Legenda se oli. Kumma, hyvin erikoinen koira. Luonnon oikku.
Pohjolan valkea salama, Jernu, Jernun poika.
Niin se Legenda teki pojista koiramiehiä.
Tuo jänes juttu oli kumma. Seisonnassa se oli Jerillä. Katolla olimma me kurjat lunta pudottamassa ja Jeri haukkui, peruutteli, puri puiden oksia, mitälie silläkin viestittänyt. Muistelen, että koko episodi kesti 1h45min. Minä hain Jerin, sitten lopussa seisonta haukusta pois, kuinka kauan olisi homma jatkunut jos en olisi hakenut.
Kerran Heinon veli, Martti oli lintu metsällä näki koppelon tulevan matalalla ja samassa valkea salama oli syöksyen ottanut linnun kiinni lennosta.
Kerran syksy pimeiden aikaan olimma kämpällä yötä. Jeri oli irti ulkona. Heräsimme Jerin haukkuun. Haukku tuli pimeästä suolta. Nuorenmiehen mieli oli mielikuvitusta täynnä. Ärinä kuului haukun seasta. Sinne kirveen kanssa haaristeltiin suolle lamppuinemme. Mitä sieltä löytyikään. Ei ollut karhu. Supeja siellä Jeri kesytti.
Oli se kerran hurjaa. Tulimma peninkulman matkaa hiihtäen näädän komolta pois. Oli hämärtämässä. Oli uppo lumi. Jeri katosi jonnekkin. Jo kajahti haukku aika läheltä. Nyt nyt kuuluu ärinää karhu se on. Ei ku täyttä pakoon, poikasia kun olimma ja mieli kuvitus lensi. Jo huutaa Jeri tuskissaan ja haukku loppuu. Juha odottaa koiraa lähimpänä ja huutaa samassa, "se tulee päälle" ja kirmaa pakoon. Kohta Jerikin onkin meidän luona. Siinä koiraa tutkitaan ja verta päästä etsitään. Hurjaa oli elämä. Aina tapahtui.
Jeri oli Jeri, sen kanssa tapahtui aina käsittämättömiä asioita. Se oli kumma koira. Se tuli jopa alle 5 minuutin hirvihaukusta kutsumalla pois.
Se oli juoppojenkin kaveri.
Nuoli poloisia, luuli niitä sairaaksi.
Kerran muistan, kun olimma metsällä ja ammuimme sille kolme vasaa yhtenä päivänä kaikki eri porukoista.
Sille naurettiinkin hirvimiesten keskuudessa, valkoinenkoira, hupikoiraksi luulivat, muuttuipa puheet kun maine kiiri.
Jerillä oli persoonallinen "kilpakka" haukku. Tiheä. Kerrankin kuuntelin, kun velmies kyttäsi haukulle. Haukku raikasi ja kuulin ku velmies puhalsi haukulla kouraan, niin kuulin. Ei se velpoika mitään puhaltanut, haukku vain soi ja se kuulosti vihellykseltä, niin komeaase oli, kaira kaikui.
Kerran se opetti yhden jämptin hirvi koiraksi. Jämpti oli hirvilla mutta ei puhunut mitään. No Jeri pantiin sekaan opettajaksi. Kun Jeri aloitti haukun, alkoi jämykin haukkumaan. Jeri lopetti ja jätti jämyn hirvet ja otti oman vierestä ja soitteli sitä ja haukku tuli minun luo ja naaras meni tien yli. Sanoin Jerille, että lopetetaan sen pyynti, niin Jeri tuli pois, mutta nyrpeissään ja ei pysähtynyt minun luo vaan meni ohitse.
Tämä koira panee kaikki teoriat uusiksi koiran ajattelusta/vaistoista. Koira ajattelee, näin minä opin tältä Legendalta. Tämä oli Legenda joka ajatteli.
Muistan, oli sillä joskus omat teekinsäkkin nuorempana. Hyvin kovapäinenkin se oli jos halusi. Mutta harvoin.
Jeristä on juttuja paljon. Toivoisin että muistot säislyisivät kultaisina, tästä vanhasta herrasta, Legendasta. Miksipä ei säilyisi, se oli meidän, Hanhelan poikien ensimmäinen opettaja.
Sen katseessa oli sitä jotain. Silmissä loisti kairan säkenöiva palo, Sen katse oli tulta, Se katsoi kauas, Se katsoi silmiin. Se oli oikea Legenda jo eläessään. Se elää muistoissamme. Sen veri ei katoa koiristamme. Kauan eläköön muistoissamme LEGENDA.