10. - 11.2.2024
Pitkä viikonloppu
Viimeeksi marraskuun lopussa jahtailtiin villisikoja. Sen jälkeen tulikin lunta sekä pakkasia ja sikojen liikkuminen meidän alueilla jäi hyvin vähäiseksi. Kuten aina talvisin, siat suuntaavat Venäjän puolelle ja käyvät korkeintaan ihan rajan pinnassa olevilla syöttöpaikoilla ruokailemassa. Niin kävi nytkin.
Joulu- ja tammikuussa karhukoiran kanssa haukuttelin muutamaan otteeseen hirviä. Lunta oli jo hiukan jopa liikaakin, mutta tuntui tykkäävän, kun ei hirvetkään halunneet juosta.
Tammi- helmikuun nurkilla 4-5 porsaan porukka käyskenteli useampana yönä rajanpinnan syöttöpaikoilla. Pari kertaa kuulemma olivat olleet päivämakuulla sisämaan puolellakin. Niiden jälkiä lähdettiin kaverin kanssa tutkimaan lauantai aamusta. Oletuksen mukaan olivat menneet rajalle päiväksi, joten varasuunnitelmana oli näädän jälkien etsiminen.
Ihan vyöhykkeen pintaa kulkevalta tieltä löytyi sisäänmeno jäljet, mutta ei paluujälkiä. Käppäiltiin ja ajeltiin vielä muutkin kantit, eikä poistulojälkiä eteen osunut. Naapuriseuran kavereille ilmoitettiin, että tarkastaisivat vielä oman puolensa ja jos passaisi, niin jahattaisiin, sikälimikäli ei enempiä jälkiä löytyisi.
Ihan vyöhykkeen pinnassa oltiin, passit saatiin kuitenkin vedettyä tiukasti vyöhykkeen pintaa pitkin, eikä aluekaan iso ollut. Tuttu paikka kaikille ja myös Reinolle, jolta samoilta nurkilta jo saatu useita possuja nurin. Joten eikun menoksi. Liukulumikengät jalkaan ja pusikkoon. Reinon löysäsin irti, kun löysin yöllisen polun. Itte valuttelin pusikossa polun reunaa perässä. Noin 300m eteni määrätietoisesti, pysähtyi ojan laitaan ja kiersi pari pientä kierrosta ja alkoi haukkumaan.
Haukku pysyi hetken paikallaan. Matkaa passimiehiin oli reilu parisataa ja rajalle ehkä 600m. Otin siteitä auki, että lähtisin kävellen polkua pitkin, kun lähtivät liikkeelle. Suunta rajanpuoleisia passeja kohti. Laitoin siteet takasin kiinni ja oottelin hetken. Kohta poksahtelikin muutama laukaus! Hyvä homma!
Seurasin trackeristä, niin Reino jatkoi passilinjatien yli ja vauhti tietenkin melko hurjana. Sitten tuli ilmoitus, että yksi on nurin. Reino oli tullut tyylilleen uskollisena kannassa kiinni, vilkaissut, että yksi putosi matkasta, mutta jatkoi loppujen kanssa kohti rajaa. Painoin puhelimen taskuun ja lähdin hiihtelemään takasin autolle.
Enpä ollut edes pahasti huolestunut, toki harmitti koiran rajan yli meno, mutta tyypillisesti Reino palailee kyllä ukon luo.
Autolla ajelin ylityspaikan kulmille vilkasemaan jälkiä. Kahdessa partissa oli siat juosseet rajalle. Reino oli seuraillut yksin kulkenutta. Melkein heti rajan yli päästyään siat hidastivat vauhtia. Ihan käppäillen näyttivät kulkevan melko suoraviivaisesti pois rajalta. Ja melko tasaiseti Reino haukkui mukana kulkien. Matka jatkui reilun 2km:n päähän rajasta. Siinä hetken olivat paikallaan ja kohta lähtivät rauhallisesti kulkemaan rajan suuntaisesti pohjoista kohti. Siinä kartan mukaan kulkee Venäjän puolella tie vieressä. En tiiä, mutta mahtaisiko olla toverilla siinä joku valvontalinja ja aita tienvieressä.
Karavaani kulki hitaasti mutta määrätietoisesti noin 2,5km. Samalla kaartoivat hiljalleen takaisinpäin kohti rajaa. Puolitoista tuntia lähdöstä haukku raikasi jo lähimmillään reilun 200m päässä rajasta. Siihen olisi päässyt noin 300m päähän huutelemaan ja viheltelemään, mutta ajattelin, ettei kannata mennä nyt sinne melskaamaan, ettei siat lähde yhä syvemmälle Venäjän suuntaan. Parhaimmillaan olisi mahdollista, että siat kulkisivat takaisin omalle puolelle koira mukana.
Reilu puolituntia porukka pysyi samassa mäessä lähellä rajaa hieman kierrellen. Sitten taas lähdettiin, ja valitettavasti kauemmas rajalta. Aika tarkkaan 3 tuntia oli kulunut, kun porukka kulki jälleen kartalla näkyvälle uralle, jossa kuullusti aina välillä kulkevan moottorikelkkoja tai jotain muita moottoriajoneuvoja. Tutkasta seuratessa arvelin, että tässä kohtaa siat ylittivät vain uran, mutta Reino jäi kulkemaan uraa pitkin. Se alkoi hölkötellä uraa pitkin reilun kilometrin verran pohjoiseen, josta kääntyi takasin ja jatkoi uralla sahailua edestakaisin. Välillä juoksi noin 3 kilometrin päähän risteykseen asti, josta onneksi kuitenkin kääntyi takaisin. Tossa vaiheessa, kun oletin sen jättäneen siat, koitin päästä mahdollisimman lähelle rajaa huutelemaan ja viheltelemään sille. Matkaa oli kuitenkin 1,5-2km, eikä tuntunut tehoavan. Reino usein alkaa ulvomaan, jos se ei ukkoa ala löytämään ja kohta välkkyikin panta taas punaista. Hetken se aina välillä ulvoi ja taas jatkoi kulkemista uria pitkin välillä kauemmas ja välillä hiukan lähemmäs, kuitenkin noin 1,5km päässä rajasta lähimmillään.
Illalla hiukan ennen kahdeksaa se tuli käymään noin 500m rajasta ja 900m miusta. Tässä kohtaa olin melko varma, että se kuuli, kun parin kaverin kanssa pidettiin melkoista meteliä. Reino kuitenkin pysyi uralla ja kääntyi siitäkin kulkemaan takaisin päin. Alkoi hiljalleen huoli kasvaa. Pakkasta oli –22C, joten sisäkoirana elelevälle varmaan alkoi kylmäkin tulla. Matkamittarikin näytti jo reilua 30km koiralle. Kohta tutka näytti, että koira jäi paikalleen noin 800m metrin päähän rajasta mäen taakse. Oletin sen käyneen kiepille huilaamaan. Nyt oli jo pakko laittaa paikannusväliäkin pitkäksi, jotta akku kestäisi.
Noin puolitoista tuntia Reino oli paikallaan, kunnes taas alkoi hortoilemaan samoja polkuja, joilla sikojen kanssa oli kulkenut päivällä. Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi kulkea sikojen polkua paikalle, jossa se lähimmillään oli haukkumassakin. Siinä samassa alueessa se pyöri seuraavat kolme tuntia ja mie hiihtelin raja-aitaa edes takasin huudellen ja vihellellen. Lähimmillään alta 300m oli matkaa koiraan, mutta en päässyt missään vaiheessa näkemään sitä. Alkoi olla ukollakin energiat vähissä samoin kuin ymmärrys, että mitä hemmettiä tässä oikeen tapahtuu?!
Koira varmasti kuuli miut kuulaassa yössä ja tiesi tasatarkkaan suunnan, mistä ääni kuuluu, mutta ei siltikään tullut. Aitaa ei tuossa välissä enää vaan voinut olla estämässä tai maaston kohdatkaan ei olleet sellaisia, ettei pääsisi tulemaan. Aloin jo epäilemään, onko tuo ees miun koira...
Hiukan ennen kello kahta yöllä koira taisi pyörähtää taas kiepille. Itekin hiihtelin hetkeksi aidalta pois, kun kaveri oli pitämässä autoa lämpimänä tien laidassa. Tunniksi tuli nukahdettua, kun juomista hörppäsi ja lämpimään pääsi. Noin tunnin verran huilasi Reinokin, kunnes taas alkoi ramppaaminen uraa ja polkuja pitkin. Välillä kuului muutama ulvonta. Ei muuta, ku hiihtelemään ja huhuilemaan.
Kaveri lähti neljän nurkillahuilimaan kotia. Puolen viiden aikoihin sain houkuteltua Reinon reilun 300m päähän. Koitin olla kovemmin huutelematta tai viheltämättä, kun ei ainakaan se tuntunut tehoavan. Harmillisesti tuuli kävi koko ajan melkein poikittain, hiukan viistosti koirasta itteenpäin. Tunnin verran siinä melkein paikallaan ihmeteltiin, kunnes Reino kävi taas kiepille. Oli aika vilakka, niin aattelin hiihdellä autolle ja ajaa sen välistä lämpimäksi. Karhukoira miulla oli koko ajan mukana ja aika monta kertaa sen kanssa hiihdeltiin päivän ja yön aikana hajuja jättämässä aidalle.
Puolen tunnin ajelun jälkeen palasin parkkiin 700m päähän koirasta. Ajattelin vartin huilin olevan paikallaan ja laitoin kuudeksi kellon soimaan. Heräsin säikähtäen, kun kuskinpuolen ikkunaan, johon nojasin, hakattiin hurjaa tahtia. Kaveri paukutti nyrkeillä ikkunaan! “Reino on aidalla, Reino on aidalla!” huudot saivat äijän nopeisiin liikkeisiin, vaikka täydessä tokkurassa olinkin.
Pari minuuttia yli kuuden Reino oli lähtenyt makuulta suoraan aidalle. Kulkenut aidan reunusta hieman toiseen suuntaan ja kääntynyt ja jatkanut toiseen. Kun ehdin hiihtäen aidalle oli se kääntynyt takaisin Venäjän suuntaan ja nyt jo 500m päässä. Tuskasesti huutelin ja viheltelin sille, mikä vain kiihdytti sen vauhtia poispäin. Olipahan supersurkea olo. Sen saakelin yhden hetken huilin takiako missasin ehkä ainoan tilanteen saaha koira takasin...!?
Omatunto kolkutellen luovutin huutelun ja hiihtelin katsomaan jälkiä. Ei olo paljoa parantunut, kun useammassa kohtaa, jossa oltiin karhukoiran kanssa aidalla ihmetelty, oli Reino koittanut aidan raosta tassulla kaivella toista puolta... Kohdassa, josta se oli kääntynyt toiseen suuntaan kulkemaan aidan vierusta, olisi tarvinnut jatkaa enää 20m, niin olisi osunut kohtaan, jossa aidassa aukko ja se olisi päässyt Suomen puolelle. Ei vitsi mitä tuuria.
Eipä se auta märehtiä. Aloin hieromaan omaa hajua tolppiin lähellä aukkokohtia ja hain kaverin antaman makkarapaketin, josta pilkoin palasia paikkoihin, josta Reino pääsisi aidasta läpi. Uskomattoman hyviä kavereita alkoi taas aamusta valumaan paikalle. Sain kahvia ja aamupalaa, joka ei toki hirveästi vieläkään maistunut. Koira teki isompaa lenkkiä kauempana ja taaas kahdeksan kulmilla suuntasi lähemmäs. Kuitenkaan se ei halunnut uria lähteä kauemmas ja suuntaili samoille nurkille yhä uudestaan, niin aattelin, että halu ja ymmärrys sillä on tähän kulmille palata.
Kerran pari se palasi tutkimaan polkua, josta se oli mennyt sikojen kanssa, mutta ei sitäkään jatkanut lähemmäs rajaa. Koitettiin taas vihellellä ja huudella. Sanoin kuitenkin kavereille, että koitetaan olla vaan hiljaa ja annetaan sen itse tulla aidalle asti, jos on vaan tuloillaan. Vaikutti siltä, että vältteli huutelijoita.
Yhdeksän aikoihin olin aidan varressa, kun Reino suuntasi aitaa kohti miusta reilun 300m päässä. Se tuli jo 100m aidasta, kunnes käänsi taas hiljalleen pois. En tiedä tajusiko, että aidalla oli joku, mutta lähti poispäin kulkemaan. Siinä kohtaa rauhallisesti koitin kutsua, muttei vaikutusta. Jatkoi taas kelkkauralle ja kierteli kauemmas. Sunnuntai onneksi oli hieno keli. Vaikka olikin parikymppiä pakkasta, niin aurinko lämmitti jo selkeästi, varmaankin mustaan turkkiinkin tuntui mukavalta. Kymmenen aikoihin vetäskin taas kiepille.
Otti taas noin tunnin levon, kunnes alkoi kiertely kelkkauraa ja polkuja pitkin. Sitä teki kakspuoltuntia ja taas jäi reilun viidensadan metrin päähän aidasta makuulle vajaaksi tunniksi. Olin aidalla reilun viidensadan metrin päässä hiihtelemässä, kun puolen kahden aikaan nousi liikkeelle ja suuntasi suoraan aitaa kohti. Hiihtelin lähemmäs, jotta olisin päässyt edes näkemään, miltä se vaikuttaa, mutta kääntyi jo ajoissa poispäin kulkemaan. Meni 300m päähän aidasta ja lähti tuulta vasten kulkien lähestymään aidan kohtia, joihin olin ripustellut makkaroita ja hanskoja. Nyt ajattelin jäädä selvästi kauemmas ja soitin muillekin, että pysyisivät hiljaa, jotta koira tulisi edes rajalinjalle näkyville.
Reino jatkoi varovasita lähestymistä viistosti aidansuuntaan. Ite pysyin 400-500m etäisyydellä. 13.40 pääsin näkemään, kun musta koira astui varovasti rajalinjan venäjän puoleisesta tiheiköstä aukealle. Hitaasti askel kerrallaan, häntä alhaalla pää matalalla ja korvat luimussa se luimuili puolelta toiselle lähestyen aitaa, johon olin hajuja hieronut. Hitaasti se ylitti avoimen aidalle asti ja haisteli varovasti tolppaa. Olin 300m päässä hiljaa ja seurasin. Nousin varovasti seisaalleen, jotta se näkisi minut, kun lähti tulemaan hiljalleen kohti. Reino pysähtyi ja jäi epäluuloisen näköisenä tuijottamaan. Sanoin rauhallisesti “Reino, tuuhan tänne”. Saman tien se pyörähti ympäri ja lähti reippaasti vastakkaiseen suuntaan aidan reunusta pitkin. Nyt viimeistään tajusin ja uskoin, että koira on melko sekasin ja tosi arkana.
Normaalisti Reino ilman riistan hajuja on melko hyvin hallittavissa oleva koira, joka pitää yhteyden miuhun ja tulee viheltämällä/huutamalla luokse melko pitkästäkin matkasta. Helppo sen kanssa vaellellessa vaihtaa kulkusuuntaa ja reittiä oman mielenmukaan, jos se vain on muutaman sadan metrin säteelllä.
Onni onnettomuudessa oli tässä tilanteessa varmaan se, että koira lähti kulkemaan aidan vierusta vastatuuleen kohti aidasta löytyviä aukkoja järven rantaa kohti, johon vielä olin ripotellut aiemmin makkaran pätkiä. Varmaan nälkäisenä haistoi ne ja miun sekä toisen koiran hajut. Kello 13.48 se oli tutkan mukana Suomen puolella! Aikamoinen helpotus!
Kohta näinkin Reinon kulkevan pellon reunassa olevaa latu-uraa pitkin sisämaahan päin selvästi haistellen jälkiä, josta olin toisen koiran kanssa rampannut melko monta kertaa yön aikana. Hiljaa tarkkailin 300m päästä, kun se haistellessa nosti hännän ylös ja innoissaan teki jonkun ihme onnellisuuspyörähdyksen jatkaessaan matkaa. Pari sataa metriä oli siitä matkaa vyöhykkeen laitaa kulkevalle tielle, jonne toivoin sen kulkevan, niin ei olisi enää niin suurta hätää palaamisesta aidan toiselle puolelle. Sitten huomasin, kun kaveri tuli autollaan hurjaa vauhtia tietä pitkin! Hänhän ei ollut koiraa vielä nähnyt, enkä ollut ehtinyt infoamaan mitään. Kaveri pysähtyi pellon laitaan ja ryntäsi ulos auttaakseen, mutta siitähän koira taas säikähti ja pyöräytti ympäri ja ryntäsi juoksuun kohti rajaa. Huusin, kaverille, että menisi pois ja olisi hiljaa. Reino onneksi käänsi juoksun rajamiesten kelkkauralle, joka kulkee vyöhykkeellä rajansuuntaisesti. Se painelikin pariakymppiä vajaan kilometrin levyisen järven yli toisella rannalla olevaan mäkeen. Toisella puolella järveä olin käynyt yöllä mäen päällä hiihtelemässä ja huutelemassa koiraa Venäjän puolelta ja nyt se alkoi tutkia noita jälkiä kulkien niitä uria pitkin.
Sillä välin mie liipasin sukset ja sauvat ladun varteen ja lähdin juoksemaan järven yli uraa pitkin. Toiveena oli, että pääsisin koiran ja rajan väliin estämään sen paluuta rajan yli ja mahdollisesti pääsemään tuulen päälle, jotta se haistaisi perässä kulkevan ukon. Puolisen tuntia oli kulunut, kun pääsinkin raja-aidan viereen ja koira oli pari sataa metriä sisäman puolella. Näyttikin hyvältä, että se lähtisi kulkemaan järven rannan myötäisesti kulkevaa tietä sisäman suuntaan. Sinnehän se lähtikin, huh! Mutta siten tulikin jo seuraavat avuliaat kaverit, jotka ajoivat juuri kyseistä tietä koiraa vastaan ja ei kun ympäri! Voihan paska.
Itellä alkoi olla puhelimen akku melko finaalissa, joten nopeita viestejä piti koittaa saada laitettua, ettei kukaan tulisi nyt lähemmäs, vaan koittaisin itse päästä joko lähestymään tuulen päältä tai vaan saada koiraa painetuksi syvemmälle sisämaan suuntaan.
Noin puolituntia oottelin raja-aidalla, kun Reino kierteli siinä parin sadan metrin etäisyydellä uria ja lopulta poistui metsän puolelle rinteeseen ja taisi käydä makuulle. Oottelin vielä puoltuntia, kunnes nousin selvästi tuulen päälle parin sadan metrin päähän koirasta ja aloin hiljalleen juttelemaan sille. Ajattelin, että jos rauhallisesti juttelemalla lähestyisin tuulen päältä, niin se kuulisi ja haistaisi miut ja ymmärtäisi kuka siellä on. Välillä pysähdyin istuskelemaan ja jatkoin juttelua, kunnes taaas muutamia kymmeniä metrejä astelin jutellen lähemmäksi. 50m päähän päästyäni en vielä nähnyt Reinoa, kun se säntäsi karkuun järvelle ja lähti juoksemaan rannan myötäisesti sisämaata kohti.
No nyt päätin, että kävelen perässä rauhallisesti ja vihellellen ja huudellen painan sitä vaan mahdollisimman kauaksi rajasta. Jos se vielä jäisi toiseksi yöksi metsään, niin olisipahan ainakin Suomen puolella ja todennäköisesti hakisi suojaa jostain talojen pihoista jossain vaiheessa.
Hiljalleen kuljin järven rantaa ja koira eteni edellä nousten hetkeksi rannan lähellä kulkevalle tielle hetkeksi, josta siirtyi kulkemaan metsän puolella. Aina sitä mukaan, kun lähestyin se lähti uudelleen liikkeelle ja kohta pysähtyi. Noin puolen viiden aikoihin nousin itse tielle, jossa oli pari kaveria autolla auttamassa. Alkoi olla itellä melko väsy hangessa rämpimiseen, niin toinen kavereista lupasi lähteä koiran perässä tarpomaan. Eräs toinen koiramies soitteli niihin aikoihin ja kysyi voisiko auttaa, niin pyysin häntä hakemaan miun auton ja ajamaan sen noin kilometrin verran koiran kulkusuuntaan eteen, laittamaan toisen koiran omaan häkkiinsä ja jättämään kontin ja Reinon häkin auki sekä kaikkien lähtemään pois sieltä. Ajattelin, jos Reino haistaisi kaverinsa ja tutut hajut autosta, niin saattaisi mennä omalle paikalleen, jos ei häiriöitä olisi.
Koiran perään lähtenyt kaveri laittelikin kohta kuvia, kun miltei sadan metrin välein löytyi makuujäljet. Päätinkin, että jossei Reino mene autoon itse, niin sitten hiihdän sen raivolla kiinni vielä tämän illan aikana, jotta saadaan tämä homma päätökseen.
Hiukan ennen kello kuutta illalla Reinon tutka pysähtyi paikalleen kohtaan, jossa auto oli parkissa. Ajettiin sadan metrin päähän ja siitä hiippailin auton etupuolen kautta häkeille ja suljin häkin, jossa Reino istui! Olin jo varautunut melkein kaikenlaiseen käytökseen, mutta kun laitoin häkin kiinni, niin Reino alkoi nuolla kättäni. Väsyneet, sekavat ja melko huojentuneet oli tunnelmat! Reilun 30 tunnin “metsästysretki” saatiin päätökseen, kiitos kaikkien avustajien. Myönnettävä, että vaikka metässä liiankin hyvin viihdyn, niin tämän kertainen annos oli ihan riittävä.
Reinolle tuli noin 80km matkaa tuona aikana ja kolmisen tuntia sikatyöskentelyä. Miulle karkeasti 50km hiihtelyä ja kävelyä. Jälkeenpäin voi taas paljon pohtia, viisastella ja oppia varmasti tästä. Kuitenkin tärkeintä, että koira pääsi kotia ja on kunnossa. Jalat pari päivää melko tönkkönä ja tassut jonkin verran ruvella karkeasta hangesta, mutta kaiken kaikkiaan ihan normalilta vaikuttaa.
Erittäin hämmentävää oli koiran käytös ja epäselväksi jää, mistä se mahtoi johtua. Useamman kerran Venäjän puolella kelkkapartio pysäytti kelkat kuulohavainnon perusteella aikalailla koiran tutkan osoittamassa kohdassa, mutta soittaessani pantaan en mitään erikoista sieltä kuullut, en toki joka kerta soittanutkaan. Ajatuksiin toki hiipi, että siellä olisi joku antanut koiralle hiukan vauhtia, jonka takia suhtautuminen ihmisiin oli muuttunut normaalista noin rajusti. Jälkeenpäin ei tollaisesta käytöksestä ole ollut mitään merkkejä.
Toisaalta reilun parinkympin pakkasessa vietetty yö ilman ruokaa ja suojaa varmasti käy koiran psyykkeen päälle rajusti. Voihan se olla, että meni vain kaikesta rasituksesta niin sekavaan tilaan, ettei pystynyt käsittelemään. Mie, eikä vielä moni muukaan, jonka kanssa asiasta jutelut ole osannut kauheasti arvailla. Eikä tämä tietenkään tule koskaan selviämäänkään. Voi olla, että homa olisi päättynyt paljon pikaisemmin, jos kaikki ihmiset, minä mukaan lukien, olisi lähtenyt paikalta pois ja jättänyt jotain tuttua riepua paikalle. Mutta olisiko Reino tajunnut kauimmista paikoista tulla oikeaan paikkaan tuolloin..en tiiä.
Onneksi olkoon, jos jaksoit lukea loppuun. Yksi ei niin yleinen esimerkki taas, josta toivottavasti johonkin tilanteeseen jollekin apua.
