http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN36813%2F05&R=305
Oisko tuossa toiveita sukujen suhteen
Toiveita on tietysti aina, vain todennäköisyydet toteutumiselle vaihtelee.
Yksittäisiä koiria ei ehkä kannattaisi palstoilla nimeltä kauheasti ruotia, mutta jos nyt vähän tohtisi kun PekkaL esimerkiksi nosti. Minusta varsin tyypillinen itälaika-yhdistelmä; huippu-uroksella on astutettu narttu, jonka loistavat taipumukset ja metsästysominaisuudet kasvattaja yksin tuntenee (sekä lisäksi toivottavasti PekkaL). Saman periaatteen astutuksia sukutaulussa paljon, onpa joku parempikin. Taustalla toki kokonaisuutena enemmän pelaavia koiria kuin useimmilla itälaikoilla. Odotusarvona tällaisesta pentueesta voisi olla, jos se hyvin onnistuu; yksi hienosti toimiva uros, toinen hyvä, lopuille voi saada kaadon syksyssä jos isäntä on ahkera kävelemään ja yrittämään. Nartuista tuppaa tulemaan yhtä hyviä
huonoja kuin äidistään.
Tuolla menetelmällä näitä on nyt astutettu pari vuosikymmentä, eli enimmäkseen toimivilla uroksilla niitä narttuja jotka kasvattajalle on sattunut edellisen sukupolven pentueesta jäämään. Pikkuhiljaa on eteenpäin menty, eikä hyvin toimiva itälaikauros ole enää nykyään harvinaisuus. Pentuearvot ja toimivuustodennäköisyys tulevat jatkossa paranemaan, kun tässä aletaan vähitellen tiedon lisääntyessä ja markkinavoimien paineessa valikoida myös niitä astutettavia narttuja. Siis valikoida metsässä toimivuuden perusteella, eikä niin että mitkä niille pennuttamiseen taipuvaisille on sattuneet jäämään. En halua syyllistää ketään, ajat muuttuu ja kehitystä on tapahtunut tähänkin saakka. Mutta hyvilläni olen siitä että tilanne alkaa jatkossa parantua myös narttujen osalta.