Tuo edellinen jäi ,valitettavasti,koirani viimeiseksi eräkokemukseksi,sillä viime viikon perjantaina töistä vaimoni kanssa palattuamme koiratarhalta ei kuulunut mitään elämää.-Läksin katsomaan tilannetta kun luulin kaverusten,poikani saksanseisojan ja Antonin ,karanneen juoksutarhasta esim.supin perään.
-Mutta ei.Hetken otsalampun valossa etsittyämme löysimme molemmat.-Anton kuristuneena nailonkaulapantaan,joka oli leikissä tarttunut seisojan alaleuan kulmahampaitten taakse ja kiertynyt siinä rimpuillessa aina vain tiukemmalle edellämainituin seurauksin.
Mitään purujälkiä ei ollut kummassakaan ja koirat olivat mitä parhaat kaverit jakaen jopa ruokakupin.
Halusin kertoa tämän jotta muistaisitte varmuuden vuoksi riisua koiraltanne kaulaimen ,varsinkin jos niitä on useampi samassa tarhassa.
Tuntuu tosi raskaalta menettää jahti- ja lenkkikaveri tällä tavalla,mutta koiraharrastuksessa oppii näköjään jotain uutta koko ajan.
Nyt ,toivuttuamme viime viikonlopun järkytyksestä suuntaamme taas katseet kohti tulevaisuutta ja uutta itälaikan penikkaa.
-Huonommin ei näet enää voi onnistua koiransa kanssa ,jotenka tulevaisuus näyttää nyt paremmalta.
Huolehtikaa,ystävät koiristanne !!
