Tuo koiran haku on sellainen asia josta jokaisella koiralla metsästävällä on jokin mielipide ja joskus jopa pientä kinaakin aiheuttava aihe. Itse olen seurannut oman itäuroksen toimintaa kohta 9 vuotta ja tehnyt seuraavia havaintoja ja erityisesti puhtaasti ilmavainuisen koiran näkökulmasta. Alkuvuodet koira laukkasi kilometrikaupalla erämaita ja löytyihän niitä hirviä sillälailla ihan hyvin. Koiran kokemuksen karttuessa noin kolme vuotiaana hakuun rupesi tulemaan mielestäni järkeä eli koira oivalsi metsästyksen varsinaisen ajatuksen eli saaliin löytämisen. Koirahan ei itse tiedä mikä on hyvä haku tai mitä isäntä aiheesta ajattelee puhumattakaan koesäännöistä. Riistaviettinen koira irtoaa isännästä vain löytääkseen riistaa. Mielestäni koiran hakua arvioitaessa tärkein asia on nimenomaan ne ns.tyhjään maastoon tehdyt hakulenkit. Silloin koiralla ei ole vielä nenässä hajua saaliista tai sen kuumasta jäljestä eli se hakee riistaa puhtaasti omalla vietillään. Mielestäni mainitsemasi 700 metriä on jo erittäin hyvää tyhjän maaston hakua. Olen huomannut että hyvällä nenällä varustettu koira voi ottaa jopa kahdesta kilometristä hirven jos tuulet ynnä muut olosuhteet ovat kohdallaan. Muutoin peruslöydöt puhtaasti nenällä jäävät alle kilometriin. Näissä tilanteissa ei kuitenkaan minusta enää puhuta koiran hausta sen varsinaisessa merkityksessä, koska koira tietää saaliin sijainnin ja sen tarvitsee enää mennä sen luo ja aloittaa haukku, jos se sen haluaa tehdä. Huonolla tyhjän maaston hakijalla voi siis olla hyvä nenä ja se voi löytää saaliin kaukaakin. Koirahan on vain loppujen lopuksi jaloilla varustettu nenä. Pää käskee jalkoja siirtää nenää paikasta toiseen saaliin löytymisen toivossa. Tyhjän maaston hakua arvioitaessa on myös muistettava se että karkeasti puolet ajasta koira hakee isäntää, jos sillä on yhteistyö ominaisuudet kohdillaan. Jos koiralla on tieto riistasta ei sen periaatteessa pitäisi enää tulla isännän luo, mutta onhan näitä tiedottajia nähty ainakin muissa roduissa. Minusta juuri tuo yhteistyö ja koiran ohjattavuus ovat laikan valtti. En pidä sellaisesta koirasta joka vain lasketaan aamulla metsään ja se juoksee niin kauan kuin törmää saaliiseen. Omalla koiralla on sellainen tapa että se käy tyhjässä maastossa noin 500-1000 metrin alueella. Sitten se ottaa yhteyttä ja olen huomannut että kun itse liikun tuon edellisen lenkin rajalle, lähtee koira uudelle hakulenkille. Koko tuon oman liikkumisen ajan koira on suunnattavissa uudelle alueelle. Parhaat löytöhaukut useita kilometrejä. Eli tärkein on tuntea oma koira ja sovittaa oma liikkuminen sen mukaan. Liian paljon on koiria mennyt monttuun sen vuoksi että sillä on huono haku tai isännän jäädessä autolle nortille niin koira ei lähde metsään. Sellainen koira kuin isäntä. Sinun koiran tapauksessa tyhjän maaston hakulenkit ovat aivan riittäviä ja jos koiran nenä ja muut ominaisuudet ovat kunnossa niin yli kilometrin löydöt tulevat olemaan arkipäivää. Monesti tosin hyvällä nenällä varustettu koira lähtee heti isännän luota haistamalleen hirvelle ja usein isäntä on jo liian lähellä hirveä ja löytöhaukut jäävät lyhyiksi. Eli edelleen se oma toiminta ja koiran ohjaaminen on tärkeintä siellä metsässä. Toivottavasti itälaikojen jalostuksessa annettaisiin arvoa tälle ominaisuudelle eikä niistä tulisi robotteja niin kuin joissakin muissa roduissa on ruvennut esiintymään. Ja että pysyisi totuus mielessä niin niitä koiria joilla ei ole riistavietit kohdallaan ja ne eivät halua löytää/etsiä riistaa on vielä laikoissa paljon. Kuitenkin puhtaasti hakua arviotaessa on ne metrimäärät syytä jättää vähemmälle ja kiinnittää huomiota haun kattavuuteen (ei vain mehtätieltä toiselle suoraviivaisesti), nopeuteen ja ohjattavuuteen. Näillä koirilla ne pitkät löytömatkatkin toteutuvat sitten luontojaan. Puhtaasti jälkikoirien käytöstä ei paljon kokemusta, mutta jos koira ajaa esim, yöllistä jälkeä 10 km ja löytää hirven ei voida puhua heti laajahakuisesta koirasta vaan erinomaisesti jälkeä ajavasta koirasta jolla on vietit kohdallaan. Tälläinen koira saattaa pyöriä tyhjässä maastossa isännän vierellä niin kauan kuin törmäävät jälkeen. Tosin jotkin koirat hallitsevat molemmat osa-alueet. Monitahoinen juttu tämä koiran ns.haku.
Loppuun viime syksyn viimeinen kaato omalle koiralle 5.päivä joulukuuta. Koko päivä kateltiin toisten koirilla. Iltapäivällä mentiin tulille ja ajattelin että jaloitelkoon tuo omakin vähäsen. Itse alettiin ukkojen kanssa tulille. Koira kävi muutamia lenkkejä lähimaastoon 300-800 metriä ja tuli aina takaisin. Kahteli ihmeissään kun miehet vaan istuu tulilla. Sitten se lähti meni 500 metriä tyhjää maastoa ja sai selvästi vainun riistasta. Seurasin gepsillä koiran suoraviivaista etenemistä kunnes se pysähtyi 1980 metrin kohdalle. Soitto koiralle, haukkuu se perkele. Ensimmäisen mieleen että koira törmäsi jälkeen tuolla 500 metrin kohdalla. Haukulle siirtyessäni oli helppo lumisesta maastosta todeta että koira ei ollut ajanut jälkeä vaan oli haistanut hirvet nenällään. Menin haukulle ja ammuin vasan löytöpaikalle noin 1 1/2 tunnin haukkuun. Jälkiä lopuksi tarkastellessani totesin että hirvet olivat olleet makuulla taimikossa koiran löytäessä ne ja siirtyneet haukun aikana vain muutaman metrin. Vasa kaatui 2 metrin päähän makuupaikastaan. Tämä tarina vain osoitti sen että, vaikka en pidä oman koiran tyhjän maaston hakua nykyään minään kehuttavana niin silti hirvet löytyvät kiitettäviltä matkoilta ja kohtuu nopeasti. Tähän löytöön meni noin vartti. Mutta jos koira ei olisi siellä 500 metrissä saanut vainua hirvistä olisi se tullut takaisin ja me oltaisiin lähdetty kotiin. Alkoi olla jo iltapuoli. Ihan kiva reissu.
