Hirven käsittely

[MarkoK]

Puuttellista riistaviettiä älykkyyden mittarina ei pidä käyttää. Jos koira vaikkakin laika älyää työskennellä riistalla sitkeästi, ei silloin tyhmä välttämättä ole. Hirvi koe on suosituin ja miksikö, linnusta ei kaikki ole kiinnostunut ja ei helpoin haukuttava. Iso kokoiselle ja ääniselle koiralle joka vauhdilla menee ei lintu kestä, kuitenkaan sellaiset ei ole riistavietittömiä. (tyhmiä? kun eivät ymmärrä jarrutella linnulle menossa?) Vain epäilen ettei lintu tuloksia tule samaan tahtiin kuin hirvi.
Karhu taippari, kuin niitä tulee kun karhu kanta kasvanut ja kasvaa samoin omistajat oppivat karhulle viemään. Joskaan karhua kaikki tahdo haukkua ja silloin jää metsän piiloon nalle ja tavoittamattomiin..
Lajeja moniriista laikalle ei kovin monia ole joista yleisesti kehuttavan tuloksen saa.
Joten hirvi tulokset tuleaisuudessakin ohjannevat jalostusta. (patsi niiden joilla ei näytä väliä olevan millainen narttu on joka pennutetaan, valio urokselle kintainaparempi tasoisia narttuja viedään)

Mutta tottahan kehittää voisi, onkin mutta mitä sitten on. Taipumistesti kaavake on jota voisi käyttää, joskaan mitään mieltä ole. Tulokset jää jalostusneuvojien käyttöön ja kuka tietää miten paljon käyttöä sitten? (hallituksen päätös, ettei tuloksia saa ilmoittaa) Ei niin pennun ostaja kuin nartun omistaja tiedä muuta kuin mitä kuulee.
Eikä riista lajeja joita mielekästä tuloksellisesti ole kovin paljoa, suurpetojen lisäksi se hirvi, lintu ja villisika jolle saman kuin karhulle taipparin voisi jos voisi.
Vesilintu viettisyys kanssa.
Mutta kaikkineen muut lajit kuin hirvi lienevät tulevaisuudessa jalostuksen "mausteita" eivät sitä pohja keittoa, kuinka palanutta tulee sitä tiedä..

[heikkir]

Ei tässä nyt niinkään ole kysymys siitä, että mikä on helppoa ja mikä on vaikeata ? Ensisijassa on kysymys siitä, mihinkä suuntaan itälaikaa koirarotuna haluamme viedä. Pyörä olisi tietenkin helppoa  keksiä uudestaan, kun se on jo kerran keksitty ja ihanan sitkeitä hirven perässä kulkevia koirarotujakin olisi varmasti helppoa jalostaa, kun niitä on jo ennenkin jalostettu aivan tarpeeksi - mutta onko siinä vain mitään järkeä ?
Varmasti on paljon vaikeampaa jalostaa omaperäistä, monipuolista, moniriistaista, älykästä, yhteistyökykyistä ja isäntänsä tarkoituksia oivaltavaa ja niitä toteuttamaan pyrkivää palvelunhaluista jahtikaveria, eikä siihen nykyisillä yksipuolisilla jalostusmenetelmillä olisi mitään mahdollisuutta päästäkkään. Mutta onneksi meillä vielä toistaiseksi on käsissä niin vankkaa ja tervettä alkuperäismateriaalia, että meillä on mahdolisuuksia operoida näillä vaikeammilla/arvokkaimmillakin jalostuspäämäärillä, kunhan uskallamme tarkastella kriitillisesti nykyistä liian yksipuolisesti  hirvehaukkukokeisiin perustuvia jalostuskriteereitä ja uskallamme käyttää riitävästi luovuutta parempien kriteereiden kehittämisessä.

Ei ole mitenkään väheksytävä niiden alunperin hienojen koirarotujen lukumäärä, jotka on ns. täsmäjalostuksella saatu pilattua; yksipuolisilla kriteereillä on saatu joku värimuunnos, sitkeys taikka muu erikoispiirre populaatioon vakiinnutettua, mutta liian usein siinä on samalla pilattu kaikki muut hyvät ominaisudet, mitkä rodussa on olleet. Ja useimmiten silloinkin on sanottu, että kyllä ne alkuperäsominaisuudet siellä rodussa aina pysyy, että tärkeintä tässä nyt on tämän ja tuon "muotihienouden" kehittäminen -  mutta se vain on turha sitten enään räpistellä kun huonot on jo housuissa !

Ei se itälaika sattumalta ole sellainen rotu, kuin sen nykyisin näemme. Kyllä sielä takana on tuhansien vuosien jalostustyö ja ankara karsintaa. Se vain on tehty hieman eri olosuhteissa ja eri tarkoituksiin kuin esim. nykyisten hirvenhaukkukokeiden pistelaskumetodit. Kun lähdemme manipuloimaan rotua noin yksinkertaisilla kriteereillä, kuin on hirvenhaukkukoe, tietämättä juuri lainkaan alkuperäisten hienojen ominaisuuksien geneettisestä perustasta, niin samalla altistumme hyvin suurelle vaaralle menettää nuo hienoimmat ominaisuudet.

Paras on usein hyvän pahin vihollinen. Ainakaan itse en kaipaa itälaikasta mitään huippuluokan koekoiraa, kaipaan hyväluonteista, tervettä, toimivaa metsästyskaveria.

[Jarmo_P]

Heikkir:

Kun kerran jalostetaan moniriistarotua niin siihen "repertuaariin" kuuluu myös karhu ja hirvi. Varmasti karhu ja hirviominaisuuksien esiin saaminen on työläämpi kuin supi, ilves, vesilinnut yms.

Rotu itsessään on älykäs ja yhteistyöhalunen ja antaa isännälle mahdollisuudet viedä koiraansa haluamaansa suuntaan.

[Laikapoika]

Paras on usein hyvän pahin vihollinen. Ainakaan itse en kaipaa itälaikasta mitään huippuluokan koekoiraa, kaipaan hyväluonteista, tervettä, toimivaa metsästyskaveria.

Vähän on laikoissa niitä huippuluokan koekoiria, niiltä osin koiran valinta on helppoa.
Suurin osa meistä laikanomistajista ottaisi senkin koiran joka haukkuu hirveä aamusta iltaan ja jopa pitempäänkin.
Isännän tehtävä on taas opettaa koira siihen että tulee haukusta pois kun kutsutaan, tämä homma on aloitettava pennusta saakka.
Luonne laikalla on kohillaan, kuten muillakin suurriista roduilla.
Terveyttä ei käsittääkseni kovin tarkasti kaikilta osin tutkita, joten ei voi tietää mitä vikoja ja tauteja suvuissa kiertää.

Älykkyyttä ei löydy sen enempää kuin esim.karhukoirasta, tämä perustuu minun omaan kokemukseeni, omista ja tuntemistani koirista.
Olen kasvattanut pennusta 2uroslaikaa ja 2kkkurosta, helpompi on ollut karhukoira koulutettavana.
Ymmärretäänkö se sitten joskus koiran viisaudeksi kun huonot riistaveret omaava koira ei seuraa esim.karkkoavaa hirveä kuin kilometrin tai kaksi ja tulee isännän luo kieli maata laahaten, kahtoo ruskeilla silmillä ja jos vois puhua tuumais."meni naapurin puolelle"

[Nikita]

Eiköpä näiden hirvikoepalkittujen suosiminen jalostuksessa perustu siihen, että niistä on todennettua tietoa, että koira tosiaan viihtyy riistalla. Ei hirvitulos sulje pois muita taipumuksia. Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka pentueen molemmat vanhemmat olisi kuinka sitkeitä tahansa, ei pennuista kaikista todennäköisesti tule lähellekkään yhtä sitkeitä. Tavoite kai pitäisi olla pentueiden kokonaistason nosto ja sitä myöden koko rodun keskitason nosto, jolloin suurin osa kaikkien pentueiden pennuista haukkuisi vähintään auttavasti riistaa (mielellään tietysti kaikki). Kyllä nykyinen laikojen taso "kestää" muutaman "ylisitkeän" yksilön (varsinkin narttukoiran, joita en vielä ole tavannut ainuttakaan) ja niiden yhteisparituksen. Ylisitkeille ottaja aina löytyy, jos ei henk.koht. miellytä ja vaihdossa on varmasti tarjolla löysempiä valita asti ja voipa tarjota jopa rahaakin.

[HK]

Eiköpä näiden hirvikoepalkittujen suosiminen jalostuksessa perustu siihen, että niistä on todennettua tietoa, että koira tosiaan viihtyy riistalla. Ei hirvitulos sulje pois muita taipumuksia. Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka pentueen molemmat vanhemmat olisi kuinka sitkeitä tahansa, ei pennuista kaikista todennäköisesti tule lähellekkään yhtä sitkeitä. Tavoite kai pitäisi olla pentueiden kokonaistason nosto ja sitä myöden koko rodun keskitason nosto, jolloin suurin osa kaikkien pentueiden pennuista haukkuisi vähintään auttavasti riistaa (mielellään tietysti kaikki). Kyllä nykyinen laikojen taso "kestää" muutaman "ylisitkeän" yksilön (varsinkin narttukoiran, joita en vielä ole tavannut ainuttakaan) ja niiden yhteisparituksen. Ylisitkeille ottaja aina löytyy, jos ei henk.koht. miellytä ja vaihdossa on varmasti tarjolla löysempiä valita asti ja voipa tarjota jopa rahaakin.

Juuri näinhän se on. Jokainen rotua pidempään harrastanut voi omalta kohdaltaan vaikka miettiä 3-5 omasta mielestään parasta itälaikaa mitä ylipäänsä tietää olevan/olleen olemassa. Millaisia näiden yksilöiden ominaisuudet ovat ja miten ne eroavat ns. keskitason koirasta? Mielestäni erityisesti näihin ominaisuuksiin pitäisi kiinnittää jalostusvalinnoissa  huomiota.

Ja kyllähän se silmiinpistävin ero lienee siinä, että huippukoira työskentelee ja pysyy siellä valitulla riistalla vähintään niin kauan kuin isäntä haluaa, kun taas keskivertolaika jättää toivomisen varaa. Se, että huippukoira on myös riittävän sitkeä, ei automaattisesti tee siitä muillakaan osa-alueilla yhtään huonompaa kuin keskivertoyksilöstä. Eikä saakkaan tehdä - kun nämä esim. heikkir:n arvostamat ominaisuudet yhdistetään riittävään sitkeyteen (mitä keskivertoyksilöiltä puuttuu), siinä on sellainen paketti esim. karhunpyyntiin että oksat pois. En vain jaksa uskoa, että sellaisten yksilöiden määrää populaatiossa onnistutaan lisäämään orava-, minkki- tai supidiplomeita kehittämällä.

[Teeri]

Harmaissa roduissahan joillekkin ei riitä astukseen edes semmoinen "täyden erän" koira. Jotkut haluavat että narttu ja uros ovat kummatkin "ylisitkeitä" ja suku tietenkin tarkoin valittua. No luulisin että suurempi mahdollisuushan kahdesta yli kovasta on saada jonkinlainen haukkuja kun kahdesta huonosta tai keskiverrosta. Eihän sitä tietenkään voi yleistää ja eihän periyttämistä ainakaan ekassa astutuksessa varmaksi tiedä ennen kuin näytöt näkee. Meillähän ei  vielä saisi montaa sellaista astutusta ja yleensä ylisitkeitä ei ole haitaksi asti.Jos noista hirvi hommista nyt puhutaan.

Olen seuraillu noita hirvikoira miesten juttuja ja taso vaatimukset astutukseen on monella kovat.
Eipä meillä tarvitse vielä niin kovat ollakkaan ja pienriista innostusta koirilla on kovasti.

Ps. ilves taippari menisi uutena juttuna meillä vaikka ei nyt hirveen liity millään tavoin.

[Juha]

Olen osittain samaa mieltä heikkir:n kanssa. Siis yhteistyökyky/halu täytyy laikoissa säilyä. Älkäämme käyttäkö jalostukseen täyden erän koiria joilla näkyy pöytäkirjoissa ettei ota yhteyttä kutsusta eikä oma-alotteisesti. Jos näitä käytetään laika ei eroa kohta jämptistä.

Mutta siinä olen heikkir:n kanssa erimieltä, että nimenomaan jalostukseen täytyy käyttää niitä huippukoekoiria. Niillä joilla on kaikki kohdillaan, myös ne yhteydenotot, on hyvä riistaveri, mutta kuitenkin äly tallella. Nämä ovat todennäköisesti myös ohjattavissa eri tilanteissa eri riistalle.

Pidän suunnilleen yhtä suurena puutteena yhteyttä pitämättömyyttä kuin puutteellista riistaverta. Tietysti jos riistaveret on ihan huonot (ei hauku edes puoltatoista tuntia), niin sitten se on paljon pahempi.

[tikka]

No huh huh. mietippä juha vielä kerran. harmajia on jalostettu jo melko pitkään yhteyttä pitämättömäksi ja vieläkään ei esim sitkiän kisaassa tai kuutamo haukuissa ole montaa yli neljänerän haukkujaa!

kumma ku ajatus sitkiästä tuntuu taittuvan pelkäksi hirvisitkeydeksi, hyvin monasti se sitkeys on myös kovan työntekijän merkki. eli haku on laajaa pitkkäjänteistä periksiantamatonta eli sitkiää. eikä tule semmosia päiviä ettei mitään löytys. aina metäsä jotain haukuttavaa on.

[Teeri]

Kyllä sitkeät ja yhteyttäpitämättömät kävisi erinomaisesti jalostukseen. Yhteydenotto ei ole minusta välttämätöntä vaikka sopivassa määrin ei haittaakkaan. Riista kun löytyy siellä pitäisi pysyä niin kauan kun isäntä haluaa. Kutsusta tulo olisi vaan se tärkeä juttu. Luulen että suuri osa tulo tottelemattomuudesta johtuu myös isännästä. Luoksetulo jää meiltä metsästäjiltä monesti opettamatta ja siihen ei panosteta. Tuo vika myös itsessä.

Enemmin ilman yhteydenottoa kun sahuri. Ja se pätee kaikkeen riistaan eikä vain hirveen.

Jos joskus uusi pentu tulee niin luoksetuloa opetan naksuttimella sen olen päättänyt.

[Jarmo_P]

Omissa urosvalinnoissa oma-aloitteinen yhteydenotto on pitkä miinus ja toinen yhteydenotto poissulkeva.

En oikein usko että jos tessu tulee karhuhaukulta isäntää tervehtimään, että se sitä uudelleen haukkuun saa varsinkaan kun siltä halutaan nahka "tankoon".

PS. olen vuosia sitten tehnyt päätöksen että pelkkää hirvenhaukkujaurosta ei minun tarhassa näy (pitkään).

[MarkoK]

Jos kaatoja mahdollista ole koiralle suoda niin parempi sellainen joka haukkuu siksi kun sitä kiinnostaa eikä miellyttääkseen. Hounosetkin saa haukkumaan kaadoilla, sitkeästi mikä töitä tekee eikä juokse riistan luolta pois naaman nuolentaan on metsästyskoiria, rotuun katsomatta.
Pyyntikoirat erikseen, niiden kanssa pyydetään tai anotaan riippuen millä päällä koira sattuu olemaan.

Laikan erottaminen jämptistä tai vaikka mopsista on helppoa katsoo vain mitä papereissa lukee.

[Uge]

eihän se haittaa jo käy silloin tällön yo esim at.mutta jos lähtee pitkien matkojen päästä etsimään isäntää niin ei hyvä.ennen kuin löytöhaukku täynnä.ei taida laikoissa LIIKAA olla  tämmösiä jotka eivät pidä yhteyttä ollenkaan.

[Juha]

Joo, kyllä sitkautta pitää löytyä, mutta jos tosi pelikoirasta puhutaan niin myös pois pitää saada kutsulla. Minä ainakin tykkään metsästää millä alueella haluan ja milloin haluan. Minusta isännän pitää olla metsästyksen johtaja eikä koiran. Onhan niitä jämptejä mitä ottaa jos haluaa yhteyttäpitämättömän, ja varmaan saa sieltä haukkukoneen kun hyvistä suvuista ottaa.

On yhteyttäpitävyys jossain määrin isännästäkin kiinni, mutta paljon perinnöllistäkin. En esim. tiedä yhtään harmaata joka toimii pommin varmasti, mutta tulee silti haukulta pois.

Yhteyttäpitävyys ei tarkoita huonoa hakulaajuutta. Ihannehan on vauhdikkaat vartin hakulenkit ja nämä on ainakin minun kokemuksieni mukaan hyvin tyypillisiä laikoille jotka pitää oma-alotteisesti yhteyttä haukulta muutaman tunnin välein ja on kutsuttavissa haukulta. Säännölliset tunnin hakulenkit on liian laajoja. Ei siinä riitä nopealla koiralla useinkaan alueet.

Toisaalta, yhteyttä pitävyys korreloi sikäli hakulaajuutta,että jos pitää haukulta yhteyttä selvästi liian tiheästi esim. tunnin välein on usein myös suppea hakuinen.

Mielestäni ollaan tultu itälaikojen osalta siihen pisteeseen, että kun hyvistä suvuista ottaa urospennun niin ei ole enää yksiselitteistä kumpi on suurempi riski tulla sahuri vai ylisitkas yhteystyökyvytön.

[heikkir]

Jos tarkastellaan asiaa aivan konkretian kautta. Esim harmaat, jämptit ja karhukoirat. Kaikki suhteellisen vanhoja rotuja, mutta vasta muutaman kymmenen vuotta  niitä on määrätietoisesti suunattu suurristalle ja nimenomaisesti hirvelle. Harmailla tuli  joskus 60 luvun alussa Norjassa Bertil- niminen uros hyvin suosituksi äärettömän sitkeytensä vuoksi ja Suomessa joskus 1960 luvun lopulla tuli Lyddia- niminen narttu hyvin suosituksi samaten sitkeytensä vuoksi. Ja tuota yhtä ominaisuutta ryhdyttiin sitten palvomaan yli kaiken. Sillä kun pärjäsi haukkukokeissa ja saattoi voittaa kisoissa jopa kiväärin !

Kiväärin voittaminen metsästyskoiran jalostuskriteerinä ??!!!  - voi hyvä sylvi  !!!

Samantyyppinen kehitysluku ollut jämpteillä ja nyt viimeisenä esimerkkinä karhukoira, jolla noin 20 vuodessa on saatu paljon sitkeyttä ja toimintavarmuutta hirvelle, mutta samalla menetetty hyvin paljon entistä monipuolista, älykästä hyvin yhteyttäpitävää monitoimikoiraa ja saatu tilalle paljon umpitollon haukkurobotin ja tutkankantotelineen ominaisuuksia.

Siis hyvin lyhyessä ajassa on kaikisista noista kolmesta saatu sellaisia kuin ne nykyään ovat ja jalostuskriteerinä niillä kaikilla on lähes yksinomaan käytetty menestymistä  hirvenhaukkukokeissa. Sitkeyttä on siis erittäin helppo jalostaa mutta hirvenkäsittelytaitoa, monipuolisuutta, älykkyyttä ja yhteistoimintaa on hyvin vaikeata jalostaa.

Varmasti kaikki nuo kolme rotua nykyiselläänkin soveltuvat sellaiselle metsämiehelle, joka niiden ominaisuuksista tykkää, toimivia rotuja kaikki.

Kysymys onkin siitä, että ei ole mitään järkeä kehittää laikasta enään neljättä samanlaista rotua tänne meille, mutta jos pidämme yksipuolisesti menestymistä hirvenhaukkukokeissa ainoana jalostuskriteerinä, niin sellainen lopputulos meillä on kuitenkin vääjäämättä edessä. Ja se saatta tapahtua yllättävän nopeastikin, niinkuin "Juha" tuossa jo totesi. Merkkejä siitä on olemassa. Ja silloin on turha enään räpistellä !

Sahaavallakin koiralla pystyy hyvin metsästämään hirviä ja saamaan kaatoja, kun sensijaan sitkeästi perässäkulkevasta pysäyttäiskyvyttömästä ja yhteyttäpitämättömästä koirasta on pienillä alueilla useinkin paljon enemmän haittaa kuin hyötyä.

On selvää, että metsästyskoiran täytyy haukkua riistaa niin kauan, että isäntä pääsee ampumahollille ja tätä yhteistoinmintaan liittyvää sitkeyttä ja toimintavarmuutta täytyy tietenkin laikoissa jalostaa,  mutta niin että pidetään samalla huoli laikojen hienojen erityisominaisuuksien säilymisestä, sillä ne eivät suinkaan säily itsestään, se on hurskasta toiveajattelua.

Sanon vielä kerran, että jäljet pelottavat,  siis lisää vaihtelua ja monipuolisuutta laikojen jalostuskriteereihin ja samalla erilaisuutta pystykorvaisten suomalaisten metsästyskoirien jalostukseen!