Ei tässä nyt niinkään ole kysymys siitä, että mikä on helppoa ja mikä on vaikeata ? Ensisijassa on kysymys siitä, mihinkä suuntaan itälaikaa koirarotuna haluamme viedä. Pyörä olisi tietenkin helppoa keksiä uudestaan, kun se on jo kerran keksitty ja ihanan sitkeitä hirven perässä kulkevia koirarotujakin olisi varmasti helppoa jalostaa, kun niitä on jo ennenkin jalostettu aivan tarpeeksi - mutta onko siinä vain mitään järkeä ?
Varmasti on paljon vaikeampaa jalostaa omaperäistä, monipuolista, moniriistaista, älykästä, yhteistyökykyistä ja isäntänsä tarkoituksia oivaltavaa ja niitä toteuttamaan pyrkivää palvelunhaluista jahtikaveria, eikä siihen nykyisillä yksipuolisilla jalostusmenetelmillä olisi mitään mahdollisuutta päästäkkään. Mutta onneksi meillä vielä toistaiseksi on käsissä niin vankkaa ja tervettä alkuperäismateriaalia, että meillä on mahdolisuuksia operoida näillä vaikeammilla/arvokkaimmillakin jalostuspäämäärillä, kunhan uskallamme tarkastella kriitillisesti nykyistä liian yksipuolisesti hirvehaukkukokeisiin perustuvia jalostuskriteereitä ja uskallamme käyttää riitävästi luovuutta parempien kriteereiden kehittämisessä.
Ei ole mitenkään väheksytävä niiden alunperin hienojen koirarotujen lukumäärä, jotka on ns. täsmäjalostuksella saatu pilattua; yksipuolisilla kriteereillä on saatu joku värimuunnos, sitkeys taikka muu erikoispiirre populaatioon vakiinnutettua, mutta liian usein siinä on samalla pilattu kaikki muut hyvät ominaisudet, mitkä rodussa on olleet. Ja useimmiten silloinkin on sanottu, että kyllä ne alkuperäsominaisuudet siellä rodussa aina pysyy, että tärkeintä tässä nyt on tämän ja tuon "muotihienouden" kehittäminen - mutta se vain on turha sitten enään räpistellä kun huonot on jo housuissa !
Ei se itälaika sattumalta ole sellainen rotu, kuin sen nykyisin näemme. Kyllä sielä takana on tuhansien vuosien jalostustyö ja ankara karsintaa. Se vain on tehty hieman eri olosuhteissa ja eri tarkoituksiin kuin esim. nykyisten hirvenhaukkukokeiden pistelaskumetodit. Kun lähdemme manipuloimaan rotua noin yksinkertaisilla kriteereillä, kuin on hirvenhaukkukoe, tietämättä juuri lainkaan alkuperäisten hienojen ominaisuuksien geneettisestä perustasta, niin samalla altistumme hyvin suurelle vaaralle menettää nuo hienoimmat ominaisuudet.
Paras on usein hyvän pahin vihollinen. Ainakaan itse en kaipaa itälaikasta mitään huippuluokan koekoiraa, kaipaan hyväluonteista, tervettä, toimivaa metsästyskaveria.