Lueskelin nuo säännöt mielenkiinnolla läpi. Liitin ne tuohon liitteeksikin. Koitin hiukan miettiä noita käytäntöön omien kokemusten perusteella, mitä koirien kanssa näillä kulmilla ollaan sikoja jahtailtu. Siitä heräs seuraavanlaisia ajatuksia.
Ja huomio, ennen ku kukaan vetää herneitä nenään, niin mie oon ihan turisti kaikissa koeasioissa eli en ole muuta kuin seurannut kavereiden toimintaa koirakokeiden parissa ja miten on pääasiassa hirvikokeissa käyneet. Karhutaippareista keskustellut jonkun verran osaavien ukkojen kanssa. Mutta tosiaan ihan vaan omia mielikuvia ja ajatuksia nää, miten omien jahtikokemusten kautta näkisin koiran ominaisuudet sikajahtiin…
Miun mielestä olisi tähän lajiin sopivampi joku Karhutaipparin tyyppinen arviointi. Karhukokeessa esimerkiksi haussa arvioidaan koiran kyky ja halu löytää karhu. Samaa painottaisin itse villisian kanssa. Varmasti löytäminen helpompaa, koska siat ei paluuperiä yms. harhautuksia tee. Villisian metsästys (ainakin meillä) on kuitenkin enempi karhujahdin tyylistä. Eli on alue, jossa havainto tai jälki, jonka perusteella lähdetään eläintä etsimään. Useasti löydön esteeksi nousee jäljen hävittäminen tai uskalluksen/halun puute löytää kohde-eläin. Rajusta kylmähausta en itse näkisi olevan kauhean paljon hyötyä, ehkä enempi haittaa, varsinkin riistarikkailla alueilla, joissa todennäköisesti joku toinen eläin löytyy koiralle ensin.
Tässä sääntöhahmotelmassa miusta on ihan liikaa noudatettu hirvikokeen mallia, kun tosiaan karhutaippari sopisi tähän rungoksi paljon paremmin.
Näin miusta, koska sian/sikojen
löytäminen ja paikallistaminen useimmiten tosi haastavista kasvillisuusalueista,
kyky ja rohkeus työskennellä sialla/sioilla, miten hyvin
seuraa sikaa/sikoja sekä
kuinka hyvin jaksaa työskennellä sikaa/sikoja ovat tärkeimmät ominaisuudet jahdissa ja siksi myös kokeessa.
Seuraavanlaisia mielikuvia muodostunut, kun tätä touhua hiukan ehtinyt tekemään:
Sika on päivämakuulla useimmiten tiheässä kuusikossa tai pusikossa. Tai ainakin ihan sen reunoilla, josta se löydön tapahduttua siirtyy tiheään. Tälläisessä paikassa näkyvyys koiralle on usein alle 1m. Vaatii varovaisuutta ja kaikkien aistien käyttöä, jotta siellä ehjänä selviää. Tämä varmasti psyykkisesti sekä fyysisesti koiralle vaativaa.
Usein koiran haukku on tästä syystä katkonaista ja harvahkoa. Useampi hirveä rajulla tahdilla takova koira on jopa täysin hiljaa monesti sikapusikossa, koska ei näe/pysty täysin varmasti paikantamaan sikaa. Koira tällöin kiertää pientä lenkkiä pusikon ympärillä, johon sika on juronut. Osa koirista on lähtenyt tässä vaiheessa etsimään jotain muuta tekemistä, kun sinne puskaan ei huvita sukeltaa, varsinkin, jos sika on päässyt syöksymään sieltä lähelle tai hiukan jopa osumaan.
Jotta koira pystyy sikojen kanssa jahdissa toimimaan useamminkin, olisi hyvä, ettei pahoja vammoja tulisi. Ketteryys on hyväksi varmasti, mutta mielestäni koiran pitäisi työskennellä tiedostaen ominaisuutensa. Meilläkin on jahdeissa ollut eri tyyppisiä koiria. Tosi hyvä harmaa, joka ei ole erityisen nopea. Se työskenteleekin hiukan kauempana sikoja, kuin esimerkiksi tuo miun laika, joka taas on melko ketterä väistelemään.
Jossain vaiheessa, useimmiten muutaman minuutin kuluessa löydöstä, lähtee sika liikkeelle puskastaan. Aika usein koittaa pariin otteeseen hätyyttää koiran, jonka jälkeen lähtee reippaasti liikkeelle. Paljon riippuu onko yksittäinen vai useampi ja jos porukka, niin minkälainen. Yksittäinen, usein karju, menee melko lujaa ja kuten karhu saattaa pysähdellä puskissa ja tulla sieltä koiran päälle. Tämän vuoksi aika usein sikajahti kuivuu tässä vaiheessa kokoon, kun koira jää jälkeen ja sika on jo kaukana. Useampien sikojen kanssa seuraaminen on tietenkin helpompaa koiralle. Ääni ja haju on voimakkaampi ja porukka usein kulkee paljon rauhallisemmin…varsinkin, jos pienehköjä porsaita matkassa.
Toisaalta taas jos sikoja on useampia, on haukkutilanne varsinkin tiheässä koiralle tosi haastava. Porukka työskentelee tehokkaasti yhteistyössä ja jos koira keskittyy haukkumaan raivokkaasti yhtä, niin melko varma, että sivusta tulee pommi kylkeen…jopa ihan pienet n.5kg possut tekevät tätä(ei tosin kovin vaarallista)
Seuraaminen on kuitenkin jahdin kannalta ehdottoman tärkeä ominaisuus. Valtaosa meillä tehtävistä kaadoista tapahtuu sikojen liikkuessa ja koiran seuratessa. Mitä lähempänä koira sikaa seuraa ja mitä sitkaammin sitä jatkaa sitä todennäköisempää on jahdin tuloksellisuus.
Seuraaminen on myös ratkaisevaa, jotta voi joskus toteutua se paras skenaario, että kohde pysähtyy seisontahaukkuun. Upeintahan miun mielestä olisi päästä lopettamaan jahti ampumalla sika koiran mahtavaan seisontahaukkuun. Tällaiset tilanteet on ainakin meillä olleet melko harvassa. Tämä koska, usein jahtialueen koko ei riitä siihen, että sika pysähtyisi haukkuun. Toisekseen silloin kun se tapahtuu, on ampumatilanteeseen pääseminen usein miltei mahdotonta tiheikön vuoksi. Lähestyminen niin, ettei sika karkaisi on haastavaa varsinkin, kun pitäisi päästä reilusti alle 10m etäisyydelle, jotta saattaisi nähdä ampua.
Näiden asioiden pohtimisen jälkeen mielestäni jahdissa
työskentelyaika sialla olisikin paljon merkityksellisempi, kuin haukkuajan tai haukkutiheyden merkitys.
Tottelevaisuus on miusta tärkeä ja arvostettava ominaisuus. Kuitenkin ymmärrän hyvin, miksi karhutaipparissakaan ei siitä pisteitä heru. En muista meinkään sikajahdeissa tilanteita, kuin yhden, kun on haluttu saada koira pois sikatyöskentelystä kesken kaiken. (lokakuussa viiruporsaita). Sitä vastoin moni ukko on monet kerrat toivonut hartaasti, että koira menisi sioille työskentelemään. Varmasti hyvin koulutettu huippukoira tulee sika/karhuhaukulta pyytämällä pois ja toki siitä mielestäni voisi hyvinkin kokeessa palkitakin.
Täällä on foorumilla varmasti paljon, ketkä kokeita ja taippareita paljon tuomaroinut ja osallistunut sekä varmaan enempi sikojenkin kanssa touhunnut. Kertokaa ihmeessä omia mielipiteitä ja kommentoikaa noita ja oikokaa virheitä ja epäkohtia.
Aihe: Villisikahaukkukoe säännöt pohdintaa (Luettu 624 kertaa)