Hän ei ole enää keskuudessamme

[Heino]

JERIN MUISTOKIRJOITUS
Hän ei ole enää keskuudessamme

Syntyi huhtikuussa 1997 ja kuoli  eläinlääkärin piikistä 25.2.2011



Metsä kuiskaili: tule, tule veljeni.
Minä menin, koirani Jerikin meni.
Metsä näytti jäljen, suuren sorkanpainalluksen.
Minä näin sen, Jerikin näki.
Sitten metsä antoi hirven hajun.
Jeri haistoi, minä en.

Metsä pyysi: veljeni, päästä Jeri irti.
Jerikin pyysi ja minä päästin.
Metsä antoi Jerin haukkua.
Hirvi uljas sarvipää, metsän oma.
Tunnelma nousi, kuin iltayön kuu.
Mieltä se lämmitti kuin kairan aamu.

Jo riittää veljeni, metsän soitto vaienna.
Niin riittää, minä vastasin.
 Kutsuvihellykseni kiiri yli kankaiden,
yli aamuruskon, vaiensi haukkuvan Jerin.
Niin riittää,
Jeri juoksun on päättänyt kunniallisen.
Monesti onnessaan ovat olleet Heino, Vuokko ja pojat,
 Kaikki ovat ansiota olleet Jerin ihmeellisen.

Tuskaa on ollut Jerin lopettaminen. Ajattelimme, että se olisi ollut vielä vaikeampaa sitten kun se olisi ollut sairas. Jeri olisi täyttänyt kohta 14 vuotta. Jeri oli viimeiseen hetkeen saakka terve. Niin kuin koko elinikänsä. Viimeisinä elinpäivinäänkin liikkeet olivat sulavat, mutta hän väsyi helposti. Pyynti-intoa kyllä riitti. Elämänsä aikana vain kahtena päivänä Jeri ei päässyt metsälle sairauden vuoksi, silloin sillä oli tilapäisesti jalka kipeä. Jerillä ei ollut koskaan ns. huonoja päiviä, vaan se oli aina tehokas pyydystäjä. Nyt kun Jeri on kuollut, voin kirjoittaa ja kehua sitä niin kuin mieli tekee. Tämän kaiken olisin halunnut sanoa Teille jo aikaa sitten. Nimittäin Jeri oli yliluonnollisen hyvä koira. Seuraavaksi kerron lyhyesti joitakin Jerin urotekoja.
 
  -Jänishaukku
  Talvella Jeri haukkui jänistä seisontahaukussa noin tunnin ajan. Sitten kutsuimme sen pois ja jänis jäi paikalleen. Oli upottava lumi ja Jeri tiesi, että se ei pysy jäniksen vauhdissa, jos se lähtee liikkeelle. Siksi oli viisainta haukkua noin 30 metrin päästä. Näin jänis ei pakenisi. Jänis makasi ensin jokipenkalla, sitten vähän matkan päässä metsässä. Ei siinä kaikki. Välillä Jeri painosti jäniksen meidän luokse, hitaasti, vähitellen. Seurasimme tilannetta metsäkämppämme katolta, koska olimme pudottamassa lunta sieltä. Eikä siinäkään kaikki. Jeri pysäytti jäniksen meidän lähelle, noin 30 metrin päähän ja haukkui sitä seisontahaukkuna, 30 metrin päästä.

  -Hirvihaukku
  Eräänä päivänä Jerille sattui pari hirveä, jotka eivät pysyneet haukussa. Tästä Jeri suivaantui niin, että päätti ottaa seuraavan hirven löytämisen tosissaan. Näin kun se makasi 60 metrin päässä, leveällä metsäkoneen jättämällä kulku-uralla. Sitten huomasin hirven noin 15 metrin päässä Jeristä. Jeri haukahti ja siirtyi vähän lähemmäksi ja asettui taas makuulle. Hirvi ärsyyntyi tästä ja lähti ajamaan Jeriä. Jeri pakeni ja ”liehakoi” hirven luona. Ei aloittanut haukkua vieläkään, vain pari oikein hiljaista haukahdusta. Taas hirvi ajoi Jeriä kymmenisen metriä. Jeri toisti edellisen, mutta vähän myöhemmin aloitti vähitellen kiinteän haukun ja hirvi jäi löytöpaikalle niin kuin Jeri halusi. Lopulta kaadoin Jerille tämän hirven löytöpaikalle.
Jos käskimme Jerin hakea vasan, hän haki sen. Tällöin se haukkui aikuista vain muutaman minuutin.

  -Hengenpelastaja ?
   Esa, Juha ja minä olimme hirvijahdissa. Oli tarkoitus olla jahdissa useampi päivä ja jäädä yöksi metsään, rakotulille. Pakkasta oli noin 20 astetta (yöllä oli -22). Päivän aikana Juha kulkeutui niin kauas meistä, että ei tiennyt missä meidän oli tarkoitus yöpyä. Oli melkein täysi yön pimeys ja ympärillä laaja erämaa sekä puhelimessa akku lopussa. Juhalla ei ollut tarvittavia yöpymisvälineitä, ja hän oli silloin vielä hontelo nuori mies. Jeri haukkui hirveä Juhan läheisyydessä. Juha kutsui Jerin pois haukulta ja sanoi sille: ”Hae isä.” Jeri lähti kulkemaan ja Juha seurasi sitä. Kun Jeri meni liian kauas, Juha sanoi sille: ”Ei mene, elä jätä.” Jeri odotti ja taas meni ja taas odotti, kunnes lopulta he tulivat Esan ja minun valmiille tulille. Jeri johdatti Juhaa noin kilometrin matkan, melkein pimeässä metsässä. Normaalisti Jeri ei kulkenut näkyvissä, vaan se oli laajahakuinen koira.

  -Hauenpyynti
  Talvella meillä oli pyynnissä 12 haukikoukkua. Koukut olivat pitkin joen jäätä, rivissä. Kokiessamme niitä Jeri meni edellä. Hän tarkasteli jokaisen koukkukepin ja jäi lopulta makaamaan toiseksi viimeisen koukun viereen. Koimme koukkuja ja niissä ei ollut mitään. Vain siinä koukussa oli kala, jonka vierellä Jeri odotteli meitä sinnikkäästi. Vasta sitten se lähti mukaamme, kun olimme ottaneet saaliimme. Viimeinenkin koukku oli tyhjä. Mahtoikohan koukkukeppi jotenkin elää, josta Jeri ymmärsi, että siinä on kala. Oli sekin mukavaa, kun pyydystimme Kiiminkijoesta taimenia. Kalaa väsytellessämme Jeri haukkui vierellä seuraten silmä kovana syöksyilevää kalaa.

  -Hanhijahti
  Juha ampui täysin näkösuojattomalta aapasuolta hanhen Jerin haukkuun ja vielä haulikolla ja maahan. Jeri toi hanhitokan Juhan ammuttavaksi. Jeri tuli edellä ja hanhet uteliaana perässä. Juha olisi saanut siitä useampiakin hanhia, mutta ei raskinut ampua. Lentoon ei ampunut ollenkaan, ampui vain yhden laukauksen maahan. Jerin sorsahaukut olivat aivan mahtavia. Jerille ammuttiinkin sorsia vaikka kuinka paljon. Ei ajanut lentoon vaan haukkui niitä kaukaa.

  -Näätän pyynti
  Jerille ammuttiin näätiä mahdottomasti.
 
Jerin meriittiä:
-Vain muutama näyttelyissä käynti: EH:ta ja ERI:ä, mutta ei serttejä.
-Hirvenhaukkukokeissa AVO-luokan laikojen Suomen ennätys 95,5 p. On edelleen voimassa.
-Voittajaluokassa laikojen Suomen ennätys 99 p. On edelleen voimassa.
-Lisäksi hirvenhaukkukokeista suuri määrä yli 90 pisteen tuloksia.
-Jerin haukkuun kaadettuja hirviä 139 kpl.

Tätä juttua kirjoittaessani tulee todella haikea mieli. Voi hyvänen aika. Onneksi on lohtuna Jerin pentu, Laikku, ja se ei olekaan vähäinen lohtu. Osaisinpa sanoa tämän jotenkin nätisti, aivan kuin kuiskaamalla: ”Laikku on yhtä hyvä ja yhtä mieluinen kuin isänsä Jeri.” Onhan sen haukkuun ammuttu jo 58 hirveä ja paljon näätiä ja sorsiakin Jerin kanssa. Laikku on vasta vähän yli 5 vuotta vanha. Laikun hirvenhaukkutulokset eivät ole niin hyviä kuin Jerillä, koska en ole käyttänyt Laikkua aikuisena kokeessa kylmien/lumen aikaan.

Hautasin Jerin metsän siimekseen, sinne missä hän on haukkunut monet riistahaukut. Tein hautakummun niin kauniiksi kuin osasin. Sitten asetin kummulle kaksi kynttilää. Kun palasin haudalta oli jo pimeää. Käännyin haudan suuntaan. Näin kuinka kynttilät loivat valoa talviseen metsään. Näky oli rauhoittava, lämpöinen ja lohdullinen. Näin Jeri antoi minulle viimeisen viestinsä. Kokonaisuudessaan viestissä näkyi hänen varma, vaakaa olemus. Tämä ominaisuus on huokunut hänestä koko eliniän. Sitten poistuin paikalta, katsomatta enää taakseni.
Haudasta alla pari kuvaa.

Kunnioitettu legenda muistoissamme kauan eläköön. Jeri eli poikiemme nuoruuden ajan. Hän kasvatti poikiimme metsän arvostuksen sekä oikean kunnioituksen eläintä kohtaan. Jerillä on ollut suuri merkitys koko perheellemme.

Kaivaten Heino, Vuokko ja pojat

[Taiga]

Hyvänen aika kuinka riipaiseva kirjoitus Jeristä  Niin kaunis ja tunteita kuohuttava muistoruno!

Itse en nähnyt Jeriä kuin kuvissa, mutta lukuisat Jeristä kertovat tarinat lukeneena tuntuu aivan kuin olisi jollain tapaa tuntenut koiran. Jeri oli varmasti meidän kaikkien muidenkin laikaharrastajien mielestä ainutlaatuinen itäsiperianlaika meriitteineen ja ominaisuuksineen.

Nyt Jeri jatkaa matkaansa muistoissanne ja jälkikasvussaan.

Lämmin osanottomme.

Henna ja itäsiperialaiset

[unjan]

Osanottomme! Lopulta on pakko luopua niistäkin kaikkein parhaimmista.
Asta ja Pertti

[Ryökkö]

Legenda se oli. Kumma, hyvin erikoinen koira. Luonnon oikku.
Pohjolan valkea salama, Jernu, Jernun poika.

Niin se Legenda teki pojista koiramiehiä.

Tuo jänes juttu oli kumma. Seisonnassa se oli Jerillä. Katolla olimma me kurjat lunta pudottamassa ja Jeri haukkui, peruutteli, puri puiden oksia,  mitälie silläkin viestittänyt. Muistelen, että koko episodi kesti 1h45min. Minä hain Jerin, sitten lopussa seisonta haukusta pois, kuinka kauan olisi homma jatkunut jos en olisi hakenut.

Kerran Heinon veli, Martti oli lintu metsällä näki koppelon tulevan matalalla ja samassa valkea salama oli syöksyen ottanut linnun kiinni lennosta.

Kerran syksy pimeiden aikaan olimma kämpällä yötä. Jeri oli irti ulkona. Heräsimme Jerin haukkuun. Haukku tuli pimeästä suolta. Nuorenmiehen mieli oli mielikuvitusta täynnä. Ärinä kuului haukun seasta. Sinne kirveen kanssa haaristeltiin suolle lamppuinemme. Mitä sieltä löytyikään. Ei ollut karhu. Supeja siellä Jeri kesytti.

Oli se kerran hurjaa. Tulimma peninkulman matkaa hiihtäen näädän komolta pois. Oli hämärtämässä. Oli uppo lumi. Jeri katosi jonnekkin. Jo kajahti haukku aika läheltä. Nyt nyt kuuluu ärinää karhu se on. Ei ku täyttä pakoon, poikasia kun olimma ja mieli kuvitus lensi. Jo huutaa Jeri tuskissaan ja haukku loppuu. Juha odottaa koiraa lähimpänä ja huutaa samassa, "se tulee päälle" ja kirmaa pakoon. Kohta Jerikin onkin meidän luona. Siinä koiraa tutkitaan ja verta päästä etsitään. Hurjaa oli elämä. Aina tapahtui.

Jeri oli Jeri, sen kanssa tapahtui aina käsittämättömiä asioita. Se oli kumma koira. Se tuli jopa alle 5 minuutin hirvihaukusta kutsumalla pois.

Se oli juoppojenkin kaveri. Nuoli poloisia, luuli niitä sairaaksi.

Kerran muistan, kun olimma metsällä ja ammuimme sille kolme vasaa yhtenä päivänä kaikki eri porukoista.

Sille naurettiinkin hirvimiesten keskuudessa, valkoinenkoira, hupikoiraksi luulivat, muuttuipa puheet kun maine kiiri.

Jerillä oli persoonallinen "kilpakka" haukku. Tiheä. Kerrankin kuuntelin, kun velmies kyttäsi haukulle. Haukku raikasi ja kuulin ku velmies puhalsi haukulla kouraan, niin kuulin. Ei se velpoika mitään puhaltanut, haukku vain soi ja se kuulosti vihellykseltä, niin komeaase oli, kaira kaikui.

Kerran se opetti yhden jämptin hirvi koiraksi. Jämpti oli hirvilla mutta ei puhunut mitään. No Jeri pantiin sekaan opettajaksi. Kun Jeri aloitti haukun, alkoi jämykin haukkumaan. Jeri lopetti ja jätti jämyn hirvet ja otti oman vierestä ja soitteli sitä ja haukku tuli minun luo ja naaras meni tien yli. Sanoin Jerille, että lopetetaan sen pyynti, niin Jeri tuli pois, mutta nyrpeissään ja ei pysähtynyt minun luo vaan meni ohitse.

Tämä koira panee kaikki teoriat uusiksi koiran ajattelusta/vaistoista. Koira ajattelee, näin minä opin tältä Legendalta. Tämä oli Legenda joka ajatteli.

Muistan, oli sillä joskus omat teekinsäkkin nuorempana. Hyvin kovapäinenkin se oli jos halusi. Mutta harvoin.

Jeristä on juttuja paljon. Toivoisin että muistot säislyisivät kultaisina, tästä vanhasta herrasta, Legendasta. Miksipä ei säilyisi, se oli meidän, Hanhelan poikien ensimmäinen opettaja.

Sen katseessa oli sitä jotain. Silmissä loisti kairan säkenöiva palo, Sen katse oli tulta, Se katsoi kauas, Se katsoi silmiin. Se oli oikea Legenda jo eläessään. Se elää muistoissamme. Sen veri ei katoa koiristamme. Kauan eläköön muistoissamme LEGENDA.

[Burskutin]

Syvät osanotot ja jaksamisia! On kunnia omistaa Jerin poika.

-Anna ja Karvakorvat-

[Keimou]

Osanotto Jeri "Paapan" muistolle Terv. Apache

On näköjään periny toi meidän koiruus Paapaltaan ton jäniksen seisontahaukun. Muutama kk sitten haukku järvenjäällä rusakkoa n.150m päästä. Rusakko lymys rantapusikos makuulla ja koira haukku n.10min seisontahaukkua ja sitten rusakko pelästy mua ja lähti liikkkeelle. Puolisen tuntia koira ajo sitä ja tuli sit pois

[Renni]

  Eiköhän sitä koiraa pitäis nimitellä vielä SE ja ihmistä HÄN. Ja jaksamiset ja osanotothan esitetään ihmisen kuoleman johdosta. Aika lapsellista on koiran takia toivotella jaksamista ja osanottoja suruun. hehheh!!

[heikkir]

Lämmin osanottomme jerin poismenon johdosta. Jeri oli niitä suuria koiria. Ja onneksi myös suuria periyttäjiä. Suku jatkuu ja toivotaan, että kyvyt ja ominaisuudet jatkuu myös.

[unjan]

Eiköhän sitä koiraa pitäis nimitellä vielä SE ja ihmistä HÄN. Ja jaksamiset ja osanotothan esitetään ihmisen kuoleman johdosta. Aika lapsellista on koiran takia toivotella jaksamista ja osanottoja suruun. hehheh!!

Kaikkihan me osaamme kieliopin; ihmisistä sanotaan hän ja kaikista muista se. Joskus kuitenkin ihmiselle sattuu uskomaton lemmikki, kuten esim. koira.
Saimme vuosia sitten poliisin narkkareilta pelastaman rottweilernartun, josta hyvässä hoidossa tuli tottelevaisuusvalio ja hyvä suojelukoira. Kun isäni silitti viisivuotiaan poikamme päätä, Gitta ystävällisesti siirsi käden pois ja katsoi meitä kysyen, oliko tehnyt oikein. Kun Gitta sitten 8-vuotiaana kuoli syöpään, oli se meille niin suuri suru, että koirasta äkkiä tuli HÄN.
Kun Pinjasta milloin aika jättää, tulee siitäkin varmasti HÄN.

[RaimoA]

Kevyet mullat Jerille. Rikkaan elämän on hän elänyt isäntiensä kanssa. Mukavia juttuja on jo erälle.net:ssä ollut nuoruusvuosistaan. Niin paljon ovat omat laikat metsällä opettaneet, jotta hän kuulu asiaan.

[Juha]

Minä olin niin kiintyny Jeriin että melkein välit meni kotiväen kanssa tästä. Varkain veivät viime viikolla piikille, moneen päivään en vastannu puhelimeenkaan kun tuli vaan mieli, että nuo murhaajat.

Tietenki tiesivät etten olisi sitä millään hyväksynyt ja parempi varmaan olikin kuolla rauhassa kuin siirtyä vanhalla koiralla uuteen paikkaan luokseni keskelle kirkonkylää maalta asumaan. Ehkä tämän oppii pikku hiljaa hyväksymään kun miettii, että kyllä ensi syksy olisi ollut inhottava tilanne Jerille seurata, kun Laikku ja uusi pentu olisi enemmän saaneet metsää ja vanhuuden hidastama Jeri olisi usein joutunut jäämään kotiin.


Jeri oli kaikenriistankoira sanan varsinaisessa merkityksessä. Pyyti mitä isäntä käski ja isännälle. Kanalintujen seisonta oli erikoinen ja tehokas tapa, kun rodun huomioi. Jerin sai TILANTEESSA KUIN TILANTEESSA pois riistalta viheltämällä. Parhaillaan kutsuttiin 3 kertaa pois hirvihaukulta ensimmäisen 10 minuutin aikana ja aina tuli heti. Kerran oli varmaan kova paikka totella, kun kutsuin kettuajosta juuri ennen kuin olisi saanut ketun hampaisiin (etumatkaa enää n.20 metriä ja oli supistumassa vauhdilla, näin molemmat, Jerikin näki jo ketun).

Mukavalta tuntui lukea osanottoja, kiitos niistä.

[Nikita]

Kyllähän se hyvän koiran lopetus on aina kova paikka, varsinkin kun mitään vikaa ei varsinaisesti ole ja eläkepäiviä voisi olla vielä paljonkin edessä, mutta kyllä sen tosiaan metsästyskoirasta näkee, että se hiljalleen selvästi masentuu, jos ei enää mukaan syksyllä pääse. Siinä mielessä se lopetus voi olla monelle käyttökoiralle se "inhimillisin" ratkaisu siinä vaiheessa kun roppa ei enää tottele, vaikka mieli metsään tekisi.

[Laikapoika]

Monesti lemmikin lopettaminen on meille omistajille aika kova pala, vuosia palvelleen kaverin kuolema tuo joskus raavaallekkin miehelle kyyneleet silmiin.
Omiakin koiria useita lopettaneena on aina tullut hieman haikea olo sen jälkeen kun eläin on viimeisen henkäyksen vetäissyt.
Lisäksi olen sen päättäny että omat koirani kuolevat minun käsien kautta, pistooli on tähän tarkoitukseen oiva kapine, siinä metässä kävellään vieretysten ja siihen se koiruus sitte nukahtaa tietämättä mitään.
Sekin koskettaa, mutta äkkiä tunne on ohi.
Meillä jokaisella on tapamme koiran lopettamiseen, pääasia että se käy kivuttomasti.

Luettuani Heinon kirjoittaman otsikon tuli mieleen että nyt on joku ihminen nukahtanut pois, yllätys oli suuri kun lukiessa paljastui että kyseessä olikin koira.
Ymmärrän sen kuinka kiintynyt voi koiraan olla, varsinkin kun noinkin pitkään on sen kans saanut
kairoja kulkea ja muutenkin touhuta.
14 vuotta on pitkä aika.

Kuitenkin tuossa jokin meni minun ymmärryksen yli, mielestäni koira ei ole koskaan Hän, meillä koira on ollut se ja tulee aina olemaan.
Lisäksi nämä osanotot, koiran kuolemasta...vaikka miten ajatellaan osanotto on surunvalittelu ihmisen kuolemasta.
Jokainen tavallaan ja minullakin mielipiteeni, ovatko ne oikeat voi jokainen sitä tykönänsä miettiä.

Heino, kirjoituksesi oli monelta osin hieno, kertomukset koirasi metästystapahtumista, mukavaa luettavaa.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään, kuitenkin on hyvä pysähtyä ajattelemaan kuinka
suuri tapahtuma koiran kuolemasta tehdään.
-pekka-

[yeti]

voi jeestas, tunnelmahan alkaa olla kuin hautajaisissa. nyt vaa jokanen kirjottamaan rakistansa värssyjä tänne.. huh huh!

[tomi]

Voi hyvä sylvi, pitäisikö lähettää adressi? No, ei sentään nämähän ovat vain koiria...