Laikasta kumppaniksi?

[junttieinari]

Jos ottaa pennun näyttelylinjasta, niin on kyllä ihme ettei pelaa..

Näyttäs nytkin astutuspalstan koirista puolet olevan kuitenkin huonommilla jalostuspisteillä liikkeellä kuin tuo oma serttipuudelini... Tietysti pennuilla on pisteitä enemmän. Ehkä se on juuri sitä jalostusta?

Enpä repostele tuota asiaa enempää, harmi kun aloin edes käännellä puukkoa haavassa! Molemmista roduista löytyy hyviä ja huonoja.

Tarkkana saa olla, eikä aina kannata uskoa "luotettaviakaan" tahoja. Kokemusta on, ikävä kyllä.
Pää kylmänä. Ainakin omakehuiset vaahtoajat voi jättää omaan arvoonsa.

Toivon vilpittömästi onnea pennun valintaan sitten kun aika koittaa, päädyit sitten mihin rotuun tahansa!

[Pritus]

Kiitoksia vain.
Paljon tässä on kuitenkin muutamaan päivään uutta asiaa tullut. Muutama kontaktikin on jo saatu luotua, ja sanosinko näin et suht tervepäistä ollut tämä kyselyistäni tullut palaute.  Tässä muutamalla saitilla on tullut vastaan niin sokeaa julistamista, et näin tutkijaluonteelle homman ilmeisesti positiiviset tarkoitusperät kerkesivät jo osin kääntyä itseään vastaan. Kaikki sokeasti kehutut ja yhtä lailla parjatut asiat, puhutaan sitten poliitikoista, koiraroduista tai vaikka aseista, omaavat jonkinlaisen ideologisen painolastin, mistä pitäs päästä ylitse.  Tällä saitilla, keskusteluja useita kymmeniä sivuja luettuani, alkaa itelle hommat valjeta vähän paremmin. Nyt vaan jatkuu asioihin omaehtoinen perehtyminen ja syventyminen + helvetin kova opiskelu, että koirahomman on realistista muuttua tulevaisuudessa haaveesta todellisuudeksi.

[junttieinari]

Hyvien ja toivottavien ominaisuuksien periyttäminen ei ole aivan yksinkertainen juttu. Valitettavasti kaikki hyvät koirat eivät tuota kuitenkaan hyviä jälkeläisiä. Tuota periyttämispohdintaakin näyttävät jotkut harrastavan. Hyvä niin.

Mutta tarvitaan siinä hyvien neuvojen/neuvojien ja ankaran tutkistelun lisäksi ripaus tuuriakin!

[mpeltola]

Jo vain laika soppii ensimäiseksi koiraksi. Ko sie et tiiä muista mithän, niin sie laikan kans opit yhtämatkaa, miten se on somin kulukea.
Itelä on ollu yks itälaika ja hyvin sen kans pärjäs.
Toki kotona on ollu länsilaikoja 80-luvun alusta, että siinämielessä tuttua laikojen kans touhuaminen.

Kaikila on riistamieltymykset ollu erilaiset.
Itälaika haukahti lintua jos sattu. Länsilaika niitä haukku ko pystökorva, mutta vesilintua ei huolinu suuhun, vaikka väkisin tukki. Toinen länkkäri haukku hirviä ja söi ketunmyrkkyjä, niin siitä ei oikein ottanu selevää.
Itälaika ei menny omasta tahosta vethen, mutta hirven perässä vaikka helevetin tulhen.

Laikojen inhimillisyyestä voi olla montaa mieltä, mutta onhan niitä ihimisiäki vaikka minkälaisia.
Viimisen länsilaikan viiminen silmäys ja elkhet sen jäläkhen karvastellee vieläki. Se kyllä tiesi, mitä tuli tehtyä ja mitä tuleman pittää.

Mutta kaikki ylhensä authon nousi siinä, missä net oli ulos hypänhet. Vaikka isäntä välhin koiran hukkas, niin koira ei koskhan isäntää. Paitsi itälaika viimisilä reisuila, mutta siihen sophan sotki hirvi koparansa.

Jos narun yläpäästä löytyy riistaviettiä ja malttia, niin huono pittää tuurin olla, jos laika ei mitenkhän mettässä pellaa. Koiran ko vierkusta löysää, niin ruuti pittää olla kuivaa. Se helepottaa elämää pitkässä juoksussa.

Moni rotu on monessa asiassa paljon laikaa parempi, mutta harva rotu niin monessa käyttökeleponen, elokuusta pitkäle talavea.

[Ukonkuiva]

Em malta olla kertomasta yhtä tapausta mikä sattui laikan kanssa metästäessä. Se kertoo laikan, voisikko sanoa lähes inhimillisestä ajatusmaailmasta. Laikani oli silloin nuori ja kehitysiässä oleva koira. Koirani haukkui erään suoalueen reunassa mustaa teertä, hiivin ja sain linnun pudotettua haukkuun. Koira koppasi linnun ja lähti juoksemaan sen kanssa, minä tietenkin perrään ja huusin sille vähän rumia sanoja, mutta eihän sitä koiran perässä pysy. Koira tuli vartinpäästä takasin, iliman lintua, piilotti jonnekkin ja oli niinkuin ei olisi mittään tapahtunutkaan. Minä pauhaamaan koiralle ja torumaan sitä sanallisesti, koira otti nokkaansa ja lopetti pyynnin. Lähin kävelemään eteenpäin, koira juppasi korvat luimussa parikymmentämetriä takana. Minä taas koiraa torumaan, käveltiin autolle ja lähettiin kylille, kun kerta pyyntihommat ei maistunut. Tulin viikon päästä saman suoalueen reunaan, koira hävisi ja palasi mustateeri suussaan. Tuli luokseni niinkuin noutaja, ilman käskyä ja pudotti teeren jalkoihini, tapitti ruskeilla silmillään ja viestitti niillä, että tämän takia ei kannata ukko räyhätä, siinä on teeresi. Teerestä huomasi, että se oli ollut useampia päiviä kuolleena, eli sama teeri jonka koira varasti multa aikaisemmin. Eli tästä huomasi, miten mielenkiintoinen laikan ajatusmaailma on. Sen jälkeen koira ei ole varastanut saalista.

[Laika9,3x62]

Mikä oikein on tän hetken trendi laikamarkkinoilla: vaativatko kennelit / pentujen myyjät missä määrin pennun ostajalta esim. tuomarikorttia, edellytetäänkö säännöllistä kokeissa käyttämistä, tms.

Kyllähän kasvattajat varmaan toivovat pennunostajalta koekäyntejä ym., ainakin minä. Mutta ei sitä voi vaatia, taitaisi pennut jäädä myymättä.

[Taiga]

Tuosta ukonkuivan jutusta tuli mieleen myös eräs hauska tapahtuma vuosien takaa. Olin erään koulupäivän päätteeksi lähtenyt itälaikani kanssa lintumetsälle. Ennätin kävellä autolta noin parisataa metriä ennenkuin haukku kajahti ilmoille. Ajattelin että nyt löytyi hirvi ja jäin innoissani kuuntelemaan.

Haukku oli välillä kumman katkonaista ja ei niin kovin innokkaan kuulloista ja muutaman minuutin päästä koira tuli luokseni. Olin aivan äimistynyt, koska moista ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut ja usutin koiran vähän äkäiseen sävyyn takaisin. Eihän tuo voinut käydä päinsä että hirvihaukku lopetetaan noin lyhyeen. Koira meni kiltisti takaisin ja kohta haukku rävähti ilmoille. Tyytyväisenä istuuduin mättäälle kuuntelemaan kunnes taas haukku loppui. Koira jolkotti hetken päästä taas luokseni ja minä komentamaan sitä takaisin hirvelle.

Hetken koira mietti mitä tehdä ja lähti kuin lähtikin takaisin. Enää ei haukkua kuulunut, mutta jonkin ajan kuluttua koira tuli supin raato suussa luokseni!  Ajatteli Taiga varmaan, että ei tuo ota uskoakseen ellei tuo todisteita näytille. Siinäpä se sitten oli jalkojeni juuressa selitys erikoisen katkonaiselle ja hieman innottomammalle haukulle.

[heikkir]

Nonniin, alkaa noita vastauksia taas irrota varsin mukavaan tahtiin.

@heikkir, kun sanoit et metsästät koirasi kanssa sekä vesi-, että kanalintuja, niin avaisitko tuota kuviota vähän tarkemmin? Ts. toimiiko laikasi vesilintujen kanssa siten, et nouto on suht sujuvaa/haukkuuko miten säännöllisesti kanalinnut, vai katellaanko kanalintuja vasta sen jälkeen jos alueella ei satu hirviä olemaan?  Hyvälle muuten kuulostaa, että koiraa ei ole sidottu vain ja ainoastaan isomman eläimen perään.

Joo, tämä yksilö on ollut pennusta lähtien hyvinn innokas uimari ja vedessäkulkija, isot joet ja jopa järvenselät pistelee menemään mennentullen.Omat ampumat vesilinnut noutaa lähes takuuvarmasti vedestä ja tuo käteen tai viereen, kun sitä on reenattu. Kaislikosta hakua ja noutoja pitää paimentaa vähän tarkemmin, kun joskus vaan tappaa ja jättää löytöpaikalle, joskus tuo niitäkin isännälle, olipa ne omia ampumia taikka vieraitten. Sorsien pyyntihommassa toimii hiukka niinkuin spanielin tapaan, elikkä nostaa kaislikosta lentoon isäntää kohden. Vedessäolevia ei aina malta haukkua rannalta niinkuin kunnon pystäri vaan menee sekaan ja yrittää uida kiinni.

Mettälintuhaukussa on hiukka liika kiihkeä ja kovaääninen ja sattaa joskus rapia puutakin, mitä harva lintu kestää, mutta mikä on piilottevallle turkisriistalle hyvä kun saa sillä tavalla ne liikahtamaan ja tulemaan havaituiksi. Paljon on ammuttu myös mettälintuja sillä ylös nostavalla ja kohti ajavalla spanielitekniikalla (mikä tietysti pyhäinhäväistyksenä kauhistuttaa puhtaita pystärimiehiä)

Sorsa-, mettälintu- ja hirvipyynti on niin eri aikoihin ja erilaisissa maastoissa, että pahoja sekaantumisia ei ole sattunut. Josku on tullut lintujahdissa hirvihaukuja ja päinvastoin mutta ei juuri häiritsevästi. Pienpetotappoja on tullu kaikkien pyyntimuotojen sivusaaliina ikäänkuin välipaloina. Ihmeen hyvin se vain tajuaa mitä ristaa isäntä milloinkin on pyytämässä.

[Laika9,3x62]

Lainaus nimimerkki Pritus. Tuo onkin mielenkiintoinen juttu, että missä määrin laikaa sattuu kiinnostamaan veteen meneminen + kysymys riistavietistä.  Tässä kun olen nyt kahlannut jo jonkun aikaa kaikkia saitteja läpi, missä vain laikoista puhutaan metsästyskäytössä, niin moneen kertaan nousee esille laikan luontainen taipumus noutaa vedestä. Tämä tunnutaan yhdistettävän aika usein nimen omaan itäsiperialaiseen, mutta toisaalta lintu+pienpetopuolella puhutaan varsin usein länsisiperialaisesta.  Yksilöerojahan näissä toki on, ja edellinen siis ihan omien lukujen perusteella muodostettu mielipide.

Kerrotaanpa hiukan omia kokemuksia länsilaikojen kanssa.

 Ensimmäinen koirani oli uros, erinomainen hirvikoira (käyttövalio). Ei ilman hyvää syytä mennyt veteen, mutta kun oli riistan kanssa tekemisissä niin silloin mentiin kyllä niin että välillä hirvitti. Hyvä syy mennä veteen oli myös vesilinnut, jotka se nouti ihan kiitettävästi ei kuitenkaan niin kuin alan spesialistit. Kanalintuja se vain pöläytteli lentoon , haukkua ei tullut.

Toinen länsilaikani oli/ on myös uros, edellisen jälkeläinen emä myös hirvikäyttövalio. Koira on myös erinomainen hirvikoira (käyttövalio). Haukkui nuorempana myös kanalintuja, joita sille muutaman myös malliksi ammuin, mutta lintuhaukut ovat jääneet hyvin satunnaisiksi, koska koulutin sen pääosin hirvikoiraksi. Koira menee mielellään veteen ja onkin erinomainen sorsan noutaja, osaavissa ja ahkerissa käsissä siitä olisi varmaan saanut todellisen spesialistin siihen hommaan.

Kolmas saman rotuinen on sitten narttu (muotovalio), koiran isä on kasoisvalio. Tämä on sitten sellainen ns. kaikenviljankoira. Hakkuu kanalinnut ja hirvet, hakee vesilinnut ja mikä erikoisinta se seisoo riekot ei kuitenkaan etujalka ylhäällä. Työskentely riekoilla ei varmaan ole sellaista kuin seisojilla, mutta toimii. Seisoo välistä aika kaukaa, joten joutuu päättelemään nokan ja tuulen suunnasta missä linnut on ja saalista tulee. Hirven haukkujana koira kuitenkin on parhaimmillaan siitä osoituksena hirvikokeiden avo-1 tulos.

Pienpetoja en ole koirillani pyytänyt, supeja ei meillä päin ole juuri ollenkaan vain joitain satunnaisia yksilöitä, näätä kantakaan ei ole kovin vahva ja kun hirvenmetsästykseltä sinne ehtisi niin päivä on silloin jo täällä kovin lyhyt ja lunta ja pakkasta turhan paljon.

Omien kokemuksieni perusteella voi sanoa, että kun sukuja hiukan katsoo ja valitsee niistä koepalkituista linjoista niin mitä ilmeisemmin pelikoiran saa.

[Heino]

Meidän Jerikin seisoi maahan kanalintuja, aivan samalla tavalla kuin saksanseisoja. Jeri oppi tämän konstin saksanseisojalta, kun kävi useasti tämän kanssa lintumetsällä. Laikan häntä heiluu komeasti kun on lintuseisonta.
Kyllä laikat ovat mahtavia metsästyskavereita. Sanoisin, että aivan uskomattomia. Viime lauantaina pyydin Laikun kanssa taas näädän. Ei mennyt hirville kun oltiin näätäjahdissa. On surkeaa kun täälläpäin näätäkanta on tosi huono.

Olen monesti ajatellut, että laika olisi mahdottoman hyvä kettukoirana. Ehkä paras kaikista roduista. En kuitenkaan itse uskalla kouluttaa Laikkua siihen hommaan sillä siitä koituisi muutamia hankaluuksia. Laika kykenee ottamaan ketut kiinni. 20 cm lumella saa jokaisen ketun saaliiksi ilman isännän aseen käyttöä.Jeri on laukannut kettuja kiinni vaikka kuinka paljon. Laikkua olen suorastaan varjellut niistä hommista. Laikku olisi ehkä siihen hommaan vieläkin tehokkaampi, kun on rakenteeltaan vahvempi menijä ja sillä on erityisen riistaverinen pää. Toisakseen ajattelen, että kiinnilaukkaaminen on vähän kyseenalainen pyyntitapa. Tarkoitan raaka kettua kohtaan.

[Metsänpoika]

Onko Prituksen asia mitenkään edennyt, päätöksiä rodun suhteen tms? Itselläni samanlaisia suunnitelmia, parin vuoden sisällä voisin ottaa koiran jahtikaveriksi ja laika on yksi vaihtoehto.