Minullakin ensimmäinen laika ulvoi junnuna, kun isäntä oli häneltä "hukassa" ja ulvoin takaisin ja sieltähän se sitten tuli häntää heilutellen luokse. Alkuun hirvihaukut oli 5- 15 min ja sitten tuli isäntää ikävä, mutta kävelin vain kohti paikkaa, johon oli hirven/ hirvet jättänyt, niin sieltä tai läheltä ko. paikkaa ne yleensä löytyi ja haukku jatkui...hirvijahdissa piti radioon passimiehille sanoa, että tulee ottamaan yhteyttä isäntään, kun hyvä haukku yllättäen katkesi. Eräs harmaamman hirvikoirarodun omistaja sanoi, että et sinä laikalla tutkaa tarvitse, mutta tarpeen se oli jo silloin junnuna, varsinkin kun näin minne hirvet jätti. Siitä on aikaa kulunut kohta 10 vuotta ja nyt KVA narttulaikani saa yhteydenottopisteet hausta, mutta kokeen aikana yhteydenottoja ei tule, haukku vaan kiihtyy, kun kutsun koiraa. Kokeen päättyessäkin jos on pimeä tai koira oikein väsynyt saan sen auton riikkarilla pois haukulta, mutta eipä viime vuonnakaan Kalinka- haukuissa Posiolla onnistunut, kun sai minuutti ennen erän päättymistä reilun 2 km karkon kiinni, niin riikkaria soittaessani haukkutiheys vain parani. No, palkintojen jaon jälkeen iltahämärissä kuiteskin lopetteli ja pois lähtiessä hain koiran auton parkkipaikalta pois, eikä tarttenut jäädä yöksi koiruutta "metsästämään!" Nyt tyttäret reilut 3v ja vajaa 2v eivät ole ulvoneet "isännän ikävää", mutta laitoinkin ne äidin oppiin ja ovat löytäneet hyvin isännän luokse. Myös haukulta olen saanut, ainakin vielä, hirveä matkimalla ne pois ja eilen illallakin ajelin 600m päähän haukusta ja riikkarimerkillä meni 4 min, kun tyttäret oli autossa, olivat haukkuneet noin 3,5h ja ennen kiinteää haukkua oli reilun 4 km "lähtökarkko." Toivottavasti "tyttäristä polvi paranee", tosin olen kyllä sanonut, että ensimmäinen laikani oli elämäni paras laika, kun tuli Kemijärven SM- kisoissa suoraan neljällä koekäynnillä KVAksi ja kaikki oli vielä arvokokeita. Ei muuta kuin kutsut isännän luokse jos olet koiralta "hukassa" ja viet yhä uudestaan ja uudestaan hirville. Itsellänikin oli kyllä usko jo loppua, kun oli ensimmäinen "hirvikoira" beaglien ja bretoneiden jälkeen, eikä kokemusta oikein ollut hirvikoirista, tosin olen kyllä ampunut melkein kaikkea muuta kuin jäniksiä ja noutajan taipumuksenkin oppi nuoruudessaan bretonilta! Tässä muisteluksia melkein kymmenen vuoden päästä ja koiruuskin alkaa mäyrän kanssa kamppailusta palautua, jospa vielä kerran kokeeseen!