Minulla on ollut koirina vain kettuajureita. Ensimmäinen omakoirani oli Venäjänajokoira ja sen jälkeen häkkiini on tullut kaksi suomenajokoiraa venakon tilalle. Itä-laikojen koulutuksessa ja metsästyksessä olen ollut mukana paljonkin.
Koira jolla on tulen palava katse, räiskyvä luonne(mutta samalla niin tasainen ja rauhallinen), se katsoo jonnekin kaukaisuuteen, kuin näkisi siellä jotain, se säväyttää erämiehen sisimmässä. Se katsoo syvälle silmiin, sen sisin kuiskaa, "veljeni, veljeni metsä kutsuu mennäänkö jo". Nämä katseet, ilmeet, silmät, äly, kuuliasuus, karuus, ...... Siinä on jotain kairan omaa, kunnoitettavaa,.... Minä omistan kohta sellaisen, suden perillisen, Laikun perillisen..... Tiedän, että se on toista maata kuin ajuri.... Voi kuin odotan hetkeä jolloin saan valita pennun itselleni..... Sen tunteen tietää vain aito koira mies tai nainen....