kun on jäänyt hiukan taas koirajahtien takia paitsioon. No, hieman poika huokaili, kun puhelu tuli ja pitäs mennä vähän vilkaisee sikojen jälkiä. ”Taas tää menee siihen villisikapelleilyyn”. Käytiin yks puskittunut mäki kälppimässä pojan ja Reinon kanssa läpi. Tuloksena hirven löytö, joka samoilla vauhdeilla paineli seuraavankin suon yli. No, sen verta sain aikaiseksi, että uus sepän hieroma avotakatähtäin tipahti johonkin.
Tiistaina aamusta sain lainaksi metallinpaljastimen ja aattelin ekana hommana aamusta käydä kattelee sen reitin, jonka lauantaina kuljin. Otin Reinon siihen samalla juoksemaan, jos puskista jotain löytyisi. Harvemmin tuossa pääsee elukoita näkemään, kun melko puskaa koko mäki, ainoastaan laella hiukan isoja mäntyjä ja avokalliota. Ajattelinkin jättää pyssyn autoon turhaan kolisemasta.
Kaikenlaista piippaili vehje ja kertoi sammalen alla jossain olevan metallia. Ei kuitenkaan tähtäintä. Ja pirun ihme olisikin ollut, kun aika haaste ihan samoja askelia tuolla rytelikössä osata kulkea, vaikka trackerin polku näkyykin. Pääsin avokalliolle, jossa huomasin aiemmin tähtäimen kadonneen. Joten laitoin vehkeen pois päältä ja vilkasin, että Reino on toisen puolen kuusiryteikössä pyörimässä. Melkolailla samantien haukkuja alkoi tulla. Pyöriminen ja haukkujen ja ulahdusten sarja jatkui pienehkössä alueessa, joten varoittelin kaveria, joka viereisellä suolla alkoi pyydystää omaa koiraansa pois. Hetki meni ja Reinon kulku lähti reipasta 10k/h kulkemaan rinteen reunan tiheikköä ja hiljalleen alkoi kaartaa mäen yli kohti suota, jonka laidassa kaveri oli. Hyvä suunta. Vielä kääntyi jyrkemmin, ja kohta ihan jo avokalliota ja miuta kohti. Ja siitähän se töpötteli ylivuotisen possu 30-40m miun vierestä avokallion yli. Reino jäänyt hiukan puskissa, varmaan 10sek perässä. Kaveri ehti ainakin aika lähelle mäen alla kulkeneella tiellä, mutta sika tais jo sitä ennen kääntyä takasin ja suuntasivat aloitus paikalle. Sieltä matka taas jatkui mäen rinteen pusikkoa pitkin huonompaan suuntaan. Hiukan siinä metallinpaljastimella sikaa osoitellessa kirosin itteäni kameran ja aseen jättämisestä. Lähin jolkottelemaan autolle, joka oli suurin piirtein siellä, mihinpäin possu ja Reino kulkivat. Kohta kaartui Reinon kulku mäkeen päin, mutta sieltä ilmestyi pelkkä koira ja köllähti huohottamaan avokalliolle hetkeksi. Tuntu olevan raskasta… lähin juoksemaan autolle, jos sikoja olisi vielä mäen puskissa, niin laittaisin karhukoiran tuolta tuoreelta jäljeltä.
Hetki meni, ennen ku taas valmista koiran irrotukseen ja kaksi passimiestä paikoillaan. Otettiin jäljestä kiinni ja koira irti. Ensimmäinen ”höyryjenpoistolenkki” kuten tavallista, jonka jälkeen jälkeä pitkin aloituspaikalle, sieltä sitten mäen reunaa pitkin lähes autopaikalta tien yli kohti naapuriseuran maita ja venäjää. Auto alle, pyssy pussiin ja koiran pyyntiin. Melko suoraviivaisesti, kuten tavallista, kohti rajaa. Kuitenkin noin puolentoista kilometrin päässä tavoitti jonkun ja haukkui. Samantien vauhdit reiluun 20km/h ja tutka ei anna paikkaa enää. 400m päästä antaa seuraavan paikan ja mein aluetta kohti päin pellon laidassa jolkottaa. Sieltä kaarsi tulouralle ja takasin puimattoman kauran laidalle, jossa haukkui hetken aiemmin. Siellä yksittäisiä haukahduksia ja soisessa nurkassa pyörimistä. Kohta asettui pellon toiseen nurkkaan paikalleen haukku, mutta taas loppui paikan tulo.
Puolisen tuntia ja muutama paikka samasta paikasta, niin päätin mennä kurkkaamaan, että mahtaa olla kolossa joku. No supihan se siellä. Samalla näin metsänhoitoukon ja maanomistajan ja hiukan juttelin. Olivat nähneet koiran ja puolituntia aiemmin kaks sikaa ylittämässä tietä. Olin varma, että venäjällepäin, mutta kun karttaa hiukan kateltiin, niin mein seuran alueella olivat siat nähneet kulkevan sisämaahan päin. No, koira turvallisesti kiinni ja kaveria yllyttämään, että laitetaanpa sen koira niille jäljille, jossa ukot olivat siat nähneet. Ei meinannu oikeen kaveri innostua, ku ihan seuran rajalla tuokin paikka. Mutta näinpä tehtiin. Harmaa lähti tutusti junttaamaan jälkeä. Hyvä suunta oli…noin 200m, kunnes vinkkeli takasin tiellepäin. Kahteen tyttöön pidettiin vahtia, ettei pääse tien yli koira. Siinä 40m tiestä tien myötäsesti jatkoi. Koiran tassuttelee kyllä kuuli, mutta ei mitään toivoa nähdä, kun aivan järkyttävää puskaa. Pari sataa metriä kulki tienmyötäsesti, kunnes jäi kieppimään parinkymmenen metrin aluetta. Aattelin aluksi, että välttelee kiinniottoa tieltä, mutta jatkoi vaan jatkamistaan siinä 30m tiestä ilman, että kävi näkyvillä. Olin jossain vaiheessa kuulevinani töminää, joten kaivelin aseen käsille. Kakskyt minuuttia siinä kytättiin koiran pyörimistä ja muutamien kymmenien metrien nykäisyjä eri suuntiin. Tuuli kävi suoraan sinne pusukaan ja autoilla siinä oltiin, joten kyllä siellä olija tiesi tasan tarkkaan meijät.
Sitten aattelin mennä sekaan. Laitoin kameran päähän ja lähin hipsimään kaikista tiheimmän osan reunalta kohti koiraa. Kaveri yritti yksin pitää sitten tietä. Pääsin kymmenisen metriä, kun koira tuli luo ja kuin kutsui mukaan, että ”tänne tänne”. Menin reippaasti perässä parikymmentä metriä, johon koira pysähtyi umpipuskan eteen ja jäi siihen ”tökkimään” samantien ensi kerran haukahtaen. Pari haukahdusta lisää ja miun koittaessa kurkkia puskien reiistä, lähti joku liikkeelle. Samalla tuttu tuoksu tuli omiin sieraimiinkin. Koira rynnisti miusta poispäin, joten samantien ite lähin ryntäämään autolle varmistamaan tietä. Kun ehin autolle oli koira tehnyt pari noin sadan metrin pyörähdystä ja haukahtanut muutaman kerran, kuitenkin vieläkin siinä samassa ryteikössä hyörien.
Ne on pahoja paikkoja koirille nuo puskat, kun ne ei pääse näkemään metriä pitemmälle, ja siat jos päättävät niissä puskissa olla, niin antavat aika reippaasti koiralle kyytiä, jos paikka tulee. Tätäkin harmaata talvella tikkailtiin. Helposti koira antaa noissa puskissa periksi, kun haju leviää joka paikkaan ja joutuu olemaan koko ajan varpaillaan siellä, kun ei tuntumallakaan pysy ja jos yhden perässä pysyy, niin toinen voi tulla kylkeen.
Tuo harmaa ei hauku, jos se ei sikaa näe, niin aattelin, että tuupataan sinne Reino mukaan antamaan apuja. Laskin Reinon irti ja hetken odottelin tiellä. Kuunteli ja haisteli ja taisi tajuta homman juonen, kun varovasti lähti pusikkoon. Menin perässä samaan paikkaan, mihin harmaa viimeeksi opasti. Siinä vaiheessa Reino kävi toisen koiran luona ja molemmat alkoivat kiertää melkein samaa lenkkiä eri suuntiin. Sitten jämähti Reino paikalleen ja alkoi haukkumaan, johon liittyi harmaa mukaan. Miusta noin 30m. Hiukan levotonta oli. Pääsin 10m päähän, josta selvästi kuului kun siat murrasivat ja koirat haukkuivat ja koko ajan hiukan liikettä eteen taakse. Ehkä pari minuuttia, kun petti hermo sialla ja juoksuun. Hetken tuntui, että joka puolella puskassa juoksi joku, mutta ei mitään tietoa kuka oli kuka. Sitten irtosi Reino sikojen aiempaan takajälkeen ja tuli kiire autolle. Kaveri ehti juuri näkemään vilauksen Reinon hännästä sen vilahtaessa tien yli ”väärälle” puolelle.
Sinne paineli saman pellon nurkille, josta karhukoiran hain. No, onneksi Reinon kanssa ei tarvii sydän kurkussa lähteä ajamaan rajalle eteen, kun tietää, että kääntyy kyllä pois yleensä viimeistään 2km päästä, jos on jäänyt jälkeen, eikä ukoista ole havaintoa.
Jäi saamatta tällä kertaa. Muutama ukko lisää, niin todennäköisyys olisi noussut aika paljon. Se vaan tahtoo olla, että noissa selvittelyissä ja jahdin muuttuvissa tilanteissa myö tuherretaan sen verta aikaa, että moni passiukko kyllästyy ja muutaman hälyn jälkeen tulijoiden määrä laskee aika radikaalisti. No, silloin on muutamalle ukolle sopivasti haastetta ja sioillakin hyvät mahdollisuudet. Hyvä päivä oli, eikä voi koirakaan moittia. Itse asiassa koirat teki sen mitä ois pysty tänään, ukot sen mitä osasvat