Tähän yhteyteen pitää kertoa takavuosilta kokemus yhdestä vesikauhuisesta, koira ei ollut laikka.
Koiralla ei ollut mitään negatiivista kokemusta vedestä, mutta uimaan ei mennyt millään ilveellä. Tai tuli se miinusmerkkinen kokemus kun lopulta väkisin yritin uittaa. Väittäisin sen jopa hukkuneen jos veneestä olisi tippunut.
Vein koiran kesämökin vieressä olevaan saareen perjantai iltana. Ruokakupin toin alle parinkymmenen metrin päähän laiturille. Meni lauantai ja tuli sunnuntai. Koira makoili saaressa katsellen ihmisten touhuja ja loi nälissään haikeita katseita ruokakupille. Sunnuntaina alkoi jo äänelläkin osoittaa haluja tulla saaresta pois. Uinti matkaa ei ollut kuin se vajaa parikymmentä metriä. Tuli maanantai aamu ja miun piti lähteä töihin. Aamu kuudelta kattelin laiturilta surkian näköistä koiraa, ei tullut vaikka kutsuin. Mittari näytti veden lämmöksi 22 astetta. Hain sokeri munkin ja heitin kamppeet laiturille. Munasillaan munkki suussa lähdin uimaan koiran luokse. Naapuri lähti samaan aikaan verkoille, ilmeestä näki sen ihmettelevän miun touhuja.
Houkuttelin munkilla nälkäistä koiraa veteen, ei tullut. Siirryin semmoiseen äkkisyvään kohtaan ja vedin koiran veteen. Etutassut hakkasivat ilmaa ja sitten vettä. Koira painui pystyasennossa pohjaan. Pohjasta ponnistaen kohti pintaa se sukelsi ja pomppi takaisin rantaan. Uin takaisin ja hain koiran veneellä. Koiralla tuolloin ikää jo reilu viisi vuotta.
Vesikauhu voi olla todella paha vaikka riistaintoa löytyy. Kaikki muut koirat mitä olleet menevät veteen vähintään riistan perässä.
