Ennen ku nää viimeiset herkulliset lumet sato, ehittiin yks päivä jahtailla. Kaverin kanssa taas aamun pimeys ajeltiin jälkien toivossa. Pari hirveä aivan rajan pinnassa oli saldona, joten päätettiin laskea koirat touhuamaan.

Samaan alueeseen eri nurkilta laskettiin koirat juoksemaan. Kaverin harmaa se on aika hyvä kaivelemaan elukoita ylös, jos vaan jälkeä löytää. Ite laskin kkk:n jotta hakua sais treenailla. Tunnin verran ehtivät tolskata, kunnes harmaa löysi kuusitaimikosta jotain. Pari haukkua ja liikkeelle kovalla vauhdilla. Kumpikaan meistä ei ollut näköalapaikoilla, joten seurailin minne meinaa. Lähti tulemaan miullepäin. Koitin päästä hollille, jotta sais varmistuksen edellä kulkevasta otuksesta. Koira nappaskin ovelan oikaisun tien kautta ja samalla harhautti miut sekä ittensä, kun eläin teki juuri siinä kohdassa käännöksen ja sai hetkeksi jätätettyä harmaan perästään selvittelemään jälkiä. Ite siinä koitin samalla selvitellä tilannetta, kun huomasin, että oma koira piirtää punasta viivaa kohti naapurin alueita. Eläin oli tehnyt mutkan ja toinen koira varmaan kuullut sen kun juoksi lähemmäksi.

Melko reippailla liikkeillä sitten ehittiin kuin ehittiinkin seuraavalle tielle, josta naapurin alue alkaa. Liike oli hidastunut ja koira kulki tien myötäisen harjun takana sen suuntaisesti. Pari kertaa eläimen tien laidassa käännyttyään, pääsi kaveri vilaukselta näkemään hirven.

Siitä sitten sai uuden jännittämiseen aiheen, kun reippaampaa ravia otti kohti kanavaa. Kohta seuran yksi jäsen soitti, että näkyy jää kestävän hirveä, kun lässähti mahalleen joka jalka eri suuntaan osoittaen. Koira oli tuossa hieman jäänyt, eikä huomannut hirven palanneen samantien takaisin rantaan ja jatkaneen toiseen suuntaan. Koiran tuli kanavalle ja juoksenteli pari kertaa yli ja loppujen lopuksi viheltämällä sain sen käväsemään vieressä, vaan ei prkle antanut kiinni. Kävi ojassa juomassa ja lähti ettimään hirveä.

Noin puolentoista kilometrin päästä sitten kajahti löytöhaukku. Hetken pysyi niillä sijoillaan, kunnes lähti hiljalleen siirtymään kohti tietä, jonka varressa puunkeräyskone oli hommissa. Siinä tien varressa katselin, kun lehmä käppäili rauhassa tien yli välillä koneen touhuja tuijottaen. Koira mukana säestäen. Tuollaista käppäilyä hirvi jatkoi loppupäivän. Muutaman kerran käännytettiin ja koitettiin saada koiraa pois, mutta eipä paljoa herkut kiinnostaneet. Tyydyttiin sitten kuvailemaan ja pitämään parivaljakko turvallisilla alueilla.

Reilun viiden tunnin päästä paikalleen ei vieläkään oltu pysähdytty, mutta verkkaisesti mentiin ja keskellä suota. Alkoi haukkukin hiipua, niin aattelin laskea Reinon kaveriksi. Melko pommin varma keino meillä saada hirvi juoksemaan. Laskin Reinon noin 300m päästä jäljelle, jota heti paskomisen jälkeen lähti innokkaasti seuraamaan. Perille päästyään alkoi Reino haukun, joka innosti toisenkin koiran haukkumaan reippaasti. Siihen jäivät paikoilleen.

Mentiin paistelemaan villisianribsejä välipalaksi kohdalle ja seurailemaan mitä tapahtuu. Reilun tunnin haukkuivat siirtyen noin 300m, kunnes hirvi lähti juoksemaan jostain syystä. Koirat seurasivat porukassa, mutta alkoi karhukoiralla hiukan vissiin painaa, kun alkoi jäämään jälkeen. Reino sitten alkoi empimään, kun ei tullu kaveri mukana ja pysähteli oottelemaan, kunnes parin kilometrin jälkeen kääntyi menemään vastaan. Silloin pääsin ajelemaan 500m päähän, josta viheltelin. Reinohan tietenkin tuli suorinta tietä vauhdilla luokse. Näyttipä tuo karhukoirakin tulevan, toki hiljalleen välillä juomaan pysähdellen, mutta tulipahan syliin asti …mahtoko olla koulutuksen tulosta vai vaikuttikohan 7,5tuntia ja 42kilometriä

Tuskaista on ollut hirvien ettiminen meijän alueella. Pikku lumen härmä putoili viikko sitten maihin, josta pääsee auttavasti jälkiä kattelemaan. Ja kyllähän se valitettavasti kertoi juurikin sen, mitä aktiiviset koiramiehet on todenneet, ei vaan hirviä alueella ole. Huomattavasti todennäkösempää on törmätä sian jälkiin. Ne toki tuppaavat useimmiten olemaan jo ulkona alueesta aamusella, mutta aina välillä löytyykin.
Viime viikonloppuna oltiin pienen miehen kanssa kattelemassa teeriä, kun jäniksiä terrin kanssa etimässä ollut kaveri soitteli, että mahtaiskohan olla yöllisiä sian jälkiä hänellä. Luvattiin mennä tarkastelemaan teerien jälkeen. Kohta soittikin uudestaan, että taisvat lähtee liikkeelle terrin eestä. Silloinhan se on mentävä, etteivät ehi tien yli rajaa kohti. Ajeltiin tie ja varmistettiin, ettei ainakaan vielä olleet rajaa kohti lähteneet juoksemaan. Oletuksena toki, että liikkeellä ovat ja harvemmin ihan nurkille jäävät uudestaan. Terri oli kaverilla jo narussa kun mentiin pelipaikoille. Otin Reinon autosta ja aattelin katella kahden pellon välisen metsäkaistaleen isojen peltojen puolen, jos olisivat lähteneet pellon yli. Reino ei vielä hajuja saanut ja alko telmimään pentumaisen terrin kanssa. Päätettiin, jos kaveri kattoisi sen puolen ja ite kälpin auton luokse pienemmän niityttyneen pellon puolta tarkastelemaan. Reino hilpaisi metän puolelle ja kun olin auton vieressä pölähtikin 6 sikaa jonossa peltoa ylittämään. Hiukan meinasi kiire tulla, mutta ennen kuin viimenen pääsi pellolta pois, läsähti sen kyljessä. Ei isommin reagoinut, mutta Reino painoi jonon jatkeena risukkoon. Haukku alkoi raikaa melkein heti puskan puolella siirtyen koko ajan hiljalleen kohti tietä, josta ei tarvitsisi yli mennä. Pari passiin tulijaa ehtivät autolla juuri kohdalle, kun kaksi sikaa juoksi tiestä yli koira aivan jälkimmäisen takapuolessa, tais olla 30km/h vauhtia.
Tien ja pellon yli päästyään siat himmasivat hiukan vauhtia ja matka jatkui koiran haukun säestämänä alta kymppiä. Kun kuulin, että vain kaksi meni yli, niin päätetitin jatkaa jahtia alkuperäisestä paikasta ja unohtaa kaksi karkulaista. Reino jatkoi sikojen kanssa reilut 2km, jossa viimeiset haukut ja pellon ylityksessä kääntyi pois. Samalla kun oottelin koiraa, oli jo muut selvitelleet jääneen kolmikon suuntia. Jäljet löytyi tien ylityksestä, josta laitettiin kaverin harmaa selvittelemään. Parin kilometrin päästä tavoitti siat, muttei antanut puskassa ääntä. Jonkun aikaa siellä kiertelivät, ennen kuin lähti taas matka jatkumaan. Hyvin oli useammasakin kohdassa passit paikallaan ja yksinäinen koiran edellä kulkeva sika päästiinkin vilaukselta pariin otteesen näkemäänkin, mutta livahteli loppujen lopuksi taidokkaasti turvaan.
Kiva oli, kun saatiin jahdata useampi tunti aktiivisesti ja koiratkin pääsi hommiin. Ampumani sian terrimies löysi melko heti, kun lähti etsimään jälkeä pitkin silloin, kun itse lähdin oottelemaan koiraa pois. Saatiin kuitenkin yks komea sika nurin ja vielä kulkijoita jäi tuleviinkin jahteihin.

Tuo kuarakaisen hirvenhaukku voipi muuttua vielä iloksi. Tai sitten ei. Todenäköisesti on hirvelle meno liian rajua, mutta se voi vanhemmuuttaan vielä muuttua ja huomata sen homman, niin alkaa löydötkin napsumaan. Ja siinä vaiheessa tuo seuraaminen onkin jo ihan hyvä. Monesti jos se ei tuohon 5:teen kilsaan toppaa, niin se voi hyvion mennä samaan syssyyn sen 50...
KAverilla oli uros jämpti, millä ei päivämatkat jääneet alta sadan kilsan ensimmäiseen kolmeen vuoteen kertaakaan, jos ei hirvi stopannut. Kerran koetti väsyttää sen rajusti, että malttaisi vähän, niin kolme päivää putkeen ja aina yli 100 kilsaa...
No jossain viiden vuoden paikkeilla se muutos sitten tapahtui, alkoi löydöt napsumaan paikoilleen ja hirviä alkoi kaatua haukkuihinkin. Taisi se 50 hirveä tulla tuolle koiralle, viimeinen hirvi viime syksynä 14 vuoden iässä. Armoton haavakko koira oli muuten.

Ei oma jämptikään seuraa paljoa tuota pidempää, jos hirvi ei anna yhtään haukkua, vaan lähtee kuin pyssyn suusta. Mutta js vähänkään näyttää, että antautuu haukuttavaksi, niin sitten kyllä seuraa/ haukkuu pitkäänkin.

Tuon leikkaamisen jälkeen sulle vasta totuus paljastuu, mikä se tuo koira on, kun loppuu hormonihuurut. Varo vain, että et päästä lihomaan kovin paljoa, voi lihoa tosi helposti leikkaamisen jälkeen.

Jotakin tapahtumaa sentään välillä. Tuntunut, ettei osu sikojen aikataulut millään omiin. Aamusella tuli etsittyä hirviä karhukoiralle, mutta ei löytynyt kuin supi. Sitten vaihettiin toiselle alueelle. Kaveri oli menossa viemään jämyä samoille kulmille, niin sovittiin hiukan eri kulmille irtilaskut. Kk haeskeli ihan hyvin, muttei mitään löytänyt. Jämy kävi syöttöpaikan kulmalta ottamassa jäljen ja suht reippaasti tuli meille päin. Peltoa ylittäessä koirat näki toisensa ja jämy jätti jäljen ja lähti poispäin. Kk jatkoi pellolta jälkeä metikköön. Kaveri soitteli, että yhdet isot sian jälet siinä oli. Kk kiersi pusikkoa hiukan, mutta kaarsi sitten pellolle takasin. Kyseinen taimikkopuska alue on kyllä hyvä sikanurkkaus, mutta samaan suuntaan usein siat jatkavat alueen läpi tien yli naapurin puolelle. Kävin tarkastamassa pellolta jäljen ja sikahan siitä oli menny. Koira meni uusiksi puskaan ja selvästi jotain jälkeä kiersi, mutta kohta kiersi taas pois tielle. Kaveri oli ottanut koiran kiinni ja tarkasti tieltä jälkeä, muttei löytynyt. Viheltelin vielä koiran puskaan, muttei oikeen tuntunut saavan mitään aikaiseksi. Kaveri lähtikin toiseen paikkaan viemään koiriaan.

Päätin napata kk:n kyytiin, kunhan tulisi pois. Ärsytti, kun ei oikein selvinnyt minne sika oli mennyt. Sain koiran autoon ja laittelin aseen pussiin ja muutkin rojut autoon. Meinasin lähteä kerrankin ajoissa kotiin, kun kuitenkin isänpäivä…

Sen verta ärsytti tilanne, että päätin Reinon kanssa käydä kävelemässä hiukan puskassa, jos saataisiin jotain selvää jäljistä. Tietäisi vaikka tulevissa jahdeissa kulkuja paremmin. Eikä Reinokaan ollut vielä paljoa juoksemaan päässyt, joten ihan hyvä käydä hiukan selvittelees. Tuntui hajua olevan sen verran puskassa, että Reino hävisi kuusen taimien sekaan ja meni koko ajan sellaisen 100-200m päässä. Pääsin kohta taimikon reunalla olevalle tuoreemmalle aukolle, joka täynnä sellaista reilua miehen korkuista pajukkoa. Pysähdyin ja olin kuulevinani rasahduksen. Samassa kuului selvästi rivakoita askelia ison viemärin takaa reilun 100m päästä. Nousin isomman lohkareen päälle ja samalla kaivoin puhelimen tarkistaakseni Reinon paikan. Siellähän se äänen suunnassa meni puskassa 11km/h kohti peltoa ja tietä. Yritin tähyillä pellolle, johon puitten välistä oli kapea sektori näkyvissä. Joku musta siellä vilahti, mutta ei se kyllä Reino ollut. Sitten olikin jo reilut parikymppiä vauhtia pellolla Reinollakin ja samalla kuului kun auto ajoi tiellä. Kävipähän tuuri! Sika säikähti autoa ja pyörähti takaisin kohti pusikkoa. Alkoi rapina käymään ja kohta erottui jo röhisevä hengitys, kun köllikkä rapsutteli kohti kiveä, jonka päällä seisoin.

Kaveri se on koittanut monta kertaa opettaa, ettei ikinä lähdetä mettään ilman asetta   No, paloipahan taas hieno näkymä verkkokalvoille, kun ei ollut kiikaria edessä sotkemassa . Ihan mukavan kokoinen karju tallusti parin kymmenen metrin päästä ohi kulmahampaat valkoisena vilkkuen. Ja heti kohta Reino intopinkeänä perässä. Parivaljakko jatkoi puskassa reilun sadan metrin päähän, jossa pyörähti taas ympäri ja kälppi taas muutaman kymmenen metrin päästä takasin kohti lähtöpaikkaa. Siinä vaiheessa mie lähin hilpasemaan kohti autoa ja samalla soitin lähellä asuvalle kaverille, että saattaisi olla sikajahtia tarjolla.

Kaksikko pysähtyi haukun säestämänä lähtöpisteeseen. Pääsin autolle ja ajelin tielle estämään karkaamisen meidän kannalta huonoon suuntaan. Kohta sika päätti taas liikkua ja meni entistä tiheämpään puskaan, joka on ihan pellon laidassa ja noin 50m talon kulmalta. Samalla kaveri olikin ajamassa mukaan jahtiin juurikin tuon talon ohi menevää tietä. Sitähän se ei kestänyt, vaan lähti liikkeellelaskun otti muutaman sadan metrin siirtymisen. Reino meni mukana ja haukkui hetkisen pysähtyessä, mutta sitten en ole varma miksi kääntyi tulemaan miuta kohti. Matkaa oli noin 400m  ja aattelin, että sika käänsi taas pusikkoon takaisin. Kuitenkin haukut loppui, vauhti oli hitaampaa ja reitti suoraviivaisempaa. Tajusin, että tulee käymään. Sen tullessa nappasin kyytiin ja päätin viedä takasin viimeiseen haukkupaikkaan ja lisiä kk:n perään hakemaan kokemuksia.

Löysäsin Reinon irti pellon laidasta noin sata metriä kohdasta, jossa se äsken oli haukkunut. Se pyyhälsi suoraan sinne ja käänsi 90 astetta ja jatkoi puskaan poispäin tiestä. Sen mentyä laskin kk:n irti. Kk heitti pienen lenkin puskia kiertäen, jonka jälkeen suuntasi samoille jäljille vauhtien kasvaessa. Sika oli kuitenkin saanut kymmenisen minuuttia etumatkaa, joten koitettiin suuntia riittävästi eteen passia. Kk nappasi jalkavana Reinon kiinni melkein heti ja pyyhälsi paria kymppiä samantien karkuun. Reino jatkoi noin kilometrin, jonka jälkeen kääntyi ympäri.

Kk tuli vauhdikkaasti ja selkeää reittiä pitkin kohti perinteistä tien ylityskohtaa, jossa kaveri oli passissa. Itse kerkesin kanssa samoille nurkille, mutta jäin ison kynnetyn pellon reunaan, jossa tiheä taimikko. Koira käänsikin taimikkoon, jonka laitaa pitkin kohti tietä. Uskoin tuossa jo, että se jätti jäljen suon laitaan ja huuhaili nyt omiaan. Se tulikin tielle hiukan pellon puolelta noin 50m miusta. Aattelin kutsua pois ja mennä tarkistamaan suonlaidasta jälkiä. Koira näytti kuitenkin persausta ja lähti jolkottelemaan tien laitaa poispäin. Se meni noin satametriä ja hävisi vastapuolen pusikkoon. Perkele, kirosin, että ei nyt tarviis lähteä enää omia sekoiluja. Kaveri ehti just ajamaan autolla siihen, kun koira hävis puskan puolelle ja mie kiroilin auton vieressä. Nous ylös autosta ja huusi, että ”sian jälellä se on”. Sika oli juossut keskeltä isoa kynnettyä pelto

Tuon tien jälkeen seuran alue loppuu alta puolen kilometrin, joten peli tais olla menetetty ja koirakin pitäs saaha kiinni. Naapurin alue tekee tuossa kohtaa sellaisen parinkilometrin levyisen ja pituisen niemekkeen. Kaveri sanoikin, että ajelee tuonne alueen toiselle puolelle passittamaan, kun suunta näyttää olevan melko selvä. Periaatteessa koirahan saisi toki juosta tuon läpi, mutta itsestä ainakin tuntuu aina hiukan ilkeeltä, kun se naapurin puolella touhuaa.

Saatiinkin koira kiinni seuraavaan tienylitykseen, jolloin seuraamista oli mittarissa reilut 5km. Hetki tuosta ja kaveri soitti, että tarviis kärryä kun sika on nurin.

Kirjotellaanpa väliin tännekin muistiinpanoja ylös, niin ei tarvii Miikkan keskenään käydä vuoropuhelua..

Vähän huvitti tuossa kun lukasin vanhempiakin kirjoituksia, niin ihan sama laulu ollu vissiin jo pari vuotta. Mirkulla oli tuommonen suht lyhyt erittäin hyvä jakso syksyllä, jolloin koira oli ns. normaali. Toki tässä nyt voi miettiä, että mikä se on sitten normaalia, kun tuntuu, että suurimman osan ajasta tuo narttu on joko rakentelemassa kiimaa tai toipumassa siitä. Mutta joo, tosiaan alkusyksystä koiralla oli ihan täysin uusi vimpaus, että kun sen löysäsi mettään, niin (sontalenkin jälkeen) se vain paino menemään hyvin suoraviivaisesti eteenpäin niin kauan että löysi jotakin haukuttavaa. Ei minkäänlaista yhteydenpitoa. Haukkuja saatto alkaa 1,5-4,5 km päästä ja siellä oli oravaa, koppeloa, mettoo ja epäilys vähän isommastakin elukasta. Ei nyt kaikki päivät ollu tuommosia, mutta sanotaanko, että 1/3 tai joka toinen päivä piti ajella autolla perään. Ajattelin jo, että pitääkö tuosta ihan oikeasti yrittää vielä hirvikoiraa tehdä... Ja hirvellehän tuo on kaikista huonoiten pelannu. Touhu on edelleen 99%:sti sitä, että kun tuo hirven löytää niin löytöhaukahduksia tulee muutama onneton ja sitten mennään. 5 km on melko tarkka raja minkä jälkeen koira heittää seuraamasta, jos ei hirvi sitten pysähdy haukuttavaksi.

Mutta lintua ja näätäähän tuon kans on pyydetty ja kylläpä se tänäkin syksynä on tuon lintuhomman osannu. Kun tuosta laukkomisvaiheesta koira alko pikku hiljaa tokenemaan ja tekemään sitä normaalia hakulenkkiä 300m-800m etäisyydellä, niin pyynti alko pikku hiljaa sujumaan. Tässä vaiheessa uskallan jo (valitettavasti) sanoa, että syksyn kohokohta oli ehdottomasti Tuntsan reissu, jonka meinasin jo jättää välistä tuon em. koiran laukkomisen takia. Mutta lähdettiinpä onneksi kuitenkin, koska tuon reissun koira pelasi lähes justiin niin kuin on parhaimmillaan pelannut. Alku hiukan kangerteli ja koira näytti väsähtävän ekana päivänä jo 30km jälkeen (juoksutin silti vielä illasta 10km), mutta toisena ja kolmantena päivänä Mirkku oli hyvässä tikissä. Mittariin tuli 40km ja 60km. Viimeisenä, neljäntenäkin päivänä koira taisi laukkoa vielä 30km, mutta sitten ei enää saanut oikein mitään aikaan ja pidin sitä hommaa vähän semmoisena väsyneen koiran laukkomisena. Linnutkin tuntui olevan hukassa vaikka keli oli oikeastaan noista päivistä paras. Kolmena ensimmäisenä päivänä sai parhaimmillaan mennä melkein haukulta haukulle ja jos en olisi onnistumisten myötä tullut vähän liiankin itsevarmaksi ja ois toisaalta ollut pikkuisen tuuria, niin ois saattanut tulla ihan tosissaan ylilyöntejä MH:n saaliskiintiössä...  Mutta kyllä tuon kans reissussa taas hyvässä lihassa pysyttiin. Tarkoitus oli sitten tuon reissun jälkeen viedä koira LINT-kokeeseen ja saada tuota tekemistä paperille, mutta eihän siitä tullut mitään, kun tuli tuo lösölämmin lokakuu ja linnut hävisi sorastamaan tienvarsiin ja kelit oli tuuliset ja sateiset. Työtkin alkoi taas haittaamaan harrastustoimintaa.  Kahta koetta yritettiin puoliväkisillä, mutta niistä nyt tiesi kohta etupeltoon, ettei tuu onnistumaan.

Ekassa kokeessa Mirkku jo nosteli etutassuaan ja nuoli sitä (sama homma toisessa kokeessa), mutta en löytänyt haavaa tassusta kuin vasta lokakuun lopussa. Otsalampun valossa löytyi semmoinen viiltohaava ja varpaiden väli palkeenkielellä. Lyhkäisellä reissulla ja sopivan helpossa maastossa koira ei kyllä oo tuota tassuaan mitenkään ontunut, eikä tuo vuoda tai ollut varsinaisesti pahan näköinen, mutta kun koira ei osaa puhua, niin hankala sanoa miten kipeä tuo on. Enemmän tuota taitaa haitata taas tuo hormonipuoli. Tiiä sitten onko nuo naapureiden koirien juoksut vai tuon omat jo, mutta aika tekemättömäksi näyttää heittäytyvän. Jos alkusyksystä haku oli liiankin laajaa, niin nyt se on semmosta lönkyttelyä noin 100-200m etäisyydellä. Juoksuaskelta ei ota ennen kuin saa elukan hajun nokkaansa ja ihan viime päivinä ei oo siitäkään enää mitään hyötyä ollut ainakaan lintujen kanssa, kun koira on jotenkin niin sekaisin hajujen kanssa, että ei oikein osaa oikeaa puuta haukkua. Viime viikolla sai vielä innostuessaan ihan komeita uusintahaukkuja hyvään seuraamiseen yhtenä päivänä, mutta toisena ei sitten sinne päinkään.

Saa nähdä, että miten tämä etenee, mutta onpa tuota jo sen verran männä vuosina kateltu, että ei oo odotukset korkealla. Luulen että menee koko ajan vain heikommaksi tuo touhu metsässä ja aloittanee juoksut ennen joulukuun alkua. Kuten alkuun kirjoitin, niin  tuon hormonipuolen heittelyn oireet on tutut jo aiemmilta vuosilta. Koiran liike häviää, eikä sitä kautta oikein löydä lintuja ja jos löytääkin ei meinaa saada haukkuun ja rakentelee sitten epävarmoja tyhjiä haukkuja, kun on monesti tilanteista myöhässä. Tuo väsyminen on ollut oikeastaan koko syksyn jonkinlainen ongelma myös ja tuntuu ettei koiran kunto ole oikein missään vaiheessa syksyä ollut oikeasti hyvä vaikka koiranhan pitäsi olla parhaassa iässään tuollaisena 5-6 vuotiaana. Toki kun tuossa kesällä oli nuo viimeiset pennut, niin siitä palautuminenhan voi vaikuttaa, mutta kyllä tuota kuntoa koitettiin rakentaa ja aikaa on ollut. Kotioloissa huomaa kans, että koiran ruokahalu kasvaa ihan käsittämättömiin mittoihin kun hormonipuoli alkaa heittämään. Koko ajan on kerjuulla kun normaalisti riittää iltaruoka.

Katotaan nyt sitten innostusko tuo vielä hirvistä ja sujuisiko isomman elukan haukkuminen paremmin, kun meillä hirviporukassa vielä kuulosti olevan jokunen mulliturpa juoksevana. Mutta ei oo tosiaan kovia odotuksia. Tympäseehän tuo kun tämäkin syksy jäi koiran osalta lyhykäiseksi, mutta hyvä puoli on, että ei oo näitä ongelmia enää ens syksynä kun näiden juoksujen jälkeen leikkautan koiran. Katotaan mitä ongelmia ens syksynä. 

Positiivinen homma on kans ollu, että noissa Mirkun pennuissa on ollut pelaavuutta varsin hyvin. Lintuja, hirviä ja pienpetoja on saatu saaliiksi monelle koiralle ja näyttääpi vahvasti siltä, että Mirkku on periyttänyt riistaveriä, hakua ja myös lupsakkaa luonnetta.