”Itäsiperianlaikoja pidetään kohtuullisen terveenä rotuna.” Suurin piirtein tällaiseen päätelmään puuttui Kennelliiton jalostustieteellinentoimikunt a (JTT), joka kyseenalaisti välittömästi JTO:ssa olleen väitteen, koska selviä perusteluja sille mihin tällainen väite perustuu, ei ollut. Sittemmin lausuntokierroksella ollut jalostuksentavoiteohjelma palautui jaostolle jatkojalostettavaksi. Tällä hetkellä JTO on edelleen uudemmalla lausuntokierroksella ja aika näyttää millaisia muutoksia JTO vaatii mennäkseen läpi.
Mennäkseen läpi? Tällainen kommentti kuulostaa erittäin koomiselta, kun ajatellaan, että kyseisen dokumentin pitäisi olla se joka ohjaa itälaikojen jalostusta. JTO sinällään olisi hyvä työkalu kasvattajille, mikäli he siihen sitoutuisivat. Tuntuu kuitenkin siltä, että JTO:n merkitys on hiipunut ja monelle se on pelkkä paperi.
Ollessani Kennelliittoon yhteydessä, ymmärsin rivien välistä, että JTO:n luonnollinen jatkumo on usein liittyminen PEVISA:an. Jotta rotujärjestöt puolestaan voivat äänestää liittymisestä PEVISA:an, täytyy rodun jalostuksen tavoiteohjelma olla hyväksytty. Itse PEVISA on kokonaan erillinen asiakokonaisuus ja yksiselitteisesti oikeaa PEVISA:a ei ole mielestäni olemassa vaan se elää ajassa ja kehittyy sen mukana. Vaikein vaihe PEVISA:an liittymisessä on ottaa ensimmäinen askel kohti tavoiteltua päämäärää.
Tämä ensimmäinen askel on tärkeä monessa mielessä. Rodun kannalta tässä vaiheessa päätetään hallitusti ja dokumentoidusti seurata jotakin terveydellistä ominaisuutta jonkin tutkimustuloksen muodossa. Toisaalta toinen tärkeä piirre liittyy uskottavuuskamppailuun, jota itälaikaharrastajat joutuvat käymään käyttöominaisuuksienkin puolesta, mutta tulevaisuudessa yhä enemmän myös muissa asioissa. Näistä ehdottomasti tärkein on se, että annammeko itsestämme uskottavan kuvan, kun väitämme koiriamme terveiksi ilman todistettuja faktatietoja.
PEVISA:an ei koskaan sisällytetä kaikkia sairauksia, joita kyseisellä rodulla saattaa olla. Tämä johtuu usein siitä, että montaakaan eri sairautta ei ole mahdollista tutkia hallitusti kaikkien sairauksien osalta. Eräs keskeinen teema liittyy sukusiitosasteen nousemiseen, jonka on yleisesti tunnustettu lisäävän perinnöllisten sairauksien ilmenemisen riskiä. Ei ole sattumaa, että etenkin lonkat ovat yksi tutkituimmista tutkimuksista, joka useimmilla roduilla kuuluu PEVISA:an. Se miksi lonkkakuvaus on yleisimpiä PEVISA:an kuuluvia tutkimuksen kohteita, liittyy puolestaan siihen, että nimenomaan niitä pidetään kohtina, jotka yleisimmin alkaa oirehtia sukusiitosasteen kohotessa populaatiossa liikaa.
Tietenkin on niin, että PEVISA:an voisi sisällyttää paljon muutakin. On kuitenkin syytä muistaa, että lisättävän asian pitäisi olla kohtuullisen helposti tutkittavissa. Niin kauan kuin sopivaa tutkimusta tai testiä jollekin sairaudelle ei ole, on turha miettiä sen liittämistä minkään rodun PEVISA:an. Testin ohella toisena mahdollisena kriteerinä voi olla jokin mitattava numeerinen arvo, joka tässä tapauksessa voisi liittyä yleisimmin tunnettuun riskitekijään, eli korkeaan sukusiitosasteeseen.
PEVISA:n tarkoitus on vastustaa perinnöllisiä sairauksia. Samalla kuitenkin on tiedostettava, että jokaisella rodulla on omat rajoituksensa. Itälaikoilla se tarkoittaa erityisesti sitä, että populaatiomme on kohtuullisen pieni ja siitä syystä, mikäli haluamme jalostaa koiriamme eteenpäin, on sukusiitosasteen liian nopea laskeminen hyvin vaikeaa. Tästä syystä sukusiitosasteen sisällyttäminen PEVISA:an itälaikoille sen alkuvaiheessa olisi liian dramaattista.
Käytännön elämässä PEVISA:an liittyminen tarkoittaisi sitä, että rekisteröidäkseen koiran, Kennelliitto edellyttäisi vuosikokouksessa päätettyjen terveystutkimusten tekemisestä. Mikäli pentueen vanhemmat eivät täyttäisi PEVISA:n kriteereitä, koiria ei rekisteröitäisi. Hyvin yksinkertaista, mutta raakaa. Henkilökohtaisesti en usko, että itälaikaväki on tähän vielä valmis.
Eräs tästä kertova signaali oli reaktio, miten esimerkiksi hallituksessa reagoitiin tiukennukseen, jonka itälaikajaosto teki astutuspalstalle. Tarkoitus oli vihdoin muuttaa sanat teoiksi, jotta astutuspalsta ei olisi enää pelkästään kauppapaikka. Astutuspalstalle haluttiin antaa syvempi merkitys, joka viestittäisi terveystutkimusten tärkeyttä. Jaoston enemmistö oli sitä mieltä, että tällainen muutos ei olisi yhtä raju kuin esimerkiksi PEVISA:an liittyminen. PEVISA:n mukana muutos olisi hyvin suuri, koska eihän tällöin rekisteröitäisi koiria ollenkaan, mikäli ne eivät täyttäisi kriteereitä. Nykyisellä käytännöllä vain astutuspalstalle tulisi tiukemmat säännöt ja tämä puolestaan palvelisi rotuamme kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta saisimme tärkeää tietoa koirien lonkista ja silmistä sekä toisaalta järjestönä saisimme uskottavuutta siitä, että nämä asiat otetaan vakavasti.
On totta, että tällainen muutos maksaa. Toisaalta muutos maksaa silloin vieläkin enemmän, mikäli laikojen taso nousee, kuten nyt näyttää, ja sitä kautta kiinnostus rotuun ja vasta viiden tai kymmenen vuoden päästä heräämme näihin ongelmiin siinä vaiheessa kun ne todella iskevät vasten kasvojamme. Tällöin käsissämme on nykyistä enemmän koiria, mutta hyvinkin voi käydä niin, että silloin mitään ei enää ole tehtävissä. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää sitä, että mikäli joku henkilö meinaa koiransa pennuttaa, ei hänellä ole varaa tehdä muutamia perustutkimuksia. Luulisi, että olisi jokaisen kasvattajan etu, mikäli tällaista tietoa olisi enemmän tarjolla.
On paradoksaalista, että suurin osa meistä kasvattajista hoputtaa kasvattejaan käyttökokeisiin. Tietenkin on hyvä asia, että koiria viedään kokeisiin ja en tarkoita, että olisin sitä vastaan, päinvastoin. Tilannehan on tällöin se, että mikäli kasvattaja saa kannustettua kasvattinsa kokeisiin, on hänellä silloin pelkästään voitettavaa. Mikäli koira haukkuu tuloksen, saa kasvattaja sulan hattuun, mutta mikäli onnistumista ei tule, voidaan katseet suunnata seuraavaan kokeeseen.
Terveystutkimuksiin kannustamisessa puolestaan kasvattajalla on vain hävittävää, mikäli asiaa ajatellaan taloudellisesta näkökulmasta. Miten käy sellaiselle koiralle, jonka takaa alkaa ilmetä lonkkavikaa tai silmäsairautta? Kannattaako kasvattajan hoputtaa kasvattejaan tällöin terveystutkimuksiin? Mielestäni ei.
Vastaavasti tilanne voisi olla sellainen, että suurin osa koirista kuvattaisiin ja peilattaisiin, koska siitä olisi tullut tapa. Tällöin koirien omistajat, etenkin uudet sellaiset, käyttäisivät todennäköisesti koiransa näissä tutkimuksissa, koska asioista oltaisiin aidosti kiinnostuneita ja toimenpidettä pidettäisiin rokotukseen verrattavana rutiinina joka jokaisen valistuneen koiran omistajan kuuluu tehdä. Laikoilla on tähän vielä pitkä matka, mutta kaikesta siitä hehkutuksesta, joka laikoihin kohdistuu, tulee muistaa kyseessä olevan kuitenkin metsästyspystykorva johon pätee varmasti samat lainalaisuudet kuin satoihin muihinkin koirarotuihin.
Itse en väitä, että olisin joku ”laikaguru”, joka tietää rodusta kaiken. Näin ei ole. Itse pyrin vain jäsentelemään näitä asioita mahdollisen objektiivisesti ja näkemään kyseisen rodun ilman ylimääräistä kiihkoa. Itsekin reagoin koiramaailmassa tunneperäisesti moniin asioihin, mutta rauhoituttua pyrin käsittelemään asiat asioina.
Ketjun alkupuolella esitettiin varsin kovia kommentteja niin jaostosta yleensä, kuin tehdystä päätöksestä koskien astutuspalstaa. Kuten esille on jo tullut, ei päätös ollut yksimielinen. Toisaalta voidaan myös pohtia miksi esimerkiksi EU-tasolla huomenna astuu voimaan Lissabonin sopimus, joka lisää määräenemmistöllä tehtäviä päätöksi? Tällainen menettely on pakollinen silloin kun asioita halutaan päättää ja viedä johonkin suuntaan. On totta, että kyseisen päätöksen oikeellisuudesta ei vielä voi olla näyttöä. Fakta kuitenkin on, että rotumme on käyttöominaisuuksien puolelta nousukiidossa ja osittain myös tähän positiiviseen kehitykseen liittyen myös astutuspalstan uudistus liittyy. Jaostossa toimiessani oma ja varmasti monen muunkin jäsenen ohjenuora on, että pyrimme pitämään rotumme mahdollisimman terveenä ja saamaan dokumentoitua näyttöä myös terveysasioista käyttökokeiden ohella.
