hyväksytty supi

hyväksytty pienpetotesti mäyrälle

Jaa, se tuli mukava yllätys sunnuntai aamuna, kun kaveri laitto viestiä, että ois rajalta tullut sika alueelle. Olin lauantain jäljet katellut ja kun ei rusakkoa kummenpaa löytynyt, niin jo asennoitunut kotioloissa vietettävään sunnuntaipäivään. Kaveri sano tarkastelevansa jäljet vielä kunnolla ja laittavansa hälyn sit, jos näyttäisi, että olis sika jäänyt alueelle. Aika isolla varauksella jäin oottelemaan, mutta tulihan sieltä viestiä, että pitäs olla.

Kivalla fiiliksellä kamat ja koirat autoon ja kokoontumispaikalle spekuloimaan, miten touhuttaisiin. Vajaa kymmenen passia saatiin kasaan ja Reinolle vastuu etsiä sika. Taas oltiin sen verta lähellä rajaa, että osa passeista tien vierustassa, jonka toista puolta vyöhyke kulkee. Kerkesin ottaa koiran just autosta, kun kaveri soitti, että on lähtenyt liikkeelle ja pois motista. Eli koira autoon ja selvittelemään, minne mennyt ja menossa.

Lupasin kävellä pätkän, jota ei pystynyt ajamaan autolla. Kaveri lähti hiihtämään vastaan samalla, jotta homma nopeutuisi. Ehdin parikymmentä metriä käppäillä, kun huomasin kelkkauralla jälkiä. Tästähän sitä on tultu! Sika oli kulkenut juuri ajamaani tietä pitkin seuraavaan risteykseen asti, josta penkan reunasta löytyi pari jälkeä. Pari sataa metriä tätä tietä pitkin, josta loikannut kuusen juurelle penkkaan jatkamaan.

Siitä saatiin pyöritettyä hetken päästä mottiin. Kaveri kävi mottiin kävelemässä lumista uraapitkin, jota ei ollut ylittänyt, mutta oli käynyt reunassa. Tuossa välissä ehdittiinkin jo palelevat passit kertaalleen poistaa ja muutama ehti lähteäkin, mutta nyt hätyyteltiin takaisin.

Lähdin Reinon kanssa jäljelle, jonka koira merkkasi, jo hyvissä ajoin ennen kuin jäljet oli edessämme. Ei varmasti ollut kauan sitten kulkenut tästä. Pikkasen kävelin jälkeä pitkin ihan riittävän tiheässä kuusikossa. Sitten laskin koiran irti. Eipä mennyt kauaa, kun alta sadasta metristä alkoi haukku! Olin varma, että silloin lähtee, mutta siihen jämähti. Tasaista varmaa haukkua paikallaan, vaikka varmaan tiesi jo sika miustakin. Hanki kantoi aika hyvin, pinnasta 5senttiä murtui joka askeleella ja ääni kuului. Lähdin tarkoituksella tamppaamaan hiukan sivusta, jotta saisin sian lähtemään passeja kohti. Hiljalleen haukku lähtikin liikkeelle edeten rajaa kohti maksimissaan 150m miusta. Yritin vain ehtiä ”peittämään” kulkureitin, josta pelkäsin sen koittavan väärään suuntaan. Reippaasti talsin ja vähän oksia rapsin, jotta pysyisi vaan suunnassa. Ehdin kuin ehdinkin. Ja haukku alkoi lähentyä tullen ihan muutaman kymmenen metrin päähän, josta pyörähti ympäri ja lähti etääntymään kohti passeja.

Hyvillä mielin lähin seuraamaan jälkiä haukkua kuunnellen. Ei tarvinnut kauaa kulkea, kun läsähti! Vilkaisin puhelinta, jossa näkyi Reinon etenevän vieläkin. Aattelin, että taitaa kohta pysähtyä, mutta kiersi laukauksen jälkeen pienen lenkin, josta tieuran ja pellon yli suolle, jota pitkin rajaa kohti. Onneksi vielä edessä passeja. Hyppäsin juuri välipassissa olleiden ukkojen kyytiin, kun tuli ilmoitus, että nurin on!

Komeasti oli kaveri moksauttanut silmään sikaa, joka oli hyytynyt siihen Reinon eteen, joka kalttasi innoissaan karjun takapään.

Reinon tästä kaudesta jäi ihan hyvä maku omistajalle. Aikaa ei tullut niin paljoa, mitä aikasempina syksyinä, kun on tuo kkk tuossa rinnalla opettelemassa. Hirviä löytyi alkusyksystä jo suht hyvin, mutta ei tuntunu kovin moni tällä kaudella tällä alueella haukkua kuuntelevan. Varmasti osittain johtuu myös koirasta, omistajasta ja ehkä jostain muustakin. Mutta liikkeelle lähtivät aika rivakasti useimmiten. Mutta se mikä siinä oli hyvä, niin huomasin ainakin, että seuraaminen on parantunut huomattavasti.

Karhujahti meni aika surkeasti, kun ei päästy edes yöllisiä jälkiä liinaamaan. Viikonlopuille ei osunut kulkuja omilla nurkilla, niin vaikee se on niitä mistään kaivaakaan.

Sikoja tuntui kesän havaintojen perusteella olevan ihan mukavasti, mutta heittävät kyllä isoa rinkiä öisin. Yöllisille jäljille päästiin pari kertaa, mutta paljastui, että kauas olivat menneet. Pari kertaa kyllä tuntui, ettei paljoa oltu jäljessä, muttei saatu löydettyä. Tuntuu ainakin Reinolle olevan alkusyksy paljon haastavampaa aikaa löytää elukkaa kuin loppusyksyn pakkaskelit.

Saalista tuli kuitenkin ihan ok, kun muutamia hirviä saatiin turvalleen Reinon edestä ja onneksi pääsi tuon viimeisen sian kanssa tolskaamaan jo ihan kunnolla. Lisäksi supeja ihan tarpeeksi, kun ei niitä koitettu löytääkään. Ja haukkuihan tuo hetkisen pohjosen teerillekkin, josta karkkoon sen yhen ammuin.

Kuten todettua, ihan hyvä syksy, josta toivottavasti saataisiin taas hypättyä askel eteenpäin. Ens syksylle koitetaan heti alkuun tietenkin karhuja ainakin liinailla, kun sen uskon toimivan ihan hyvin. Alkusyksystä pitää koittaa Reinolle kanssa ettiä hirvi, joka kestäis haukussa, niin toivottavasti näkis kuin pitkään siellä kestäisi. Ja toivotaan, että sikakanta sen kun vahvistuisi ja olisi pitkään vähän lunta, niin siinä hommassa viihdytään molemmat.

Tälle keväälle voidaan muutama supi vielä koittaa saada hengiltä. Sittenhän se alkaakin jo keväisten nallen jälkien tarkastelu...

Alkaa jahit koiran kanssa olla aika vähissä, joten tuli lueskeltua noita edellisvuoden touhuja läpi ja vertailtua, onko kehitytty.

Tänä syksynä hirviä oli tosi vähän ja tuntuivat juoksevan poikkeuksetta oli sitten koiran väri mikä tahansa. Hyvä maku jäi Reinon tekemisistä tältä syksyltä. Hirvien vähyys ja karhukoiralle niitten löytymisen hankaluus aiheutti sen, ettei Reino valitettavasti päässyt niin paljoa juoksemaan, mitä olisin halunnut. Hirvenhaukkumahdollisuuksia ei montaa tarjottu, joten se oli hiukan harmi homma. 

Mukava oli syksyllä huomata, että aamuisilla jälkikierroksilla oli paljon todennäköisempää löytää sian kuin hirven jäljet. Hieman saattaa olla sikojen määrä noussutkin, mutta uskoisin isoimmaksi syyksi sen, että alueelta on vanhat kuusikot (joita ennen oli paljon) kaikki kaadettu noin viiden vuoden sisällä ja aukot kasvaneet taimikkopuskiksi, joissa siat viihtyvät.

Tästä syystä saatiinkin Reinolle ihan mukavasti sikalöytöjä ja -työskentelyjä, joista ihan kiitettävästi raatojakin. Nyt alkaa olla itelläkin aika hyvä luottamus ja näkemys koiran tekemiseen näissä tilanteissa. Suurin piirtein oppinut koiran metkut ja tavat. Mielenkiintoa on löytää sika, mutta rauhallisesti sen etsii puskista. Kun tietää missä elukka on, niin ääntä tulee. Kun lähtee liikkeelle, niin pysyy melko lähellä sikoja koko ajan. Jos jää reilusti jälkeen, tulee käymään luona. Jos pysyvät paikallaan(mikä tuntuu olevan melko harvinaista), niin pysyy siellä ja haukkuu. Ihan tosi mahtava koira siltä kantilta, että kiireisemmälläkin aikataululla uskaltaa lähteä jahtiin ja melkein missä vain voi laskea irti. Tuon toisen kanssa saanut oppia, ettei kannata irrottaa, jos on samana päivänä jotain muuta pakollista menoa tai hevosia lähistöllä tai raja kovin lähellä tai... On vaan aika paljon stressittömämpää touhua toisen kanssa. Toki ikinä ei pitäisi aikataulun mukaan metsälle mennäkkään, mutta tätä sääntöä noudattaen tulisi itselle lähtöjä tosi paljon vähemmin.

Alkaa hiljalleen suppanatkin vaellella hangilla, niin se on kai kesityttävä iltavuoroihin ja supien poistoihin. Hiukan jos lumia satelee, niin voihan sitä tietysti koittaa näätääkin jahtailla. Ja mettähiihtely pari koiraa vyötäisille sidottuna on kivaa extremeurheilua.

Joo, taitaa se sika olla kova vastus koiralle. Yllättävän paljon on saanut nähdä ja kuulla koiria, joitten kanssa jahtaaminen hankalaa tai mahdotonta. Jälki tuntuu monille olevan mielekäs ja vetoja löytyy, mutta sialle asti menemiseen ei löydy mielenkiintoa/uskallusta. Tai vaikka löytö tulisikin, niin melkein järestään sika tekee heti koiran löydön tapahtuessa hyökkäyksen. Tällöin osa koirista jättää homman kesken tai antaa elukan mennä reilusti edellä seuraten hiljalleen jälkeä. Tällöin sika saa rauhassa kulkea ja kuunnella/haistella passiukkoja. Sen verta tuntuis olevan tarkka eläin kyseessä, että harvoin näytille enää tullut, vaan tehneet tosi yllättäviäkin reitin valintoja vaihtaessaan maisemaa. Toisaalta kuitenkin on koiralta fiksua olla menemättä liian lähelle, kun useimmiten on tullut liian tuliselle koiralle se rajumpi sika/porukka vastaan. Mut voihan se vahinko käydä kelle vaan ja mikä kerta hyvänsä.

Omia ajatuksia ja päätelmiä nämä ja saattaa olla pielessäkin. Kuitenkin sellanen mielikuva, että sika on aika samantyyppinen koiralle kuin karhu. Varmasti helpompi jäljittää ja löytää, mutta haukulla vaatii samoja ominaisuuksia. Riittävän rohkea, mut riittävän varovainen - riittävän sitkas, mutta sit taas täs rajan pinnassa ei liian - jälkitarkka, mut sit myös riittävän nopee, että pysyy perässä…

Olis itellä toiveissa päästä noita kahta koittamaan enempi touhuamaan kahestaan, jolloin (jos hyvin toimisivat) uskoisin olevan koiralle turvallisempaa sekä kaveri olis tukena rohkaisemassa….ja taas kääntöpuolena jos ei toimikaan parina hyvin, niin rohkeus voi kasvaa liikaa. Onpahan haasteita ja selviteltävää ja koirille sekä ukolle opittavaa

Eipä niitä taida villisikoja kovin pohjoisessa isompia määriä olla. Varmasti yksittäisi karjukiertolaisia silloin tällöin. Mutta ei tän hetkisellä politiikalla tule olemaankaan. Toivotaan, että pysyisi kanta edes tällaisella tasolla.