RUSKAN KULTAAMILTA ERÄPOLUILTA
Syksy kuluu,
Laikun haukku kiihtyy.
Rimpisuot jäävät taakse,
nyt jo korpimailta kuuluu.
Erakon kiintymys Laikkuun lisääntyy.
Mitä metsästäisin,
on erakko mietteissäin.
Elokuussa sorsia,
syyskuussa korpien harvavarpaita.
Lokakuussa kairan pitkäsääriä, sorjia,
kruunupäitä norjia.
Eletään vuoden mukavinta aikaa. Se on kairan taikaa, ruskan kultaa, erämiehen juhlaa. Sitä se on ollut tämäkin syksy, viimeksi viime perjantai-iltana. Erakko sanoi Laikulle, että ”hae metso, ei hirviä, hae metso”. Niin ne sitten hiipivät ruskan kultaamia polkuja, Laikku ja erakko. Laikku törmäsi keskelle teeripoikuetta silloin kun ilta-aurinko oli laskemassa. Erakko seisoi metsän tiheässä puskassa. Yksi teeristä viuhahti miltei pahki häneen. Erakon haulikko puhui joutavia ja teeri jatkoi tervettä elämäänsä. Nyt varmasti joku huipputaitava metsästäjä ajattelee, että miksi tökerö erakko ampui teertä lentoon? Harrasti huonoa koiran koulutusta. Niinhän se on, että jokainen opettaa koiraansa miten tahtoo, niin erakkokin.
Ampumisesta huolimatta yksi teeristä istui suureen petäjiköön, pankaoksalle. Laikku löysi sen hajun ja aloitti haukun. Erakko hiipi haukulle. Teeri ei istunut ihan siinä paikassa mihin Laikku haukkui. Se oli 10 metriä etäämpänä ja erakko pelästytti sen lentoon, huolimattomuuttaan. Laikku säntäsi perään, toivossa, että lintu istuisi uudestaan. Laikku aloittikin kiivaan haukun erakosta 150 metrin päästä. Haukkupaikalla oli salskeaa tukkipetäjikköä. Laskevan auringon kuulas ilma soitti Laikun haukkua, se oli todella komeaa. Erakko hiipi haukun suuntaan ja konttaili loppumatkaa. Oli lähestyttävä suurella huolellisuudella. Haukku oli tiheää, vähän pikkukoiramaista. Erilaista kuin hirvelle. Erakko on oppinut erottamaan, milloin Laikku haukkuu lintua ja milloin hirveä.
Ajattelin, että nyt pitää luottaa koiran taitoihin, muuten ei tule saalista. Sen olen oppinut kantapään kautta jo kauan sitten. Joskus se tahtoo vain unohtua. Asia unohtui viimeksi elokuun 20. päivänä, kun olin Laikun kanssa sorsajahdissa rimpisuolla. Silloin Laikku haukkui sorsaa, jonka ammuin pitkän vaanimisen jälkeen. Sorsa kuoli avoveteen 6-7 metrin päähän rannasta. Sorsan takana oli kuiva rimpien välinen poinu/jänne. Laikku ui sorsan luo ja otti sen suuhunsa. Koira ei palannutkaan takaisin vaan ui avoveden toiselle puolelle, koska se oli lähempänä koiraa. Ajattelin, että nyt se jättää varmasti sorsan tuonne rimmen toiselle puolelle, johon minulla ja koiralla on kiertomatkaa 200 metriä. Ei Laikku niin tyhmä ollut, vaan se toi kuin toikin sorsan minulle kiertäen koko rimmikkoalueen, 150 metrin matkan. Kyllä se oli mukavan näköinen, kun se juoksi noin pitkän matkan sorsa hampaissa sivuttain kuivaa poinua pitkin. Kävelin vastaan 50 metriä. Kyllä Laikku oli hyvillään, kun kehuin sitä hyvästä työstä. Selvästi nautti tilanteesta, niin kuin minäkin. Laika pystyy aivan uskomattomiin suorituksiin kun siihen vain luottaa. Harmi kun unohtui kamera kotiin.
Niin, jatketaanpas sitä alkuperäisen jutun kertomista. Konttasin lähemmäs haukkua. Näin kuinka Laikku haukkui paikallaan istuen. Sen iloisesti puolelta toiselle heiluva häntä sipsutti puolukanvarpuja. Haukkuessaan se katsoi ylös puuhun. Lopulta pääsin harvinaisen paksun petäjän juurelle. Siitä haukuttavaan oli matkaa vain 30 metriä. Kuikistin puun takaa. Näin koiran yläpuolella linnun, joka istua kyhjötti aivan rungossa kiinni. Ajattelin, että nyt pudotan Laikulle linnun. Nostin haulikon poskelle ja tähtäsin. Säikähdin, kun taskustani kuului ”pum-pum-pum-esa-uus-pum-pum-esa-uus-pum-pum …” ja se kuuluikin suuresti. Olin nimittäin laittanut puhelimen niin, että puhelin sanoi soittajan nimen. Soittaja oli ”esa uus”. Mietin hetken. En laukaissut asetta vaan laskin sen alas. Kaivoin puhelimen taskustani ja painoin vihreää vastausnappia. Pistin avatun puhelimen takaisin taskuuni.
Esa kuunteli ihmeissään tapahtumia puhelimesta. Sieltähän kuuluu Laikun haukku, ei tuo muuta voi olla. Nyt kuului valtaisa haulikon paukaus. Mutta mitä ihmettä? Laikun haukku jatkuu yhä ja vielä kiivaampana. Sitten taas metsää kaiuttaa haulikon toinen laukaus. Nyt lakkasi Laikun haukku. Risujen katkeilua ja sitten ylenpalttista kehumista, joka kohdistui Laikkuun. On siellä Heinolla (erakolla) juhlaa kerrakseen.
Kävi nimittäin niin jännästi, että viimeiset iltavalot tähtäsivät säteensä haulikon piippuun sillä seurauksella, että ammuin huti ensimmäisen laukauksen. Se oli komea metso, joka putosi rymisten alas. Laikku on kehittynyt myös mainioksi kanalintukoiraksi. Osaako kukaan arvioida paljonko Laikku olisi saanut tästä haukusta pisteitä jos se olisi tapahtunut lintuhaukkukokeessa? Minua kiinnostaisi käyttää Laikkua lintuhaukkukokeessa, mutta olen kokematon tällä saralla. Aina se haukkuu lintua, jos siihen on mahdollisuus ja jos käsketään kun ollaan lintumetsällä. Olen minä ampunut useita muitakin kanalintuja Laikun kanssa tänäkin syksynä.
Aihe: Ruskan kultaamilta eräpoluilta (Luettu 2939 kertaa)