Kaveri tappeli narttu jämptin kanssa koko koiran eliniän. Joka ikinen syksy meni enemmän tai vähemmän persiillee, kun koira kiimassa tai valeraskaus. Sitten marraskuussa monesti oli taas jo ihan voimissaan. Monesti jälkikäteen tuuminut, että olis pitänyt heti leikkauttaa, kun tuo aikataulu näytti sattuvan aina syksyksi. Eikä penikoittamisia ollut tarkoitus tehdä.

...kyllä mie tuolle vielä hirvenkin pistän nurin ihan seisontahaukkuun. Ja vähintään sen yhden LINT 1 tuo saa nyt haukkua, ku mie pullonkin jo sitä varten ostin.

Juuri näin!!

Onhan se Mirkku potentiaalinsa jo näyttänyt, niin uskon kyllä, että tuosta alkaa suoritukset tasottumaan ja onnistumisten uskon vaan ruokkivan onnistumisia. Ainakin Reinon tapauksessa nykyistä sian kaadolle tulevaa koiraa vaikea kuvitella samaiseksi, jonka kanssa ensimmäisiä raatoja käytiin haistelemassa. Hirvi nurin Mirkulle vaan, ni kohta kiroilet, ku et saa sitä sieltä pois

Kyllä se on välillä tuntunut vastustavan rajusti Reinon kanssa, mut nyt kun alkaa koiran vinkeet tuntea, niin on oltava tyytyväinen. Päästiinpä vielä kerran vuodelle -22 sikoja jahtaamaan. Karju oli käynyt kuvauttamassa itsensä edellisiltana heti pimeän tultua. Oli jäänyt reilu 1km x 2km alueeseen. Hienoa maastoa, kun jyrkkäreunaisia avoikallioita ja tiheitä pusikkonotkoja välissä ja sitten tietenkin avohakkuita rumentamassa tällaistakin paikkaa

Kaveri tuonne pyyteli matkaan toiseksi koiramieheksi. Meinattiin laskea tällä kertaa kaverin koira työstämään jälkeä ja jos löytö tulee, niin sitten toinen mukaan bileisiin. Jälki löytyi tietenkin helposti ja poistumissuuntaa jouduttiin hiukan selvittelemään, kun vanhempaa ja uudempaa jälkeä oli jonkin verran tiheikön reunustamalla ruokintapaikalla. Jälki oli edellisalkuillasta ehtinyt jo sulaa pyöreäreunaiseksi, mutta onneksi vanhempien jälkien päällä oli hiukan lunta, niin niiden erottaminen ei ollut kovin työlästä. Ainakaan Reinolle jälki ei selvästikään haissut niin paljoa, että olisi kannattanut laskea vielä sotkemaan. Toki tuntuu aina tollanenkin jälki kiinnostavan ja varmaan hiukan haiseekin, mutta tollaisen sian löytäminen jäljen päästä voi vaatia sen 50km. Eikä Reinolle vanha jälki kummoisesti kelpaakaan.

Kaveri löysäsi koiran irti ja lähti seurailemaan jäljen suuntaan, josta sika oli poistunut ruokinnalta. Ite nousin mäen päälle aukealle oottelemaan Reinon kanssa, samalla tietenkin vilkuillen jälkiä. Toinen koira alkoi pyörimään parin sadan metrin päässä melko pienellä alueella, johon ukko meni tarkastelemaan. Sieltä löytyi hirvenjälkiä, joita koira selvitteli. Ilmoitin käveleväni toiselta puolelta syöttöä ringin, jos sieltä jostain heittänyt sika lenkin poistuessaan. Siinä melkein mäen päällä sitten löytyi samanoloiset jäljet mitä syötöltä, ei verskin näköiset, mutta varmaankin juuri eiliset. Toisen koiran tutkiessa hirvien jälkiä, päätettiin, että lähtisin Reinon kanssa selvittämään tätä jälkeä.

Vaikka plussalla oli ollut toista päivää ja vettäkin satanut, niin tuntuihan tuota lunta tällä alueella vielä olevan miltei polveen asti, ja vielä kun nuoskaksi mennyt, niin tuntui rinteitä kivutessa hiki irtoavan. Muutamat puska-alueet möngittyäni, parit rinteet kavuttuani ja pari kertaa kallion reunusta alas liu'uttuani, oli pipo ja hanskat taskuissa ja kaikki tuuletusvetskarit levällään. Jälki kierteli, mutta pohjoiseen pääasiassa koko ajan mentiin. Noin puoltoista kilsaa oli miulla tullut matkaa jälkeä pitkin, kun jälki teki käännöksen melkolailla itään mäen laidalta kohti mäen toista laitaa. Koira kulki koko ajan miun edellä jälkeä pitkin heittäen pientä lenkkiä ja käyden välillä melkein luonakin.

Jälki kulki mäen toiselle rinteelle, josta lähti laskemaan suoraan alas. Paljoa ei näkynyt, kun edessä oli taas tiheä kuusitaimikko. Taas kaikki taskut kiinni, puhelin piiloon ja huppu päähän ja sukellus sisään, niin että jälki pysyy näköpiirissä. Laskeskeltiin notkon pohjalle, jossa olikin jälkeä jo hiukan joka suuntaan. Siinä hetki menikin, kun sika oli kulkenut omia jälkiään useaan otteeseen edestakaisin. No, siinä pyöriessä aina välillä vilkaisin Reinon paikkaa ja huomasinkin sen menneen jonkin matkaa rinteen laitaa etelää kohti. Pyöräytin sinne jälkien ulkopuolelta ja siinä törmäsin alueesta poisjohtaviin Reinon ja sian jälkiin. Taas jatketaan. Kuusitaimikko vauhtui märkäpohjaiseen pajukkopusikkoon, jossa meinasi hiukan jopa hetken tuskastuttaa. Onneksi jälki siirtyi kulkemaan tiheikön ja kuusikon rajaa pitkin. Reinolla meininki oli selvästi terävoitynyt kuusitaimikkoon tultaessa. Ei välttämättä vauhti paljoa kiihtynyt, mutta selkeästi haju oli tuoreempi ja koira valppaampi.

Se teki muutaman piston etelän suuntaan, josta hiukan kiertäen taas tiheikköön. Seurailin jälkeä ja sinnehän se jatkui. Yhtäkkiä huomasin seuraamani jälkeen yhdistyvän toiset sian jäljet   Nämä olivatkin jo teräväreunaiset ja selvästi tuoreammat! Kaivoin puhelimen ja vilkaisin Reinon paikkaa. Ei ollut kaukana, ehkä 40-50m ja vauhti oli pudonnut äskeisestä 3-5km/h jäljitysvauhdista 0-1:een. Tämän olen huomannut usein enteilevän löytöä sikahommissa. Olen ajatellut asian niin, että tiheässä puskassa sianhaju (joka on voimakas usein omaankin nenään) leviää ja hankaloittaa tarkan paikantamisen nopeasti. Kun koira tietää vielä mikä siellä puskassa on vastassa, niin se hitaasti varmistaa sian olin paikan. 5 minuuttia koira eteni ja matkaa kertyi noin sata metriä. Koitin ite hiipiä hiljalleen tuoreen jäljen perässä. Koira oli noin 50m päässä, kun vauhti lisääntyi 5:een ja 80m päässä rävähti haukku!

Oli aika hyvä pikkuaukko tiheikössä, jossa olin. Nappasin kiväärin selästä ja kiikarinsuojan pois ja kuulostelin. Haukku pysyi muutaman kymmenen metrin alueella ehkä minuutin ja lähti melkein kohti tulemaan. Kääntyi kuitenkin mäen rinteeseen. Rinteessä koira pyörähtikin ympäri ja näytti tulevan reippasti taas kohti, kunnes taas jatkui viiva piirtoaan rinteen myötäisesti hiukan nousten koko ajan. Vauhti ei ollut huimaa, 5-12km/h, ja välillä pysähtyenkin. Suunta oli luoteen-pohjoisen välille. Ison kalliomäen yli mentyään matka näytti jatkuvan jyrkähköstä kohtaa alas. Ilmoitin meneväni varmistamaan rinteeseen jäljen, ettei vaan kyseessä olis hirvi. Jäljelle päästyäni edessä oli ihan rehellisen kokoisen karjun jälki!

Pari kymmentä metriä rinnettä noustua oli sika pyöräyttänyt ympäri ja tullut parilla loikalla koiraa kohti liukuen pari metriä rinnettä niin, että lumet ja sammaleet oli lentäneet Toinenkin hyökkäysjälki löytyi mekein heti perään. Niitä tutkiskellessani olikin hiukan yllättäen Reino stopannut ja näytti kääntyvän takaisin. Tämä hiukan yllätti, kun tuppaa pysymään aika hyvin sialla, jos pääsee noin persiissä kulkemaan. No, eipä siinä, kulkusuunta oli selvillä ja motin laidalla noin 700m päässä pitäisi olla passiukkoja. Ilmoittelin, että olisivat valmiina. Sika oli saanut etumatkaa ja tulisin Reinon perässä, kunhan se tulisi käymään luonani.

Reinon loikkiessa hangessa takaisin jälkeä pitkin, hiukan pelotti, mahtoiko olla reikä koirassa... Kieli roikkui ja askel vaikutti hiukan painavan. Matkaa oli koiralle kertynyt toki vasta 6-7km, mutta heti kuusitiheiköstä harvempaan mäen rinteeseen noustessani huomasin lunta olevan taas polveen ja sika oli kulkenut pääosan laukaten isoilla loikilla. Ei ollut koiralla helppo homma tarpoa siinä lumessa ja samalla olla varuillaan sian kanssa. Oli siinä siallakin kiire tullut, kun vauhdissa oli paskatkin joutunut pudottamaan.

Tultuaan käymään moikkaamassa, jatkoi Reino taas edellä jälkeä. Mutta selvästi oli koira uupunut. Kohta päästiin kohtaan, jossa oli pyörähtänyt ympäri. Mäeltä sika oli liukunut kallion reunasta alas avohakkuulle, jossa lunta polveen ja alla vatukkoa ja risukkoa, johon upottaa vielä mukavasti lisää. Siinä räpiessä tajusin, ettei koira ollut kestänyt mitenkään tässä sian matkassa vaan isoilla loikilla mennyt sika oli varmasti hävinnyt aukon yli seuraavan mäen taakse. Nytkin hikoiltiin aukon yli melkein peräkanaa, kun koiralla vaikeuksia päästä eteenpäin.

Aukon yli päästyämme kerrankin olin tyytyväinen, kun vastassa oli tiheä kuusitaimikko. Eteenpäin ei juuri nähnyt, mutta ei ollut pohjalla paljoa luntakaan. Ja koira oli taas jonkun matkaa edellä. Jälki jatkui pari sataa metriä taimikon läpi isoon kuusikkoon, jossa olikin  mahtava käppäillä ja helppo seurata jälkeä. Kuusikon läpi jälki jatkui pellon laitaan, joka oli kiinni motinreunatiessä. Sika oli tullut suoraan pellon laitaan mutta pysyi metsän suojassa, jossa kulki vajaa sata metriä lähimmästä passimiehestä poispäin, ennen kuin oli loikkinut pellon yli ja motista karkuun. Lähin passimies ei ollut sikaa nähnyt, mikä ei ihme, kun matkaa tuli kuitenkin noni 400m ja hieman kumpua pellossakin. Ja tietenkin passimies tutulla kulkupaikalla, ja sika meni jälleen kerran sellaisesta paikasta, josta ei koskaan aikaisemmin.

Oli mukava jälleen kerran päästä jahtiin ja saada kosketusta sikaan. Vaikeat oli olosuhteet ja taas onni, että haavoilta säästyttiin. Rohkeaa toimintaa Reinolta ja hyvä kokemus!

Kuva

Kuva

Jaahas tarinat jatkuu. Kirjatkaahan joku muukin jotain tapahtumia, vaikkei koiran syntymävuodet kohdalle osuiskaan. Luultavasti kuitenkin löytyy paljon mukavia jahteja ja hienoja suorituksia koirilta. Kiva näitä jälkikäteen lueskella, muistella, vertailla ja pohtia kehittymistä.

Muutama päivä sitten isohko karju oli ollut liikkeellä. En ees mie pystynyt ohittamaan tienylitys jälkeä. Oli jäänyt noin 1km x 800m suoalueeseen päivämakuulle. Saatiin passiukkoja kasaan kaikki 6 kappaletta. Lunta alkaa olla hiukan turhan paljon koiran kanssa jahtaukseen, varsinkin tällaisen ison sian kanssa. Kuitenkin lumen määrä vaihtelee aika paljon avoimemmilla ja tiheimmillä alueilla. Eipä näitä tilaisuuksia liikaa tule, niin olin itse sitä mieltä, että voin koiralla koittaa sikaa ylös saada.

Tämähän paljon jakaa mielipiteitä koiranomistajien keskuudessa. Ite oon asian ajatellu niin, että riistan kanssa parhaiten koira oppii toimimaan, kun pääsee sitä riistan kanssa harjoittelee. Kumpikaan ei ainakaan vielä ole näyttänyt elkeitä ihan täydellisen hulluista kiinni menoista, joten uskaltaa aika hyvin laskee sioille menemään. Ja ite oon koirat hyvin pitkälti sikajahteja varten ottanut. Ollaan koirien kanssa myös sovittu, että jos ne lasken sioille, niin sekaan tuun ittekin, ettei kaveria tosiaan jätetä.

Karhukoiran kanssa päätin lähteä aluksi liinaamaan jälkeä, kun on pitempi jalkainen ja tykkää mennä suojaliivien kanssa. Liianailtiin peltojen yli puskan laitaan, johon oli kaverit aatelleet sian jääneen, mutta sika olikin mennyt traktorin uraa pitkin lumikasan vierestä seuraavan pellonkin yli. Vielä oli kuitenkin motissa, joten laskin koiran jäljelle ja lähdin itte perässä.

Suon läpi toiselle laidalle meni koira, jonka jälkeen nousi mettäautotieuralle, josta lähti kiertelemään erikoiseen suuntaan sian kannalta. Sinne se paineli useita satoja metrejä umpihankea, kun tulin suonlaitaan. Siinä oli sika tehnyt vinkkelin ja jatkanut tieuran laitaa tiheikössä. Jatkoin sian jälkeä. Koirakin käänti tulemaan samaan suuntaan, mutta vielä oli aika kaukana, kun löysin suonlaita tiheiköstä upeasti tehdyn sianpesän. Lumet oli kolattu kuusen alta tyhjäksi ja useampi vyötärön korkuinen kuusi katkottu ja viety makuualustaksi. Siitä oli äsken hyvältä pediltä jouduttu lähtemään.

Soitin kaverille, että voisi tuoda koiransa siihen, kun kerran on varmat verskit jälet. Kaverin harmaa on tottunut sikojen kanssa touhuaja ja melko fiksusti toimii niiden kanssa. Ja niin päätettiin koittaa. Kaveri oli tuomassa koiraa hihnassa miun luo, kun karhukoira oli tullut alle sadan metrin päähän miun jälkeä. Siinä kohtaa haukahti todella möreästi muutaman kerran. Sen jälkeen pysyi melkein paikallaan hiukan pyörien, jonka jälkeen valui ukkojen luokse tielle, josta saivat kiinni.

Laskettiin harmaa irti. Se syöksähti innokkaasti jäljelle, joka teki pikku lenkin suolle, josta kohtaan, jossa kkk haukahteli ja siitä reilun sadan metrin päästä alkoi haukku. Haukku kääntyi heti takaisin samaan tiheikköön ja pysähtyi sinne. Muutaman minuutin jälkeen se loppui, koiran kuitenkin pysyessä melko paikallaan. Omistaja hiippaili paikalle, jossa koira kävi hänen luonaan muutaman kerran, mutta ei antanut kiinni, vaan jatkoi jälkien selvittelyä.

Koira taisi löytääkin tuoreimman jäljen ja lähti taas tien suuntaisesti suonlaitaa kulkemaan. Tässä vaiheessa porukka seuraa tietenkin puhelimesta koiran liikettä. Niin nytkin, kuj yksi passimies huomaa karjun tuijottavan häntä parinkymmenen metrin päässä keskellä tietä. Melko tekemätön paikka, mutta äijä koittaa vipata puhelimen pois ja ehtiä ampumaan, mutta toivotonta, sika vilahtaa takaisin mottiin.

Koira tulee samasta kohdasta tielle, josta omistaja ottaa sen kiinni samalla huomaten veriset takajalan karvat. Päätettiin laittaa plotti siitä jälelle. Sehän lähti ja aloitti plotille tyypillisen "ajoäänen" jo heti kohta. Meni jonkun matkaa käänti ympäri, jonka jälkeen kuului ulinaa ja plotti valui takaisin tielle. Tuliaisina vekki etujalassa.

Vaikutti olevan kyseessä sika, joka ei halunnut lähteä juoksemaan, niinkuin useimmiten tekevät. Aattelin, että koitetaan vielä, mutta laitan molemmat koirani samaan aikaan. Olisi kenties turvallisempaa touhutessaan kahdestaan. Aikaa kuitenkin kului, reilu puolituntia, kun piti käydä hakemassa auto, koska toinen koira oli siellä. Lähdin paikasta, josta plotti tuli pois, olettaen että sika olisi palannut takaisin asentopaikkansa tiheikköön. Ohjasin Reinoa siihen suuntaan ja kuljin itte perässä. Kkk sinkosi suonpuolelle, josta jatkoi parisataa metriä suolle ja pyöräytti sitten vasta meijän perään. Ei löytynyt mitään, eikä jäljistä saanut oikein tolkkua, kun lumi oli niin pehmeää. Päätin kiertää kaikkien jälkien ympäri lenkin, josta näksiin, että onko karju poistunut alueesta suolle päin, kun tietä ei ollut ylittänyt. Aikalailla läpimäräksi ittensä sai siellä tarpoessa. Ei löytynyt jälkeä, ennen kuin tulin kohtaan, jossa kk teki piston suolle. Jälki näytti reippaammalta, kuin pelkän koiran kulkema, joten tarkastamaan. Sieltähän se oli mennnyt ja kkk lähti jatkamaan. Ite käännyin kohti autoa. Kun pääsin auton luo alkoi olla jo hämärää ja koira oli kulkenut jälkeä reilun puolentoista kilometrin verran. Siitä hieman eteenpäin se pysähtyi kartan mukaan tieheään kohtaan ja näytti nollapaikkaa varmaan vartin.

Uskoisin, että koira tavoitti tai pääsi hyivn lähelle sikaa tuossa, mutta ei kestänyt kantti mennä enää lähelle. Sieltä se sitten lähti valumaan omaa jälkeään pois päin. Sain vihellettyä sen hiukan lähempänä olevan tien varteen, josta sain sen kiinni. Oli jo pimeää. Puhelimeen olikin jo tullut useampi viesti kotoa, että "tajuatko paljonko kello on". Olin luvannut viedä jälikasvun urheilutapahtumaan. Hieman haikein mielin ja läpimärkänä jouduin nöyrtymään ja luovuttamaan. Passiukotkin oli sitä mieltä, että saunanlämmitykseen joutaisi. No, eipä siinä hieno elukka jäi vielä tuleville jahdeille...

Eikä onneksi kumpikaan haavoja saanut koira vahingoittunut kauhean pahasti. Hieman tikkejä ja antibiottia, herkkuja ja hyvää huolenpitoa.