Suomen Laikajärjestö ry - keskustelufoorumi
Koirarodut => Venäläis-eurooppalainen laika => Aiheen aloitti: Miikka - 22.08.17 - klo:22:37
-
Alotellaanhan tällänen polku, jos sais tähän foorumiin jotain uutta lueskeltavaa. Kun alkaa muut jutut olemaan useampaan kertaan jo läpiluettuna. Kun ei tuolla muissa sosiaalisissa medioissakaan tule hirmuisesti pörrättyä, niin olisi mukavaa vaihdella kuulumisia ja kokemuksia toisista ve-laikoista.
Itellä toukokuun alussa syntynyt velu, Reino, on kotiutunut ja sopeutunut hienosti perheeseen. Rauhallinen ja ihan fiksunoloinen poika, jonka kanssa on ollut kyllä mukavan helppo kohdata kaikki uudet asiat...ainakin tähän asti.
Riistatoimintaa ollaan kaveriporukkaan tulleiden Reinon velipojan ja siskon kanssa harjoitettu heti kotiutumisen jälkeen. Villisian nahanpalaset taitaa olla jokaisen parhaimpia aarteita, joita jäljitellään jo kohtuullisesti. Tuoreita karhun jälkiä ollaan päästy pariin otteeseen tuoksuttelemaan ja yhtä kaatoakin. Yksikään sisaruksista ei vaikuttanut ainakaan pelkäävän hajuja, vaan pikemminkin intoa löytyi ihmettelyyn. Pennuilla tuntuu kyllä nokan käyttö olevan hyvin hallussa. Kanalintupoikuuksia pitäisi koittaa pöläyttää, mutta tuppaavat tähän aikaan juoksemaan karkuun, eikä rohkeus riitä vielä kovin kauaksi isännästä lähteä selvittelemään hajuja. Sisko-tyttö Natu taisi kyllä kertaalleen teerelle äänen avata ja tarhasta paukutti useamman minuutin pituisen peurahaukunkin.
Hauskaa on ollut seurata kolmea saman pentueen jäsentä, kun on aika erilaisia luonteiltaan. Saapahan nähdä, miten tässä syksyn mittaan sählärit kehittyy ja itsevarmuus kasvaa. Toivottavasti pikkasen päästäisiin vaikka lintuja kiusaamaan ja jopa haukkua kuulemaan. Sian ja karhun jäljille varmasti tullaan työntämään, mutta tänä syksynä koitetaan pitää vielä erossa elävistä, ettei selkään saaha. Nyt ois tuoretta karhun rasvaakin, joten eiköhän jälkitreeniä ainakin ole ohjelmassa.
-
Laitellaanhan hieman yksinpuhelua lisää, ni ainakin jää sitten itelle asioita muistiin pentuajoilta.
Mukava on huomata viikko viikolta, miten metässä liikkuminen ja rohkeus kasvaa pojalla. Tänään sienestysreissulla peurojen ja kauriiden hajut kiinnosti kovasti. Etäisyys isäntään kasvaa välillä jo reiluun sataan metriin, mikä on tuohon jaloissa pyörimiseen verrattuna mahtavaa huomata. Ja mikä varsinkin ilahduttaa on selkeät pitemmät poikkeamat hajujen perässä. Eilen sikakytistysten jälkeen aamuyöstä pari tuntia vanhat sikojen jäljet veti pimeässäkin koiruuden pariksi minuutiksi pitkälle pois isännän luota.
Lintuja ei olla vielä oikein löydetty, mutta pitää koittaa huomenna alkavan kauden aikana muutamia löytää ja katella miten reagoidaan. Haukkua ei ole irronnut oikeastaan metässä lainkaan, mutta eipä tuo huoleta, sitä varmasti tullaan vielä kuulemaan.
-
Mukava lueskella, kirjoittelehan vastakin 👍
-
Moi! Laitellaanpa meidän velunkin kuulumisia ja samalla hieman kysymyksiä kokeneemmille! Elikkäs meillä on kesäkuussa 2016 syntynyt uros Roki (Granitsan Radostnij). Tavoitteena meillä (monikolla tarkoitan itseäni ja perheen kauniimpaa osapuolta Tiinaa) olisi saada metsästyskaveri, jonka kanssa metsästelyn voisi aloittaa jo kyyhkyn pyynnistä ja jatkaa pitkälle kevääseen näädän ja muidenkin pienpetojen pyytämisellä.
Viime syksynä aloitimme käyskentelemään pennun kanssa pitkin metsiä ja iloksemme huomasimme Rokilla olevan kovasti intoa kaikenlaisen riistan perään. Lintuja pöläyteltiin ja seurailtiin, sekä jäniksiä ajeltiin. Linnunhaukkua reenailtiin myös fasaaneilla, joista koira saikin hieman syttöjä. Mitään mainittavia riistatöitä ei vielä viimevuoden puolella tullut, eikä niitä kyllä sen kummemmin odotettukkaan. Talvella hiihtelimme koiran kanssa ja yritimme hieman näädän jälkiä seurailla, mutta näädät taisivat olla aikapaljon pyytäjiä ovelampia :).
Lumipeitteen vähennyttyä kevään loppupuolella pääsimme käymään supijahdissa, kun kuulimme tuttumme maatilan ympärillä pyörivästä supi populaatiosta. Intoa puhkuen suuntasimme muutamana iltana koiran kanssa käyskentelemään tilan ympärille ja yhtenä iltana tärppäsi! Roki sai n.50 metrin päästä meistä kaksi supikoiraa eteensä ja toinen niistä jäi haukuttavaksi kuusen alle. Aikamme koiran ja supin keskustelua seurattuamme supi päätti oottaa jalat alle, josta noin 50m siirtymä ja supi sai koiran niskaansa! Ensimmäinen riistatyö oli saatu! Kävimme vielä muutamina iltoina katselemassa löytyisikö supeja lisää, mutta laihoin tuloksin.
Niinpä kevät pyörähti kesän puolelle ja metsässä liikkuminen muuttui narunnokassa juoksenteluun.
Oulun erämessuilla käydessämme huomasimme paikalla olevan konekarhun. Ja siitähän se ajatus sitten syntyi! Seuraavana päivänä otimme koiran mukaan ja Roki pääsi vähän tutustumaan karhun hajuihin. Mukavasti haukku raikasi konekarhulle. Kiinni ei kuitenkaan uskaltanut käydä vaikka kokoajan hieman lähemmäs uskaltautui, haukkuen jo n. 5m päässä loppuajasta. Selvennyksenä sen verran, että tarkoituksena ei ole mitenkää karhulle koiraa suunnata, mutta mukava koiran kanssa uusia juttuja kokeilla ja koiran reaktioita seurailla.
Kesä meni toisiaan narulenkeillä, toki välillä käytiin myös metsässä liinan kanssa ja verijälkeäkin harjoiteltiin. Elokuussa Roki pääsi kyyhkyspassiin mukaan ja kovin oli innoissaan pudotuksista. Noutamista koiralle opetettiin pentuna ja omasta mielestäni yllättävän hyvin sen sisäistikin. Toki eihän nämä nyt mitään noutajan veroisia passikavereita taida ollakkaan. Jonkun kyyhkyn Roki hakikin ja kantoi suussa passipaikalle, toki liinaan kytkettynä, jotta koiraa pystyttiin ohjailemaan jos meinaa koiruudet tulla mieleen :).
Viimein koitti odotettu elokuun 20. päivä ja koiran kanssa pääsi iha toden teolla metsään kuljeskelemaan. Toki kävimme myös sorsastuksen aloituksessa, jossa Roki oli myöskin mukana. Yksi lintu tippui todella korkeaan heinikkoon, jonne koiran kanssa suunnattiin ja sieltä Roki sorsan löysikin. Olisi ollut kova hakeminen ilman koiraa. Ja tekipä Roki yllättävän tempun aloituspäivän jälkeisenä aamuna, kun päästin koiran mökin pihalle kiertelemään. Kerrottakoon mökin olevan n.150 metrin päässä meren rannasta hyvin suositulla sorsatus paikalla. Koiran oltua irraallan 20 minuuttia tuli yksi seurueen jäsenistämme kysymään minulta, että: "kuka tuolle koiralle on tuon sorsan antanut?" No minä ihmettelin:"ettei kukaan" ja samalla mieleen juolahti, että prkl sillä on jonkun linnun rääppeet, jotka on joku sinne metsikköön nakannut. Vislasin ja koira juoksikin mökin etupihalle, mutta eipä ollut koiralle räippeet vaan ihan oikea heinäri suussa. Seuraava ajatukseni oli että voi prkl se kävi varmasti varastamassa tuon sieltä telttaleiristä, mikä oli tuossa parinsadan metrin päässä. Pienen houkuttelun jälkeen sain linnun koiralta omaan kouraani ja huomasin linnun olevan vielä elossa. Eli koira oli löytäny haavakoksi ammutun linnun reissullaa ja päätti tuoda mukanaan mökille niinkuin kuuluukin :)
Kanalintukauden odotus vierähti metsässä kulkien ja muutamia ihan hyviä haukkuja koira onnistui saamaan. Oli jännä huomata että, koira tekemistä löydöistä n. puolet oli puusta. Puusta tehtyjen löytöjen haukut olivat epävarmoja ja vähän kyseleviä muutaman haukahduksen sarjoja. Monesti koira saattoi olla väärien puiden alla jne. Mutta kuitenkin lintuja löytyi mikä oli mielestämme positiivinen juttu. Kanalintukausi starttasi ja lähdimme heti pyyntiin tarmoa täynnä vaikka keli oli kyllä todella huono. Vettä satoi ja tuuli niin maan pirusti. Eihän sitä aloituspäivänä mitään sitten löydetty. Mutta jo 21.9 onnistui. Olimme tutuissa lähimaastoissa katselemassa lintuja pienellä iltalenkillä. Siinä jo totesimme että eipä löytynyt ja lähdetään. Kävelimme hirvimiesten riistapeltoon ja koira touhusi siinä edessämmä ojassa n.20 metrin päässä, kun poikametso pomppasi edestämme lentoon. Koira ampui perään ja mielessäni ajattelin ettei varmasti jää kyllä lähelle. No kuitenkin haukku alkoi 200 metrin päässä. Äkkiä lähdimme etenemään haukkua kohden. Hakku oli aluksi kiinteää ihan hyvää haukkua, mutta aikansa haukuttua ilmeisesti kärsivällisyys loppui ja alkoi aina välillä touhumaan kaikkea muuta. Puri oksia, kävi kiertelemässä puun ympärillä, välillä kävi minun luonani kun hiivin haukkupuille ja välillä kävi Tiinan luona vähän kauempana. Koira kuitenkin palasi aina samojen puiden alle ja aloitti aina haukahtelemaan uudestaan. Mielessäni ajattelin linnun lähteneen, mutta samalla mietin että olisi koira kyllä mennyt perään jos niin olisi käynyt. Noh aikani taaperrettua pääsin n.30 metrin päähän puista joihin roki välillä kävi haukkumassa. Siinä tiirailtuani huomasin linnun olevan oksalla ja nostin haulikon poskelle. Koira oli sillä hetkellä tulossa puun luokse ja mietin mielessäni, että nyt ku haukahdat niin silloin puristan. Ja niinhä se meni. Koira haukahti pari kertaa ja minä puristin. Ensimmäinen kanalintu oli "haukkuun" saatu. Olihan se kyllä ilonpäivä :)
Tarkoituksena olisi tälle syksyä vielä joku pudotus saada, toivottavasti onnistuu. Myös hirville olisi tarkoitus koiraa viedä. Kerran on jo toistakilometriä hirveä seurannut, mutta haukkua ei olla saatu.
Tämmöiset ovat meidän kuulumiset tällä hetkellä, ja taisipa jotain jäädä kertomattakin. Sitten niiden kysymysten pariin. Eli koiran kylmähaku meinaa olla aivan olematonta. Kun ei mitään mielenkiintoisia hajua ole, käveleskelee Roki vain edellä n.50 metrin päässä. Toki jos jäniksiin tai muuhun mielenkiintoiseen törmää menee yleensä n.200-1000m päähän. Lintujakin monesti seuraa useamman sata metriä, mutta kun löydöt tapahtuvat aivan liian läheltä ihmistä. Koiran kanssa on kuljettu pennusta asti todella hiljaa eli ei ole juostu metsässä. Aina kun on huomattu että koiralla on jotain mielenkiintoista on pysähdytty ja annettu koiran etsiä. Mutta jos ns. tyhjässä metsässä pysähdyt ja jäät paikalleen tulee koira viereen eikä lähde mihinkään ennen kuin taas itse lähdet. Koiralla siis ikää 1v 4kk. Aina kun koira on lähtenyt kauemmas on odotettu eikä ole ns. eksytetty koiraa. Tutkasta kun on seurailtu niin koira palaa aina omia jälkiään takaisin eli löytää kyllä aina meidät. Ovatko muut painineet tämän olemattoman hauan kanssa ja millä keinoilla hakua on saatu paremmaksi? Voiko olla että koira on vielä niin pentu, ettei oikein uskalla irrota?
-Juhani ja Tiina
-
En oo kokenut velu mies,mutta ihan samoja mietteitä oli mullakin aikanaan.Nyt oma tohelo 2,5v ja nyt jo hoksaa lähenkö mukaan (pystärihakua etupuolella) vai jäänkö autolle oottelee (kuljailee omineen). Haku mun hiljaa liikkuessa 100-400 ja autol oottaessa päivästä ja hajuista riippuen 100-1000m välil.Hirvet,minkit ja supi alkaneen yksyn pop.Toivotaan jot linnut palaisi innon kohteeksi. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä sinnekin 😂
-
Kiitos Pku vastauksesta! Ja todellakin sitä kärsivällisyyttä tarvitaan! Osaa nämä veijarit kyllä piru vie hermot rassata oikeen kunnolla! Jospa mekin vielä päästäis tuohon 100-400 metrin hakuun. Ja tietysti lisää vaan kommentteja/neuvoja muiltakin!
-
Mukava lukea nuorten koirien puuhailuista ja saaduista tilanteista.
Sitten niihin kysymyksiin.Hakulenkkien pituus,kysyit että onko muilla samaa ongelmaa.Uskaltaisin väittää ihan näppituntumalta,että on varmastikin.Nuorilla koirilla erototen.Jokainen koira on oma yksilönsä tietenkin,mutta noin yleisesti ottaen hakuominaisuus on yksi tärkeimmistä yksittäisistä ominaisuuksista metsästyskoiralla.Se tuppaa näes aiheuttamaan semmoisen lumivyöry-ilmiön,eli jos ei hae ei tule tilanteita ja sitä myöten onnistumisia.Kun ei tule onnistumisia niin koira ei taas sitä myöten rohkaistu hakemaan.
Kokonaan oma lukunsa on se,että mikä on sitten se riittävä hakulenkki.Tähän kysymykseen saa niin monta vastausta kuin on koiralla metsästäjääkin.Jollekin ei riitä kilometrin etäisyys,joku on sitä mieltä että koiran on oltava miltei näköetäisyydellä,hyvin monenlaista näkökantaa riippuen metsästystyylistä,ja myös seutukunnasta missä metsästetään.
Oma mielipiteeni on,että kun koira irtoaa muutamankaan sadan metrin päähän isännästä,niin alkaa olla mahdollisuus saada aikaiseksi ihan hyviä riistatilanteita,jossa haukuttava eläin ei ole tietoinen ihmisen läsnäolosta.
Seutukunta vaikuttaa siten,että eteläisessä -keskisessä Suomessa maasto on rehevämpää,ja niissä maastoissa muutamankin sadan metrin etäisyys kylmähaussa on jo riittävä.Pohjoisen karummilla ja avonaisemmilla maastoilla muutama satametrinen ei oikein tahdo piisata,koirahan voi vielä kolmessasadassa metrissä olla näköetäisyydellä.
En malta olla mainitsematta hakuominaisuuksien huomioimista jalostusneuvonnoissa.Kun koirilta jalostustoimintaa varten kerätään ja saadaan metsästysominaisuuskyselyjä,ne tehdään juuri siksi että saataisiin tietoa koiran eri metsästysominaisuuksista,joista haku on yksi erittäin tärkeä osatekijä.Tällöin pystytään paritusyhdistelmiä suunnitellessa ennakoimaan asioita,esimerkiksi jos huononlaisesti kylmähakevalle koiralle etsitään kumppania,niin toista samanmoista ei kannata valita.Muuten on vaarana että jälkeläisten tulevat omistajat saavat metsässä katsella lähietäisyydellä koiranpersettä ihan kyllästymiseen asti.
Kun nuorelle koiralle on saatu onnistumisia (=kaatoja tai pudotuksia) niin silloin on jo asiat hyvään suuntaan kallellaan.Tällöin sitä hakua on mahdollista jonkin verran kehittää siten,että ei kertakaikkiaan liiku metsässä,vaan odottaa että koiran kärsivällisyys loppuu ja lähtee omatoimisesti hakemaan edempää.Tämä vaatii omistajalta lehmän hermoja,olenpa kuullut sitäkin että on istuttu kannolle ja kaivettu kirja repusta ja alettu lukemaan.Jos koira ei ole väsynyt,ja haluaisi liikkua,niin kyllästyy lukevan ihmisen katseluun ja alkaa isontaa hakulenkkiä.
Tässä Juhanin esimerkkitapauksessa koira on vielä nuori,joten on odotettavissa että haku paranee ainakin jonkin verran.Voi olla että mitään kilometrien hakijaa ei tule koskaan,mutta suht kelvollisesti irtoava kumminkin.Tärkein asia Juhanin kertomassa oli mielestäni se,että kun koira saa vihiä riistasta,niin silloin irtoaa.Se taas on merkki riistaveristä,ja se on kivijalka jonka päälle on hyvä rakentaa.
-
Kiitoksia Pekallekkin vastauksesta. Kuten Pekka hyvin toi ilmi, haun laajuudesta on jokaisella oma mielipide, riippuen metsästys tyylistä, maastosta ja jne. Meillä ei ole tarvettakaan saada ns. kilometrihakijaa. Koiran kanssa on tarkoitus kuitenkin itsekin kulkea metsässä, eikä pelkästään löysätä autolta irti. Pääsääntöisesti metsästys tapahtuu Pohjois-Pohjanmaan/Kainuun alueella ja 200-300 metrin lenkki kyllä olisi jo kovastikin välttävä. Olen kuitenkin huomannut koiran suhteuttavan hakua hieman maaston mukaan, eli avoimessa maastossa on hieman kauempana kuin peitteisessä maastossa.
Samoja vinkkejä olen muualtakin kuullut, että kirja mukaan ja metsään istumaan. Aina kun kuulee, että muilla on ollut samanlaisia ajatuksia ja "ongelmia", jotka ovat kuitenkin iän, varmuuden ja rohkeuden lisääntyessä parantuneet, luotto omaan tekemiseenkin vahvistuu. Eiköhän se tästä kun vain jaksaa touhuta :). Ehkä omat pelkoni tulevat myös edellisestä koirastamme, joka ennen Rokia kuljeskeli mukana metsällä. Sekin oli V-E laika Hilutassun Mimmi. Mimmiä ei paljon metsästykseen nuorempana käytetty ja vasta vanhoilla päivillä alkoi kulkea metsällä mukana enemmälti ja hakuhan ei luonnollisesti kovin kummoista ollut. Tästä ei tietenkää koiraa voi syyttää, koska koiraa ei pentuna metästykseen käytetty.
Mutta eiköhän se koiranperse vielä näköpiiristä katoa, kun aikaa kuluu. Pitänee kirjoiteilla tänne miten meillä syksy etenee ja tuleeko vielä onnistumisia.
-Juhani
-
Eipä niitä onnistumisia onneksi kauaa tarvinnut odotella. Viikonloppuna lähdimme mökille oulujärvelle lintuja katselemaan. Lauantaina starttasimme jälleen tuttuihin maastoihin, joista lintuja on yleensä löytynytkin. Haun laajentamiseksi on taktiikaksi otettu ihan muutaman askeleen etenemiset. Kun koira kulkee etupuolella ja kääntyy katsomaan mihinkä se isäntä on jäänyt, otetaan muutama askel, jolloin koira lähtee jälleen etenemään. Tällä tavalla etenemällä koira kulkee jo hieman kauempana. Linnut jäivät kuitenkin viikonlopun osalta saamatta, eikä niitä muutamia kontakteja luukunottamatta oikeen löydettykkään. Arkoja ovat eivätkä kyllä ihan lähipuihin tunnu jäävän. Lehtikin pahimmoilleen putoamassa puista, mutta kuitenkin jotain saatiin eräksikin. Lauantaina ei ehditty etenemään kuin puolenkilometrin verran, kun koira lähti jäljittämään määrätietoisesti. Noin 150-200 metrin jäljitys ja haukkua alkoi. Eipä montaa sekunttia haukku kestänyt, kun Rokin pelikaverikin vastasi ja totesimme että supihan siellä taitaa olla. Kävelimme haukulle ja kova oli "taistelu" kun supi ei meinannut millään antautua. Noh annoimme koiran touhuta ja lopulta Roki pääsi niskaan kiinni ja riistanhoitotyö tuli mallikkaasti tehtyä. Jospa tämä riistanhoito poikisi edes yhden linnun pojan lisää ensi syksyksi!
-
Meillä saman ikäinen narttu kuin Juhanilla eli kesäkuussa 2016 syntynyt Viiru (Aru). Elkeetkin kuullostaa aika samanlaisilta paitsi että saalista ei olla vielä saatu. Viirulla haku hyvin hitaasti kävellessä on siellä 40-70 metrissä edessä ja sivuilla pyörivää. Sitten kun alkaa väsyttää tai kyllästyttä niin kulkee vain edellä tuon saman matkan päässä. Pysähtyessä ja kahville istuessa jää johonkin lähelle pyörimään.
Aistit vaikuttaisivat koiralla olevan erittäin hyvät ja viime syksynä jo löysi hyvin lintuja puustakin ja seurasi mukavasti sen 100m. Tänä syksynä lintujen seuraamiset jatkuneet sinne 150 metriin mutta yhtään lintua ei ole vielä jäänyt haukuttavaksi. Eilen olisi pyy ollut hollilla mutta kun ei enää saa ampua. Hajun perässä menee parhaillaan 500m mutta en tiedä mitä elukoita nuo pidemmät karkot on olleet. Saattaneet olla hirviä tai sitten ei. Tietohirville ei vielä ole päästy eikä edes kaadolle niin vaikea sanoa miten hirveen reagoi. Tälle syksylle onneksi on porukassa koirista pula ja lupia on vähintäänkin tarpeeksi, joten niin usein pääsee metsään kuin haluaa.
Ruoan kanssa tuo on nirso ja jotain pitäisi keksiä mitä suostuisi metsäpäivän jälkeen syömään. Normaalistikaan ei syö kuin sen verran, että pysyy hengissä, eikä ole eläinlääkäri koskaan laihaksi moittinut. Rasituksen jälkeen sitten yleensä syö vielä vähemmän ja oudossa paikassa ei juuri mitään. Kesällä kun käytiin koiran kanssa vaeltamassa niin käytännössä paastosi ensimmäiset 3 päivää ennen kuin alkoi ruoka maistumaan. Enitenhän tuo taitaa vaikuttaa viikonloppuna sunnuntain jahtiin jos ei täytä energiavarastoja lauantain jälkeen.
Tottelevaisuus on saatu kohtuulliseksi ja hirviporukassa hiukan katsoivat kun avasi peräkontin ja koira antaa rauhassa laitella aseet ja tavarat kuntoon, eikä yritäkään ulos ennen "vapaa" käskyä.
-
Jahtikauden aloitus meni tuolla keskellä-ei-mitään, joten nämä mukavat jutut jääneet ihan lukematta.
Hausta. Se kehittyy, kyllä, mutta joillakin koirilla on sisäänrakennettuna se toivottu "venäläinen haku", eli ilman tutkaa ei kauas mennä. Ja sikajahdissa siellä on useita koiria irti kerralla, jolloin myös laajuutta tulee lisää. Omista venakoista Tuutikki ei alkuun irronnut juuri näköetäisyyden ulkopuolelle (1-v ikäisenä, syksypentu kun oli), mutta jo seuraavana syksynä ei autolta enää tarvinnut lähteä, ellei halunnut.
Pikku-Myy ja Vilijonkka ovat olleet täysin itsenäisiä hakijoita. Aika lailla niiden lapsillekin on tuo periytynyt, mutta nyt Vilinän pojalla Retulla laajuus jää selvästi pienemmäksi, eli tuommoista 500-800m.
Pohdintaa. Haku 200-300m on aivan riittävää linnulle ja ainakin etelässä myös supille :D Hirvet ja suurriista on kyllä tuossa matkassa jo täysin tietoista tulijoista, eli siihen tarvittaisiin lisää. Itsekin olen kokeillut kyllästyttämistä, mutta ei sekään kaikilla toimi. Istunut kannonnokassa ja tehnyt töitä etänä. No, joku on kyllästynyt ja lähtenyt hakemaan, toinen asettunut viereen maate, kun eipä tässä kiire oo mihinkään ;D
Riistakiinnostus syttyy hyvin paljon siitä, mitä joko metsästetään tai minkä haukusta kehutaan. Meillä itälaikat ovat tosi innokkaita pihaoraville, ja sitäpä ei meinaa saada millään pois. Venakot ei. Kun niistä kerran torutaan.
Todella hienoa lukea, että puusta löytyy linnut nuorella koiralla!
Kärsivällisyyttä, metsää, positiivisuutta ja hyviä yhteistyöpäiviä toivottaen Titi
-
Jahas, sitä on lintujahti lähenemässä loppuaan. Ollaan Reinon kanssa jatkettu aloitettua urakkaa ja on se vaan puolentoista kuukauden seurannan perusteella todettava, että silmälasien läpi katsoen pientä kehitystä on tapahtunut. Pohjosen reissussa tuli muutamissa päivissä paljon kulkemista ja paljon opin koirasta. Niin se vaan tässä vaiheessa ja tällä yksilölläkin on, että hidas vauhti vastatuuleen motivoi parhaiten. Pirun arat linnut, rapsakat kelit ja nuori melkein jaloissa pyörivä koira antaa mahdollisuuden tarkkailla luontoa ja nauttia ulkoilusta! Selvästi kiinnostui linnun hajuista ja seuraili innokkaana noin viiteenkymmeneen metriin, jonka jälkeen isännästä jo huoli. Pari varovaista rohkasuaskelta antoi uskoa jatkaa, mutta siinä vaiheessa jo yleensä lintu pomppasi 50-100m päästä lentoon, jos oli vielä maisemissa. Noin kaukaa pompannut lintu taas ei oikeen viettiä saanut laukaistua muutamaa laukka-askelta pidemmäksi.
Kotikulmilla sitten hirvijahdin väleissä vähän kanalintukulmien haistelua. En tiiä tuliko tehtyä hyvin vai huonosti, mutta pienehköltä aamukierrokselta autolle päin kävellessä näin muutamat akkateeret koivuissa ja kuvailujen jälkeen jatkoin matkaa ja koira pölläytti edestä pari mustaa samoihin latvoihin seuraten hetken matkaa, mutta palaten kuitenkin alun ryntäyksen jälkeen pois. Päätin kuitenkin, että koitetaan vahvistaa kuvaa, että oikeita elukoita kyseessä ja pienen ryömimisen päätteeksi lähdettiin etsimään teertä pusikosta. Parikymmentä metriä ennen puita alkoi innokas haistelu ja nopeasti löytyi teeri puun alta pusikosta ja koira kiinni. Isot kehut hienosta löydöstä ja nätistä irrotuksesta. Maksan, sydämen ja toisen jalan hävittyä painettiinkin häntä suorana riemuravia ympäri mettää, mitä välillä tultiin pomppimaan teerelle.
Seuraavana aamuna metsonetsintä retkellä lähti useammin jopa 70-80m päähän sivuille suht tiheässä metsässä, mikä on meillä aika hyvin tähän astisissa reissuissa. Tyyni kuulas pakkasaamu kyllä kuitenkin varmisteli, ettei tarvinnut päästä lähellekään lintuja. Mutta ihan hyvä maku jäi. Vielä koitetaan ehtiä käymään.
-
Juhani K koirasi tuntuu juttujen perusteella todella hyvältä ja suosittelen menemään LINT kokeeseen siellä saat päivän mittaan arvioita koirastasi ja ohjeita sekä neuvoja paljonkin,tulos ei ole niin tärkeä kun se kokemus koiralle sekä isännälle.
-
Noniin! Nytpä alkaa olemaan kanalinnut jahtailtu tältä vuodelta. Viime viikolla olikin sitten tilanteita jo aiva mukavasti! :) Toki ne linnut kyllä jäi vähän puuttumaan, mutta eipä haittaa.
Ke 25.10
Koira irti mökin takaa ja heti lähti. GPS-seurannasta katsottuna vauhtia n. 20km/h ja koira eteni noin kilometrin päähän. Vähän aikaa nuohoamista kilometrin päässä ja lähti tulemaan omia jälkiään takaisin. Pari sataa metriä takaisin omia jälkiä, josta jälleen erisuuntaan ja vauhtia taas liki 20km/h. Tässä vaiheessa mietin, että mitäköhän siellä nyt on edessä? Koira on lähes aina palannut omia jälkiään takaisin, joten päätin lähteä katsomaan koiran jälkeä seuraten mitä koira on löytänyt. Etenin paikkaan, jossa koira palatessaan lähti uudelle reissulle ja totesin että molempiin suuntiin hirven jäljet :). Tällä kertaa koira tekikin lenkin, eikä palannutkaan omia jälkiään takaisin vaan kulki paikkaan, josta olin löysännyt sen irti. Vihellys ja koira ilmestyikin kohta luokseni. Siinä aikani ihmettelin ja katselin hirven jälkiä, kun alkoi haukku kuulua n.600 metrin päästä. Nopea vilkaisu puhelimesta, josta ilokseni huomasin koiran edenneen sinne suuntaan mihin ensimmäisen seurannan päätti. Taisipa olla Rokin ensimmäinen hirvihaukku totta! Hirviporukalle (johon en valitettavasti kuulu) ilmoitus, että koiralla tod.näk hirvihaukussa ja sain vastauksen, että samoilla suunnilla ovat omien koiriensa kanssa. Noin.10-15 minuutin jälkeen koira palasi luokseni, josta otin koiran kiinni päätin siirtyä hirviporukan edestä hieman syrjemmälle. Tietysti kovasti kehuja koiralle! Kilometrin verran erisuuntaan, koira irti ja pari sataa metriä kävelyä, kun taas lähdettiin. Ja ukko jälkiä seuraamaan... Penkkatien ylityksessä sitten varmistui hirven olevan jälleen koiran edessä. Tätäkin koira seurasin noin kilometrin päähän ja palaili takaisin. Siinä vaiheessa päätin viedä koiran uudelleen jättöpaikalle, josta lähtikin jälkeä seuraamaan. n.600 metriä seuraamista ja palasi takaisin. Vein uudestaan jäljen päähän ja nyt jo vähän laiskasti seurasi ja palasi luokseni. Katsoin tutkasta koiralle tulleen jo 18 kilometriä lenkkiä ja päätin lopettaa päivän siihen, koska useampi metsäpäivä olisi vielä edessä. Makkarat jäi paistamatta :(
To 26.10
Uutta tarmoa täynnä koiran kanssa metsään. Päätin kulkea metsiä, joissa olen aikaisemmin törmännyt metsoihin. Koiran haku noin 200 metriin ulottuvaa. Reilu tunti kävelyä ja kiivas haukku alkaa 200 metrin päästä. Hetken aikaa kuulostelua ja haukku vain jatkuu. Todella varovaista etenemistä haukun suuntaan... Mieleeni hiipi ajatus komeasta metsohaukusta, jota ei nyt kyllä saisi tyriä, varsinkaan kun haukku oli todella hyvää ja katkeamatonta. Matelin haukun suuntaa ja vihdoin alkoi koiran oranssi liivi näkyä edessä... Kiikarin läpi vilkuilua ja varmistus siitä, että kyllä koira puuhun haukkuu. Hiivin ja kiersin... Haukku jatkuu kiivaana... Lopulta huomasin kuusen latvassa möykyn... Kiikarin läpi varmistus asialle.... Monenviljankoira ;) Näätä haukussa :) Menen koiran luokse ja lupaan, että kyllä me näätä sieltä marraskuun puolella haetaan pois! Koira jatkoi haukkua ja minä kehuin. Aikamme katseltua komeaa näätää päätimme lähteä takaisin autolle ja mökille, jonne jo kaverini oli tulossa auttamaan mökin talviteloille laitossa. Mahtava fiilis, paitsi makkarat jäi vieläkin paistamatta.
Pe 27.10
Päätin jälleen lähteä mökin takaa liikenteessä, niinkuin tiistainakin. Koira irti ja muutama satametriä etenemistä. Koira aloittaa haukun 200 metrin päästä. Kiivasta haukkua... Hetkinen haukkuhan lähenee.. Puhelin käteen ja kamera päälle... Haukku lähenee... Haukku lähenee.. ja siihen eteeni ilmestyy sonni noin 70 metrin päähän :) Kiivas tuijotus kilpailu sonnin kanssa, jossa jäin toiseksi, kun tokaisin herralle tämän häiritsevän meidän linnunpyyntiä. Kova karkko, josta vajaan kilometrin seuraus ja takasin luokseni. Kehun vuolaasti... Nyt se on varmaa... Kyllä meidän Roki hirveä haukkuu, kun paikka tulee! Ja sainpa vielä hyvän videon pätkänkin. Koira ei malta jäädä luokseni vaan lähtee etsimään lisää riistaa.. Käveleskelin vielä parisataa metriä ja päätän vihdoinkin tehdä ne makkaratulet! Tulet tehty ja tikku vuoltu... hiillos kohta parhaimmillaan... Haukku alkaa 500-600 metrin päästä... Onko juuri tosi että makkarat jäivät vieläkin paistamatta? No ei auta kun jättää tulet sikseen, lyödä reppu pykälään ja menoksi. Haukku on mielestäni hyvää. Etenen ja kuulostelen. Tutkasta seuraan, ettei haukku ainakaa siirry minnekkään. Etenen reippain askelin lähemmäksi ja haukku pysyy kiinteänä. Lähempänä varovaista etenemistä.. Nyt näkyy jo koira ja puuhun haukkuu.. Nyt on kyllä lintu! Hiivintää ja kiertelyä.. ei näy mitään.. Ei kertakaikkiaan näy mitään... Hetkinen onko sittenkin tuolla latvan seudulla jotain... No onhan siellä... Näätä ;D Taitaa Tiina saada uuden lakin jos tämä tahti jatkuu vielä marraskuussa :D. Koiralle kehuja! Päätämme palata mökille. Matkalla mietiskelen petojen paljoutta.. aikasemmin syksyllä Roki sai aivan läheltä jo yhden supin kiinni ja nyt parina päivänä näätiäkin haukussa... Onpahan linnuille näköjään ottajia. Makkarat on vieläkin syömättä....
La 28.10
Tiinakin saapui eilen illalla mökille.. Huono sää, räntää sataa.. Ei ollut koiran keli vai oliko tämä nimenomaan se koiranilma?... Yksi pyyhaukun yritys... Mutta nytpä ehdittii paistaa Makkarat ;D Illalla Tommi ja Konstakin saapuivat mökille.
Su 29.10
Lunta satelee, mutta ei niin märkäilma kuin eilen. Lähdimme ihan uusille seuduille neljän hengen porukalla lintuja katselemaan... Koira lähti Tiinan ja Konstan matkaan... minä ja Tommi lähdimme eri suuntaan.. Ja haukku kuuluu... Tiina laittoi viestiä, että teeriä yrittää haukkua, mutta karkailevat... Koira käy meidänkin luona, mutta palaa Tiinalle, kun kuulee koirapillin. Hetkinen... Nyt alkoi jälleen kiivashaukku... Haukku lähti siirtymään.. Tiina ja Konsta ovat aivan lähellä... Kohta tuleekin Tiinalta hieno video, jossa Roki ja herra hirvi ovat noin.40-50 metrin päässä... Eipä ole vieläkään näillä alueilla lupaa puristaa... Hirvi karkkoaa ja koira lähtee seuraamaan... Vielä kuuluu joitain haukkuja, mutta jättää pois reilun kilometrin päässä... Palatessa koira ottaakin sitten taas teeriä haukkuun, mutta eivät pysy haukussa... arkoja ovat...
Kertakaikkiaan mukava viikko!
Tässä vähän tälläistä päiväkirja muotoista kerrontaa lintujahdin loppuvaiheista. Aikasemmin huolestuttanut haku ongelma ei enää juurikaan huolestuta :P Kaikenlaisia tilanteita on tullut ja jotenkin tuntuu, että Roki on alkanu ymmärtää miksi siellä metsässä kuljeskellaan. Saapa nähdä onnistutaanko loppuvuonna hirviä ja näätiä koiralle saamaan.
-
Ompa mukava lukea Rokin touhuista, ehkä sitä Viirukin tulee perässä.
Viirullekin saatiin ensimmäinen hirvi pari viikkoa sitten. Emä ja vasa oli menneet toisen koiran edellä koko päivän ja passimies pääsi ampumaan vasaa. Alunperin oletus oli että laukaus oli mennyt täysin ohi. Toinen koira otettiin kiinni ja laitoin Viirun tuoreelle jäljelle. Koira lähtikin painamaan kuin ammus 700m päähän ja palaili sieltä omia jälkiään. Innostin koiraa takaisin ja se lähtikin uudelleen jäljelle ja kohta alkoi parinsadan metrin päästä kiivas haukku. Lähdin lähestymään haukkua ja siellähän se yksinäinen vasa seisoskeli haukussa. Luoti oli ottanut jalkaan ja emä oli jättänyt vasan jälkeen. Lopulta pääsin kaatamaan vasan alle 50 metristä ja vaikea kyllä sanoa kumpi oli enemmän innoissaan koira vai isäntä.
Seuraavana päivänä koira olikin metsässä aivan vain lenkkeilemässä eikä edes yrittänyt hakea tai seurata jälkiä vaikka olivat melko tuoreita. Tuon jälkeen vielä toisena päivänä muutaman minuutin teerihaukku jonka maakotka tuli keskeyttämään.
Jospa se hakukin sieltä alkaisi löytyä.
-
Onnea Viirulle ja isännälle kaadosta! Eiköhän tämä kuitenkin ole toisinpäin että yritetään Rokin kanssa tulla vielä perässä ja saada se hirvi nurin :P Ja vielä tuohon hakuun, niin on niitä meilläkin hyviä ja huonoja päiviä sen suhteen... Pääsääntöisesti olen nyt huomannut, että jos alueella ei ole kertakaikkiaan riistaa, niin eipä se koira sitä kuitenkaa naapuripitäjästä lähde etsimään :D. Sitten kun alueella on hajuja ja riista liikkunut, niin kyllä silloin liike ja haku on aivan erinlaista. Onpa viisaammat monesti toitottaneet myös sään merkitystä... esimerkkinä nyt vaikka nämä räntä/vesisateet, jotka hävittävät hajut kyllä ilmeisen tehokkaasti maastosta. Tai ainakin näin olen antanut itseni ymmärtää viisaampia kuunnellessa :D
Taisit Junnu kysellä myös Viirun syömiseen liittyen aikaisemmin ja kuinkas sattuikaan... Kävin alkuviikosta Royal Caninin esittely illassa missä aiheena oli urheilu- ja työkoirien ruokinta. Siellä olikin sitten kaikenlaista tarinaa... Mielenkiintoisia juttuja, mutta myöskin niin korkeaa tiedettä koiran ruokinnasta, että meikäläiseltä pölisi yli hilseen ja korkealta. :o No mutta kuitenkin... Kaverillani on juurikin Rokin ja Viirun ikäinen seisoja millä samoja vinkeitä kuin Viirulla eli ruoka ei maistu ja syö silloin kun sattuu syömään. Tästäkin asiasta siellä käytiin keskustelua ja yhtenä lääkkeenä tähän esitettiin ruan vaihtamista "tuhdimpaan" eli ruokaan missä on enemmän tarpeellisia ravinteita, jolloin vähemmällä rualla päästään kuitenkin samaan energia määrään. Myös mainostivat energiapaloja, jotka olivat 50g pusseissa ja jos en väärin nyt muista taisivat kaverilleni sanoa, että kolmessa pussissa olisi koko päivän energiantarve saksanseisojalle?? Eli niitä voisi myös kokeilla välillä lisäksi antaa, jos ne maistuisivat paremmin. Noh nämä energiapalat nyt oli enemmänkin tarkoitettu ns. välipalaksi vai miten se nyt hienommin sanottiin... snäksäämiseen ;D. Eli valjakko puolella käyttivät näitä snäksejä pitkissä kisoissa ja reeneissä. Suosittelivat kyllä metsästyspuolellekin, kesken päivän annettaviksi. Toki hankalapa se on käydä sinne hirvenhaukulle niitä ripottelemassa, mutta esimerkiksi alkusyksyn pitkillä lintureissullahan voisi joskus kokeilla? ::) Itse oon syöttäny lisäksi kalaa ja hirven"ränttyä" Rokille ja tuntuu kelpaavan... Toki syö kyllä sitä nappulaaki vaikka hevosen annoksen jos antaa ;D Keväällä tais olla muutamia kertoja ku jätti syömättä ja epäiltiin että tais kärviset nartut laittaa sillon nuoren uroksen ruokahalut sekaisin :)
Niin ja tuosta rasituksen jälkeisestä ruokinnasta valjakkopuolen ihmisillä oli myös kokemuksia, joissa koira ei kertakaikkiaan alkanut syömään päivän jälkeen, joka heidän mukaansa johtui usein siitä että koira oli kuluttanut energiansa jo niin alas että sillä oli pahaolo :o Monen päivän kilpailuissa luonnollisesti aika iso ongelma jos koira ei iltaisin rupea syömään... ja juurikin tätä ongelmaa sillä oikealla snäksäämisellä pyrittiin välttämään... Toki myös sitä että koirat jaksaisivat pitkän päivän uupumatta. Vertasivat tätä ihmiseen, eli kovan rasituksen jälkeinen pahaolo, mikä menee ohi kun syö, mutta ruoka ei siltikään maistuisi. Ihminen on kuulema niin viisas että syö vaikka väkisin, kun taas koira ei :D
Tälläisiä mietteitä siellä tuli esille... Ja painotan että nämä ovat jälleen viisaammilta kuultuja asioita, eikä mitään omakohtaista kokemusta aiheesta sen kummemin löydy 8)
-
Noniin, alkaa hiljalleen remmiaika lähestyä. Kirjataanhan hieman raporttia, vaikkei kummosia vielä ollakaan aikaan saatu. Lunten tultua on kuumeisesti odoteltu, josko sika olis erehtynyt tulemaan kulmille. Eipä ole tullut. Hyvin on saatu kanta kuriin. No onhan tuota vielä aikaa ja huhujen mukaan vyöhykkeellä sikoja olisi, mutta taitaa mennä keväälle, ennen kuin riittävästi sisämaahan eksyvät.
Hiljasta on ollut muutenkin riistakontaktien kanssa. Jonkun verran koittanut käydä lintuja ja varsinkin näätiä ettimässä, mutta valitettavasti ei olla livekontaktia saatu aikaiseksi. Jäljet tuntuu kyllä kiinnostavan, muttei vielä ihan kärsivällisyys riitä pidempään seurailuun. Pitäs isännän ekaks selvittää jäljet vähän paremmin ja saatava kultakurkku liikkeelle, niin uskoisin että intoa löytyisi.
Sellaisen huomion ollut kyllä miekin tekevinäni, että jos ei hajuja ole, niin ei koirassakaan oikeen mitään tapahdu. Juoksee ja pörräilee sadan metrin sisällä. Jos taas tuoretta jälkeä löytyy, niin eri asteista kiinnostusta tuntuu löytyvän. Peuroja pöllytettiin vajaaseen kilometriin asti aika vauhikkaasti, ja jäniksen perässä koitettiin pysyä jonkin matkaa. Kertaalleen suolla uskoisin metson lähteneen puusta, kun Reino otti vahvasti ilmasta hajua ja päästeli vinkumisen sekaista haukkua ensimmäistä kertaa melkeen kunnolla. Lisäksi hyvä ettei pariin pienehköön mäntyyn kiivetä yrittänyt. Jälkiä ei lumesta löytynyt pienen matkan päästäkään, eikä isompia puita ollut lähettyvillä, joissa olisi oravan pesää tai näädän mentävää koloa löytynyt. Tiiä sitten mikä oli, mutta kiva oli huomata tuollaisia elkeitä koirassa.
Nyt se on vielä koitettava muutamana aamuna käydä näätää kiusaamassa ja sian jälkiä toivomassa. Eipä tuota oikeen muuta tässä enää oo keväällä. Sitten aletaan kuntotreenausta ja uinnin opettelua....
-
Hiihtelemässä on käyty nyt talven mittaan ahkerasti koiran kanssa. Ei olla löydetty muiden nisäkkäiden kuin ketun jälkiä ja niitä koira seurailee vähän matkaa mutta ei kovin kauas mene jos ei itse lähde hiihtämään samaa jälkeä. Sen sijaan omien maiden laidalta on löytynyt asustelemasta mukava 50 teeren parvi jota on käyty kiusaamassa useampi kerta. KAikki kiepit pitää aina käydä kaivamassa ylös ja hyviä seuraamisia on koiralla ollut. Koiraa pahimmillaan kaulaa myötä upottavassa hötössä on parhaimmillaan seurannut lähtevää parvea 600m ja muillakin kerroilla seurantaa on tullut 150-300m ja päälle vielä 10min haukut.
Sotkamossakin käytiin tutustumassa näyttelypuuhiin ja onneksi tuomari heltyi H:n antamaan vaikka en ollut viitsinyt koiraa mitenkään kouluttaa ja oli melkoisia vaikeuksia tuomarilla sään mittaamisessa ja hampaiden katsomisessa kun koira yritti luikerrella pakoon. Taisi olla koiralle aika stressaava päivä kun oltiin kehässä aikalailla viimeisenä ja pitkä päivä uudessa tilanteessa alla. Saman tyyppisessä tilanteessa on eläinlääkärin kuitenkin hyvin antanut kopeloida ja viimeksi jopa pestä hampaat.
Nyt sitten kuntotreeniä kicksparkilla ja kesällä pyörällä ja ensi syksynä uutta yritystä. Kesän aikana pitäisi vielä yrittää totuttaa koira veteen. Viime kesänä hyppäsi pitkän empimisen jälkeen omatoimisesti laiturin nokasta jonkun lehden perään ja taisi säikähtää kun ei yltänytkään jalat pohjaan.
-
Näätiä etsitty, sikoja toivottu, supeja saatu. Hyviä kelejä on ollut näätäjahtiin kevättalvella. Nihkeesti vaan uudella lumella liikkeellä ja tämän lajin keltanokat (sekä koira että isäntä) ei meinaa aina selvitellä jälkiä. Pari kertaa paikallistettu näätä, mutta isosta louhikosta ei muuta irronnut kuin hajuja koiralle. Sielläkään ei ihmeellistä reaktiota koiralle jälkien päässä. Alkukiinnostuksen jälkeen meinasi mennä siskolikan kanssa leikkimiseksi, ennen kuin kaivettiin oikeasta kiviröykkiöstä lumia edestä, niin taisi alkaa hajua tulemaan. Jopa muutama haukahdus kuului ja yritys oli mennä kivien väliinkin. Sinne kuitenkin näätä sai jäädä.
Yhtenä iltana tuossa oltiin ilta-ajelulla, niin pari supina pinkaisi tieltä hankeen. Itte oon pyrkiny vielä pitämään Reinon noista karvapalloista kauempana, tai en ainakaan ehdoin tahdoin halua sille noita ykköskohteeksi leimata. Siskokoiran omistaja nappas koiran irti ja pinkan itte sen kanssa supin hangessa kiinni. Haukku kuului ja koirakin kävi kiinni pörröseen hajukasaan. No, mentiinhän myö Reinon kanssa sitten kuitenkin ihmettelemään supia. Sillä aikaa toinenkin oli juostu kiinni. Hyviä poistoja.
En oikeesti tiiä olisko tuosta mitään haittaakaan noita jahtailla aktiivisesti, voi olla että pelkkää hyötyäkin. Oon kuitenkin sitä mieltä, että ensiksi pitäs oppia lintuja ettimään ja niitten kanssa touhuamaan, ennen kuin noille innostetaan. Tuohon hommaan uskon innostuksen kyllä löytyvän myöhemminkin. No, nää on omia ajatuksia ja voi olla, että onnistuu tai ei tai mielipiteet muuttuu tai ei... tällä idealla kuitenkin Reinon kanssa edetään ja katsotaan mitä tulee.
Vielä ehditään ehkä näädän jäljille lähipäivinä. Sitten ootellaankin luminen vähenemistä ja sikojen aktivoitumista sekä karhujen heräilyä...
-
Jos nuo etes jollekkin alkaa, niin antaa mennä vaan. Jos ei itseä kiinnosta kyseinen saalis jatkossa ja ottaa leipätyökseen, niin jollain muulka kyllä kiinnostaa. Kaikki nurin mikä vähänkin kiinnostaa, että veri alkaa maistumaan suussa, sitten kokeilee ohjata mieleiselle.
-
Läpätilää eli kirjaillaas taas vähän tapahtumia, ni saa sitten muutaman vuoden päästä hihitellä lukiessa...
Reinon kanssa ei näätää saatu saaliiksi asti, mutta mukavaa oli etiskellessä. Metotkin oli alotellu siipien vetoa viimeisten reissujen aikaan, mikä kiinnosti mustaa herraa kovasti. Yhtä tuoreita supin jälkiäkin käytiin kattomassa kaverin koiraa silmälläpitäen, mutta ei tarvinnut pitkälle mennä, kun löyty ilpojen hangelle jättämä supin raato.
Nyt alkaa olemaan lumet jo poissa, niin alotellaan jälkitreenien tekoa. Ajatuksissa on tehdä aikalailla paljon jälkeä villisikojen nahoilla ja karhun rasvalla. Tarkoitus olis tietenkin totuttaa Reinoa noitten elukoitten hajuihin, mutta myös samalla oppia lukemaan koiraa jäljellä, sen löytyessä, kadotessa, jne. Suunnitelmia on päässä jonkin verran, mutta katsotaan miten hommat alkaa luistaa. Ja tietenkin aina, kun on vaan mahdollista pyritään pääsemään tuoreille oikeille jäljille.
Pari kertaa ollaan käyty nyt keväällä nallen jälkiä ihmettelemässä. Ensimmäisellä kerralla pari tuntia vanhoille selville jäljille mentiin pikkuinen pelko omistajan perseessä, kun ei ollut varmuutta mikä mahtaisi olla reaktio pojalla. Pahin pelkohan oli, että häntä koipien väliin ja karvat pystyssä ettimään toisesta suunnasta jotain kivempaa. Mutta eipä ollenkaan harmittanut, kun Reinolla alkoi nokka käydä ja jälkiä haisteltiin innolla ja pimeessä vielä haluttiin mennä metsään jatkamaan jälellä. Hyvä mieli jäi. Eihän tuosta vielä kummempia voi päätellä, muttei suljettu ainakaan tuota mahdollisuutta kokonaan poiskaan.
Toisella kerralla käytiin edellisen iltasia hajuja haistelemassa paikalla, jossa nalle oli käynyt pellon reunassa, muttei ollut pellolle tullut, eikä selkeää nallen jälkeä pystynyt erottamaan maastosta. Paljon hirven ja peuran tuoreempiakin jälkiä oli, joita kyllä haisteltiin, muttei kummoista reaktiota syntynyt. Yhtä vanhaa pellolle johtavaa traktorin uraa pitkin kulkevia jälkipainaumia pysähdyttiin sitten nuuskuttamaan oikein tarkasti välillä etumaastoa tarkaillen. Sinne mentiin hiljalleen vähän matkaa pienehköä sammalpohjaista kuusikkoa pitkin innokkaasti haistellen, jonka jälkeen oli lopetettava ja mentävä töihin. Tiiä sitten oliko nallen vai esim hirven jälkeä, mutta ihan hyvää jälkitreeniä kaiketi.
Mutta sellasta tähän asti. Kohta vietelläänkin 1v juhlia!
-
Mukava lukea näitä nuorten koirien tekemisiä.Niin ikään on hienoa kuulla että koirille on aktiviteettia metsästysajan ulkopuolellakin.
Omalla koiralla olen käynyt karhunjälkeä vetämässä vain muutaman kerran,mutta silloin meno oli juurikin niin kuin kuvailit.Maltillista vauhtia meni,nuuski tarkoin heinänkorsia ja säännöllisin väliajoin pysähtyi ja katseli etumaastoa,ja kuunteli.
Niin että jos veikata pitäisi,niin karhu sieltä jäljen päästä olisi löytynyt.
-
Olkaapa huolella noilla karhun jäljillä kulkiessa. Liinallakin perässä meno on ainakin täällä meidän seudussa kielletty. Vasta olivat sakottaneet kaiffaria, kun kevätjälkeä meni koira liinassa ja rajan porukka oli sattunut huomaamaan. Oli ollut se kyseinen karhu seurannassa ja heti ottivat perästä pois tuon koiraporukan.
-
Juu, kylläpä sitä koitetaan kaikkien taiteen sääntöjen ja lakien mukaan mennä. Ja luontoa kunnioittaen ja seuraillen, tulee liikuttua aika paljon muutenkin ympäri vuoden, joten ei ainakaan tarkoituksella ketään kiusata. Tuoreita jälkiä kun löytyy, niin koitetaan toki hieman miettiä minnes ötökkä mahtanut mennä, eikä noille nuorille koirille olla jälkeä näytetty ku pieni pätkä. Kuitenkin uskon oikean elukan ja tuoreen hajun esittelemisen olevan aika hyvää treeniä noille.
Sellanen treeni tuli tehtyä myös, että vasta-ammuttu siannahka päineen aseteltiin kuusipuskaan töröttämään ja vedettiin jälki sinne. Vajaa tunnin odottelu ja jälki selvisi oikein nätisti ja vähän alkoi katse nousta jo puskan lähellä, mutta sitten ei ihmeellistä reaktiota aiheuttanut. Taisi selvitä helposti, että oli kuollu elukka, kun ei haukkua kajahtanut yhtään, vaan aika nopeasti meni haistelemaan kumpikin nuorukainen nahkaa.
Pari iltaa aiemmin kaveri ampui sian pienestä ylivuotisten porukasta, josta muut jatkoivat matkaansa peltoa pitkin metsän suojiin. Käytettiin samaiset koiruudet liinalla jääneiden sikojen perässä, niin kyllä oli veto aika rajua. Meinasi koiran seuraaminen sikojen suosimia kulkureittejä pitkin alkaa välillä olemaan haasteellista...
-
Ja taas olis reipas kuukausi opeteltu olemaan ihmisiksi ja koiriksi. Hirveästi ei sikatilanteita ole ollut, mutta sentään paria raatoa ollaan päästy haistamaan. Ihmeesti ei noista raadoista pääse kostumaan, mutta onhan se sianraatokin toivottavasti merkki koiralle, että tähän pyritään :). Vähän alkoivat jo vellokset raatoa omimaan toisiltaan, mutta koitetaan jatkossakin opetella olemaan sovussa kaadolla. Ihmisille ei onneksi minkäänlaisia merkkejä ole antaneet.
Karhuhavaintoja ei ole myöskään mahdottomasti ollut, mutta muutamalle parituntisen vanhoille jäljille ollaan päästy. Jäljelle mielisi kyllä hämärässäkin, joten ei ainakaan hajujapelätä...
Karhunrasvalla hierotuilla sukilla olen mökin metiköissä jälkiä tepastellut. Yllätyin kyllä miten mukavasti tuo homma toimii ja rasvantuoksu taitaa hyvin maastossa pysyä. Tiiä sitten onko tuolla mitään tekemistä nallen kanssa, mutta eiköhän tuo reenistä käy. Hyvin on jäljet selvinneet. Toki paljon on vielä kehitettävää ja treeniä tarvitaan. Koppelot ja hirvet usein vievät pois jäljeltä. Kuitenkin, jos hortoilee pois jäljeltä, niin hienosti usein korjaa kohta itse tilanteen ja jatkaa jälkeä. Pyrkinyt mahdollisimman vähän puuttua koiran touhuun, kun aika usein on kuitenkin itse väärässä ja koira hajuineen oikeassa... 8) Soratie tuntuu olevan vielä tällä hetkellä erittäin vaikea este. Haju häviää, ni aletaan herkästi ettimään sitä ilmasta...
Muuten kuin metsästyksen kannalta on hommat menny mahtavasti...ainakin vielä tähän asti. Ihmisten kanssa oikeen mielissään ja mökin pihalta ei lähde mihinkään, vaikka vieressä mökkitietä kulkee ihmisiä ja koiria. Pääasiassa tarkkailee, mitä ihmiset touhuaa pihalla ja loikoilee varjoissa. Todella rauhallinen luonne! Eikä turhia hauku(oikeastaan ei hauku paljon mitään, mikä pikkasen metsästyksen kannalta epäilyttää...)
Uimaan ei oikeen tunnu haluavan, vaikka laiturilla ja rannassa mielissään veteen toljottelee. Kunhan vesi sen verta lämmintä, että itte uskallan uimaan, ni mennään kyllä...
Jälkiä ja uintia harjoitellaan ja syksyä ootellaan...
-
Hyvinhän täällä juttua irtoaa. No, eipä ole tietysti kesällä paljoa kerrottavaa koirahommista.
Myö ollaan aika huonosti jälkiä treenattu tai lenkkiä juostu, johtuen näistä helteistä. On kerrankin kelit pakottaneet ukot välillä huilimaankin.
Kuumeisesti ootellaan, että pääsis laskemaan koiruuden irti ja itte ettis samalla pakolliset mustikat pakkaseen. Jos vaikka koira alkais samalla irtoilemaan pitemmällekin. Tuntuu kyllä, että sytykkeitä tarvis poika, että alkais oikein asenteella riistaa kiusaamaan...jos alkais.
Sen puoleen ihan suunnitelmien mukaan kyllä taas mennään, että uiminen saatiin toimimaan. Eipä oo vieläkään suosikkiharrastus, mutta nyt lähtee jo käskystä uimaan ja veneestä loikkaa veteen.
Pakollinen näyttelykin oli tarkoitus hoitaa pois alta ennen jahtikautta, ja sekin saatiin hoidettua. Todella väsyneet koira ja omistaja palasivat kotiin Sert ja rop papereissa. Hienosti meni, mutta ei tuo taia meiän juttu olla...
-
Kyllähän se metsästyskoiran päätyö on metsästys,eikä näyttelyt,joten ei niin haittaa vaikka se näyttelytouhu ei niin iskettänyt. Kuitenkin kävitte sen yhden näyttelyn,josta riittävä tulos = asia on erittäin o.k.Selkokielellä sanoen koira on siis ulkomuodon puolesta täysin jatkojalostuskelpoinen. Helteet ovat tehneet sen,että koirien lenkittäminen on varmasti jäänyt vähemmälle vähän siellä sun täällä. Jos on karhunmetsästyksen aloituspäivänä tämmöiset kelit,niin epäilen että kontiolla on siinä tilanteessa etulyöntiasema.
-
Karhusesonki on saatu pakettiin tällä kulmalla. Pari kertaa ehti ite käydä passailemassa, muttei noilla kerroilla tulosta, eikä kaadolle päästy haistelemaan. Nythän sitä sitten voi hyvillä mielin koittaa karhuja etsiskellä ja yrittää työntää poikaa hajuille.
Ens viikolla toki ensisijaisesti etitään lintupoikuuksia ja yritetään saaha tulostakin jo pikku hiljaa aikaseksi. Toki karhu-, sika- tai hirvihavainnot pyritään käyttämään hyväksi mahdollisuuksien mukaan myös. Ei vaan oikeen työajat anna myöten tehokkaalle touhuilulle. Haukkua vaan toivoisi alkavan irtoavan hiljalleen. Hajut ja ite elukat vetävät kyllä puoleensa ja peräänsä, muttei ihan vielä oo haukku irronnut ja tappamisen fiilis puuttuu(ihmekös tuo, kun ukko ei mitään tapa :D)
Mutta on tuossa toki iso ero jo aiempaan, kun hajujen kanssa pyöritään 100-400m etäisyyksillä pitempäänkin ja oletettavasti hirvien perässä pariin kilometriinkin painellaan.
Eipä siinä auta ku mettään vaan mennä, aina kun ehitään...ja luvan kanssa päästään ::)
..mutta on kyllä mukava tuon veijarin kanssa metässä kulkea ja seurata sen kehitystä ja kohlausta. Ei tarvii ihmeemmin pelätä, että harmia muille aiheuttaisi tai että mettään jäisi, vaikka vasta hämärissä irti löysäisi.
Mitenkäs muualla kulkee? Tulosta varmaan on muilla tullut jo saaliidenkin muodossa... ja koirien toiminta riistalle jo todennäköisesti aika toisissa sfääreissä mitä meillä. Olisi mukava vähän kuulla, kun tuonne faceen en vieläkään ole ymmärtänyt liittyä...
-
No ei ne alkusyksyt ole vanhemmillakaan tötteröillä kaksisia joten sillä varmaan hiljasempaa tuo kirjoittelu täällä. Omalla uroksella prikulleen samanlainen alku ollu kun viime syksynä...minkkien peräs luuhaa mut nyt isännän iloksi linnuille suutaan useasti jo aukonu...van liian tulisesti noille kajauttelee.Hirvillä taas pienoista arvuuttelua seuraamisessa mut jospa se siitä. Supeja ja mäyrii ei tarvis tavata yhtään ko kierroksilla sit muille kans haukun alottaa..tippus toi lehti puusta ni vois jeesata laikamiestä monessa mielessä 😂
-
Rauhallisestihan tuo on lähtenyt syksy käyntiin.
On kyllä niin kuumat kelitkin ollut että sekin varmaan vaikuttaa koiran intoon. Parikymmentä kilometriä päivässä on kuitenkin koiruli jaksanut työskennellä. Lintukannat näyttäisi meillä parantuneen korkeintaan vähän viimevuodelta ja kontakteja on ollut vain muutama. Haku edelleen liian lähellä 50-80m mutta hajun perään lähtee kyllä linnulle sinne 200-300 metriin ja hirvelle 700-800 metriin. Tiiä sitten kuin vauhilla ja täysiä päin menee linnulle mutta yksikään ei ole haukkua jäänyt kuuntelemaan. Nyt pitäisi vain saada kuulaa jonkun elukan kylkeen jos se lisäisi intoa ja hakumatkaa.
-
Se on kyllä tullut opittua, että koira vilahtelee vähän väliä näkösällä, jos ei kiinnostavia elukoita oo lähistöllä. Suht tuoreilla hajuillakaan ei kovin pitkään itsekseen vielä meinaa kestää, mutta jos pääsee ihan perään tai itte löytää, niin yllättävän pitkään alkanut viihtymään poissa.
Toissapäivänä ensimmäisen kerran haukuttiin lintua puuhun, kun käpytikalle anto ääntä männyn alla istuen :D. Sitten vielä iltahämyssä seuraili vartin verran elukkaa tiheikössä, mistä ei oikein varmistusta saatu. Ainoat varmat tuoreet jäljet oli lähtöpaikan vieressä karhuemon ja kahen pennun. Mutta eilen sitten koira oli mukana iltasienilenkillä ja löysi taimikosta useampia hirviä ja ekaa kertaa sai kuunnella Reinolla haukkua :). Pariin otteeseen siirtyi ja jatkoi, jonka jälkeen kuullosti eri suuntiin menevän elukkaa. Parin sadan metrin seurailun jälkeen tuli luokse, josta ohjailin itse kuulemani suuntaan, josta etsi uudelleen ja hetken haukkui. Sitten irtosi hirvi reippaasti, jota hetken seurasi ja tuli aikalailla läähättäen pois.
-
Tuo että toisella vuodella oleva koira alkaa ottamaan niitä jonkunmoisia työskentelynpätkiä,niin on mielestäni se varsin normaali ikä,ja tyyli millä homma lähtee liikkeelle.On niitäkin koiria jotka aloittaa aiemmin,mutta ne on kuitenkin niitä poikkeuksellisia yksilöitä.Koiralla ottaa aikansa kun päänsä puolesta valmis,hirvikin on iso elukka haukuttavaksi ja vaatii koiralta jonkunsortin rohkeutta,ja karhu nyt on jo ihan oma lukunsa. Mainitsemasi hakuominaisuuden osalta toivottavasti koira hoksaa että kannattaa edetä kauemmas,niin sieltä ne elikotkin löytyvät.
-
Meilläkin on syksy startannut käyntiin suurin odotuksin :). Todellisuus on kyllä ollut aivan toinen, kuin isännä epärealistiset haaveet ovat talven ja kesän aikana olleet. Eipä ole koira koneeksi muuttunut :). Useita reissuja on käyty ja lintuja löytyny jopa kohtuullisesti. On niitä yritetty haukkuakkin melkein joka reissu, mutta tuppaa vähän lopettamaan haukkuja kesken. Tämän syksyn uutuus on myös ollut tyhjien puiden haukut, mitä ei aikasemmin ole kyllä ilmennyt. Samoiten poikueet meinaa aiheuttaa koiralle päänvaivaa, kun ei tunnu tietävän oikeen mihin lintuun sen haukun kohdistaisi, joka aiheuttaa luonnollisesti aikalaista säntäilyä ja pyörimistä alueellaa missä poikue on. Emolinnutkin osaavat kyllä hienosti viedä koiran pois poikueen luota :).
Hirvi kontakteja ei ole oikeen ollut, vaikka muutamia kertoja on käyty alueilla jossa hirviä on todella runsaasti. Mikähän lie ettei ne ole juurikaan kiinnostaneet.
Haun kanssa jatketaan ailahtelevalla linjalla ja muutamia kertoja on ollut mukava kulkea koiran kanssa, kun metsä on maistunu ja haku pyörinyt 300-600 metrinkin säteellä. Toisinaan ei sitten tule hommasta oikein mitään ja pyöritään aivan kintuissa kiinni. Voihan se olla ettei koiralla ole kunto kohdallaan, kun tämä kuuma kesä aiheutti ainakin meillä vähän päänvaivaa juoksuttamisessa. Nyt tarkoitus antaa useampi päivä koiralle huilia, jos sillä saataisiin taas uutta virtaa koiran tekemiseen.
-
Jos tulee välillä tyhjä haukku puuhun,niin eipä kannata siitä huolestua.Lintua puuhun haukkuville tulee ennemmin tai myöhemmin joku tyhjäkin sekaan,ja kuukuu ikäänkuin asiaan.Selitys on se,että koiralla on jotain syytä olettaa että puussa on lintu.Puusta tulee linnun hajuja,tai koira on kuullut laskeutumisäänen tyylistä ko. suunnalta yms. Koira tulee paikalle,ja alkaa haukkua.Aluksi kyselevää haukkua hajuille ja eri puihin lähialueella.Jos hyvin käy,niin puussa mahdollisesti oleva lintu liikahtaa tai ääntelee hieman,ja koira saa varmuuden: Onhan se siellä...! -ja koira jatkaa kiinteää haukkua.
Joskus käy kuitenkin niin,että lintu on käynyt puussa ja lähtenyt jo pois ennen koiran paikalletuloa,tai linnun siivet ovat ohilentäessä läpsähtäneet puunoksaan.Koira on mielestään melko varma asiastaan,ja haukkuu kun sitä hajuakin tulee,mutta kuitenkin todetaan että tyhjähän se oli.
Kun todetaan tyhjäksi,niin kannattaa olla tarkkana.esimerkiksi poikalintu voi ottaa sen taktiikan että "tässä istun ja en liiku...!".Tämmöinen on todella vaikea huomata vähänkään isommasta puusta. Myöskin huomioitava muut mahdolliset,orava,näätä jne.
Kannattaa katsoa kaikkein parhaitten suomenpystykorvien tai pohjiksien eräkohtaisia tapahtumia.Eipä juuri semmoista koiraa löydy jolla ei joskus se tyhjä haukku tule.
-
Eilen ei löydetty metiköstä muuta ku sieniä. Tänään tuntu aamusella heti sateen jälkeen ihan samalta. Koira pörräs lähistöllä, eikä noteerannut oikeen mitään. Yhden lehtokurpan pölläytti kuusitaimikosta ilmoille. No suokierroksen lopuilla koppelo pomppas kaakattaen puuhun ja pari muutakin kuulohavainnon perusteella. Koira ei kaukana varmasti ollut, mutta eipä paljoa kiinnostellut... Yritin pöljille näyttää suuntaa ja samalla pidin koppelon varmuuden vuoksi piikillä, mutta hetken jälkien haistelua jälkeen istuttiinkin isännän viereen ihmettelemään :o No ei auttanut, hipsittiin siitä sitten kohta etiäpäin puita tiiraillen, josko ois pojan jostain bongannut, mutta ei.
Siitä sitten kiivettiin mäelle, jonka päällä ollessa kaveri soitti, että sinne juoksee hirvisonni. Stoppasin siihen oottelemaan koiran ollessa ehkä 50-100m edellä. Näinkin, kun sonni tuli jo valmiiksi ihan reippaasti ja koiraan törmätessä mentiin alamäkeen vähintäänkin kovaa. Reino tietenkin vinkuen koitti pysyä kyydissä. Ehkä kilometrin verran pysy, jonka jälkeen hölkkäili takasin.
Ajokoiramies sitten vinkkas, että karhu saattaisi olla toisella suolla makuulla. Ajattelin käydä kattoos ainakin jäljet ja tarjoamaan hajuja koiralle, vaikkei kummoinen päivä tuntunut olevankaan. Suon viereisellä pellon laidalla laskin koiran autosta, niin saman tien ilmasta alko ottamaan hajua ja pomppia suon laitaan. Kävi siellä laidalla pyörimässä hieman, jonka jälkeen tuli perässä, kun koitin kävelylenkillä pellon laitoja ettiä jälkeä. Ei löytynyt, mutta kun käännyttiin taas vastatuuleen, niin mentiin kuonopystyssä pomppien taas kohti samaa osoitetta. Olisi mieli tehnyt mennä vielä kälppimään ja kattomaan, mikä tuulessa kiinnosti, mutta aamun harrasteaika oli jo raakasti ylitetty ja matkaa oletetulle paikalle olisi ollut vielä hieman pusikkoa pitkin...
Viikolla koitettava taas yrittää ettiä kanalintuja ja koitettava tarjota koiralle ruumista. Olis kiva, kun sais pudotuksen nähtyä ennen pohjoisen retkeä.
-
Viikonloppuna käytiin katselemassa pohjoisen metsiä koiran kanssa.
Ensimmäinen tunti - puolitoista oli ihan lenkkeilyä. Koira juoksenteli ihan vieressä ilman mitään päämäärää. Epäilen tämän johtuvan oudosta tilanteesta kun vaimo oli mukana metsällä ja koira on tottunut yleensä kulkemaan kaksin isännän kanssa.
Alun hoopoilun jälkeen koira otti haukun 150m päästä ja ehti posotella komeasti vajaat 10min kun iso hirvisonni kyllästyi ja lähti rymistelemään meitä kohti. 10 piikkinen sonni paineli 10m päästä meistä ja koira seurasi ihan kannoilla. Kohta meidän ohi mentyään koira kuitenkin tuli luo mutta kävi sitten vielä puoli kilometriä seurailemassa jälkiä.
Tämän jälkeen alkoi hakukin aueta ja koira alkoi työskennellä siellä 80-100m päässä joka on jo vähän parannusta aiempaan.
Lintuja tuntui olevan vähänlaisesti ja lähinnä pyitä ja muutama riekko pyrähteli koran edestä.
Loppupäivästä koira sitten rupesi varomaan toista takatassua eikä puussa olleet metso ja pari teertä enää oikein innostaneet. Kävi kyllä vähän matkaa seuraamassa ja tutkimassa lähtöpaikat mutta into alkoi olla lopussa.
Ilmeisesti oli venäyttänyt/reväyttänyt toista takajalkaa mutta nyt alkaa jo liikkua normaalisti. Josko sitä viikonloppuna sitten uudelleen.
-
Ei tullut lintupudotusta omalle laikalle haukkuun pohjoisen retkellä. Yks koppelolöytö puusta ja sitä lyhyt haukku. Lähellä ollu isäntä tais vähän vaikuttaa ja pelkkä haju linnusta ei riittänyt pitempään haukkuun, joten parista kympistä karkas koppelo sitten. Tän velipoika sen sijaan otti parit ihan hienot lintuseuraukset, joitten päätteeksi haukkuja. Viimeisenä päivänä vielä mettohaukku kuusen latvaan ja ekapudotus haukkuun sekä omistajalle eka metto.
Koirat kyllä ihan hyvin jo alko pysyä poissa silmistä pitkiäkin toveja, ja välillä sieltä viuhahteli lintujakin koirien pöläyttäminä. Muutama tollanen kopsautettiinkin.
Pari ihan reipasta poroajoakin sai koiruus otettua, kun en ehtinyt karjumaan ajoissa. Reippaaseen kolmeen kilometriin jatkoperässä, ennen ku poroaita vissiin pysäytti. Hetki siinä kesti, että omia jälkiään pääs takasin isännän luo.
Nyt taas ollu nihkeesti aikaa käydä, mutta pikkunen riipasu hirvijahin jälkeen näissä pusikoissa tuntu, että pysyttiin taas lähellä ukkoa... no koitettava viimeistään ens viikolla käydä kunnon kävelyllä, jos ei muuta ni ettimässä noita vasaporukoita.
-
Taas pieni hetki menty eteenpäin. Töitten ohessa huonosti on ehtinyt muuta harrastaa, ku hirvijahtia. Ja kun ei oma koiralla hirmu vakuuttavia näyttöjä ole ;D , niin on päässyt sitten päivän päätteeksi yleensä tunniksi pariksi hieman juoksemaan. Tokin pari kertaa sain laskea ihmettelemään asiansa osaavan jämyn touhuja. Jännä piirre näillä kyllä ollut, ettei tunnu hirveesti kiinnostavan toisen koiran haukut. Nyt ihme kyllä kävi pari kertaa jämylle antamassa tausta tukea ihan äänen kanssa muutamat minuutit, jonka jälkeen karkkoonkin meni ehkä kilometrin perässä, ennen kuin tuli ikävä iskää. Tutulta kyllä tuntuu tuolla vuotta vanhempien osiossa kerrottu reipasvauhtinen seuraus 100m-3km ja sitten omia jälkiä äkkiä takas isännän luo. Pitäs vaan aina jaksaa kävellä vissiin sinne kadottamispaikalle ja usuttaa uudelleen. Ainakin välillä vielä etitty uudestaan, mutta kaava toistuu silloinkin.
No ei sen puoleen, ei tuo hirvi kyllä tosiaan olis se oma suosikki, mutta tuntu vielä kuukausi takaperin aika kaukaiselta haaveelta saada koira haukkumaan yhtään mitään. Hirville sitten tuntu edes pikkasen ääntä löytyvän, joten aattelin, josko tuo sitä kautta alkais ainakin haukkua antamaan. Supi ollut sellainen, etten haluaisi koirasta sellaista joka ei muista kiinnostukkaan, jonka vuoksi en kauheasti ole sitä niille tarjonnut. Nyt on pari löytänyt ja pysäyttänyt haukkuun, jotka olen sitten toki tappanut.
Tällä viikolla pääsin koittamaan tän hetkistä reaktiota sikoihin, kun illalla päästiin viemään tuulen alta tietoelukoille. Ehkä 300m päästä löyti ja lauma taisi sinkoilla useempaan suuntaan. Pimeässä villiä vinkumishaukkumisseuraamista parisataa metriä. Taisi kadottaa persetuntuman ja kuulon, joten äkkiä vilkasemaan isäntää :-[ no kun löyty, niin aika isolla alueella haeskeli ja jonkunlaisia kontakteja saikin, mutta pimeä vitelikkö aika haastava varmasti nuorelle pojalle. No yksi possu onneksi karkkoon nurin, eikä koira ainakaan surullinen ollut.
Toinen tilanne saatiin vielä tälle viikkoa, kun kaveri kytikseltä poksautti sikaa, eikä jäänyt siihen. No taas tietenkin pimeään selvittelemään. Pieni verijälki kuusitaimikon reunassa ja ison porukan hillitön jälkitarha sateisessa taimikossa ??? Liinattiin ja vetoa tuntui ihan hyvin olevan, mutta samalla kun koitat hieman verijälkeä katsella, niin pysähtelyä tulee ja koiralla alkaa vissiin päässä liikkua, että eikös tää ookkaan se mitä pitäs tehä - ja alkaa veto hiipua. No, selkeetä jälkeä ei saatu, niin aattelin löysätä irti. Hieman samoja ympyröitä siinä ihmeteltiin, niin vein sitten veriläntin kohdalle. Siitä taas lähti ja hävisi johonkin. Kenttää ei ollut, joten ei tietoa mihin meni. Kohta jo tutuksi tullut vinkuhaukkurytinä noin 100m päässä. Tietenkin 1m näkyvyys taimikossa. Rytinää jatkui ehkä pari minuuttia, lähimmillään n.20m, sitten pysähtyi ehkä 100m - ja alkoi seisontahaukku 8) Hetkisen rauhoitin ja nautin. Sitten pääsin hiipimään 30-40m päähän, josta näin koiran ja sian nenät melkeen yhdessä, sika kuusipuskassa muuten paitsi pää. Hetken arpoessani ja yrittäessäni saaha koiraa hieman kauemmas, tulikin tilanne ja pääsin pokasuttamaan päähän. Eka kaato ja ihan makosalla työskentelyllä ;)
-
No nyt löytyi koiralle ensimmäiset rauhalliset hirvet harjotuskavereiksi. Hirvijahdin ensimmäiset viikonloput meni ihan höpöksi. Koira käveleskeli parinkymmenen metrin säteellä eikä oikein innostunut koko metsästä. Nyt sitten alkuviikosta nenäpunkkilääkkeet ja viikonloppuna uutta matoa koukkuun. Koira oli selvästi innokkaampi metsässä ja hakikin jonkin verran. Oltiin jo melkein autolla kun koira nappasi emän ja vasan haukkuun ja antoi tulla ihan sydämen kyllyydestä. Hirvet siirtyilivät rauhallisesti noin 100m haukun aikana ja aina meni koira mukana. Haukku kesti kokonaisuudessaan 45min ja yksi jonkinlainen ampumahollikin olisi ollut jos oltais hirvenpyyntimailla oltu. Toki 5-10min välein piti käydä isännältä kysymässä jotta vieläkö jatketaan. Karkkoa ei sitten enää lähtenyt lopuksi seuraamaan.
Tuosta noin puolen tunnin päästä haukahti muutaman kerran koivun latvassa olevaa teertä. Seuranta karkaavan linnun perään ja 150m päästä vielä lyhyt uusintahaukku johon en päässyt enää toteamaan haukkua. Hymyilytti pitkästä aikaa metsässä.
-
No nyt löytyi koiralle ensimmäiset rauhalliset hirvet harjotuskavereiksi. Hirvijahdin ensimmäiset viikonloput meni ihan höpöksi. Koira käveleskeli parinkymmenen metrin säteellä eikä oikein innostunut koko metsästä. Nyt sitten alkuviikosta nenäpunkkilääkkeet ja viikonloppuna uutta matoa koukkuun. Koira oli selvästi innokkaampi metsässä ja hakikin jonkin verran. Oltiin jo melkein autolla kun koira nappasi emän ja vasan haukkuun ja antoi tulla ihan sydämen kyllyydestä. Hirvet siirtyilivät rauhallisesti noin 100m haukun aikana ja aina meni koira mukana. Haukku kesti kokonaisuudessaan 45min ja yksi jonkinlainen ampumahollikin olisi ollut jos oltais hirvenpyyntimailla oltu. Toki 5-10min välein piti käydä isännältä kysymässä jotta vieläkö jatketaan. Karkkoa ei sitten enää lähtenyt lopuksi seuraamaan.
Tuosta noin puolen tunnin päästä haukahti muutaman kerran koivun latvassa olevaa teertä. Seuranta karkaavan linnun perään ja 150m päästä vielä lyhyt uusintahaukku johon en päässyt enää toteamaan haukkua. Hymyilytti pitkästä aikaa metsässä.
Hienoa! tällä hetkellä omassa tapauksessa tuo kuullostaa jo pitkältä haukkutyöskentelyltä ;D Omalla jätkällä tuntuu tuo hirvellä pysyminen aika nihkeeltä vielä. Löytynyt ihmeen hyvin muutaman kerran, vaikka haku tuntuu aivan liian pieneltä vielä. Vaatii vaan ukolta vauhdilta ja ääneltä hiljaista etenemistä tuulen alla, jotta päästään löytöihin. Jos sattuu paikallaan pysymään, niin aika hyvinkin haukkuu ja seuraaminen vauhdikasta, mutta nopeesti tulee pakollinen paluu ja sitten ei oikein tiedä ollaanko menossa takasin vai ei. No ei vielä vaadita nuorelta liikaa...
Miten nuo nenäpunkkilääkkeet, onko niitä vaaratonta antaa "turhaan"? Ite en ollut meinannut antaa, kunhan vaan kyselen tyhmiä. Tuo jaloissa pyöriminen on kyllä tuttua ilman punkkejakin. Mettäreissuilla hurjia eroja päiväkohtaisesti. Välillä ei lähdetä näkyvistä lainkaan ja toisinaan sitten saatetaan hävitä näkyvistä kun lähdetään ja seuraavan kerran tullaan, kun saavutaan takaisin autolle. Taitaa paljon johtua hajumaailmasta, mutta kyllä välillä ihan jostain muustakin.
-
Kattokaahan nuorien velmujen kanssa touhuillessa säätä. Itellä kun jämy tosi jälkivainuinen, niin vesisateen jälkeen tyynellä haku ihan suolesta. Mutta kun vähänkään kuivempi ilma, niin koira touhuaa, kuin koko metsä olisi hajua täynnä.
-
Tämä oli meidän tytölle tosiaan ensimmäinen vähän pidempi haukku. Aiemmin on haukku kestänyt sen 5-10min ja sitten on lähdetty. Karkkoa seuraa yleensä sen 500-800m ja palailee sitten takaisin. Aiemmin en ole myöskään päässyt näkemään elukoita kuin karkon aikana tai jäjistä toteamaan tilanteen mutta nyt työskentely näytti kyllä siltä ettei ainakaan painosta iholla hirviä liikkeelle. Harmillista kun oltiin pienriistamailla niin ei voinut ampua.
Reissuissa on tosiaan paljon eroa haun suhteen mutta nyt oli toiminta koiralla yhtäkkiä useamman viikon sen suhteen laimeaa ja alkoi sitten kotonakin aivastella ja ryystämään sisäänpäin niin eläinlääkärin mielestä kannatti lääkkeet kokeilla. ELL mukaan lääkkeet ovat vaarattomia eikä haittavaikutuksia yleensä ole. Tehoavat myös muihin loisiin. Suomessa reseptillä nuo lääkkeet.
Oma koira vaikuttaa vahvasti ilmavainuiselta ja olen huomannut että mitä kylmempi sää niin sitä paremmin on vauhtia ja kilometrejä kertyy.
-
Jotka pääsee käymään Ruottin puolella, niin kannattaa niitä milbemaxeja ostaa repullinen. Ovat siellä reseptivapaita loislääkkeitä ja hintaakin guomattavasti vähemmän.
-
Tämä oli meidän tytölle tosiaan ensimmäinen vähän pidempi haukku. Aiemmin on haukku kestänyt sen 5-10min ja sitten on lähdetty. Karkkoa seuraa yleensä sen 500-800m ja palailee sitten takaisin. Aiemmin en ole myöskään päässyt näkemään elukoita kuin karkon aikana tai jäjistä toteamaan tilanteen mutta nyt työskentely näytti kyllä siltä ettei ainakaan painosta iholla hirviä liikkeelle. Harmillista kun oltiin pienriistamailla niin ei voinut ampua.
Reissuissa on tosiaan paljon eroa haun suhteen mutta nyt oli toiminta koiralla yhtäkkiä useamman viikon sen suhteen laimeaa ja alkoi sitten kotonakin aivastella ja ryystämään sisäänpäin niin eläinlääkärin mielestä kannatti lääkkeet kokeilla. ELL mukaan lääkkeet ovat vaarattomia eikä haittavaikutuksia yleensä ole. Tehoavat myös muihin loisiin. Suomessa reseptillä nuo lääkkeet.
Oma koira vaikuttaa vahvasti ilmavainuiselta ja olen huomannut että mitä kylmempi sää niin sitä paremmin on vauhtia ja kilometrejä kertyy.
Tuohan vaikuttaa mukavalta kehitykseltä. Nyt vaan hirvimaille sitten ettimään haukuttavia ja ampumatilanteita. Pitää itekin koittaa viedä pyhänä poika ettimään vasaporukkaa, niin ois mahdollista päästä ampumaankin, jos sattuu kaikki tähdet kohdilleen.
Hyvä oppia uutta noista nenäpunkkihommistakin. Osaa vähän seurailla tulevaisuudessa, jos oireita sattuis esiintymään.
Näätiä vaikuttaa olevan sen verran, että lumien tultua päästään ainakin harjoittelemaan.
-
Kannattaa ne nokkapunkki lääkkeet syöttää ennen kauden alkua ja tarvittaessa kesken kaudenkin. Nuoresta koirasta voi olla vaikea huomata onko punkit vai ei. Kannattaako noita nuoria koiria väkisin työntää sinne hirville? Nyt viimeisen neljän vuoden aikana on neljä koiraa saanut sorkkaa maistella ihan huolella, viimeksi eilen lähti henki niin hirveltä kuin koiraltakin😠 , viime syksynä myös yksi koira raadoksi, häkissä yksi aivovammanen jolta hirvi potkaisi 7kk iässä kallon kappaleiksi. Ne onnistumiset ja ilon hetket äkkiä muuttuu mielipahaksi... Joka kerta asialla yksinäinen naaras tai vasaporukka.
-
Harmi homma. Se on jännä, välillä kokeneetkin hairahtuu noiden hirvienkin kanssa. Onko hirvi sitten niin passiivinen siihen asti, että hermostuu, vai mikä lie. Tässä kuitenkin puhutaan 16-17 syntyneistä. Kyllä niiden pitää jo hirvelle asti päästä/mennä.
-
Joo, kyllä minunki mielestä 2,5 vuotias koira pitää pystyä hirvelle päästämään. Ei kai se opi kuin metässä käymällä, hirvet sitten löytyy jos löytyy mutta kyllähän tuota ite mielellään sitä löytymistä vähän helpottais kun tulis lumet uudelleen maahan. Nyt pitäisi taas uskaltaa hirvimaille lähteä. Muutamana viikonloppuna ovat läpikulkumatkalla olleet sudet häirinneet ja olen mieluummin silloin mennyt eri paikkaan koiran kanssa. On se paskamainen tunne löysätä koira irti jos pitää pelätä koiran puolesta.
-
No joo, alkaahan noilla jo tosiaan ikää olla, kun asiaa tarkemmin ajattelee ;D mutta ei kaikkien kohdalla voi sitä syntymäaikaa pelkästään katsoa. Aika yksilöllistä on varsinkin tuo suurriista puoli. Kyllähän karhukoira miehetkin puhuu nuorista koirista vaikka ikää on jo yli 4v. Lähtökohtaisestihan joku ongelma koiralla on jos haukut hirvelle max 45min ja seuraamiset muutamankilometrin saati alle. Kuitenkin kyseessä liikkuva rotu, 10-20km seuraamista pitäisi olla ihan peruskauraa. Onko hirvi verien puutetta vai käykö sittenkin pää vielä pehmeäksi? Jotenkin vain vaikuttaa, että kaipaavat isäntää vielä kaveriksi jos pitää kokoajan ottaa yhteyttä... Oikeastaan sen ensimmäisen kaadon jälkeen näkee sitten sitkistyykö vai ei.
-
Harmi homma. Se on jännä, välillä kokeneetkin hairahtuu noiden hirvienkin kanssa. Onko hirvi sitten niin passiivinen siihen asti, että hermostuu, vai mikä lie. Tässä kuitenkin puhutaan 16-17 syntyneistä. Kyllä niiden pitää jo hirvelle asti päästä/mennä.
Niin meneppä tiedä, toki koirissakin on paljon syytä. Tuo kallo vammainen kiersi karkkossa hirvien eteen ja yritti pysäyttää edestäpäin (ei pysähtynyt kuin senveran ,että potkasi ohtaan) Tuo mikä nyt kuoli kävi pikkuisen liian kuumana, lavalta läpi ammuttuun kävi juoksussa kiinni kurkkuun ja lopussa sitten tipahti,kun ei saanut hirveä kaatumaan siihen sitten hirvi sotki viimeisillä voimillaan koiralta hengen pois. Noista kahdesta muusta ei oo näköhavaintoa,että mitä tapahtui. Mutta näkyy olevan. että mikäli mielii joka syksy metsästää hirviä niin pakko on joka syksy ottaa uusi pentu kasvamaan. Nyt kun on parivuotta jäänyt välistä niin voipi huonolla tuurilla olla muutamanvuojen melko onnetonta tuo mesästys. No on tuossa vielä pari tessua joille hirven pystyy tappamaan( jos tähdet on oikeassa asennossa 8) ) Mutta molemmissa on kyllä aikapaljon epämieluisiakin ominaisuuksia.
-
Tuo nuori koira on kyllä jännä käsite. Olisi oikeastaan mielenkiintoisin tieto, että mikä se aika on, milloin oikeasti suurin osa koirista voidaan alkaa puhumaan hirvikoirista. Itse ajatellut, että jos kehitystä tulee koko ajan, niin riittää. Jos loppuu kokonaan, niin peli menetetty. Uskoisin, että toisena vuonna jotain yritystä pitää jo olla ja ekat kaadot sitten näyttävät lopullisen karvan. Oma veikkaus, kolmas syksy kertoo monella totuuden.
Yleensähän ne tähdenlennot vievät huomion. Itsellä jämpti, joka jo ekana syksynä haukkui ok ja nytkin haukkuu kyllä, mutta löytämisen suhteen vielä suuria vaikeuksia, niin hirvi kontaktitkin jääneet vähiin. Nyt loppusyksystä hakulenkkejä alkanut tulemaan tyyliin tunti/ pari km ulottuvuutta.Uskoisin, että kaato aikaisisi tältä lopullisesti jotain lukkoja jolloin ymmärtäisi mitä varten mettään mennään.
-
Kyllähän se 3vuodesta ylöspäin alkaa paras ikä olla metsästyksen kannalta. Yleensä sellaiset turhat kouhotukset on jo jääny tuossa vaiheessa pois ja koira tietää miksi metsään mennään. Pitäähän ne joskus sellaisen välivuoden kun jolloin hyväkin koira pelaa huonost ilman mitään järkevää syytä. Varsinkin urokset kasvaa henkisesti paljon hitaammin aikuiseksi kuin nartut. Tuo ekan kaadon saaminen on vähän kaksijakoinen juttu, joku koira sitkistyy ja joku löysistyy. Pahinta on ampua lyhyisiin töihin hirviä, mutta useinhan hirvi touhut on porukka juttuja ja koiria on yleensä enemmän kuin lupia niin aina ei voi odotella 6h ennenkuin hirven ampuu. Oon nähnyt sellaisenkin Laikan joka haukkui ennen kaatoja 12h ja pitempäänkin ilman yhteyden ottoja, mutta kun hirviä kaatui lyhyisiin töihin niin koira hoksasi että turha näitä on yötämyöten haukkua. Alkoi sitten ottamaan yhteyttä haukulta kun huomasi ukon olevan likellä. Taitaa nämä paikat olla pikkusen liian viisaita, Monihan noista tympääntyy jos reenaa liikaa pelkkää haukkua. Lisäksi olen merkitsemistä, että nuo karhulle pelaavat ei oikein tykkää paikallaan olevista rauhallisista hirviötä, loppuu vain mielenkiinto. Sittenkin on rauhaton ja hyökkäilevä hirvi niin haukku on paljon parempaa. Meillä ihmisillä on kumma tapa yrittää ymmärtää kaikki asiat ja tapahtumat, mutta jotenkin on tullut sellainen tunne , että nuo koirat ei ajattele asioita niinkuin me ajattelemme.
-
Kyllähän se 3vuodesta ylöspäin alkaa paras ikä olla metsästyksen kannalta. Yleensä sellaiset turhat kouhotukset on jo jääny tuossa vaiheessa pois ja koira tietää miksi metsään mennään. Pitäähän ne joskus sellaisen välivuoden kun jolloin hyväkin koira pelaa huonost ilman mitään järkevää syytä. Varsinkin urokset kasvaa henkisesti paljon hitaammin aikuiseksi kuin nartut. Tuo ekan kaadon saaminen on vähän kaksijakoinen juttu, joku koira sitkistyy ja joku löysistyy. Pahinta on ampua lyhyisiin töihin hirviä, mutta useinhan hirvi touhut on porukka juttuja ja koiria on yleensä enemmän kuin lupia niin aina ei voi odotella 6h ennenkuin hirven ampuu. Oon nähnyt sellaisenkin Laikan joka haukkui ennen kaatoja 12h ja pitempäänkin ilman yhteyden ottoja, mutta kun hirviä kaatui lyhyisiin töihin niin koira hoksasi että turha näitä on yötämyöten haukkua. Alkoi sitten ottamaan yhteyttä haukulta kun huomasi ukon olevan likellä. Taitaa nämä paikat olla pikkusen liian viisaita, Monihan noista tympääntyy jos reenaa liikaa pelkkää haukkua. Lisäksi olen merkitsemistä, että nuo karhulle pelaavat ei oikein tykkää paikallaan olevista rauhallisista hirviötä, loppuu vain mielenkiinto. Sittenkin on rauhaton ja hyökkäilevä hirvi niin haukku on paljon parempaa. Meillä ihmisillä on kumma tapa yrittää ymmärtää kaikki asiat ja tapahtumat, mutta jotenkin on tullut sellainen tunne , että nuo koirat ei ajattele asioita niinkuin me ajattelemme.
Jotenkin olen kyllä ollut huomaavina juurikin tuota käytöstä omassakin, ettei paikallaan oleva rauhallinen elukka ihan hirveen pitkään jaksa kiinnostaa. Sitten kun mennään miljoonaa ja mettä ryskää, niin jo on mukavaa. Toki varmaan vielä meillä tuota nuoruuden kouhotusta ja kärsimättömyyttä.
Ja tuo on vielä tutumpaa, että koittaa yrittää ymmärtää miksi mitäkin tapahtuu, mutta ei se ihan samalla tavalla taida tosiaan ajatus kulkea noilla, kun meillä. :D
-
On ne hienoja nämä puhelimet kun näköjään vaihtelevat noita sanoja ihan itsekseen😁 no koittakaa saada joku tolkku tuosta kirjoituksesta. Pitäis kyllä olla ennakoiva teksti syöttö pois ,mutta mikä lienee Google näppäimistö kun korjailee mieleisekseen tekstiä.
-
Hiljasta oli talven jahtirintamalla. Lunta oli sen verta, ettei touhusta tullu oikeen mitään, eikä elukatkaan paljoa liikahelleet. Kuhan vähän vielä sulaa, niin alotellaan jälkitreenejä, jos ei muuta, ni omaks huviks.
Näyttelyssä käytiin Imatralla eilen ja toiveissa oli serti, jonka Reino nappaskin. Ei ehkä esiintymisen eikä händlerin ansiosta :D No, kesällä kokeillaan vielä kerran, josko saataisiin lopettaa noissa ympyröissä käyminen kokonaan ja yrittää puskee jonkunlaista tulosta jahtirintamalla...
-
Tuo nuori koira on kyllä jännä käsite. Olisi oikeastaan mielenkiintoisin tieto, että mikä se aika on, milloin oikeasti suurin osa koirista voidaan alkaa puhumaan hirvikoirista. Itse ajatellut, että jos kehitystä tulee koko ajan, niin riittää. Jos loppuu kokonaan, niin peli menetetty. Uskoisin, että toisena vuonna jotain yritystä pitää jo olla ja ekat kaadot sitten näyttävät lopullisen karvan. Oma veikkaus, kolmas syksy kertoo monella totuuden.
Yleensähän ne tähdenlennot vievät huomion. Itsellä jämpti, joka jo ekana syksynä haukkui ok ja nytkin haukkuu kyllä, mutta löytämisen suhteen vielä suuria vaikeuksia, niin hirvi kontaktitkin jääneet vähiin. Nyt loppusyksystä hakulenkkejä alkanut tulemaan tyyliin tunti/ pari km ulottuvuutta.Uskoisin, että kaato aikaisisi tältä lopullisesti jotain lukkoja jolloin ymmärtäisi mitä varten mettään mennään.
Kyllä minusta koiran pitäisi kolmantena metsästyssyksynä toimia jo kohtuu hyvin ja kaatoja tulla. Mieluummin jo toisena syksynä.
Itellä on nyt tuommoinen seropinarttu joka syntyi tammikuussa 2018 ja rotuina itälaika ja harmaa norjalainen. Koira oli 7 kuukautta ja 3 päivää kun linkku aukesi 20 päivä elokuuta. Samalle päivälle tuli ensimmäinen haukku. Vajaa 4 tuntia oli haukkuaika ja seurantaa kaikkiaan vajaa 10 kilometriä. Löysi ite hirvet noin 800 metristä. Loppukausi menikin sitte reilusti yli odotusten kun 3 tyhjää reissua tehtiin ja niistäkin kaksi kertaa ihan tietoisesti menin semmoiseen paikkaan ettei hirviä pitäisi ollakkaan että saa reenata hakua. Koko syksyn aikana kävi 19 kertaa jahdissa ja 16 kertaa löytyi haukuttavaa. Yksi kaato ja yhden haavakon se haki. Isännän ja sen jahtikavereiden kämmäilyjen takia jäi muutama ampumatta ja pari kertaa jätin emän ampumatta vaikka se olisi ollut kiimarauhan jälkeen mahdollista. Ei vain tullut vasa näkyviin ja tiesin sen siellä olevan niin ei antanut luonto periksi ampua vasalta emää.
Omassa koirassa on tosiaa laikaa ja harmia. Molemmat vanhemmat hyviä hirvikoiria. Näyttää että tuossa on yhdistynyt molempien rotujen hyviä puolia pääsääntöisesti. Koira on varsin jalkava ja säkä on 58 senttiä. Suuntavaisto on myös pirun hyvä ja osaa tulla kaukaakin takaisin ilman että täytyy omia jälkiä seurata. Alkuun tuli omia jälkiään pitkin mutta loppusyksystä suoraan isännän luokse jos hirven jätti. Pisimmät seuraamiset oli 15-16 kilometriä ja jokien yli menee heittämällä. Paras kerta oli kun ui 6 kertaa joen yli hirven perässä. Syksy jäi vähän kesken kun juoksut alkoi marraskuussa ja kestivät reilun kuukauden. Sitte olikin jo lunta niin paljon etten laittanut nuorta koiraa metsään polettavaksi.
Nyt odotellaan tulevaa syksyä ja mikäli kehitys jatkuu niin pitäisi olla varsin hyvä hirvikoira. Hakua kun vielä vähän laajentaa niin sitten olisin tyytyväinen. Aika paljon on nyt keskitytty tottelevaisuuskoulutukseen vaikka kaverit vähän naureskeleekin ettei mettäkoiran tarvi temppuja osata. Porojen kanssa on myös jatkettu ahkeraa tutustumista aina kun se on mahdollista. Saatas ne loputkin porojen pöläyttelyt lyhyemmiksi. Alkuun paineli porojen perässä kilometritolkulla mutta loppusyksystä enään semmoisia 500-600 metrin pöläytyksiä.
-
Vaikkei tähän rotuun menekään, niin hirvikoiraksi tuo kuullostaa vähintäänkin erinomaiseksi lähtökohdaksi. Omaan veluun jos vertaa, niin ihan toiselta planeetalta tollanen tekeminen ekalle syksylle. Varhaiskypsäksi en kyllä ve-laikaa odottanutkaan, enkä hirvelle ole syöttänytkään, joten toki ei ehkä ihan verrokkikaan ole kohdallaan.
Siltikin kuullostaa loistavalta alulta ja mielestäni ainakaan ei tottelevaisuus ole ikinä huono asia. Ei se tollaiselta ole mitään pois, vaan ihan pirun paljon isännän hermoja säästävä ja stressiä vähentävä tekijä.
Rotuun palatakseni. Lueskelin tuossa taas ties monettako kertaa jalostussuunnitelmaa vai mikä se olikaan nimeltään. Jotenkin aina vaan särähtää muutamat kohdat korvaan siellä. Toki voi olla omassa lukemisessa ja tiedon sisäistämisessä myös ongelmaa, joten älkää herneistäkö turhaan...
Itsehän olen jo ensimmäisen ve-laikan ansiosta ihastunut rotuun rajusti. Kokemusta ei siis kummoisesti kuitenkaan ole. Omat kokemukset tukee monissa paikoissa kirjoitettuja rodun kuvauksia niin positiivisessa mielessä, kuin puutteissaankin. Hieman ihmeelliseltä kuullostaa kuitenkin esim. tuolla kirjoitetut, että tuontikoirilla lähtömaiden metsästyskulttuuri on erilainen ja sen vuoksi esimerkiksi haku on suppeaa tuonneilla!? Eikös tämä rotu ole Venäjällä ja Baltianmaissa aikalailla suurempi...ja sen alueen metsästyskulttuurin luomus? Halutaanko meillä luoda oma suomalaisvenäläiseurooppalain en laika? Kuten varmaan kaikki tietää, hakulaajuudessa ja sitkeydessä varmasti tämä rotu keskimäärin häviää harmaille ja kkklle. Mutta yhteyden pitämisessä, monipuolisuudessaan, ihmisystävällisyydessään taas useasti voittaa. Kannattaako pyrkiä kilpailemaan edes tuohon samaan joukkoon? Itse näkisin, että juuri rodun monikäyttöisyys ja yhteydenpito on ne rodun valtit.
Monikäyttöisyys on rikkaus, johon varmasti taipuu moni koiraa harkitseva, joka ei ole vihkiytynyt suurpeto- tai hirvimies. Koiraihmisille lisäksi pidennetty mahdollisuus koiralla jahtaamiseen painaa varmasti aika paljon. Itse ainakin lähden pirun paljon mielummin koiran kanssa mettään kuin ilman. Se, että voit jahdata koiralla vesi- ja kanalinnuista lähtien kaikkia pienpetoja ja lisäksi menestyksekkäästi villisikaa, hirveä ja jopa karhua, on aika upea mielikuva...
Yhteydenpito on asia joka jakaa metsästäjiä paljon. Ve-laika pitää yhteyttä ja hyvä niin. Haku saisi varmasti olla laajempaa hirvi- ja karhuhommissa, jotta löytäminen olisi tehokkaampaa. Mutta on ne ainakin täällä kaakonkulmilla seurojen alueet aika pieniä. Jos löytö tulee parista kilsasta ja siitä siirtymä parit lisää, niin aletaan kohta olla jo alueitten rajoilla. Toisekseen tuo isompi raja tuossa rajoittaa aika monen ”oikean” hirvi- tai karhukoiran irti päästämistä. Aika usein jää rajan pinnassa olevat hirvet, karhut tai siat jahtaamatta, kun ei koiraa uskalla laskea siihen kuvioon, joka rajoittuu vk-rajaan. Tässä vaiheessa olisi taas esim. toimivalla ve-laikalla kysyntää. Toki pystykorvista ja pohjiksista löytyy tällaisia yksilöitä, mutta varsinkin isommalle riistalle uskoisin ve-laikoilta löytyvän keskimäärin enempi annettavaa.
Lopuksi hieman olin aistivani pelkoa näyttelyroduksi ajautumisesta. En jaksa uskoa, että moniakaan pelkästään seurakoiraa tai näyttelykoiraa hakevaa kiinnostaa laikat, tai muutkaan selkeästi metsästysroduiksi miellettävät rodut...varsinkaan haukkuvat sellaiset. Jos näyttelykäynnit rodun piirissä lisääntyy, niin en usko, että se on harrastajakunnan muuttumisesta johtuvaa. Ehkä enempi näyttelyihin viennin kynnyksen madaltumisesta ja siitä, että nykyisellään löytyy omistajalta joku joka haluaa koiraa viedä myös sellaisiin ympyröihin...kenties jopa kouluttaa hieman tottelevaisuutta. Toisekseen saadaankaan sieltä jalostuksen kannalta aika mukavasti hyödyllistä tietoa...juuri tuli käytyä toinen kerta näyttelyssä ja vielä yksi kerta toivottavasti edessä, mutta ei yhtään enempää!
Itsehän toivoisin, että oma koira olisi kotona rauhallinen, mutta metsässä tosi aktiivinen, ihmisille, toisille koirille ja kotieläimille ystävällinen, mutta jopa aggressiivinen sialle ja Karhulle, jotta saisi pysähtymään, tottelevainen ja yhteyttäpitävä, mutta laajahakuinen ja sitkeä.......... eli mitä ehkä koitin tässä itselleni selittää, oli: Ve-laika on hieno rotu ja sillä on oma paikkansa, josta kannattaa pitää kiinni.
-
Itekkihän lähdin alunperin katselemaan laikoja kun nykyistä koiraa rupesin hankkimaan. Tavoitteena oli juuri monelle riistalle sopiva koira jolla käyttöaika olisi mahdollisimman laaja ja sen kanssa pystyisi harrastamaan monipuolisesti metsästystä. Halusin myös koiran jonka saisi tarvittaessa metsästä pois ilman että siellä tarvii öitä odotella ja miettiä yksikseen syntyjä syviä. No näillä näkymin mentiin vähän metsään tuon oman koiran kohdalla siinä suhteessa että kertaakaan ei ole haukkunut muuta kuin hirveä ja pienempi riista ei juuri kiinnosta kun irti pääsee. Saattaa pöläytellä lintuja muttei vielä ole osoittanut mitään merkkejäkään että alkaisi haukkumaan niitä. Viime syksynäkin odotin pari kertaa koppeloa tähdäten josko kerran edes haukahtaisi puuhun noussutta intua. Katsoi vain ylös puuhun ja jatkoi matkaa. Toki tyytyväinen olen koiran alkuun mutta hieman juuri harmittaa kun hirvimaat on 450 kilometrin päässä ja pienriistamaat alkaa 150 metrin päästä kotirappusilta. Ei tarvi kuitenkaan näillä näkymin juuri kotipuolessa tuolla koiralla metsästää. Se sisäinen Sulo Vileeni kostautui hieman mutta toki positiivisella tavalla Karhua emme viime syksylle päässeet testaamaan ja ei sitä kyllä oikein yritettykkään johtuen koiran nuoresta iästä. Tulevana syksynä sekin päästään toivottavasti kokeilemaan.
Jos tässä toisen koiran onnistun lähivuosina hommaamaan niin ve-laika on todennäköisesti se rotu. Olen jo useamman vuoden seuraillut näitä laikafoorumin keskusteluja ja välillä kyllä tulee mieleen että aika monella koiralla on kuitenkin vaikeuksia syttyä kunnolla riistalle. Se on ainoa asia mikä välillä on pistänyt mietityttämään.
Ihan mielenkiintoista olisi tietää kuinka vahvasti riistavietti tulee esille esimerkiksi Miikan koiralla tuommoisessa normaali elämässä jos lähdet vaikka ulos lenkittään koiraa. Itellä tuntuu välillä että koiralla on kaksi täysin eri persoonaa. Kun ollaan sisällä koira on älyttömän kiltti ja tottelevainen. Se on todella rauhallinen ja kulkee kokoajan minun perässä jokapaikkaan. Oikein läheisriippuvainen tapaus.
Mutta ulko-ovi kun aukeaa niin kaikki muuttuu. Sen näkee heti että sähköä tulee isolla kaapelilla ja välittömästi. Välillä jopa ihan rasittaa kun narunnokassakin kaikkea pitää pyytää eikä normaalista kävelystäkään meinaa tulla mitään mikäli jotain elukkaa on lähettyvillä tai jäljet sopivasti vielä tuoksahtaa. Hirvi jos on sopivasti jossain haistettavissa niin oikein vinkuu ja vetää remmi kireällä sinnepäin eikä kävelystä tule mitään. Tietenki nämä oireet voi iän ja kokemuksen myötä vähentyä mutta kova olisi veto riistalle. Metsässä irtiollessa ei kuitenkaan jänikset ja linnut kiinnosta pätkääkään. Ja korvat tuntuu myös katoavan kun pihalle mennään vaikka sisällä on oikein oppivainen ja tottelee käskyjä.
-
Varmaankin on isoja eroja yksilöiden välillä. Mutta hyvin tuosta kuvailustasi tunnistaisin omankin koirani, että on kuin Jekyll & Hyde. Helpoin koirani kotioloissa ja ihmisten tai koirien kohtaamisissa ja yleisesti arkielämässä. Seuraa miuta kuin hai laivaa, mutta ei valita, jos jätän yksin johonkin. Lenkitykset tässä laitakaupungilla onnistuu hyvin vaikka 4v pojan taluttaessa. Toki iskän syytä olla hereillä, ettei urbaani kettu, rusakko tai orava tee yllätysjuoksua tien yli silloin... naakkoihin ja variksiin on jo totuttu, mutta esim. oravan näkeminen aiheuttaa aikamoisen virtapiikin. Toki tuo lenkille lähtö jo itsessään aktivoi koiran olemuksen muutoksen sisällä makailevasta lussukasta terhakkaaksi ja uteliaaksi touhuajaksi. Toisia koiria toki on mukava moikkailla ja niitten perään välillä vingutaan tai jollekin jopa kerran haukahdetaan, mutta siinäpä se melkein on.
Kun sitten päässään remmistä irti metsikköön, niin silloin häntä suorana hetki riemuitaan. Sen jälkeen ihmetellään oliko jotain selkeitä hajuja ja minne se ukko oikeen meinaa.. sitten se melkeen onkin kiinni siitä saadaanko sieraimiin mitään. Tuntuu, että kiillottelee saappaita ja kiertelee parissa sadassa metrissä, jos ei saa mitään mielekästä hajua. Toisena päivänä hajut saadessaan ei näyttäydy pitkältäkään tuntuvaan hetkeen. Vahvasti tuntuisi olevan ilmavainuinen ja äksöniä vaativa tämä yksilö. Jälkiä treenatessa toki selvittelee, mutta en usko, että yksin kovin pitkän jäljen päästä riistaa ylös ajaa. Jos ukko osaisi alatuulen puolelta aina auttaa hajut nenään, niin uskoisin että tapahtumia tulisi jo ensi syksynä ihan hyvin.
Linnut kiinnostaa kyllä hajujen puolesta ja näköhavaintoina, mutta jos lentoon kaikkoavat, niin ei kovin pitkään jaksa perään katella, kun jo suunnataan seuraavia haasteita kohti. No, sa nähä kehittyiskö parempaan ensi syksynä tuossa vielä.
-
Siinä se varmasti yksi iso ero tuon oman koiran toiminnassa on että jälki kiinnostaa ja sitä lähdetään sitten seuraamaan pitkällekkin. Viime syksynä kävi semmoinen tapaus kun koiran kanssa lähdettiin autolta ja hirvenjälki oli heti muutaman kymmenen metrin päässä. Kävelin jäljelle ja koira noteerasi sen pikaisesti muttei lähtenyt seuraamaan. Ajattelin että senverran taitaa jo olla kylmä jälki ettei enään kiinnosta. Kävelin semmoisen kolmen tunnin lenkin ja autolle oli matkaa puolitoista kilometriä. Koira oli nuohoillut minusta semmoisen reilun kilometrin säteellä ympäriinsä ja kilometrejä oli kertynyt likelle kolmekymmentä. Mitään ei löytynyt ja ajattelin että lähden autolle ja pois. Söin eväitä ja koira tuli notkumaan siihen ympärille. Ajattelin ettei sillä enään ole intoa lähteä etsimään mutta lähtikin suoraan autolle ja sille aamuiselle jäljelle. Seurasi jälkeä ja 3,7 kilometristä alkoikin sitten haukku. Se haukku kosahti kun hirvet lähti valumaan kohti poroerotus aitaa ja tuli kiire autolle että ehdin saaman koiran kiinnii ennen kuin se on 1000 poron keskellä. 300 metriä ennen erotusaitaa sain sen kiinni. 2 poromiestä sillä tuli jo mönkijoillä perässä.Sitä mistä koira lähti hirviä jäljittämään oli kuitenkin 7 kilometriä matkaa erotukselle ja ajattelin ettei se sinne asti eksy.
-
Miikka laitteli ajatuksia liittyen ve-laikoihin ja jalostuksen tavoiteohjelmaan eli JTO:hon. Ensiksikin on erittäin hyvä että olet Miikka sitä lukenut,mieluusti näkisin että sitä luettaisiin enemmänkin. Kysymystä heitit ilmoille,että halutaanko meillä luoda oma,suomalainen ve-laika? Siihen heti vastaus : Ei olla mitään tämäntyyppistä tekemässä. Moniriistainen haukkuva metsästyspystykorva on tavoitteena,ja siihen pyritään. Toinen asia on sitten se, että jos on todettu että jos raakasti yleistäen nähdään tuontikoirien olevan suppeampihakuisia,mahdollisesti erilaisesta metsästyskulttuurista ja erilaisista koemuodoista johtuen,niin tottakai pitää jalostuksella pyrkiä hakua parantamaan niin että hakuominaisuudesta saadaan riittävä meidän metsästystavalla ja -olosuhteissa.
Mielestäni tästä on kysymys jalostuksessa. Sen,joka miettii paritukseen paria omalle koiralleen,on oltava omaa koiraansa arvioidessaan rehellinen, ja arvioitava koiransa eri osa- alueitten metsästysominaisuudet.Onko haku riittävän laajaa,onko haukkutyöskentely riittävän sitkeää linnulle/hirvelle/villisialle/karhulle ym. ym. Seuraako karkkoa riittävästi,onko riittävän rohkea riistatilanteessa.Tuossa osa arvioitavista asioista,Sukulaisuudet,terveydet ynnämuut ovat sitten vielä asia erikseen.
Jos todetaan oman koiran kohdalla eimerkiksi sen hakemisen olevan metsästyskäyttöä ajatellen niukanlaista,niin homman pointti on se,että täytyy valita semmoinen vastapeluri jolla haku on hyvää,jopa jopa turhankin laajaa. Siis-ei huonoa ominaisuutta molemmilta puolilta.
No,miksi sitten baltiassa ja Venäjällä ovat tyytyväisiä suppeammin hakeviin koiriin? Metsästystyyli on siellä erilainen,useita koiria käytetään yhtäaikaa, metsäalueet ovat ainakin baltiassa usein pienempiä. Suppeammin hakeva koira on siellä ihan ok, ja soveltuu siihen tapaan metsästää. Samoin seuraamissitkeys, jos seuraa kilometrin-pari riistaa niin monessa porukassa siellä jo silloin moitiskellaan koiria,joiden takia joudutaan pitämään taukoa jahdissa kun elikot menivät jo toiseen metsäalueeseen. Sikoja passiketjuun karkottava,mutta ei pitkästi seuraava koira on siellä porukan mieleen.
Useampaa koiraa käytettäessä käy helposti niin,että huomataan koirista se,joka pelaa sialla rohkeasti. Tällöin voi unohtua kysymättä että mikä oli tämän ko. koiran osuus sikojen löytymisessä? Tämän ongelman kertovat ainakin Viron koiramiehet olevan voimissaan, ja kun tämäntyyppisiä koiria paritetaan keskenään,voi tuloksena olla hyvin suppeasti hakevia koiria.
Kokeet mitä baltiassa ja Venäjällä tehdään,ovat valtaosaltaan tarhakokeita,eli ei siis vapaalla riistalla tehtäviä kuten meillä. Tällöin hakuominaisuuden arvostelu jää pahasti puolitiehen, ja on selvää että eivät nuo Venäjän mäyrä- ja soopelikokeet ei-vapailla eläimillä kerro paljoakaan koiran kyvystä hakea riistaa metsästystilanteessa.
Selvennyksenä vielä,kaikki tuonti- velaikat eivät suinkaan ole suppeahakuisia tai lyhytvieterisiä,vaan JTO.ssa puhutaan kokonaisuudesta.
Iso juttu ve-laikan kohdalla on metsästettävyys,johon kuuluu juurikin nuo Miikan mainitsemat moniriistaisuus,ja yhteistyökyky isännän kanssa. Selvää on se,että näitä ns. suurristakoiria on jo niin montaa eri rotua,että se metsästäjä joka haluaa operoida vain ja ainoastaan hirvi/karhu kuvioissa tekee rotuvalintansa niista roduista. Tavoite on että ve-laika olisi jatkossakin moniriistainen metsästyskoira,hirvi ja karhu riistaeläiminä mukaanluettuna.
Sitten se pelko näyttelyroduksi liukumisesta... Ei mielestäni. Yksi uhkakuva on tällä hetkellä,ja paha onkin. Nimittäin SUKUPUUTTO. Ve-laikan pentuja kysytään jaostolta tasaisen varmasti,mutta tarjonta on yhta kuin "ei oo". Se on nyt vain niin, että koiranpennut eivät kasva puissa,tai tipahtele taivaalta,vaan se vaatii sen että narttu pennutetaan. Soveliaita narttuja olisi kyllä,mutta jos pentuja halutaan,niin se edellyttää nartun omistajilta ottautumista asiaan. Tämä on se asia joka pitäisi saada korjattua niin että tämä upea rotu saataisiin halukkaitten pennunottajien ja rodusta kiinnostuneitten ulottuville.
-
Kiitos Pekka hyvästä ja perustellusta vastauksesta. Ja samaan hengenvetoon pahoittelut ehkä hieman provosoivasta ja härkkivästä kirjoittelusta.
Hieman vaan vaivannut mieltä, kun ei (Facebookiin kuulumattomana) tunnu oikeen löytyvän uusia eikä liiemmin vanhojakaan juttuja tai kuulumisia rodun edustajista. Itse, kun vajaa pari vuotta ennen edellisen koiran kuolemaa aloin kartoitella seuraavaa, en varmaankaan edes tiennyt tästä rodusta. Pystykorvainen oli jo varmuus, mutta pienriistan ja lintujen lisäksi oli alkanut kiinnostaa sika ja nalle. Siitä johtuen olinkin jo tutkinut kkk astutuksia aika tarkkaan. Jostain kkk-linkitysten kautta satuin törmäämään ve-laika kirjoitukseen. Aika pitkään koitin silloin tietoa rodusta ettiä ja tämä foorumi tuli luettua monesti läpi. Ja kiitos niille, jotka ovat joskus tänne jotain kirjoitelleet, niillä oli varmasti vaikutusta omaan valintaan. Ja koittanut itsekin jotain välillä kirjata, jos siitä olisi jollekin joskus apuja saada yhdenlaisia mielipiteitä tämän rodun yhdestä edustajasta.
Voihan se olla, että tuurilla ja kovalla työllä saan omasta koirasta vielä ihan kunnollisen mettäkoirankin. Muutenhan se on jo nyt aivan loistava kaveri!
Jalostustyötä mie oon kyllä ihan väärä ihminen kritisoimaan. Uskon, että siellä on jaostossa hyvin homma hallussa ja monta rodulle omistautunutta hienoa ihmistä tekee hyvää työtä. Hyvähän se vaan olisi, jos hakulaajuutta ja sitkeyttä saataisiin petrattua rodussa(silloin varmasti tietäisin ottavani tulevaisuudessa lisää ve-laikoja). Mutta ehkä se mitä itse haluaisin tietää, on se minkälaisia hakulenkkejä laajimpia lenkkejä juoksevat yksilöt tekevät? Useimmilla eteen tulleilla kuitenkin se on omistajien isoin huolenaihe. Sitkeyttähän taitaa löytyä ainakin esimerkiksi Siltamiehen Fredrikssonilta reippaastikin, mutta onko tällaisia paljonkin? Ja minkälaisia hakuja tuollaiset mahtavat kiertää?
Jahas, ois aika mennä koiraa juoksuttamaan...
-
Eipä se facebookkikaan paljoa lisää anna keskusteluita ja minusta tuntuu että sama homma on vähän kaikilla pystykorvaisilla koirilla. Todella paljon hiljentyneet keskustelut viimevuosina. Onko sitten se tilanne että nuoremmat metsästäjät ei enään innostu ottamaan koiria ja vanhempi koiramiesten kaarti alkaa jäähdyttelemään. Varmasti monella on myös nykyinen susikannan kehitys aiheuttanut sen ettei uusia koiria enään olla laittamassa ja sen takia kiinnostus ja keskustelu hiljenee.
Haun laajuuskin voi olla kohta jopa ongelma monelle jahtikoiralle kun uusi hallitus muodostuu ja vihervasemmisto pääsee jylläämään. Susikanta kun pomppaa parissa vuodessa semmoiselle tasolle ettei laajahakuisia ja sitkeitä koiria tarvi kohta päästää ollenkaan metsään. Meille saattaa tulla nopeasti se tilanne eteen että pienellä alueella toimiva tottelevainen koira onkin yhtäkkiä haluttu ominaisuus. Itellähän tämä ei vielä ole niin suuri ongelma kun jahti tapahtuu pääsääntoisesti porohoitoalueella mutta kyllä sen sielläkin on huomannut että susia on kokoajan enemmän. 10-15 vuotta sitten jos jahtimaille ilmestyi susi ja poromiehet pyysi sen pois ihan luvallisesti niin saattoi menna vuosia ettei uutta näkynyt. Nyt viimevuosina niitä on joka vuosi talvisin pyydetty jopa useampia ja heti on kesällä uusia tunkemassa tilalle.
-
Naamakirja heitetty hitoille pari vuotta sitten ja silti omiin tarpeisiin kohtalaisesti pelaava 4v velu tarhassa :) Hirvi kiinnostanu pennusta lähtien eniten mutta tunnin haukut lyhentyi viimevuonna puoleen ko keleen kaatoja oo saanu vähillä vuoroilla vielä aikaiseksi van tällesyksyä jo ukot pyydettävä motin ympärille. Jahin jälkeen aina tietty hirmusti kaatopaikkoja. Hevosia ohjastajineen ei metäs hauku kun naapurin hepat tarhan ohi päivittäin kulkee mut hirvelle ääntä alkuun nyt hiukan liian tulisesti. Haku autolta sekä jalan liikkuessa mun alueille passelisti 200-1000m.Seuraaminen juoksuhirvee kehnoo mut eipä haittaa. Viimesyksy oli eka syksy kun hellitin hirvee ja kannustin kaikelle. Penikkasupit hoitaa ite, aikuiset ja mäyrät pitää paikallaan, teeriä lyhyisiin haukkuihin pari. Ketulle syttyis kyllä jos toisen ajoon ampuis. Sikaa/nallee ei tietääkseni viel yhyyttäny mutta eipä ressiä.Minkille ihan hullu jos penkkoja lapioisin. Näätä irtoais kaiketi myös ko joskus raivoaa puuhun,oravalle vaisu kun pennusta torunu.Oikein mukava ja ihmisystävällinen paketti ja mulle mieluinen yleiskoira pl.hirvihommiin harmaa nyt tulossa,mutta velullekin kaatoa jatkossakin yhä yritetään.
-
Tuohonko saisit kaadon tai parin niin saattas sitkistyä haukkumaan senverran että ois juuri sopiva koira jahtiin. Semmoinen 3-4 tuntia ois ihan passeli niin ei tarvis öitämyöten ootella koiraa mettästä ja pystyy vielä seuraavanakin päivänä viemään koiran mettään.
-
Kyllähän tuo meilläkin on mainio kaveri ja vainu ja aistit omasta mielestä todella hyvät. Ainakin kun vertaa aiempiin pystykorviin. Otti jo alle puolivuotiaana aukon yli 150-200m päähän puustalöydön teerelle mitä pidän kovana suorituksena.
Minullekin oli koiraa ottaessa valinta alunperin lähinnä pohjiksen ja suomen pystykorvan välillä mutta kun useampana vuonna linnun metsästys typistyi siihen yhteen tai kahteen viikonloppuun niin sitten otettiin hirvihomma mukaan kuvioon ja löytyi ve-laika. Edelleen kuitenkin suurin hinku on lintujahtiin ja hirvijahti vain bonus siihen päälle.
Viime syksynä muutama hyvä lintutilanne olikin joista itse sössin muut ja yhdelle hyvälle haukulle tuli toinen koira häiritsemään juuri kun kiväärille aloin paikkaa hakemaan. No, ehkä ensi syksynä.
-
Koitetaanhan aktivoituu tässäkin ikäluokassa. Kesällä ei ihan liikaa ole ehtinyt treenaamaan. Parit jäljet ja lenkitystä kävellen, juosten ja pyörällä, mutta ei kyllä liikaa. Uintiakin tuli, kun moottoriveneen keulilta piti välillä irrota vilkasemaan parin sadan metrin päässä olevaa rantaa...
Sikoja ei ole oikein ollut, joten ei haavakkojäljillekään ole vielä päästy. Ens viikosta lähtien sitten koitetaan tietenkin ettiä nallen jälkiä, josko päästäis vähän jutuille. Mäyriäkin toki käyään haukkumassa, jos sattuvat ilmestymään. Supille en meinannut vielä ehdoin tahdoin työntää, mutta jos löytää itte, niin laitetaan kyl hengiltä.
Haku ja haukku olis alkavan syksyn kehityskohteet.... nopeesti mietittynä aika oleelliset haukkuvalle mettäkoiralle ;D. Haku parani viime kauden lopussa ja tuntuisi poika olevan aikuistunut kesän aikanakin. Joten toiveissa on, että kauden alusta jo haku lähtisi kehittymään. Ilmasta ottaa mielummin hajut, joten tuulen alta koitetaan lähteä elukoita etsimään. Jos haukkuja onnistutaan saamaan, niin koitetaan palata jatkamaan, koska ihan varmasti yhteyttä tulee poika hakemaan. Ja tietenkin koitetaan ruumiita saamaan, koska uskon, että sillä olis paras vaikutus tohon.
-
Huonosti on ehtinyt metästelee töitten takia, mutta sentäs vloppuina jotain. Kelit on toki ollu sen verta kuumia, että tullut etiskeltyä elukoita muutama tunti aamulla.
Yks mäyrähaukku ja muutamia todennäkösesti hirvelle haukkumisia. Koko ajan vaan vahvistuu hidasälyselle isännälle, että tuulen alta pitäs aina viedä ja mielellään vielä pitäs varmaan mennä varmoihin paikkoihin, josta eläin löytyy. Saataisiin mahdollisuuksia löytöihin ja paluisiin haukulle sen jälkeen, kun iskälle on tultu kertomaan, mitä kivaa löydettiin.
Jäljelle, jos ei jotakuinkin tuore, ei kannata irti laskea. Liimaamalla niin pitkälle, että alkaa ottaa ilmasta hajua innoissaan. Sitten saattaa olla mahikset, että kyseinen jäjen jättäjä löytyisi. Jos jäljen alkuun jää itte irtilaskun jälkeen oottelee, niin menee jälkeä ehkä pari sataa metriä, jonka jälkeen takasin, sitten jäähän siihen ympäristöön haahuilemaan, jos ei isännän kanssa mennä käännöspaikalle....eli liinaamalla oltaisiin saavutettu sama ilman ylimääräisiä sekoiluja.
Hirven, sian ja karhun jäljet tuntuu kyllä kiinnostavan, mutta tarvis nyt vaan saaha kontakteja paljon. Koitetaan järkkäillä.
-
Laitetaanpa tänne muistikirjaan taas ylös asioita. Sen mitä on kerennyt, pääasiassa viikonloppuisin käymään koiran kanssa, niin hirvien kanssa on temuttu. Ei oikein vaikuta, että olis kuitenkaan se kaikista innostavin elikko koiran mielestä. Jos hajut saa lähellä olevasta hirvestä, niin kyllä menee haukkumaan. Haukkuminen kuitenkin sellaista puoliulvontaa usein. Nyt pari kertaa nähnyt törmäämisen, niin kyllä perään on mukava lähteä. Mullikka tuli aluksi hyökkäämällä koiralle, niin vähäksi aikaa innostui siitä. Kävi saattelemassa vähän matkan päähän, josta tuli pois. Iso tie aika lähellä, joten en uskaltanut lähteä enää tunkemaan uudelleen etsintöihin...ja olisiko mennytkään...
Linnut ei paljoa kiinnosta kyllä. Meton perään perslähdössä toki lähtee, muttei kauas. Teeret pölläytti soitimelta puihin, jossa yksi jatkoi pulputusta. Sille kaikki kaksi haukahdusta ja pois.
Ja koitetaan jatkaa harjoituksia ja kiihdyttää tahtia.
-
Taas on yritelty viikonlopun verran. Lauantai aamusta oli toiveena, että haukkua saisi kuulla. Sen vuoksi koitin mennä hirvipaikoille kiertämään. Tuntui, ettei tuule mihinkää aluksi, mutta alkoi se siitä viriämään, ja toki meidän suunnitelmien mukaan aika persiilleen. Eipä touhusta tullu oikein mitään. Perus höheltämistä lähistöllä. Kierrettiin takas autolle ja aattelin, jos toisen paikan viel kävis mukavan viileessä aamussa.
Satametriä kävelyä ja jo näytti, että nokkaan otti ja hävis näkösältä. Parisataa meni hajuilla...ja ympäri. Voihan ghtfrrd! Aattelin, että tullaan taas isännän luo. Mutta ei, kun tais käydä takajälkeen, ja paahto vierestä uran toiselle puolelle ja hyvällä vauhdilla. Siitä pari sataa metriä ja räväkkä haukku päälle. Jopa niin reipas haukku, että alkoi epäilyttämään haukun kohde. Haukku siirtyi hiljalleen pusikoituneen hakkuun reunaan, jossa taas hetkeksi pysähtyi. Mieli teki mennä toiselta uralta vilkaisemaan, josko ois näkynyt. Autolla sinne, muttei mitään näkynyt rinteen ja pusikon vuoksi. Haukkukin siirtyi metsän puolelle ja loppui vajaan vartin keston jälkeen. Ja tietenkin koira näkyi juoksevan kohti lähtöpaikkaa. Siellä ehti vähän pyöriä, kunnes menin paikalle. Tottahan jätkä oli syvästi loukkaantunut, kun iskä oli hävinnyt! Nyt ei sit lähetä mihinkää...
Koitin usutella takasin ja hiljalleen mennä itte mukana, arvailla elukan reittiä ja tarjota sinne, mutta ei kauas menty. Puolisen tuntia ihmeteltiin varmaan molemmat mitä tässä tapahtuu. Hieman alkoi koira taas käyttäytyä aktiivisemmin, mutta silti piti silmällä koko ajan miuta ja odotteli kai ohjeistusta, minne mentäis.
Aattelin sit, jos ei lähe, ni hiippailen kattelemaan jäljet kuitenkin. Päästyäni haukun kulkureitit suuntaan muutamia kymmeniä metrejä, koira tavoitti jo hajut siltä reitiltä ja kääntyi sen mukaan. Paineli siihen, missä lopetti ja alotti haukun. Nyt jo kuullosti väliin vähän enempi hirville haukunnalta, mutta oli se parempaa, mitä aiemmin. Siellä paukutteli puolisen tuntia tosi komeasti pikkasen siirtyen koko ajan. Sitten tultiinkin tarkastamaan, ja ukkojaan oli parin sadan metrin päässä mukana!
Koitin kehujen jälkeen työntää takasin, mutta vähän jäi siihen pörräilemään. Pari minuuttia ja muutamat askeleet iteltä haukunloppua kohti, niin palattiinkin sitten haukulle jatkamaan. Siitä vielä tais 4-5 kertaa haukun välissä käydä kattomassa ja palaamassa. Sitten koitin tunnin kohdalla hiippailla kattomaan, niin 50m päässä pusikossa karkko töminällä. Sitä vielä pari sataa seuras. Ei enää lähettykkään ettimään sen jälkeen.
-
Tuli kävästyä aamulenkillä taas. Koitettiin samasta paikasta ettiä hirviä. Puolisen tuntia haeskeltiin ukon läheltä ilman ihmeempiä. Yhden kerran lähtikin hakemaan hiukka selkeämmin pitemmälle aukon laidasta. Tutkaa seuraillessa 5m päähän pomppi jänö koiralta karkuun. Aattelin sitten koittaa tien toiseltakin puolelta, jos löytyisi hajuja. En ihan ehtiny autolle, kun älähti hauKku jo tien toisella puolella. Sellasta 10-15km/h eteni välistä haukkuen. Omituista menoa. 2km jatku jotakuinkin samanlaisena. Sitten käänty ympäri ja oletin, että tulee pois. Pikkasen matkaa takasin päin ja siinä kunnon kiljahdus ja haukkua taas. Hetki siinä haukahduksia ja pikkasen etenemisiä, jonka jälkeen lähti tulemaan pois.
-
Pistetäänpä päiväkirjaan merkintä. Eilen aamusta koitettiin haukuttavia hirviä ettiä. Heti autosta tultua näytti kuonoon käyvän hajut. Siitä pikkasen matkaa mettään ja juoksuhirvi liikkeelle.sen seuraaamista muutamia satoja metrejä ja pois. Sitten ei alueesta tuntunut löytyvän kummosia hajuja. Paikkaa meinasin vaihtaa ja autolle mentiin, niin menikin koiralla pitkäksi ja lähti selvittelemään hajua. 400m päässä alko haukku. Hyvillä mielin kuuntelemaan. Valuttelin autolla hieman lähemmäs, josko lähtee karkko isolle tielle päin. Siitä kuulukin paremmin....ja perkele supin rääyntää >:(
No, lähin haukulle samantien, mutta parikymmentä metriä ehin, niin haukku loppu. Paikalle päästessä supi rentona leikkiraatoa ja koira karvatuppojen seassa odotteli liikettä. Kopsautin lopullisesti hengiltä ja seuraavaan paikkaan.
Seuraavassa paikassa oli sian jälkeä, muttei riittävän haisevaa. Pitemmällä näky pikkusonni ylittävän pellon ja nousevan mäkeen. Laskin koiran ja kävelin tieuraa siihen suuntaan. Hajuista innostuttiin hurjasti ja ensin täysillä takajälkeä suolle ja siellä ympäri ja löytö mäellä. Parin kilometrin juoksut toiselle suolle, jonka reunapellolla ympäri ja takas.
Sitten vielä joko rusakko-tai kaurisajon pätkä yhdessä pusikossa.
-
Meillä on syksy lähtenyt aika vaihtelevasti käyntiin. Koira toimii välillä vähän paremmin ja välillä ei ollenkaan. Pari viikkoa sitten oltiin paremmilla valtion mailla liikkeellä ja haku aukesi jo hiukan kauemmas ja lintujakin löytyi. Paras teerihaukku kesti sen 26min mutta en vain löytänyt lintua ristikkoon vaikka kuinka puuryhmää konttasin ympäri. Koiran haukkutyyli vaikutti olevan aika smanlainen kuin hirvellekin, eli alkuun kovalla innolla jatkuvaa haukkua ja sitten 5-10 haukahdusta ja sitten puolen vaihto toiselle puolelle puuta ja uudet haukahdukset. Ei kuitenkaan antanut periksi ennen kuin lintu karkasi. Lyhyempään haukkuun saatiin teeri pudotettuakin.
Viime viikonloppuna sitten oltiin eka kertaa oman seuran mailla ja ei taas koiraa huvittanut ollenkaan, ei yli 50m lähtenyt missään vaiheessa ja karkkoavat teeretkin hyvin suppeasti kävi perkaamassa. Tiiä sitten vaikuttaako jatkuvasti alueen läpi ramppaavat sudet asiaan.
Vahvasti näyttää siltä, että kohta ne sudet siihen jää pysyvästi kun kolmella puolella aluetta on alle 100km päässä laumat joista ainakin 2 on vielä tappanut useampia koiria. Siihen kun jäävät niin loppuu meikäläisen hirvijahdit ja riistanhoito kokonaan. Hoitakoot sitten riistanhoitotyön vaikka susien suojeliat.
-
Syksy etenee. Naruskassa tuli viikko vietettyä ja kanalintuja jahtailtua. Aika selväksi kävi, ettei tästä koirasta linnunhaukkujaa taida kehkeytyä. Omiin kulmiin verrattuna mukavan avointa maastoa kun hipsii ja antaa koiralle mahdollisuudet löytöön, niin tän hetkisillä lintumäärillä tapahtumia varmaan on. Tiedä sitten kuinka paljon lintua koira karkotti oman silmän ja korvan kantamattomista, mutta aika paljon ihan näkösältäkin lähti. Muutaman kerran pölläytti ukkometon lentoon ja samantien koppelo nousi vierestä kelon oksalle. Koira varmasti näkikin linnun, mutta kahden haukahduksen jälkeen lönköttelemään seuraavia haasteita kohti.
Kyllä nuo toki kiinnostavia tuntuu olevan etsiä ja pöllyttää lentoon, mutta siihen se jää. Yksi jonkun kiväärillä suolille piiskaama mettokin kaivettiin puskasta talteen. Enempi tällä kertaa tuntu, että teki pohjosen reissu hallaa, kuin hyötyä. Porot kun oli kiinnostavia ja sopivan äkäsiä. Juoksutti vajaan kilometrin, jonka jälkeen pois. Pari kertaa niin into pinkeenä ristiin rastiin, että hävitti jäljet :-\ Löysi sitten kaverin ja sen koiran jäljet, johon meni tarkastelemaan. Siellä sitten kaverin taakse istumaan ja täyttä ulvontaa ;D Nyt sitten kotipusikoissa pitää vähän väliä kiiruhtaa tarkastamaan missä ukko on.
Eilen töitten jälkeen koitettiin hirvihaukkua löytää. Lähellä pörräs. Ei oikein tuntunut haju osuvan nokkaan. Tiiä sitten oliko elukoita. No, aattelin ihan hissukseen kulkea, jotten säikytä hirviä jos ovat kulmilla. Loppujen lopuksi löyty muutamien sikojen päivämakuut. Tais ottaa päähän asukkeja löytäjä, kun annettiin reippaat alkukyydit. Sen jälkeen osien vaihto ja vinkuhaukkuajoa mutkitellen taimikossa ehkä kilometrin verran. Sit loppu ääni, mutta seuras jälkeä vielä jonkun matkaa. Loppujen lopuksi naapurin puolelle pikkasen ja sieltä palaili lähtöpaikalle.
-
Kirjotellaanpa jotakin tännekin pikaseen, kun oma koira tuohon haarukkaan osuu, niin eivät pääse valittamaan, ettei kukaan kirjoita mitään ;D
Helmikuussa tulee nartulle 3 vuotta mittariin ja hyvin on pelannu alusta asti nimenomaan linnuille, joille oon sitä ohjannu ihan pennusta pitäen. Viime keväänä saatiin haukkuun ammuttujen listaan mukaan näätä ja hirveähän tuo kyllä jollain lailla paukuttaa jos satutaan törmäämään. Ei mitään erikoisempaa oo ulosmitattu sorkkapuolella varsinaisesti, mutta vuosi sitten meni kyllä sen 29 kilometriä ja kahden joen yli yhden juoksentelevan lehmän perässä. Pitempiä seisontahaukkuja siinä ei kyllä ollu ku löydöllä ja sitten jossakin ojavarressa. Tänä syksynä kävi vähän samanlainen tapaus, että löyti alle 200m päästä hirven ja kun en arvannu hirveksi sitä haukkua, niin lompsin tuulen puolelta ja sitten mentiin. Koira ei seurannu kuin reilun puoli kilsaa sitä ja tuli sitten pois, että oisko ollu turhan luja kyyti. Yksinäinen elukka siinä oli kuusikossa makoillu kuitenkin ja pitkä taisi olla askel muistelen.
Lintuhommathan tuon kans tosiaan sujuu hyvin sillon ku koira on kunnossa ja kelikin maistuu. Tälle syksylle kun on nyt saatu nokka auki, niin on ollu mukava huomata, että kehitystä tapahtuu tai on tapahtunut taas. Haku pyörii hyvänä päivänä siellä 300m-600m päässä isännästä eikä tule isäntää ikävä välttämättä puoleenkaan tuntiin. Kahtena ensimmäisenä vuonna touhu oli vähän liiankin itsenäistä, mikä oli huono yhistelmä poro-persouden kanssa. Vaan siihen löyty keinot ja nyt koiran saa suht varmasti pillillä pois melkein tilanteesta ku tilanteesta (lintupaikoilla ei oo ihan satavarma). Seuraamiset on pidentynyt (parhaimmillaan löydöltä haukulle ollu n. 400m) ja sitten on muutamia hienoja uusintahaukkujakin saatu. Vaan aika heikosti on tässä Rovaniemen korkeudella pysynyt lintu haukussa ja jotenkin millä on nuo mettopoikueet ollu nyt pitkään hukassa. Joku vain on kortot meille manannu, kun saalista on vielä koiran touhuun ja kilometreihin nähden vähänlaisesti tai sanotaanko että vois olla enempi. :-\ Parhaimpana temppuna tuli jämpti kymppiminsan teerihaukun (sen vkonlopun ainoan) sotkemaan, vaikka kilometritolkulla sitä eteen koukannutta jämptiä saattanutta hirrrrvimiesten kaksikkoa väistettiin ja kun jämpti tuli jälille niin vaihdettiin tangentin suuntaankin vielä pari kilsaa. Vaan pieneksi ne käy salot täälläkin. :D
Pennut meinasin tuolla teettää nyt seuraavaan juoksuun ja pahoin pelkään, että pitkästä mehtuukaudesta ei päästä nauttimaan. :'( Hyvällä tuurilla ja laskennallisesti vois olla kuitenkin vasta joulukuulla riiureissut aiheellisia. Jos vielä nyt sitten ehitään, niin lähemmä Miikan tavoin tuonne Naruskaan mekin vankempien petäjien ja isojen mustien lintujen toivossa joku vkonloppu. Ja mukava ois haukuttaa tuolla se LINT1:n tulos, koska uskon vakaasti, että koirasta siihen hyvänä päivänä on, mutta saattaa olla että työt tätä harrastustoimintaa tänä syksynä sotkee...
-
Joopa joo, syksy etenee. Mukava lukee vähän muittenkin koiruuksien touhuista ;D
Myö ollaan koitettu hirvien haukkumista tai oikeastaan ees ensiksi ettimistä. Alko tuntumaan, että teki tuo pohjosen reissu rajusti hallaa, kun ei taas näkyvistä meinnannut hävitä useempana päivänä. Edellisenä viikonloppuna löytyi kaksi juoksuhirveä, joihin ei koira muutamaa sataa metriä enempää tunnu uhraavan. En tiiä onko tarpeenkaan, mutta mahtaako oikeasti nuo kamelit edes kiinnostavan ::)
Niitten jälkeen kaverin harmaa otti karhun useemman tunnin haukkuun, johon kävin tarjoamassa poikaa. Yleisesti ottaen ei suostu toisen koiran haukulle menemään lainkaan. Nyt päästiin ihan viereen ja sinne tuo meni pari kertaa pariksi minuutiksi nallelle haukkumaan, mutta sitten taas pörräs siinä sadan parin sadan metrin päässä ja seuraili innokkasti mitä tapahtuu. Enpäs oikein osannut tulkita mitään...
Viime lauantaina kovassa tuulessa koira oli aivan käyttökelvoton. Ei minkäänlaista hakua mihinkään. Muutenkin tuntuu, että hajun pitää olla aivan tuore, jotta kiinnostaa. Siinä sitten turhan päiten hermoja kiristeltiin koko päivä. Sunnuntai aamusta olikin sitten nätti kylmä tyyni keli. Oli kuin eri koira. Luukusta lähti samantien ja kaivoi ketun jostain esiin ja neljä kilometriä seuraili sitä. Vauhit alussa jonkun aikaa vajaata 40km/h. Sitten pitikin laittaa koira autoon ja miesajolla touhuttiin pari tuntia. Sen jälkeen ei seuraavasta kuviosta hirveä löydetty, pari peuran saattelua sentään...
Saapahan nähdä miten noitten hirvihommien kanssa käy. Nyt tekis mieli olla koko ajan metässä koittamassa koiralle saada haukkua, mutta pirun työtä joutuu tekemään ja ensi viikonloppu poissa. No, toivotaan, että ois vielä lupia sen jälkeen jälellä ja saataisiin vaikka mäihällä kaato aikaseksi, niin näkisi auttaako mitään. Kummasti anto toivoa se tunnin suht mukava hirvihaukku, mutta mahtaako jäädä syksyn ainoaksi. Voihan tuota sitten lumien aikaan koittaa jälkien päästä ettiä ja harjotella ja ainakin kattoa tuleeko yhtään mitään.
-
Oma itälaika menee ensi syksynä monttuun jos ei joku tarvi lenkkikaveria tai ärhäkkää pienpetokoiraa. Ei jaksa värjätä tyhjää sen kanssa.
Jämptikin taisi mennä pilalle. Ammuin sille 3 hirveä tänä syksynä. Viimeisessä meni tilanne vituiksi ja laukauksia turhan paljon. Nyt reenaamassa olin, niin haukulta jo puolen tunnin jälkeen pois. Vähän epäilen, että alkoi arastelemaan, että joku tulee ampumaan. Oli toki aika pahapäinen elukka, mutta ei ole yleensä siitä välittänyt, päinvastoin. Mistäpä tuon tietää, vaikka olisi juoksut tulossa... Kokeilemaan vain taas ammuntaa.
-
Kävikös kuarakainen naruskassa? Onko muuten lintua tiputeltu? Täällä ainakin lintuja on hyvin. Teeriä nyt täkäläiseen kantaan ajatellen tosi hyvin, mutta aika meni jo kuukausi sitten umpeen. Mettojakin ihan mukavasti, mutta ei koiran kanssa niitten jahista tuu mitään, joten koitetaan keskittyä isompiin elukoihin.
Onks Paten itälaikalla minkäänlaista kiinnostusta hirville tai muille isommille elukoille? Toivotaan, et jämpti totuttelulla unohtaa tapauksen.
Mie oon aika huonosti ehtinyt nyt käymään. Eilen aamusta sentään päästiin käymään. Rapsakka keli oli ja äänet kuulu pitkälle. Tälläisellä lähihakusella aika toivottomalta tunti. Pari kertaa karkas kauemmaksi ja viihtyikin suht pitkään pyörimässä suht pientä aluetta, oiskohan jänöjussia jäljitelly. Loppu suoralla räväytti sitten hirvihaukun mäen päällä käyntiin noin 100m miusta. Viitisen minuuttia pysy mäessä, jonka jälkeen kyllästy ja lähti suolle. Toivoin, että ois sinne pysähtynyt, kun rajalle matkaa alta 1km. Mutta pyyhkäs vielä asfalttitien yli, jonka jälkeen ihme kyllä kääntyi tien myötäsesti ja meni pienehköön taimikkorisukkoon, johon pysähty. Koira, ihme kyllä, seurasi perässä ??? Sitten olikin jo parikymmentä minuuttia haukuttu, joten arvasin, että lähtee yhteyttä ottamaan. Matkaa oli, joten olin lähtenyt jälkeä pitkin perään. Kehuin koiraa, jonka jälkeen usuttelin takasin. Kohta olikin kohdassa, johon jätti, ja alkoi haukkua. Hetken jo hymyilin, mutta haukku ei oikein lähtenyt. Pari haukahdusta minuuttiin ja paikallaan. Vai niin oiskohan supi...ja sehän se prkle. Hirvi oli noussut viereisen mäen yli ja jatkanut matkaa sillä aikaa, kun koira kävi luona. Supi pois ja sit olikin jo töihin lähettävä.
-
Tuosta minun itälaika projektista aika paljon minun viesteissä tarinaa. Hirvi kiinnostaa kyllä, mutta ei saa jäämään haukkuun ikinä ja seuraamiset pysähtyy Max 5 kilsaa. On sille 3 hirveä ammuttu motin purkuihin. Yhden tuonut minulle syliin. Isäntää on liian ikävä, paitsi noiden riesojen parista.
Karhu voisi tuolle olla kiva kaveri. Pari tilannetta on niiden kanssa ollut ja tuntuisi kiinnostavan ehkä paljon enemmän kuin hirvi. Täällä vain noiden karhutilantriden aikaansaanti aika lailla tuurissaan.
-
No joo, tulipas lueskeltua noita Paten aiempia kirjotuksia. Pistää kyllä hymyilemään, kun tunnistaa aika monessa kohdassa omansa. Eihän meillä vielä tuo hirvihomma varsinkaan näitten kulmien pikku plänteillä oo ihan menetetty juttu. Toki itellä se hirvi ois enempikin se, että saataisiin kunnon hakuja ja haukkuja opeteltua. Mutta pedot tuntuu olevan paljon kiinnostavampia.
Vielä olis koitettava vasaporukoita yrittää ettiä, kun sais ampuakin. Jos ei onnistu, niin sit toivotaan, että pikkasen lumia saataisiin, muttei liikaa, niin sais sikoja koittaa.
...täällä olis kyllä tollaselle Paten laikalle käyttöä supien ja kettujen parissa. Toki sikoja ja karhujakin joitakin löytyy välillä. Ja saattas löytyä jopa kotikin. Jos päätät luopua, ni ennen monttuun pistämistä kysele kuitenkin. ;)
-
Tuo sika voisi olla aikasta kova sana tuolle, jos vain jossain pääsisi kokeilemaan, täällä niitä ei ole.
-
Ikävästi on meilläkin jahtipäivät vähentyneet kun omilla mailla ei enää viitti susien takia kulkea. Vajaa 10km seuran rajasta meni jo yksi harmaa sudelle niin eipä viitti omaansa niille väkisin syöttää. Ei silti, ei siitä jahdistakaan mitää susialueella tule. Kokeilemassa kun käytiin niin koira ei uskalla lähteä 30m kauemmas vaikka potkasis linnun kuonon eestä liikkeelle. Ja onhan ne ajaneet hirvetkin siltä alueelta tullessaan. Viime vuonna ammuttiin vielä 17 hirveä ja niitä kyllä alueelle jäikin. Nyt kun sudet tulleet niin 1 aikuinen ja 1 vasa on tälle syksyä löytynyt.
Muuten tuntuu, että koiralla on into linnuille lisääntynyt ja hyvässä maastossa haku jonkin verran parantunut. Hirvi pitäis saaha nenän eteen tai ilmavainulla niin sitten kiinnostaa. Jälkeä seuraa hyvin lyhyesti ja viikko sitten kun mentiin ihan tuoretta hirven jälkeä peräkanaa niin nappasi mieluummin teeren jäljen vierestä haukkuun. Sopii mulle :)
LINT kokeessa käytiin kans ja melkeinpä pelkillä pyillä saatiin LINT3 aikaiseksi.
Nyt vain pitäisi talveksi ja ensi vuodelle keksiä uudet pelipaikat jostakin, ettei ihan seurakoiraksi mene kun ei kovin lähellä maita ole.
-
Eipä ehditty Naruskaan, tuli pari muuttujaa... Mutta onhan tuolle koiralle jotakin saatu, vaikka välillä se on pelannu yksisilmäisenä.
Viimesimpänä tuli viime lauantaina näätä semmoseen puolen tunnin haukkuun. Puolisentoista kilometriä se koira sitä ihan keskenänsä selvitteli (lunta joku 20-25cm). Kyllä mie piän ihan kovina töinä, kun ottaa huomioon, että sekä koiralle että isännälle toinen näätä vasta, eikä meitä kukaan oo hommaan ollu opettamassa. Oli jännä mennä haukulle, kun ihan varma ei voinu olla mitä siellä on. Näädän jälkiä oli siinä ikään kuin joka paikka täynnä (varmaan useampi pesue siinä vaarassa pörränny yön aikaan) ja sitten siinä koiraa seuraillessa oli hirven makuuksia ja tais olla joku poron jälkikin. Ilmavainusena tuo vielä ottaa sen jäljen vierestä, minkä toki jollain lailla tiesin, mutta en ollu tuolla tavalla todistanut kun mutkia oiotaan. En tiedä sitten, että saiko se sen näädän liikkeelle että jälki ois ollu ihan tuore (vanhassa pakkaslumessa hankala tulkita oliko yöjälki, kaks tuntia vai 20 minuuttia vanha) mutta vauhdit ei kyllä ollu semmoset, että siinä ois elukka ihan edessä ollut. Niin tai näin, torspoilin sinne suksineni paikalle ja kun suksi lipesi 100m haukulta, niin koirahan tuli kattomaan, että mitä se ukko täällä tolskaa. Hyssyttelin sitten, että missä se kissa, menehän haukulle ja meni takas haukkumaan. Jätti sitten vielä uudemman kerran haukun kesken siinä kun olin jo melkein puun alla. Tässä vaiheessa en tiennyt että onko haukussa mitään, mutta kun koira palasi siihen rinteeseen petäjän alle ja alko taas haukkumaan niin puusta tipahti lumet ja häntä huiskahti pankaoksalla. Lintujahdissa kun tavallaan oltiin ja suksella liikkeellä niin mulla oli vain kivääri repussa, joten meinas olla haastavaa etsiä aukko mistä tuikata näätälle kuulaa. Mutta koira sai onneksi paimennettua sen ohkasempaan mäntyyn ja merkkas hyvin, niin löyty ristikkoon. Enpä oo ennen ampunukaan lintukiväärillä riistalaukausta 15 metriin selältään maaten. Mutta hyvin näky käyvän tuollekin matkalle; rättinä tuli alas koiran retuutettavaksi. 8)
Tuossa oikeestaan vähän tuli sitten sivuttuakin sitä, että koiralla on nyt tänä syksynä ollu tuo haukkutyöskentely toisinaan aika epävarmaa. Tulee hyvin herkästi hakemaan vahvistusta isännästä (mitä ei tehnyt oikeastaan kahtena ekana syksynä tehnyt kuin satunnaisesti ja silloinkin hyvin innokkaana ja vauhdikkaasti) ja paljon on ollut tyhjiä haukkuja (jotka oli todella harvinaisia aiemmin). Sitten taas toisaalta on ollut niitä todella hyviä seuraamisia ja uusintahaukkujakin, niin en oo oikein osannut sanoa, että missä vika on vai onko sitä ollenkaan. Ehkä jotakin aikuistumiseen liittyvää (hormonihommaa)? Nenäpunkkikin jo sairastettiin alkusyksystä ja lääkittiin ja anaalitkin rassattu vissiin jo kahesti eikä siellä mitään hätää ole. Yks hyvin omituinen juttu on myös se, että nyt kolmen syksyn aikana olen vain kolmesti todistanut että koiralla on musta metso haukussa. Sen sijaan olen varmaan kaksikymmentä kertaa nähnyt, että koira löytää mustan metson puusta tai ajaa sen puuhun, mutta kun koira tulee puun alle, niin metso lähtee heti lentoon. (Ja ainakin isossa osassa tapauksia voin lyödä pääni pantiksi että metso ei ole ollut miehestä tietoinen.) Joskus koira kerkeää haukahtaa kerran tai kaksi, joskus ei ehdi edes suutansa avata. Koppeloita ja teeriä on ollut tosiaan pitkissäkin haukuissa (ja tänä syksynä sain yhden pyynkin tuolle haukkuun). Ehkä keleistä johtuen tänä syksynä oli vähän huonoa tuuria haukussa pysyttelyn suhteen, mutta aina joku haukkulintu on löytynyt. En tiedä sitten oppisko tuo ajan kanssa menemään jotenkin sirommin noihin tilanteisiin, että pysys mustat metotkin paikallaan, mutta niin paljon oon noita tilanteita todistanu, että ei nuo yksittäistapauksia taida enää olla. ??? Käytin koiraa pentuna Rovaniemen kylällä kävelyllä ja rantapenkiltä örisi joku puliukko, että "ei anna lintu mustan koiran haukkua". Ehkä se mulukku manas kortot meille...
Saattaa se olla että lähdetään vielä suksipelissä Naruskaan ens viikolla pariksi päiväksi jos saan lomaa. Koiralle voi tietty mennä aika lailla ulkoiluksi, mutta saapahan touhuta mukana ja tulee liikuntaa. Mitä nyt on talvisin hiihelty niin se paarustaa hangessa omiaan jos yhtään on kantoa, mutta sitten jos ei etene ja hoksaa, että isäntä pyrkii suksella ohi, niin koukkaa jäljelle ja kuumottelee suksen kannoilla. ;D Pitää vaan varoa, ettei eksy hirvien/porojen potkittavaksi tommosessa hangessa.
-
Voi tulla pahat kelit tännepäin. Lunta on 30-50 cm ja huomenna lupaa monta lämpöastetta. Ensi viikolla taas sitten 30 cm lunta. Jämptikin meni pitkällä loikalla äsken. Löysi ilmavainulla hirven melkein kilometristä. Kun pääsin paikalle, niin oli enää pää jäljellä :) Naapurin ukko oli lyönyt pään ketun syötiksi petäjään kiinni. Sitä tuo söi antaumuksella.
Laikalle odotan semmoista ihan kahluukeliä ja pukkaan hirville. Jospa se hidastais vauhtia edes vähän ja ehtis haukkuakin vähän ennen karkkoa. Jos menee jalkoihin, niin ei tule tappiota siinäkään. Viimeisenä konstina sitten keväthangilla, kun koiraa kantaa, mutta hirvi mahastaan kiinni, niin kokeillaan haukkua.
Tuokin on minusta vähemmän rääkkäystä, mitä osan harrastama raanaan ampuminen.
-
Lunta jo reiluhkosti, eilinen luvattu vesisade tuli lumena. Laika irti kaatiksen nurkalta, piski haki 10 minsaa löysi ketun. Kilpaa juoksivat 100 metriä, jonka jälkeen sai lähteä hakemaan raatoa pois. Ei ketulla tässä lumessa mitään jakoja.
-
Käytiinpä pyörähtämässä Naruskassa. Melko huumorihommia koiran kannalta. Mökin pihassa Naruskajoen rannassa oli vielä ihan jollain lailla ok, lunta 25-30cm, mutta kun kavuttiin vaaraan niin sitä oli tuplat 40-50cm. Ja kun ennusteetkaan ei osuneet vaan yötkin oli nollassa, niin koiralla meno melkoista taaperrusta, kun ei hanki kantanut. Käytiin sitten mettäautoteitä ja kelkan jälkiä pitkin hiihtelemässä. Ois kai tuolta voinu ruotsalaisella tuurilla tai haulikko käsissään meton saada, mutta ei meillä käy joulu näissä asioissa. Siivet vei lihan pois. Teeriähän tuo koira yritti seurailla ja haukkua yhdellä aukolla, mutta eipä siitä oikein mitään tullut. Arkoja oli akkateyret vaikka koira niitä lähinnä jostakin 50m päästä tampatulta uralta käsin haukahteli.
Juoksut tuolla taitaapi olla ihan käsillään mitä mie osaan yhtään koiraa lukea. Ruokaa ei syö kuin pakon edessä ja kaikenmoista ujoa pikkukujetta tuntuu olevan joka päivä. Huvitti kun metässä ei suostunut puroa ylittämään, vaan jäi vouhottamaan toiselle puolen kun harppasin sen ehkä kaksmetrisen ja huikeat 15cm syvän virran yli. Muutama viikko aiemmin tuo vielä meni vaikka uimalla puroista... Hyppäsi se toki sitten perästä kun isännän selkä kaikkosi vastapuolen kuusikkoon, mutta kaikkea tommosta pientä merkkiä alkaa tosiaan olla ilmassa. Ne on nuo hormoonit ihmeellinen asia.
Mutta joo. Se alkaa olla varmaan metästelyt tältä kaudelta taputeltu. Ainakin koiran kanssa. Jos verotusta kestävän kokosia teeritokkia löytäs, niin vois käydä niitä kyllä vielä kiusaamassa ja jos takapihalle alkas jäniksiä ruokkimaan... ::)
-
Toivotaan, että siellä vielä hankikelejä tulis ja koirankin kanssa jahtiin pääsis. Nuo jäniksethän tuntuu ainakin meillä olevan tosi kiinnostavia. Kaikilla viime reissuilla jäljitellyt puolisen tuntia ja saanut jäniksen liikkeellekin. Muuten varmaan ois ees tajunnu, mutta kun ovat reppanat vitivalkosia mustassa metässä.
Juoksut muuttaa kyllä joitakin koiria aika paljon. Itellä ollut aiemmin pelkkiä narttuja, jonka takia nyt onkin kokeilussa tuo uros. On ne omat ihmetykset tässäkin elukassa :)
Muuten ei olla ehitty, ku vloppusin käymään nyt. Sää kun vaihtu pakkasen puolelle siitä märkätuhnusta, niin oli taas ku eri koira ois mettään menny. 100-300m ukosta työnteli omiansa menemään. Näyttöihin tuo kuono maassa kulkevan, kun vilahdukselta näky. Sillo tällö jotakin elukoita, todennäköisesti peuroja tai jänöjä käy tuoreemman hajun perässä ettimässä kovemmalla vauhdilla kauempaa. Hirviä ei olla nyt haukkuun saatu. Muutamat löydöt, joista reipasvauhtiset lähdöt ja se siinä.
Viimeisellä reissulla koira oli ihan hyvin perkaamassa yhtä mäkeä, kun autolta tööttäili tukkirekka. Kävin siirtämässä autoa ehkä puolen kilometrin päässä paikasta, jossa olin kun tööttäili. Niin eiköhän tuo pirun apina jo sillä välin ala paniikissa ettiä isäntää >:(
No, vislasin luokse ja kannustin jatkamaan, niin eihän enää tietenkään voi ukkoa jättää.... Jatkettiin sitten varmuuden vuoksi ”käsikädessä” kävelyä hieman hammasta purren :-\
-
Niin eihän se tuo lumen määrä vielä Rovaniemellä ole ongelma, hyvä kun edes lunta yleensäkään on kun näitä lauhoja pitää, mutta epäilen vaan että alkaa nuo juoksut sotkemaan. Sitten jos/kun pennutus onnistuu, niin siinäpä ne alkaa olla jahihommat koiran kans. Pennuthan pyörii sitten jaloissa justiinsa sinne näätäjahdin loppuun sopivasti...
Teeretkin jotensakin hukassa olleet ns. omilta mailta, mutta pitää kai nuita käydä vkonloppuna vähän kattelemassa edes koiran ulkoilutusmielessä. Tuurilla vois haukkuunkin joku pöljä jäädä, mutta en piättele hengitystä.
-
Juoksut alko viikko sitten meilläkin. Sitä ennen käytiin vielä metässä mutta oli niin paha lumikeli ja korppu välissä, ettei koira tahtonut päästä mihinkään.
Meillä koira menee juoksujen aikaan tosi vaisuksi eikä kyllä lenkilläkään mielellään halua juoksuaskelta ottaa. Ruoka kyllä maistuu senkin edestä. Aiemmin ainakin tiputtelu kestäny jopa sen 6vkoa niin ei taida tälle vuodelle olla enää metsään asiaa mutta jospa sitä ilman pyssyä taas tammi-helmikuussa pääsis hiihteleen.
-
Jaa, mie luuli, että Rovaniemen korkeudella ois lunta reippaastikin. Tääl tuli kaakossa eilen ja tänään pikkasen, mutta saa nähä sulavatko kuin nopeesti pois. Toivottavasti viikonloppuna ois vähän ees, niin sais jälkiä ettiä. Jos sais vaikka motitettua jonkun kamelin, niin sais pikkasen tehostettua niitten etsimistä ja kenties varmistusta koiran toimimattomuudesta 8)
Ja onhan se sunnuntaina ilpojahtikin eessä. Jos vaan lunta, niin se on kyllä ohikin sunnuntaina. Voisihan tuota niittenkin jälkiä aamuyöllä käydä vilkuilemassa...
Voihan Junnu pyssyä vielä kantaa näätiä hiihellessä maaliskuun loppuun saakka.
-
Eipä tämä tietty tähän ketjuun kuuluu, mutta pidetään nyt yhtä edes vähän käynnissä.
Kettuja/supeja käytiin kattelemassa.
Laikan retale otti poron haukkuun, kun ei poro päässyt karkuun. Eikä perkele pois millään. Yritettiin sitten miehissä ohjata yhdistelmä kovan tien päälle, että poron kampura sais kovaa maata alle. No sehän perkele hirvas sekosi vähän pusikossa, niin tämä perkele ei kun kiinni, kaatoi poron ja niskaanhan tuo yritti. Silloin pääsin koiraan kiinni ja sain irti.
Tappanuhan se sen poron olisi, jos en olis päässyt väliin. Hirvas kun pääsi jaloilleen, niin juoksee varmaan vieläkin.
Kyllä sillä viettiä piisaa välillä kyllä liiaksi asti, on se jännä että ei tuo hirvi ole niin sytyttänyt, vaikka niitä ammuttukin.
-
Saisihan sitä pyssyä alkuvuodenkin mukana kantaa mutta enempi se on rekvisiittaa meillä päin. En nimittäin ole meidän perän risukoissa ja talousmetsissä nähny ikinä edes näädän jälkiä vaikka jonkin verran tulee suksellakin joka talvi kuljettua.
-
No huh, onpahan Paten laika melkonen jässikkä! Ja pidetään ihmeessä aktiivisena ainakin tämä ketju, niin on ees jossain joskus jotain lueskeltavaa.
Harmi, ettei Junnulla näätiä ole. Meillä löyty muutamatkin jälet vlopun aikana. Ja kamerassa kävi jopa mäyräkin vielä näyttäytymässä. No, ilpon jäliähän sitä tuli etittyä aamusta lähtien. Yks porukka löytykin, mutta olivat jo menneet muille maille. Hirvien jälkiä onneksi löyty sitten muutamia, niin pääs koittamaan. Tien ylitykseen kävelemällä koira merkkaa tuoreet jälet kyllä ja lähtee seuraamaan. Jos en itte sinne lähe tarpomaan, niin viimeistään parin sadan metrin jälkeen tulee kattelee, etteikö mennäkkään? No, sinne siis hiljalleen hiipimällä jälkeä pitkin perässä. Kilometrin verran seurattiin ja toiseen ylitykseen, jota en kierosilmä ollut huomannut aamusta. No, siitä jatkettiin samalla tavalla. Koira jossain siellä parissa sadasssa metrissä eellä, välillä ootteli ja katteli tuleeko ukko peräsä...
Muutama sata metri jälkeä pitkin, niin kattelin, että koira hävis pitemmälle ja tutkassa näytti menevän hyville peurapaikoille. Sitten alotti kierroksen päätteeksi noin 300m päässä haukkumaan. Aika rauhallista haukkua oli ja paikallaan pysy. Pikku hilja vahvistui ja kelloa katellessa oottelin vartin jälkeen yhteydenottoa. Ei tullut. Pari kertaa taisi hirvi hätyytellä, kun vauhtia tuli hetkellisesti ja haukku kiihtyi, kuitenkin jotakuinkin paikallaan pysyi. Kylmäkin alkoi tulla perhana. Tunnin jälkeen kyselin kaverin hiipimään ja tarkastamaan kohteen. Vasan olis saanut ampua. 50m pääs kaveri hiippailemaan, jossa moneen otteeseen ois kuulemma sarvipään ampumaan päässyt. Paikallaan seisonut tympääntyneenä häirikköön. Pyysin kaverin pois ja meinasin juttelemaan lähitielle. Hölmö kun oon, luulin hirven ja itteni välissä olevan koko matkalta tiheän kuusitaimikon. Joten lähdin käppäilee kaverin luo pellon yli...no, eipä ollut taimikkoa vaan juuri harvennettu harva koivikko...siitä tietenkin otti hirvi aika rapsakan karkon, jota muutaman sadan metrin verran koira seurasi. Sitten pois... mutta 1,5h haukkua, eikä vielä havaittavaa halukkuutta omatoimiseen lopettamiseen tai yhteydenottoon ;D
-
Ainahan se pyssy pitäis olla mukana kaiken varalta. On sen tuon oman piskin kanssa oppinut.
Näätiä olisi ja koira niihin ihan hulluna, mutta jäljistyksestä ei tule mitään, kun vauhti ylittää järjen.
Jos jostain kamista tai louhesta yhyttää, niin silloin kannettava pois. Yhdesti oli näätä ontossa hongassa ja yhden kerran vietiin jo narussa yli kilsan päähän, niin löysäyksestä pari minuuttia, niin oli samassa saatanan hongassa repimässä. Noh, kaverin kanssa tuumittiin, että antaahan pojan touhuta. Tehtiin tulet viereen ja paistettiin siinä makkarat. Repi sen hongan kappaleiksi ja lopulta näädällä petti pokka ja puitti viereiseen petäjään.
Noh tulipahan taas yhdelle hirvenpyynti päivälle kaatomerkintä, kun ropsautettiin alas.
Pitäis kait tuo joku aamu ehtiä käydä kaatiksella taas kiertelemässä. Sieltä sitä yleensä saa tuolle vauhdikkaita lenkkejä.
-
Sitten taas perus tissiposki iski taas. En tiedä mistä ihmeestä tuo on tullut, mutta lähti umpeen ketun jäljille ja puolen tunnin jäljittämään jälkeen huomasi olevansa vähän hukassa. Niin mitä silloin tehdään? Pistetään perse kenttään ja aletaan ulvomaan sydäntäsärkevää huutoa niin pitkään, että isäntä antaa merkkiä itsestään. Annoin tänään jonkin aikaa olla, josko älyäisi lähteä hortoilemaan johonkin suuntaan, mutta ei. Ulvonta jatkuu vain ja puolen tunnin aikana paikka siirtyi n. 200 m. Lopulta ajoin autolla kilsan päähän ja vislasin, niin siitä samantien suunta ja lähemmäs. Puoli matkaan ja siihen taas kyselemään suuntaa. Töltillä merkki ja hiippaili autolle. Oikein vikisi ja kiilasi, kun tuli pois, kun vissiin niin paniikissa. Oli toki aika sippikin, kun kahlannut ummessa ketun perässä toistakymmentä kilsaa.
-
;D tuo on mahtavaa!
Myö käytiin aamusta ettimässä jälkiä. Muutamia hirven löytykin. Yks lehmä ja vasa oli jota lähettiin ettimään. Valitettavasti löyty pikkasen naapurin puolelta ja siinä vaiheessa jo meikäläinenkin tuulen päällä, niin reippaasti lähtivät. Siinä se menikin koko aamu... Koiran velipoika kävi löytämässä yhden jälkien jättäjän ja saatteli sen suolle. Sieltä käytiin vielä se ettimässä. Löytykin ja liikahti aika reippaasti, kun menin tuulen päältä. Seuraavaan tien ylitysmahikseen menin vielä kattelemaan olisko jäljet ja olihan se jatkanut. Siihen vein varovasti, josta löytyikin ja haukku saatiin. Siirtyi suolla käytännössä koko ajan hieman noin 40min. Sitten perhana koiruus tulikin ettimään miuta. No, hirmuiset kehut vähän herkkuja ja koitan laittaa takas. Ei minkäänlaista elettä, että ois tajunnu - halunnu :o? No, ei muutakun saattelemaan. Noin sataan metriin asti joutu viemään, ennen kuin meni löytämään uudestaan, ja tietenkin hurja irtoaminen siitä. Ihme kyllä pysy perässä suolta pois, pellon yli ja vielä tienkin yli ja siellä haukku alkoi uudestaan. Parikymmentä minuuttia jatkoi seuraavalla suolla, jonka jälkeen lähti tulemaan taas käymään...aattelin vielä usuttaa, mutta alko olla poika sen verta väsy ja ei innolla syöksynyt takasin päin, niin päätin lopettaa kehujen kera.
Paljon oli positiivista, mutta myös tuttua ongelmaakin. No saapahan nähä tuleeko meistä vielä saalistajia...
-
Taas pitää kirjailla ylös, niin voi kinnipitoaikana sitten ajankuluks lueskella ja analysoida ja nauraa omille kohelluksille.
Aamusella hiukka pitemmät unet ja pikku ukko ja koiruus autoon ja ihmettelemään. Ukot oli jo ajelleet tiet läpi, joten sieltä saatiin kuulla useemman hirven olleen aamusta pellossa, josta suon puolelle menneet. Sieltä aattelin kokeilla löytö-/haukkuharjotusta, vaikkei vasaa joukossa ollutkaan.
Koira lähtikin innokkaasti suht tuoreille ja helposti lumessa seurattaville jäljille... on muuten ollut miulle iso apu tää lumi. Helpottaa koiran lukemista, kun ei ihan automaattisesti linkku aukaistaessa eti hirveä...mutta joo, leveän peltoviemärin yli ratkasu kesti hetken, mutta jäljet oli sen verran kiinnostavat, että hinkua oli selvästi. Ylityksen jälkeen lähti yllättävän hyvin ja löysikin hirvet noin 400m päästä. Siellä pysy jotakuinkin paikallaan hetken, jonka jälkeen hitaasti hieman tuli lähemmäs. Onneksi ei reilua 200 lähemmäs, ettei joutuneet tuulen alle suoraan. 40min haukkui hyvin ja koitettiin 5v pojan kanssa räntäsateessa keksiä kaikkea hauskaa, mitä voi hiljaa tehdä kuusen oksien alla 8)
En tiiä, mikä tuossa nyt taas tuli, kun ihan hyvästä paikallaan olevasta haukuista piti lähtee isäntää ettimään ??? Sieltä sitte ihan reippaalla juoksulla, eikä edes jälkeä pitkin autolle, josta pari haukahdusta...vislasin ja takasin koittamaan. On se ihme, ettei tajua sinne takasin itsestään lähteä, vaikka ollaan tota jo toistettu. Pitää perhana viijä melkeen viereen, että lähtee, mutta sitten kyllä menee ihan innolla. Nytkin lähti taas jälkeä ja löysi hieman kauempaa, josta rivakka karkko, jota ei kauaa seurannut. Oishan ne sieltä vielä varmasti löytynyt, mutta olosuhteet ja aikataulut sen verran huonot, että ajattelin pojan innon säilyttämisen menevän tässä edelle.
No, joka tapauksessa taas ihan hyvää haukkua ja ok löytö. Koitetaan viikolla vielä, josko ehtis käymään.
-
Joku fiksumpi vois muuten kertoa, miten tuon kanssa kannattais noissa tilanteissa tehä? Pitäiskö se mennä hiukka lähemmäs haukkua, että ois heti työntämässä takasin, kun tulee pois? Vai pitäiskö vaan ootella, että lähtee takasin, jos lähtee...
Kaatohan saattaisi auttaa, mutta saa nähä onko tälle syksyä mahdollinen. Tuntuu joka tapauksessa olevan niin rajusti kiinni meikäläisissä, etten usko, että koskaan tulee liian sitkas olemaan.
-
Ruutia peliin, että tulee veren maku suuhun. Jos on vähän niin ja näin, niin ei missään nimessä kannata tyhjiä haukutella. Ja mene ihan viereen, siten että olet tuntumassa, että voi koira morjestaa.
Kun on vetoja, niin ei sinne takaisin tarvi enää viedä.
-
No saatiinhan se! Tänään aamusta ainakin kolme hirveä mottiin. Joukossa yksi vasa. Aika pieni motti oli ja ukot saatiin jotakuinkin ympärille. Vein koiran jäljelle, josta lähti rivakasti. Löys reilusta sadasta metristä, jossa paikallaan haukku ehkä 10min. Sen jälkeen sadan metrin siirtymiseen vasa keulilta nurin ja koira jatkonlehmän perässä. En tiiä huomasko ees vasan kaatoa. No, joka tapauksessa sitkeesti pysy lehmän kannassa. Pysähteli ja ryntäili väliin, välillä anto kyytiä koiralle. Meni useemman tien yli useemman pellon yli ja meikäläisen ja auton ohi melkeen vierestä. Eikä ihme kyllä tullut pois. 45min jouduin viheltää koiran pois, että kerättäisiin käymään kaadolla ja ehtis vielä töihin.
-
Hieno homma! Onnittelut Miikka kaadosta. Jospa se koiruus siitä saa jonkinlaisen ajatuksen siitä mitä pitäs tehdä ja millä työmaalla pysyä vaikka ilmeisesti se varsinainen vasan kaato ei tarinasta päätellen koiralle siinä jahdin aikana oikein iskostunutkaan. Vaan jospa se on veri pankissa, koiran unta nähty ja pisteitä yhistelty.
Rovaniemellä ihmetellään edelleen, että millon ne juoksut alkaa vai alkaako ollenkaan. Pitää ehdotella koiralle näätäjahtia vkonloppuna jos ei muuta. Eipä tuolla ketään muita toisaalta mahda liikkua, että toisaalta todennäköisyydet törmätä toisiin koiriin on aika nolla vaikka peräpää ykskaks yllättäen alkaskin valua.
-
Kiitoksia. Kyllähän tuo anto taas hieman luottoa, varsinkin tuo lehmän seuraaminen ja hyvä haukkuminen. Kaadosta en tiiä kuin paljon oli hyötyä..
Eilen aamusta pääsin laskemaan Reinon pienehköön mottiin, johon ukot laitettiin ympärille. Vähän valitettavasti koiran kannalta näin, mutta viimeinen lupa ja ukkoja jahissa, niin näin mentiin. Edellisyön jälkiä haravoi hetkisen, mutta ei se niitä lähe selvittelee kovinkaan pitkälle. Ohjasin kävellen mäen laitaa, josta ei vieläkään tuoreita löytyny. Otti kuitenkin hajut ehkä 20min hipsimisen jälkeen, mistä löytyivät. Sieltä ihan parin minuutin haukku ja liikkeelle. Vähän matkaa juoksua ja sitten taas hetkeksi haukkuun. Siitä isot kaks juosvat metän reunan myöden ja vasa, jonka perässä koira, kävi pellon reunassa. Siellä sai luodun keuhkoille ja jatkoi ehkä 150m. Koira mukana kaadolle, eikä tullut pois, vaikka meikäläinen oli myöhemmin paikalle. Ja käytöskin oli kaadolla aikalailla erilaista. Vasan karvoja revittiin ihan kunnolla, kun edellisellä vaan vähän nuoleskeltiin..
-
Tuohan kuulostaa lupaavalta. Huippu homma!
Ite kävin lenkillä siten että Laika oli irti ja jämy narussa.
Toista kilsaa umpea jälusti kettua ja haukku päälle. Käskin emännän lähteä toisen koiran kotiin ja soitin kaverit apuun, kun tiesin mitä oli luvassa.
Kuitupinon alle oli kaivautunut ja kettu haukussa. Toista tuntia haukkui, ennenkuin pääsi kaverit paikalle pyssyjen ja terrin kanssa. Noh eihän sitä laikaa saatu pois, niin passitettiin ja alettiin kaivamaan kettua näkösälle. Ketulla petti pokka ja oli mennyt liian lähelle koiraa ja haukku loppui välittömästi.
Hyi saatana kun vedin ketun pois ja koira tuli samalla vedolla pois ja kapinen perkele oli se kettu. No ei muuta kuin kotona piski suihkuun ja mäntysuopapesu ympäriinsä. Simparica kuuri tuolla on ollut jo monta syksyä varuilta päällä.
-
On tuo Paten laika aika raju ketunpoistaja! Kapiset on kyllä iljettäviä. Hyvä poisto joka tapauksessa.
Mie kävin tänään vähän kiertelee, mut ei löytynyt hirveä. Koitettava joku haukuttava ettiä vielä, jos sais pitempää haukkua aikaseksi.
-
Juu. Nuo kapiset on kyllä perseestä. Tässä kaatopaikan ympärillä jonkinmoinen epidemia. Ja tietty sitten tähän jäävätkin helpon evään perässä. Taitaa 20-30 kettua tässä kohdata syksyssä loppunsa, mutta ei tuo oikein ota harventuakseen kanta. Supeja onneksi vielä harvakseltaan.
Viikonloppuna oli tarkoitus lähteä kaverin kanssa sivakoimaan ja kiertelemään peltosaarekkeita anoppilaan, nostelkoot laikuli pupuja piiloistansa. Säästyypi anopin elintärkeät pensaat.
-
Saitteko kerättyä ristiturvat talteen?
Meillä ois huomenna viimeinen yritys hirvien haukkumiseen tällä kaudella. Olis ollu mukava, jos ois ollu sen verta lunta, jotta ois löytö ollut helpompi varmistaa. No, nyt mennään hiukka arvalla pari paikkaa kiertämään siinä toivossa, että alueella olis joku höröturpa.
-
Selkä pätkähti niin jumiin, ettei yhtään mihinkään päässyt.
Kinkun jämiä sohvalla ja pientä käppäilyä ympäriinsä.
Lunta on täällä ihan helvetisti. Ei koiria ole hirville päästetty enää viikkoihin. Suksihommina pyynnit ollu. Just tuossa luin jostain, että melkein 40 vuotta, kun Koillismaalla ollut näin paljon lunta.
-
No voi perkele, toivottavasti löysää pian, että pääsee hiihtelee ja nauttimaan lumesta ;D
Täällä taas ei oo lunta yhtään ja pimeetä ku... Paljoa en ees vaatis, mut ees hiukka, niin näkis vähän kytistelemään ja sais ihmetellä jälkiä. Eikä tuo hiihtelemään lähtökään hullummalta kuullostais, jos olis enempikin lunta.
Tänää koitettiin hirviä ettiä, mutta eipä vaan löydetty perhana. Olis ollu kiva nähä miten kaadon jälkeen olis homma toiminu. No, onpahan sen verta harva hirvien talvikanta meillä, että aika huoletta voidaan Reinon kanssa näätiä ja supeja ettiä ja toivoa sikoja.
-
Sukset vaihtui pätkiin. Koillismaalla kuin keväthanget konsanaan. Just kävin aamulenkin järvellä ja iltapäivällä toinen. Saa koirat kilsoja alle ennen pakkasten lepokautta
-
Jaahas, tuli kaakkoonkin lumet maahan. Muutamia sikoja kuulemma jahtailleetkin. Eipä oo oman seuran alueelta vielä jälkiä löytynyt, eikä sen puoleen varmaan tarvii taas töitten takia jahata vaikka löytyisikin... No, toivotaan, että siat ymmärtäis viikonloppuina parkkeerata alueelle ;D
Kausi alkaa lähentyä loppua ja hiljaista on ollut viime aikoina koiran kanssa. Eihän se toki syksystäkään ihan mitään ilotulitusta ollut, mutta taas pitemmällä otannalla kun tarkastelee, niin onhan sitä eteenpäin koira toiminnassaan menny. On sitä kyllä syksyn mittaan ukkokin koittanut edesauttaa parhaansa mukaan. On koitettu elukoita ettiä ja tukena olla, kirottu koiran typeryyttä, omaa typeryyttä ja elukoitten typeryyttä. Mutta loppujen lopuksi ollaan varmaan koiruuden kanssa molemmat opittu toisistamme ja kohteista paljon. Joten vaikkei riistatilanteita enää kauden lopulle tulisikaan, niin suht hyvillä mielin voidaan lähteä jälkitreenejä tekemään kesällä ja asettamaan ens syksyn odotukset liian korkeelle, niin saa taas pudota pohjalle elokuussa...
-
Joopasen joo. Kylläpä se on tämä jahtikausi käytännössä taputeltu. Tai ollu jo kohta parisen kuukautta. Aattelin vielä joskus marraskuussa, että koiran kans ois päässy kevättalvella näätäjahtiin, vaan eipä nyt ollu oikein käypäset kortit. Jostakin syystä oli nämä juoksut ihan poikkeukselliset, (hormonien vuoksi?) koiralla kupoli aika sekasin pitkän aikaa ja hyvin haasteellinen oli astutus-projektikin. Koira rakenteli juoksuja vähintään ne kuukauden päivät, olivat kuukauden aiempaa kiertoa myöhässä ja sitten kun ne varsinaisesti alko, niin se tiputtelukin kesti melkein tasan kuukauden. Eikä varmasti osunu tärppi-päivät mihinkään ohjeeseen/sääntöön vaikka miten laski ja merkit oli mitä sattuu. Onneksi oli uros lähellä ja lepposa meininki. Pääasia nyt tässä vaiheessa ois, että saatas terveitä (ja myöhemmin pelaavaksi osoittautuvia) pentuja mualimaan. Koiran käytös nyt näyttää vahvasti siltä, että jotakin siellä tapahtuu, mutta ens viikolla vielä varmistetaan asia ultrassa.
Jospa ens syksynä sitten päästään Mirkun kanssa taas metästelemään entisellä hyvällä innolla, eikä nuo juoksut satu ihan kesken kauden. Jos normikierrolla mennään eli reilu 8 kk edellisen juoksun lopusta niin menee vähän jännäksi. :-\ Jos taas ovat kuukauden myöhässä kuten nämä juoksut, niin menee ainakin lokakuulle, ehkä jopa loppupuolelle, jolloin saattaa jo lumitilannekin olla meillä semmonen, ettei oo niin haitaksi enää. Toisekseen aiemmat juoksut Mirkulla on ollu semmoset, että tiputellaan pahimmat alta pois ja sitten vaan heti mettään, eli aiemmat syysjuoksut ei sotkenu kuvioita paljoakaan (tosin alkoivat jo elokuussa). Juoksujen siirtohan se ois kans yks vaihtoehto, mutta eipä tuosta toinna vielä murehtia tai miettiä. Jos nyt tämän kevään ja pentuhärdellin ihmettelee tässä välissä ja alkaa sitten sitä syksyä taas odottelemaan...
-
Meinaatko vielä pennuttaa uudestaan? Jos et, niin ei muuta kuin leikkautat sen koiran, niin ei juoksut ja muiden koirien kuseskentelut haittaa. Varmatoimisempi kuin urkit sen jälkeen.
-
Meinaan pennuttaa. Kuten tuossa kirjoitinkin, niin ei tuolla oo aiemmin ollu juoksuista mitään haittaa. Tippasu ku alkaa riittelee, niin ei muuta ku linkku irti ja haukku raikaa.
Vaan ens syksynähän tuon sitten näkee, miten menee.
-
Jokos siellä kuarakaisella on pentuja tullut?
Tääl koitetaan alotella pyörälenkkejä, kun olosuhteet ja aikataulut antaamukavasti myöten. Pitäs kaivella karhunrasvojakin pakkasesta ja aktivoitua jälen tekoon. Alkaa tuo muutenkin kevät aika mukavasti lähentyä ja tarkkailtavaa löytyy koko ajan lisää.
-
Jooo torstaita vasten yöllä kuulu eka parkasu. Seitsemän hyvinkin tervettä pentua kaikkiaan, 5 urosta ja 2 narttua. 3 urosta on vielä metsästävää kotia vailla.
Tormakoita pentuja kyllä ja nopeaan kasvavat. Jännä nuita on seurailla, vaikkei oo itelle tarkotuskaan tästä yhtään jättää. Mutta selvät on merkit, että kovia mehtäkoiria on tulossa! 8) :D
Taitaa meillä vielä ehtiä tuon emokoiran kanssa pieniä hiihtolenkkejäkin tekemään...
-
:D hieno juttu!
Toivottavasti löytyy hyvät kodit kaikille, niin alkaa parin vuoden päästä tulosta syntymään.
Meillä pyyhkäs hieman lumia maahan, joten pitää varmaan huomen aamusta aktivoitua pien kierros tekemään, jos sattuis nähä nallen kulkua jossain. Kuulemma alkaa olla ainakin muutamia jo liikkeellä. Ja kunhan tulee nättejä lämpimiä päiviä, niin kaivetaan jousi kainaloon ja lähetään Reinon kanssa istumaan majavapassiin. Katotaan kestääkö hermo olla hiljaa ja paikallaan ;)
-
Kyllä on nyt koirat ja itsekkin saanut lenkkiä, kun oikein muuta tekemistä ole kuin lenkittää joko koiria tai sitten noita muita perheenjäseniä.
Normaalisti näin keväät on kiivainta aikaa jäähallilla pojan kiekon parissa ja siihen pelit ja turnaukset. Koko talvi kun menee 5 iltaa viikossa hallilla, niin muu tekeminen on vaisua.
Nyt ihan ihmeissään tuon vapaa ajan kanssa.
Lunta vielä toista metriä ja ok hanget, joten sukset kuluu
-
On muuten ihan sama homma, että koira on saanut lenkkiä reilusti normaalia enemmän. Erona vaan, että meillä on lenkit saanut tehä pyörän kanssa läpi talven. Nyt tullut oltua mökkeilemässä viiikon verran, niin täällä vielä hieman enempi tulee maastossa seikkailtua.
On aika mahtavaa kyllä, kun alkaa täällä luonto heräilemään ja kevät loikkia isoilla askelilla eteenpäin. Voi koiran ja pikku miehen kanssa seurailla muuttolintujen paluuta ja paljon muuta ihmeteltävää...
-
Nuolukivet viety, toista metriä lunta ja aivan huippuhanget ja hiihtokelit. Pääsiäinen ja nyt tämä viikko, niin 10-20 kilsaa päivässä on tullut, riippuen kuinka pitkän lounastauon on etätöiden välissä pitänyt...
Pakastin on ainut, mikä alkaa huolestuttamaan. Niin pienet nuo lupamäärät, että jäänyt lihan ja luiden määrät sen verta pieniksi, että kuukauden päästä saa jo sulattaa ison arkku pakastimen.
-
On tullut juoksutettua koiraa nyt joka aamu heti herätyksen jälkeen sellainen tunnin lenkki fillarin kanssa. On kyllä ihan mukavaa touhua täällä mökkimaaston hiekkateillä. Öiset hirven jäljet näkyy ihan mukavasti ja koira merkkailee tuoreet aika mukavasti. Kun kuljetaan vastaiseen, niin alkaa välistä nokka hakemaan rajusti hajuja ilmasta. Silloin tietää puristaa rajummin tankoa...pari kertaa on joutunut keräilemään, kun ei oo varautunut. Eli on tainnut jotain jäädä takaraivoon koiralle. Verrattuna viime kesän kulkemisiin on ero aika huomattava. Mutta saapa nähdä sitten syksyllä...
Valitettavasti karhun jälkiä ei ole nähty ja ensimmäiset suden jäljet on jo bongattu.
-
Eipä tuo auta kuin lähteä käymään pikalenkki hangella. Tällä tahdilla ei toukokuussa lumet/jäät lähde. Ensi viikolle lupaa vielä hyviä yöpakkasia.
-
;)on kyllä hauskaa. Ite kävin ennen saunaa koiruuden ja naperon kanssa löytämässä ensimmäiset korvasienet ja kiroilin päivällä, kun ei löydy kuhia alle 10m syvyydestä mistään jigailtavaksi... Suomi on pitkä maa. Tosin eipä tuo oo vasta, kun reilun viikon/kahen verran ollu auki Saimaan tää kulmakaan.
-
Nyt näyttää, että yöpakkaset loppuu ja sukset saa laittaa telakalle.
-
..jepjep, 21C ja pitäs perunamaata alkaa mökille muokkaamaan...
Vähän touhua tuli lisää, kun kkun otin tuohon laikan kaveriksi...
-
Pyörälenkkeilyä jatkettu ja jälkiä etsitty liinan kanssa. Onpahan hiukka kiinnostavaa tekemistä koiralle ja ukolle. Hirvien ja mäyrän jäljet miltei joka aamuisia, jotka tekisi koiran mieli lähteä selvittämään.
Vajaa pari tuntista karhun jälkeä liinattiin viime viikolla (ja toki varmistettua, että nalle on jo tuolta teiden väliltä poistunut). Alkuun oli hiekkatiellä ja penkereellä hieman sellaista pyörimistä, että aattelin lähteekö lainkaan sujumaan. Siitä parikymmentä metriä tiheikön puolelta sitten alkoi vetämään ihan kunnolla. Melkoista pusikkoa aika vauhdikkaasti mentiin. Ehkä parin sadan metrin jälkeen oli mutalaikussa mieltälämmittävä takatassun jälki. Siitä noustiin ehkä pari sataa metriä rinteen päälle, josta löytyi sontaläjä. Jatkettiin ja saavuttiin merkatuille jäljille tiellä, johon lopetettiin.
Tuntuu, että aika vauhdikkaasti on tuon kanssa paras mennä jälkeä, jos vaan vetoa löytyy. Heti, kun alkaa ukko hidastaa ja stoppailla liinasta, niin koira alkaa ihmettelemään, ollaanko tässä oikeissa hommissa... Riistaverien puutetta, tietenkin toteaa kovat karhumiehet. Voihan tuo olla sitä, mutta koitanpahan silti ihan kiusallani töitä tehdä, jotta jäljen nosto ja seuraaminen vahvistuisi. Saatettaisiin syksyllä sitten päästä ihan kokeilemaan, onko löytöön tai haukkuun mahdollisuuksia.
-
Onhan tuo harrastusta, mutta itse tuumin tuon homman turhaksi. Joku oppii jäljelle, joku ei. Jälkiä vedetty ja opetettu, niin paskat. Viime syksynä kun laitoin tuoreelle aikuisen hirven jäljelle ja sitä se kävi muutaman sata metriä nuuhkaamassa ja sitten häntä suorana takasi ja pyrki toiseen suuntaan. Minä hermostuin, että tyhmähän sinä olet, tuonne päin ja usutin koiran uudestaan jäljelle.
Piski meni sata metriä näköetäisyydeltä, kiersi minut parin sadan metrin päästä ja ei kun takajäljen suuntaan. Minä noiduin ja mekastin, että voi vittu tuon kanssa, kun kilometristä alkoi haukku ja ammuin vasaporukan niille sijoilleen...
-
:) Juu voihan se olla, että ihan turhaa touhua on. Ja niin kauan, kun ei ukot haista tai näe niitä hajujälkiä, joita koira seuraa, niin vaikea se on kenenkään sanoa varmuutta asiaan.
Ite oon tuon ajatellut niin, että jokainen nenänkäyttötreeni, mitä tehdään koiran kanssa on sille hyvä treeni. Aika paljon paremmin tuntuu nuo haistelu/ajattelutreenit väsyttävän koiraa, verrattuna vaikka juoksuttamiseen. Uskon, että kun noita treenaillaan, niin hommaan keskittyminen paranee ja kestävyys sekä maltti siihen touhuun kehittyy. Sitten vielä koitan hajutreenit aina tehdä niillä riistanhajuilla, joille toivon koiran menevän muutenkin. Karhun ja sian jälkiä nyt aktiivisen liikkumisen aikana liinataan mahdollisuuksien mukaan. Nyt on kerran viikossa päästy jommankumman jälkiä haistamaan ja paria sataa metriä ollaan vähintään treenattu. En usko, että tuosta haittaakaan olisi. Päästiin liinaamalla laittamaan sikoja liikkeellekin, josta kaadolle asti liinaamalla saatiin kanssa ihan palkitseva treeni. Matkalla vielä liinahaukku 10m päähän puskassa jurottavaan sikaan ;D
Ja sen, minkä koen tuossa ehkä parhaimpana asiana on, että itse oppii. Olen tuossa oppinut kyseisen koiran jäljen merkkauksesta tosi paljon ja siitä, että milloin ollaan jäljellä ja milloin ei. Olen oppinut luottamaan koiraan todella paljon paremmin. Jäljen seuraaminen on parantunut valtavasti viimeisen vuoden aikana. Toki asiaan vaikuttanut varmasti aikuistuminen isolta osin. Mutten näe mitään syytä olla vahvistamatta tätä ominaisuutta, minkä toivoisin olevan vahva ja jokaei varmasti tällä yksilöllä se vahvin osa-alue ole luonnostaan.
Se, että luonnollisia jälkiä ei välttämättä tule eteen kovinkaan usein, on pistänyt tekemään noita villasukkajälkiä. Niistä en tiedä, kuinka luonnollinen haju on tai yhdistääkö lainkaan sitä oikeaan elukkaan. Kuitenkin koira noita selkeästi merkkaa ja hyvin jälkiä ratkoo, joten tuolloin treeni nenänkäytölle varmasti on toimiva. Syksyllä pitää alkaa opiskelemaan jäljellä koiran käytöksestä sitä, milloin se kannattaa liinasta löysätä irti. Usein tuli aiemmin löysättyä liian aikaisin, jolloin vajaa kiinnostus jälkeen aiheutti jäljen hävittämisen ja säheltämisen, jolloin koira sekä isäntä olivat totaalisen pihalla touhusta. Nyt viimoisella sian jäljellä asiaa mietinkin ja ehkä olisi onnistunut jopa. Mutta se jää syksylle se kokeilu.
En tiiä muuten mikä siinä on, mutta tuo oma koiraa on mennyt noin 90% ainakin hirvenjäljistä ensin takajälkeen. Siellä käynyt sen pari sataa metriä ainakin, jonka jälkeen ympäri ja toisesta suunnasta sitten löytö...
Nyt vetämään laikaa soutuveneen perässä.
-
Itsellä on niin vahvasti ilmavainuiset koirat, etteivät oikein millään jäljestä jaksa kiinnostua.
Ja toinen menee niin lujaa, ettei pysy jäljellä millään. Raanakon jäljkeäkin yritti mennä neljääkymppiä ees taas, niin eihän se onnistunut.
Liimaamalla malttaa paremmin, eikä pääse hosumaan.
Mutta eipä tuossa, ollaan raanakoille puskettu pelikoirat kärkeen ja sitten kokeillaan noita viimeisenä toivonsa.
Karhulle tietty olisi hyvä tuo jälkivainuinen, mutta hirvelle nyt ihan sama, kunhan löytää.
-
Juu, kyl se on varmasti turhanpäiväistä alkaa jälkiä tekemään koiralle, joka ilmasta haluaa sitä pääsääntöisesti hakea. Jos koiralla raju kiinnostus kyseiseen elukkaan on, niin uskon sen kyllä hajun löytävän maasta sekä ilmasta ja hiljalleen siinä hommassa parantuvan, kun haistellessaan harjaantuu.
Oma koira ei varmastikaan oo se superkoira, joka ei treeniä tarvii. Eikä se oo niin kiinnostunut, että itekseen karhun tai sian ois kaivanut ylös, niin uskon et treenillä voidaan koittaa vahvistaa. Jos joskus tuolla karhun tai sian makuulta ylös saan, niin kyllä varmasti hymyilyttää. Mutta vaikkei, niin hihnan takapäähän on ainakin tullut paljon kehitystä joka tapauksessa ;D
Ostin huvikseni pelastusliivit koiralle, josko pitempää matkaa vois vejellä tuolla järven selällä...
-
Pikku vinkkinä tuohon karhuhommaan. Itse huomannut, että monesti karhun jälkeä mennessään tai hakiessaan koira ei haista jälkeä maasta, vaan puolen metrin korkeudelta risuista ja puista. Ollaan annettu itsellemme ymmärtää, että olisiko jopa karhun hengitys mikä jättää kovemman hajujälhen kuin tassut.
Monelta koiralta huomattu kyseinen ilmiö.
-
Huomannut myös, että ottaa paljon useammin hajuja risuista ja varsinkin kuusen oksista, kuin muulla riistalla. Voihan se olla, että se on hengityskin, josta se hajujälki niihin tulee. Ite oon ajatellut vaan, että pyyhkässyt turkki siihen hajut. Kuitenkin omasta mielestä on karhusta jäätävä aika vahva jälki maahankin. Toki pehmeessä maassa iso ja pehmeä tassu ei välttämättä maata riko niin, että haju olisi yhtä selvä mitä esim. hirvellä. Mutta jos koira pystyy supia tai mäyrääkin jäljittämään, niin ei se siitä hajujäljen heikkoudesta silloin miun mielestä voi jäähä kiinni.
..mutta joo kyllähän tuo kannattaa huomioida jäljellä ja seurata koiran toimintaa tuosltakin kantilta. Voi taas paljastaa jotain uutta :D
-
Hyvää treeniä on tuommonen, mitä oot Miikka harjottanu. Ei se hukkaan mee. Piän, että melkeinpä kaikki mitä koiran kanssa tehdään yhdessä ja koiralla joutuu prosessorit töihin on hyväksi (näin metsästyskauden ulkopuolella).
En oo karhun jäljestyksen asiantuntija, enkä tiiä miten vahvasti se haisee, mutta kyllä mie oon huomannu ja kuullu muiltakin, että hyvänokkanen koira ottaa vahvan hajujäljen joku 20cm pinnasta ja vaikka puol metriä syrjästä, jos vain malttia siihen jäljen seuraamiseen on. Vaikka mulla tämä narttu ottaa hyvin ilmasta hajun (löytää esim linnut puusta), niin kun pentuna treenasin sitä muutamia kertoja verijäljillä ja useammin meton siivillä, niin kyllä se homman oppi siinä määrin, että kun ns. oikeaa verijälkeä toissa keväänä kokeiltiin, niin kouluttajakin ihmetteli, että montako kertaa tuo koira on ollu verijäljellä kun noin hyvin vetää. Senhän se (ns. ilmavainusena) tieten tekee, että jos pääsee tuuleen alle, niin se oikasee, mutta eipä tuo minua haittaa, kun en oo tyylipisteitä jakamassa enkä kinuamassa. 8)
-
Hyvää treeniä on tuommonen, mitä oot Miikka harjottanu. Ei se hukkaan mee. Piän, että melkeinpä kaikki mitä koiran kanssa tehdään yhdessä ja koiralla joutuu prosessorit töihin on hyväksi (näin metsästyskauden ulkopuolella)
Mie luulen kanssa. Ja uskon, että kaikki yhdessä touhuaminen kasvattaa luottamusta ja ymmärrystä ukon ja isännän välillä.
Nyt helteillä on tuskasta jälkien teko. Ajattelinpa kuitenkin koittaa, kun se useesti karhun alotusaikoihinkin tuppaa olemaan melkoista paahdetta. Illasta yhdentoista kulmilla kävin tossuttelemassa villasukkajäljen. Tienylityksestä lähtö ja seuraavan tien yli lopetus. Noin 300m jäljen pituus. En alkanut heräilemään lomalla kellon kanssa, joten 10 tuntinen jälki koitettiin nostaa aamulla.
Tieltä löytyi, mutta vastakarvaan taas lähettiin...en tiiä miksi se niin tekee. Nyt tossa jälkeen mietin, että sitä laitaa tietä taas kuljettiin, josta jälki tulee tiellä, joten sinnehän se varmasti helpommin vetää...mutta mutta ???
No, käytiin jäljen alussa ja sieltä takasin ja oikeeseen suuntaan. Sittenhän se ajo sen ihan nätisti. Miusta ei isoa eroa, ehkä joutui hiukka hitaammin menemään ja tarkemmin jälkeä hakemaan, mutta aika olematon ero. Kuivalla jäkäläkalliolla meni hiukka harhaan, mutta haki takas jäljelle nopeesti. Sieltä lopussa vielä soratien yli ihan nätisti.
Ei koira noissa ihan turisti ole, mutta oikeita jälkiä pitää ajaa vielä paljon, jotta varmuutta saahaan..
Ps. Offtopic, Pentukoiralle vedellyt villisian sorkkia pihatien yli puskien läpi. Tuntuu ihan eri tyylillä menevän. Intopinkeenä vetää hihna kireellä. Voi vaatia isompana hieman erityyppistä treeniä...
-
Oliko se Harmaja se tuo pentu? Niille hän monesti tuo jäljen nykertäminen on kohtuu luontaista.
-
Karhukoiran pentu. Kovin on ylipäätänsä maassa olevista hajuista kiinnostunut.
Yhden aika mallikkaasti toimivan harmaan kehitystä ja touhuja saanut seurailla läheltä tässä useemman vuoden. On melkosta nyhräämistä, mutta jos vetoa jäljelle on, niin melko varma voi olla, että sieltä se jäljen päästä löytyy...toki voi viedä jonnin aikaa.
Mukava oli iltaulkoilulla huomata, että vetoa olis ollut laikalla rajusti, kun tuore haju tuli tuulen mukana kuonoon. Hetki piti ettiä, mutta löyty soralta tuoreet hirven jälet.
-
Kaverilla kku ja menee kyllä hirvelle jälki kerrallaan. Välillä oikein tympii, kun tietää, ettei kaukana ole, mutta jotain syönnöstä perkaa. Ei ole ikinä huomattu, että olis oikein paljoa oikonut tuulella.
-
Olisihan se karhuhommia ajatellen mahtavaa, jos siitä suht jälkitarkka tulis.
Alkaapahan jo nousta lämpö koirajahtiin. Sikoja vaikuttaisi olevan enempi, ku viime kesänä. Se tietenkään tarkota, että niitä olis syssymmällä vielä alueella...
Karhuillekin on hyvissä paikoissa kaurapeltoja ja mustikkaa on tulossa paljon. Voi toki olla, että iso määrä mustikkaa pitää nallet metässä, jolloin voi olla vaikeeta. Toisekseen alkaa kaurakin kypsymään ja voi olla puintikunnossa ennen jahtia...
Hirviäkin pitäs löytyä haukuttavaksi asti. Ja useammassa kamerassa on mäyrät käyneet. Pitää muutamia jälkitreenejä vielä touhuta.
Kaudelle tavoitteeksi vois asettaa, että saataisiin pidennettyä ja varmistettua hirvityöskentelyä jonkin verran. Ja varsinkin löytöä parannettua. Ja tietenkin ainakin yksi kaato, joka mieluiten hyvän haukun päätteeksi.
Siolle toivoisin vähintään yhtä sellaista kertaa, että olis mahdollista koiran saada haukku päälle. Näkis miten onnistuu. Ja toki toiveena kaato.
Karhulle toivois haukkutilannetta. Molemmilla elukoilla löytö olisi mahtavaa.
-
Itsellä mielenkiintoinen syksy tiedossa. Jämystä jännitetään, oliko viime syksyn viimeiset tilanteet niin pahoja, että olisivat jääneet takaraivoon. Pitää tässä käydä muutamia kertoja ampumaradoilla lenkki pätkän kanssa katsomassa, mitä tuumii paukuista.
Jos ei olis ja alkais hommat varmentumaan, niin hyvä.
Laikan kanssa touhutaan ilman odotuksia, aina kuin vain aikaa on, niin pojan ja Laikan kanssa käydään pyörähtelemässä metsästelemässä mitä milloinkin. Alkaa elokuussa sorsan pyynnillä, kunhan aamun reissu jämyn kanssa on pulkassa.
Loukkuja pitäis viedä, on supeja nähneet ja kapisia kettuja tuossa kaatopaikan nurkilla, siitä kapista se tympeä vitsaus tuohon seutuun tuli, pakko antaa koiralle simparicakuuri koko pyyntiajan.
-
Toivotaan, ettei jämy muista koko hommaa. Totuttelua varmaan kannattaa silti tehdä ihan reilusti. Mie otin viime viikolla molemmat koirat konttiin, kun mentiin porukalla radalle. Olin hetken koirien kanssa parin sadan metrin päässä ja tungin pennulle nakkia suuhun paukkujen seassa. Ei oikein mitenkään reagoinut. Sitten ajoin auton noin sadan metrin päähän ja jätin kontin auki, pois radalta päin ja menin itekin ampumaan. Välillä kävin vilkuilemassa. Viimeisellä kerralla molemmat heräili, kun menin...
-
Kirjataas hieman taas päiväkirjaan... :)
Ilta/yöpyöräillessä käyty tekee noin 10km lenkkejä. Aika läähätystä on, mutta ihan kivasti kulkee. Loppupuolella saattaa olla, että hissukseen ravailee hiukka takaviistossa...mut sit tulee haju nokkaan, niin taas o flexi tapissaan ja mennään täysillä. Hiukka myös ollaan uiskenneltu. Kuhan viilenee, niin töpötellään jälkitreeniä. Pennulle vedin villisian sorkkaa reilun 50m mettään eilen. Olipahan intoa ja vetoa. Pitää varmaan sille alkaa tehä nappulajälkeä, jotta hieman rauhallisemmin ja tarkemmin opettelis heti alusta.
Saattas olla mahollista lähtee poronhoitoalueelle nallukkajahtiin pidennetyksi viikonlopuksi alkukaudesta. Hirveesti kiinnostaisi lähtee kattomaan ja opettelemaan. Melko turha reissuaan tuo tulis tilanteiden tai saaliin kannalta olemaan, mutta ukko varmasti oppia paljon. Voihan se olla, että koiruuskin vähän laajentaisi hakua avoimemmassa metässä. No, saisihan sitä dieseliä palamaan, perseen puutumaan, univelat kohilleen...
-
Nartulla juoksut päällä kuin tilattuna, joten syksy voi mennä kohtuullisesti sen osalta. Talven juoksuihin jos pukkaiskin kaverin tarhaan ja teettäis pennut. Sen jälkeen leikkauttais, niin ei tarvi juoksuista huolehtia.
Auttaa kuiten vähän nuo toimenpiteet, että sais hyvä elämän edellä ja toivottavasti välttää narttujen taudit vanhempana.
Laikan kohtalo tällä hetkellä vähän kysymysmerkkinä. Hävitänkö vai pistänkö vain evakkoon kotitilalle.
-
Lisäksi alkaa jo nämä hiton narulenkit kyllä niin tympimään, että olis jo aika päästää piskit irralleen.
-
Kieltämättä alkais olla aika päästää koira vapaalle. Mäyrän kanssaan saa jo 1.8. pelata, jos ei muita elukoita häiritä. Sen verran uskallan omaan laikaan luottaa, että jos tuoreelle mäyrän hajulle pääsee, niin ei ongelmaa. Pyörän kanssa mentiin pari iltaa sitte aika kovaa, kun oli mökkitiellä mäyrä kävelyllä, kun tultiin lenkiltä...
On näissä kahessa omassa iso ero ollut pentuaikana. Laika ei pariakymmentä metriä kauemmas kovin herkällä erehtynyt lenkittäessäkään. Luoksetulo opettelu oli naurettavan helppoa ja periaatteessa nyt kolmivuotisenakin voisi lenkittää melko luottavaisesti irrallaan. Pysähtyy karjasemalla ja tulee luokse, jos ei nyt ihan nokan edestä elukka juokse. Kkk pennun kanssa saa perhana vielä tehä rajusti töitä, jos meinaa, että metsästä lähdön ajankohdan päättää ukko. Vaikka on paljon persompi ruoalle ku laika, niin silti on haastava voittaa huomio, kun alkaa joku ”omajuttu” kiinnostaa. Muutenkin on luonteeltaan kovempi päinen, eikä niin herkästä hätkähdä. Ammuskelut, ukkoset, moottorisahat, veneessä olemiset, vanhojen kattopeltien päältä kävelyt, vahatuissa rappukäytävissä kävelyt on kaikki melkolailla isompaa huomiota herättämättä tuttuja juttuja.
En usko, että riistaverien herättelyä tarvitaan, mutta nyt tarviis tahkota pirusti tottelevaisuutta ja käytöskoulua, jotta ois omasta mielestä miellyttävää jahtia tulevaisuudessa tiedossa. Saapa nähä miten onnistutaan. Ei oikein itteä kiehdo ootella koiraa pois metsästä yöhön asti, saati sitten syöksyillä kiinni karkon jälkeisillä tienylityksillä. No, tässä sitä taas opetellaan ja tulos nähdään tulevaisuudessa.
PS. Tuli sitten aika tiukat ilmoitusvelvollisuudet koiran Karhulle koulutukseen. Mahtaa olla erävalvojilla spostit täynnä syksyn mittaan
-
Kuulostaa tutulta, laika on vieläkin kävelylenkeillä emännän kanssa irrallaan. Käy omat lenkkinsä ja pysyy mukana. Jos ei kettua satu sopivasti hollille. Pöllyyttää muuten sen pari kilsaa poroja etc, mutta tulee omia jälkiään takaisin.
Karhukoira on nykyään kyllä jo tosi hyvällä mallilla toimivuuden suhteen. Rinnastan täysin harmaaseen. Harmaassakin ihan villasukka kampetta tosi paljon.
Näissä kahdessa rodussa on vain minulle yksi piirre, mitä en koirassa sulata yhtään ja aiheuttaa välittömän vajauksen kalustoon.
Ja se on se äriseminen. Tuntuu, että noissa on edelleen enemmän niitä ranteista näykkijöitä, kuin hyväluonteisia koiria. Yhtään harmaata en mene rapsuttamaan huolimattomasti ikinä ja vasta meinasi se kaverin karhukoira käydä pojan releisiin kiinni, kun erehtyi menemään liian lähelle. Tosi hyvä koira metsässä, mutta omasta pihasta tulisi lähtö välittömästi.
-
Miulla on liian vähäinen otanta, että osaisin sanoa eri rotujen ärrääjistä kovin paljoa. Mutta on minunkin mielestä ihan pirun ärsyttävä piirre koirassa. Rasittaa itteä kaikista eniten, jos et uskalla luottaa koiraan, ettei pure ihmisiä ”syyttä suotta”.
Oma laika on mahtava luonne sen puoleen, ettei rähinöitä sen kanssa oo paljoa tullut. Ainut mikä sillä on, niin mustasukkaisuutta meikäläisen puoleen jonkun verran. Sekin reagointi koitettava kitkee pois :-[
Kkk edustajista jonkun verran lukenut rähisijöistä, ”karheista” luonteista ja kaadon päältä vihasista. Ite kyllä koittanut heti lähtökohtasesti varautua näihin. Pyritään paljon ihmisten kanssa törmäilemään ja vapaana olemaan mahdollisimman paljon. Tykkäs pirusti näykkiä alkuun, mutta saanut sen melkeen karsittua. Toisten koirien kanssa ollaan koitettu mahdollisuuksien mukaan olla tekemisissä, mutta ainakin tuolla laikalla se reagointi tuli vasta sukukypsyyden myötä. Eli silloin oltava varsinkin toisten ruosteen kanssa tekemisissä. Kaadolla tapahtuvaan ärinään vaikea keksiä keinoa ennakkoon? Laikan kanssa ollaan hirvijahdissa aamusta aina käyty porukkaa moikkaamassa, jotta koira tunnistaisi mahdollisella kaadolla tulijat ”omiksi”. Samaa meinasin pennun kanssakin tehdä. Saapahan taas nähdä...
-
Itse olen tullut siihen tulokseen, että kolme syytä. Koiraa ei ole sosialistettu yhtään muihin ihmisiin. Koira on liian korkealla hierarkiassa ja ei mitään kuria. Koira on pieksetty niin araksi tai luonteeltaan niin arka, että toksii epävarmuuttaan.
-
Ihan samaan tulokseen itekin tullut, poislukien, etten ainakaan ite ole tajunnut vielä törmänneeni pahasti piestyyn koiraan. Nykyisellään tuppaa olemaan enempi ”kullannuppuja” joita ei laiteta ruotuun tai sitten tarhassa 90% elämästään viettäviä, joilla ei sosiaalistaelämää.
No, eipä tässä uskalla alkaa henkseleitään yhtään paukuttelemaan, pitää vaan koittaa luottaa siihen, että on valinnut pennut hyvin ja koittaa tehdä parhaansa tietojensa ja taitojensa puolesta.
Perhanan töitten alku taas lähenee, niin joutuu siirtymään mökkeilystä kotia. Saa taas palautella koirille, varsinkin pennulle käytössäännöt.
Mäyrän kuvia ootellen...
-
Kokeilin laikaa pistää liikkeelle kaatiksen laidalta tuoreeseen näköhavaintoon, niin ei yhtään mitään. Kiimainen narttu jäi viereiseen häkkiin odottelemaan, niin poika ihan tyrmässä ja sippi. Ei syö ja ne vähätkin ripuloi pois. Yöt ulvoo ja päivät haukkuu vesisateessa, jos narttu menee koppiin pois näkösältä.
-
Vissiin näätäpesue tuolla "omalla perällä". Viime viikolla löyty aamulenkillä pikkunen näätänrääpäle koiran haukkuun eikä ollu edes minkäänalaista torrakkoa mukana, kun en kolmen vuoden aikana ole tuolla koskaan näätää tai jälkeä tavannu. Noh eilen illalla sitten muutaman kilometrin päässä (5km kartalta mitattuna) sama homma. Liekö ollu näätän poika jotenkin huonossa komossa päivämakuulla, kun koira sai sen nopeasti kuusen latvaan ajettua. Ei kai tuon ois pitänyt muuten olla tuohon aikaan liikkeellä. Satuin näkemään ku se latvaan kipusi vilaukselta, en tosin ollu ihan varma, että oliko sittenkin orava, mutta sitkeässä kökötti, eikä antautunu näytille ihan helpolla. Mutta aikansa ku ravisteltiin kuusta, niin löyty näkösälle ja eipä ollu unehuksissa valmetti tällä kertaa. 8)
-
Noniin, hieno startti kaudelle!! Sit ettimään loppupesue...
-
Joo hyvin alko kausi kyllä. Onpahan yksi munarosvo vähemmän meidän perällä. Kyllä tuntuu Mirkku nuo kinnastarpeet kyllä haukkuvan jos kohalle sattuu. Mutta pitää nyt katella, että miten ahkerasti tuolla kehtaa sitä pesuetta hakea, kun linnut tuntuu olevan ihan hukassa. Ennemin hakee näätää kun on lumi maassa ja jatkaa kauttakin. Vaikka pitkää linnustuskauttahan nuo lupailee...
-
Kyllä vain. Linnustuskausi hieman itellä jää varmasti sivuseikaksi, kun ei tunnu lintu kiinnostavan. Mielenkiinnolla ootellaan torstaita. Töitten takia ei tuu lähettyä vasta kun illan toivottavasti viilennettyä mettään. Käyään varmaan jossain potentiaalisessa karhualueessa kierroksella. Toivotaan, että jotain haukuttavaa löytyisi ja saataisiin kausi mukavasti käyntiin.
-
Kausi käynnissä ja jotain ollaan jo ehditty touhuamaan. Ekana aamuna ennnen töitä kaurojen kiertoja mahdollisilla karhupaikoilla. Kaurapyörteistä merkkas jäljen, jota seurailtiin risuja ja alaoksia nuuskien noin 500m naapurin rajalle. Viikonloppuna kävin oppia hakemassa kauempana, jossa aamulla sorateitten liinausta. Hirven jälet merkkas innolla, mutta tuoretta nallen jälkeä ei löytynyt. Testimielessä vuorokauden vanhaa karhun verijälkeä koitettiin, niin tuntu ainakin lähtevän ihan hyvin jälelle.
Eilen pojan kanssa iltapäivä retkelle lähettiin molempien koiruuksien kanssa. Aattelin, että noin kuumalla ja kovalla tuulella ei oo huolta löydöistä, niin uskals pennunkin laskea samaan paikkaan juoksemaan. Laikahan löys alle 200m mäen alta hirven ja alko haukun. Hetken perästä haukun jatkuessa jolkotti vasa ihan mein nenän eestä (noin 5m) ja pentu 10sek perässä häntä suorana. Huusin laikan 5 min haukun jälkeen pois, ettei satu vahinkoja.
-
Ja taas tuli eilen aamusta ennen töitä käytyä mahdollisia karhupaikkoja liinaamassa. P@skoja löytyi kiitettävästi, muttei yhtään merkkauksen arvoista. Aattelin, että saataisiin kuitenkin haukku aamulle, niin löysäsin irti, kun ilmasta alkoi ottaa hajuja. Ihan kivasti reilun kolmensadan metrin päästä löytö ja alkoi haukkumaan. No tietenkin odotukset oli loppukauden haukkujen ansiosta jo liian korkeat, joten pitihän se arvata...ehkä viitisen minuuttia ja ukkoa ettimään. Siinä sitten läähätettiin ja heinää syötiin. Vartin päästä oli huilittu tarpeeksi ja taas hajuille. 500m päästä löytö ja haukku päälle. Kestivät se jo vartin verran :-[ ja taas moikkaamaan. Hiljalleen haukkupaikan suuntaan ja kohta kävi seurailemassa, mutta mahtovat olla jo kauempana. Alko olla jo aamupalalle lähtö mielessä, joten en meinannut enää seurailla. Saappaat kohti autoa. Sata metriä kävelyä ja koira ampaisi jonkun matkan päässä etumaastossa puskaan. Sieltä joku elukka liikkeelle ja vinkuhaukkuajoa pari rundia tiheikössä. Kaivelin kiväärin selästä ja jolkotin hiukka takasinpäin, jotta näkis, jos ylittää uran. Mutta siitä uran reunasta käännös ja reilu parikilometriä puskia pitkin toiseen suuntaan. Sieltä kaarros ryteikkövitelikkösuolle, jossa puolisen tuntia pyörimistä vaihtelevin vauhdein ja muutamien haukahdusten säestämänä. Sitten hetken perästä hieman menoreitin mukaisella reitillä melkein takasin samoille kohdille, josta koiruus tuli luo. Alko olla jo kiirus ja aamupala enää unelma. Kävin toki lähtöryteikön nopeesti kattelemassa. Ojasta löyty sian jälkeä ja kuusen alta yksi makuun, josta ehkä sammaleessa pieni karhun jälki. Nallen vanhempia sontia muutamia. Epäilen kyllä, että ois ollu sika tai useampi, mutta ihmettelin, kun ei yhtään omaan nokkaan käyny haju. Yleensä noin tuoreella jälellä sian kyllä haistaa...
No, joka tapauksessa jotain. Ja ollaanhan jo viime vuotiseen saatu hieman kehitystä. :D
-
Olis omalle laikalle tuommoiset senssit varmaan kohtuu makeita. Täälä joutuu kettuja vain ajattamaan.
Ei oikein mitään tapahtunut vielä tänä syksynä, ollut niin lämmintä, että vartin jälkeen veto pois piskiltä.
-
Kyllä nää aika pieniä alueita meillä on. Joko naapuriseuran tai valtion raja tulee vastaan nopeesti, jos jotain löytyisikin. Sen puoleen kiva, kun koira ei kovin paljoa karkkoa seuraakaan, mutta hakea sais. Onko sitten lämmintä, kiinnostuksen puutetta, vääriä elukoita vai mikä, mutta ei tunnu hirvihaukulla kestävän. Oikein ei kiinnosta löytääkään. Eipä auta, ku koittaa. Siat ja karhut sen verran vaan harvassa hirveen verrattuna, ettei montaa treenikertaa niitten kanssa saa vertailukohdaksi. Ja tuntuu taas mahdottomalta, että löytyis useampia tunteja aikaa touhuta, niin sohlaukseksi helposti meinaa luiskahtaa...
-
Vein jämyn paremmalle senssille. 200 metriä käppäilin sen kanssa, sitten sai paskalenkit tehtyä ja katosi. Reilusta kilsasta haukku päälle. 3 ja puolen tunnin jälkeen kävin hämärän rajassa "ampumassa" hirven ja annoin huutokarkon. Koira ei nyt kyllä tehnyt elettäkään kesken yrittämisestä, vaikka kyllä minut varmasti tiesi olevan haukun tuntumassa. Jospa se tästä.
-
:D HIENOA! On se mahtava tunne, ku koiralla homma toimii.
Itteä ihmetyttää nyt pirusti tuo, miksi haukkuminen tökkii noin rajusti. Tuntuis kuitenkin nokka toimivan ja elukoita on ollu, jopa löytynytkin. Kuitenkaan kiinnostus ei sillä seinälläkään, mitä vielä keväällä. Mahtoko vetää porot sieraimiin uudesta pennusta vai mikä perkele.
-
Jos pätkii haukku, niin ootko tyhjä nyt anaalit?
-
En oo. Tuli itelläkin mieleen eilen. Eipä ole sitä tullut ennen ite tehtykään.
-
Se on helppo homma. Koira pannasta vaikka lipenterillä häkkiin kiinni. Kumihanska käteen ja vesi vanhin voitehista. Alhaalla suunnissa klo. 8 ja 5 tuntuu sellaiset mukulat, sormea vähän koukkuun ja vetää ulospäin. Tuntuu kyllä kun tyhjentyy.
Jos tyhjenee helposti, niin ei tarvi kuin pesuhuoneessa suihkuttaa lämmintä vettä ja ulkopuolelta työntää röörin alta ylöspäin samoista kohdista.
-
Kiitos Pate!
Eilen illalla koitin tyhjennellä suihkussa, mutta eipä oikeen mitään aikaseksi. Aamusta taas mettään. Koira ihan samanlainen hieman apaattisena oloinen. Merkkailee hirven jälet ja saattaa hiukka mennäkin, mutta todella nihkee liikekin. Löys jotain parissa sadassa metrissä ja hiukka haukahteluja ja sit nollapaikka rinteeseen. Muistin luolan, joten kattomaan. Siellä kaivuri käynnissä ja vinkuminen vaan kuuluu. Normaalisti supille tai mäyrälle ois täys rähinä. No, aattelin, et onhan se perhana pakko jotain nyt olla. Autolle takas ja remmi kiinni koukkuun ja kumihanskat käteen. Häntä ylös ja onnistuuhan se. Nyt tuntu ku tyhjenty ja tulihan tuota ulos asti ihan kunnolla. Koira ravisteli ja olemus parani heti.
Ajelin toiseen paikkaan, jotta vähän vielä näkis ennen töitä. Haku ulottu heti kauemmas ja jälkiä lähettiin perkaamaan. Kaks hirvee ylös ja juosvat parinkymmenen metrin päästä koira innoissaan perässä. Vajaan kilometrin päähän pysähty ja alko haukkumaan. No, tulihan tuo kohta pois, mutta lähti takaskin vielä haukkumaan. Sitten pitikin jo lähtee piru vie töihin. Mutta jos se tästä nyt lähtis taas paranemaan.
-
Hyvä jos jotain auttoi. Itse olen kyllä tyhjännyt heti jos alkaa ihmeellisyyksiä tulemaan.
Muista, että terveet rauhaset, niin neste on kohtuu kirkasta. Jos tulehtunut, niin voi olla ryynimäistä ja haisee helvetin pahalle. Silloin heti lekurille, yleensä nuolee hanuria ja voi olla kurkussa kun tulehdus.
-
Jämylle vasa nurin. Löytömatka 150 metriä ja haukkuaika 10 minsaa. Jatkoi emän perään, kun huomasi, että vasa kaatui
-
Noni, hienoa!
Myö kävästiin su aamuna kattelee hirviä. Autolta pari sataa metriä löytö, josta painelivat reilu puolitoista kilsaa vauhdilla. Sieltä takas. Sonni alko ähkimään muutaman sadan metrin päässä sitten. Hiljalleen haeskeli ja lopulta löyty sen hajut, josta sitten löytö. Komeasti alko haukku ja yhtä komeasti loppu ihan parin minuutin jälkeen. Sonni ei liikkunut juurikaan, mutta koira pois ja hissukseen muualle, ihan ku ei ois hirveä ollukkaan ??? No oottelin ja hiippailin lähemmäs. Viimeseltä meni uudestaan, mutta seisoskeli vieressä ja kulki turpa kiinni vierellä...
Käytin lekurilla eilen, jossa varmistus, että anaalin tyhjennys onnistui eikä eturauhasta aristele. Sano, että kuivassa kunnossa on koira. Huonosti syöny ja juonut viime aikoina. Tiputti pussin nestettä ja päätin syöttää lihaa ja rasvaa enimmäkseen nyt muutamia päiviä. Lepäillään ja tankkaillaan.
Pistää päätä raapimaan. Onko terveysongelma vai laikan luonnevammoja vai jotain hirviin liittyvää...?
-
Ei hirvi vain kiinnosta, petoveriä. Sama homma omalla, hakee ylös, mutta ei kiinnosta pikku ajolaukkaa enempää.
Lämpimät kelit, niin huonosti syönyt omakin Laika. Eilen keskustelin sen kanssa, että pari kuukautta aikaa taikoa joku ihme, tai alkaa muuttumaan pikku hiljaa mullaksi.
-
Itse olen aina noitunut noita, jos ei kaksivuotiaana KVA niin multiin miehiä. Mutta totuus on, että jos varsinkin yhdellä koiralla meinaa pärjätä, on se kymmenen vuotta pitkä aika odottaa ja kitua ihan mitäänsanomattoman koiran vuoksi, että voi ottaa seuraavan koulutettava ja nähdä tuleeko siitä jotain.
En nyt puhunut sinun koirasta, vaan yleensäkin. Kuusi vuotta kestänyt hermo oman kanssa, mutta nyt taitaa olla aika tehdä häkkiin tilaa.
-
Se voi hyvin olla, että se ei nuo hirvet kiinnosta. Tai voinut saaha osumankin, tai sitten on herralla kuukautiset... pitää koitella vielä. Nyt on syöny, mutta huonosti juo. Kkk pentu on sen verran röyhkeä, että hoseltaa koko ajan ruokakupille ja vesikupille keulille, jos laika menossa. Laika taas siirtyy sillo suosiolla sivuun ja menee matkailemaan.
Oon itekin ehtiny tässä moneen kertaan miettiä, että ei tälläistä työmäärää monen koiran kanssa jaksa, jos vasta neljän vuoden jälkeen alkaa toimimaan oikeasti...jos alkaa sittenkään. Toki tän kanssa mennään tappiin asti, kun on niin mahtava yksilö muuten. Toivotaan, että kkk alkaisi osotella merkkejä toiminnasta ens syksynä.
-
Jos tuntuu, että pitää saada juomaan, niin jatkat vettä vaikka tonnikala purkillisella.
-
Ei hyvältä näytä. Laikan rajut liikkeet näkyy alkavan vaatia verojansa. Selkä/lonkka alueella kipuja kun tuli vedettyä eka pitkä päivä metillä. Nyt kipulääke kuuri ja pakkolepo. Viikon päästä varovaisesti taas vähän liikettä ja kokeilemaan, oliko vain jotain ohimenevää.
Ketun perässä alussa yli kolme kilsaa, ettei tutka näyttänyt alle kolmenkympin kuin puron varren ylityksestä.
Kun lopulta saatiin koiruus auton kyytiin, niin näytti, että piti kantaa autolle, kun niin hapoilla/kipeä.
-
Tuossa koiran kans pari viikkoa kuljailtiin metsiä tässä Rovaniemellä ja vajaan viikon reissu Itä-kairassa. Hyvin on kyllä koira pelannu alkusyksyn, vaikka juoksujen alkua jännitin koko elokuun. Joka kerta kun on irti laskettu, niin paistin paikkaa se on tarjonnu, ja paistia on tehtykin. Tyhjiäkin haukkuja tulee kyllä paljon. Selkeästi koira käy aika kovilla kierroksilla, mutta en tiedä nyt sitten johtuuko tuosta mahdollisesta juoksujen alkamisesta. Nyt viime viikolla oli myös selkeästi jotakin ongelmaa kestävyydessä/palautumisessa, kun 28km haun jälkeen alkoi katsella kuusten alta makuupaikkoja ja suoraan sanottuna simahti sitten metsästysreissuilla, vaikka kunto pitäisi olla kohillaan ja aiempiin syksyihin verrattuna säästeltiin alle 40km haulla. Toisaalta sitten tuolla samalla metsästysreissulla (tosin eri päivänä) haukkui melkoisen varmasti myös karhua, että saa se vähän väsyttääkin... voi olla pääkoppa lujilla. Pitää nyt tarkistaa, että kaikki on koiruudella kunnossa. Saattaa olla että ne on ne juoksut nyt sitten edessä. Voihan tuo olla ravinnostakin kyse (eli raksun vaihto taas edessä), mutta aika monipuolisesti ja ylitsevuotavasti olen koiraa koittanut ruokkia. Kaikkea mahdollista lihaa ja läskiä lyön ruuan sekaan, kananmunaa vähintään kerran pari viikossa ja silloin tällöin myös laktoositonta, maustamatonta jugurttia. Ja nuo poikalintujen sisäelimet oon kans syöttänyt pudotuksen jälkeen, kun eipä noista pienosista oikein alkupaloiksikaan ole. 8)
-
Juu juu juoksuthan ne on aluillaan. Hyvässä tikissä koira muuten lekurin tutkimustenkin mukaan.
Katotaan nyt mettähommia vielä ainakin tämä viikko jos yhtään onnistuu ja sitten toivon mukaan parin viikon huilin jälkeen taas linkku irti ja ralli päälle.
-
Parin viikon häkki/juoksunaru komennus. Piski intoa täynnä ja metsään. Löysi porot heti kohta irtipääsystä ja hitonmoinen lähtö tietty perään. 50 metriä ja kerrasta poikki. Kävellen takaisin, koira kiinni, auton perään ja kotia.
-
Kuarakaisella tuntuu homma rokkaavan! :D
Myö kävästiin Tuntsalla taas kartottelees alueita tulevaisuutta varten. Ei ehtinyt kanalintulupia hommaamaan, mutta ne Reinon kanssa turhia, kun ei tunnu haukkukynnys ylittyvän. Toisaalta en tiiä ylittyykö enää minkään kanssa :(
Poroja toki laukotettiin parin sadan metrin pätkiä hiukka vinkuen, mutta ei onneksi pitempään. Nyt ois hirviä taas koitettava löytää omilla kulmilla ja saada ääntä irti. Ei tunnu tällä hetkellä ääntä antavan, tiiä sitten kiinnostaako löytääkään. No, koitetaan pari kertaa ennen lauantaita vielä käydä palauttelemassa hommaa mieleen. Alkaakohan hiukka ukolla jo usko hiipumaan ???
Vielä koitetaan, mutta kyllä tällä tahilla ens syksynä on pentu ykkössijalla....
-
Jepjep. Kasvattaja soitteli ja kehotti antamaan varmuuden vuoksi nenäpunkkilääkitystä. Sellasen kuurin alotin viime viikon alussa. Ei koiralla oikein mitään selviä oireita ollut, mutta eipä siitä haittaakaan ja lekuri suostu reseptin kirjaamaan. Lepäiltiin viikonlopulle asti ja lauantaina käytiin alotusajojahtien jälkeen hiukan kiertämässä. Ilosesti lähti liikenteeseen ja vaikutti ainakin katoavan näköpiiristä mukavasti. Kun tuntuu, ettei kovin kummosesti irtoa, jos ei tuoretta hajua ole. Loppujen lopuksi löysi hirven ja pienen hetken ehti haukkua, ennen kuin alko juoksemaan. Jotain on tapahtunut, koska pysytteli perässä yllättävän sitkaasti. Välillä hiukka stoppaili haukuttavaksi ja taas juostiin. Meinas tulla itelle kopiksi, mutta tuulen alta oli tulossa, jolloin 50m 90 kulma ja matka jatkui. Siinä välissä tais haista miut ja tuli viereiseen ojaan juomaan. En ehtinyt takasin usuttaa, kun meni ja otti sen melko läheltä uudestaan. Ja taas liikkeelle. Toistamiseen koitti tulla kohti ja taas mutka ja juoksua. Hetken päästä juomatauko ja takasin. Hirvi oli kuitenkin mennyt jo jonkun matkaa eteenpäin, jolloin lähti käymään luona. Alko olla ilta ja aattelin säästellä sunnuntaille, joten ei lähetty enää perään.
Sunnuntaina aamupäivällä löyty yksi, joka lähti kovaa haipakkaa naapuriin. Seuraili jonkun matkaa välistä reilua 30km/h, mutta käänty sitten pois. Iltapäivällä löyty vielä yksi ajomiesten jo pöllyttämä, joka niin ikään aika innokas oli juoksemaan. Kilometrin juoksun jälkeen tuli pois.
Ei paljoa tuloksia, mutta edes valoa tunnelin päässä...
En tiiä mahtoko olla nenäpunkkilääkityksen ansiota, vaiko onko kiimahajut se ongelma ollut? Viimeistään viikonloppuna päästään taas koittamaan. 6kk kkk pentu kävi ilman pantaa tunnin verran omilla reissuillaan. Ei tarvii enää laskea ilman pantaa sitäkään.
-
Nenäpunkki voi olla vihulainen, mutta noissa pitää muistaa, että se kuuri häätää aikasta tehokkaasti kaikki muutkin loiset koirasta.
-
Nyt tuli ekan kerran fiilis, että kyllä sitä taitaa olla hirvikoiran omistaja. Jämy autosta ulos ja itse aamukahvin juontiin.
Sesse lähti kiertelemään ja sellaisen kuuden kilsan haun jälkeen löysi vasaporukan. Siirtyvää haukkua nelisen kilsaa hissukseen, kunnes pari tien ylitystä ja jokivarteen pällistelemään, kun hirvet meni yli.
Tällä kertaa ei antanut periksi, haki mieluisen paikan ja ui yli. Hirvet löytyi ja toppasivat muutama sata metriä joen ylityksen jälkeen. Tunnin haukun jälkeen vasa nurin.
Piski äimisteli kaatunutta leikkikaveria ja paineli emän perässä uudestaan joen yli ja sieltä kaveri otti tien ylityksestä koiran autoon ja alettiin tulistelemaan ja äimistelemään saalista.
-
Joo, kyllä meillä tulee nenäpunkkikuuri olemaan kauden toinen madotus jatkossa. Ei siitä ainakaan haittaa ole.
Hienoa Pate! Hienot työt tehnyt jämy. Ja vielä maukkaasti päässy kaadon tekemään. On se vaan ihmeen hieno fiilis, kun oma koira toimii.
Meillä alueet sellaset, että naapuriseurojen rajat ja valtion raja tulee turhan äkkiä vastaan. Sen puolesta laika puolustaisi paikkaansa, jos ees jotenkin toimisi. Saiskin juoksijat jättää suosiolla parin kilsan jälkeen ja palailla takasin. Mutta kyllä ainakin pari tuntia saisi haukkua kuuntelevia paukuttaa. Saapa nyt sitten nähä mitä tapahtuu. Kelit kylmenee, eikä se ainakaan hommaa haittaa.
-
Tänään taas kanttura haukussa, mutta yksinäinen naaras ja vasoja yritetään. Annoin haukkua pari tuntia ja kutsuin pois.
Mutta saa nähdä tuleeko tauko nyt ens viikonlopun jälkeen. Uhkaa pukata lunta hitosti kerralla ja jos tulee räntää ja pakkaset siihen perään, niin karstalomaa pukkaa
-
Yksinäinen lehmä haukussa, parin tunnin haukun jälkeen kova viikko täyteen ja pillit pussiin. Nyt lomaa, kun katsellaan mihin lumitilanne kehittyy seuraavien parin päivän aikana.
-
Ei se saatana meinaa homma luonnistua ei sitten millään. Hirviä on ja jopa löytyykin, vaikka aika nihkeesti etsitäänkin useimmiten. Sitten hiljaa seuraillaan ja tullaan ukon luo... ihme touhua. Viikko sitten kuitenkin loppujen lopuksi löysi ja kulki mukanakin reilun kilometrin verran vartin verran kerryttäen haukkua. Ihan tuntuu tuulella käyvän ja siltikin paljon surkeammin, mitä viime kauden päätteeksi. Alkaa olla usko koetuksella.
-
Kyllä tää syksy on vaikee. Mutta kirjataanhan, jos jäisi asiat muistiin. Käytiin varmuuden vuoksi toisella eläinlääkärillä, kun kaveri suositteli vielä käyttämään. Eturauhanen oli suurentunut, johon sitten kuuri. Aloiteltiin vloppuna kuuri ja nyt kolme päivää ripuloinut. Ei kuulemma johdu lääkkestä, joten syödään kuuri loppuun ja ripulilääkettä sekaan. Lisäksi sitten antibioottikuuri, kun alkoi ripulin seassa olemaan punaista...huoh.
Toivottava vaan, että poika paranee ja piristyy kuntoon. Aiheuttaa kyllä melkoista kuormitusta itselle, kun ei saa oikein mistään kiinni, mikä on ongelma oikeasti. Todennäköistähän on, että monen jutun summa. Nyt katellaan rauhassa huilimalla ja keräämällä kadonnutta massaa takaisin. Jos ja kun toivottavasti piristyy ja alkaa olemaan täydessä iskussa, niin koitetaan sitten vielä mikä on meininki.
Nyt sitten jätetään laika lepäilemään ja vietetään kkk:n kanssa aikaa metässä. Tuntuu nuorukainen irtautuvan jo aika innokkaasti jälelle. Koitan viedä alueille, josta ei löydä isompaa tietä, eikä valtion rajoja, jottei tarvitsisi hakemaan mennä ja oppisi palailemaan ukon luo. Koitetaan maltilla touhuta tän kanssa ja hieroa tottelevaisuutta kuntoon, kun melko omapäinen on. Kerran käytiin hirven kaadolla, jossa sai sitten kaksin käsin pitää narusta kiinni, joten ylimääräisiä sytykkeitä en aikonut lähteä lietsomaan.
-
Meneekö kohta hyöty ja vaiva turhan isoksi?
Oma laika on kans sökönä, liikkeet metsässä ihan varjo entisestään. Noh siitä etuna sitten nyt sai lintureissulla jopa vasa porukan pysymään haukussa jonkin aikaa, kun ei niin vauhkona juossut paikalle. Oli vaan niin karsta, ettei mitään saumaa siinä haukulle ja hämärä alkoi puskemaan päälle.
Jos ei olis poju ollut mukana, niin olisin istunut haukun tuntumassa ja antanut haukkua sielunsa kyllyydestä, mutta piti senkin puolesta yrittää nopeasti.
-
Meneekö kohta hyöty ja vaiva turhan isoksi?
Oma laika on kans sökönä, liikkeet metsässä ihan varjo entisestään. Noh siitä etuna sitten nyt sai lintureissulla jopa vasa porukan pysymään haukussa jonkin aikaa, kun ei niin vauhkona juossut paikalle. Oli vaan niin karsta, ettei mitään saumaa siinä haukulle ja hämärä alkoi puskemaan päälle.
Jos ei olis poju ollut mukana, niin olisin istunut haukun tuntumassa ja antanut haukkua sielunsa kyllyydestä, mutta piti senkin puolesta yrittää nopeasti.
Joo, kyllähän se on varmaan mennyt jo hetki sitten. Oikeat toimivia metsästyskoiria kasvattavat olisivat jo laittaneet kiertoon tai monttuun aikaa sitten. Köydellä työntelyksi tää syksy on nyt mennyt ja jatketaan loppusyksy vielä. Sen verta jäänyt vaivaamaan tuo, että mihin homma hävisi ja hävisikö lopullisesti, niin mieli tekee saada siitä selko. Jos ei ensi syksynä toimi, niin seurakoiran virkaa ja supeihin tulee tällä koiralla tyytyminen.
Vaikken mikään autossa istuja ja matopelin seuraaja luonteeltani olekaan, niin oishan sitä haukkuakin joskus ihan hienoa hetki kuulla vaikka kahvikupposen äärellä... :)
-
Aamulla koiruus autosta ulos ja itse aamukahville. Haukku päälle ja tietty yksinäinen naaras. Parin tunnin haukuttelun jälkeen hiivintähaaste, kuinka lähelle pääsee ja siitä karkko sitten. Hirvi koskesta yli ja koiruus omia jälkiään pois.
Täällä tullut ihan helvetisti vettä, joka paikka hullumpi kuin kevät tulvissa.
Nyt jämy toimii ja kunhan talvella tuon astutaan, niin tulee jäämään toinenkin häkkiin. Laika saa lähteä pihavahdiksi anoppilaan.
Mutta kyllä siltikin olen sitä mieltä, että jossain vaiheessa haluaisin itselleni taas itälaikan. Uskon, että jos joulu sattuu ja se timantti yksilö sattuisi itselle, niin olisi se kuitenkin paras hirvikoira.
-
Lauantaina oli juonena aamuhämyssä ettiä hirviä ja sitten koittaa mitä pentu suht tuoreille jäljille virkkaa. Pari oli apilassa aamupalalla vielä. Jätin ne rauhassa jatkamaan ja ajelin vielä tunnin verran jälkiä. Sitten kurkkaamaan, etteivät ole enää pellossa ja pentu rauhassa ihmettelemään. No, peltoa kohti hiippaillessa huomasin, että sieltähän ne höröturvat askels vielä peltoon ja saman huomasi pentukin. Hirvet ei taunnu meikäläistä ja jatkoivat rauhassa syöden valumista mettään päin. Koira kävi sisäistä taistelua pellon reunassa, että uskaltaisko vai ei :D metri eteen ja vuhkamista ja katse miuhun ja uudestaan. Ei vielä voittanut vietti jännitystä. Kun hirvet oli metän puolella, alko vimmattu jälkien selvittely ja paineen purkujuoksu...
Ehkä tunin verran siinä pennun kanssa rauhassa tutustuttiin hajuihin ja nautiskeltiin hienosta aamusta. Sitten vein pennun autoon ja aattelin koittaa laikan reaktiota tuoreisiin hajuihin. Sonnat ja aamujuoksut alta pois ja sitten ohjasin pellolle. Siitä häntä suorana jälkiuralle ja mettään, josta reilun sadan metrin päästä haukku. Ihan railakas alotus ja yhen hirven rauhalliseen siirtymiseen liittyi mukaan haukkuen. 4-5 sataa metriä siirtymää, jossa hetkiseksi paikalleen. Siitä alkoi valumaan naapurin rajaa kohti, johon aattelin ehtiä kävelemään vastaan. Hiljalleen nousivat mäen päälle noin kilometrin päähän ja jäivät taas paikalleen. Olin sinnepäin jolppimassa, kun useempi auto ja mettäkonelavetti huristelivat 150m haukusta nostamaan konetta lavetille :-[ No siitä tottakai raju karkko. Seuras kilometrin verran, josta käänty omille jälilleen. Sieltä sitten karavaanin viereen ihmettelemään missä isäntä ja paniikkijuoksua ja ulvontaa pari kilometriä minne sattuu...
No, sain haettua pois ja aattelin, että se alotus tuli nyt sitten kuopattua samantien. Iso mekkalahan siinä oli ollut, mutta mietin josko ois joku hirvi jäänyt vielä alotuskohille. Vein siihen kulmille uudestaan. Ihme kyllä lähti metikkön ja rytinällä sieltä liikkeelle hirvi ja juoksu-ulinalla koira lähti perään. Eihän se enää pysähtynyt, mutta positiivista, että meni edes. Pari muutakin juoksijaa löyti vielä aamupäivän aikana, mutta ei kunnon haukkua enää. Saapahan nähä miten jatketaan...
-
Katsoa kummaa, yksinäinen naaras haukussa. Tänään haukkui koira vissiin vähän liian pitkään, kun meni ekan kerran korvat lukkoon, eikä tullut kutsumalla, ennenkuin itse luopui leikistä.
Kaverit ampui kuiten vasan, niin tämän syksyn osalta luvat loppu. Voi olla että alkaa saamaan Laika mettä päiviä ja jämy saa alkaa talvilomille ja kehittelemään kiimaa.
-
Jatkettu on yrittämistä vielä. Viikonloppuna ei meinannut hirviä löytyä. Lauantain ainoat varmat hirvet oli ehtineet naapurin puolelle jo, eikä niitä tavotettu. Sunnuntaina yks aamun havainto löytyi, muttei antanut haukkua paria minuuttia pidenpään, ennen ku lähti juoksemaan. Sitä seuraili sellasen kilometrin verran naapurin puolelle ja käänty pois.
Maanantaina kaverin harmaa löysi yksinäisen sian, joka päs lipsahtamaan naapuriseuran puolelle, jossa yhteisesti jahti jatkui. Harmaa oli otettava kuitenkin kiinni, kun alkoi isoraja uhkaavasti lähestyä. Siitä oma ettimään. Ei ollu kovin vanha jälki, mutta alkoi hämärä puskee päälle. Innoissaan lähti, mutta parin sadan metrin päässä tulee jo ikävä ukkoa jäljellä, jos ei pääse tarpeeksi lähelle. Liinassa olis fiksumpi ton kanssa jälestää. No, kävelin koiruuden perässä ja jatkettiin melkein rajalle asti, josta ite jo aloin luovuttamaan. Siitä koiruus taiskin päässä ihan tuoreelle jälelle, kun lähti nyhräämään hämärässä omiaan. Noin 700m päästä löytö ja haukku päälle. Sika pyöri halkasijaltaan alle kilometrin risukkomäkeä ympäriinsä koira mukana pimeeseen. Sit koira sattu miun jäljille ja tuli käymään tiellä. Koitin siihen vielä tarjota jatkamaan, mutta kun ei heti lähtenyt, niin lopetin, ku ei oikeen virkaa naapurin seuran alueella pimeessä tolskata.
-
Päivitelläänpä taas nopsaan viimesimmät käänteet...
Syyskuun lopussa (tai noh, 16.9. iteasiassa) alko tosiaan koiralla ensimmäiset lähestyvien juoksujen oireet (väsyminen). Esijuoksu tai semmonen lyhyt viikon mittainen vuotojakso oli syys-lokakuun vaihteessa, mutta varsinaista kiimaa ei tullut ollenkaan. Nyt näyttäisi sitten vihdoin ja viimein siltä, että juoksut ovat alkamassa tai jo alkaneet. Viikon verran on kohta koira tiputellut ja merkit täsmää täysin vuoden takaiseen juoksuun. Huono puoli tässä kaikessa on ollut, että käytännössä kausi on ollut aika kaksijakoinen: oli se lyhyt hyvä jakso ennen juoksujen rakentamista ja sitten tämä juoksuihin liittyvä varvikon-nuuskimis-jakso. Varvikon-nuuskimis-jaksolla koira on toiminut niinku minun kokemuksen mukaan toimii yleensä jämpti tai harmaa eli nokka ei juuri nouse ylös ja haku on hidasta. Ja semmoisella koirallahan ei lintujahdissa tee paljoakaan. Tosin kyllä tuo nyt välillä on sopivassa tlanteessa ja kelissä nostanut nokkansa ja löytänyt lintujakin, mutta yleisesti ottaen koira on ollut myöhässä ja kun poikueita ei juurikaan ole niin helppoja haukkuja ei ole saatu. Vaikeampiin ei riitä vauhti ja seuraamiset luulen. Mielenkiintoisesti muutaman kerran ottanut hirven ylös maajäljen päästä, ehkä viimeksi eilen, kun haukkui vaaran reunassa pimeään asti eläintä X, jota jäljitti noin kilometrin (ei ollut vielä silloin lunta, niin en saanut jäljistä oikein selvää pikaisella vilkaisulla). Heitti sitten jostain syystä homman kesken reilun tunnin jälkeen kun olin kiertämässä autolla lähemmäs, kun ei tullut otsalamppua mukaan. En tiedä sitten oisko haukkunu kettua louheen, näätää tuskin ois heittänyt kesken. Mutta tuosta 16.9. lähtien koira on väsynyt tosi herkästi ja hirvetkin on jättänyt aika helposti kun eivät haukkua ole pitkään kuunnelleet ja laittaneet juoksuksi.
Hyvänä puolena, että kun nyt nuo juoksut näinkin hyvään saumaan sattuu, niin pentuja kai tuolle pitää teettää – varsinkin kun ensimmäisessä pentueessakin kuulostaa hyviä lähtöjä olevan. Elämä ja varsinkin koiran elämä on lyhyt, ei tässä näköjään jouda makoilemaan, jos meinaa pentuja saada maailmalle. Aiemmin laskin, että juoksut sattuisi sen verran hankalasti, että tähän tulisi jopa kahden vuoden tauko, mikä olisi saattanut lisätä terveysriskejä. Toisekseen jos nuo juoksut osoittautuu tälläisiksi jatkossa saatikka pahenevat koko ajan, niin vakavasti täytyy punnita sitäkin mahdollisuutta, että leikkautan koiran kun pentutili on täynnä. Mutta toiveissa tietenkin olisi, että tämmöistä noin kahden kuukauden kiiman rakentamista ei tarvitsisi enää katella. Sen alkukauden hyvän jakson koira pelasi tosiaan aivan mainiosti, mutta ohuesti ylikierroksilla, minkä näkisin myös liittyvän hormoneihin ja juoksuihin. Jos ne ylikierrokset sais vielä jotenkin viilattua pois, niin ois kyllä aika unelmakoira omaan makuun. Lintu selkeästi ykkönen, näätä ja karhu kiinnostaa myös ja hirvikin jollain lailla. Epäilen, että jos tuota alkas siihen hirvihommaan viemään, niin pelaisi jollain lailla kyllä hirvellekin. Isoimpana ongelmana on nähdäkseni se, että tuppaa menemään liian rajusti hirven päälle, että ei meinaa jäädä haukkuun. Loppusyksystä oli pari lyhyttä seisontahaukkua kuitenkin, joista toisessa saattoi koirakin sen hirven pysäyttää (vai pysähtyikö hirvi omiaan), että on tuossa jotakin kehitystä ehkä havaittavissa... Ja sitkautta kuitenkin on luonnostaan aivan riittävästi. Epäilen, että tuossa on kans vähän semmosta, että alkusyksystä koiraa ei hirvi kiinnosta, mutta loppusyksystä sitten vois kelvatakin.
-
Tuo juoksut on kyllä jännä homma. Mulla oli pystis aikanaan ja silloin pyynnit oli parina syksynä viikon-2
Ja aina juoksussa. No kävin kuitenkin metsässä, muta eihän sieltä tullut mukana kuin kasa hirvikoiria pihaan...
Vanhemmuutta kuitenkin siirtyi pikkuhiljaa eteenpäin, että ei ät enää loppu ajasta haitanneet.
Omalla koiralla juoksut alkavat ja loppuvat onneksi aika nopeasti ja hyvällä aikataululla, ettei hämää pyyntiä. Kaverilla jämpti on aina alkusyksyn ihan pelistä pois, kun kaiken maailman valeraskaudet ja kiima sotkee. Koirasta ei tasan yhtään mihinkään. Aina näin loppukaudesta alkaa toimimaan ihan joten kuten. Monesti vaan jo luvat käytetty silloin.
-
Toivotaan, että tuo narttu nyt tulisi kiimaan. Syksy pentueita en tee, silloin pyydetään. Jos kaikki menee putkeen ja astutus onnistuisi ja kaikki menisi hyvin, niin sitten kyllä todennäköisesti leikkausta tuon, vaikka ei ihan hirveää haittaa ole kiimoista ollutkaan.
-
Kaarakaisella taitaa koiralla olla hormonihäiriöitä, valeraskautta epäilisin, vaikka nehän yleensä kyllä tulevat jonku ajan päästä kiimasta, siinä mielessä ei sopis kuvioihin. Itellä pystykorva jolla oli aina valeraskauksia, net ei vain haitanneet paljo tekemisiä, koira oli erittäin riistaverinen, nuorempana koira aina välillä kävi jossain kuusen alla pesän teossa ja sitten matka jatkui, ainoa asia mikä häiritsi valeraskauessa oli masennustila, 10 v leikkautin sitten koiran, olis pitäny tehä se jo aikaisemmin.
Toinen mikä vois selittää on anaalit, onko tutkittu? Itellä oli tuola ve-laikanartulla anaaliongelmat, siltä avarrettiin anaalit ja liike parani, vaikka sais kyllä olla vieläki parempaa, ja perän nuoleminen loppui siihen
Mutta jos koira tosiaan tekee kiimaa monta kuukautta ennen oikeaa kiimaa nii on kyllä aika ongelmainen, häiritsee aika pahasti metsästystä jos sattuu syyskaudelle.
-
Alkaa olla hirvet vähissä mein alueelta. Useampi ihan oikeakin hirvikoira ettiny tyhjiä päiviä viime viikkoina. Vaellukselle lähteneet. Eilen löyty tuoreet jälet, johon motittivat. Lähellä isompaa tietä ja rajaa, niin ei moni kehtaa koiraa laskea. Ton meikäläisen laikan siihen laskin. Tuuli kävi mukavasti vasten ja ennen irti laskua alko jo takajaloillaan vetää, mitä ei ainakaan tänä syksynä ole tapahtunut.
Linkun irrottamisen jälkeen meni kuitenkin nätisti jälkeä pitkin muutama satametriä hirvelle, josta suht vauhikkaasti liikkeelle...tietenkin kohti tietä. Onneksi kääntyi vielä tienmyötäseksi, josta poks. Iso sonni menetti perskarvat, eikä ollu passimiehillä ongelmaa ottaa koira kiinni ja ampua lopetus.
Ei ehkä mikään optimaalinen hirvikaato, mutta ihan hyvää luulen tehneen tän syksyn tuskailun päälle. Jos ei muuta, niin kyllä tuolla paikkansa on noissa pienten kuvioitten ja pahojen paikkojen purkamisessa...
-
Kaarakaisella taitaa koiralla olla hormonihäiriöitä, valeraskautta epäilisin, vaikka nehän yleensä kyllä tulevat jonku ajan päästä kiimasta, siinä mielessä ei sopis kuvioihin. Itellä pystykorva jolla oli aina valeraskauksia, net ei vain haitanneet paljo tekemisiä, koira oli erittäin riistaverinen, nuorempana koira aina välillä kävi jossain kuusen alla pesän teossa ja sitten matka jatkui, ainoa asia mikä häiritsi valeraskauessa oli masennustila, 10 v leikkautin sitten koiran, olis pitäny tehä se jo aikaisemmin.
Toinen mikä vois selittää on anaalit, onko tutkittu? Itellä oli tuola ve-laikanartulla anaaliongelmat, siltä avarrettiin anaalit ja liike parani, vaikka sais kyllä olla vieläki parempaa, ja perän nuoleminen loppui siihen
Mutta jos koira tosiaan tekee kiimaa monta kuukautta ennen oikeaa kiimaa nii on kyllä aika ongelmainen, häiritsee aika pahasti metsästystä jos sattuu syyskaudelle.
Niin onko se valeraskaus vai hormonihäiriö vai miksikä sitä sanoo, mutta hormonipuolella se ongelma joka tapauksessa on. Oon kuullu että valeraskaus vois tulla ennen kiimaakin. Anaalit on tutkittu tänä syksynä ja myös viime syksynä, eikä siellä ole mitään ongelmia ilmennyt. Persauksiaanhan tuo koira ei ole missään vaiheessa merkittävästi nuoleskellutkaan, paitsi tietysti nyt juoksujen aikaan. Ja nokkahan tuolla kyllä pelaa, kun vain nostaisi sen sieltä lumihärmästä ylös joskus. Väsyminen, haun hitaus ja semmonen itseluottamuksen puute tuosta on nyt välittynyt. Alkukaudesta taas oli selvästi ylikierroksia. Viime keväänä heti ensimmäisen pennutuksen jälkeenhän koira oli niinkuin ensimmäisinä syksyinä. Oli ilo katella sitä liikettä ja semmosia puolen kilsan seuraamisia ja uusintahaukkuja ku koira hiukan karkasi kevään viimeisillä hangilla. ;D
Hyvin poikkeuksellinen tuo juoksukuvio nyt tuntuu olevan, mutta toisaalta yksilöitähän ne on koiratkin. Lähes päivälleen samaan tapaan näkyy etenevän nyt nämä kuin edelliset juoksut.
Pitää katella jatkossa, minkälaisia juoksuja tekee ja ottaako se 2 viikkoa vai 2 kuukautta, mutta jos on jälkimmäinen ja näin syyskaudella, niin melko varmaan leikkautan ennemin kuin myöhemmmin. Vaan se on sen ajan murhe.
-
Alkaa olla hirvet vähissä mein alueelta. Useampi ihan oikeakin hirvikoira ettiny tyhjiä päiviä viime viikkoina. Vaellukselle lähteneet. Eilen löyty tuoreet jälet, johon motittivat. Lähellä isompaa tietä ja rajaa, niin ei moni kehtaa koiraa laskea. Ton meikäläisen laikan siihen laskin. Tuuli kävi mukavasti vasten ja ennen irti laskua alko jo takajaloillaan vetää, mitä ei ainakaan tänä syksynä ole tapahtunut.
Linkun irrottamisen jälkeen meni kuitenkin nätisti jälkeä pitkin muutama satametriä hirvelle, josta suht vauhikkaasti liikkeelle...tietenkin kohti tietä. Onneksi kääntyi vielä tienmyötäseksi, josta poks. Iso sonni menetti perskarvat, eikä ollu passimiehillä ongelmaa ottaa koira kiinni ja ampua lopetus.
Ei ehkä mikään optimaalinen hirvikaato, mutta ihan hyvää luulen tehneen tän syksyn tuskailun päälle. Jos ei muuta, niin kyllä tuolla paikkansa on noissa pienten kuvioitten ja pahojen paikkojen purkamisessa...
Verta pankkiin vain keinolla millä hyvänsä, niin sieltä se vietti alkaa nousemaan. Nyt ei enää sinulla kannata tyylipisteitä miettiä.
-
Ei ehkä mikään optimaalinen hirvikaato, mutta ihan hyvää luulen tehneen tän syksyn tuskailun päälle. Jos ei muuta, niin kyllä tuolla paikkansa on noissa pienten kuvioitten ja pahojen paikkojen purkamisessa...
Eikös tuo tuommosen syksyn päälle oo ihan käypänen työvoitto? Mitä kirjotuksista käsittäny, niin melko vahvasti on meinannu vastustaa...
-
Ootte kyllä aivan oikeassa. Tyylipisteet pois ja raatoja vaan. Kyllä se hyvältä tuntu, kun koiruus hirven kankun putsaili karvoista ton kaadon jälkeen. Nyt vaan koitettava ettiä elukkaa eteen, että saataisiin verta pakkiin. Se on vaan valosa aika jo lyhyt löytää tolla haulla hirviäkään, joten saattaa olla iltahämyn peltosupeihin turvautuminen. Lunta jos saataisiin, ennen hirvihommien päättymistä, niin olis hyvä lähteä jälkiä seurailemaan. Tuntu viime vuonna ainakin niistä hieman hommaa hokaavan.
-
:)
-
Joko ottaa foorumi kirjailuja vastaan...?
-
Ei taia toimia
-
Onnistuukohan jo?
-
jep
-
possuhommia
-
No mutta Joulun aikana kun on aikaa, eikä korppuhanki päästä mettään, niin tuli tutkittua internetin saloja. Samalla erehdyttyä vilkasemaan pitkästä aikaan laikafoorumia - ja täällähän on saatu hommat kuntoon!
Hieno juttu ja kaikille Hyvää Joulua!
Pitää kirjailla jossain vaiheessa hiukan takautuvasti Reinon touhuiluista...
-
Jospa jatkais siitä mihin tän päiväkirjan pitäminen loppui eli vuosi takaperin joulukuuhun oli päästy. Pahoillani, jos jotakuta ärsyttää vanhojen kirjailujen lisääminen, mutta ihan oleellisia juttuja tämän meikäläisen koiran kannalta, niin lisään mitä olen muistiin kirjaillut itselle vuosi sitten.
13.12.
Mahtaako tuo olla ihan lumikelin koira vai sairastelukierre ohitettu. Jokatapauksessa ihan on ollu ku eri koira viime viikot. Lunta tuli sen verran, että jälkiä päästiin kattelee...ja sitähän tehtiin. Lucianpäivänä hangattiin useempi tunti samoja uria ja varmisteltiin, että kuviossa sika pitäs olla. Rajan läheisyys on laikan onni. Ei kehtaa muut laittaa koiria, niin päästiin kokeilee.
Luottamus ei ollut koiraan ihan mahdottoman kova, mutta lupasin koittaa. Aattelin, että liinaan hetken, jotta nään, että koiralla into jälkeen jne. Jälkitreeneissähän liinan kanssa mennyt tosi komeasti, mutta irti laskusta ei kauas ole mennyt, jos ei tavoita elukkaa ja sitten tullaan takasin ja ihmetellään mitäs nyt. No, nyt oli ehkä muutaman tunnin vanha sian jälki, joka näkyi muutaman sentin lumessa kivasti. Luvan saatuani lähdin liinaamaan. Tuntui jälki kiinnostavan taas oikeasti. Pusikkokin oli sen verta tiheä, että aattelin tekeväni enempi hallaa jarrutellessa, joten linkku auki jo noin 100m lainauksen jälkeen. Ite päätin jatkaa jäljellä, jos koira luovuttaisi, niin saataisiin ainakin sika liikkeelle.
Vilkuilin pusikossa puhelimesta, että tuntuu jatkavan, kun itse seurailin jälkeä. Välillä pysähteli, mutta oli itelläkin työstämistä päästä välillä eteeenpäin. Ite olin päässyt ehkä 300m, kun koira reilun kilometrin jälen päästä ulahteli liikkeelle lähdön kunniaksi. Sitten mentiinkin pariakymppiä suon laidan pusikkoa pitkin suoraan rajaa kohti. En tiiä, onko huono vai hyvä, mutta ääntä tuli melkolailla koko ajan. Toki johtuu siitä, että koira oli aivan sian kannassa kiinni koko kilometrin matkan, jonka jälkeen jysähti. Koira tosiaan pari metriä sian perässä ampuma hetkellä. Sen puoleen ainakin helpottaa, että tietää jotakuinkin tarkkaan, missä sika menee. Noin 100kg karju siis saatiin. Oli aika pirun hyvä mieli koiran puolesta. 8)
17.12.
Seuraavalla viikolla pääsin etätöiden nojalla juoksuttamaan koiria aamusta. Ei löytynyt ihmeitä, niin hirven jälkiä koitettiin nuoremman kanssa selvitellä. Sitten tulikin pyyntö, jos ehtis sikaa torppaamaan rajalle. Koira konttiin ja sinne. Hetken kerkesin olla passissa, kun puskan taakse hiipi sika. Hieman huonosti näkyi, mutta aikalailla rajalla oltiin ja loukkantunut eläin kyseessä, niin ammuin. Sika otti loikkaa takaisin päin ja katosi. Siitä pääsin laskemaan koiran hetken päästä jälelle. 1,3km päästä tavoitti, josta 400m sian kannassa ja sika nurin uralle. Ukolta surkeeta, mutta koiralta hieno homma!(tästä laitoinkin tuon kuvan kun koitin foorumin toimivuutta).
Sen jälkeen pari ihan hyvää hirvi löytöä, mutta juoksevat niin pirusti. Parin kilsan verran seurannut, mutta sitten varmaan jo jäänyt jälkeen sen verta, ettei enää kiinnosta. :(
23.12.
Taas tänään ihmettelin, kun autosta laskin, että ei oo syksyinen koira tämä. Into pinkeenä painaa näkymättömiin häntä suorana ja jopa haun oloista liikettä. Jäljet kiinnosti kaikki, vaikkei uuden lumen takia tuoretta paljoa näkynytkään. Sitten otti irtoamisen selkeesti jälkeä pitkin. Ensin tais mennä taka jälkeen, kun pääsin reilusta sadasta metristä aukon yli seuraamaan. Sitten toiseen suuntaan ja vauhdit siellä 10 kantturoissa kuono maassa. Teki sellaisen 500m päähän ulottuvan lenkin joka tuli melkeen viereen. Siinä hetke ihmetteli ja söi lunta, jonka jälkeen ohjasin jatkamaan. Lähti menemään samaa vauhtia eteenpäin. Koitin tarkastella jälkiä, niin tosi huonosti näkyi lumen alta hirven jälki. Jatkoi auton jättöpaikan vierestä uran yli, jossa olin aika varma, että stoppaa tollaselta jäleltä(noin 400m päässä). No jatkoi eteenpäin. Seuraava tie onkin sitten vyöhykkeen laidassa noin puolentoista kilometrin päässä. Aattelin, ettei hätää varmasti kääntyy ympäri ennen sitä. Sinne vaan jatkui meno. Oli pakko hypätä autoon ja tarkastaa lähempi ylitys. Samanlainen luminen hirvenjälki. Ehdin juuri autolla vyöhykkeenlaitatielle kohdalle, kun koira hyppäsi vyöhykkeen puolelle. Huusin pois. Samanlainen lehmän ja vasan lumen peitteinen jälki löytyi..? Välillä kiinnostaa noinkin kovin.
Joku on loksahtanut kohdalleen...ainakin hetkeksi. Toki haukkumisesta en taas tiedä, miten kävisi, mutta nuo alkaa olla sellaisia jälkitöitä, mitä tähän rajan pintaan riittäisi vallan mainiosti. Ja tuo parin kilometrin jälkeen juoksuhirven luovuttaminen on itse asiassa jopa toivottavaa.
Summa summarum vuosi 2020 on pelastettu, vaikkakin oli melko paska syksy.
No eipä vielä päästy vuoden vaihteeseen...
26.12.
Tapaninpäivänä oli tarkoitus viettää vielä rauhassa kotioloissa. Pojan kanssa Jensin eräelämää katsellessa tuli soitolla tiedustelu kiinnostuksesta sikajahtiin ja vielä koiralle olis käyttöä! No, tietenkin kamat niskaan ukoille ja menoksi.
Useampi sika oli ollut liikenteessä, mutta aamusella lunta tuhnuttanut jälkien päälle. Liinassa selviteltiin lähtösuuntaa hetki ja samalla ukot passeihin. Kun valmista, niin laskin koiran irti ja lähdin jälkiä pitkin perään. Innoissaan lähti, mutta kierto hiljalleen takasin tielle päin ja loppujen lopuksi tielle. Jatkoin matkaa ja katselin, että melkeen tiellä käyneet siat, jolloin koira tulikin takaa ja lähti jatkamaan eteenpäin. Toisen samanlaisen lenkin teki vielä, jonka jälkeen nousi pellon laidalle, jota pitkin lähti menemään suht reippaasti. Sinne ku pääsin, totesin koiran olevan samoilla lumisilla yöllisillä jäljillä. Siat oli kulkeneet pellon laitaa muutaman sadan metrin.
Pellolta koira nousi mäkeen, jonne jatkoin itekin perässä. Mäen päälle, noin 150m, noustuani, oli koira jo useemman sadan metrin päässä. Koitin ettiä raivatusta metästä varmistusta jäljille, mutta hankalaa oli. Kohta löytyi kuitenkin jäljet, ja tuoreet oli! Oli tainnut hiukan oikaista koira ilmasta hajut saaden. Melkein samantien alkoi uc:kin näyttää punasta. Noin kilometrin verran oli seuraillut, ennen ku tavoitti. Haukku siirtyi koko ajan hiljalleen kohti rajaa, jonne matkaa alle 500m. Porukasta erkani pari sikaa, jotka koittivat pellon yli, johon toinen eräksi. Mäki, jossa koira oli sikojen kanssa, on melko karmaiseva taimikkopusikko, jossa raivausjätteet pohjalla. Sinne jurovat usein kuulemma siat. Reino jatkoi kuitenkin pusikoitten reunoilta kohti rajaa, jossa viimeisella vyöhykeuralla passi ei ehtinyt ampua, kun iso karju hyppäsi uran yli...ja tietenkin perässä koira.
Kattelin puhelimesta, että sinnehän se raja-aidalle juoksee. Ei tainnut olla tutuin reitti elukallekaan, kun menivät hetken aikaa koiran kanssa edes takaisin raja-aidan laitaa, ennen kuin sika pääsi läpi. Onneksi Reino tuli sieltä kohta omia jälkiään suosiolla pois. Hyvät työt mielestäni kuitenkin Reinolle tänään. Olisi ollut kiva, kun tuon karjun olisi sille saanut, mutta hyvä että ollut tilanteita ja saatiinhan yksi kuitenkin, joten jahtaajillekin jotain palkintoa värjöttelystä.
Hirviä kerettiin vielä pari kertaa koittaa ettiä, mutta ei ne haukkuun halunneet jäädä. Tosin en tiiä, oisko haukkunutkaan, vaikka oisvat jääneetkin. Sehän tuossa oikeestaan se idea olikin, et ois saanut varmistuksen tuosta haukkumisesta. Kun ei oo haukkua kummoisesti kuulunut. Jää se sitten jännitykseen ens syksyyn, että haukutaanko vai koitetaanko nyt vaan saaha elikot liikkeelle...
No joka tapauksessa oli mahtavaa, että saatiin sikatilanteita ja hienoja onnistumisia. Koira osoitti, että toimii riittämiin sikojen kanssa, kun on vaan terve. Hirvikin kiinnostaa, muttei samoissa määrin. Kapinen supin perkle saatiin pois kanssa ladon alta vuoden lopussa vielä.
VUOSI 2021
Maanantaina etätyötä koneella ruokikseen asti, jolloin huomasin, että oli tullut wa-viesti possujahista. No, romppeet kasaan ja koirat konttiin. A-radalla yksi varmistuslaukaus, kun kivääri kaatui lattialle edellis-iltana. Kokoontumispaikalla tiedusteltiin, mentäiskö koiralla vai ilman. Pienessä motissa piti olla. Toki sanoin, jotta koiran mielellään laitan mettään, jos ei kukaan mieltänsä pahoita, vaikka vyöhykkeestä vain parisataa metriä.
Passit oli valmiina ja koira irti ja itse perässä peltoon, jossa olivat olleet yöllä. Koira haisteli jälkiä ja alkoi ottamaan ilmasta vainua, muttei oikeen tuntunut varmistusta saavan. Tuli vhf:stä tietoa, että sikoja oli liikkeellä motin sisällä ja tulossa peltoa kohti, jossa olin. Koira kuulikin aiemmin ja lähti pomppimaan pellon laitaa kohti. Kohta metän laitaa pitkin vilahtelikin tummia hahmoja kuusen tarrien väleistä noin 100m päässä. Vasta ihan pellon kulmassa oli pienehkö aukko, josta erotti, kun eka sika meni. Siihen otin valmiiksi jo toiselle, mutten ehtinyt, kun piti seurata mihin koira menee. Näin koiran olevan pari metriä sioista sivussa juuri ennen kuin kolmas sika pysähtyi aukon kohdalle, ja poks.
Kaikki hävisi kuusikon hämyyn. Epämääräistä rytinää ja rähinää ja yksi sika teki ryntäyksen taaksepäin, jolloin hyppäsi koirakin hieman taakse ulahtaen ja takaisin. Kohta koira alkoi haukkumaan melkolailla ampumapaikalla ja heti perään kaksi sikaa juoksi seuraavalla aukolla. Mieli ois tehnyt juosta parempiin asetelmiin toisten sikojen kanssa. Ajattelin kuitenkin, että eiköhän ole parempi varmistaa ekana ees tämä yksi ja tarkastaa koira. Kiikarilla sain tiirailtua, että haukun loputtua koiraa riuhtoo raatoa siellä. Noin 80-90kg naaras siellä pötkötti. Kävin kehumassa vieressä ja varmistin hengen paenneen siasta ja koiran olevan ehjä. Sitten koira pois raadolta ja ohjailin toisten jäljille. Toiset saivat peltoa ylittäessään hiukan kannustusta passimiehiltä, mutta jäljissä ei näkynyt verta. Koira menikin jo muutama sata metriä edellä.
Aika nopeasti huomasin, että tässä hangessa villapaita on liikaa. Lunta oli noin polviin taimikoitten harvennuksissa. Katoin, että koira jatkaa jälkeä, niin aattelin käydä heittää paidan autolle. No, tulihan siinä välissä ukkoa ikävä tai jotain, mutta koira tuli takasin. Tämä hieman ihmetytti, kun kuitenkin ihan verski jälki. Päätin oikasta hiukan ja lähteä viemään koiraa takasin jäljelle ja samalla kulkea ite jälkeä. Tiiä sit alkoiko koira hiukka arastella hyökkäyksen jälkeen vai tajusko lumen hiukka hidastavan väistöjä, mutta ei kiinni asti mennyt enää. Siat ei menneet kovaa edellä, mutta koira kävi välillä ukon luona ja seuraili jälkeä. Olivat hinkkailleet itteään pihkaisiin kuusiinkin välistä ja moljanneet hetken mutaojassa, joten kiire ei tuntunut olevan.
Melkeen viis kilsaa tuli temuttua(aika sikamaisia reittejä). Kamat oli viimeistä hitusta myöten läpimärät, kun alettiin olla passilinjan lähellä. Sisämaan kautta siis kiersivät taas kohti rajaa. Olivat kuitenkin päässeet livahtamaan kahen ukon välistä huomaamatta itämaahan...
..ei ois päässeet, jos koira ois ollu kannassa. Mutta toisaalta, jos jos ja jos. Hyvä, että koira ehjä ja saatiin kuitenkin sika ja hieno jahtipäivä!
-
Helmikuu 2021
Vielä päästiin kertaalleen Reinon kanssa koittamaan viime talvena samaisilla hoodeilla sikoja. Oli kuusi keväistä porsasta ja kaksi isoa sikaa jääneet mottiin noin kaksi ja puolikilometriä rajasta. Lunta oli jo tullut melkein reiteen asti, mutta koiraa hanki kantoi kohtalaisesti ja sikojakin melko hyvin. Ukko sen sijaan ui reisiä myöten. Kun oli saatu motti passitettua lähdin Reinon ja toisen ukon kanssa selvittelemään mihin ovat siat liikkuneet. Ihan pirteä pakkaskeli ja rutiseva hanki antoi aavistella, että saattaa elukat lähteä ajoissa liikkeelle.
Jäljistä kävi selväksi, että isommat siat olivat liikkuneet aiemmin ja keväiset possut omana porukkanaan myöhemmin. Toinen ukko lähti kävelemään isojen jälkiä, kun mie koitin katella, mihin pienemmät ovat suunnanneet. Reino häipyi hiljalleen jälkien myötä mäkeen. Kaveri kiipeili mäen päälle isoja jälkiä pitkin ja silloin poksahti passissa noin 700m päässä. Yksittäinen iso oli mennyt passista läpi ja jatkoi ohi laukauksen jälkeen kohti rajaa. Melkolailla samaan aikaan alkoi Reinon haukku parinsadan metrin päässä miusta mäen rinteessä. Ilmoitus tuli myös, että toinen iso oli mennyt passien välistä ilman ampumista.
Lähdin "hiipimään" haukulle. Yllättävän hyvin pysyi haukku paikallaan, vaikka tuntui kuin olisin päästellyt ihan yhtä kovaa ääntä itekin lähestyessäni. Haukun kohdalta nousin mäkeä ylös askel askeleelta yrittäen nähdä vain muutaman kymmenen metrin päässä olevaa koiraa. Kohta Reinon hyppelikin innoissaan moikkaamaan ja meni takasin, jolloin näin sen haukkuvan isomman kuusen tiheään alaoksistoon. Sinne en kuitenkaan nähnyt lumien ja oksien vuoksi. Noin 15m päässä ollessani nousin viimeisen lohkareen päälle, jotta olisin samassa tasossa puun kanssa. Silloin singahti kuusen juurelta jono possuja juoksuun koiran suuntaan, joten eipä siinä ampumista oikein edes ehtinyt harkitsemaan. Possut lähti Reino matkassa köpöttelemään välillä haukkuun pysähdellen. Menin hetken perässä, mutta turhaa oli ja raskasta...
Karavaani taisi havaita passiukkoja, kun kiersivät lenkinukkojen edessä. Kuitenkin noin kilometrin verran mentyään koittivat yli, jolloin kaksi sai osuman. Reino kääntyi kuitenkin ennen tietä omaa jälkeään takaisin ehkä hetki ennen ampumista. En tiiä oliko tuossa tilanteessa jäänyt jälkeen, oliko upottanut vai mikä ihme, mutta tuli miun luo taas. En kehannut lähteä upottelemaan sinne, joten otin koiran matkaan ja lähettiin autolle, josta päästäisiin kaadolle.
Neljä possua oli siis uudessa motissa. Pääsin hiukan onneksi oikaisemaan lingottua uraa pitkin, ettei tarvitsisi niin pitkälti lähteä tarpomaan. Reino ei kuitenkaan ollut ihan hullun innoissaan menossa yksin jälkeä, joten päätin laskea sille tuo n nuoren kkk-hönön kaveriksi tsemppailemaan. En tiiä mistä mahtoi tuo johtua, mutta ehkä välillä jalkojen alla pettävä hanki ja aiempi sikojen uhittelu tuonut hiukan varovaisuutta. Pojat lähti jälkeä suht kivasti menemään ja hieman menin perässä. Possut olivat jonkin verta edellä ja kaksi jäi seuraavan uran ylitykseen koirien ollessa pari sataa metriä takana. Alle sadan metrin päässä on vyöhyketie, jonka laitaan kahta viimeistä rapattiin. Toinen jäi ja toinen pyörähti osuman saaneena ympäri ja suuntasi pusikoihin.
Kesti jonkin aikaa, että pääsin paikalle ja laitoin nuoren koiran autoon takaisin ja lähdin Reinon kanssa selvittämään viimeistä. Alkoi olla jo hämärä ja possu oli hiukan verta jäljelle jättäen kulkenut pusikoista toiseen. Nyt taas tuntui jälki kiinnostavan paremmin Reinoakin ja meni pari sataa metriä edellä, toki välillä tuntui oottelevan, että onhan se ukko matkassa. Noin kilometrin jälkeen oli jo melko hämärä, mutta pienehköstä mettäsaarekkeesta kajahtava haukku helpotti mieltä. Saareke oli melko lähellä tietä, joten kysyin, josko joku voisi sieltä mennä koittamaan. Kaveri kävikin haukulle poksauttamassa possun.
Kyllä sikajahdit on miusta mukavia. Reinolle ihan hyvää tekemistä huomioon ottaen, että olosuhteet ei olleet kovin kivat. Saa jatkossa nähdä miten seuraamiset toimii paremmilla keleillä.
-
Kuvat parista
-
14.3.2021
Supipariskunta ilmestyi taas kelien lauhtuessa syötölle parina iltana. Ajattelin, että lähden koittamaan pienpetotestin suorittamista Reinolle, jos kuvia tulee. Olin jo ajoissa liikkeellä ja kävin räntäsateessa ajelemassa jälkiä. Kolmet ilveksen tuoreet jäljet löytyi. Päätin lähteä 23 ajelemaan kotia kohti, mutta 22.58 läpsähti kuva supeista.
Autolla ei päässyt kovin lähelle, kun tiet huonossa kunnossa. Jätin noin 900m päähän ja laskin Reinon irti. Ite nappasin piekkarin selkään ja lähdin liukulumikengillä hiihtelemään Reino juos kelkkauraa hiukan edellä. Pari sataa metriä ennen syöttöä pitää kelkkauralta siirtyä umpihankeen, joten siitä koiralle suunnan näytin. Sen jälkeen menikin suoraan syötölle ja jäi pienen kierroksen jälkeen paikalleen melkeen syöttöpaikalle. Sinne hiihtelin ja koitin samalla katella jälkiä. Vasta syötöllä jäljet näkyi ja koiran panta vilkkui viereisen kuusen takaa. Ihmettelin, mitä se siinä jumittaa ja koitin kannustaa ettimään. Sinnepäin lähti supin loikatkin, joten menin viereen ja huomasin, että supi on suussa. Välillä irrotti ja ootteli liikettä ja välillä nappas suuhun ja hiukan riepotteli. Ei haukkunut kertaakaan. Ja supi silmän kulmasta vilkuili, että kusessa taian olla.
Sen moksautin ja nostin puuhun koiran tavottamattomiin ja kannustin koiraa ettimään. Pikku hetki molemmat pörräiltiin siinä muutaman kymmenen metrin säteellä tarkastelemassa, mihin toiset jäljet lähtee. No, kohta huomasinkin ja silloin oli jo huomannut Reinokin ja oli menossa edellä jo. Hiihtelin jälkien vierustaa ja koitin kierrellä pahimpia turakkoja menettämättä jälkeä. Välillä tutkasta vilkuilin koiran paikkaa, joka oli jo aika paljon edellä. Ojien pohjia, pikkujoen penkkoja ja pusikkoja oli kierrelty. Pääsin kohta pellon puolelle, niin alkoi Reino haukkumaan, linnuntietä 500m päässä. Haukku oli suht harvaa tutkan mukaan reilu 30/min. Jäljitys/seuraaminen oli omatoimista. En oikeastaan ehtinyt koiraa tuona aikana nähdäkään, kun itse seurailin jälkeä ja koira aika paljon edellä.
Tuli mieleen, että mahtaako olla supi päässyt johonkin koloon, mutta toisaalta silloin uskoisin haukun olevan paljon railakkaampaa. Ja paikalle päästyäni, huomasin kuolleeksi tekeytyneen supin hangella ja meininki oli jotakuinkin sama, mitä ekan kanssa. Koira ravisteli ja jätti sen jälkeen supin taas hetkeksi makailemaan ja odotti edes pientä ärsykettä.
Loppujen lopuksi en osaa sanoa, oliko tuo supin löytäminen jäljitystä vai pakenevan riistan seuraamista ja pysäyttämistä. Kuitenkin matkaa kertyi tuolle toiminnalle 1,5km.
Kaksi supia saaliiksi ja ihan mukavalla työskentelyllä. Tuntuisi nuo Reinolle kelpaavan aika kivasti. Mutta en kyllä vieläkään tule sitä supeille viemään, ennen kuin ollaan ensi syksyn hirvikuviot koitettu.
-
Koitetaas päästä nykypäivän tilanteeseen hiljalleen...
SYKSY 2021
Syksy alkoi tottakai karhujahdeilla. Reinon kanssa tuli liinailtua jonkun verran. Jälkitreenit on kyllä sen saaneet aikaan, että aika kivasti Reino tuoreet tienylitykset merkkaa, niin hirvet, siat kuin karhutkin. Yhtään oikeen kunnollista jälkeä ei päästy nostamaan, eikä tuoreille hajuille laskemaan.
Sikoja on tuntunut olevan syksyn mittaan aika kivasti niin jälkien perusteella, kuin riistakamerakuvienkin. Pari kertaa ollaan syötöltä käyty koittamassa aamusella yölliselle jäljelle. Ei ole jäljitykset pitkälle riittäneet...eikä toki ihme, kun toisella kertaa jälkispecialisti harmaa kahlasi samoilla jäljillä noin 5km, jonka jälkeen seuran raja vastaan.
Toisella reissulla pari supin poikasta kaivoi Reino suolta. Tappoi ekan ja toista koitti kaivaa turpeen alta. Pari muutakin supia otettiin hengiltä hirvien ettimisen yhteydessä syksyn aikana.
Syyskuun puolella muutama hirvilöytö tuli ja ihan haukun kera. Mutta eivät paikallaan tuntuneet pysyvän kuin hetkisen. Liikkeelle lähdön jälkeen Reino seuraili alkusyksystä hetken matkaa, mutta jos räväkkä lähtö niin ei paria sataa metriä pidemmälle mennyt, vaan ukon sijaintia tarkastettiin.
Sitten olikin Tuntsan reissu, jossa koirat terästäytyivät pääasiassa porojen kanssa. Toki Reino haukkui hetken teerille, josta pääsin sitten haukun loputtua yhden ampumaan. Poroja saatteli max pari kilometriä, jos väliin pääsee, niin lopettaa kyllä karjasemalla.
Tuo karhukoiran retkale alkoi erään tuntsalaisen avosuon reunapusikossa haukkumaan noin kilometrin päässä miusta. Tietenkään ei kenttiä, joten ei tarkemmin paikkaa nähnyt. Puolen tunnin haukun jälkeen lähin lähemmäs, kun sivutuuleen pääsin suonlaitaa kulkemaan. Tietenkin oli toiveena hirvi tai hurjimmissa unelmissa jopa karhu. Reino liittyi mukaan ja hienoltahan se kahen koiran räväkkä haukku kuullostaa. Tiheässä puskassa haukuttava oli ja välillä hyökkäsi niin, että aina välillä toinen koirista ulahtaen sinkoili suolle karkuun ja taas takaisin... Hetken siinä jännitin ja ihmettelin ja oottelin, josko ois päässyt näkemään. Sitten taas syöksähdys ja PORO prkle tietenkin koiran perässä koittaen potkia koiraa. No, eipä jännittänyt enää.
Reissun jälkeen kotikulmilla sikoja ja hirviä etittiin. Pojan ja koirien kanssa vietetyn laavuyön jälkeisenä aamuna autolle tultuamme pojan kanssa huomattiin, että kaverin harmaa haukkui jotain muutaman sadanmetrin päässä. Koitettiin selvittää, mitä siellä on. Just ja just ehittiin eteen, kun sika tuli tien yli mäen päällä. Harmaa vielä pienen matkan päässä, niin sovittiin, että lasken kkk:n irti. Samalla, kun löysäsin, niin viiruporsas :o hyppäsi ison sian jälkiä tielle ja yli. No tottakai koira hyökkäsi sen perään. Haukku päälle parin kymmenen metrin päässä tiestä. Laskin varmuuden vuoksi Reinon melkein heti perään, kun aattelin, että saattaa iso tulla vihasesti nuorta koiraa opettamaan. Reino lähtikin seuraamaan isoa sikaa. Harmaa meni hieman eri reittiä, varmaankin jonkun toisen sian jälkeä tien yli. Ja hiljalleen olivat kohta samassa paikassa, jolloin Reino lähti pois ja tuli karhukoiran possuhaukulle. En tiiä kumpi teilasi possun, mutta haukku loppui pian sen jälkeen/hieman ennen kuin Reino meni paikalle. Ja sen jälkeen kkk lähtikin pois. Menin Reinon luo ja sillä oli kuollut viitisen kiloa painava raitapossu edessään. Jahti lopetettiin samantien, kun saatiin koirat pois. Eipä arvattu, että syyskuussa olisi pikkupossuja, kun ei olleet missään käyneet esittäytymässä aiemmin.
-
Lokakuu 2021
Ekan hirvijahtipäivän alku ajettiin miesajoilla ilman tuloksia. Iltapäivällä laskin kkk:n ihmettelemään. Heti ekalla hölkällä joku tuoksahti nokkaan ja koira lähti selvästi jälkeä kahlaten. Vaikutti, että jotain löytyi ja lähti liikkeelle. Jatkoi suht reippaasti matkaa tiestä yli. Muutaman sataa metriä sinne suuntaan ja sitten lähti tulemaan kylälle päin. Ajelin vastaan ja huutelin pellolta autolle ja laitoin sisään. Ajoin ylityspaikalle koitin ettiä jäljet, jotka varmistaisi elukan. Notkoon kun pääsin, niin sian haju tuli selvästi omaan nenään. Joten Reino irti, jos vaikka löytyisi sika. Reino rynnisti samantien takajälkeen, johon heitti useemman sadan metrin lenkin. Ajelin vastaan ja aattelin, että voitetaan muutama sata metriä, kun vien Reinon uraa pitkin sinne mistä Rainer tuli pois. Ennen perille pääsyä Reino alkoi ottaa ilmasta hajua ja sukelsi tiheikköön. Aloin oottelemaan, että kohta alkaisi sikatouhut! Eikä mennyt kauaa, kun Reino alkoi haukkumaan.Parin sadan metrin päässä. Haukku lähti siirtymään ja välillä reipastakin vauhtia. Aattelin, että pitää ehtiä eteen, ettei mee tien yli, josta lipsahtaa helposti naapurin puolelle. Ehinkin siihen ja haukku oli silloin ehkä 50m päässä tien laidasta. Olin jotakuinkin varma, että siellä on sika. Reino tulikin moikkaamaan ja melko innoissaan oli ja lähti takasin. Aattelin, että laitan Raikulin mukaan, jotta sian kanssa mahdollisesti pysähtyisi helpommin ja välttäisi isommat sattumukset. Pojat menikin rutinalla kulkevan/ien elukoitten luo ja liikkeelle lähti. Sitten piti taas autoilla, jotta eivät taas karkaa luvattomille maille. Ehin kääntymään juuri suoralle, kun iso hirvisonni ylitti tien naapurin puolelle. Eli hirvi siellä oli ja aloinkin jo oottelemaan koiria, jotta voisi nostaa kyytiin. Mutta pojat olikin kääntäneet seuran rajaa pitkin takasin ja jatkoivat kohti kaveria, joka oli tullut passittelemaan. Ja kohtahan tulikin viesti: “Vasa nurin!”
Nonni, meinasin, ettei nuorelle juoksuun ammuta yhtään hirveä, mutta eihän tän kaverin kanssa asiasta ollut mitään puhetta ollut. Ajelin sinne, ja siellähän oli koirat täydessä touhussa karvan irrotuksessa ja preiäin purkamisessa. Eipä se varmasti ainakaan intoa laimentanut tuo kaato, mutta ei enää juoksuja nuorukaiselle. Reinolta ihan ok touhua, eikä varmasti kummosta haittaa.
Sunnuntaina koitettiin etsiä hirviä länsipuolelta aluetta. Ei löydetty ja oltiin lähdössä autolle, kun Reino otti ihan seuran rajan tuntumasta hirven mullikan, joka lähti juoksemaan etelään. Parin sadan metrin päässä olevan tien yli ja seuraavan parin sadan metrin päässä olevan piston päästä yli, josta kohti rajaa. Onneksi kuitenkin kääntyi itään, josta suon yli ja vielä yli asfaltista, josta kaveri nappas Reinon kyytiin, kun matkaa rajalle enää pari sataa metriä. Seuraamista tuli 3,5km. Tosi hyvä seuraaminen Reinolta.
Sitten siirryttiin itäpuolelle. Oli nähty aamulla sarvipää ja naaras ojan varressa kulkemassa kohti hevosaitausta. Siitä oli ajoporukka koittanut kulkea, muttei löytynyt kun pikkusonni, jonka ampuivat hevosaitauksen viereen. Noin lähelle hevosia ei halunneet muut laittaa koiria, joten Reinon kanssa sinne. Kävin viereisen puskan kulkemassa, koska tuntui ihmeelliseltä, että olisivat hävinneet siitä. Reino löysikin ne siitä ja naaraan jäädessä melkein paikalleen lähti Reino sonnin perässä juoksuun. Reino jatkoi hienosti jäljellä ja seurasi muutamien peltojen ja urien ja taimikoitten läpi pellon laitaan asti, josta hirvi mennyt suolle. Seuraamista 2,5km. Oli varmasti jäänyt jälkeen aikalailla. Sinne lopetti Reino ja kierteli vähän takasin päin, jossa alkoi haukkumaan...eli ulvomaan miuta, kun oli niin kauas mennyt ;D
Ihan ok seuraaminen tuokin.
-
Seuraavana lauantaian ei löydetty mitään. Sunnuntaina etittiin edellisiltana alueella havaittua kenties yksinäistä vasaa Reinon kanssa. Kävelin alueen Reinon perässä läpi ja törmäsin pienehköihin ehkä yöllisiin hirven jälkiin motouralla. Lähin seurailemaan ja Reino menikin eellä. Reippaasta sadasta metristä lähti varmaan jo miuta karkuun, kun tuulen päältä mentiin kohti. Siitä seuraamista noin 2,5km, mutta eihän se (loppujen lopuksi mullikka) pysähtymään alkanut. Hain tieltä pois.
Iltapäivällä mentiin ettimään harmaan haukkuman lehmän jättämää vasaa pusikosta. Melko pieneen puskaan oli jäänyt, josta perslähdöllä sitten taas mentiin. Reipas pari kilometriä seuraili tätäkin, jonka jälkeen jätti suolla kesken ja alkoi valumaan jälkiä pitkin pois. Loppujen lopuksi useamman koiran ja kommelluksen jälkeen saatiin tuo vasa eräksi.
25.10.
Lauantaina ei löydetty mitään, mutta sunnuntaina vasaa kaipailtiin ja aamusta näköhavainto lehmästä ja vasasta melko pienestä kuviosta. Passit ympäri ja Reino jäljelle. Niin tuore jälki oli, ettei meinannut malttaa oottaa passeja. Linkku irti, niin vauhdilla jälkeä pari sataa metriä, josta löytö ja haukku. Hetki paikallaan ja liikkeelle. Parin kilometrin saattelun jälkeen vasa nurin Reinon eteen.
Iltapäivällä lähellä asutusta ja isompaa asfalttitietä havainto yksinäisestä isosta, jota halu oli jahdata. Vein Reinon jäljelle, jota lähtikin kivasti ja yllättävän omatoimisesti seuraamaan. Rajatieltä ukot nappas kiinni samalla, kun parin sadan metrin päässä kajahti lehmä nurin. Pari hirveä ollut, joista Reinon seuraama oli jatkanut hetki ennen ukkoja rajalle ja lehmä karkkosi koiraa.
26.10.
Syyslomalla ehti hiukan käymään viikollakin. Vasan ettimistä oli ohjelmassa. Yhden juoksijamullikan Reino kaivoi aamusta ylös, parin kilometrin seuraamisen jälkeen lopetti. Vaihdettiin paikkaa, kun aamuinen havainto kenties emästä ja vasasta suonlaidalta. Reinon velipoika jäljelle. Touhuili ja jäljitteli suolla, mutta ei meinannut löytyä mielekästä jälkeä. Kohta vauhdit nousi ja tien yli jälkeä pitkin seuraavaan mäkeen, jossa täysi rähinä päälle. Supin rääkäisyt kantoi hyvin mäeltä kauas. Käytiin lopettamassa pariskunta.
Halusin vielä Reinon kanssa koittaa, kun oli viime aikoina suht kivasti löytynyt ja seuraillut(ainakin viime syksyyn verrattuna). Etin liinan kanssa jäljen pellolta, josta suolle. Siitä laskin Reinon irti. Samalla koitin silmällä seurailla tuoreita jälkiä, kun tuntunut, että näin parhaiten tajunnut mitä ollaan tekemässä. Koira kävi vielä kertaalleen heittämässä volttilähdön pellolta, jonka jälkeen meni miun ohi ja jatkoi suolle melko määrätietoisesti (7, 9, 11km/h). Mikä yleensä osoittaa, että tuoreilla ollaan.
Kulki ison U-kierroksen suolammen rannasta ja kiersi lähtösuuntaan suolta pois kuusikkoon, josta tielle. Sinne kaveri oli ehtinyt jo oottelemaan ja ilmoitti kahdet jäljet olevan soratiellä, johon Reino tuli. Kehotin kannustamaan jatkoon - niin teki ja koira meni. Hilpasi yli pellon suon laitapuskiin, josta kiersi muutaman sadan metrin lenkin ja suon laidassa pari haukahdusta löydön merkiksi ja samantien vauhdit 20-24. Siitä aika suoraviivaisesti noin 1,5km hirvien kanssa pienehkölle hakkuulle, jossa auttamatta jäi paljon. Ehdin itse aukon jälkeen tulevalle uralle samaan aikaan, kun koira tuli siihen. Rupesin tutkailemaan jälkiä, niin koira jo jatkoi suon puolelle. Löysinkin aukolta kahdet jäljet. Koira olikin jo silloin noin 800m päässä seuraavan tien ylityksessä, josta kaveri nappasi kiinni, kun seuran raja vastassa. Siitä löytyi tiestä yhden hirven jälki, joten toinen oli jäänyt johonkin suolle.
Aiemmasta uran ylityksestä Reino ihan kivasti lähtikin jäljelle ja noin sadan metrin päästä lähti turvesuon suuntaan. Siitä kohtaa haarautuikin toiset tuoreet jäljet. Näkyi Reino niitä seuraavan (3-9). Hyvin selvitteli hirven pyörimisiä ja sitten alkoi haukkumaan noin 150m päässä. Pari minuuttia ja liikkeelle (11-14). Turve suon mutkasta samalle reitille, josta aiemmin tultiin tännepäin. Aika rauhallista 9-14 meni pääasiassa ja välillä aina haukkui Reinokin. Pusikon laidalla pysähtyi useampaan kohtaan haukkumaan ja valui hiljalleen aukon takaiseen kuusikkoon. Siellä lopetti jostain syystä ja lähti takajälkeen. Olin tiellä ja näin Reinon pellolla, josta vihelsin pois. Vein tiheikköön uudelleen jäljille. Menossa kun oltiin, niin kaveri ilmoitti nähneensä aukossa mullikan. Joten sen perässä varmaan oltiin. Päätin mennä kuitenkinkuusikon läpi tieuran alkuun, jotta varmistuisi. Useammat yölliset jäljet näkyi. Reino pyöri ja hösläili hieman, mutta oottelin luo ja lähdin yksiä seuraamaan. Lopulta Reino tuli ohi ja hieman edellä törmäsi yksiin jälkiin ja “kysyi” mennäänkö näitä. Usutin perään ja lähdin itse valumaan pellollepäin. Reino näkyi lähteneen ihme kyllä tiheikön läpi mettäautotietä kohti(3-9). Paineli hiljalleen (1-5) tien yli ja suonpuolelle, josta vanhan kaatopaikan tien yli takaisin oman seuran puolelle. Ihme ja kumma senkun jatkoi jälkeä entisten peltojen läpi takasin kohti mettäautotietä, johon olin ehtinyt. Menin oottelemaan videon ja kiväärin kanssa tielle ylityskohtaan. Reino aloittikin haukun 350m tiestä. Mahtava jäljitys ja LÖYTÖ päätteeksi! Toivottavasti Reino sai itselleen tuosta palkinnon! Miusta tuntui ainakin mahtavalle. Ei kauaa jatkanut, kun alkoi hiljalleen 0-1 valua tietä kohti. Kohta Reino tulikin tiellä, mutta yksin ja melko väsyneen oloisena. Kehuin ja laitoin Reinon häkkiin mukavien herkkujen kanssa. Passimiehet oli lähteneet, joten jahti ei ollut enää aktiivinen. Teki mieli selvittää, mikä tuolla haukussa oli vai oliko mitään. Reino ei kuitenkaan ollut ikävissään, eikä hädissään poistullessaan, vaan aika väsynyt. Hirvi sieltä löytyi melkoisessa ryteikössä, jossa raivausjätteet oli pitkin poikin reiden korkeudella.
-
30.10.
Lauantaina hirvijahtia. Havainnot tuplavasoista ja sonnista suonlaitaniityllä yöllä. Passit vedettiin rajan puolelle, josta n.300m rajalle. Mie lähin Reinon kanssa sisämaastapäin. Jälkiä oli aika paljon suon puolella ja tuoreita sontia sitten heti niityn reunassa, jossa olivat hirvet temmeltäneet yöllä. Suollepäin kulki ainakin yhdet tuoreet jäljet, joita lähdin huvikseni seurailemaan sinnepäin kun olin menossa. Reino oli menossa jonkun verta edellä ja kävi välillä pellon laidassa ja välillä vähän toisessa suunnassa. Sitten poksahtelikin pari laukausta ampumaradalta ja Reinohan tietenkin luuli, että saalista tuli ja lähti pinkomaan peltojen yli. Sain onneksi viheltämällä kääntymään ja palailemaan takasin.
Jatkettiin hiukan keskemmälle suota ja sieltä löytyikin aikalailla ihan tuore sikojen polku sekä hirven jälkeä. Ilmottelin radioon. Sitten olikin Reinolla vauhdit aika korkeella ja paineli ihan suoraan ojien suuntaisesti muutaman sataa metriä, ennen kuin alkoi haukkumaan. Ja melko lailla samantien liikkeelle naapuriseuran puolelle. Yksi passimies oli onneksi siellä puolella ja ilmoitti menevänsä sinne autolla vastaan. Reino paineli ihan tasaista vauhtia ja kääntyi hieman koko ajan niin, että kohta jo kohti meidän maita. Tiellä olija ilmoitti, että tien yli tuli emä ja tuplavasat, mutta Reino jatkoi jo toiseen suuntaan. Siellä 2km päässä Reino tuli yksinäisen sonnin perässä tielle, josta ottivat kiinni.
Aattelin, että käyn vilkasemassa haukun lähtökohdan. Pääsin jotakuinkin kohille, niin aloin kattelemaan maahan jälkiä tarkastellen ja välillä vilkuilin puhelimesta, mitä Reino touhuaa. Kohta jotain vilahti silmän kulmassa, kun olin kyyryssä kattelemassa suossa jälkiä. Nousin ylös ja automaattisesti käännyin liikkeen suuntaan – SIKA – MONTA SIKAA!!! Ainakin yksi iso sika ja noin 15 keväistä porsasta köpöttivät ehkä noin 50m päässä suota myöten passilinjan suuntaan. Kohdalla, jossa olin, kasvoi mäntyä noin 5m välein ja parinkymmenen metrin päässä edessä alkoi tiheikkö. Iso sika ehti tiheikön puolelle, ennen kuin ehdin tehdä mitään, mutta sitten lensi puhelin maahan ja aloin ottaa viilekkeillä selässä olevaa kivääriä käsiin. Kun sain kiikarin silmälle, niin viimeiset siat juuri ehtivät tiheikön puolelle, ennen kuin sormi ehti puristaa...paitsi että vielä viimeinen possu tuli noin 10m perässä. Siihen nopea tähtäys mäntyjen välissä vilkkuvaan possuun ja liian myöhään laukaus svingillä edestä ohi... No, eipä oikein tuo harmittanut, vaan enempi se, että Reino prkele on nyt noin 2km väärässä suunnassa tiellä. Ilmottelin radioon, että olkaapas valmiina, kohta on siat siellä...
-
6.11.
Lähdin ettimään Reinon kanssa hirviä länsipuolelta.Melkein nuolukiveltä löytöhaukku. Hetken kesti paikallaan, mutta meikäläinen ja passitkin jo noin 150m päässä löytöpaikkaa. Sitten lähti, tietenkin seuran rajan yli ja siitä ison hakatun mäen yli, jonka läpi kulkevalla uralla pysähtyi. Sinne lopetti ja tuli hiljalleen miun luo, kun olin ehtinyt jo autolle. Noin 1,5km seuraaminen. Oli kyllä reipas karkkokin. Kävin varmistamassa yhdet suht pienet jäljet.
7.11.
Siirryttiin toiselle puolelle isoa tietä melkolailla samanmoiseen pienehköön kuvioon, joka tiheää puskikkoa mäen ympärillä. Hetki kuljettiin, Reinon kävi hiukan jäljittämässä, mutta tuli taas luo. Aattelin alkaa seurailemaan jälkiä, kun suht tuoreet erottui. Kohta olinkin kuulevinani jotain. Sitten alkoi haukku ja samassa rähähdys..supi! Pirullisen tiheä puska. Metrin päässä oli supi ja Reino, mutten nähnyt. Kun menin ihan viereen, niin Reino tuli vilkasemaan – ja supi tietenkin silloin karkuun. Usutin etsimään ja noin kymmenen metrin päässä kiinni. Sukelsin sekaan ja supi ärhenteli jo miullekin. Sitten se prkele sai Reinon käpälän suuhunsa ja tietenkin puri ku ääliö. Reino kiljui ja puri supia päähän, kun tämä pässi puri vaan käpälää. Jouduin ottamaan käsineni supin leuat auki, jotta saisin hampaat irti jalasta. Sainkin ja koitin polkea supia samalla hengiltä, mutta siinä saatanan pusikossa nähnyt ees omia käsiä, niin lähtihän se liikkeelle. Sehän koitti kiven alle, johon olisi jäänyt, ellei Reino olisi vetänyt hännästä ulos. Siinä jo sen verran avointa, että pääsin kolauttamaan. Olipahan sähläystä..
Sitten jatkettiin hirvien ettimistä. Kierrettiin mäen toiselle puolelle, josta lähtikin jotain liikeelle ja vauhdit suht reippaat 14-24. Siitä juoksenteli melkein mein lähtöpaikalle, josta kahden tien yli ja peltojen yli. Reino lopetteli jossain 2km paikkeilla. Kaveri näki yksinäisen hirven juoksevan siitä seuraavan tien luona.
Pari päivää edellisestä, olin illasta vilkasemassa syöttöpaikkaa. Ei ollut Reino päässyt juoksemaan päivällä, niin laskin pimeään tekemään hätänsä. Laitellessa syöttöä kuntoon Reino hävisi. ALoin pakkailla kamoja ja vilkaisin puhelimeen, niin oli vauhti päällä taimikossa. Suuntaili kohti kapeaa jokea, jonka yli ui ja sen jälkeen rähinä päälle. Supinhan se sieltä löysi. Annoin hetken olla, kun tiesin paikan aivan hirveäksi rantapajukoksi, jossa pajut kasvaa joen päällä. Ei ihan kauheasti houkutellut. Rähinä jatkui, joten taittelin kepakon ja lähdin käppäilemään haukkua kohti. Keskellä taimikkoa ollessani alkoi Reino ulista ihan kunnolla. Oottelin hetken, niin Reino tuli luo kun viheltelin. Pärski ja aivasteli. Oli perhanan supi päässyt kuonoon kiinni ja saanut rei'itettyä huulen. Sinnehän tuo olisi takasin mielinyt hakemaan revanssia, mutta päätin toisin...
-
5.12.
alkoi jo olla lunta jonkun verran. Yölliset hirven jäljet löyty pellosta, josta laskin Reinon ettimään, kun tuntui kiinnostavan. Pellosta risukkoon, josta aukon ja taimikon läpi harvennettuun taimikkoon, josta alkoi haukkumaan. Miuhun oli matkaa ehkä 300m. Haukkui ehkä 10min, ennen kuin lähti tulemaan takasin. Menin hiukan vastaan ja oli kieltämättä huono mennä siellä harvennetussa taimikossa. Luulen, että se oli syy Reinolla pois tuloon. Koira joutui loikkimaan, jotta pääsi eteenpäin. En työnnellyt enää takasin.
12.12.
Tien laidan mäkeen ainoat jäljet, jossa kenties vasa. Lunta jonkin verran, mutta suht hyvä maasto kulkea, niin lähettiin Reinon kanssa jälelle ja pari passimiestä mäen ympärille. Löytö makuulta mäen päältä, josta samantien liikkeelle. Yksinäinen lehmä juoksenteli ravakasti peltojen yli. Koira jäi paljon heti alusta alkaen. Peltojen yli meni vielä jälkeä, kaikkiaan noin kilometrin ja pois.
28.12.
Rajan lähellä riistapellossa käyneet hirvet jonkin verran. Lupaa ei ampua, mutta aattelin koittaa Reinolle haukkua. Hanki siinä ja siinä oliko tassuille huono, mutta päätin koittaa. Pellon laidalla mäki, johon jäljet lähti, niin lähdin mäkeä kohti tuulen alapuolelta, kun sattui vielä traktoriura siellä olemaan. En päässyt ite, kun noin sata metriä autolta, kun Reino häippäsi. Kattelin, että jatkaa kiertäen pellon puoleista mäenrinnettä ja alkaa nousta mäelle. Nousi päälle ja siellä aukossa löytöhaukku. Matkaa tuli löytöön 1,2km. Ihme ja kumma tuntuivat pysyvän ainakin hetken paikallaan. Pakkasta parikymmentä, niin käppäilin itte autoon lämmittelemään. Toivoin vain, että pysyisi nyt edes hetken siellä, koska saatteleminen takasin elukoille ei varmasti onnistuisi tässä kelissä.
Puolisen tuntia haukkui komeasti, jonka jälkeen alkoi viiva piirtyä takasin jälkiä. Siellä olis tarvinnut olla vastassa, niin varmaan olis mennyt takasin haukkumaan, mutta eihän tällänen reppana tarkene tuolla paikallaan värjötellä. No, aattelin koittaa vastaan mennä ja saatella, mutta hirvethän lähti tietenkin liikkeelle jo ajoissa, eikä kehannut yllyttää hirveesti seurailemaan tuossa korppuhangessa. Joka tapauksessa kauden pisin haukku ;).
2.1.2022
Aamusta lähdettiin rajanpintaan haavakkohirvijahtiin. Motitettiin aluksi haavakko melko pieneen mottiin, jonka jälkeen ukot ympärille. Sitten lähdettiin Reinon kanssa liinaamaan. Alueella paljon hirviä, eikä ollut tietoa, olisiko motissa muita, siksi näin. Hirvellä vaikutti olevan toinen etujalka huonona ja verta oli tullut. Pari makuuta tai kompurointia löytyi, ennen kuin hirvi lähti liikkeelle parin kymmenen metrin päästä. Polveen asti lunta ja parinmiehen korkuista kuusitaimikkoa tiheään, niin ei nähnyt ollenkaan lähtevää otusta. Liinattiin siihen makuulle vielä, josta varmistuksen varmistus, että kyseessä juuri kyseinen haavakko.
Siitä ilmoitin, että lasken koiran irti. Reino lähti innoissaan pomppimaan hirven menosuuntaan. Reilun sadan metrin päästä löytyi ja haukku alkoi. Ihan pari minuuttia tuijottelin puhelinta, että lähteekö liikkeeseen. Kyseessä kuitenkin haavakkoelukka ja lisäksi pakkasta taas reilut 15 ja passit värjöttelemässä ympärillä, niin ei kehdannut alkaa haukusta nauttimaan. Olisi ollut kyllä mahtava tilaisuus koiran kanssa treenata.
Lähdin "hiippailemaan" sen mitä tuossa pikkasen rouskuvassa hangessa pystyi. Hyvin tuntui haukkuvan, joten kenties peitti edes hiukan miun ääniä. Tuntui, että pitää päälle kävellä, että näkisi. Noin 10m päästä pääsin kuikuilemaan lumisten kuusentaimien oksien välistä sen verran, että näin hirven takapuolen. Siitä hiukan siirryin ja näin takaviistosta melkein koko hirven. Vasen etujalka oli veressä. Koiraa en nähnyt, mutta ihan jossain hirven vieressä haukkui. Hetken seurailin, niin Reino siirtyi miun puolelle ja tuli moikkaamaan ja meni takasin. Jäi kuitenkin miun puolelle hirveä ja samalla hirvi kääntyi koiraa kohti, mikä antoi mahdollisuuden ampua turvallisesti päähän. Siihen kellahti ja Reino innokkaasti kalttaamaan kannikkaa ;D
Oli makosa hirvilopetus!
Vielä vaan sitten toivotaan, että lumitilanne ei menisi ihan karmeaksi ja sikoja juoksisi Suomen puolelle, niin päästäisiin koittamaan vielä...
-
Pitkästä aikaan järjestyikin tapahtumaa koiralle. Yksittäinen sika jäi iltasella mottiin laukauksen jälkeen. Ei ollut tietoa oliko saanut osumaa vai ei.
Lunta oli vähän vaille pirusti. Avoimella jotakuinkin keskireiteen ja metässä hiukan vähemmin. Tiheässä kuusikossa oli jo melko hyvä kävellä, kun sellainen sattui hetkeksi kohdalle. Jälkiura löytyi. Ja muitakin uria joitakin, osa oli pari päivää vanhoja. Heti vierestä löytyi makuupaikkojakin kuusien juurille kaivettuina. Reino hävisi heti, kun urat löytyi. Puhelimessa ei ollut kenttää, joten en tiennyt missä koira mahtoi olla. Sen vuoksi jatkoin tarpomista syötön suuntaan seuraillen haarautuvia polkuja.
Ehkä vartin kuluttua Reino tuli jälkiä pitkin luo ja ohjasin eteenpäin, jonne jatkoi häviten otsalampun valosta. Seurailin itte polkuja hiljakseen. Ei mennyt kuin viitisen minuuttia, niin alkoi haukku! Haukku ei ollut kovin kaukana ja liikkui koko ajan hieman. Välillä tuntui osat vaihtuvan jahtaajalla ja jahdattavalla, kun haukku vaihtui vinkaisuihin taas alkaakseen uudestaan heti perään.
Otsalamppu päällä miltei reiden syvyisessä hangessa suhteellisen tiheässä kuusikossa aattelin, ettei paljon tarvitse yrittää hiippailla, vaan koitin lähestyä haukkua rauhallisesti kuullostellen koko ajan minne se liikkuu. Pian huomasin, että mahdoton tehtävä koittaa lähelle tällä tavoin. Jäin muutaman polun risteykseen oottelemaan, kun parivaljakko oli ehkä 30m päässä. Josko sattuisi possu kulkevan jompaakumpaa uraa. Hiljakseen tuhina ja haukku lähestyivät, mutta ei näkynyt, kun parin metrin päässä joka puolella olevat lumen peittämät kuuset. Sitten vilahteli jo pannan huomiovalo välillä kuusen oksien välistä, kun possu oli siirtynyt vieressä olevan kuusen alle. Melkoinen tuhinan ja haukun ja oksien katkeilun sekamelska oli kuusen alla, kun koitin saada selvää kuka on missä ja miten perin. Ei vaan saanut mitään tolkkua. Kohta possu päätti mönkiä valoon kohti seuraavaa kuusen alustaa ja nostinkin nopeasti kiväärin poskelle, mutta sain taas huomata jo monta kertaa aiemmin todetun, että otsalampun valo jää aseen taakse tuolloin... tilanne menikin siinä sitten ohi.
Tuohonhan on lääke jo tehty etukäden tangetilla syttyvä kiikarin päälle kiinnitetty lamppu. No, mutta eihän tuota ole useampaan hetkeen tarvittu, niin eipä ollut kiinnike siellä, mihin luulin sen viimeeksi laittaneeni...
Siitä kaverukset siirtyivät muutamia kymmeniä metrejä, johon koitin jo uusilla ideoilla varautuneena siirtyä, mutta taisi sika saada vihiä juonesta, kun otti hiukan ripeämmän siirtymisen. Haukku vaimeni tehokkaasti lumisessa tiheikössä, eikä puhelin ilman kenttiä kertonut koiran paikkaa. Koitin tarpoa perässä, mutta kohta hävisi haukku kokonaan kuulumasta. Rajan läheisyys laittaa aina hiukan tunnetta lisää, vaikka ei Reinon kanssa kauhea asia olekaan, mutta kun ei tiedä missä ja mihin suuntaan, niin orpo olohan se hiukan on. Päätin raahautua takasin autolle, kun siinä kohdilla kenttää yleensä on.
Auton luo päästyäni puhelin hyppäsi kenttiin ja kohta piirtyi ultracomiinkin punainen viiva, joka oli vaarallisen näköisesti suuntaamassa kohti rajaa vajaan kilometrin päässä. Melkosen urakan oli sika päättänyt ottaa, koska aiempaa polkua se ei kulkenut. Hiukan aikaa ihmeteltyäni tulkkasin, että paikallaan haukkuu! Ihme ja kumma, mutta on se pysähtynyt. Ainut, että vajaa kilometri umpihankea välissä. Eihän siinä, näitä jahtejahan sitä aina kaivataan!! Liukulumikengät boxista ja menoksi. Ensimmäinen 150m hakattua rinteen reunaa – 15min! Oli aika hiki, kun pohjia myöten risujen seassa sai sählätä. Näytti kuitenkin pysyvän haukku paikallaan, joten hyvä lämmin päällä ja mettäura (jota ei toki talvella oltu aurattu) alla, niin hommahan toimii.
Onnistuin ravaamaan melko lailla toisen vartin aikana uranpohjaa pitkin koiran ja rajan väliin. Se oli mukava tunne. Nyt vaan koira ja sika olivat melkein viereisen mäen päällä. Rinne edessäni oli aika avointa mäntymetsää, joten luntahan siinä oli. Ajattelin, josko saisin painettua suunnan sisämaahan päin, jossa tieuralla oli pari kaveria passaamassa viiden sadan metrin päässä haukusta. Itellä haukkuun oli matkaa noin 150m.
Lähdin nousemaan rinnettä suoraan haukkua kohti, jolloin pari valjakko siirtyi hiukan ylemmäs mäelle. Haukun pysähdyspaikkaan päästyäni huomasin sen olevan iso tuulenkaato kuusi, jonka alle sika oli juronut. Nyt se oli siirtynyt hiukan siitä ylempänä olevaan pientä kuusta kasvavaan tiheikköön, jossa koko ajan pysyi hiukan liikkeellä. Hiljakseen etenin kuusien reunaan alle 50m haukusta. Ei halunnut poistua kuusien suojasta. Sen siirtyessä melkein reunalle koitin mennä jo lähelle, jolloin reippaammalla siirtymisellä se lähti takasin päin ja koitti kaartaa alas kohti rajaa. Silloin tuli meikäläiselle taas liukulumikenkiin vauhtia ja ryminällä avoimeen männikköön, jossa keuhkojen äärirajoilla kerkesin sen verta eteen, että käänsi ylös ja lähti etenemään.
Koira pysyi onneksi hienosti koko ajan possun ihan vieressä, niin ei tarvinnut arvailla missä kulkee. Rymysin perässä reilu satametriä jäljessä. Kiirettä piti, että sain pidettyä itteni edes melkein rajalle menoa estämässä. Kumpareen takaa noustuani haukku kuuluikin taas jo mukavasti avoimempaan männiköön sian ja koiran siirryttyä. Ite tulin juuri viimeisten näreen oksien seasta, kun huomasin avoimemman männikön laidalla tutkan valon vilkkuvan ja otsalampun keilan sinne suunnatessa mönki sika edellä. Pyssy nopeasti taas selästä ja kahmaisin otsalampun etukäteen näyttämään valoa. Lampun ja akun välinen johto kuitenkin tarrasi kuusen kuivaan alaoksaan, joka toimi kuin jousipyssy ampuen irronneen johdon johonkin takahankeen. Siellä haukku eteni pimeydessä huomiovalon vilkkuessa taas tiheämpään metsikköön.
Onneksi olin napannut autosta taskulampun vielä taskuun. Kaivelin sen esiin, mutta se ei valitettavasti mikään huikea ole, toki pariin kymppiin näkee. Lamppu ranteeseen kiinni ja taas mennään. Nyt pysähtyi taas kaksikko tiheikköön ja ehdin hyvin rajan puolelle. Nyt oli vielä mäki äskeisessä kulkusuunnassa ja perinteinen sikareitti kulki tuon mäen myötäisesti sisämaahan kohti, jossa olikin jo tutkan mukaan kaveri parin sadan metrin päässä oottelemassa.
Lähdin taas lähestymiseen. Pääsinkin näkemään molemmat noin 30m päästä, ennen kuin sika syöksähti alle miehen korkuisen kuusitaimikon sekaan. Taimikon kuuset olivat puoleen väliin lumen peitossa, joten ei ollut meno nopeaa. Koirakin meni, mutta kohta tuli samaa uraa nopeasti äänen saattelemana, kun oli vissiin koittanut perskarvareaktiota. Possu pyörähti ympäri ja lähti jatkamaan ja koira perässä. Otin niin nopasti, kun tuossa enää pystyin muutaman metrin rinnettä ylös, jotta näkisin edes hieman alaspäin viettävään taimikkoon. Sain lampun käännettyä kohti haukkua, niin näin kuinka koira haukkui ja hiljalleen eteni vain reilun 50m päässä. Tajusin, että nyt saan raivolla rynnimällä “hiihdettyä” sen kiinni.
Koira näykki possua, joka aiheutti vielä sen pysähtelyt ja pääsin aika vilkkaasti pariin kymmeneen metriin, josta jo valon kanssa vilkaisin sinne. “Ei saatana onkse vaihtunut supiin!?”, oli eka ajatus, kun koiran edellä näkyi vaan suunnilleen supin pojan kokoinen “karvatupsu” lumen seasta, jota oli sian selkään asti. Tyrkkäsin sauvat hankeen ja liukuaskelsin rymyämällä niin lähelle, että sain lopsauttaa alta metristä päätöksen tälle jahdille.
Kyllä oli perskarvoja irrotteleva koira ja sen omistaja ihan tyytyväisiä. Ja jälkimmäinen läpimärkä ja melko uupunut. Koitin koiran narulla kohta uhria vedellä kohti tietä, mutta olipahan pirun vaikeaa. Onneksi kaverit rämpi jeesimään. Siinä hetkisen paussia pidellessä pyöräytti Reino ittensä possun viereen kieppiin – tais olla urakka kaverillekin. Olihan siinä 2 tuntia kulunut irtilaskusta ja 1,5h tuli haukkuaikaa ja noin 1,5kilometriä seuraamista melkosessa lumessa.
-
Jaahas, päiväkirjaan jotain jos taas kirjailis.
Irtipitoaika loppu, niin jonkinlaisen yhteenvedon vois koittaa kasata tässä samalla, kun seurailee tyrmistyneenä itänaapurin ajatuksen juoksua - tai sen totaalista loppumista...no mutta sitä ei tänne sen enempää.
Reinon tästä kaudesta jäi ihan hyvä maku omistajalle. Aikaa ei tullut niin paljoa, mitä aikasempina syksyinä, kun on tuo kkk tuossa rinnalla opettelemassa. Hirviä löytyi alkusyksystä jo suht hyvin, mutta ei tuntunu kovin moni tällä kaudella tällä alueella haukkua kuuntelevan. Varmasti osittain johtuu myös koirasta, omistajasta ja ehkä jostain muustakin. Mutta liikkeelle lähtivät aika rivakasti useimmiten. Mutta se mikä siinä oli hyvä, niin huomasin ainakin, että seuraaminen on parantunut huomattavasti.
Karhujahti meni aika surkeasti, kun ei päästy edes yöllisiä jälkiä liinaamaan. Viikonlopuille ei osunut kulkuja omilla nurkilla, niin vaikee se on niitä mistään kaivaakaan.
Sikoja tuntui kesän havaintojen perusteella olevan ihan mukavasti, mutta heittävät kyllä isoa rinkiä öisin. Yöllisille jäljille päästiin pari kertaa, mutta paljastui, että kauas olivat menneet. Pari kertaa kyllä tuntui, ettei paljoa oltu jäljessä, muttei saatu löydettyä. Tuntuu ainakin Reinolle olevan alkusyksy paljon haastavampaa aikaa löytää elukkaa kuin loppusyksyn pakkaskelit.
Saalista tuli kuitenkin ihan ok, kun muutamia hirviä saatiin turvalleen Reinon edestä ja onneksi pääsi tuon viimeisen sian kanssa tolskaamaan jo ihan kunnolla. Lisäksi supeja ihan tarpeeksi, kun ei niitä koitettu löytääkään. Ja haukkuihan tuo hetkisen pohjosen teerillekkin, josta karkkoon sen yhen ammuin.
Kuten todettua, ihan hyvä syksy, josta toivottavasti saataisiin taas hypättyä askel eteenpäin. Ens syksylle koitetaan heti alkuun tietenkin karhuja ainakin liinailla, kun sen uskon toimivan ihan hyvin. Alkusyksystä pitää koittaa Reinolle kanssa ettiä hirvi, joka kestäis haukussa, niin toivottavasti näkis kuin pitkään siellä kestäisi. Ja toivotaan, että sikakanta sen kun vahvistuisi ja olisi pitkään vähän lunta, niin siinä hommassa viihdytään molemmat.
Tälle keväälle voidaan muutama supi vielä koittaa saada hengiltä. Sittenhän se alkaakin jo keväisten nallen jälkien tarkastelu...
-
Hiljasta pitelee foorumilla...
Reinon kanssa koitettiin pari täsmäiskua syötöille eilen illasta supien toivossa. Molemmista paikoista muutaman sadan metrin jäljittelyjen jälkeen löytyi narttusupit, jotka päästiin poistamaan.
-
Mukavan kuuloista touhua. Voi hitsi, kun harmittaa itsellä, ettei noita sika/supi senssejä ole täällä itsellä. Aika kova epäilys, että ne olisi tuolle omalle laikalle aikasta kuumottavaa touhua. Pieni epäilys, että voisi toki ittensä rikkoa siinä hommassa. Vähän rajun puoleinen noiden petohajuisten kanssa.
Yrittänyt nyt jämptiä astuttaa kolmeen kiimaan, mutta ei niin millään. Ei löydy urosta, joka tuon saisi astuttua. Ihan lähipiiristä kuitenkaan.
Siksikin pysynyt tuo laika vielä hengissä, kun ei ole pentua saanut omista. Haukkuihan tuo pari tuntia vasaporukkaa ihan hyvin, mutta väärällä puolella ja lisenssien jo loputtua.
Yksi vasa olisi ammuttu, mutta möhlittiin passimiehen kanssa vähän tilanne. Pehmeää suota oli mennyt vasan perässä, niin kaveri tuumi, että kymmenen metriä pidempään pehmeää ja vasa olisi ollut nurin, kun koira siinä kiinni. Saivat kovempaa maata alle, niin varmaan juoksevat vieläkin.
Jämptille 5 hirveä nurin tälle syksyä, kaikki seisontahaukkuun. Pisin työskentely 12 tuntia, kun ammuin vasan ja olisi halunnut vielä emänkin.
-
Supien kanssa vähän niin ja näin, onko harmi ettei löydy ;D Onhan niitten jahtaaminen ihan mukavaa ja hyvää treeniähän tuo on koirallekin, mutta kun niitä prkeleen kapisia löytyy, niin ei oo hauskaa.. Siat taas miun mielestä parhaita jahattavia, kun vielä lupapolitiikka ja muu byrokratia puuttuu, mikä karhujahdista tekee hankalan. Voisin kuvitella, että tuo siun itälaikka vois olla aika innoissaan sikojen kanssa. Vois se kyllä olla, että ottais osumaakin sieltä. Tuntuu, että niitten "terhakkaimpien" koirien sikainto saattaa lopahtaa tyystin, kun sattuukin se äkäsempi vastustaja kohalle...tai ainakin koeponnistetaan vakuutukset ja koiran palautuminen.
Jämptihän on siulla täyspeli. Toivottavasti saat pennut sille jossain vaiheessa.
-
Voi hitto, että nuo kapiset on niin ihania. Tuo retale kun välillä noita kapisia ketun retaleita juoksee kiinni, tappaa ja sitten retuuttaa, niin pesuhommat tuttuja.
Makia painia tuommoisen pesua vähän inhoavan itäkaikan kanssa pesuhuoneessa...
Ottanut nyt monta syksyä tuolle jo sen 3 kk kuurin metsästysajaksi, millä ehkäisee nuo kapitartunnat ihan varmuuden vuoksi.
Vähän tuntuu, että luovun jo tuon nartun penikoimisen kanssa. Leikkautan ennenkuin tulee liian vanhaksi ja alkaa narttujen vaivat iskemään. On sitten toivottavasti peliuraa pidempi aika jäljellä.
Kyllä se jo hyvä piski on. Viime syksynä ei nuo joet ja purotkaan enää hidastaneet. Vähän kylmäsi jo yhdessä vaiheessa ja piti vähän pidellä taukoa, että jäät varmistuu.
-
Taas ovat käyneet supin kameroissa, vielä ihan hyvä turkkisia. Pitäs käydä vaikka liinailemassa.
Käynyt nyt koirien kanssa hiihtelemässä ja katsastamassa jälkiä. Toiveissa tietenkin liikkeelle lähteneitten karhujen jäljet, mutta samalla mukava nähdä miten on muita elukoita maisemissa. Hirvetkin hiukan jo aktivoituneet ja siat heitelleet kantohangilla lenkkejä. Hukka pariskunta hätyyttänyt peurat johonkin, kun ei yhtään jälkiä. Saa nähä kuin monta ovat pistellyt poskiinsa.
Nythän siulla on Pate sitten hyvä sauma ottaa taas laika kasvamaan jämyn hyvään oppiin, jos ei pennutus tärppää ;D
-
Pistän kesäksi samaan häkkiin ja teen pesueen jämptlannin laikoja. Sitten otan niistä itelle kaks, niin on kolme vuotta sitten aikaa tuleeko kummastakaan mitään.
Mietin, että kun on risteytys jämptin kanssa, niin puolittuisi tuo odotusaika.
Vähän suolaa...
Anopilla on pohjiksen pentu ja emäntä kuolaa mäykkyä, niin koulutettavaa on ihan jo omiin tarpeisiin.
-
;D ;D ;D
Eihän sitä tiiä, siitähän vois tulla vaikka minkämoisia hyvähakusia, varhaiskypsiä hirvi+karhupuimureita, jotka tulis kutsusta luo ja pitäsvät yhteyttä isäntään silti haukkuen yön yli.... tai sit ei.
-
Kyllä se mixin teko ihan ajatuksen tasolla on kytenyt. Kuitenkin itselle ei ole niin väliksi, minkä värinen se piski on.
Molemmat rodut jo sen verran samankaltaisia ja varsinkin tuon jämptin perimä alkaa olemaan niin kova, että iso todennäköisyys sieltä on toimivia pentuja saada. Riistavertahan tuolla laikallakin on ikänsä ollut, siitä ei mihinkään pääse. Isännän kaipuu ollut isoin ongelma ja otan kyllä omaan piikkiin koulutuksen vikojakin. Turhan kova oli vaatimustaso ekoille vuosille.
Ruotsissahan tuo mixi kulttuuri on nostanut päätään rajusti ja sieltä suunnaltahan nämä nykyiset päärodut on lähteneet, niin saa nähdä milloin rantautuu suomeen.
Sinänsähän se on vähän perseestä, että kasvattajat tehneet vuosia töitä tiettyjen ominaisuuksien hakuunja kyllä niitä on esille saatukkin, nyt sieltä on niitä sitten liian helppo käyttää hyväksi.
Lisäksi en nyt sano olisiko nuo mixit sitten terveydeltäänkään huonompia / parempia, riippuu tietty pentueesta.
-
Jopa itekin tiiän jonkun ihan kovan sekulin karhuhommiin, joten kyllä varmasti niistä voi saaha ihan mitä vaan. Jotenkin omasta mielestä se on vaan sellasta omahyvästä hommaa, missä vaan itelle toimiva koira just nyt tavotteena...ilman että ajatellaan mitään tai ketään muuta. Onko se sitten oikein tai väärin - enpähän lähe tuomitsemaan, vaikken varmaan itte tekemäänkään.
Tuntuu oma kkk:kin kasvaneen jo melkein aikuismaiseksi ja hirven ja sian jälille vetoa on turhankin rajusti, jotta liinaaminen ois kivaa. Saa nähä, jos vaikka alkais pelaamaan syssyllä... tuttuun tyyliin tullaan kesän läpi kyllä touhuamaan ja koittamaan molempia koiria viedä oikeille ja tehdyille jäljille mahdollisuuksien rajoissa.
...jos ei tuosta parin vuoden sisällä kasva karhulle mitenkään pelaavaa koiraa, niin vähän on takaraivossa alkanut ajatus karhuverisestä itälaikasta kypsymään ;D
Vaikken tosiaankaan mitenkään karta tai katso kieroon mitään rotuja, niin jämyä en vaan tuu ite ottamaan ;) (vaikka todennäkösesti varmin ja helpoin ois)
-
Joo, niin minä itekkin tuumin, että laikoja yms niitä ei tarvi odotella metästä yms yms muka hyviä puolia, mutta on se kyllä helvetin lysti pyytää toimivalla koiralla, eikä katella piskin persesilmää kävellessä pitkin metsiä
-
;D varmasti. Oppirahojahan tässä on makseltu jo muutama vuos koiratouhuista. Kokeilemalla, tekemällä ja menemällä mahdollisimman paljon mahdollisuuksien mukaan...kantapäät kipeenä. Siltikin sen verta jääräpää taian olla ja vastavirtaan hiukan soutaa, että jämptiä enkä harmaata taia itelleni ottaa. Vaikka kuten sanottua varmaan olisi todennäköisyydet korkeammat sieltä tavoite saavuttaa.
Näillä kahdella katellaan vielä hetki, miten karhujen ja villisikojen kanssa pärjäillään. Jos ei, niin jossain vaiheessa tulee olemaan sellainen koira, joka karhun etsii ja sitä haukkuu. Tällä hetkellä tuntuu ainakin siltä, että se tulee olemaan laika tai kkk, sen verta miellyttää kyseiset rodut itseä.
Jos kävisi oikeen tuuri, niin nykyinen laika hiukan vielä itsenäistyisi sekä sitkastuisi ja kkk pelaisi tulevaisuudessa karhulle. Silloin olisi mukavat koirat, kun toisella pystyisi pyytämään pienemmissä alueissa ja isompien teiden ja rajan läheisyydessä sekä uskaltaisi löysätä irti tiukemmallakin aikataululla. Ja sitten toisen kanssa olisi mahdollista löytää elukoita isommista alueista, seuraisi vilkaampia juoksijoita ja pysyisi työmaalla pidempään.
On se taas mukava kesä treenailla ja syksyllä sitten näkee missä mennään...
-
Kaks kuukautta aikaa jahdin alkuun. On ollut mukavat kelit juoksutella koiruuksia fillarilla. Pitäs hiljalleen alottaa uittamisetkin. Ollu hiukan tuuliset kelit, niin ei ole viittinnyt aallokossa alottaa. Mukavasti saa karvatkin irtoamaan paremmin, kun hiukan uittaa.
Jälkitreeniä on menty pariin otteeseen hirven jälellä, kun on niin vahvasti nokkaan käynyt kävelylenkillä. Villisian jälkiäkin hiukan seurailtiin alkukesän karhunjälkien etsimisretkillä. Itte karhu on kuvauttanut itteään useampaankin kertaan kotopuolessa, kun itte mökkeilemässä... hiukan meinaa sukkia jaloissa pyöritellä. No, eipä siinä, koitettava löytää mettäteiltä jostain karhun jäljet. Ja onhan tuossa rasvat ja veretkin pakkasessa, jotka pitää kesän aikana tuhlailla.
-
Hiukan yli kuukauden päästä alkais jahit. Mökillä tullut oltua ja viime kesään verrattuna ollut kyllä hyvät juoksuttelukelit. Ennen puoltayötä tullut lähettyä kiertelemään sellanen 10-15km reitti vähintään kolmesti viikossa, joten varmaan ei ole koiratkaan ihan surkeassa kunnossa kauden alussa. Sen lisäksi nyt tullut uitettuakin jonkun verran. Hauska huomata noissa kahdessa eroja. Laika, vaikka ohuempi karvanen, niin selkeästi vaikuttaa kuumuus enempi passivoivasti, mitä karhukoiraan. Voihan tuo toki olla osittain iästäkin riippuvaista. Karhukoiralta loppunut totaalisesti vetelehtiminen pyörälenkeillä, vetää muutaman kilometrin ja sen jälkeen ravailee reippaasti loput. Toki rajua menoa välillä, kun aistii jotain… Laika läpsyttelee tasaisesti passaten vauhdin miun vauhtiin, ei vedä koskaan, muttei myöskään tarvitse vetää. Hajut kun sille nokkaan niin muuttuu kuin salaman iskusta.
Mäyriä ollut aika hyvin öisin liikkeellä.
-
Mukavastihan täällä foorumilla tarinaa tulee ;D
No ei taida olla ihan se suosituin ympäristö nykysellään. Eikä toki kesäaika muutenkaan mitenkään aktiivisinta tapahtuma-aikaa koirien saralla.
Myö ollaan nautittu, kun ei oo ollu ihan kuumin kesä. On päässyt juoksuttamaan mukavan tasaisesti koiria fillarin kanssa ja vedetkin riittävän lämpimät.
Jälkiäkin ehitty muutamia tekemään. Tuohon villasukkahommaan tullut näköjään jäätyä jumiin, niin sellasia tullut tehtyä. Misuta alkanut vaikuttamaan, että laika on kuitenkin aika vahvasti ilmavainuinen, mutta jälkiä selvittää ihan mukavasti joakatapauksessa. Osittain voi olla, että ollut hiukan apua tuosta, että on tullut niitä sille tehtyä paljon. On tosi herkkä liinan kanssa kulkiessa, mutta hyvä se on jälkeä seuraamaan. Ilmasta vaan taas tänään alko vainua ottamaan, niin meni hiukan huonosti jälkitreeni. Toki sen puoleen hyvä, että ilmasta vedon syyksi paljastui, että olin karkottanut jälkeä tehdessäni hirven mäen laelta...
Kkk:n kanssa jälki luistaa vielä maukkaammin. Iso edistysaskel oli, kun aloin laittamaan sille jälejelle "välipalkintoja" eli pakastepussiin ruokaa. Tuntuu olevan ruoka kova motivaattori tälle. Karhun rasva ja veri kiinnostaa kovasti ja jäljetkin kiinnostaa, niin voi karmeella tuurilla vielä joskus saaha ihan oikeenkin tilaisuuden aikaseksi ;)
-
Sehän alkaa kohta olemaan taas parasta aikaa, kesälomaa pidettiin sen verran mitä jaksoi ja ehti kiireisimmät orajtyöhommat tehdä alta pois, että pysyy edes jonkinlaiset välit hengettäreen.
Jämpti olisi kiimassa, mutta jotenkin on moti tuosta astutuksen yrittelystä mennyt, niin maatkoot nyt häkissä toisten kiusana. Laika alkaa olemaan sen verran heikommassa kunnossa, että kevyempää lenkkiä nyt vedetty ja isoimmat liikunnat saanut juoksunarussa pihan perällä, kun kierrellyt sen kiimaisen nartun kusijälkiä. Viimeinen syksy kaverilla, metsätellään harvakseltaan ja pidetään vähän varakoirana vielä tämä syksy.
Uutena tulokkaana emäntä otti pirttiin karkeakarvaisen mäyriksen. Sen kanssa hupostellessa nyt sitten kulutettu aikaa.
Onpa vain saatana aikastamoisen jästipäinen koiruus. Vasta 3 kk, joten tänä syksynä ei vielä kovia odotuksia jänisten surmaksi tuosta ole.
-
Täällä on kyllä hiljasta. Toivottavasti sen takia, että metässä on kiireistä…
Meillä ollaan suht aktiivisesti käyty touhuamassa, mutta paljon on aika mennyt nuoremman koiran irti laskuihin ja autossa istumiseen. Reinon kanssa pikku lenkkejä ja muutamia hirven jäljelle laskuja enne hirvikauden avausta.
Tuolloin vielä tuntui hirviä olevan maisemissa aika hyvin, mutta nyt on ollut aika tiukassa löytää ees yöllisiä jälkiä.
Muutaman hyvän löydön Reino teki 300-800m päästä. Lisäksi supeja ollaan poistettu muutamia. Pari ihan tarkoituksella ja pari vaihinkolöytöinä.
Sikoja Reino kaivo yhdestä taimikosta liikkeelle noin kuukausi sitten. Hiukan aikaa leikkivät piirileikkiä mäessä, jonka jälkeen railakkaasti kohti raja-aitaa. Se tuossakin oli kyllä hyvä, että Reino seuras seuraavan tien yli hiukan matkaa, jonka jälkeen tuli käymään luona. Jos olis ollu tuo karhukoira, niin en olis enne rajaa saanut millään kiinni.
Jos sais nuoren toimimaan hyvin sitkaampana seuraajana, niin vois olla kohta ihan kiva koirakaksikko. Lähitaisteluase ja pitemmän kantaman pyssy ;D
-
Vituiksi meni syksy. Koko saatanan syksy mennyt sairastellessa, hirvenpyynti loppui, ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan. Omalle piskille sain kaadon, kun käskin luottokaverin mennä mettään tuon minun sessen kanssa, että pääsisi edes vähän jaloittelemaan. Ampui 8 piikkisen näppärän sonnin parin tunnin haukkuun.
Kyllä saatana nyt tympii, kun monta vuotta oltu maskit naamalla valellen käsidesiä ympäri ukkoa, niin tuntuu, että joka ikinen nuhatauti vie nyt hautaan asti. Pääsiäisenä sairastin koronan ja sen jälkeen en voi sanoa olleen yhtään tervettä päivää.
Laikan kanssa pitäisi viimeinen lenkki lähiaikoina käydä. Mäyräkoiran kanssa kierrellä pellon vierustoja. Jämpti täyttää 6, niin pitäisi penikka laittaa kaveriksi, kun pennutus ei vain näytä onnistuvan, mutta alkanut menemään vähän moti hirvihommista lupamäärien vuoksi. Ei oikein innosta kasvattaa ja kouluttaa koiria tuonne häkkeihin makaamaan.
-
:(
Melko surkeelta kuullostaa kieltämättä. Koronan kanssa saa kyllä varovainen olla jälkitautina kanssa ja vielä silloinkin toivottava hyvää tuuria. Ite ”kopkop” välttynyt vielä (ainakin tietääkseni) tolta taudilta… joten jännityksellä saa ootella milloin iskee. Jos ei se, niin kohtahan se alkaa jo influenssakausi.
Meillä kkk:lle eka kaato saatiin ja sen jälkeen tuntunut hommat maistuvan. Hirvet meillä kans vähissä ja jahti ohi. Pitää koittaa löytää sille muutamat tilanteet vielä, jotta löytyis joku haukkua kuunteleva höröturpa.
Reinokin pääs hirven makuun tuossa rajan pinnassa, mutta vasta jäljillä oli, kun vasa nurin poksautettiin, kun olivat Putinille menossa.
-
Kirjotellaanpa väliin tännekin muistiinpanoja ylös, niin ei tarvii Miikkan keskenään käydä vuoropuhelua..
Vähän huvitti tuossa kun lukasin vanhempiakin kirjoituksia, niin ihan sama laulu ollu vissiin jo pari vuotta. Mirkulla oli tuommonen suht lyhyt erittäin hyvä jakso syksyllä, jolloin koira oli ns. normaali. Toki tässä nyt voi miettiä, että mikä se on sitten normaalia, kun tuntuu, että suurimman osan ajasta tuo narttu on joko rakentelemassa kiimaa tai toipumassa siitä. :o Mutta joo, tosiaan alkusyksystä koiralla oli ihan täysin uusi vimpaus, että kun sen löysäsi mettään, niin (sontalenkin jälkeen) se vain paino menemään hyvin suoraviivaisesti eteenpäin niin kauan että löysi jotakin haukuttavaa. Ei minkäänlaista yhteydenpitoa. Haukkuja saatto alkaa 1,5-4,5 km päästä ja siellä oli oravaa, koppeloa, mettoo ja epäilys vähän isommastakin elukasta. Ei nyt kaikki päivät ollu tuommosia, mutta sanotaanko, että 1/3 tai joka toinen päivä piti ajella autolla perään. Ajattelin jo, että pitääkö tuosta ihan oikeasti yrittää vielä hirvikoiraa tehdä... Ja hirvellehän tuo on kaikista huonoiten pelannu. Touhu on edelleen 99%:sti sitä, että kun tuo hirven löytää niin löytöhaukahduksia tulee muutama onneton ja sitten mennään. 5 km on melko tarkka raja minkä jälkeen koira heittää seuraamasta, jos ei hirvi sitten pysähdy haukuttavaksi.
Mutta lintua ja näätäähän tuon kans on pyydetty ja kylläpä se tänäkin syksynä on tuon lintuhomman osannu. Kun tuosta laukkomisvaiheesta koira alko pikku hiljaa tokenemaan ja tekemään sitä normaalia hakulenkkiä 300m-800m etäisyydellä, niin pyynti alko pikku hiljaa sujumaan. Tässä vaiheessa uskallan jo (valitettavasti) sanoa, että syksyn kohokohta oli ehdottomasti Tuntsan reissu, jonka meinasin jo jättää välistä tuon em. koiran laukkomisen takia. Mutta lähdettiinpä onneksi kuitenkin, koska tuon reissun koira pelasi lähes justiin niin kuin on parhaimmillaan pelannut. Alku hiukan kangerteli ja koira näytti väsähtävän ekana päivänä jo 30km jälkeen (juoksutin silti vielä illasta 10km), mutta toisena ja kolmantena päivänä Mirkku oli hyvässä tikissä. Mittariin tuli 40km ja 60km. Viimeisenä, neljäntenäkin päivänä koira taisi laukkoa vielä 30km, mutta sitten ei enää saanut oikein mitään aikaan ja pidin sitä hommaa vähän semmoisena väsyneen koiran laukkomisena. Linnutkin tuntui olevan hukassa vaikka keli oli oikeastaan noista päivistä paras. Kolmena ensimmäisenä päivänä sai parhaimmillaan mennä melkein haukulta haukulle ja jos en olisi onnistumisten myötä tullut vähän liiankin itsevarmaksi ja ois toisaalta ollut pikkuisen tuuria, niin ois saattanut tulla ihan tosissaan ylilyöntejä MH:n saaliskiintiössä... ;D Mutta kyllä tuon kans reissussa taas hyvässä lihassa pysyttiin. Tarkoitus oli sitten tuon reissun jälkeen viedä koira LINT-kokeeseen ja saada tuota tekemistä paperille, mutta eihän siitä tullut mitään, kun tuli tuo lösölämmin lokakuu ja linnut hävisi sorastamaan tienvarsiin ja kelit oli tuuliset ja sateiset. Työtkin alkoi taas haittaamaan harrastustoimintaa. :( Kahta koetta yritettiin puoliväkisillä, mutta niistä nyt tiesi kohta etupeltoon, ettei tuu onnistumaan.
Ekassa kokeessa Mirkku jo nosteli etutassuaan ja nuoli sitä (sama homma toisessa kokeessa), mutta en löytänyt haavaa tassusta kuin vasta lokakuun lopussa. Otsalampun valossa löytyi semmoinen viiltohaava ja varpaiden väli palkeenkielellä. Lyhkäisellä reissulla ja sopivan helpossa maastossa koira ei kyllä oo tuota tassuaan mitenkään ontunut, eikä tuo vuoda tai ollut varsinaisesti pahan näköinen, mutta kun koira ei osaa puhua, niin hankala sanoa miten kipeä tuo on. Enemmän tuota taitaa haitata taas tuo hormonipuoli. Tiiä sitten onko nuo naapureiden koirien juoksut vai tuon omat jo, mutta aika tekemättömäksi näyttää heittäytyvän. Jos alkusyksystä haku oli liiankin laajaa, niin nyt se on semmosta lönkyttelyä noin 100-200m etäisyydellä. Juoksuaskelta ei ota ennen kuin saa elukan hajun nokkaansa ja ihan viime päivinä ei oo siitäkään enää mitään hyötyä ollut ainakaan lintujen kanssa, kun koira on jotenkin niin sekaisin hajujen kanssa, että ei oikein osaa oikeaa puuta haukkua. Viime viikolla sai vielä innostuessaan ihan komeita uusintahaukkuja hyvään seuraamiseen yhtenä päivänä, mutta toisena ei sitten sinne päinkään.
Saa nähdä, että miten tämä etenee, mutta onpa tuota jo sen verran männä vuosina kateltu, että ei oo odotukset korkealla. Luulen että menee koko ajan vain heikommaksi tuo touhu metsässä ja aloittanee juoksut ennen joulukuun alkua. Kuten alkuun kirjoitin, niin tuon hormonipuolen heittelyn oireet on tutut jo aiemmilta vuosilta. Koiran liike häviää, eikä sitä kautta oikein löydä lintuja ja jos löytääkin ei meinaa saada haukkuun ja rakentelee sitten epävarmoja tyhjiä haukkuja, kun on monesti tilanteista myöhässä. Tuo väsyminen on ollut oikeastaan koko syksyn jonkinlainen ongelma myös ja tuntuu ettei koiran kunto ole oikein missään vaiheessa syksyä ollut oikeasti hyvä vaikka koiranhan pitäsi olla parhaassa iässään tuollaisena 5-6 vuotiaana. Toki kun tuossa kesällä oli nuo viimeiset pennut, niin siitä palautuminenhan voi vaikuttaa, mutta kyllä tuota kuntoa koitettiin rakentaa ja aikaa on ollut. Kotioloissa huomaa kans, että koiran ruokahalu kasvaa ihan käsittämättömiin mittoihin kun hormonipuoli alkaa heittämään. Koko ajan on kerjuulla kun normaalisti riittää iltaruoka.
Katotaan nyt sitten innostusko tuo vielä hirvistä ja sujuisiko isomman elukan haukkuminen paremmin, kun meillä hirviporukassa vielä kuulosti olevan jokunen mulliturpa juoksevana. Mutta ei oo tosiaan kovia odotuksia. Tympäseehän tuo kun tämäkin syksy jäi koiran osalta lyhykäiseksi, mutta hyvä puoli on, että ei oo näitä ongelmia enää ens syksynä kun näiden juoksujen jälkeen leikkautan koiran. Katotaan mitä ongelmia ens syksynä. ::)
Positiivinen homma on kans ollu, että noissa Mirkun pennuissa on ollut pelaavuutta varsin hyvin. Lintuja, hirviä ja pienpetoja on saatu saaliiksi monelle koiralle ja näyttääpi vahvasti siltä, että Mirkku on periyttänyt riistaveriä, hakua ja myös lupsakkaa luonnetta. :)
-
Onpahan mukava lueskella muittenkin kuulumisia! ..vaikkei välttämättä kaikelta osin niitä positiivisimpia, mutta mikä parasta niin rehellisiä. Ja isolta osinhan Mirkun toiminta ja tuo pentujen näytöt on mahtavaa luettavaa. Toivottavasti löytyisi Mirkulle haukkua kuunteleva hirvi eteen ja pääsis vielä tuuppaamaan kumoon. Lumet kun tulee, niin kivahan niitten jälkiä on lähtee päiväks kulkemaan.
Mie oon kyllä huomannut noissa molemmissa omissa koirissa, että mitä kylmemmät kelit tulee, niin sitä virkeempää on touhu. Lämmin märkä sateinen aamu, niin huonosti haeskellaan. Sittten taas kun pakkasaamuna laskee kontista, niin mennään häntä suorana aivan into pinkeenä. Nyt kun vielä meilläkin tiputtelis pikkasen lunta, että aamusta löytyisi sian tai hirven yöllisiä jälkiä. Taakse päin kun kattelee, niin meillä parhaat ajat on vasta tulossa tälle kaudelle ...toivotaan, että trendi jatkuu.
-
Jotakin tapahtumaa sentään välillä. Tuntunut, ettei osu sikojen aikataulut millään omiin. Aamusella tuli etsittyä hirviä karhukoiralle, mutta ei löytynyt kuin supi. Sitten vaihettiin toiselle alueelle. Kaveri oli menossa viemään jämyä samoille kulmille, niin sovittiin hiukan eri kulmille irtilaskut. Kk haeskeli ihan hyvin, muttei mitään löytänyt. Jämy kävi syöttöpaikan kulmalta ottamassa jäljen ja suht reippaasti tuli meille päin. Peltoa ylittäessä koirat näki toisensa ja jämy jätti jäljen ja lähti poispäin. Kk jatkoi pellolta jälkeä metikköön. Kaveri soitteli, että yhdet isot sian jälet siinä oli. Kk kiersi pusikkoa hiukan, mutta kaarsi sitten pellolle takasin. Kyseinen taimikkopuska alue on kyllä hyvä sikanurkkaus, mutta samaan suuntaan usein siat jatkavat alueen läpi tien yli naapurin puolelle. Kävin tarkastamassa pellolta jäljen ja sikahan siitä oli menny. Koira meni uusiksi puskaan ja selvästi jotain jälkeä kiersi, mutta kohta kiersi taas pois tielle. Kaveri oli ottanut koiran kiinni ja tarkasti tieltä jälkeä, muttei löytynyt. Viheltelin vielä koiran puskaan, muttei oikeen tuntunut saavan mitään aikaiseksi. Kaveri lähtikin toiseen paikkaan viemään koiriaan.
Päätin napata kk:n kyytiin, kunhan tulisi pois. Ärsytti, kun ei oikein selvinnyt minne sika oli mennyt. Sain koiran autoon ja laittelin aseen pussiin ja muutkin rojut autoon. Meinasin lähteä kerrankin ajoissa kotiin, kun kuitenkin isänpäivä…
Sen verta ärsytti tilanne, että päätin Reinon kanssa käydä kävelemässä hiukan puskassa, jos saataisiin jotain selvää jäljistä. Tietäisi vaikka tulevissa jahdeissa kulkuja paremmin. Eikä Reinokaan ollut vielä paljoa juoksemaan päässyt, joten ihan hyvä käydä hiukan selvittelees. Tuntui hajua olevan sen verran puskassa, että Reino hävisi kuusen taimien sekaan ja meni koko ajan sellaisen 100-200m päässä. Pääsin kohta taimikon reunalla olevalle tuoreemmalle aukolle, joka täynnä sellaista reilua miehen korkuista pajukkoa. Pysähdyin ja olin kuulevinani rasahduksen. Samassa kuului selvästi rivakoita askelia ison viemärin takaa reilun 100m päästä. Nousin isomman lohkareen päälle ja samalla kaivoin puhelimen tarkistaakseni Reinon paikan. Siellähän se äänen suunnassa meni puskassa 11km/h kohti peltoa ja tietä. Yritin tähyillä pellolle, johon puitten välistä oli kapea sektori näkyvissä. Joku musta siellä vilahti, mutta ei se kyllä Reino ollut. Sitten olikin jo reilut parikymppiä vauhtia pellolla Reinollakin ja samalla kuului kun auto ajoi tiellä. Kävipähän tuuri! Sika säikähti autoa ja pyörähti takaisin kohti pusikkoa. Alkoi rapina käymään ja kohta erottui jo röhisevä hengitys, kun köllikkä rapsutteli kohti kiveä, jonka päällä seisoin.
Kaveri se on koittanut monta kertaa opettaa, ettei ikinä lähdetä mettään ilman asetta ::) No, paloipahan taas hieno näkymä verkkokalvoille, kun ei ollut kiikaria edessä sotkemassa ;D. Ihan mukavan kokoinen karju tallusti parin kymmenen metrin päästä ohi kulmahampaat valkoisena vilkkuen. Ja heti kohta Reino intopinkeänä perässä. Parivaljakko jatkoi puskassa reilun sadan metrin päähän, jossa pyörähti taas ympäri ja kälppi taas muutaman kymmenen metrin päästä takasin kohti lähtöpaikkaa. Siinä vaiheessa mie lähin hilpasemaan kohti autoa ja samalla soitin lähellä asuvalle kaverille, että saattaisi olla sikajahtia tarjolla.
Kaksikko pysähtyi haukun säestämänä lähtöpisteeseen. Pääsin autolle ja ajelin tielle estämään karkaamisen meidän kannalta huonoon suuntaan. Kohta sika päätti taas liikkua ja meni entistä tiheämpään puskaan, joka on ihan pellon laidassa ja noin 50m talon kulmalta. Samalla kaveri olikin ajamassa mukaan jahtiin juurikin tuon talon ohi menevää tietä. Sitähän se ei kestänyt, vaan lähti liikkeellelaskun otti muutaman sadan metrin siirtymisen. Reino meni mukana ja haukkui hetkisen pysähtyessä, mutta sitten en ole varma miksi kääntyi tulemaan miuta kohti. Matkaa oli noin 400m ja aattelin, että sika käänsi taas pusikkoon takaisin. Kuitenkin haukut loppui, vauhti oli hitaampaa ja reitti suoraviivaisempaa. Tajusin, että tulee käymään. Sen tullessa nappasin kyytiin ja päätin viedä takasin viimeiseen haukkupaikkaan ja lisiä kk:n perään hakemaan kokemuksia.
Löysäsin Reinon irti pellon laidasta noin sata metriä kohdasta, jossa se äsken oli haukkunut. Se pyyhälsi suoraan sinne ja käänsi 90 astetta ja jatkoi puskaan poispäin tiestä. Sen mentyä laskin kk:n irti. Kk heitti pienen lenkin puskia kiertäen, jonka jälkeen suuntasi samoille jäljille vauhtien kasvaessa. Sika oli kuitenkin saanut kymmenisen minuuttia etumatkaa, joten koitettiin suuntia riittävästi eteen passia. Kk nappasi jalkavana Reinon kiinni melkein heti ja pyyhälsi paria kymppiä samantien karkuun. Reino jatkoi noin kilometrin, jonka jälkeen kääntyi ympäri.
Kk tuli vauhdikkaasti ja selkeää reittiä pitkin kohti perinteistä tien ylityskohtaa, jossa kaveri oli passissa. Itse kerkesin kanssa samoille nurkille, mutta jäin ison kynnetyn pellon reunaan, jossa tiheä taimikko. Koira käänsikin taimikkoon, jonka laitaa pitkin kohti tietä. Uskoin tuossa jo, että se jätti jäljen suon laitaan ja huuhaili nyt omiaan. Se tulikin tielle hiukan pellon puolelta noin 50m miusta. Aattelin kutsua pois ja mennä tarkistamaan suonlaidasta jälkiä. Koira näytti kuitenkin persausta ja lähti jolkottelemaan tien laitaa poispäin. Se meni noin satametriä ja hävisi vastapuolen pusikkoon. Perkele, kirosin, että ei nyt tarviis lähteä enää omia sekoiluja. Kaveri ehti just ajamaan autolla siihen, kun koira hävis puskan puolelle ja mie kiroilin auton vieressä. Nous ylös autosta ja huusi, että ”sian jälellä se on”. Sika oli juossut keskeltä isoa kynnettyä pelto :o
Tuon tien jälkeen seuran alue loppuu alta puolen kilometrin, joten peli tais olla menetetty ja koirakin pitäs saaha kiinni. Naapurin alue tekee tuossa kohtaa sellaisen parinkilometrin levyisen ja pituisen niemekkeen. Kaveri sanoikin, että ajelee tuonne alueen toiselle puolelle passittamaan, kun suunta näyttää olevan melko selvä. Periaatteessa koirahan saisi toki juosta tuon läpi, mutta itsestä ainakin tuntuu aina hiukan ilkeeltä, kun se naapurin puolella touhuaa.
Saatiinkin koira kiinni seuraavaan tienylitykseen, jolloin seuraamista oli mittarissa reilut 5km. Hetki tuosta ja kaveri soitti, että tarviis kärryä kun sika on nurin. ;D
-
Kuva
-
Tuo kuarakaisen hirvenhaukku voipi muuttua vielä iloksi. Tai sitten ei. Todenäköisesti on hirvelle meno liian rajua, mutta se voi vanhemmuuttaan vielä muuttua ja huomata sen homman, niin alkaa löydötkin napsumaan. Ja siinä vaiheessa tuo seuraaminen onkin jo ihan hyvä. Monesti jos se ei tuohon 5:teen kilsaan toppaa, niin se voi hyvion mennä samaan syssyyn sen 50...
KAverilla oli uros jämpti, millä ei päivämatkat jääneet alta sadan kilsan ensimmäiseen kolmeen vuoteen kertaakaan, jos ei hirvi stopannut. Kerran koetti väsyttää sen rajusti, että malttaisi vähän, niin kolme päivää putkeen ja aina yli 100 kilsaa...
No jossain viiden vuoden paikkeilla se muutos sitten tapahtui, alkoi löydöt napsumaan paikoilleen ja hirviä alkoi kaatua haukkuihinkin. Taisi se 50 hirveä tulla tuolle koiralle, viimeinen hirvi viime syksynä 14 vuoden iässä. Armoton haavakko koira oli muuten.
Ei oma jämptikään seuraa paljoa tuota pidempää, jos hirvi ei anna yhtään haukkua, vaan lähtee kuin pyssyn suusta. Mutta js vähänkään näyttää, että antautuu haukuttavaksi, niin sitten kyllä seuraa/ haukkuu pitkäänkin.
Tuon leikkaamisen jälkeen sulle vasta totuus paljastuu, mikä se tuo koira on, kun loppuu hormonihuurut. Varo vain, että et päästä lihomaan kovin paljoa, voi lihoa tosi helposti leikkaamisen jälkeen.
-
Mäyräkoiraa nyt ulkoiluttanut, pikkuisen vielä isäntää tulee liian ikävä, että uskaltaisi irtautua, pikkuisia ajon päräytyksiä jänikselle ja metolle :)
Anopilla pohjalainen, mitä ei perkule ole ehtinyt kovin paljoa mettäämään, kun ollut kipeänä ja se teki sitten ekan kiiman, kun olisi saumaa reenailuun ollutkin.
Laikan kanssa käydään tässä joku päivä viimeinen lenkki, sen jälkeen onkin armoiton pohdinta, vieläkö otan hirvikoiran koulutettavaksi, vai alanko tuota pohjista viemään hirvelle. Vituttaa tämä nykyinen hirvihomma jo sen verran paljoa, että ei oikein ole mieltä kouluttaa koiria sitä varten. Hirvikanta tapettu niin alas ja lupia pusketaan ulkopaikkakuntalaisille siihen tahtiin, että paikkakuntalaisen lupamäärät tulee alas koko ajan ropinalla. Sitten jos varsinkin useampia pelaavia koiria seurassa, niin hirveä kiire kilpaa tappaa hirvet. Sitten taas itse olen luokkiintunut pois tuosta kaikenviljan ajattelusta. Ennemmin spesialisti koiria. Tuppaa vain tympimään hirvenpyynnissä lintu/näätähaukut ja toisekseen linnunpyynti menee vituiksi tuntikausien hirvihaukuilla.
-
Tuskaista on ollut hirvien ettiminen meijän alueella. Pikku lumen härmä putoili viikko sitten maihin, josta pääsee auttavasti jälkiä kattelemaan. Ja kyllähän se valitettavasti kertoi juurikin sen, mitä aktiiviset koiramiehet on todenneet, ei vaan hirviä alueella ole. Huomattavasti todennäkösempää on törmätä sian jälkiin. Ne toki tuppaavat useimmiten olemaan jo ulkona alueesta aamusella, mutta aina välillä löytyykin.
Viime viikonloppuna oltiin pienen miehen kanssa kattelemassa teeriä, kun jäniksiä terrin kanssa etimässä ollut kaveri soitteli, että mahtaiskohan olla yöllisiä sian jälkiä hänellä. Luvattiin mennä tarkastelemaan teerien jälkeen. Kohta soittikin uudestaan, että taisvat lähtee liikkeelle terrin eestä. Silloinhan se on mentävä, etteivät ehi tien yli rajaa kohti. Ajeltiin tie ja varmistettiin, ettei ainakaan vielä olleet rajaa kohti lähteneet juoksemaan. Oletuksena toki, että liikkeellä ovat ja harvemmin ihan nurkille jäävät uudestaan. Terri oli kaverilla jo narussa kun mentiin pelipaikoille. Otin Reinon autosta ja aattelin katella kahden pellon välisen metsäkaistaleen isojen peltojen puolen, jos olisivat lähteneet pellon yli. Reino ei vielä hajuja saanut ja alko telmimään pentumaisen terrin kanssa. Päätettiin, jos kaveri kattoisi sen puolen ja ite kälpin auton luokse pienemmän niityttyneen pellon puolta tarkastelemaan. Reino hilpaisi metän puolelle ja kun olin auton vieressä pölähtikin 6 sikaa jonossa peltoa ylittämään. Hiukan meinasi kiire tulla, mutta ennen kuin viimenen pääsi pellolta pois, läsähti sen kyljessä. Ei isommin reagoinut, mutta Reino painoi jonon jatkeena risukkoon. Haukku alkoi raikaa melkein heti puskan puolella siirtyen koko ajan hiljalleen kohti tietä, josta ei tarvitsisi yli mennä. Pari passiin tulijaa ehtivät autolla juuri kohdalle, kun kaksi sikaa juoksi tiestä yli koira aivan jälkimmäisen takapuolessa, tais olla 30km/h vauhtia.
Tien ja pellon yli päästyään siat himmasivat hiukan vauhtia ja matka jatkui koiran haukun säestämänä alta kymppiä. Kun kuulin, että vain kaksi meni yli, niin päätetitin jatkaa jahtia alkuperäisestä paikasta ja unohtaa kaksi karkulaista. Reino jatkoi sikojen kanssa reilut 2km, jossa viimeiset haukut ja pellon ylityksessä kääntyi pois. Samalla kun oottelin koiraa, oli jo muut selvitelleet jääneen kolmikon suuntia. Jäljet löytyi tien ylityksestä, josta laitettiin kaverin harmaa selvittelemään. Parin kilometrin päästä tavoitti siat, muttei antanut puskassa ääntä. Jonkun aikaa siellä kiertelivät, ennen kuin lähti taas matka jatkumaan. Hyvin oli useammasakin kohdassa passit paikallaan ja yksinäinen koiran edellä kulkeva sika päästiinkin vilaukselta pariin otteesen näkemäänkin, mutta livahteli loppujen lopuksi taidokkaasti turvaan.
Kiva oli, kun saatiin jahdata useampi tunti aktiivisesti ja koiratkin pääsi hommiin. Ampumani sian terrimies löysi melko heti, kun lähti etsimään jälkeä pitkin silloin, kun itse lähdin oottelemaan koiraa pois. Saatiin kuitenkin yks komea sika nurin ja vielä kulkijoita jäi tuleviinkin jahteihin.
-
Taas on aamut tullu ajeltua jälkiä etsien ja tutkaillen. Paikkapaikoin on lunta hiukan ja suurimmaksi osaksi ei. Hirven jälkiä ei vaan tunnu löytyvän, mutta sikoja sen sijaan ihan kohtalaisesti. Taas eilen aamusta pari potentiaalista jälkeä löytyi, joita alettiin selvittelemään. Muutaman sian porukka oli edellisiltana jättäneet tienylitykseen jäljet, eikä olleet tuntien tutkimisen jälkeeenkään poistuneet alueesta, niin päätettiin koittaa. Sen verran lähellä rajaa oltiin, että Reino osoittautui jäljelle vietäväksi koiraksi.
Passit saatiin aika mukavasti ympärille paikoille, josta mahdolliset siat lähtisivät todennäköisimmin koittamaan. Laskin koiran irti ja lähdin reilun vuorokauden vanhaa jälkeä perässä seurailemaan. Motti oli noin 600mx800m, joten kauaa ei pitäisi hommassa tuhraantua. Siat olivat kierrelleet kuusikossa ja tönkineet sammalen alta syötävää. Niitä tutkiessaan Reino oli mennyt jo pusikkoon ja siellä jäljitteli porukkaa. Kohta alkoikin tuhrata melkolailla paikallaan hiukan kiertäen. Pääsin samalla lähestymään alta sataan metriin. Sitten haukkui muutamia kertoja ja sika lähti liikkeelle antaen ensin hiukan koiralle kyytiä. Sen jälkeen vauhti kiihtyi ja pusikko ryskäsi.
Otin muutaman juoksuaskeleen, että pääsin aukon laitaan, jos vaikka näkisin. Puhelimelta näkyikin, että aukon yli olivat suuntaamassa miusta pois päin. Kohta näin kahden sian juoksevan aukossa rinnettä ylöspäin ja kohta Reino perässä ehkä 100m jäljessä. Pysyttelin paikallani, koska porukassa piti olla useampi sika. Kohta tulikin ilmoitus, että toinen nurin ja toinen pyörähti ympäri. Reino oli jäänyt jo reilusti jälkeen ja kääntyi takaisin ennen kaatopaikkaa. Oottelin sen luokse, mutta sehän sukelsi samaan puskaan uudestaan paluu jälkeään. Olin itsekin jo puskan sisällä tarkastelemassa jälkiä, kun rähähti uusi haukku 50m päässä. Ja taas mentiin. Suuntasi suoraan tielle, jossa passit, mutta kääntyi tienmyötäisesti ja kohta takaisin miuta kohti.
Alkoikin röhisevän hengityksen säestämä oksien rytinä lähestyä. Ase valmiina koitin nähdä pusikossa edes jonkinlaista paikkaa ampua. Alta viiden metrin näin sian, joka rynni noin 2metrin päästä kuusen takaa ohi. Siihen koitin osua, mutta ei vaan taito riittänyt ja juoksu sen kuin kiihtyi, jos mahdollista. Reino pysähtyi hieman moittiva katse silmissään hetkeksi, ennen kuin ryntäsi ryskeen perään jälleen. Suunta oli mukavasti toisen puolen passimiehiä kohti. Reilu viisisataa metriä meni hujahtaen. Oottelin jännityksellä laukausta, mutta tutka näytti koiran jatkavan tien yli jo, kun kuului, että sika ja koira menivät passien välistä läpi.
Suon puolella vauhti hieman hiljeni ja haukkuja kuului parivaljakon edetessä kohti lampea. Sika painoi suoraan luhtaan, jossa oli jo puolittain uinut sakeassa kaislikossa. Siellä jäi Reino kyydistä ja kohta palaili pois omia jälkiään.
Tässä vaiheessa alkoi ukot raahaamaan raatoa nylkyvajalle ja porukka hiipumaan saunan lämmitykseen. Itellä ei antanut mieli periksi luovuttaa, kun ammutun kanssa kulkenut ei pitänyt uusien jälkiajeluidenkaan jälkeen olla poistunut alueesta. Kävin kiertämässä ampumapaikalle tulo pusikkoa, enkä löytänyt poistumis jälkiä mistään. Sika oli pakostikin palannut samaa jotosta takaisin. Joten sitä sitten syynäämään tarkemmin. Jäljet näkyivät monessa kohtaa, mutta ei hyvin. Vasta parin sadan metrin päästä sain varmistettua, että oli sorkka toiseenkin suuntaan.
Siitä hakemaan ase ja koira mukaan ja yksi jäljellä oleva kaveri passiin. Liinassa mentiin Varmalle jäljelle ja laskin koiran irti. Se lähti selvittelemään jälkiä ja ite jatkoin jälkeä. Parin sadan metrin päässä rinteessä olevasta kuusi taimikosta kajahti haukku. Juoksin niin paljon kuin pääsin lähemmäksi, jotta pääsisin tiheiköstä taimikon reunaan. Siinä pysähdyin ja kuulin, kuinka sika rapsahteli jäätyneillä lehdillä kohti. Siinä kohtaa tajusin, ettei ole paukkua piipussa. Mahdollisimman hiljaa koitin ladata asetta, kun samalla sika pysähtyi viimeisen kuusen taakse noin 20m päähän haistelemaan. Sain aseen valmiiksi, mutta silloin Reino taas tavoitti sian ja rytinällä mentiin miusta poispäin alarinteeseen. Kaveri koitti arvata ylityskohtaa ja juosta minkä jaloistaan pääsi. Mutta siitähän se livahti samasta paikasta yli josta edellinen yritti.
Reino jatkoi sian perässä seuraavan mäen päälle, mutta jäi auttamatta jälkeen raivatussa ryteikössä. Alkoi aikalailla hämärtääkin. Kaveri koitti vielä ajaa eteen, mutta Reino kääntyi hiukan ennen seuraavaa tietä ympäri. Sieltähän se oli yli mennyt ja päätettiin laittaa homma riittämään. Oli taas mukava jahti ja paljon tapahtumia.
Koiralle sikojen kanssa touhuaminen tuntuu olevan mukavaa, mutta raskasta. Oli nimittäin kotona ihan väsy, vaikkei kilometrit matkoissa mitään ihmeellisiä olekaan.
-
Ennen ku nää viimeiset herkulliset lumet sato, ehittiin yks päivä jahtailla. Kaverin kanssa taas aamun pimeys ajeltiin jälkien toivossa. Pari hirveä aivan rajan pinnassa oli saldona, joten päätettiin laskea koirat touhuamaan.
Samaan alueeseen eri nurkilta laskettiin koirat juoksemaan. Kaverin harmaa se on aika hyvä kaivelemaan elukoita ylös, jos vaan jälkeä löytää. Ite laskin kkk:n jotta hakua sais treenailla. Tunnin verran ehtivät tolskata, kunnes harmaa löysi kuusitaimikosta jotain. Pari haukkua ja liikkeelle kovalla vauhdilla. Kumpikaan meistä ei ollut näköalapaikoilla, joten seurailin minne meinaa. Lähti tulemaan miullepäin. Koitin päästä hollille, jotta sais varmistuksen edellä kulkevasta otuksesta. Koira nappaskin ovelan oikaisun tien kautta ja samalla harhautti miut sekä ittensä, kun eläin teki juuri siinä kohdassa käännöksen ja sai hetkeksi jätätettyä harmaan perästään selvittelemään jälkiä. Ite siinä koitin samalla selvitellä tilannetta, kun huomasin, että oma koira piirtää punasta viivaa kohti naapurin alueita. Eläin oli tehnyt mutkan ja toinen koira varmaan kuullut sen kun juoksi lähemmäksi.
Melko reippailla liikkeillä sitten ehittiin kuin ehittiinkin seuraavalle tielle, josta naapurin alue alkaa. Liike oli hidastunut ja koira kulki tien myötäisen harjun takana sen suuntaisesti. Pari kertaa eläimen tien laidassa käännyttyään, pääsi kaveri vilaukselta näkemään hirven.
Siitä sitten sai uuden jännittämiseen aiheen, kun reippaampaa ravia otti kohti kanavaa. Kohta seuran yksi jäsen soitti, että näkyy jää kestävän hirveä, kun lässähti mahalleen joka jalka eri suuntaan osoittaen. Koira oli tuossa hieman jäänyt, eikä huomannut hirven palanneen samantien takaisin rantaan ja jatkaneen toiseen suuntaan. Koiran tuli kanavalle ja juoksenteli pari kertaa yli ja loppujen lopuksi viheltämällä sain sen käväsemään vieressä, vaan ei prkle antanut kiinni. Kävi ojassa juomassa ja lähti ettimään hirveä.
Noin puolentoista kilometrin päästä sitten kajahti löytöhaukku. Hetken pysyi niillä sijoillaan, kunnes lähti hiljalleen siirtymään kohti tietä, jonka varressa puunkeräyskone oli hommissa. Siinä tien varressa katselin, kun lehmä käppäili rauhassa tien yli välillä koneen touhuja tuijottaen. Koira mukana säestäen. Tuollaista käppäilyä hirvi jatkoi loppupäivän. Muutaman kerran käännytettiin ja koitettiin saada koiraa pois, mutta eipä paljoa herkut kiinnostaneet. Tyydyttiin sitten kuvailemaan ja pitämään parivaljakko turvallisilla alueilla.
Reilun viiden tunnin päästä paikalleen ei vieläkään oltu pysähdytty, mutta verkkaisesti mentiin ja keskellä suota. Alkoi haukkukin hiipua, niin aattelin laskea Reinon kaveriksi. Melko pommin varma keino meillä saada hirvi juoksemaan. Laskin Reinon noin 300m päästä jäljelle, jota heti paskomisen jälkeen lähti innokkaasti seuraamaan. Perille päästyään alkoi Reino haukun, joka innosti toisenkin koiran haukkumaan reippaasti. Siihen jäivät paikoilleen.
Mentiin paistelemaan villisianribsejä välipalaksi kohdalle ja seurailemaan mitä tapahtuu. Reilun tunnin haukkuivat siirtyen noin 300m, kunnes hirvi lähti juoksemaan jostain syystä. Koirat seurasivat porukassa, mutta alkoi karhukoiralla hiukan vissiin painaa, kun alkoi jäämään jälkeen. Reino sitten alkoi empimään, kun ei tullu kaveri mukana ja pysähteli oottelemaan, kunnes parin kilometrin jälkeen kääntyi menemään vastaan. Silloin pääsin ajelemaan 500m päähän, josta viheltelin. Reinohan tietenkin tuli suorinta tietä vauhdilla luokse. Näyttipä tuo karhukoirakin tulevan, toki hiljalleen välillä juomaan pysähdellen, mutta tulipahan syliin asti ;D…mahtoko olla koulutuksen tulosta vai vaikuttikohan 7,5tuntia ja 42kilometriä 8)
-
Ihan mukavasti ollut sikoja liikkeellä. Valitettavasti ei ajankohdat oo osunu omien töitten kanssa yksiin tai sitten on matka taittunut turhan pitkälti. Yks köllikkä vaihtoi maisemaa illasta aamuun linnun tietä yli 40km :o
Toivottavasti ei nää lumimyräkät vielä lopeta liikkeitä.
Kuva viimeisestä saalissiasta.
-
Jaahas tarinat jatkuu. Kirjatkaahan joku muukin jotain tapahtumia, vaikkei koiran syntymävuodet kohdalle osuiskaan. Luultavasti kuitenkin löytyy paljon mukavia jahteja ja hienoja suorituksia koirilta. Kiva näitä jälkikäteen lueskella, muistella, vertailla ja pohtia kehittymistä.
Muutama päivä sitten isohko karju oli ollut liikkeellä. En ees mie pystynyt ohittamaan tienylitys jälkeä. Oli jäänyt noin 1km x 800m suoalueeseen päivämakuulle. Saatiin passiukkoja kasaan kaikki 6 kappaletta. Lunta alkaa olla hiukan turhan paljon koiran kanssa jahtaukseen, varsinkin tällaisen ison sian kanssa. Kuitenkin lumen määrä vaihtelee aika paljon avoimemmilla ja tiheimmillä alueilla. Eipä näitä tilaisuuksia liikaa tule, niin olin itse sitä mieltä, että voin koiralla koittaa sikaa ylös saada.
Tämähän paljon jakaa mielipiteitä koiranomistajien keskuudessa. Ite oon asian ajatellu niin, että riistan kanssa parhaiten koira oppii toimimaan, kun pääsee sitä riistan kanssa harjoittelee. Kumpikaan ei ainakaan vielä ole näyttänyt elkeitä ihan täydellisen hulluista kiinni menoista, joten uskaltaa aika hyvin laskee sioille menemään. Ja ite oon koirat hyvin pitkälti sikajahteja varten ottanut. Ollaan koirien kanssa myös sovittu, että jos ne lasken sioille, niin sekaan tuun ittekin, ettei kaveria tosiaan jätetä.
Karhukoiran kanssa päätin lähteä aluksi liinaamaan jälkeä, kun on pitempi jalkainen ja tykkää mennä suojaliivien kanssa. Liianailtiin peltojen yli puskan laitaan, johon oli kaverit aatelleet sian jääneen, mutta sika olikin mennyt traktorin uraa pitkin lumikasan vierestä seuraavan pellonkin yli. Vielä oli kuitenkin motissa, joten laskin koiran jäljelle ja lähdin itte perässä.
Suon läpi toiselle laidalle meni koira, jonka jälkeen nousi mettäautotieuralle, josta lähti kiertelemään erikoiseen suuntaan sian kannalta. Sinne se paineli useita satoja metrejä umpihankea, kun tulin suonlaitaan. Siinä oli sika tehnyt vinkkelin ja jatkanut tieuran laitaa tiheikössä. Jatkoin sian jälkeä. Koirakin käänti tulemaan samaan suuntaan, mutta vielä oli aika kaukana, kun löysin suonlaita tiheiköstä upeasti tehdyn sianpesän. Lumet oli kolattu kuusen alta tyhjäksi ja useampi vyötärön korkuinen kuusi katkottu ja viety makuualustaksi. Siitä oli äsken hyvältä pediltä jouduttu lähtemään.
Soitin kaverille, että voisi tuoda koiransa siihen, kun kerran on varmat verskit jälet. Kaverin harmaa on tottunut sikojen kanssa touhuaja ja melko fiksusti toimii niiden kanssa. Ja niin päätettiin koittaa. Kaveri oli tuomassa koiraa hihnassa miun luo, kun karhukoira oli tullut alle sadan metrin päähän miun jälkeä. Siinä kohtaa haukahti todella möreästi muutaman kerran. Sen jälkeen pysyi melkein paikallaan hiukan pyörien, jonka jälkeen valui ukkojen luokse tielle, josta saivat kiinni.
Laskettiin harmaa irti. Se syöksähti innokkaasti jäljelle, joka teki pikku lenkin suolle, josta kohtaan, jossa kkk haukahteli ja siitä reilun sadan metrin päästä alkoi haukku. Haukku kääntyi heti takaisin samaan tiheikköön ja pysähtyi sinne. Muutaman minuutin jälkeen se loppui, koiran kuitenkin pysyessä melko paikallaan. Omistaja hiippaili paikalle, jossa koira kävi hänen luonaan muutaman kerran, mutta ei antanut kiinni, vaan jatkoi jälkien selvittelyä.
Koira taisi löytääkin tuoreimman jäljen ja lähti taas tien suuntaisesti suonlaitaa kulkemaan. Tässä vaiheessa porukka seuraa tietenkin puhelimesta koiran liikettä. Niin nytkin, kuj yksi passimies huomaa karjun tuijottavan häntä parinkymmenen metrin päässä keskellä tietä. Melko tekemätön paikka, mutta äijä koittaa vipata puhelimen pois ja ehtiä ampumaan, mutta toivotonta, sika vilahtaa takaisin mottiin.
Koira tulee samasta kohdasta tielle, josta omistaja ottaa sen kiinni samalla huomaten veriset takajalan karvat. Päätettiin laittaa plotti siitä jälelle. Sehän lähti ja aloitti plotille tyypillisen "ajoäänen" jo heti kohta. Meni jonkun matkaa käänti ympäri, jonka jälkeen kuului ulinaa ja plotti valui takaisin tielle. Tuliaisina vekki etujalassa.
Vaikutti olevan kyseessä sika, joka ei halunnut lähteä juoksemaan, niinkuin useimmiten tekevät. Aattelin, että koitetaan vielä, mutta laitan molemmat koirani samaan aikaan. Olisi kenties turvallisempaa touhutessaan kahdestaan. Aikaa kuitenkin kului, reilu puolituntia, kun piti käydä hakemassa auto, koska toinen koira oli siellä. Lähdin paikasta, josta plotti tuli pois, olettaen että sika olisi palannut takaisin asentopaikkansa tiheikköön. Ohjasin Reinoa siihen suuntaan ja kuljin itte perässä. Kkk sinkosi suonpuolelle, josta jatkoi parisataa metriä suolle ja pyöräytti sitten vasta meijän perään. Ei löytynyt mitään, eikä jäljistä saanut oikein tolkkua, kun lumi oli niin pehmeää. Päätin kiertää kaikkien jälkien ympäri lenkin, josta näksiin, että onko karju poistunut alueesta suolle päin, kun tietä ei ollut ylittänyt. Aikalailla läpimäräksi ittensä sai siellä tarpoessa. Ei löytynyt jälkeä, ennen kuin tulin kohtaan, jossa kk teki piston suolle. Jälki näytti reippaammalta, kuin pelkän koiran kulkema, joten tarkastamaan. Sieltähän se oli mennnyt ja kkk lähti jatkamaan. Ite käännyin kohti autoa. Kun pääsin auton luo alkoi olla jo hämärää ja koira oli kulkenut jälkeä reilun puolentoista kilometrin verran. Siitä hieman eteenpäin se pysähtyi kartan mukaan tieheään kohtaan ja näytti nollapaikkaa varmaan vartin.
Uskoisin, että koira tavoitti tai pääsi hyivn lähelle sikaa tuossa, mutta ei kestänyt kantti mennä enää lähelle. Sieltä se sitten lähti valumaan omaa jälkeään pois päin. Sain vihellettyä sen hiukan lähempänä olevan tien varteen, josta sain sen kiinni. Oli jo pimeää. Puhelimeen olikin jo tullut useampi viesti kotoa, että "tajuatko paljonko kello on". Olin luvannut viedä jälikasvun urheilutapahtumaan. Hieman haikein mielin ja läpimärkänä jouduin nöyrtymään ja luovuttamaan. Passiukotkin oli sitä mieltä, että saunanlämmitykseen joutaisi. No, eipä siinä hieno elukka jäi vielä tuleville jahdeille...
Eikä onneksi kumpikaan haavoja saanut koira vahingoittunut kauhean pahasti. Hieman tikkejä ja antibiottia, herkkuja ja hyvää huolenpitoa.
-
Hyvät Joulut vaan. Nyt on saatu tankattua pari päivää melko pienellä kulutuksella. Ois syytä varmaan lähtee hiukan liikkumaan.
Saatiin ennen Joulua vielä yksi jahti. Tarkoituksena oli aamusta lähteä ajoissa jälkiä ajamaan. Illasta myöhemmin oli kuitenkin kaveri nähnyt sian jäljet mein aluetta kohti ja laittanut viestiä. Aamulla huomasin ja aamupalan jälkeen olikin huomattavasti pienempi alue ajettavana, jotta saisi varmistuksen.
Menihän siinä oma aikansa, että oli ajeltua, mutta hyvältä alkoi vaikuttaa. Lunta oli aika paljon ja tuoreet jäljet erottuivat selvästi. Varmisteltiin vielä pariin kertaan pahimmat paikat ja laittelin viestiä jahdista. Siinä odotellessa kävin tutkailemassa lähialueiden jälkiä ja käytin koirat aamutarpeillaan.
Porukkaa tuli ihan sopivasti, että saatiin passitettua alue. Ei ollut oikein varmuutta onko jäljet tehnyt sika vai muutama. Saatiin passit paikoilleen ja aattelin lähteä jälkeä pitkin mottiin. Laskin Reinon samantien irti ja itse kävelin toisen koiran kanssa liinassa tutkiskellen jälkiä. Motti oli noin kilometri x puol. Lunta oli sen verran avoimella, että raskas oli mennä. Metän sisällä taas vähän nilkan päälle. Jälki kuitenkin kulki, niin kuin tavallisesti, tiheimmät risukot ja pahimmat puskat. Niihin tietenkin oli lumikin satanut aika hyvin, joten melkoista rämpimistä pyssy selässä ja koira liinassa ;D.
Ensimmäisen ryteikön läpi jäljet tulivat vielä pellon kulmaan, josta ison viemärin yli tiheikköön taas. Se on jännä, että melkein joka kerta, oli lunta minkä verran vain, niin sika on rikkonut ojasta jostain kohtaa jään ja juonut sieltä, niin oli nytkin tehnyt. Siitä noussut tiheään kuusitaimikkoon, jossa kulkenut parin miehen korkuisten kuusien alaoksien alla aina hypäten seuraavan alle korkeamman hangen yli.
Reino meni meidän edellä jossain sadan metrin tietämillä rauhallisesti taimikossa jälkiäpitkin edeten. Se on kyllä oppinut noitten kanssa aika hyvin touhuamaan, kun ei ole tarvinnut paikkailla vielä kertaakaan, vaikka on ollut sulalla ja lumilla sekä isoilla sioilla, että pahnueilla. Hetken päästä pysähtyi nollapaikkaan joksikin aikaa, jolloin melkein saavutettiin se. Kuitenkin ehti jatkamaan, ennen kuin näin sen. Oli löytänyt lumista putsatun makuun kuusen alta, josta lähti multaiset sian jäljet, joiden vieressä Reinon. Ilmoitin porukalle, että saattaa olla possu liikkeellä. Vielä ei kuitenkaan vauhti koiralla kasvanut, vaan jatkoi samaa jäljitystä, kun jäin tutkailemaan makuupaikkaa.
Hetken tutkailtuani, huomasin, että Reino meni reippaammin ja kohta kajahti parissa sadassa metrissä haukku! Sika ja koira siirtyilivät hieman, mutta pysyivät visusti tiheikössä. Muutaman minuutin päästä tavoitti irtilaskemani karhukoira pari valjakon. Se seuraili parivaljakkoa hieman aikaa perästä, jonka jälkeen hyppäsi leikkiin mukaan avaten äänensä sekin.
Ite koitin hivuttautua hiljalleen hiukan lähemmäs ja samalla etsien edes jonkinmoista paikkaa, missä voisi ampua, jos sattuisi tilanne tulemaan. Reilun kymmenen minuutin päästä kääntyikin suunta takaisin miuta kohti. Pyöräytin kiväärin selästä ja mallasin hieman poskelle, jotta näkisi miten voisi ampua. No, eipä sieltä mitään nää, kun linssit on lunta täynnä! Räpelsin lumet pois linsseistä, mutta jäähän sinne pisaroita ja jäätä, joiden seasta auttavasti pystyi kurkkimaan. Enempää ei ollut aikaa hieroa, kun alkoi jo rapsetta ja hengitysröhinää kuulua etuvasemmalta. Tumma möntti vilahtikin kohta puskien välistä ja tuli melkein kohti. Oli pakko ottaa pari nopeaa askelta sivulle, että sain edes kohtalaisen paikan. Samalla sika kääntyi kulkemaan poikittain minuun nähden, mutta oli vielä kuusien takana. Reino vilahti kymmenisen metriä perässä. Ennen seuraavaa kuusta olisi ehkä parin metrin aukko, johon toivoin pääseväni koittamaan. Kun sika tuli siihen nousi kiikari silmälle, mutta ei saakeli sieltä saanut selvää siasta, oli pakko kurkata uudelleen, jolloin sain kohilleen ja puristus. Se puristus vaan tuli juuri kun sika oli ehtinyt kuusen oksien taa. Matka vaikutti jatkuvan ja hiukan vauhdikkaammin, mitä aiemmin.
Ilmoitin, että tuskin osui ja menin jäljelle, jossa ei verta näkynyt nopealla tarkastelulla. Reino saikin sian kiinni jo alta sadan metrin ja haukku jatkui siintä hieman koko ajan liikkuen ja rauhallisesti edeten kohti passimiestä. Kuitenkin jälleen kerran haukku pysähtyi aivan tiheikön reunaan, johon hetkeksi pysähtyi. Taapersin itse tiheikön ja isomman metsän reunaan, josta saattaisin hiukan nähdäkin. Kolmikko kääntyi kohta taas kohti lähtöpaikkaa. Pääsin noin viidenkymmenen metrin päästä näkemään vilaukselta koko porukan. Hiljalleen etenivät ja mukavasti haukkuivat. Koitin hiukan antaa painetta, jotta sika olisi jättänyt taimikon ja suunnannut kohti passeja.
Kolmikko kiersi lähtöpaikan ja heitti lenkin noin 100m päästä miuta ja suuntasi aika perinteiselle reitille. Lähdin itse jälkeä pitkin perään. Vauhti ei koirilla päätä huimannut, kun etenivät 1-7km/h. Tiehiköstä noin 300m päässä kohta paukahti! Kohta tulikin ilmoitus, että sika nurin :D.
Oli mukava jahti ja koirilta hyvää tekemistä. Reino pääs työskentelemään reilun puol tuntia ja toinen hiukan vähemmän, mutta ensimmäisen kerran ihan kunnolla sian kanssa. Reinolta taas kerran hyvää tekemistä sian kanssa, eikä taaskaan paikattavia reikiä. Sen sijaan karhukoiralta, jolla oli suojaliivikin päällä, löytyi illasta noin 4cm vekki etujalasta sekä liivin kyljestä reikä, joka onneksi vain pintakankaasta läpi. Toivottavasti sai hyvän oppitunnin tältä suht pieneltä sialta, jottei tarvitsisi tulevaisuudessa miettiä kehtaako laskea sioille.
Nythän tuo onneksi hiukan putos hanki, joten saattaahan sitä vielä joku vaeltava sika löytyä jahattavaksi.
-
Kuva
-
Juupa juu, itse itselleni vastaten ;D
No joo, eipä kaikki halua homminstansa kirjata nettiin, eikä siinä se on ihan ok. Ja tuskin näitä kovin moni lukeekaan, mutta senpä vuoksi onkin hyvä paikka itelle kirjailla ja varastoida kokemuksia tänne 8)
Yllättäen soitteli kaveri edellisiltana ja kun ei pariin otteeseen saanut linjan päähän, niin pisti vielä viestiäkin. Kyseli olisinko halukas koiramieheksi sikajahtiin... No, eipä tuollaista kauheasti tarvinnut miettiä. Jos vaan ei kukaan mieltänsä pahoittaisi, voisin tietenkin tarjota koiraa jahtiin. Vaikka ollaankin ehkä lähellä Suomen tiheimmän sikakannan alueita, niin ei näitä jahteja liikaa ole koirille tarjolla. Aina se on juhlapäivä meille, jos pääsee sikajahtia koittamaan.
Lumitilanne onneksi oli jo hieman helpottanut plussakelien ansiosta ja korppu oli melkein hävinnyt hangen pinnasta, joten aika hyvillä mielin pystyi koirien kanssa jahtaamaan. Kolme sikaa oli asustelleet hetken aika pienessä alueessa ja nyt oli joku äkännyt iltasella siat syömässä. Saatiin hyvinorganisoidun jahdin passit aika nopeasti paikoilleen ja voitiin aloittaa. Karhukoira vielä hiukan toipilaana, niin en edes ajatellut sitä laskevani irti. Reino muutenkin ollut aika näppärä sikojen kanssa, niin sovittelin sille huomioliivin päälle ja lähdettiin katsomaan uraa pitkin missä olisi tuoreita jälkiä. Kaveri tuli toisena koiramiehenä harmaa-seropin kanssa.
Yölliset jäljet tulivatkin nopeasti vastaan uralla, josta olivat tunkeutuneet melko mukavan tiheään pusikkoon. Sovittiin toisen koiramiehen kanssa, että mie lasken Reinon jälkeen ja lähden perään, ja kun sika löytyy, niin kaveri laskee toisen koiran sekaan nautiskelemaan jahdin hurmasta. Oli kuitenkin lunta pusikossa yllättävän paljon, polveen upposi risukossa ja eteneminen oli hidasta. Suht hitaasti meni koirakin, mutta varmasti hiukan varoikin, koska ei tosiaan pusikossa kahta metriä etemmäs nähnyt. Hiljalleen meni Reino eteenpäin ja vielä hiljaisemmin mie kömysin jälkiä pitkin perässä.
Vajaan vartin päästä löytyikin jo makuupaikka ja melkein heti sen jälkeen kajahti haukku päälle. Siat lähtivät liikkeelle samantien ja kiersivät läheltä passitettua tietä takaisin tiheikön keskustaa kohti kiertäen miut reilun 50m päästä. Siltikään, ei mitään havaintoa sioista miulle. Porukka jatkoi haukun säestyksellä parin sadan metrin päähän, jossa tulikin vastaan jo kaverin koira, jonka laski irti haukun alkaessa. Kaverin koirakin sai äänen auki, mutta taisi Reino yllättyä hiukan, kun hetken seurasi tilannetta ja tuli sitten käymään miun luona...tai niin mie oletin. Se kulki muutaman kymmenen metriä miun vierestä, josta poikkesin melkein viereen, jonka jälkeen jatkoi eteenpäin. Samaan aikaan kuului muutama laukaus ja ilmoitus, että kaksi sikaa nurin juurikin sieltä, mihin aluksi suuntasivat. Kaverin koira olikin kulkemassa vielä niiden jäljillä kohti kaatoja.
En oikein tiennyt miksi Reino kulki eri suuntaan, mutta epäilin, olisko yksi tullut takaisinpäin. Lähdin valumaan sen perään hiljalleen jälkiä tutkien. Huomasin, että yhdet sianjäljet kulkivat ekojen koirien jälkien päällä samaan suuntaan, joten voisihan se olla, että yksi olisi siellä. Kohta alkoikin Reino taas haukkua vähän matkan päässä. Lähdin sinnepäin ja aattelin, että antaisin sialle painetta, että poistuisi puskasta. Kohta päättikin sika antaa koiralle kyytiä ja melkoisen kimakasti vigahteli Reino useamman kerran. Taisi hieman osumaa saadakin, kun tuli ukon luo hiukan tukea hakemaan. Koitin nopeasti vilkaista, ettei haavoja ole ja kannustin jatkamaan. Sinnehän se hävisi takaisin pusikkoon, mutta vauhti oli suht hiljaista.
Hieman matkaa meni kauemmas miusta, jonka jälkeen tutka näytti ykköstä ja nollaa kenties vartin verran koko ajan kuitenkin hiukan siirtyen. Taisi Reino seurata sikaa melko varovasti. Sitten paikallisti sian ja hetkeksi hyppäsi vitoseen, jonka jälkeen haukku alkoi taas. Ja tietenkin samantien liikkeelle. Tulivat melkein kohti. Koitin juosta muutaman kymmenen metriä, jotta ehtisin eteen ja saisin käännytettyä sian takaisin, josta koittaisi tielle tai pellolle. Melkein ehdin, ehkä kolme metriä edestä loikki sika ja Reino perässä :o
Siitä meno jatkui eteenpäin, samaan suuntaan kuin nuo kaksi aikaisempaakin. Huutelinkin vhfään, että sinne taitavat nyt suunnata. Mutta pusikon laidassa kääntikin tämä sika kurssiansa ja juoksi tiheikön laitoja lopuksi kääntäen takaisin keskustaa kohti. Aattelin, että yölliset makuupaikat melkein tiheikön keskustassa mahtaisi olla aika kuuma paikka, joten hilpasin siihen seuraamaan tilannetta. Eipä tarvinnut kauaa seurata, ehdin puhelimen laskea hanskojen päälle hangelle ja ottaa kiikarin suojan pois, kun näytti siltä, että kannattaisi alkaa olla hiljaa.
Kohta alkoikin kahina käymään ja vasta reilun viiden metrin päässä sain sian näkyviini. Siinä seuraavan kuusen taimen takana se pysähtyikin ja taisi tajuta, että "voi paska". Koitti siirtyä seuraavan taakse poikittain siinä viiden metrin päässä, niin poksautin kylkeen, josta sika putosi mahalleen. Ammuin vielä toisen niskaan samantien samalla kun Reino ennätti pers karvoihin kiinni :D
Oli taas tosi hieno jahti. Kiitokset kutsusta ja mahdollisuudesta kyseisen seuran ukoille. Reinolta esimerkillistä työskentelyä ja ilman paikkausta selvittiin jälleen...kop kop.
-
Kuva
-
Hyvä se on että joku kirjoittaa. Mukava lueskella Reinon edesottamuksistakin ja eksoottisilta kuulostaa sikajahdit näillä korkeuksilla. :)
Aamusella tuossa kattelin youtubesta Antsun kanalintuvideoita ja naureskelin, että siinä on pohjisnartulla tasan samat vinkeet ku Mirkulla. Juoksujen aikaan touhutaan mitä sattuu ja haukutaan tyhjiä.
Kokeiltiin tosiaan hirvihommaakin Mirkun kanssa tuossa kauden päätteeksi, mutta vähän niinku epäilin, ei siitä tullut yhtään mitään. Jostain syystä juoksujen yhteydessä tuo haukkuu kaikista mieluiten oravia, onko haju vai mikä. Yhtenä aamupäivänä veti laskujeni mukaan kahdeksan oravahaukkua noin neljään tuntiin :o Alkusyksyltä en kovin montaa oravahaukkua muista, esim. aiemmin mainitulta Tuntsan reissulta kokonaisen yhden.
Toisena päivänä joulukuun alussa oli tarjota koiralle semmoinen puol tuntia vanha hirven jälki, mutta oravahaukkuja jäi siitäkin vain käteen. Sen jälkeen aattelin, että ei toinna enää tälle kautta yrittääkään hirveä tuon kanssa. Pois kävellessä tiputteli vielä veritippoja ja aattelin että juoksut alkaa, mutta eipä ne sillonkaan sitten alkaneet. Tai ainakin se veritippasu loppu siihen.
Itsenäisyyspäivänä koira lähti hiihtoreissulla lintuja/näädän jälkiä katsellessa omille teilleen ja painui yksityismaille ja rakenteli sinne noin parin kilometrin päähän iltahämärissä semmosen surkean kuuloisen haukun puron varteen. Hiihtelin lähimmälle tielle ja katsoin koiran jäljen, että ei sillä mitään ole edessä, että omiaan se on tuonne jolkotellut. Etäisyyttä oli reilu 700m. Eikä tule pois, vaikka viheltää ja huutaa kun haukussa oli taukoa. Noh, koira osaa olla itsepäinen mutta niin miekin... Periaate on, että mie en millekään oravahaukuille tai tyhjille juokse ja koira etsii isännän eikä toisinpäin, joten hiihtelin siitä autolle. Loppujen lopuksi sain koiran pois aamulla seitsemältä sitten. :o Kävin kyllä useamman kerran kokeilemassa tulisiko koira, mutta ei suostunut ennen kuin sitten kun oli aamulla päätynyt sen puron/joen yli ja pääsin noin 300m päähän autolla ja vihelsin siitä. Tämmöstä se on ku kaks luupäätä vääntää... Ex-muija kehuikin minua joskus jääräpäiseksi.
Eipä tuo ole vieläkään nuita juoksujaan aloittanut tätä kirjoittaessa. Kohta alkaa pelottamaan, että se jättää ne kokonaan välistä. Sittenhän tuota ei uskalla leikata ollenkaan. Liian kova riski, että tuo hormonipuoli jää vinksalleen, jos tuon tuommoisenaan leikkauttaa. Ja juu sen ruuan kanssa saa olla tarkkana sitten leikkauttamisen jälkeen. Tuohan on ollut perso lihomaan nytkin juoksujensa yhteydessä; ruokaa kärttää ihan koko ajan. Toisen pentueen jälkeen lihoi useita kiloja, kun silmä vältti.
Uskon kyllä, että jos leikkautuksen myötä koirasta tulee tasaisempi ja on edes lähempänä sitä mitä on nyt niinä hyvinä päivinä, niin kyllä mie tuolle vielä hirvenkin pistän nurin ihan seisontahaukkuun. Ja vähintään sen yhden LINT 1 tuo saa nyt haukkua, ku mie pullonkin jo sitä varten ostin. 8)
-
...kyllä mie tuolle vielä hirvenkin pistän nurin ihan seisontahaukkuun. Ja vähintään sen yhden LINT 1 tuo saa nyt haukkua, ku mie pullonkin jo sitä varten ostin. 8)
Juuri näin!! ;D
Onhan se Mirkku potentiaalinsa jo näyttänyt, niin uskon kyllä, että tuosta alkaa suoritukset tasottumaan ja onnistumisten uskon vaan ruokkivan onnistumisia. Ainakin Reinon tapauksessa nykyistä sian kaadolle tulevaa koiraa vaikea kuvitella samaiseksi, jonka kanssa ensimmäisiä raatoja käytiin haistelemassa. Hirvi nurin Mirkulle vaan, ni kohta kiroilet, ku et saa sitä sieltä pois ;D
Kyllä se on välillä tuntunut vastustavan rajusti Reinon kanssa, mut nyt kun alkaa koiran vinkeet tuntea, niin on oltava tyytyväinen. Päästiinpä vielä kerran vuodelle -22 sikoja jahtaamaan. Karju oli käynyt kuvauttamassa itsensä edellisiltana heti pimeän tultua. Oli jäänyt reilu 1km x 2km alueeseen. Hienoa maastoa, kun jyrkkäreunaisia avoikallioita ja tiheitä pusikkonotkoja välissä ja sitten tietenkin avohakkuita rumentamassa tällaistakin paikkaa :(
Kaveri tuonne pyyteli matkaan toiseksi koiramieheksi. Meinattiin laskea tällä kertaa kaverin koira työstämään jälkeä ja jos löytö tulee, niin sitten toinen mukaan bileisiin. Jälki löytyi tietenkin helposti ja poistumissuuntaa jouduttiin hiukan selvittelemään, kun vanhempaa ja uudempaa jälkeä oli jonkin verran tiheikön reunustamalla ruokintapaikalla. Jälki oli edellisalkuillasta ehtinyt jo sulaa pyöreäreunaiseksi, mutta onneksi vanhempien jälkien päällä oli hiukan lunta, niin niiden erottaminen ei ollut kovin työlästä. Ainakaan Reinolle jälki ei selvästikään haissut niin paljoa, että olisi kannattanut laskea vielä sotkemaan. Toki tuntuu aina tollanenkin jälki kiinnostavan ja varmaan hiukan haiseekin, mutta tollaisen sian löytäminen jäljen päästä voi vaatia sen 50km. Eikä Reinolle vanha jälki kummoisesti kelpaakaan.
Kaveri löysäsi koiran irti ja lähti seurailemaan jäljen suuntaan, josta sika oli poistunut ruokinnalta. Ite nousin mäen päälle aukealle oottelemaan Reinon kanssa, samalla tietenkin vilkuillen jälkiä. Toinen koira alkoi pyörimään parin sadan metrin päässä melko pienellä alueella, johon ukko meni tarkastelemaan. Sieltä löytyi hirvenjälkiä, joita koira selvitteli. Ilmoitin käveleväni toiselta puolelta syöttöä ringin, jos sieltä jostain heittänyt sika lenkin poistuessaan. Siinä melkein mäen päällä sitten löytyi samanoloiset jäljet mitä syötöltä, ei verskin näköiset, mutta varmaankin juuri eiliset. Toisen koiran tutkiessa hirvien jälkiä, päätettiin, että lähtisin Reinon kanssa selvittämään tätä jälkeä.
Vaikka plussalla oli ollut toista päivää ja vettäkin satanut, niin tuntuihan tuota lunta tällä alueella vielä olevan miltei polveen asti, ja vielä kun nuoskaksi mennyt, niin tuntui rinteitä kivutessa hiki irtoavan. Muutamat puska-alueet möngittyäni, parit rinteet kavuttuani ja pari kertaa kallion reunusta alas liu'uttuani, oli pipo ja hanskat taskuissa ja kaikki tuuletusvetskarit levällään. Jälki kierteli, mutta pohjoiseen pääasiassa koko ajan mentiin. Noin puoltoista kilsaa oli miulla tullut matkaa jälkeä pitkin, kun jälki teki käännöksen melkolailla itään mäen laidalta kohti mäen toista laitaa. Koira kulki koko ajan miun edellä jälkeä pitkin heittäen pientä lenkkiä ja käyden välillä melkein luonakin.
Jälki kulki mäen toiselle rinteelle, josta lähti laskemaan suoraan alas. Paljoa ei näkynyt, kun edessä oli taas tiheä kuusitaimikko. Taas kaikki taskut kiinni, puhelin piiloon ja huppu päähän ja sukellus sisään, niin että jälki pysyy näköpiirissä. Laskeskeltiin notkon pohjalle, jossa olikin jälkeä jo hiukan joka suuntaan. Siinä hetki menikin, kun sika oli kulkenut omia jälkiään useaan otteeseen edestakaisin. No, siinä pyöriessä aina välillä vilkaisin Reinon paikkaa ja huomasinkin sen menneen jonkin matkaa rinteen laitaa etelää kohti. Pyöräytin sinne jälkien ulkopuolelta ja siinä törmäsin alueesta poisjohtaviin Reinon ja sian jälkiin. Taas jatketaan. Kuusitaimikko vauhtui märkäpohjaiseen pajukkopusikkoon, jossa meinasi hiukan jopa hetken tuskastuttaa. Onneksi jälki siirtyi kulkemaan tiheikön ja kuusikon rajaa pitkin. Reinolla meininki oli selvästi terävoitynyt kuusitaimikkoon tultaessa. Ei välttämättä vauhti paljoa kiihtynyt, mutta selkeästi haju oli tuoreempi ja koira valppaampi.
Se teki muutaman piston etelän suuntaan, josta hiukan kiertäen taas tiheikköön. Seurailin jälkeä ja sinnehän se jatkui. Yhtäkkiä huomasin seuraamani jälkeen yhdistyvän toiset sian jäljet ::) Nämä olivatkin jo teräväreunaiset ja selvästi tuoreammat! Kaivoin puhelimen ja vilkaisin Reinon paikkaa. Ei ollut kaukana, ehkä 40-50m ja vauhti oli pudonnut äskeisestä 3-5km/h jäljitysvauhdista 0-1:een. Tämän olen huomannut usein enteilevän löytöä sikahommissa. Olen ajatellut asian niin, että tiheässä puskassa sianhaju (joka on voimakas usein omaankin nenään) leviää ja hankaloittaa tarkan paikantamisen nopeasti. Kun koira tietää vielä mikä siellä puskassa on vastassa, niin se hitaasti varmistaa sian olin paikan. 5 minuuttia koira eteni ja matkaa kertyi noin sata metriä. Koitin ite hiipiä hiljalleen tuoreen jäljen perässä. Koira oli noin 50m päässä, kun vauhti lisääntyi 5:een ja 80m päässä rävähti haukku!
Oli aika hyvä pikkuaukko tiheikössä, jossa olin. Nappasin kiväärin selästä ja kiikarinsuojan pois ja kuulostelin. Haukku pysyi muutaman kymmenen metrin alueella ehkä minuutin ja lähti melkein kohti tulemaan. Kääntyi kuitenkin mäen rinteeseen. Rinteessä koira pyörähtikin ympäri ja näytti tulevan reippasti taas kohti, kunnes taas jatkui viiva piirtoaan rinteen myötäisesti hiukan nousten koko ajan. Vauhti ei ollut huimaa, 5-12km/h, ja välillä pysähtyenkin. Suunta oli luoteen-pohjoisen välille. Ison kalliomäen yli mentyään matka näytti jatkuvan jyrkähköstä kohtaa alas. Ilmoitin meneväni varmistamaan rinteeseen jäljen, ettei vaan kyseessä olis hirvi. Jäljelle päästyäni edessä oli ihan rehellisen kokoisen karjun jälki!
Pari kymmentä metriä rinnettä noustua oli sika pyöräyttänyt ympäri ja tullut parilla loikalla koiraa kohti liukuen pari metriä rinnettä niin, että lumet ja sammaleet oli lentäneet ::) Toinenkin hyökkäysjälki löytyi mekein heti perään. Niitä tutkiskellessani olikin hiukan yllättäen Reino stopannut ja näytti kääntyvän takaisin. Tämä hiukan yllätti, kun tuppaa pysymään aika hyvin sialla, jos pääsee noin persiissä kulkemaan. No, eipä siinä, kulkusuunta oli selvillä ja motin laidalla noin 700m päässä pitäisi olla passiukkoja. Ilmoittelin, että olisivat valmiina. Sika oli saanut etumatkaa ja tulisin Reinon perässä, kunhan se tulisi käymään luonani.
Reinon loikkiessa hangessa takaisin jälkeä pitkin, hiukan pelotti, mahtoiko olla reikä koirassa... Kieli roikkui ja askel vaikutti hiukan painavan. Matkaa oli koiralle kertynyt toki vasta 6-7km, mutta heti kuusitiheiköstä harvempaan mäen rinteeseen noustessani huomasin lunta olevan taas polveen ja sika oli kulkenut pääosan laukaten isoilla loikilla. Ei ollut koiralla helppo homma tarpoa siinä lumessa ja samalla olla varuillaan sian kanssa. Oli siinä siallakin kiire tullut, kun vauhdissa oli paskatkin joutunut pudottamaan.
Tultuaan käymään moikkaamassa, jatkoi Reino taas edellä jälkeä. Mutta selvästi oli koira uupunut. Kohta päästiin kohtaan, jossa oli pyörähtänyt ympäri. Mäeltä sika oli liukunut kallion reunasta alas avohakkuulle, jossa lunta polveen ja alla vatukkoa ja risukkoa, johon upottaa vielä mukavasti lisää. Siinä räpiessä tajusin, ettei koira ollut kestänyt mitenkään tässä sian matkassa vaan isoilla loikilla mennyt sika oli varmasti hävinnyt aukon yli seuraavan mäen taakse. Nytkin hikoiltiin aukon yli melkein peräkanaa, kun koiralla vaikeuksia päästä eteenpäin.
Aukon yli päästyämme kerrankin olin tyytyväinen, kun vastassa oli tiheä kuusitaimikko. Eteenpäin ei juuri nähnyt, mutta ei ollut pohjalla paljoa luntakaan. Ja koira oli taas jonkun matkaa edellä. Jälki jatkui pari sataa metriä taimikon läpi isoon kuusikkoon, jossa olikin mahtava käppäillä ja helppo seurata jälkeä. Kuusikon läpi jälki jatkui pellon laitaan, joka oli kiinni motinreunatiessä. Sika oli tullut suoraan pellon laitaan mutta pysyi metsän suojassa, jossa kulki vajaa sata metriä lähimmästä passimiehestä poispäin, ennen kuin oli loikkinut pellon yli ja motista karkuun. Lähin passimies ei ollut sikaa nähnyt, mikä ei ihme, kun matkaa tuli kuitenkin noni 400m ja hieman kumpua pellossakin. Ja tietenkin passimies tutulla kulkupaikalla, ja sika meni jälleen kerran sellaisesta paikasta, josta ei koskaan aikaisemmin.
Oli mukava jälleen kerran päästä jahtiin ja saada kosketusta sikaan. Vaikeat oli olosuhteet ja taas onni, että haavoilta säästyttiin. Rohkeaa toimintaa Reinolta ja hyvä kokemus!
-
Hyvin kyllä kuulostaa Reino päässeen kärylle tuosta sikahommasta. On tuo sikajahti siellä niin eri tyyppistä ku täällä oikeastaan mikään pyynti. Joku karhu ehkä sikäli saman tyylinen, että siinäkin koiran pääkoppaa mitataan, pitää olla toisaalta kanttia mennä elukalle, mutta jos on liian rohkea tai innokas, niin voi käydä huonosti. Yks kylän mieshän kyllä väitti, että niitä sikoja "silloin tällöin" tännekin asti kulkeutuu, mutta eipä tuolla ollut kuin yksi tapaus varsinaisesti kerrottavana. Vähän epäilen, että onko jostain tarhakarkulaisista puhe... ::)
Mirkun tulevien syksyjen pelaaminen ja hirven pyynti sen kanssa on kyllä ihan täysin arvoitus tällä hetkellä. Mutta tosiaan JOS koira palautuu leikkauksesta (sitten joskus, kun edes pääsis ensin leikkauttamaan :o) sellaiseksi mitä on ollut, niin uskon kyllä, että se hirven pyynti jollain lailla kiinnostaa ja onnistuu. On tuossa koirassa semmosia elementtejä (haku, työskentelysitkaus ja rohkea luonne), että voisi koekelpoiseksikin kehkeytyä vanhoilla päivillään jos malttaisi rauhallisemmin hirvelle mennä. Vaan kunhan nyt edes sen vanhan linnun- ja näädänpyynti kaverin sais takasin ja koiralla ois tasaiset, hyvät oltavat. Muu on sitten bonusta. Aika näyttää...
-
Kaveri tappeli narttu jämptin kanssa koko koiran eliniän. Joka ikinen syksy meni enemmän tai vähemmän persiillee, kun koira kiimassa tai valeraskaus. Sitten marraskuussa monesti oli taas jo ihan voimissaan. Monesti jälkikäteen tuuminut, että olis pitänyt heti leikkauttaa, kun tuo aikataulu näytti sattuvan aina syksyksi. Eikä penikoittamisia ollut tarkoitus tehdä.
-
Joo, taitaa se sika olla kova vastus koiralle. Yllättävän paljon on saanut nähdä ja kuulla koiria, joitten kanssa jahtaaminen hankalaa tai mahdotonta. Jälki tuntuu monille olevan mielekäs ja vetoja löytyy, mutta sialle asti menemiseen ei löydy mielenkiintoa/uskallusta. Tai vaikka löytö tulisikin, niin melkein järestään sika tekee heti koiran löydön tapahtuessa hyökkäyksen. Tällöin osa koirista jättää homman kesken tai antaa elukan mennä reilusti edellä seuraten hiljalleen jälkeä. Tällöin sika saa rauhassa kulkea ja kuunnella/haistella passiukkoja. Sen verta tuntuis olevan tarkka eläin kyseessä, että harvoin näytille enää tullut, vaan tehneet tosi yllättäviäkin reitin valintoja vaihtaessaan maisemaa. Toisaalta kuitenkin on koiralta fiksua olla menemättä liian lähelle, kun useimmiten on tullut liian tuliselle koiralle se rajumpi sika/porukka vastaan. Mut voihan se vahinko käydä kelle vaan ja mikä kerta hyvänsä.
Omia ajatuksia ja päätelmiä nämä ja saattaa olla pielessäkin. Kuitenkin sellanen mielikuva, että sika on aika samantyyppinen koiralle kuin karhu. Varmasti helpompi jäljittää ja löytää, mutta haukulla vaatii samoja ominaisuuksia. Riittävän rohkea, mut riittävän varovainen - riittävän sitkas, mutta sit taas täs rajan pinnassa ei liian - jälkitarkka, mut sit myös riittävän nopee, että pysyy perässä… ::)
Olis itellä toiveissa päästä noita kahta koittamaan enempi touhuamaan kahestaan, jolloin (jos hyvin toimisivat) uskoisin olevan koiralle turvallisempaa sekä kaveri olis tukena rohkaisemassa….ja taas kääntöpuolena jos ei toimikaan parina hyvin, niin rohkeus voi kasvaa liikaa. Onpahan haasteita ja selviteltävää ja koirille sekä ukolle opittavaa ;D
Eipä niitä taida villisikoja kovin pohjoisessa isompia määriä olla. Varmasti yksittäisi karjukiertolaisia silloin tällöin. Mutta ei tän hetkisellä politiikalla tule olemaankaan. Toivotaan, että pysyisi kanta edes tällaisella tasolla.
-
Reinon tästä kaudesta jäi ihan hyvä maku omistajalle. Aikaa ei tullut niin paljoa, mitä aikasempina syksyinä, kun on tuo kkk tuossa rinnalla opettelemassa. Hirviä löytyi alkusyksystä jo suht hyvin, mutta ei tuntunu kovin moni tällä kaudella tällä alueella haukkua kuuntelevan. Varmasti osittain johtuu myös koirasta, omistajasta ja ehkä jostain muustakin. Mutta liikkeelle lähtivät aika rivakasti useimmiten. Mutta se mikä siinä oli hyvä, niin huomasin ainakin, että seuraaminen on parantunut huomattavasti.
Karhujahti meni aika surkeasti, kun ei päästy edes yöllisiä jälkiä liinaamaan. Viikonlopuille ei osunut kulkuja omilla nurkilla, niin vaikee se on niitä mistään kaivaakaan.
Sikoja tuntui kesän havaintojen perusteella olevan ihan mukavasti, mutta heittävät kyllä isoa rinkiä öisin. Yöllisille jäljille päästiin pari kertaa, mutta paljastui, että kauas olivat menneet. Pari kertaa kyllä tuntui, ettei paljoa oltu jäljessä, muttei saatu löydettyä. Tuntuu ainakin Reinolle olevan alkusyksy paljon haastavampaa aikaa löytää elukkaa kuin loppusyksyn pakkaskelit.
Saalista tuli kuitenkin ihan ok, kun muutamia hirviä saatiin turvalleen Reinon edestä ja onneksi pääsi tuon viimeisen sian kanssa tolskaamaan jo ihan kunnolla. Lisäksi supeja ihan tarpeeksi, kun ei niitä koitettu löytääkään. Ja haukkuihan tuo hetkisen pohjosen teerillekkin, josta karkkoon sen yhen ammuin.
Kuten todettua, ihan hyvä syksy, josta toivottavasti saataisiin taas hypättyä askel eteenpäin. Ens syksylle koitetaan heti alkuun tietenkin karhuja ainakin liinailla, kun sen uskon toimivan ihan hyvin. Alkusyksystä pitää koittaa Reinolle kanssa ettiä hirvi, joka kestäis haukussa, niin toivottavasti näkis kuin pitkään siellä kestäisi. Ja toivotaan, että sikakanta sen kun vahvistuisi ja olisi pitkään vähän lunta, niin siinä hommassa viihdytään molemmat.
Tälle keväälle voidaan muutama supi vielä koittaa saada hengiltä. Sittenhän se alkaakin jo keväisten nallen jälkien tarkastelu...
Alkaa jahit koiran kanssa olla aika vähissä, joten tuli lueskeltua noita edellisvuoden touhuja läpi ja vertailtua, onko kehitytty.
Tänä syksynä hirviä oli tosi vähän ja tuntuivat juoksevan poikkeuksetta oli sitten koiran väri mikä tahansa. Hyvä maku jäi Reinon tekemisistä tältä syksyltä. Hirvien vähyys ja karhukoiralle niitten löytymisen hankaluus aiheutti sen, ettei Reino valitettavasti päässyt niin paljoa juoksemaan, mitä olisin halunnut. Hirvenhaukkumahdollisuuksia ei montaa tarjottu, joten se oli hiukan harmi homma.
Mukava oli syksyllä huomata, että aamuisilla jälkikierroksilla oli paljon todennäköisempää löytää sian kuin hirven jäljet. Hieman saattaa olla sikojen määrä noussutkin, mutta uskoisin isoimmaksi syyksi sen, että alueelta on vanhat kuusikot (joita ennen oli paljon) kaikki kaadettu noin viiden vuoden sisällä ja aukot kasvaneet taimikkopuskiksi, joissa siat viihtyvät.
Tästä syystä saatiinkin Reinolle ihan mukavasti sikalöytöjä ja -työskentelyjä, joista ihan kiitettävästi raatojakin. Nyt alkaa olla itelläkin aika hyvä luottamus ja näkemys koiran tekemiseen näissä tilanteissa. Suurin piirtein oppinut koiran metkut ja tavat. Mielenkiintoa on löytää sika, mutta rauhallisesti sen etsii puskista. Kun tietää missä elukka on, niin ääntä tulee. Kun lähtee liikkeelle, niin pysyy melko lähellä sikoja koko ajan. Jos jää reilusti jälkeen, tulee käymään luona. Jos pysyvät paikallaan(mikä tuntuu olevan melko harvinaista), niin pysyy siellä ja haukkuu. Ihan tosi mahtava koira siltä kantilta, että kiireisemmälläkin aikataululla uskaltaa lähteä jahtiin ja melkein missä vain voi laskea irti. Tuon toisen kanssa saanut oppia, ettei kannata irrottaa, jos on samana päivänä jotain muuta pakollista menoa tai hevosia lähistöllä tai raja kovin lähellä tai... On vaan aika paljon stressittömämpää touhua toisen kanssa. Toki ikinä ei pitäisi aikataulun mukaan metsälle mennäkkään, mutta tätä sääntöä noudattaen tulisi itselle lähtöjä tosi paljon vähemmin.
Alkaa hiljalleen suppanatkin vaellella hangilla, niin se on kai kesityttävä iltavuoroihin ja supien poistoihin. Hiukan jos lumia satelee, niin voihan sitä tietysti koittaa näätääkin jahtailla. Ja mettähiihtely pari koiraa vyötäisille sidottuna on kivaa extremeurheilua.
-
Jaa, se tuli mukava yllätys sunnuntai aamuna, kun kaveri laitto viestiä, että ois rajalta tullut sika alueelle. Olin lauantain jäljet katellut ja kun ei rusakkoa kummenpaa löytynyt, niin jo asennoitunut kotioloissa vietettävään sunnuntaipäivään. Kaveri sano tarkastelevansa jäljet vielä kunnolla ja laittavansa hälyn sit, jos näyttäisi, että olis sika jäänyt alueelle. Aika isolla varauksella jäin oottelemaan, mutta tulihan sieltä viestiä, että pitäs olla.
Kivalla fiiliksellä kamat ja koirat autoon ja kokoontumispaikalle spekuloimaan, miten touhuttaisiin. Vajaa kymmenen passia saatiin kasaan ja Reinolle vastuu etsiä sika. Taas oltiin sen verta lähellä rajaa, että osa passeista tien vierustassa, jonka toista puolta vyöhyke kulkee. Kerkesin ottaa koiran just autosta, kun kaveri soitti, että on lähtenyt liikkeelle ja pois motista. Eli koira autoon ja selvittelemään, minne mennyt ja menossa.
Lupasin kävellä pätkän, jota ei pystynyt ajamaan autolla. Kaveri lähti hiihtämään vastaan samalla, jotta homma nopeutuisi. Ehdin parikymmentä metriä käppäillä, kun huomasin kelkkauralla jälkiä. Tästähän sitä on tultu! Sika oli kulkenut juuri ajamaani tietä pitkin seuraavaan risteykseen asti, josta penkan reunasta löytyi pari jälkeä. Pari sataa metriä tätä tietä pitkin, josta loikannut kuusen juurelle penkkaan jatkamaan.
Siitä saatiin pyöritettyä hetken päästä mottiin. Kaveri kävi mottiin kävelemässä lumista uraapitkin, jota ei ollut ylittänyt, mutta oli käynyt reunassa. Tuossa välissä ehdittiinkin jo palelevat passit kertaalleen poistaa ja muutama ehti lähteäkin, mutta nyt hätyyteltiin takaisin.
Lähdin Reinon kanssa jäljelle, jonka koira merkkasi, jo hyvissä ajoin ennen kuin jäljet oli edessämme. Ei varmasti ollut kauan sitten kulkenut tästä. Pikkasen kävelin jälkeä pitkin ihan riittävän tiheässä kuusikossa. Sitten laskin koiran irti. Eipä mennyt kauaa, kun alta sadasta metristä alkoi haukku! Olin varma, että silloin lähtee, mutta siihen jämähti. Tasaista varmaa haukkua paikallaan, vaikka varmaan tiesi jo sika miustakin. Hanki kantoi aika hyvin, pinnasta 5senttiä murtui joka askeleella ja ääni kuului. Lähdin tarkoituksella tamppaamaan hiukan sivusta, jotta saisin sian lähtemään passeja kohti. Hiljalleen haukku lähtikin liikkeelle edeten rajaa kohti maksimissaan 150m miusta. Yritin vain ehtiä ”peittämään” kulkureitin, josta pelkäsin sen koittavan väärään suuntaan. Reippaasti talsin ja vähän oksia rapsin, jotta pysyisi vaan suunnassa. Ehdin kuin ehdinkin. Ja haukku alkoi lähentyä tullen ihan muutaman kymmenen metrin päähän, josta pyörähti ympäri ja lähti etääntymään kohti passeja.
Hyvillä mielin lähin seuraamaan jälkiä haukkua kuunnellen. Ei tarvinnut kauaa kulkea, kun läsähti! Vilkaisin puhelinta, jossa näkyi Reinon etenevän vieläkin. Aattelin, että taitaa kohta pysähtyä, mutta kiersi laukauksen jälkeen pienen lenkin, josta tieuran ja pellon yli suolle, jota pitkin rajaa kohti. Onneksi vielä edessä passeja. Hyppäsin juuri välipassissa olleiden ukkojen kyytiin, kun tuli ilmoitus, että nurin on!
Komeasti oli kaveri moksauttanut silmään sikaa, joka oli hyytynyt siihen Reinon eteen, joka kalttasi innoissaan karjun takapään.
-
Kuvat
-
Joo nytpä se on Mirkku sitten kevennetty versio. Tiistaina oli sterilointi ja siinä samoilla vauhdeilla avosterkassa otettiin koko kohtu pois, kun siinä värkissä oli pahat merkit ja kalman haju. "Kohdunsarvet muuttuneet, limakalvolla rakkulaa. Kystinen steriilikohtutulehdus."
Jotakin tämän suuntaista olin epäilytkin, joten hyvä että tuli tehtyä, vaikka sydämen vierestä eli lompakosta otti. Tuleva syksy nyt sitten näyttää, että miten tuo koiran käyttöominaisuuksiin vaikuttaa, mutta voisin kuvitella, että ainakin koira voi nyt kaikin puolin paremmin jahka tuosta leikkauksesta palautuu. Parempi koira kai sen pitäs olla kuin entinen... Odotukset on siis kovat, mutta vielä varovaiset. :)
-
Hieno juttu, että tuli kuntoon! Toivottavasti nyt toimii vielä entistä paremmin. Paljon tollanen operaatio tuli kustantamaan, jos saa kysyä?
Myö ollaan tänä kesänä oltu aika laiskoja. Uitu ja pyöräilty vähän ja parit jälkitreenit. Karhukoiran kanssa koitan treenata jäljen nostoja fillarin kanssa ajellessa.
Reinolta ammutuilta sioilta, joista oon hampaat saanu, oon koitellu mökin seinälle laitella hiljalleen..
-
500€ oli tuo leikkauksen hinta meidän tapauksessa. Kuulemma voi maksaa jossain toisessa paikassa muutaman satasen enempi.
-
Viikon verran vielä ”normaalin” ihmisen elämää jälellä. Koitettava ehtiä viikolla hiukan peltoja ja teitä käymään läpi, niin voi sitten sunnuntaina arvailla, mistä lähtis haukuttavaa haeskelemaan. Karhuja oman seuran alueella melko varmasti ei ole, mutta joku töpselikärsä saattaa suonlaita pusikoissa röhnöttää. Vaara hirven löytymiseenkin on melko pieni. Mutta irti pääsee koirat jokatapauksessa pitkästä aikaa ja se on juhlaa. Toivotaan, ettei mahdottoman kuumia kelejä enää pitelis…
-
On se hyvä, että Sami välillä jutellut, niin ei täysin yksinpuheluksi mennyt. Koittanut tässä kirjailla Reinon touhuista ja kehityksestä pennusta lähtien, niin jäänyt itselle mieleen ja toivottavasti joku pentua hankkiva on saanut jotain irti näistä höpinöistä. Sa nähä miten sitä jaksaa vielä kirjailla. Tuntuu, että alkaa olemaan aika vakiintunut tämän koiran touhut. Töitä on tullut tehtyä omasta mielestä kovasti ja jotain saatu aikaiseksikin. Nyt sitten koitetaan jahtailla ja käyttää koiraa, jos paikkoja tulee. Enempi saattaa päästä juoksemaan tuo nuorempi koira.
Jahtitouhuja ollaan saatu hyvälle vauhdille, mutta on ollut kelit melko lämpimiä koirille. Karhujen kulkuja jäljitelty ja selvitelty. Samalla tullut hyvin havaintoja muunkin riistan liikkeistä. Tulihan tuossa vloppuna kauden ensimmäiset sianjahtaamisetkin koitettua. Pienen aamun häsläyksen jälkeen kuvassa käynyt iso karju löytyi nuoremmalla koiralla, mutta omistaja tulkitsi koiran toiminnan jäniksen jahtaamisena ???
Selvishän se sitten, mutta liian myöhään, jotta olis ollu sialla vaaraa enää.
Olihan siinä sitten kaveri löytänyt sikaporukan jäljetkin ja melko varman motinkin tehnyt, jota vielä varmistelin, kun en oikein jaksanut uskoa siihen kuvioon niiden jääneen. Vajaan kymmenen ukon porukalla pätettiin kuitenkin koittaa, kun mahdollistahan se olisi. Reino irti ja kaverin ja sen jälkitarkan jämyn kanssa perään selvittelemään, mihin olisivat matkanneet. Kuuma keli ja päivä jo puolessa, niin ei ihan helpointa koirallekkaan. Aikamme tussattiin, kun tuntui jämy saaneen varman jäljen, niin lipsautettiin irti. Ei se iso alue ollut, mutta sitäkin tiheämpää ja mäkisempää. Noin kolmensadan metrin päästä sitten rävähti haukku hetkeksi ja Reino meni mukaan bileisiin. Oltiin kaverin kanssa keskellä mottia tulossa koirien perässä. Pyssy vielä tukevasti selässä tuijottelin puhelinta, kun alko nuoli osottaa kohti ja vauhti kasvoi. Tulikin kiire raapia ase käteen liipasta puhelin mättäälle, kun jytinä, röhinä ja oksien pauke täytti etumaaston. Suoraan tuli kohti. Iso tumma näkyi parin kymmenen metrin päässä, kun sain aseen ylös, mutta samalla vilkkui pienempiäkin rinnalla. Yhtä pientä yritin päin näköä, sen vauhti hiipui, mutta muilla kasvoi samalla kun väistivät miuta pari metriä sivuun. Paikkasin samaa parista metristä ja ylärinteeseen noussut kaveri tuuttasi viimeistä isoa, kun ei yhtään pientä nähnyt koko aikana. Parissa sekunnissa oli hiljaista...
Sikaporukka hiukan levisi tuon jälkeen ja jämy seurasi yhtä tai paria sikaa kohti passeja. Reino seurasi toista osaa porukasta, josta passimies ehti tien ylitykseen näkemään neljän livahtaneen koira kannassa yli. Jämyn edessäkin mennyt löysi passien välin, jossa ei ampumapaikkaa tullut. Koirat saatiin turvallisesti kiinni ison tien läheisyydestä. Saalista saatiin kuitenkin pari ja pesämunaa jäi siitäkin porukasta mukavasti.
-
Hienoa että on kaakossakin saatu pää auki. Hyvä se olisi Reinollekin joku narttu sinne koittaa houkutella käväsemään, koska ei nuita sikatöitä ihan joka koiralla ole. Ja Reinon suvuissakin niitä näyttöjä on aivan paperilla asti.
Kirjataan nyt näitä Mirkun tekemisiä tännekin ylös. Koiraa on siis leikelty ihan urakalla kesän aikana. Sterilointi ja loppepeleissään peräti kolmen hampaan poisto meni nähtävästi kuitenkin hyvin ja koira on palautunut nopeasti. Poskihampaissa oli eläinlääkärin mukaan jo juuressa jotakin paisetta, mikä puhdistettiin eli tämä oli varmasti viime hetki tehdä tuo leikkaus ja kannattava homma. Toisen viisisatasen siitä hammasoperaatiosta köyhtyi. En pidä loppuunsa pahana. Nuorempana miehenä oisin tuommosen rahan saanut menemään maksakirroosin edistämiseen pitkässä vkonlopussa.
Ei nuo ensimmäiset irtilaskut ihan toivotunkaltaista (ensimmäisten syksyjen veroista) tykitystä olleet, (vaikka jokunen mallikas lintuhaukku on tullut videoitua ja varmaan jossain vaiheessa saan ne saksittua julkaisukuntoon,) mutta kokeissa on kyllä koira pistänyt parastaan. Ensin Puolangalla Taigahaukuissa eli laikojen lintumestaruuskisoissa 63p ja viime sunnuntaina pitkässä kokeessa 80p. Samaisessa pitkässä kokeessa koira ehti haukkumaan myös näätää ja suoritti siis hyväksytyn pienpetotestin. Ihan jepa todiste koiran moniriistaisuudesta. Sinänsä Mirkku ei ole mitään huippuerikoisia suorituksia kokeissa tehnyt omissa silmissäni, ollut vain oma itsensä ja tehnyt samoja hommia kuin ennenkin. Mukavaa tietenkin, kun sitä vihdoin jää myös lapulle todisteeksi. Jos vastaavan kaltainen tasaisuus jatkuu, niin ei tuo ykkönen ainoaksi jää. Olen nähnyt tuolta koiralta vielä kovempiakin temppuja, että potentiaalia on vielä jonkin verran korottaakin tuota 80 pistettä kun esimerkiksi uusinta sattuu jäämään paperille ja kyllä tuo linnun puustakin löytää ilman apuja.
Ehkä tässä nyt on aikaista vielä ilakoida liikaa, mutta kyllähän tuo sterilointi näyttää tehneen koiralle pelkästään hyvää. Ei koira mitenkään radikaalisti ole muuttunut, mutta kotioloissa on selvästi rauhallisempi ja sanotaanko seesteisempi. Metsässä tuntuu vielä tulilanka palavan ja hyvä niin. Mukavahan tästä on polkaista perjantaina kesäloma käyntiin. 8)
-
On hienoa, että Mirkulla terveys kunnossa ja sitä myöten hommakin rokkaa! Onnittelut vielä LINT1:n johdosta sekä pienpetotestistä, ei ihan itsestään selvyys näädän kanssa tuo ole. Pari ykköstä vielä, niin voit alkaa hirvenhaukutukseen ;D
Lykkyä lomalle!
-
”Ois järkevää mennä jo kotiin, mut hullut ne vielä painaa…”
Tuuren biisi on soinut ahkerasti autossa, kun jahdit jatkuneet. Ja kotia voinut kirjailla biisistä jatkoa ”…tässä menee vielä hetki”.
On ollut aktiivista menoa. Karhut ja siat olleet tavoitteena, mutta toki hirvien liikkeet kiinnostaneet myös. Useimmiten se vaan sikojen yölliset temmellykset pistää ukot selvittelemään niitten liikkeitä. Osaavat vaan pirulaiset kulkea pitkiä kierroksia pimeen aikana. Ja kun tällaset tussailijat koittaa niitten touhuja selvitellä, niin on se eloonjäämisprosentti kuitenkin aika korkea.
Muutama päivä tossa tuli aamuhämystä alotettua fillaroimalla kuumimpia paikkoja. Hiukan kehnosti vielä käyvät syötöillä, kun on viljaa, hernettä ja kuminaa pelloissa. Toisaalta myös mukavaa, kun iso osa pelloista puitu, niin puimattomat vetää kyllä vahvasti. Löytyhän niitä jälkiä aika hyvin ja ihan kohtuu paikoiltakin. Parin päivän irtilaskuista vaan tuli löytönä kolme hirveä ja kolme supia. Kaks tilannetta jäi hiukan epäselviksi, kun kuumilla keleillä koirat hiukan hyyty, eikä saatu varmistettua.
Lauantaina lähettiin pojan kanssa kattelee lintuja, kun on jäänyt hiukan taas koirajahtien takia paitsioon. No, hieman poika huokaili, kun puhelu tuli ja pitäs mennä vähän vilkaisee sikojen jälkiä. ”Taas tää menee siihen villisikapelleilyyn”. Käytiin yks puskittunut mäki kälppimässä pojan ja Reinon kanssa läpi. Tuloksena hirven löytö, joka samoilla vauhdeilla paineli seuraavankin suon yli. No, sen verta sain aikaiseksi, että uus sepän hieroma avotakatähtäin tipahti johonkin.
Tiistaina aamusta sain lainaksi metallinpaljastimen ja aattelin ekana hommana aamusta käydä kattelee sen reitin, jonka lauantaina kuljin. Otin Reinon siihen samalla juoksemaan, jos puskista jotain löytyisi. Harvemmin tuossa pääsee elukoita näkemään, kun melko puskaa koko mäki, ainoastaan laella hiukan isoja mäntyjä ja avokalliota. Ajattelinkin jättää pyssyn autoon turhaan kolisemasta.
Kaikenlaista piippaili vehje ja kertoi sammalen alla jossain olevan metallia. Ei kuitenkaan tähtäintä. Ja pirun ihme olisikin ollut, kun aika haaste ihan samoja askelia tuolla rytelikössä osata kulkea, vaikka trackerin polku näkyykin. Pääsin avokalliolle, jossa huomasin aiemmin tähtäimen kadonneen. Joten laitoin vehkeen pois päältä ja vilkasin, että Reino on toisen puolen kuusiryteikössä pyörimässä. Melkolailla samantien haukkuja alkoi tulla. Pyöriminen ja haukkujen ja ulahdusten sarja jatkui pienehkössä alueessa, joten varoittelin kaveria, joka viereisellä suolla alkoi pyydystää omaa koiraansa pois. Hetki meni ja Reinon kulku lähti reipasta 10k/h kulkemaan rinteen reunan tiheikköä ja hiljalleen alkoi kaartaa mäen yli kohti suota, jonka laidassa kaveri oli. Hyvä suunta. Vielä kääntyi jyrkemmin, ja kohta ihan jo avokalliota ja miuta kohti. Ja siitähän se töpötteli ylivuotisen possu 30-40m miun vierestä avokallion yli. Reino jäänyt hiukan puskissa, varmaan 10sek perässä. Kaveri ehti ainakin aika lähelle mäen alla kulkeneella tiellä, mutta sika tais jo sitä ennen kääntyä takasin ja suuntasivat aloitus paikalle. Sieltä matka taas jatkui mäen rinteen pusikkoa pitkin huonompaan suuntaan. Hiukan siinä metallinpaljastimella sikaa osoitellessa kirosin itteäni kameran ja aseen jättämisestä. Lähin jolkottelemaan autolle, joka oli suurin piirtein siellä, mihinpäin possu ja Reino kulkivat. Kohta kaartui Reinon kulku mäkeen päin, mutta sieltä ilmestyi pelkkä koira ja köllähti huohottamaan avokalliolle hetkeksi. Tuntu olevan raskasta… lähin juoksemaan autolle, jos sikoja olisi vielä mäen puskissa, niin laittaisin karhukoiran tuolta tuoreelta jäljeltä.
Hetki meni, ennen ku taas valmista koiran irrotukseen ja kaksi passimiestä paikoillaan. Otettiin jäljestä kiinni ja koira irti. Ensimmäinen ”höyryjenpoistolenkki” kuten tavallista, jonka jälkeen jälkeä pitkin aloituspaikalle, sieltä sitten mäen reunaa pitkin lähes autopaikalta tien yli kohti naapuriseuran maita ja venäjää. Auto alle, pyssy pussiin ja koiran pyyntiin. Melko suoraviivaisesti, kuten tavallista, kohti rajaa. Kuitenkin noin puolentoista kilometrin päässä tavoitti jonkun ja haukkui. Samantien vauhdit reiluun 20km/h ja tutka ei anna paikkaa enää. 400m päästä antaa seuraavan paikan ja mein aluetta kohti päin pellon laidassa jolkottaa. Sieltä kaarsi tulouralle ja takasin puimattoman kauran laidalle, jossa haukkui hetken aiemmin. Siellä yksittäisiä haukahduksia ja soisessa nurkassa pyörimistä. Kohta asettui pellon toiseen nurkkaan paikalleen haukku, mutta taas loppui paikan tulo.
Puolisen tuntia ja muutama paikka samasta paikasta, niin päätin mennä kurkkaamaan, että mahtaa olla kolossa joku. No supihan se siellä. Samalla näin metsänhoitoukon ja maanomistajan ja hiukan juttelin. Olivat nähneet koiran ja puolituntia aiemmin kaks sikaa ylittämässä tietä. Olin varma, että venäjällepäin, mutta kun karttaa hiukan kateltiin, niin mein seuran alueella olivat siat nähneet kulkevan sisämaahan päin. No, koira turvallisesti kiinni ja kaveria yllyttämään, että laitetaanpa sen koira niille jäljille, jossa ukot olivat siat nähneet. Ei meinannu oikeen kaveri innostua, ku ihan seuran rajalla tuokin paikka. Mutta näinpä tehtiin. Harmaa lähti tutusti junttaamaan jälkeä. Hyvä suunta oli…noin 200m, kunnes vinkkeli takasin tiellepäin. Kahteen tyttöön pidettiin vahtia, ettei pääse tien yli koira. Siinä 40m tiestä tien myötäsesti jatkoi. Koiran tassuttelee kyllä kuuli, mutta ei mitään toivoa nähdä, kun aivan järkyttävää puskaa. Pari sataa metriä kulki tienmyötäsesti, kunnes jäi kieppimään parinkymmenen metrin aluetta. Aattelin aluksi, että välttelee kiinniottoa tieltä, mutta jatkoi vaan jatkamistaan siinä 30m tiestä ilman, että kävi näkyvillä. Olin jossain vaiheessa kuulevinani töminää, joten kaivelin aseen käsille. Kakskyt minuuttia siinä kytättiin koiran pyörimistä ja muutamien kymmenien metrien nykäisyjä eri suuntiin. Tuuli kävi suoraan sinne pusukaan ja autoilla siinä oltiin, joten kyllä siellä olija tiesi tasan tarkkaan meijät.
Sitten aattelin mennä sekaan. Laitoin kameran päähän ja lähin hipsimään kaikista tiheimmän osan reunalta kohti koiraa. Kaveri yritti yksin pitää sitten tietä. Pääsin kymmenisen metriä, kun koira tuli luo ja kuin kutsui mukaan, että ”tänne tänne”. Menin reippaasti perässä parikymmentä metriä, johon koira pysähtyi umpipuskan eteen ja jäi siihen ”tökkimään” samantien ensi kerran haukahtaen. Pari haukahdusta lisää ja miun koittaessa kurkkia puskien reiistä, lähti joku liikkeelle. Samalla tuttu tuoksu tuli omiin sieraimiinkin. Koira rynnisti miusta poispäin, joten samantien ite lähin ryntäämään autolle varmistamaan tietä. Kun ehin autolle oli koira tehnyt pari noin sadan metrin pyörähdystä ja haukahtanut muutaman kerran, kuitenkin vieläkin siinä samassa ryteikössä hyörien.
Ne on pahoja paikkoja koirille nuo puskat, kun ne ei pääse näkemään metriä pitemmälle, ja siat jos päättävät niissä puskissa olla, niin antavat aika reippaasti koiralle kyytiä, jos paikka tulee. Tätäkin harmaata talvella tikkailtiin. Helposti koira antaa noissa puskissa periksi, kun haju leviää joka paikkaan ja joutuu olemaan koko ajan varpaillaan siellä, kun ei tuntumallakaan pysy ja jos yhden perässä pysyy, niin toinen voi tulla kylkeen.
Tuo harmaa ei hauku, jos se ei sikaa näe, niin aattelin, että tuupataan sinne Reino mukaan antamaan apuja. Laskin Reinon irti ja hetken odottelin tiellä. Kuunteli ja haisteli ja taisi tajuta homman juonen, kun varovasti lähti pusikkoon. Menin perässä samaan paikkaan, mihin harmaa viimeeksi opasti. Siinä vaiheessa Reino kävi toisen koiran luona ja molemmat alkoivat kiertää melkein samaa lenkkiä eri suuntiin. Sitten jämähti Reino paikalleen ja alkoi haukkumaan, johon liittyi harmaa mukaan. Miusta noin 30m. Hiukan levotonta oli. Pääsin 10m päähän, josta selvästi kuului kun siat murrasivat ja koirat haukkuivat ja koko ajan hiukan liikettä eteen taakse. Ehkä pari minuuttia, kun petti hermo sialla ja juoksuun. Hetken tuntui, että joka puolella puskassa juoksi joku, mutta ei mitään tietoa kuka oli kuka. Sitten irtosi Reino sikojen aiempaan takajälkeen ja tuli kiire autolle. Kaveri ehti juuri näkemään vilauksen Reinon hännästä sen vilahtaessa tien yli ”väärälle” puolelle.
Sinne paineli saman pellon nurkille, josta karhukoiran hain. No, onneksi Reinon kanssa ei tarvii sydän kurkussa lähteä ajamaan rajalle eteen, kun tietää, että kääntyy kyllä pois yleensä viimeistään 2km päästä, jos on jäänyt jälkeen, eikä ukoista ole havaintoa.
Jäi saamatta tällä kertaa. Muutama ukko lisää, niin todennäköisyys olisi noussut aika paljon. Se vaan tahtoo olla, että noissa selvittelyissä ja jahdin muuttuvissa tilanteissa myö tuherretaan sen verta aikaa, että moni passiukko kyllästyy ja muutaman hälyn jälkeen tulijoiden määrä laskee aika radikaalisti. No, silloin on muutamalle ukolle sopivasti haastetta ja sioillakin hyvät mahdollisuudet. Hyvä päivä oli, eikä voi koirakaan moittia. Itse asiassa koirat teki sen mitä ois pysty tänään, ukot sen mitä osasvat ;D
-
Jaa laitetaanpa tähän väliin lyhkänen raportti kesälomalta ja linnunpyynnin aloituksesta.
Mirkkuhan on pelannu oikeastaan koko ajan vain paremmin ja lintua on ollut mukavasti niin Rovaniemellä kuin reissuillakin. Rovaniemellä kyllä on paljon tyhjääkin, eikä tuo lintukanta esim tässä eteläisessä osassa kuntaa ole kummoinen, mutta paljon tuolla on kulkematonta vielä, kun iso osa lomasta rampattiin vierasluvilla kauempana semmosissa paikoissa, missä vielä metsä seisoo vakaana paikoillaan...
Kuten sanottua, koira on pelannut hyvin ja tuntuu vain parantavan otteitaan, niinku kauden edetessä pitääkin. Joka päivä se on paikan tai useamman isännälle rakentanut ja hiukan vaihtelevalla menestyksellä ja harkinnan mukaan niitä paikkoja on sitten käytetty. Jotenkin tuossa heti aloituksen jälkeen tuli semmonen synkkä kierre, että töpeksin pari haukkua ja vaikka väliin tuli onnistumisiakin niin se tilanne alkoi eskaloitua oman pääkopan sisällä sillain, että tein toistuvasti haukulla vääriä ratkaisuja ja kiersin väärään suuntaan haukkuja, en löytänyt millään lintua puusta, menin liian lähelle, yritin ampua risujen läpi tai jätin ampumatta kun aiempien kokemusten perusteella pelkäsin risuja ja linnut kerkesi lähteä jne jne. Paine kasvoi ja kasvoi ja välillä jo mietin, että pitäskö nuo aseet laittaa sulattamoon, kun ei tunnu mitään osaavan. Mutta se apina putosi selästä komean metsohaukun päätteeksi. Sen jälkeen on ollut joku semmoinenkin päivä, että nuita haukkuja on potkittu lentoon ja reenattu uusintahaukkuja, kun oon ollut sitä mieltä, ettei reppuun enää tarvii lisäpainoja. Paras päivä ja varmaan tietyllä tapaa yks elämäni hienoimmista metsästyspäivistä oli semmonen, että puoleen päivään mennessä olin ampunut Mirkulle noin tunnin haukkuihin pari lintua ja kahvitulipaikkaa puron varresta haeskellessa koira löysi vielä näädän ja sekin tietenkin nitistettiin. Kyllä siinä kelpasi kahvitulilla sitten istuskella.
Mirkulla on ainakin alkusyksystä ollut kylmän maan hakuvauhti selkeästi hitaampaa kuin aiemmin, mutta sitten kun koira pääsee maahan, missä on linnuista hajuja, se alkaa touhuamaan täydellä teholla ja tuntuu kyllä tietävän mitä tehdään. Oma arvio on, että tekemisestä on jäänyt turhat koukerot pois ja Mirkku saa nykyisin huomattavasti varmemmin haukun linnuista. Myös seuraamiset ovat parantuneet ja sitä myötä uusintahaukkujakin on raikunut aiempaa enemmän. Paras oli ehkä tuo edellä mainittu metsohaukku, joka alkoi sillä tavalla, että minä potkin metson liikkeelle, mutta koira painoi häntä suorana perään noin 400m ja niin vain otti vielä kopin tuosta metsosta ja sai haukkuun. Oli vielä semmoinen paikka, että sitä haukkua sai kiertää jonkun kolme varttia, ennen kuin löytyi sektori, mistä pystyi puristamaan homenokan alas. Teerillekin on ollut hyviä, useamman sadan metrin seuraamisia ja uusintahaukkuja. Aiemmin juuri tuntui, että teerillä nuo seuraamiset on välillä ihan surkeita muutaman kymmenen metrin pyrähdyksiä. Osa tuosta kehityksestä menee kyllä senkin piikkiin, että koira on vain vanhempi ja viisaampi, mutta kyllä jonkinlaiset yhtäläisyysmerkit täytyy vetää sillekin välille, että nuo leikkaukset on koiraa parantaneet. Näkyy se semmoisena rauhallisuutena ja varmuutena koiran toiminnassa. Välillä nuo hakuetäisyydet on kyllä aika hurjia vieläkin olleet, eikä haku sitä kaikkein parasta ole ollut, mutta kun toisaalta on semmoinen luottamus koiraan nyt, että oikealla asialla se siellä viuhtoo, niin menköön pyyntihommissa. On tässä mieskin treenannut sitä nähden, että jalka syksyllä nousee. Ja tuntuuhan nuo linnut haukussa pysyvän, niin hankala tuota on vikoa... ;D
Linnunpyynnin sivutuotteena ollaan tosiaan poistettu myös pari näätää muonavahvuudesta. Ehkä se meidän syntitaakkaa keventää. :D
Tarkoitus ois ainakin pari koetta vielä käydä koiran kanssa. Kattoo nyt sitten miten niissä menee, mutta ykkösiähän niistä vain haetaan.
Niin mukavaa on kyllä ollut nyt pyytää tuon koiran kanssa, että ei oikeastaan se hirvihomma kiinnosta enää silmääkään. Näen sen oikeastaa pelkkänä uhkana ja haittana. Toki jos nyt seuran mailla seisontahaukkuja tulee, niin asiaa joutuisi vakavasti harkitsemaan, mutta sen pari kertaa kun on varmuudella hirveen tänä syksynä kontaktia otettu, niin kyllä ne on juoksevan sorttisia olleet. Toki läheltä ne on sattuneet löytymäänkin. Mutta onneksi ainakin joillain kasvateilla tuntuu mulliturvat pysyvän paremmin käskyssä, niin jätämmä sen puolen ehkä heille...
-
Onpahan hienoa kuulla! Nyt vielä kun on pitkät ajat lintua jahata, niin sehän varmasti kelpaa Mirkkua haukuttaa ja satoa kerätä. On sitä tuon eteen töitä tehty, joten kelpaa varmasti nauttia nyt. Vielä, kun näätähommatkin pelaa, niin on kevääseen asti peliaikaa jahtailla mielenkiintoisia jahteja. Se, että jättäisi hirvet rauhaan, vois olla näätähomman kanssa ihan hyväkin juttu. Ei tarviis kevättalvella huolehtia, kun irti laskee. Toki, jos hyviä haukkuja höröturville alkaa vielä tulemaan, niin saa hiukan pähkäillä....mut melko positiivinen ongelma silloin kyseessä ;D
Myökin kävästiin korkeanpaikanleiritys Tuntsan kulmilla. Lintuja oli mukavasti ja ihan hyvin saatiinkin. Omia koiria ei liikaa linnut kiinnosta, niin enempi varmaan haitaksi olivat, mitä hyödyksi. Karhukoira kulki vyössä ja Reino oli ylpeä, kun karkotteli linnut riittävän kaukanta lentoon. Tulipahan käveltyä aika reippaasti mahtavissa maastoissa. Reinon velipojalla oli muutamat hyvät lintuhaukut, muttei valitettavasti saatu tiputuksia sille aikaseksi.
Kotikulmille kun palailtiin, niin sunnuntaina saatiin taas supi poistettua. Sen jälkeen sonni juoksutteli karhukoiraa vajaa 15km. Sen jälkeen kaverin harmaan jälitteli pikkupartin sikoja liikkeelle, jotka ehti jo ennen omaa paikalle saapumista juoksennella naapuriin. Kaveri oli kuitenkin sitä mieltä, että tienviereiseen mäkipusikkoon, josta lähtivät, olis yks pyörähtänyt takasin. Lupasin kurkata Reinon kanssa puskan ja jäljet pellosta. Suon laitamilla oleva erittäin tiheikköinen mäki, ei tuntunut sellaselta paikalta, että olis sika siihen jäänyt, kun liikkeelle kerran oli potkittu, joten jätin aseen autoon ja laskin Reinon juoksemaan samalla, kun kävelin pellon laitaa jälkiä katellen. Reilun vartin verran ehittiin, mie pellon laitaa ja Reino pusikkoa tutkiskella, kun rävähti haukku ilmoille. Olipas se kuitenkin jääny siihen nurkkaan. Hiukan sika pyöri pusikossa hakien suuntaa, mutta tien puolella onneksi oli ukko autoineen, niin pyörähti ympäri ja kohta laukkasikin alta sadan metrin päästä kuminapeltoa pitkin kohti suota. Parikyt sekuntia, niin puskasta paineli suota kohti Reino. Tietenkin parhaita tiheikköjä pitkin suon laitaa sika kierteli, mutta hienosti meni Reino jälkeä, vaikka auttamatta noissa puskissa koira jälkeen jää. Pikkasen vajaan 3,5km päässä tavotti sian uuestaan ja haukkui hetken, kunnes taas mentiin. Yhen uran yli loikkas, jolloin kaveri ehtinyt ampumaan. Puskassa hiukan pyörivät, jonka jälkeen toinen passi ehti nähä kapeen pellon yli jonkun juoksevan, arveli koiraksi. Reino oli kuitenkin vielä pellon toisella puolen, joten noin 400m päässä oli sika tulossa. Hölkkäilin oletettuun ylityskohtaan, mutta samantien totesin, että yleinen tie ja kaiken lisäksi kaverin Hilux parkissa taustalla. Sainpahan seurata parista kympistä taas, kun sika meni meko reippaasti tien yli kohti toista suota. Siitä seuraavissa suonlaita puskissa jäi jälkeen jo aika paljon. Pari kilsaa kuitenkin tuli vielä jälkeä suon läpi ja kohta samaa jälkeä karhukoira perässä, mutta sikaa ei enää tavoitettu, kun naapuriseuran rajan läheisyydestä otin koirat pois.
Tarjosi Reino tuossa kyllä hyvät mahollisuudet sika saada, mutta saahaan ukot taas kerran katella peiliin ja ansaitsi sika lisää elinpäiviä itelleen. Mukavan aktiivinen jahtipäivä kuitenkin ja Reinolta hyvää tekemistä. Vaikka tuo on melko noheva pysymään sian kannassa kiinni, niin kyllä on koirille haastavia paikkoja seurata nuo pusikot, joissa siat pyörivät. Niissä auttamatta tuntuu koirat jävän jälkeen ja silloin on pirun haastavaa ennakoida sian kulkua. Välillä tuntuvat kulkevan tuttuakin tutummista kaikkien elukoitten kulkupaikoista, mutta usein tekevät tosi erikoisia reitin valintoja, vaikka olisi taloja tai liikennettä kuinka paljon. Mutta se tekee kyllä hommasta mielenkiintoista ja haastavaa.
Ison eron huomannut ainakin omissa koirissa, kun kelit kylmenneet. On virtaa ja motivaatiota touhuta ihan eri tavalla. Viikonlopun hirvialotusta ootellaan ja siinä ohessa sikojen liikkeitä seuraillaan.
-
Se alko hirvijahti meilläkin. Reino valitettavasti hiukan vähempi saa huomiota tässä hommassa, kun tuo karhukoira parempana hakijana ja sitkaampana seuraajana saa juosta enempi, varsinkin jos isommasta alueesta etitään vähiä hirviä. Kalikkajahtiakin oli ohjelmassa näin ensimmäisinä viikonloppuina.
Sunnuntaina ei jämyille, harmaalle eikä karhukoiralle löytynyt hirviä muuta kuin naapurista juossut sonni, jonka jälkeen harmaa laitettiin. Jatkoi juoksuaan samoilla vauhdeilla läpi seuran alueen.
Iltapäivällä aattelin Reinon kanssa käydä kopasemassa pienehkön kanavanlaidassa olevan tiheikköalueen, jota eivät olleet ajoporukalla kulkeneet läpi. Reino lähtikin mielellään pusikkoon, kun ei ollut paljoa juossut koko päivänä. Kohta vauhit kiihtyikin sen verta, että aattelin jotain ehkä löytyvän. Noin 300m päästä kajahtikin pari haukkua ja samantien mentiin. Reilu kolmekymppiä oli mittarissa viereisellä kaposalla pellolla, kun sen ylitti. Sen jälkeisessä kuusikossa mutka ja takasin samanpellon yli tiheikköön. Vahva peuraepäilys nousi mieleen. Hilpasin puidulle pellolle jälkiä kattelemaan jälkiä, kun Reino kulki elukan perässä tiheikköä. Hirven jälkihän sieltä löytyi. Erikoista pyörimistä aattelin. Pellolla vilkasin puhelimesta, niin kanavan suuntaan oli menossa. Ennen kanavaa vaan on kapea joki ja vanha kanava. Joesta näkyi hilpasevan yli ja vanhan kanavan sai koira kierrettyä vieressä olevalta sillalta. Siitä uuden kanavan laidasta pyörähti ympäri ja hevostilan pihan vierestä taas vanhan kanavan laitaan. Siinä taisi päästä aika kantaan, kun pari haukahdusta ja sitten uimalla perässä vanhan kanavan yli ja toistamiseen joen yli. Vesi esteissä jäi auttamatta jonkin verran jälkeen ja kohta rytinällä juoksi yksinäinen lehmä miun vierestä pellon yli kolmannen kerran. Jonki verran jäljessä olevan Reinon viheltelin autolle mennessä luokse, kun aattelin laittaa suolle päin suuntaavan hirven perään karhukoiran. Siinä yks kyläläinen soitteli, että hirvi olikin mennyt kylätien yli ja ja keskeltä kylää kohti maantietä ja taas kanavalle päin. Laitoinpa kuitenkin karhukoiran jälelle, jos vaikka sattuisi hirvelle mielenhäiriö ja sattuisi pysähtymään. Eipä pysähtynyt, vaan kanavan laitaa jatkoi naapurin puolelle.
Taisi olla lehmä, jolta naapuriseura oli aiemmin saman päivänä ampunut vasat pois. Kuitenkin ihan kiva reilun 3km kierros uinteineen Reinolle. Pitäshän tuollekin noita hirvimahollisuuksia varmaan koittaa antaa, mutta on vaan sen verran huonosti elukoita meillä, että haastavaa on löytää.
-
Syysloma. Meni vkloppu ja alkuviikko mökkiä talviteloille laitellessa ja viimesiä kaloja jigitellessä.
Sitten pääsikin Reino kymppikerhoon! Keskiviikkona sovittiin kaverin kanssa, et lähetään hirviä ja sikoja ettimään. Aamupimeässä ei saatu havaintoja, eikä pakkasen kovettamasta maasta jälkiä näkynyt. Hirvet meillä valitettavan vähissä. Aateltiinkin koittaa kapeahkosta maantien ja naapuriseuran rajaamasta alueesta. Rajakin melko lähellä, niin Reino sai koiranhomman. Muutama kilometri kävelyä seuran rajan myötäsesti ei antanut paljoa toivoa. Vanhoja jälkiä ja nekin naapuriin. Tiellä hetki ooteltiin, kun muutamat paikalle tulleet passimiehet menivät paikoilleen, ennen seuraavaa aluetta. Siinä rupes Reinokin jo hiukan nostelemaan kuonoa heti tieltä lähtiessä. Ja kohta parisataa metriä tiestä poksahtelikin haukut. Ihan pikku hetken oli paikallaan, siirtyi muutamia kymmeniä metrejä ja oli taas hetken paikallaan ja sit lähti. Kulki noin 700m erehtyen passimiehen eteen. Hiukan hymyilin, kun pamahti. Ja hiukan lisää, kun kuulu korvaan, että nurin on. Ei kestänyt kauaa, kun sama ääni uudestaan, et pomppas pystyyn!
Reino ehti just hirven kantaan, kun se lähti jatkamaan. Pari sataa metriä meni suht reippaasti ja sit alkoi siirtyvässä haukussa kulkemaan. Noin 2km kulkivat, ennen ku ehdittiin tielle eteen. Siinä kävi Reino vilkasemassa tiellä, ja lähti uudestaan hirvelle. Joutui noin 600m jälittelemään, ennen ku löytyi uusiksi. Siitä syöksyikin tiestä yli yhden ohilaukauksen saattelemana. Parin sadan metrin spurtti ja taas jatkui siirtyvänä haukkuna parivaljakon kulku. Vauhdit pääasiassa 1-9km/h. Tien ylityksestä noin 1,5km ja pääsin juoksemaan pellolle eteen. Jätin kuitenkin aamulla lähtiessä kiikarin asepussiin. Pelkällä änkkärin päällä olevalla valokuidulla noin 100metristä ammuin ohi :-[ …kahdesti.
Reino kulki aivan hirven jaloissa, kun ne poistuivat pellolta miun harmitellessa. Onneksi muutama ukko oli kerennyt jo eteen. Vajaan kilometrin päästä olikin parempi ampuja paikalla ja 11 piikkisen sonnin perskarvat sai kyytiä ;D
Hirven löytöpaikasta kaatopaikalle Reinolle tuli matkaa noin 8km. Oli ylpeä koira saaliistaan! …ja tyytyväinen koiranomistaja sekä jahtiporukka.
-
Näköjään sitä pitää laitella kuitenkin asioita ylös, kun tuntuu hommat menevän hyvin.
Lauantaina oli pidettävä kotipäivä perheen kanssa, mutta sunnuntaina koitettiin taas elukoita ettiä. Aamuhämyssä ei mitään, eikä jälkiä jäätyneesä lumettomassa maassa tarvii paljon katella. Karhukoiraa haetutin aamupäivän ilman sen ihmeempää tulosta. Jämptimiehen koira pölläytti sikaporukan aamusta liikkeelle. Koiran sai kiinni onneksi ennen rajaa. Ja vielä saman porukan toisesta rippeestä ampui tytär kaksi possua, kun jämymies otti koiraa kiinni. Niin nopeita tilanteita nuo, ettei siihen mukaan ehi, ellei ihan nurkilla ole.
Iltapäivällä tuli ilmotus, että olis pari isoa hirveä juossut mein alueelle naapurista. Kaksi ison lupaa ammutaan vielä, joten kaverin kanssa aateltiin mennä rajapinta koittamassa Reinolla. Vajaa puol kilsaa ehti Reino kulkea, kun punasta alko vilkuttaa. Tuttu paikka rinteessä, joten arvasin rapakiven alta löytyneen supin tai mäyrän. Supi pariskuntahan se siellä. Toinen oli erehtynyt jäämään sen verta lähelle, että sain pois sen. Toisesta Reino sai hännän pään. Hihnan kanssa piti jatkaa matkaa hetken aikaa.
Reino meni edellä ja alkoi seuraavalla mettäuralla juoksennella vauhdilla edestakasin tiheikön laidassa. Siitä puikkasi raivausjätteiden yli ja ali tiheikköön ja parin sadan metrin päästä alkoi haukku. Pikku hetki paikallaan ja liikkeelle, tietenkin naapurin seuran aluetta kohti. Lähin juoksemaan seurojen rajan myötäsesti, jos vaikka kerkeisin kääntämään otollisempaan suuntaan. Kaksi passimiestä oli seurailemassa tilannetta lähimmillä teillä. Saipahan jolkottaa ihan tosissaan. Ihme ja kyllä tutka piirsi pienen silmukan ja matka jatkui rajan suuntaisesti pohjoista kohti. Koira meni reilua kymppiä noin viissataa metriä edellä ja mie koitin juosta rajan mukaisesti perässä. Tyypilliset kulkureitit ohitettiin ja pienen tiheän suon ylityksen jälkeen kääntyikin suunta takaisin päin jo reilummin mein alueella. Pysty hetkeksi pysähtymään tasottelemaan hengitystä. Tiheikkö notkossa koira pysähtyi ja haukkui taas pienen hetken! Ei ollut päässyt elukka kauas karkuun. Siitä tiheää kuusitaimikkonotkoa pitkin taas lähti reippaammin pohjoiseen. Siitä noin kilometrin päässä seuraava tie, johon toinen passimies oli jo hakeutunut hyvälle paikalle, jonne tuntui matka suuntautuvan. Siellä tiheikössä taas pari silmukkaa ja 400m tiestä u-käännös etelään. Johtuiko sitten pohjoistuulen mukana saamista hajuista vai toisen passimiehen rallista sinne viereen...
Hiukan jo säikähdin lähtikö koira omile jäljilleen, mutta 150m poikkesi reitti tuloreitistä ja reilua kymppiä jatkui kaartaen itään kohti peltoja. Piikku pätkä mettäautouralla taittui reilua pariakymppiä kohti peltoaukeaa. Pellon laidalla suunta kääntyi taas etelään ja pellon reunaa pitkin taas reipasta haipakkaa hiekkatien yli seuraavalle suolle. Suon puolella hetkeksi stoppasi ja välkytti punaista. Ja mie tietenkin juoksin rajan myötäisesti reipaasti samaan suuntaan. Passiukot ehti hyvin eteen etelän puoleiselle tielle, joka kulkee vyöhykkeen rajaa pitkin. Suon laita on hakattu ehkä viitisen vuotta sitten, joten sellaista reilua miehen mittaista koivikko pajukkoa pitkin kulki koira kohti passia ja pysähtyi noin 150m ennen lähintä ukkoa. Siinä alkoi taas haukku paikallaan. Viitisen minuuttia pysyi siinä. Ite yritin ryskää mahdollisimman hiljaa suon poikki elukan menoreitille, jotta saataisiin pussiin. Melko varma olin, että kohta poksahtaa ja ilmoitus "hirvi nurin" tulee. Koira lähti kuitenkin vielä valumaan lähemmäs tietä välillä haukkuen. Noin 40m ennen tiellä olevia passimiehiä pysähtyi taas kuusitaimikossa. Koiran olivat jo pariin otteeseen nähneet, mutta ei mitään muuta?! Ei edes parisataa metriä metän puolelle hakatun mäen päälle kävellyt ukko, josta noin sadan metrin päästä risukon läpi haukku kulki. Ite ehin jo noin 400m päähän suolla, kun haukku lähti valumaan tieltä poispäin. Vauhti hiukan kasvoi ja haukku loppui. Suonlaitapuskia lähti kulkemaan takasin päin ja alko jo mennä miun tasolta ohi. Lähin reippaasti hilpasemaan pohjoistakohti, ettei pääsisi kiertämään miun yli naapuriin päin. Siinä Reino selvästikin kuuli miun meiningin ja tuli luokse vilkasemaan. Samalla otti juomatauon suo-ojasta.
"Mihis mein? Mees kattoo?" vinkkasin Reinolle ja lähin ite suutaamaan risukkoon, jotta voisin yrittää varmistaa jäljet. Reino kulki aiempien haukkupaikkojen nurkille ja kanttasi maantien myötäsesti itään ison viemärin vartta pitkin noin 400m. Sieltä muutamalla silmukalla ojan toisen puolen pusikkoa kierrellen tuli vielä käymään, kun lähdin sen jälkeen. En löytänyt jäisestä maasta oikein mitään kunnon jälkiä. Hirven jälkiä hiukan, mutta ei ollut miusta tuoreita. Reino huomas, että ollaan jatkamassa, niin lähti taas jäljittelemään. Teki tielle päin pikku kukkulalle kierroksen, josta taas pudottautui notkoon, josta jatkoi itään seuraavan mäen yli. Aattelin, että tais ottaa tuosta maantien laidasta hirvet reippaamman karkon, kun niin lähellä jo kävivät. Olin nousemassa Reinon jo ylittämää mäkeä ylöspäin, kun sitä seuraavan mäen alla olevassa puskassa Reino aloitti haukun jälleen. Nyt vaan oli enää noin 100m matkaa naapuriseuran rajaan. Toinen passiukko lähtikin jo kotia, kun koira oli karkonnut tien viereltä. Toinen oli nyt tiellä 300m päässä haukusta ja miulla haukkuun matkaa mäen taakse 150m. Maa kuitenkin täynnä jäätynyttä heinää, lehteä ja sammalta, joten aika nihkeää oli koittaa lähestyä. Tieltä kaveri koitti hiljaa lähestyä samalla, kun mie yritin kiertää hiukan pohjosen puolelta mäen katveessa. Haukku kuitenkin loppui ja Reino kohta Reino pyörähtoi miun edestä ja jatkoi seuraavan mäen yli naapurin puolelle...
Astelin taas tarkastelemaan jälkeä isomman kuusikon puolelle, josta Reino meni mäkeen. Siinähän olikin sitten ihan verskit isot sian jäljet! Voihan paska! Olisihan tuota hiukan voinut arvaillakin elukan käytöksestä ja siitä, kun ei ukot nähneet "hirviä" pusikossa lainkaan. Kuitenkin kun oletuksena oli hirvi, niin ei oikein tullut enempiä järkeiltyäkään. Toisaalta, olisiko mitään tullut tehtyä toisin, jos olisi tiennyt. Todennäköisesti hiukan terävämpänä olisi ukot olleet. No mutta joka tapauksessa Reinolta tosi hienot työt yksinäisen isomman sian kanssa. Noin 8km tuli mittariin sian kanssa touhua. Hyvin pysy mukana ja ilman haavereita, vaikkei tosiaan miellyttävimpiä pusikoita ollutkaan. Tuo reitti, jos ite pitäisi kulkea, niin melko prseestä olisi kaikki paitsi pellonlaita. Valitettavasti ukoilla ei TAASKAAN taidot riittäny, vaan fiksusti tuo sika välikötkin etti. Oon kyllä tosi tyytyväinen Reinon esitykseen taas ja olisi ansainnut tuosta kyllä kaadon.
-
Viikonloppuna oli hirvien etsintää luvassa. Muutamia hirviä alueella, mutta ihan rajoilla ovat olleet. Tuurissaan sitten ovatko mein puolella vai naapuriseuran vai naapurimaan alueilla. Lauantai ei saatu mitään mainittavaa aikaseksi. Sunnuntaina päätettiin yrittää silti uudelleen, jos vaikka saataisiin jotain havaintoja.
Aamusta ensin mentiin naapuriseuran rajan läheisyys tutkimaan. Päätettiin kahdella koiralla kulkea läpi ja ehkä kymmenen passimiestä. Valtion rajalta lähdettiin kulkemaan, vaikkakin tuuli oli melkein myötäinen, mutta mukavampi näin jahdin kannalta. Reino oli miun mukana ja kaverin tytön nuori seropi kulki heidän ohjaamana toisella laidalla. Yksi iso hirvi lähti Reinon edestä kuusitaimikosta ja suuntasi kovalla vauhdilla suoraan taaksepäin. Oli varmasti saanut jo miustakin hajut, joten ei paljoa ehtinyt Reinokaan mukaan. Juoksi perässä hetken matkaa, ja palaili hetken päästä takaisin. Aika lopussa seropi löysi hirven ja lähti melkoisella rähinällä perään. Reino kuuli haukun ja meni mukaan. Hirvi hiukan hiljenteli seuraavassa rinteessä, jolloin ehti hiukan Reino jo haukkumaankin, ennen kuin poksahti. Keuhkolaukauksen jälkeen pari sataa metriä juoksi ja kaatui, jossa hiukan haukkua ja kannikan putsaus. Eipä tollasessa alueesa ole munlaisille koiratöille mahdollisuuttakaan.
Sen jälkeen etittiin viimeistä naarasta muilta alueilta. Karhukoiraa irrotellessa löytyi yhdet yölliset hirven jäljet. Aattelin siihen alueeseen sen irrottaa. Oli jo pitkälle iltapäivä, eikä mahdottomasti tuntunut haisevan. Haki ihan ok lenkkejä, mutta ei löytynyt. Etelän suuntaan meni jäljet, joten kiersin sitten vielä alueen eteläpuolelle ja päätin siihen vielä irrottaa sen hetkeksi hakemaan. Jotain jälkeä vaikutti tutkan liikkeiden perusteella seurailevan, mutta kiersi kohta takaisin irtilaskupaikalle. Kyselin, josko lähettäis, mutta meni uudestaan sinne mistä vaikutti jälkiä lähteneen seurailemaan, Nyhjäili pikkuisen kuusitaimikon seassa jonkin aikaa, kunnes lähti reipasta haipakkaa. Vajaan kilometrin meni ja pysähtyi haukkumaan. Kello oli puol neljä ja hiukan alkoi hämärtää. Kahden hirven jäljet näkyi, muttei osannut sanoa olisiko vasa vai ei. Nosti vielä melkoisen sumun, joten ei jahtailuista tullut enää mitään.
Hyvä treeni siitä lopulta saatiin. Pimeeksi veti ja hirvet siirtyivät ensin hiljalleen viitisen kilometriä jääden suonlaitaan haukkuun. Siinä olivat ehkä puoltoista tuntia, kunnes valuivat suonlaitaa pari kilometriä toiseen nurkkaan, johon parkkeerasivat hakkuuaukkovitelikköön. Ei oikein karkkoja kauheasti kehannut antaa, etteivät suolle olisi menneet möllöttämään. Sitten menin suonpuolelta hiukan alta sataan metriin huutelemaan koiraa pois, niin alko lehmä huutelemaan takasin hiukan tuohtuneena. Pikkasen kannustin, että saisin liikkeelle. Lähtivätkin siirtymään, mutta melko hitaasti. Hiljaa kävelivät onneksi kauemmas suosta, noin kilometrin päähän, johon taas pysähtyivät. Palailin autolle ja ajelin lähemmäs. Koitin käydä taas hiukan huutelemassa, mutta koira tiukkasi vaan tahtiaan. Käppäilin viiteen kymppiin puskassa, jolloin lähtivät taas siirtymään. nyt hiukan huonohkoon suuntaan, joten ajelin seuraavalle tielle eteen. Pysähtyivät ennen tietä taas haukkuun, josta hetken arpomisen jälkeen pikkasen parempi suunta. Siinä juoksin rymistellen ja karjuen ryteikössä, jolloin jo parempi vauhti karkossa. Vajaan puoltoista kilsaa meni, kunnes alkoi joen rannan lähellä haukku. Nyt sitten autolla reippaasti pohjoispuolelle, jossa sen alueen reunassa heti hevosaitauksia, missä aika pirusti hevosia. Sinnepäinhän se alkoi valumaan tietenkin. Katkoin oksia ja huutelin, etteivät vaan tulisi sinnepäin. No eipä kestänyt ku hetki, niin hyvää vauhtia aitausta kohti! Kohta koira aitauksen sisällä ja kohti porukassa olleita hevosia. Sydän kurkussa koitin valolla etsiä koiraa pimeydestä hevosten keskeltä. Seuraavaksi kun vilkaisin puhelinta, niin koira olikin menossa jo joen toista puolta äskeiselle haukkupaikalle ??? En tiiä mitä tapahtui ja miksi, mutta kait se vaan kävi sillan kautta ylittämässä joen ja paineli takaisin. Ei kai ehtinyt välittää hevosista...onneksi!
Sinne paineli takaisin, ui joen yli ja lähti etelään asfalttia kohti. Siinä aattelin, jos ehtisi koittaa kiinni. Tutka ei tietenkään silloin antanut pariin väliin paikkaa ja seuraavana olikin jo muutaman satametriä tien yli menossa kohti vanhaa ja uutta kanavaa. Paikkaa joutui taas odottelemaan. Kumpaa puolta menivät hirvet? Jos lähtisi ylittämään, niin vastarannalla saisi varmasti kiinni. no, seuraava paikka olikin keskellä vanhaa kanavaa, joten auto ympäri ja isomman kanavan toiselle rannalle. Seuraava paikka ison kanavan keskellä ja kun ennätin kohdalle, niin 50m ennen autoa nousi rannalle ja tyytyväisenä jatkoi mettään. Siitä oottelin hiukan suuntaa, jotta osasi suunnistella seuraavalle tielle. Noin kolme puol kilsaa meni, kunnes tien ylityksestä sain houkuteltua hirven leikkuuroippeilla autoon.
Reilu kuus tuntia irtilaskusta, vartin vajaa viis tuntia haukkua ja kakskyt kilsaa tuli mittareihin. Hyvin touhusi kyllä, mutta yhtään en kyllä kaipaa sitkaampaa koiraa. Eihän tuossa sen puoleen mitään, niin kauan, ku edessä kulkee ammuttava elukka ja pysytään kohtuu etäisyyksillä rajasta. Meillä vaan aika harvoin niin.
-
Sikaviikonloppu 1/2
Taas on menty muutama viikko ilman ihmeempiä tapahtumia. Yks iso hirvi pystyssä olis, mutta ei paljoa yksittäisistä havaintoja, niin hiukan hiipunut homma. Ootellaan, josko tulis havaintoja sopivasta, niin sitten jahataan sitä. Sikojen liikkeitäkin ollu haastavaa seurailla, kun lunta ei ole, mutta maa on jäässä. Liikaa ei ole kamerassa käyneet, paitsi tietysti ihan vyöhykkeen pinnassa piipahtavat öisin.
Lauantaina toki kuitenkin aamusta päätettiin lähteä koiria johonkin irrottelemaan, josko vaikka treenihaukkuja saataisiin tai supeja pois. Yllättäen olikin aamusta käyny muutamia sikoja toisen kaverin kamerassa ja tulikin viestiä jahdin koittamisesta. Kokoon saatiin noin 15 ukkoa ja useampia koiria. Passit vetästiin noin 1x1km alueen ympäri, jossa arveltiin possujen olevan. Koiran hommia pääsi hoitamaan pari vuotias harmaa, jolla ei vielä sikakaatoa ole. Pysäytin asfaltin varteen auton, jotta oottelin, että vaikeampiin passeihin menevät ehtivät asettua. Trackeriryhmiä viriteltiin kuntoon siinä, kun tuli lenkkeilijöiltä wa-ryhmään kuva sikalaumasta viereisellä pellolla ::) Possuporukka oli karkonnut heitä pellolta meitä kohti. Eli siat olivat melko suurella todennälöisyydellä siinä viereisessä saarekkeessa.
Ei voinut oikeen asfaltin laitaan passiin asettua, niin päätettiin, että lasketaan koira pellon puolelta puskaan ja annetaan porukan mennä mottiin. Harmaja lähtikin linkun löysäämisen jälkeen puskaan innokkaasti. Kohta näinkin, kun noin 10 sikaa ryntäsi tien yli pusikkoon ja hetken päästä koira perässä. Vajaan parin sadan metrin päästä alkoi haukkua tulemaan, kun koira tavoitti porukan. Hetken haukku jatkui ja siirtyili hieman motin sisällä suht pienellä alueella. Sitten kohta lopetti haukun kierteli hieman ja lähti kulkemaan taka jälkeä asfaltin toiselle puolelle. Omistaja kävi hakemassa takaisin ja lähti hiukan tukemaan umpitiheään puskaan. Taas taisi päästä sikojen kantaan, kun hiukan pyöritteli ja haeskeli ympäriinsä. Useamman passin läheisyydessä kuulohavaintoja sioista tuli, muttei kukaan päässyt näkemään, vaikka lähellä kävivät. Kohta yksi passimies pääsi muutaman kerran poksauttamaan. Ei jäänyt siihen, mutta koira lähti hiukan reippaammin sieltä kohti maantietä. Koira kulki tielle asti, mutta isontien varressa ollut ukko ei ollut ainakaan huomannut sikojen menevän yli. Harmaa lähti taas hiukan takajälkeä katsastelemaan...
Kysyin, veisinkö Reinon tuolta ampumanurkalta mottiin, jotta selviäisi mahdollisen haavakon tilanne. Se kelpas. Noin sadan metrin päästä ampumapaikkaa löysäsin Reinon irti, kun oli aika järkyttävä pusikko edessä kulkea liinan ja aseen kanssa. Reino lähti reippaasti ja aivan ampujan sekä paikalle tulleen passin edessä alkoi haukkumaan. Siinä kuului selvästi tiheikössä, kun siat ryntäilivät, muttei minkäänlaista toivoa päästä näkemään edes vilausta. Siinä muutaman sadan metrin alueella jonkin aikaa kävi liikettä, mutta vaikea oli arvailla milloin missäkin juoksi koira ja milloin sika. Kohta koira ryntäsi miuta kohti, piipahti vieressä vilkaisemassa ja sitten paineli ekan haukkukohdan ohi kohti maantietä ja siellä reilun sadan metrin päässä alko haukku. Hetkinen ooteltiin ja ihmeteltiin. Pysyi paikallaan. Päätettiin, että kierrän toisesta suunnasta haukulle päin, jos siellä porukka olisi, niin liikahtaisivat kohti passeja mieluummin.
Pakkasen rapsakat lehdet ja oksat rapisivat ja tiheä pusikko kahisi vaatteissa, joten totesin hiljaa menemisen mahdottomaksi. Haukku tuntui pysyvän paikallaan, joten aloin uskoa, että haavakko mahtaa haukussa olla. Reino ei kuitenkaan raatoa hauku. 40 metrin päästä näin vilauksia Reinon liivistä. Vilkuili välillä miuta ja innoissaan haukkui viereensä. Kahden kuusen väliin oli yllättävän avoimeen paikkaan hyytynyt possu. Hiukan yritti murista ja kääntyä, kun tulin lähemmäs, mutta ei raukka päässyt liikkeelle. Nopeasti lopetin possun ja ilmoitin porukalle. Reinolle ansaitut kehut ja taputukset possun repimisen ohessa. Sitten sovittiin, että kävelen Reinon kanssa vielä alueen läpi autolle, josko löytyisi loppu porukka siitä. Hiukan matkaa kävelin, jonka jälkeen laskin Reinon uusiksi irti - no tietenkin raadolle takasin juhlimaan. Ilmotin, että liipaskaahan vaan toinen koira nautiskelemaan harvinaisesta mahdollisuudesta.
Reino ei kuitenkaan ihme kyllä jäänyt raadolle pitemmäksi ajaksi jumittamaan, vaan loppujen lopuksi meni melko samaa reittiä mitä aiempi harmaakin tielle ja siitä jatkoi vielä yli toisenkin tien. Siinä vaiheessa oli jo autolle ehtinyt ja kävin nappaamassa Reinon autoon liikenteeltä suojaan. Kaverin kokeneempi harmaa oli seuraavaksi irti päässyt koira. Se kulki ehkä tiestä 150m ja alkoi kiertää tiheikköä. Kohta alkoi noin 100x100m alue olla melkolailla koiran reitin maalaama, joten ei tarvittu ihan kauheasti päättelykykyä tajutakseen, että tuossa on ehkä sikoja. Välillä alkoikin tulla muutamia haukahduksia, mutta tiheikössä pysyivät. koira kiersi ympäri innoissaan ja siat kiersivät tiheikön suojissa. Koiran omistaja koitti päästä lähemmäs ja pääsikin näkemään 3 kpl isompia sikoja, jotka antoivat karkuun ryntäävälle koiralle kyytiä. Ja sitten taas osien vaihto ja takaisin tiheikköön. Kehotin toista kaveria laskemaan koiransa, narttu harmaa, sinne mukaan nauttimaan, jotta saataisiin hiukan enempi painetta sioille poistumiseen.
Hetken ehti kaksi koiraa ja kaksi miestä puskassa pyöriä, kunnes 3 possua koitti motista ulos. Passimies pysäytti yhden matkan onnistuneesti, kahden jatkaessa motista ulos. Harmaat jäivät kaadolle. Hilpasin Reino liinassa etsimään jäljen motista ulos. Samalla kun löysin, ilmoitti kaveri, että sai nartun pois kaadolta ja voisi laskea jälkeen. "Tietenkin", ilmoitin ja kohta laukkasikin narttu suon puolelle ja muutamien satojen metrien päässä haukahteli ensimmäisiä kertoja. Kierteli suolla muutamia lenkkejä välillä antaen ääntä sitten jääden pörräämään suonlaitapellon laitapuskaan. Ajeltiin koiranomistajan kanssa lähemmäs ja käppäiltiin koiran luo. Taas oli edessä sellainen puska, ettei paljoa nähnyt. Koira kuitenkin selvästi näytti, että tuossa ovat. Kaveri kiersi hiukan taustalle ja mie hyppäsin ojan yli koiraa kannustaen tulemaan mukaan. Koira tulikin ja samalla 10m päästä lähti sika. Kaveri poksautti miltei heti ja koira lähti menemään vauhdilla perässä. Samalla astuin katsomaan lähtöpaikka muutaman askeleen lähemmäs, niin noin 3m päästä lähti toinen. Ja kohta poksahti uudelleen. Ensimmäinen possu löytyikin parinkymmenen metrin päästä hengettömänä. Ja kohta tutkasta näkyi, kun koira olikin jo noin kilometrin päässä pellolla ja sieltä tuli ilmoitus, että toinen possu kaadettu sinne.
Näin ollen 4 possua oli nurin ja 4 koiraa oli päässyt touhuamaan ja 5 ampujaa päässyt poksauttamaan sekä useampi vielä näkemään ja kuulemaan sikoja. Laitettiin hyvillä mielin homma pakettiin. Porukasta kaikki ammutut tämän vuoden porsaita ja noin puolet vielä jäi henkiin. Kiva jahti ja hyvä mieli!
-
Sikaviikonloppu 2/2
Sunnuntaina oli karhukoiran ulkoilutusvuoro, kun jäi paitsioon lauantaina. Ei löytynyt aamusta hirveä, vaikka ihan hyvin yrittikin etiskellä. Hiukan ennen puoltapäivää päätin sitten vielä käydä kurkkaamassa toiselta puolen kanavaa Reinon kanssa, josko siellä olisi jotain. Melko pusikkoista tääkin alue, niin kuin hiljalleen alkaa olemaan joka puolella. Ei ollut ketään mukana, joten nappasin pyssyn selkään ja aattelin kävellä muutaman kilometrin pätkän läpi Reinon kanssa. Enpäs ehtiny ku reippaan sata metriä, kun Reino oli hävinnyt mäen rinteen puskiin ja sieltä alkoi lähenemään ihan reipas jytinä. Vajaan parinkymmenen metrin päästä jytistelivät ohi ja kaartoivat tietä kohti. Äänestä päättelin heti, että siellä on sikoja. Lähin juoksemaan takasin autolle, jotta pystyisin blokkaamaan isontien ylityksen, johon todennäköisesti oli suunta. Jo ennen autolle pääsyä alkoi kuitenkin haukku ja kuullosti jäävän paikalleen. Kaivelin puhelimen ja varmistelin, niin näytti vajaan parin sadan metrin päässä olevan paikallaan. Ilmottelin porukalle, että mahdollisesti Reinolla sikoja haukussa, jos joku haluaa liittyä mukaan. Pari kaveria ilmoiti tulevansa.
Vartin verran oli haukku ollut paikallaan, kun eka jahtiukko tuli paikalle. Olin ajellut isontien puolelle haukkua, jotta saisin mahdollisesti pidettyä sen tien tällä puolen. Nyt vaan aattelin, että toivottavasti pysyisi paikallaan, jotta ehdittäisiin pari ukkoa saada passeihin. Yleensä siat eivät ole meillä haukussa paikallaan paljoa kestäneet, varsinkaan suoraan löydöstä. Joskus kun pari kilometriä ovat juosseet, niin sitten pysähtyneet. Nyt alkoikin mieleen valua epäilys, olikohan sittenkin hirviä...? Olin kuitenkin kuullut melkoisella frekvenssillä tulevan jytinän aika läheltä ja silloin olin samantien varma, että sikoja. Nyt kuitenkin aloin epäilemään, kun haukku pysyi nätisti paikallaan ja oli hyvää haukkua ilman minkäänlaisia syöksyjä tai ulahduksia. Vajaa puoltuntia kesti melkolailla samassa paikassa, jonka jälkeen lähtikin kohti tietä, jossa olin. Ehdin kuitenkin eteen ja sain kääntymään tien myötäisesti. Vieläkään ei näkynyt mitään. Kulki kuitenkin tien myötäisesti pari sataa metriä ja sieltä yli passiukosta reilun 50m päästä. En nähnyt mikä meni, mutta passi sanoi yksittäisen ison sian menneen tien yli loikalla. Suunta alle 500m päässä olevaa asfalttia kohti.
Ajoin reippaasti, mutta uskoin etten ehtisi eteen, niin päätin ajaa jo kohti seuraavaa tietä. Kaveri oli juuri parhaillaan tulossa asfalttia ja ehti eteen, kun sika pysähtyikin haukkuun ennen tietä. Hyvä että saatiin pidettyä ison tien sillä puolen. Haukku pysyi nyt siinä, niin päätin laittaa karhukoiran mukaan. Se pysyisi todennäköisesti paremmin matkassa, jos sika oli tosiaan iso ja päättäisi alkaa juoksemaan. Muutenkin kaksi yhdessä toimivaa koiraa on mielestäni parempi sekä koirien turvallisuuden, että saaliin saannin kannalta.
Toki silloin taas lähdettiin juoksuun, kun toinen koira liittyi bileisiin. Suunta oli kuitenkin parempi, pois tieltäpäin. Vajaa kilometri vaihtui aika reipasta haipakkaa ja Reino jäi hiukan karhukoirasta jälkeen ryteikössä. Kk kuitenkin pysähtyi joen varteen ja alkoi vilkuttaa punasta. Kyytiin nappaamani kaveri sanoi, että varmasti sika meni jo yli ja koira haukkuu rannalla. Koiran luo ajoi kuitenkin lähempänä ollut henkilö, joka ilmoitti, että sika on joessa ja koira haukkuu rannassa! Silloin tuli Reino paikalle molskauttaen suoraan jokeen sian viereen, ja taas mentiin. Koko porukalla yli joen ja matka jatkui. Nyt Reino pääsi ottamaan hiukan etumatkaa ylityksen nopeuden ansiosta. Siitä noin kilometrin päässä taas molemmat haukkuivat pusikossa rauhallisesti edeten. Niille main oltiinkin ehditty jo eteen passiin ja pääsin uran ylitykseen sillä perhanan etutähtäimellä kokeilemaan noin 15 metristä...OHI! No, hiukan vauhti yltyi, mutta seuraavan puron ylityksen ja mäelle nousun jälkeen taas rauhoittui muutamaan km/h. Tässä vaiheessa huomasin, ettei kyseessä mikään iso sika ollut, vaan keväinen porsas, mutta erittäin pirteä sellainen. Passimiehen puolustukseksi täytyy sanoa, ettei sian kokoa ole kyllä noissa ylityksissä tai pusikoissa helppo arvioida. Näyttää aina isommalta seisaaltaan, mitä kyljellään.
Mäen pusikoissa koirien hiukan jäädessä sika koitti kanavan yli, mutta likasteli ja kääntyi takaisin pusikkoon. Sieltä Reino kohta sen löysi taas haukkuun ja toinenkin koira suuntasi paikalle.Valuivat pusikkoa pitkin kohti rakennusta, jonka pihalla koirat huusivat tarhassa suoraa huutoa. Nyt alkoi jo jännittää, kun vyöhykkeen reunaan oli noin 500m matkaa. Onneksi kaikki mukana olleet asian tietävät ja tien puolella oli riittävästi elämää, jotta sika kääntyi tien laidasta takaisin uiden taas joen yli ja nousten mäkeen. Koirat hieman jäivät rinne ryteikössä. Siitä matka jatkui miltei asfalttitien suuntaisesti noin 1,5km pellon laitaan, jossa kaveri tuuppasi hommalle päätöksen! Oli paljon taas tapahtumia - oma häsläystä, erikoisia elukan ratkaisuja ja hyvää koirien ja ukkojen touhua! Oli mukava jahti tämäkin! Vaikkei saaliiksi saatu sika mikään suuren suuri ollutkaan, niin kyllä se haastetta laittoi äijille ja varsinkin koirille. Ampuja sanoi parissa eri passipaikassa nähneensä, kun sika useaan otteeseen antoi koirille kyytiä ihan tosissaan. Oppivat jo pienenä tuon käytöksen. Ei se ihme ole, ettei koirat niin kovin halukkaita ole noihin tiheikköihin menemään sikojen seuraksi.
-
Lauantaina koko aamu meni lumen tulon takia jälkien ajeluksi ja kävelyksi. Uudet lumet on ku joulukalenteria availis ;D Löyty aika kirjava kattaus eri elukoitten jälkiä. Ei kuitenkaan sikojen jälkiä, jota koitin haeskella...tai löyty kahen sian edellisöiset jäljet, jotka oli marssineet naapuriin.
Yks iso hirvi meillä kuitenkin juoksee ja aamusta eivät toisella puolella aluetta saaneet sitä nurin. Päätettiin sitten koittaa, kun olin kiertänyt omasta mielestäni ainakin kolme hirveä mottiin. Pari kilsaa valtion rajasta ja maantien vieressä, niin ei ollu tunkua koirien viejistä. Noin kymmenisen senttiä pakkaslunta ja -10 astetta, niin oli aika hyvä keli. Vein Reinon liinassa noin sata metriä tiestä ja laskin irti. Ite kattelin hiukan jälkiä siinä mäen rinteessä, kun Reino hävisi koivikkorisukon sekaan. Meni noin 400m ja löydön merkiksi haukkui muutaman kerran. Kieppasvat pienen lenkin ja maantien suuntaan lähtivät. Kohta tulikin ilmoitus, että emä ja vasa koiran edessä. Jolkottelivat maantien yli ja parin kilsan päässä ehti koirahenkilö väliin ja saatiin Reino pois.
Olin kuitenkin ehtinyt hiukan jälkiä katella rinteessä ja melko varma olin kolmannenkin hirven läsnäolosta mäessä. Vein Reinon yksittäisen jäljelle ja laskin uudestaan irti. Melkein samaa reittiä se kulkikin, mutta lopussa mutka mäen päälle, josta vauhti kiihtyi. Hirvi lähti hieman ennen koiran saavuttua ja ensimmäiset haukut tulikin vasta puolenkilsan päässä oletetusta makuupaikasta. Ei kuitenkaan pysähtynyt tämäkään, vaan jolkotteli tämäkin Reinon kanssa välillä haukun saattelemana pohjoista kohti. Jäljistä varmisteltiin, että yksittäinen iso kyseessä. Lupa oli poksauttaa. Passiukot joutuivat siirtymään, jotta pääsisivät eteen ennen seuran rajaa noin 3 kilometrin päässä. Reino oli melkein kannassa koko ajan, joten oletin, että ukot ehtisi hyvinkin eteen....mutta toisin kävi. Peruspaikasta hirvi kulki juuri passiin siirtyvien ukkojen auton edestä kohti naapuriseuran maita ja ansaittuja elonpäivien jatkoa.
Reinon touhuissa ei valitettavaa, tuntuu olevan tosiaan melko luotettava nykyään, kun tietää miten toimii. Viikonloppuna taas ettimään jälkiä. Sikoja jos ei löydy, niin hirvien jälkiä kkk:lle olisi kiva saada jostain rajaa kauempanta.
-
10. - 11.2.2024
Pitkä viikonloppu
Viimeeksi marraskuun lopussa jahtailtiin villisikoja. Sen jälkeen tulikin lunta sekä pakkasia ja sikojen liikkuminen meidän alueilla jäi hyvin vähäiseksi. Kuten aina talvisin, siat suuntaavat Venäjän puolelle ja käyvät korkeintaan ihan rajan pinnassa olevilla syöttöpaikoilla ruokailemassa. Niin kävi nytkin.
Joulu- ja tammikuussa karhukoiran kanssa haukuttelin muutamaan otteeseen hirviä. Lunta oli jo hiukan jopa liikaakin, mutta tuntui tykkäävän, kun ei hirvetkään halunneet juosta.
Tammi- helmikuun nurkilla 4-5 porsaan porukka käyskenteli useampana yönä rajanpinnan syöttöpaikoilla. Pari kertaa kuulemma olivat olleet päivämakuulla sisämaan puolellakin. Niiden jälkiä lähdettiin kaverin kanssa tutkimaan lauantai aamusta. Oletuksen mukaan olivat menneet rajalle päiväksi, joten varasuunnitelmana oli näädän jälkien etsiminen.
Ihan vyöhykkeen pintaa kulkevalta tieltä löytyi sisäänmeno jäljet, mutta ei paluujälkiä. Käppäiltiin ja ajeltiin vielä muutkin kantit, eikä poistulojälkiä eteen osunut. Naapuriseuran kavereille ilmoitettiin, että tarkastaisivat vielä oman puolensa ja jos passaisi, niin jahattaisiin, sikälimikäli ei enempiä jälkiä löytyisi.
Ihan vyöhykkeen pinnassa oltiin, passit saatiin kuitenkin vedettyä tiukasti vyöhykkeen pintaa pitkin, eikä aluekaan iso ollut. Tuttu paikka kaikille ja myös Reinolle, jolta samoilta nurkilta jo saatu useita possuja nurin. Joten eikun menoksi. Liukulumikengät jalkaan ja pusikkoon. Reinon löysäsin irti, kun löysin yöllisen polun. Itte valuttelin pusikossa polun reunaa perässä. Noin 300m eteni määrätietoisesti, pysähtyi ojan laitaan ja kiersi pari pientä kierrosta ja alkoi haukkumaan.
Haukku pysyi hetken paikallaan. Matkaa passimiehiin oli reilu parisataa ja rajalle ehkä 600m. Otin siteitä auki, että lähtisin kävellen polkua pitkin, kun lähtivät liikkeelle. Suunta rajanpuoleisia passeja kohti. Laitoin siteet takasin kiinni ja oottelin hetken. Kohta poksahtelikin muutama laukaus! Hyvä homma!
Seurasin trackeristä, niin Reino jatkoi passilinjatien yli ja vauhti tietenkin melko hurjana. Sitten tuli ilmoitus, että yksi on nurin. Reino oli tullut tyylilleen uskollisena kannassa kiinni, vilkaissut, että yksi putosi matkasta, mutta jatkoi loppujen kanssa kohti rajaa. Painoin puhelimen taskuun ja lähdin hiihtelemään takasin autolle.
Enpä ollut edes pahasti huolestunut, toki harmitti koiran rajan yli meno, mutta tyypillisesti Reino palailee kyllä ukon luo.
Autolla ajelin ylityspaikan kulmille vilkasemaan jälkiä. Kahdessa partissa oli siat juosseet rajalle. Reino oli seuraillut yksin kulkenutta. Melkein heti rajan yli päästyään siat hidastivat vauhtia. Ihan käppäillen näyttivät kulkevan melko suoraviivaisesti pois rajalta. Ja melko tasaiseti Reino haukkui mukana kulkien. Matka jatkui reilun 2km:n päähän rajasta. Siinä hetken olivat paikallaan ja kohta lähtivät rauhallisesti kulkemaan rajan suuntaisesti pohjoista kohti. Siinä kartan mukaan kulkee Venäjän puolella tie vieressä. En tiiä, mutta mahtaisiko olla toverilla siinä joku valvontalinja ja aita tienvieressä.
Karavaani kulki hitaasti mutta määrätietoisesti noin 2,5km. Samalla kaartoivat hiljalleen takaisinpäin kohti rajaa. Puolitoista tuntia lähdöstä haukku raikasi jo lähimmillään reilun 200m päässä rajasta. Siihen olisi päässyt noin 300m päähän huutelemaan ja viheltelemään, mutta ajattelin, ettei kannata mennä nyt sinne melskaamaan, ettei siat lähde yhä syvemmälle Venäjän suuntaan. Parhaimmillaan olisi mahdollista, että siat kulkisivat takaisin omalle puolelle koira mukana.
Reilu puolituntia porukka pysyi samassa mäessä lähellä rajaa hieman kierrellen. Sitten taas lähdettiin, ja valitettavasti kauemmas rajalta. Aika tarkkaan 3 tuntia oli kulunut, kun porukka kulki jälleen kartalla näkyvälle uralle, jossa kuullusti aina välillä kulkevan moottorikelkkoja tai jotain muita moottoriajoneuvoja. Tutkasta seuratessa arvelin, että tässä kohtaa siat ylittivät vain uran, mutta Reino jäi kulkemaan uraa pitkin. Se alkoi hölkötellä uraa pitkin reilun kilometrin verran pohjoiseen, josta kääntyi takasin ja jatkoi uralla sahailua edestakaisin. Välillä juoksi noin 3 kilometrin päähän risteykseen asti, josta onneksi kuitenkin kääntyi takaisin. Tossa vaiheessa, kun oletin sen jättäneen siat, koitin päästä mahdollisimman lähelle rajaa huutelemaan ja viheltelemään sille. Matkaa oli kuitenkin 1,5-2km, eikä tuntunut tehoavan. Reino usein alkaa ulvomaan, jos se ei ukkoa ala löytämään ja kohta välkkyikin panta taas punaista. Hetken se aina välillä ulvoi ja taas jatkoi kulkemista uria pitkin välillä kauemmas ja välillä hiukan lähemmäs, kuitenkin noin 1,5km päässä rajasta lähimmillään.
Illalla hiukan ennen kahdeksaa se tuli käymään noin 500m rajasta ja 900m miusta. Tässä kohtaa olin melko varma, että se kuuli, kun parin kaverin kanssa pidettiin melkoista meteliä. Reino kuitenkin pysyi uralla ja kääntyi siitäkin kulkemaan takaisin päin. Alkoi hiljalleen huoli kasvaa. Pakkasta oli –22C, joten sisäkoirana elelevälle varmaan alkoi kylmäkin tulla. Matkamittarikin näytti jo reilua 30km koiralle. Kohta tutka näytti, että koira jäi paikalleen noin 800m metrin päähän rajasta mäen taakse. Oletin sen käyneen kiepille huilaamaan. Nyt oli jo pakko laittaa paikannusväliäkin pitkäksi, jotta akku kestäisi.
Noin puolitoista tuntia Reino oli paikallaan, kunnes taas alkoi hortoilemaan samoja polkuja, joilla sikojen kanssa oli kulkenut päivällä. Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi kulkea sikojen polkua paikalle, jossa se lähimmillään oli haukkumassakin. Siinä samassa alueessa se pyöri seuraavat kolme tuntia ja mie hiihtelin raja-aitaa edes takasin huudellen ja vihellellen. Lähimmillään alta 300m oli matkaa koiraan, mutta en päässyt missään vaiheessa näkemään sitä. Alkoi olla ukollakin energiat vähissä samoin kuin ymmärrys, että mitä hemmettiä tässä oikeen tapahtuu?!
Koira varmasti kuuli miut kuulaassa yössä ja tiesi tasatarkkaan suunnan, mistä ääni kuuluu, mutta ei siltikään tullut. Aitaa ei tuossa välissä enää vaan voinut olla estämässä tai maaston kohdatkaan ei olleet sellaisia, ettei pääsisi tulemaan. Aloin jo epäilemään, onko tuo ees miun koira...
Hiukan ennen kello kahta yöllä koira taisi pyörähtää taas kiepille. Itekin hiihtelin hetkeksi aidalta pois, kun kaveri oli pitämässä autoa lämpimänä tien laidassa. Tunniksi tuli nukahdettua, kun juomista hörppäsi ja lämpimään pääsi. Noin tunnin verran huilasi Reinokin, kunnes taas alkoi ramppaaminen uraa ja polkuja pitkin. Välillä kuului muutama ulvonta. Ei muuta, ku hiihtelemään ja huhuilemaan.
Kaveri lähti neljän nurkillahuilimaan kotia. Puolen viiden aikoihin sain houkuteltua Reinon reilun 300m päähän. Koitin olla kovemmin huutelematta tai viheltämättä, kun ei ainakaan se tuntunut tehoavan. Harmillisesti tuuli kävi koko ajan melkein poikittain, hiukan viistosti koirasta itteenpäin. Tunnin verran siinä melkein paikallaan ihmeteltiin, kunnes Reino kävi taas kiepille. Oli aika vilakka, niin aattelin hiihdellä autolle ja ajaa sen välistä lämpimäksi. Karhukoira miulla oli koko ajan mukana ja aika monta kertaa sen kanssa hiihdeltiin päivän ja yön aikana hajuja jättämässä aidalle.
Puolen tunnin ajelun jälkeen palasin parkkiin 700m päähän koirasta. Ajattelin vartin huilin olevan paikallaan ja laitoin kuudeksi kellon soimaan. Heräsin säikähtäen, kun kuskinpuolen ikkunaan, johon nojasin, hakattiin hurjaa tahtia. Kaveri paukutti nyrkeillä ikkunaan! “Reino on aidalla, Reino on aidalla!” huudot saivat äijän nopeisiin liikkeisiin, vaikka täydessä tokkurassa olinkin.
Pari minuuttia yli kuuden Reino oli lähtenyt makuulta suoraan aidalle. Kulkenut aidan reunusta hieman toiseen suuntaan ja kääntynyt ja jatkanut toiseen. Kun ehdin hiihtäen aidalle oli se kääntynyt takaisin Venäjän suuntaan ja nyt jo 500m päässä. Tuskasesti huutelin ja viheltelin sille, mikä vain kiihdytti sen vauhtia poispäin. Olipahan supersurkea olo. Sen saakelin yhden hetken huilin takiako missasin ehkä ainoan tilanteen saaha koira takasin...!?
Omatunto kolkutellen luovutin huutelun ja hiihtelin katsomaan jälkiä. Ei olo paljoa parantunut, kun useammassa kohtaa, jossa oltiin karhukoiran kanssa aidalla ihmetelty, oli Reino koittanut aidan raosta tassulla kaivella toista puolta... Kohdassa, josta se oli kääntynyt toiseen suuntaan kulkemaan aidan vierusta, olisi tarvinnut jatkaa enää 20m, niin olisi osunut kohtaan, jossa aidassa aukko ja se olisi päässyt Suomen puolelle. Ei vitsi mitä tuuria.
Eipä se auta märehtiä. Aloin hieromaan omaa hajua tolppiin lähellä aukkokohtia ja hain kaverin antaman makkarapaketin, josta pilkoin palasia paikkoihin, josta Reino pääsisi aidasta läpi. Uskomattoman hyviä kavereita alkoi taas aamusta valumaan paikalle. Sain kahvia ja aamupalaa, joka ei toki hirveästi vieläkään maistunut. Koira teki isompaa lenkkiä kauempana ja taaas kahdeksan kulmilla suuntasi lähemmäs. Kuitenkaan se ei halunnut uria lähteä kauemmas ja suuntaili samoille nurkille yhä uudestaan, niin aattelin, että halu ja ymmärrys sillä on tähän kulmille palata.
Kerran pari se palasi tutkimaan polkua, josta se oli mennyt sikojen kanssa, mutta ei sitäkään jatkanut lähemmäs rajaa. Koitettiin taas vihellellä ja huudella. Sanoin kuitenkin kavereille, että koitetaan olla vaan hiljaa ja annetaan sen itse tulla aidalle asti, jos on vaan tuloillaan. Vaikutti siltä, että vältteli huutelijoita.
Yhdeksän aikoihin olin aidan varressa, kun Reino suuntasi aitaa kohti miusta reilun 300m päässä. Se tuli jo 100m aidasta, kunnes käänsi taas hiljalleen pois. En tiedä tajusiko, että aidalla oli joku, mutta lähti poispäin kulkemaan. Siinä kohtaa rauhallisesti koitin kutsua, muttei vaikutusta. Jatkoi taas kelkkauralle ja kierteli kauemmas. Sunnuntai onneksi oli hieno keli. Vaikka olikin parikymppiä pakkasta, niin aurinko lämmitti jo selkeästi, varmaankin mustaan turkkiinkin tuntui mukavalta. Kymmenen aikoihin vetäskin taas kiepille.
Otti taas noin tunnin levon, kunnes alkoi kiertely kelkkauraa ja polkuja pitkin. Sitä teki kakspuoltuntia ja taas jäi reilun viidensadan metrin päähän aidasta makuulle vajaaksi tunniksi. Olin aidalla reilun viidensadan metrin päässä hiihtelemässä, kun puolen kahden aikaan nousi liikkeelle ja suuntasi suoraan aitaa kohti. Hiihtelin lähemmäs, jotta olisin päässyt edes näkemään, miltä se vaikuttaa, mutta kääntyi jo ajoissa poispäin kulkemaan. Meni 300m päähän aidasta ja lähti tuulta vasten kulkien lähestymään aidan kohtia, joihin olin ripustellut makkaroita ja hanskoja. Nyt ajattelin jäädä selvästi kauemmas ja soitin muillekin, että pysyisivät hiljaa, jotta koira tulisi edes rajalinjalle näkyville.
Reino jatkoi varovasita lähestymistä viistosti aidansuuntaan. Ite pysyin 400-500m etäisyydellä. 13.40 pääsin näkemään, kun musta koira astui varovasti rajalinjan venäjän puoleisesta tiheiköstä aukealle. Hitaasti askel kerrallaan, häntä alhaalla pää matalalla ja korvat luimussa se luimuili puolelta toiselle lähestyen aitaa, johon olin hajuja hieronut. Hitaasti se ylitti avoimen aidalle asti ja haisteli varovasti tolppaa. Olin 300m päässä hiljaa ja seurasin. Nousin varovasti seisaalleen, jotta se näkisi minut, kun lähti tulemaan hiljalleen kohti. Reino pysähtyi ja jäi epäluuloisen näköisenä tuijottamaan. Sanoin rauhallisesti “Reino, tuuhan tänne”. Saman tien se pyörähti ympäri ja lähti reippaasti vastakkaiseen suuntaan aidan reunusta pitkin. Nyt viimeistään tajusin ja uskoin, että koira on melko sekasin ja tosi arkana.
Normaalisti Reino ilman riistan hajuja on melko hyvin hallittavissa oleva koira, joka pitää yhteyden miuhun ja tulee viheltämällä/huutamalla luokse melko pitkästäkin matkasta. Helppo sen kanssa vaellellessa vaihtaa kulkusuuntaa ja reittiä oman mielenmukaan, jos se vain on muutaman sadan metrin säteelllä.
Onni onnettomuudessa oli tässä tilanteessa varmaan se, että koira lähti kulkemaan aidan vierusta vastatuuleen kohti aidasta löytyviä aukkoja järven rantaa kohti, johon vielä olin ripotellut aiemmin makkaran pätkiä. Varmaan nälkäisenä haistoi ne ja miun sekä toisen koiran hajut. Kello 13.48 se oli tutkan mukana Suomen puolella! Aikamoinen helpotus!
Kohta näinkin Reinon kulkevan pellon reunassa olevaa latu-uraa pitkin sisämaahan päin selvästi haistellen jälkiä, josta olin toisen koiran kanssa rampannut melko monta kertaa yön aikana. Hiljaa tarkkailin 300m päästä, kun se haistellessa nosti hännän ylös ja innoissaan teki jonkun ihme onnellisuuspyörähdyksen jatkaessaan matkaa. Pari sataa metriä oli siitä matkaa vyöhykkeen laitaa kulkevalle tielle, jonne toivoin sen kulkevan, niin ei olisi enää niin suurta hätää palaamisesta aidan toiselle puolelle. Sitten huomasin, kun kaveri tuli autollaan hurjaa vauhtia tietä pitkin! Hänhän ei ollut koiraa vielä nähnyt, enkä ollut ehtinyt infoamaan mitään. Kaveri pysähtyi pellon laitaan ja ryntäsi ulos auttaakseen, mutta siitähän koira taas säikähti ja pyöräytti ympäri ja ryntäsi juoksuun kohti rajaa. Huusin, kaverille, että menisi pois ja olisi hiljaa. Reino onneksi käänsi juoksun rajamiesten kelkkauralle, joka kulkee vyöhykkeellä rajansuuntaisesti. Se painelikin pariakymppiä vajaan kilometrin levyisen järven yli toisella rannalla olevaan mäkeen. Toisella puolella järveä olin käynyt yöllä mäen päällä hiihtelemässä ja huutelemassa koiraa Venäjän puolelta ja nyt se alkoi tutkia noita jälkiä kulkien niitä uria pitkin.
Sillä välin mie liipasin sukset ja sauvat ladun varteen ja lähdin juoksemaan järven yli uraa pitkin. Toiveena oli, että pääsisin koiran ja rajan väliin estämään sen paluuta rajan yli ja mahdollisesti pääsemään tuulen päälle, jotta se haistaisi perässä kulkevan ukon. Puolisen tuntia oli kulunut, kun pääsinkin raja-aidan viereen ja koira oli pari sataa metriä sisäman puolella. Näyttikin hyvältä, että se lähtisi kulkemaan järven rannan myötäisesti kulkevaa tietä sisäman suuntaan. Sinnehän se lähtikin, huh! Mutta siten tulikin jo seuraavat avuliaat kaverit, jotka ajoivat juuri kyseistä tietä koiraa vastaan ja ei kun ympäri! Voihan paska.
Itellä alkoi olla puhelimen akku melko finaalissa, joten nopeita viestejä piti koittaa saada laitettua, ettei kukaan tulisi nyt lähemmäs, vaan koittaisin itse päästä joko lähestymään tuulen päältä tai vaan saada koiraa painetuksi syvemmälle sisämaan suuntaan.
Noin puolituntia oottelin raja-aidalla, kun Reino kierteli siinä parin sadan metrin etäisyydellä uria ja lopulta poistui metsän puolelle rinteeseen ja taisi käydä makuulle. Oottelin vielä puoltuntia, kunnes nousin selvästi tuulen päälle parin sadan metrin päähän koirasta ja aloin hiljalleen juttelemaan sille. Ajattelin, että jos rauhallisesti juttelemalla lähestyisin tuulen päältä, niin se kuulisi ja haistaisi miut ja ymmärtäisi kuka siellä on. Välillä pysähdyin istuskelemaan ja jatkoin juttelua, kunnes taaas muutamia kymmeniä metrejä astelin jutellen lähemmäksi. 50m päähän päästyäni en vielä nähnyt Reinoa, kun se säntäsi karkuun järvelle ja lähti juoksemaan rannan myötäisesti sisämaata kohti.
No nyt päätin, että kävelen perässä rauhallisesti ja vihellellen ja huudellen painan sitä vaan mahdollisimman kauaksi rajasta. Jos se vielä jäisi toiseksi yöksi metsään, niin olisipahan ainakin Suomen puolella ja todennäköisesti hakisi suojaa jostain talojen pihoista jossain vaiheessa.
Hiljalleen kuljin järven rantaa ja koira eteni edellä nousten hetkeksi rannan lähellä kulkevalle tielle hetkeksi, josta siirtyi kulkemaan metsän puolella. Aina sitä mukaan, kun lähestyin se lähti uudelleen liikkeelle ja kohta pysähtyi. Noin puolen viiden aikoihin nousin itse tielle, jossa oli pari kaveria autolla auttamassa. Alkoi olla itellä melko väsy hangessa rämpimiseen, niin toinen kavereista lupasi lähteä koiran perässä tarpomaan. Eräs toinen koiramies soitteli niihin aikoihin ja kysyi voisiko auttaa, niin pyysin häntä hakemaan miun auton ja ajamaan sen noin kilometrin verran koiran kulkusuuntaan eteen, laittamaan toisen koiran omaan häkkiinsä ja jättämään kontin ja Reinon häkin auki sekä kaikkien lähtemään pois sieltä. Ajattelin, jos Reino haistaisi kaverinsa ja tutut hajut autosta, niin saattaisi mennä omalle paikalleen, jos ei häiriöitä olisi.
Koiran perään lähtenyt kaveri laittelikin kohta kuvia, kun miltei sadan metrin välein löytyi makuujäljet. Päätinkin, että jossei Reino mene autoon itse, niin sitten hiihdän sen raivolla kiinni vielä tämän illan aikana, jotta saadaan tämä homma päätökseen.
Hiukan ennen kello kuutta illalla Reinon tutka pysähtyi paikalleen kohtaan, jossa auto oli parkissa. Ajettiin sadan metrin päähän ja siitä hiippailin auton etupuolen kautta häkeille ja suljin häkin, jossa Reino istui! Olin jo varautunut melkein kaikenlaiseen käytökseen, mutta kun laitoin häkin kiinni, niin Reino alkoi nuolla kättäni. Väsyneet, sekavat ja melko huojentuneet oli tunnelmat! Reilun 30 tunnin “metsästysretki” saatiin päätökseen, kiitos kaikkien avustajien. Myönnettävä, että vaikka metässä liiankin hyvin viihdyn, niin tämän kertainen annos oli ihan riittävä.
Reinolle tuli noin 80km matkaa tuona aikana ja kolmisen tuntia sikatyöskentelyä. Miulle karkeasti 50km hiihtelyä ja kävelyä. Jälkeenpäin voi taas paljon pohtia, viisastella ja oppia varmasti tästä. Kuitenkin tärkeintä, että koira pääsi kotia ja on kunnossa. Jalat pari päivää melko tönkkönä ja tassut jonkin verran ruvella karkeasta hangesta, mutta kaiken kaikkiaan ihan normalilta vaikuttaa.
Erittäin hämmentävää oli koiran käytös ja epäselväksi jää, mistä se mahtoi johtua. Useamman kerran Venäjän puolella kelkkapartio pysäytti kelkat kuulohavainnon perusteella aikalailla koiran tutkan osoittamassa kohdassa, mutta soittaessani pantaan en mitään erikoista sieltä kuullut, en toki joka kerta soittanutkaan. Ajatuksiin toki hiipi, että siellä olisi joku antanut koiralle hiukan vauhtia, jonka takia suhtautuminen ihmisiin oli muuttunut normaalista noin rajusti. Jälkeenpäin ei tollaisesta käytöksestä ole ollut mitään merkkejä.
Toisaalta reilun parinkympin pakkasessa vietetty yö ilman ruokaa ja suojaa varmasti käy koiran psyykkeen päälle rajusti. Voihan se olla, että meni vain kaikesta rasituksesta niin sekavaan tilaan, ettei pystynyt käsittelemään. Mie, eikä vielä moni muukaan, jonka kanssa asiasta jutelut ole osannut kauheasti arvailla. Eikä tämä tietenkään tule koskaan selviämäänkään. Voi olla, että homa olisi päättynyt paljon pikaisemmin, jos kaikki ihmiset, minä mukaan lukien, olisi lähtenyt paikalta pois ja jättänyt jotain tuttua riepua paikalle. Mutta olisiko Reino tajunnut kauimmista paikoista tulla oikeaan paikkaan tuolloin..en tiiä.
Onneksi olkoon, jos jaksoit lukea loppuun. Yksi ei niin yleinen esimerkki taas, josta toivottavasti johonkin tilanteeseen jollekin apua.
-
Siellä on ollu melko hermoja raastava viikonloppu tosiaan.
Vaan kylläpä se on semmonen homma, että kun vapaana juoksevien koirien kanssa paljon värkkää, niin siellä kaikille tapahtuu joskus jotakin käsittämätöntä. Osa koiranomistajista on vaan niin pirun kaikkitietäviä olevinaan, että niillä on aina joka asiaan ihmiselle käypänen selitys. Todellisuudessahan meidän on aika hankala hahmottaa sitä koiran aistimaailmaa tai muutakaan pääkopan sisäistä elämää, miten se sesse asiat käsittää. Ja vaikka tutkasta paljon ja ihmeellisiä asioita pystyy päättelemään, niin ne on siltikin arvauksia ja päätelmiä eivätkä 100% totta. Niin hyvässä kuin pahassa.
Mutta hieno juttu, että Reino osautu kotiin loppuunsa. Sillehän ei tainnu reissusta traumoja jäädä jos kuvia olen oikein tulkinnut... 8)
-
Hiihtoloma
Aika huonosti tullu tuon edellisen tapauksen jälkeen käytyä metässä. Annettu Reinon anturoitten parantua ja otettu pitkästä aikaa ihan hyviä uniakin. Lomailu alkoi pojan sairastelulla, joten kotona nysvättiin.
Torstai aamusella viimein aattelin lähtee hiihtelemään tutun reitin seurojen rajalla. Samalla saisi lenkitettyä karhukoiran. Surkeaksi oli menny hiihtokeli, kun päivisin oli plussalla ja yöllä hiukan pakastanut. Vanha latupohja kantoi joissain kohdissa, mutta pääasiassa ei. Hyvän hien sai puuhastellessa.
Sitten meinasin ajella toiselle puolelle aluetta ja hiihdellä Reinon kanssa vähän puskia, jos vaikka rusakon saisi liikkeelle. Matkalla pysähyin vielä juttelemaan erään koiramiehen kanssa. Siinä jutellessa en huomannutkaan, että toinen kaveri oli laittanut viestiä ja soittanut. Lähtiessä jatkamaan soitin takasinpäin. Alkulässytysten jälkeen kerroin, että rusakoita kai se on lähettävä kattelee. Kaveri tokas, et “ensinnäkin rusakkojahti loppu eilen ja voithan sie niitä mennä kattelee, jos ei sikojen jahtaaminen kiinnosta!”
Toki kiinnosti. Nihkeesti oli ukkoja jahtiin arkiaamupäivänä. Kuuden ukon rytmiryhmä saatiin aluksi kasaan. Reino ja kaverin sekarotuinen Jekku -koira oli tarkoitus päästää mettään.
Käytiin vielä varmistelemassa jälkiä ja todettiin, että motissa pitäisi porukan olla. Oli yöllä kulkeneet yhtä jotosta sisälle mottiin, joten määrää ja laatua oli mahdoton siitä arvailla. Kamera kuva kuitenkin oli yöltä tullut, jossa tasakokoisia sikoja oli kymmenen kappaletta. Tällä oletuksella ja valmistelulla päätettiin lähteä koirien kanssa jotokselle ja ripotella passiukkoja kulkureiteille.
Toki jälki tuntui koirille nokkaan käyvän, mutta kumpikaan ei tuollaista yli 12 tuntia vanhaa lähde ihmeemmin selvittämään. Sehän tässä oikeastaan mahdollisti koirien käytön, kun jälleen kerran pari kilometriä valtakunnan rajalle oli matkaa.
Kaveri laski Jekun miltei heti irti. Mie hiukan kävelin eri reitille mettäkoneen uria ja laskin Reinon irti. Melkein heti vislasin takasin ja laitoin kiinni, kun ihan tuoreita hirven jälkiä ja jätöksiä oli raivausjätteiden seassa. Jatkoin koira liinassa melkein kilometrin verran, minkä siat oli kulkeneet melkein kokonaan koneen uria luovien. Kun urat loppuivat ja jälki lähti tiheämpään kuusikkoon kipuamaan melko jyrkkää mäkeä, laskin Reinon irti.
Siat olivat kiivenneet mäen päälle, jossa olivat kaivaneet lumen alta sammalta ja juuria sekä useamman muurahaispesän tasoittaneet maantasalle. Olivat kierrelleet pienempinä porukoina pikku lenkkejä alueella. Lopulta löytyi taas yhteinen jotos, joka jatkui seuraavan notkon yli kohti seuraavaa mäkeä. Avoimilla paikoilla lunta oli melko inhottavan paljon ja alkoikin ukko olla hiestä läpi märkä. Toisaalta olisi ollut mukava, kun olisi ottanut liukulumikengät jalkaan, mutta rinteessä ja pusikoissa niitä sitten taas olisi saanut raahata.
Pumppasin seuraavan mäen päälle, jossa samanlainen näky kuin edellisessä. Muurahaispesiä töngitty ja juurakoita käännelty lumien alta. Hetki jossain kellahdettukin, sontaa alkoi olla joka puolella. Kohta taas löytyi jatkojotos eteenpäin. Lähettiin laskeutumaan rinnettä alaspäin ja hiukan erilaisia lenkkejä oli siat tehneet. Kuitenkin kohti tiheää kuusitaimikkoa mentiin. Taimikossa lunta oli riittämiin ja raskasta oli kulkea, kun siat olivat kulkeneet tietenkin kuusen juurelta toiseen ja itehän ei sinne mahtunut. Reiteen asti lunta ja käsillä puista vauhtia. Koira alkoi edessäpäin nostella kuonoa, mutta lumimäärä selvästi teki sen varovaiseksi. Ei varmasti uskaltanut jokaisen kuusen alle noin vain syöksyä uraa pitkin. Sinne se kuitenkin johonkin etumaastoon hävisi.
Tää tuskaisa ähellys ja rämpiminen, samalla elukoitten touhuamisten seuraaminen on jotenkin kuitenkin mahtavaa. Lopulta sain parin naamallaan käynnin jälkeen itteni ison kuusikon laitaan, jossa lumimäärä väheni ja pinta koveni. Kaivelin puhelimen taskusta ja vilkasin, että Reinohan onkin seuraavan mäen takana reilun 300m päässä. Sen verta hiki kirveli silmissä, etten enempää ihmetellyt, vaan kerroin vhf:ään jatkavani jälkeä tutkiskellen. Kymmenisen metriä käveltyäni, olin kuulevinani haukkua!? Puhelin uudestaan käteen ja kyllä se Reino vaan haukkui!
Noin 350m oli matkaa paikallaan haukkuvaan tai 1km/h liikkuvaan koiraan. Lähdin rompsottamaan jälkeä pitkin kohti haukkua. En paljoa varonut, kun arvelin, ettei ne kauaa paikallaan viihdy, enkä kerkeäisi ampumaetäisyydelle mitenkään, saati tällä hangella pääsisi lähelle muutenkaan.
Hiljalleen valui haukku eteenpäin samalla, kun käppäillin jälkiä katsellen perässä. Kymmenen minuuttia kului mukavasti, rauhallisesti kävellen ja nauttien, kuunnellen haukun etenemistä kohti passeja. Muutamaksi minuutiksi haukku jumittui 70m päähän passimiehestä. Passi sanoi kuulleensa pitkään roiskimista pusikosta, muttei näkyvyyttä paljoa ollut. Sitten oli yksi sika lähtenyt liikkeelle reippaasti ja juoksi uralle, jossa passimies seisoi, pysähtyi ja kääntyi korvat pystyssä katsomaan ukkoa - ja ryntäsi kohti. Reilu parikymmentä metriä oli matkaa, kun kajahti - mutta sika jatkoi. Liian nopeat liikkeet aiheutti panoksen jumituksen, uudelleen taakse ja eteen! Onneksi sika jostain syystä muutama metri ennen ukkoa hyppäsi tien toiselle puolelle, johon ojan kaltaalle pamahti toinen laukaus. Kymmenen metrin päähän valahti iso sika kyljelleen.
Reino oli ollut kuulemma koko ajan alle 5 metrin etäisyydellä siasta. Laukausten aikana varmaan mahdotonta tuollaisesta tarkkaa havaintoa tehdä, mutta hyvä ampuja ja onni myötä, ettei käynyt mitään!
Heti Reinon ehdittyä sian kimppuun, Reinon päälle hyökkäsi pienempi, noin 50-60kg possu. Oli kuulemma päässyt ihan kunnolla kiinni asti töytäisemään pariin otteeseen, jonka jälkeen Reino oli syöksynyt heti perskarvoihin kiinni sian käännyttyä.
Ihan samoihin aikoihin pamahti muutamaan otteeseen viereisissäkin passeissa. Porukka, joka koiran edessä oli ollut, oli hajonnut pienempiin osioihin, jotka koittivat irtaantua alueelta eri reittejä. Muutama saatiin näistä nurin.
Reino oli kulkenut todennäköisesti possun perässä muutaman sadan metrin verran metsän puolelle, kun sain itte raahauduttua kaatopaikalle väsyneenä, mutta onnellisena koiran ja uuden siankaatajan onnistumisesta. Tosi hitaasti Reino kulki, eikä haukkunut. Ihmettelin asiaa samalla, kun kuuntelin kaatajan hienoja kokemuksia. Samoihin aikoihin tuli korvaan tieto, että Jekku haukkui ja kulki sikojen kanssa meille päin. Matkaa toki vielä oli useampia satoja metrejä. Tyhjentelin lumet märistä saappaista ja olin lähdössä askeltamaan parin sadan metrin verran metsän puolelle passiin, kun Reino tuli risukosta luokse. Näytti ihan ok olevan, mutta molemmat ulkomaanmatkailussa revenneet anturat oli auki ja vuotivat. Ei oikein vaikuttanut olevan mukavaa kulkea paikoitellen kovapintaisella hangella.
Reino kulki uran vieressä samaan suuntaan olevaa possun uraa pitkin, kun mentiin paikoille. Siinä rinteen reunassa kulki jotos, josta oli sikaporukka mennyt vastakkaiseen suuntaan aiemmin. Jäin siihen seurailemaan Jekun etenemistä. Vaikutti menevän melko kaukaa. Saattaisivat kiertää kuitenkin aiemmalle polulle ja tulla myöhemmin vielä tästä, joten aattelin rauhassa odotella. Yhtäkkiä Reino tormakoitui ja alkoi kuuntelemaan kuusipusikkoon alarinteen suuntaan. Itekin kuulin jo rutinaa. Kohta vilahtikin tummaa jossain välissä, mutta ihan kuin olisi kääntynyt pois. Reino hävis ja melkein samantien porsas pomppas ylittämään uraa parinkymmenen metrin päästä. Siihen läpsähti ja Reino ylpeänä alkoi poistamaan kinkkukarvoitusta.
Jekku kulki haukkuen sille miun aiemmin kulkemalle uralle ja alkoi kaartaa lähemmäs passeja. Kävelin reilun satametriä takasinpäin mäen toiselle reunalle. Tästä pystyin näkemään äsken Reinon eteen sianampuneen passiukon. Kohtahan sinne rymisteltiinkin ja yksi possu putosi junan kyydistä. Näin kuinka iso jatkoi uran yli, mutta muita en nähnyt. Olin kuulevinani possujen ääniä alaviistossa edestäni, miun ja ampujan välistä. Odottelin hiljaa ja aloin pälyillä Reinon reaktioita, mutta siellähän se raadon kanssa peuhas kauempana takana.
Oottelin hiljaa ja valmiina. Ei mitään. Vain äskeisen ampujan touhujen ääniä. Vetäisin aseen viilekkeet olkapäille ja päätin lähteä vetämään raatoa pois. Parikyt metriä ehdin rouskia eteenpäin, kun sivusilmällä huomasin liikettä! Kymmenen possun kulkue asteli ehkä 30m päässä samaan suuntaan miun kanssa melko isossa metässä!
Yllättävän rauhallisesti otin aseen käsiini, nostin poskelle ja poistin varmistuksen. Hyvään väliin noin kärsän kohta piikille ja poks! Possu putosi. Muut kuin halvaantuivat paikoilleen hetkeksi, sitten alkoivat pikku hiljaa jatkaa matkaa ilman juoksuaskelia. En alkanut edes yrittää enempiä. Silloin ammuttu possu pomppasikin jaloilleen ja lähti liikkeelle, onneksi olin valmiina ja sain lopetettua juoksun lopullisesti pari metriä edemmäs.
Sitten seurasikin ehkä yksi hauskimmista tapauksista, jota olen metässä koiran kanssa nähnyt. Possuletka kulki uraa, jolle ammuin aiemman possun reilun sadan metrin päähän ja jossa Reino sitä tällä hetkellä retuutti. Possut olivat parinkymmenen metrin päässä, kun alkoi kuulua Reinon haukku. Jotenkin erikoinen, hiukan hätääntyneen kuuloinen. Otin pari juoksuaskelta, että näkisin. Reino seisoin raadon vieressä ja haukkui kymmenen metrin päässä hölmistyneinä seisovaa possuporukkaa, joka ei halunnut vissiin poistua jotokselta. Välillä Reino nykäisi pari karvaa raadosta ja sitten otti askeleen toisia kohti haukkuen. Tuli ihan sellanen olo, et Reino ilmoitti, et tätähän ette vie!
Muutaman askeleen kun lähestyin, lähtivät porsaat alarinteen kuusikkoon tallustamaan. Reino otti pari askelta mukana, mutta näytti jalat tuntuvan melko inhottavalta ja raato vetävän puoleensa tällä kertaa enemmän. Hyvä niin.
Pikku hiljaa illan jo pimetessä, saatiin kokoiltua kaatuneet siat lahtivajalle. Jekku vielä työskenteli hienosti pikkuporukan perässä, kun muutama ukko varmisteli, ettei jäänyt haavakkoa metsään. Viimeisen tienylitykseen porukasta poksautetun jälkeen jotoksella ei verta näkynyt. Voitiin hyvillä mielin lopettaa.