SAUKKOSUON MURKUSTA KATSOI HIRVENVASA
Meillä alkaa olla hirvet pyydetty, jäljellä on enää yksi aikuinen. Tämän aikuisen aiomme pyytää vasta sitten kun tulee lunta. Onneksi on muissa porukoissa niin mukavia ihmisiä, että ottavat Laikun ja minutkin pyyntiin mukaan. Päästään tyydyttämään sitä metsänkävijän jatkuvaa tarvetta hiiviskellä ja seurailla suuren ja pienenkin riistan liikkeitä. Tähän hyvään hirviporukkaan kuuluu tavallisia pulliaisia ja suuria herroja. Olen monesti miettinyt, miten metsä tasoittaa siellä samoajat. Kaikki ovat samalla viivalla. Porukan herrakin on minun tasollani, mahtavan mukava tavallinen erämies. Löytyyköhän metsän lisäksi muuta ympäristöä, jossa kaikki henkilöt ovat samanarvoisia. Luulen, että herrakin ajattelee aivan samalla tavalla kuin minäkin, eikä tahdokaan olla metsässä toisten yläpuolella. Lisäksi metsä on paikka, jossa rahakin menettää merkityksensä. Ei siellä raha auta, jos on viluissaan eikä nuotio ota syttyäkseen. Lämpöiset tulet lämmittävät samalla tavalla rahatonta kuin upporikastakin. Kaikkinensa metsä on tasapuolinen.
Minulla tuntuu olevan paha taipumus kertoa muuta kuin oli alun perin tarkoitus. Nimittäin vasasta ja Saukkosuon murkusta minun piti kirjoittaa.
Viime lauantai aamuna oli vielä miltei pimeä, kun olimme Laikun kanssa metsän rauhassa. Lempeä ja kostea lounatuuli henkäili tuulen ja sateen pieksämiin kasvoihini ja Laikun mustaan herkkään kirsuun. Kyllä nyt sopi hengitellä, suorastaan kiskoa metsäistä syysilmaa palkeiden täydeltä. Onneksi olen syntynyt kairan laidassa nököttävän talon pojaksi ja näin luontaisesti oppinut arvostamaan sitä mitä metsällä on tarjottavana meille nupopäillekin. Säälin niitä ihmisiä, jotka eivät ole tätä oivaltaneet.
Minusta on suorastaan nautinnollinen hetki laitella Laikun kaulaan tutkapantaa. Tässä ei saa kiirehtiä, pitää melkein viivytellä, nauttia jokaisesta hetkestä. Kiristin pantaa, laskin yksi, kaksi, kolme, neljä ja viides reikä. Siihen soljen tappi niin kuin ennenkin. Pyörittelin vielä varmuudeksi, että ei jäänyt väliin karvoja koiran kaulaa hankalasti kiskomaan ja nipistelemään. Seuraava vaihe olikin Laikulle ohjeiden antaminen. Luulen, että koirallekin tämä hetki on hyvin tärkeä, katsoohan se silloin silmiini ilmekään värähtämättä. Tällä kertaa minulla oli Laikulle erityisen tärkeää ja monimutkaista sanottavaa. Mietin mitenkähän sen sanoisin, että Laikku sen ymmärtäisi. Nimittäin porukan A-mies oli kieltänyt ampumasta aikuista naarasta, muut olivat sallittuja. Nyt tämä pitäisi saada Laikunkin tietoon. Näin Laikun ilmeestä, että hän keskittyi kuuntelemaan käskyjäni tavallista tarkkaavaisemmin. Nyt varmasti lukijat luulevat minua höperöksi luulosairaaksi. Ajattele vain mitä tahdot, mutta näin minä menettelin ja menettelen edelleenkin. Laikku on Laikku ja se ymmärtää isäntäänsä. Kaikkein viimeiseksi se ajattelee minua höperöksi käskyttäjäksi. Sillä on täydellinen luottamus isäntäänsä, ja luottamus ei ole yksipuolinen. Laikkuunkin on helppo luottaa.
Kuljettuani 2,5 km haukku kajahti melko läheltä sivutuulesta, 650 metristä. Mahtoikohan suuri ilmankosteus peittää hajut melkein olemattomiin. Siitä en välittänyt, nyt ei oltu kokeessa. Oltiin syvällä suosikkikairassani. Tänne eivät ulottuneet arvostelutuomareiden arviot. Enemmän kulttuuriympäristöissä on niiden paikka, ei täällä syvällä salomaillani. Vaikka en minä vihainen ole haukkukokeille, olen vain jokseenkin kyllästynyt niihin. Käytän vielä Laikkua kokeessa, kunhan hyvä tilaisuus koittaa. Aikuisiällä Laikku ei olekaan käynyt kokeessa muuta kuin yhden kerran elokuun vai oliko se syyskuun alun lämpimän aikaan. Joo, haukku siellä syvissä metsissä jäi löytöpaikalle. Komeasti raikasi Saukkosuon laidalta. Siirtyilin lähemmäs, istuskelin ja nautin tilanteesta enemmän kuin erämies voi nauttia. Aina ajatukseni kulki samaan asiaan. Mikähän mahtaa olla haukussa. On ainakin hirvi, mutta mikä tai mitä hirviä. Kovasti kuuluu olevan Laikku innoissaan. Ymmärsiköhän antamani ohjeen mitä hirviä voimme metsästää. Katson gepsiin, ei liiku mihinkään, tai liikkui ehkä 50 metriä. Siinä se sitten pysyy paikallaan kuin naulittuna. Nyt kuului vasan ääni ja toinen, mutta en ole kuulemastani aivan varma. Kuuleekohan haukkua porukan kaksi muuta miestä, jotka ovat passissa kilometrien päässä metsäautotiellä. Soitan heille varmuudeksi. Komeasti kuulema kuuluu. Lupaan painostaa hirviä heitä kohti, jos en pääse ampumaan löytöpaikalle.
Haukku raikaa mäntyrämeeltä, jossa on aluskasvillisuutena tiheää parin metrin koivuvesakkoa. Olen lähestynyt niin, että koira on jo lähellä, reilusti alle sadan metrin päässä. Siitä huolimatta koiraa ei ole vielä näkynyt sen enempää kuin hirviäkään. Soluttauduin vieläkin lähemmäksi. Sitten taas tähystelin. Jo tavoitti silmäni koiran valkoisen konsraktin. Siellä Laikku näkyy huuhaltavan työmaallaan. Ihmeesti se kykenee aavistamaan, milloin isäntä on läheisyydessä, vaikka kuinka lähestyn tuulen alta. Näin se teki nytkin. Laukkasi kohti ja näki minut. Hyppi korkealle ilmaan riemusta, kun meni takaisin haukkumaan. Tässä vaiheessa ajattelen aina samalla tavalla. Nyt Laikku tietää missä olen. Nyt kun maltan olla rauhallinen niin lopputulos on hyvä. Laikku huolehtii asiat mallilleen.
Tuolta vesakon yli näkyy hirven korvat. Nyt se siirtyy koiraa kohti. Näkyy vähän selvemmin. Tunnistaakseni hirven katson kiikarin läpi. Hirveen ei ole matkaa kuin 50 metriä. Sihtaan ja sihtaan. En saa selvää. Kaikki näkyy epämääräisinä möhkäleinä. Tämähän on kuin unimaailmaa. Suuret möykyt kulkevat kuin henget puurykelmän takaa toiseen. On mahdottoman sakea murku. Mitään tarkkaa ei voi nähdä vaikka kuinka tihrustaa. Laikkukin liukuu valkoisena aaveena. Ja vielä tuo suojaava koivuvesakko. Arvelen, että tuon hirven pää kuuluu vasalle. Onkohan yksinäinen vasa? Se katsoi Laikkua Saukkosuon taianomaisesta murkusta. Nyt se siirtyi takaisin näkösuojaan, sinne mistä tulikin. Siitä jäi näkyviin vain epämääräinen möykky. Taas se tulee esille. Ei se taidakaan olla vasa vaan aikuinen naaras, murkussa liikkuu. Miten ensin saatoinkaan erehtyä luulemaan sitä vasaksi. Mutta mikä oli se ääni, jonka kuulin ollessani etäämpänä. Kaikesta huolimatta se on ehkä nuori naaras ja sen ääni oli vielä vasamainen. Niin sen täytyy olla, vaikka isolta tuo näyttää. Nyt naaras muuttui takaisin epämääräiseksi möhkäleeksi. Siirtyi 10 metriä etäämmäs. Siirryin viistosti sivulle. Arvoituksellinen möhkäle tuli taas esille. Onko siinä vierellä toinenkin pienempi maahinen, yritän tihrustaa? Isompi puistaa vettä turkistaan, nyt näen sen melko selvästi. Pienempikin puistaa samaan malliin. Varmistun, että siinä täytyy olla kaksi hirveä, emä ja vasa. Murku on suvainnut paljastaa minulle salaisuuden. Hoksasin, että se hirvi, jonka ensimmäisenä näin, oli kuin olikin vasa, ja sitten se toisena esille tuleva hirvi oli aikuinen niin kuin ajattelinkin. Eli molemmat hirvet kävivät siinä aukolla. Voi Laikkua minkä sankarityön teit. Sisimpäni uhoo ylistystä tätä nelijalkaista metsästäjää kohtaan. Vasa siirtyy sivummalla olevalle aukolle. Murkukaan ei enää kykene suojaamaan sitä.
Kaadolla katsoin aukealle Saukkosuolle. Tietämätön olisi luullut suota mereksi tai suureksi järveksi. Etäämpänä ei näkynyt muuta kuin harmaata sakeaa murkua alhaalta ylös asti. Lähimaisemaa hallitsi ohut ja kevyt pumpuliusva. Silloin kun Saukkosuon valtaa sakea murku, se on aavemainen vähän niin kuin epätodellinen. Tästä tilasta olisin voinut herätä ja todeta äskeiset tapahtumat mukavaksi uneksi. Mutta onneksi sitä se ei ollut, vaan tapahtumat etenivät todellisuudessa sillä tavalla kuin olen kertonut.
Kun olin suolistanut vasan, valot olivat muuttuneet ja ympäristö kylpi erilaisissa väreissä. Sanoin Laikulle, että sinä olet kultaisissa kehyksissä. Näytti, että Laikku ymmärsi mitä lausahdukseni syvällinen sanoma merkitsi. Hyvä mieleni keksi kaikenlaista, mutta on totta, että Laikku kuuluu kultaisiin kehyksiin. Minulla on tapana puhella Laikulle ajatuksiani hiljaiseen äänensävyyn. Laikku onkin hyvä kuuntelija.
Laitoin kameran puunrunkoon pikajalkaan ja otin kuvia, jotta voin niitä katsella sitten kun olen vanha äijä takamaiden saloilta. Näitä kuvia näet myös näiden sivujen kuvagalleriasta.
Jk. Laikku on nyt 5 v. Tämä hirvi oli Laikulle 9. tälle vuodelle. Kakki kaadot yhteensä 67.
Aihe: Saukkosuon murkusta katsoi hirvenvasa (Luettu 2858 kertaa)