EIKÖ SE OO KUMMA
Sinne häipyi metsän siimekseen neljä urheaa metsänkävijää: Laikku, Jukka, Tauno ja minä. Eipä ollut toisista tosi hirvenpyyntiin vai eiköhän ne joutaneet viime tiistaiseen jahtiin. Todettiin, että kolmen miehen porukka on just passeli meidän Laikulle apumiehiksi, metsäisten tapahtumien todistajiksi. Viime perjantaina olivat nämä samat jannut todistamassa merkillistä tapahtumaa, jonka sankarimme Laikku meille järjesti. Silloin hän haukkui emää ja vasaa jonkin aikaa paikallaan. Sitten hirvet lähtivät mahdottoman kovaan karkkoon, koska haistoivat kaupunkilaishajuisen Jukan. Karkko oli puolen kilometrin mittainen, jonka jälkeen alkoi Laikun kiinteä haukku. Sitten tapahtui sellaista, jota en ole lakannut ihmettelemästä. Nimittäin Laikku lopetti haukun, mutta jäi kuitenkin hirville. Pelottavaa hiljaisuutta kesti noin 20 min. Ajattelin, että mahtoikohan silmäteräni heittää henkensä. Soitin hänelle (pannan numeroon) ja kuulin väärtini hengittävän ja liikehtivän. Näin suurin pelkoni helpotti. Lopulta Laikku lähti liikkeelle, melkein minua kohti ja aloitti kiivaan haukun kilometrin päästä selkäni takaa. Uudenaikainen gepsini tallensi jäljen, joten menin tarkistamaan kohdan, jossa Laikku oli ollut hiljaa pitkän ajan. Arvatkaa mitä löysin? Sammaleisella alustalla makasi hyväkuntoisen näköinen hengetön vasa. Laikku ei ollut sitä tappanut. Kuolinsyy oli aivan toisenlainen, - mikä lie. Kuolleen vasan vierellä Laikku poloinen kyllästyi odottelemaan minua. Se lähti haukkumaan emää, joka oli vielä hengissä ja mielenkiintoinen haukuttava. ”Eikö se oo kumma juttu?”, tuumaili ystäväni Kokkolan mies.
Joo, tiistainen metsästys kiihtyi kiihtymistään. Laikku haukkui minkä jaksoi. Ääntä tuli mahtavana soittona. Nouseva aurinko heitteli tulikeihäillään niitä, jotka nyt vainosivat metsän omia. Pakkasaamu antoi usvaa nousevan auringon värjätä. Värjätä oranssilla, punaisella ja keltaisella. Haukku jatkui, siirtyili ja minä hiivin hirvien eteen. Metsä raikasi Laikun soitosta.
Lopulta katseeni tavoitti silmäteräni, jonka valkea häntä heilui iloisesti. Mielestäni koirassa pitää olla valkoista, silloin riistaa haukkuva koira näkyy aina ensimmäisenä. Hirvihaukussa Laikulla on varmaan aina hyvä mieli, ainakin hännän heilutus viestii siitä. Hyvä mieli oli minullakin. Nautin, kuuntelin, katselin, nuuhkin syksyistä pakkasaamua ja vielä nautin. Nämä nautinnot ovat toistuneet vuodesta toiseen. Ensin Jerin kanssa ja nyt Laikun. Kumpikin ovat yhtä hyviä koiria, ei niissä ole välestelemistä. Ikään nähden sama tahti molemmilla. Laikulla (4 v) kaatoja tasan 50 ja Jerillä (13 v) 139. Laikkua ei vain tule käytettyä haukkukokeissa, niin kuin Jeriä aikoinaan. Olen syvästi kyllästynyt koehommaan. Tänä syksynä Laikulla on ollut 9 hirvilöytöä, joista on kaatunut 7 hirviä.
Kyllä oli mahtava ilmoittaa Jukalle ja Taunolle, että tulkaa kaadolle. Olen täällä Ketunpesämaan laidassa. Laikulle on kaatunut 50:s hirvi. Aurinko oli laittanut keihäänsä telineisiin ja lämmitti nyt erämiehiä, jotka tervastulilla paistoivat hirvenmaksaa. Vielä joitakin kuurankukkia kiilteli Laikun turkissa, sitten ne sulivat pienen pieniksi vesihelmiksi.
