Laika ja vetoharjoitukset valjailla

[nökönen]

Miten moni harrastaa koirallaan myös vetoa? Minkälaisilla kuormilla kannattaa aloitella parivuotiaan nartun kanssa? Tarkoituksena on hommata kunnolliset Husky valjaat, ilman aisoja, perään aluksi pulkka.

Jossakin vaiheessa ehkä voisi itse suksia sen kanssa vetovyön avulla, jos uskaltaa. Nyt jo osaa ilmansuunnat ja eteen sekä seis komennot tosi hyvin.

Kasvattaako vetäminen koiran rintakehää selän ja jalkalihasten lisäksi? Vai onko rintakehän kasvatukselle omat konstiinsa? Lisää lihaa, läskiä vai jotain muuta?

nökönen

[Suski]

On muina talvina ainakin harrastettu veto-hommia.
Varusteina husky valjaat, venyvä vetoköysi ja vyö jossa koirat kiinni.

Olen aloittanut potkurilla ja sillä pää-asiassa vedätän aina.
Suksille on vauhti ollut liian kovaa..

Suunnat ja seis on ihan hyvä osata.
Itse olen opettanut myös "laitaan" käskyn. Tiellä potkuroidessa voi juosta kaistalla potkurin edessä ja laitaan käskyllä siirrytään aivan tien laitaan autojen tullessa vastaan.

[samans]

Nökönen
Miten olisi, jos käväisisit laittamassa viestisi SHS:n keskustelupalstalle. Sieltä voi löytyä hyviä vinkkejä vetoharjoitteluun.

http://www.siperianhusky.info/keskustelu/index.php

[Taiku]

Laikanartuillamme on tullut vetohiihtoa harrastettua. Varusteina oikeat hyskyvaljaat (veto koko vartalosta), joustava liina ja minulla se "oikea vyö". Koirakaupoissa on hyviä varusteita ja saa neuvoja. Molemmat koirat nauttivat vetohiihdosta aivan suunnattomasti ja vauhti on mieletön, siksi en vedätä kuin yhdellä koiralla kerrallaan. Joskus vedätän potkurilla mutta henkilökohtaisesti nautin tuosta laikan vauhdista suksilla enemmän... Ja suksissahan ei ole ainakaan pitovoidetta... Jäällä tulee mentyä ja joskus urheiluhenki riittää metsään hankikantosten aikaan. Metsässämeno on vain riskialtista, koska nämä koiramme ovat todella riistaverisiä ja tekevät äkkinäisiä liikkeitä sivuille ja pysähdyksiä, onneksi liinassa on joustoa ja se helpottaa paljon. Kaatunut olen silti useamman kerran tässä vuosien varrella, mutta onnekseni ilman loukkaantumisia. Kannattaa aloittaa vetäminen harvakseltaan ja pidentää aikaa pikkuhiljaa. Ainakin minä olen aloittanut aika varovasti ja juuri ennen tuota kahta ikävuotta en ole vedätellyt juuri ollenkaan. Tämä vetäminen on kyllä laikalle varsin mieluista puuhaa ja tuo rivakampaa liikuntaa talveen jahtikauden päättymisen jälkeen.

[anselmi]

Husky-valjailla ja potkurilla 3 koiran kanssa ja vauhtia riittää...

[Suski]

Uudet itsetehdyt vetoköydet kolmen laikan kanssa sisään hiihtolenkillä..
Hyvin suksi kulkee.

[ahma]

Uudet itsetehdyt vetoköydet kolmen laikan kanssa sisään hiihtolenkillä..
Hyvin suksi kulkee.

muuten hyvä, mutta pistä yksikoira kärkeen ja kaksi pyöräpariin, niin tulee veto tasaisesti ja kahden koiran väliin vielä seislinki.



             

[Suski]

Meillä tämä muodostelma hakee muotoaan ja lopullinen järjestys ei ole tämä. Johtokoira on vain nyt niin paksuna ettei siitä ole vähään aikaan veto puuhiin.
Nuorimmainen oli liian riehakas kaverin kanssa joten siksi nyt näin. Lisäksi uros keulassa pissiskelee niin runsaasti, että seisingistä on enemmän riesaa kuin hyötyä.. ei se niin vakava ole.. 

[Rikinä]

Mobikick-potkurilla alottelen kauden kahden koiran vedossa. Kuntohan koirilla on hyvä vielä syksyn jäljiltä. Kevätkelien koittaessa siirrytään suksille ja lenkit skating-välinein 16-25km, kahden koiran kanssa 2-4 kertaa viikkoon. Hiihtovyö, joustava vetoköysi ja huskyvaljaat. Vauhtia on - etenkin keväiselle hirvenjäljelle osuttaessa.
Erinomainen tapa pitää yllä kaikkien osapuolien kuntoa...vielä kun keksis tuohon kesän rospuuttoajalle rollaattorivempaimen.

Koirat eivät varsinaisesti vedä eikä lähes satakiloista roppia ole syytä kahdella suurehkollakaan koiralla vedättää. Mukana on hiihdettävä/potkuteltava. Apua näistä kavereista lenkillä on silti kovasti. Pari-kolme haveria on sattunut juuri noiden riistaeläinten osuttua latu-uralle; sauvaa poikki jne. Vastatuuleen ne jostakin kumman syystä menevät iloisemmin Suosittelen.

[Suski]

^
Rollaattorivempain on täälläkin kovasti mietinnän alla. Alkaa tuo lumeton aika olla niin pitkä tätä nykyä..
Meidän valjakkoreki odottaa johtokoiran palaamista areenalle joten hiihdellään siihen saakka. Hiki tulee takuu varmasti vaikka koiria vetämässä.   

[Heino]

Kävin viimeksi eilen illalla hiihtämässä Laikun kanssa valjakossa, otsalampun valossa. Minusta valjakkohiihto on tosi mukavaa, varsinkin umpimetsässä. Ei se kovin vaarallista ole, kun opettaa koiransa kunnolla touhuun. Valjakossa olen hiihtänyt mahdottoman paljon, varsinkin kantohangilla. Tämä hiihto koiran kanssa on yksi mieliharrastuksiani. Kantohankien aikaan suorastaan kartan kulku-uria. Umpimetsästä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. Vain kerran olen meinannut menettää tajuntani, kun kaaduin suksineni. Niskat meinasi mennä nurin. Makasin hangella pitkään, niin pitkään, että Laikku tuli luokseni ja nuoli kasvoni. Ei vahinko Laikun vika ollut, minä itse jotenkin vain kompuroin. Täytyy myöntää, että joskus vauhti on päätä huimaavaa, mutta siitä minä nautinkin. Toisaalta ei opetettu koira mene lujaa jos niin haluan. Ei moni voi kuvitellakaan kuinka sujuvasti opetettu koira puikkelehtii tiheässäkin metsässä. Ainakaan minun ei tarvitse pelätä mennä Laikun kanssa tiheäänkään metsään. Haen näätätkin valjakossa hiihtäen. Vain pieni nykäisy vetonarusta ja sauvan heilautus niin Laikku tietää kummalta puolen puuta on tarkoitus mennä. On se kumma miten oppinut koira kykenee oma-aloitteisestikin valitsemaan kulkureitin ja pystyy arvioimaan mistä suksimies selviää perässä, en aina ohjaile Laikkua ollenkaan. Yleensä silloin kun Laikku tietää kulkusuunnan niin hän myös valitsee kulkureitin.
Olen siitä mielissäni kun Laikku on niin vahva ja vahvarakenteinen koira. Se on mahdottoman hyvä vetokoira.

[Jouni Allinen "Pelto-Jouni"]

Vain kerran olen meinannut menettää tajuntani, kun kaaduin suksineni. Niskat meinasi mennä nurin.

Täytyy vain ihailla tuota Heinon vilpitöntä positiivisuutta. On se vaan hyvä, että niskat ei ole meinannut mennä nurin kuin vain kerran. Etkös Heino meinannut kerran meinannut joutua pahaan tilanteeseen, kun emähirvi tuli päälle? Taidat Heino elää aika vaarallisesti... 

[Heino]

Joo, kyllä metsässä sattuu kaikenlaista, varsinkin kun on koirat mukana. Oli sekin tapaus kun hiihdin teräshangella valjakossa Jerin kanssa. Jeri oli silloin parhaassa iässään (nyt Jeri on kohta 13 vuoden ikäinen). Jeri laukkasi täysillä ja enemmänkin, kaivetun metsäojan pohjaa. Minä tulin hinauksessa kyyryssä kuin syöksylaskija. Sukset minulla oli kilpa-fisserit niin kuin aina muulloinkin kantohangilla. Huomasin viime tipassa, että Jeri laukkaa ojan yli kaatuneen paksun puun ali ja minä en mahdukkaan siitä. Salaman nopeasti kyyristyin entistä matalammaksi, niin matalaksi kuin suinkin. Minulla oli reppu selässä ja repussa mm. pakki. No niin, minä mahduin kuin mahduinkin puun ali juuri ja juuri, mutta reppu pakkeineen törmäsi paukahtaen puuhun seurauksella, että repun viileke meni poikki. Minä kaaduin selälleni ojan pohjalle törmäyksen voimasta.

Se oli tapaus erikseen, se hirven päälle tulo. Silloin minulla oli hengen lähtö toisi lähellä.

En minä kaikkien sattuneiden vaaratilanteiden jälkeenkään sano, että metsään ei kannata lähteä valjakkohiihtoon. Kannattaa vain säilyttää maltti. Kyllä sieltä saa niin paljon elämälleen sisältöä ja ajattelemisen aihetta, että jälkeenpäin vaaratilanteetkin tuntuvat mukavilta kokemuksilta.
En kerskaile aiheella, sillä ihminen ei tiedä milloin ja missä vahinko tulee.

[Juha]

Minäkin olen käynyt Laikun kanssa hiihtelemässä. Vauhtia piisaa. Tuollaisen vankkarakenteisen koiran kanssa homma on oikeasti vaarallista jos hiihtäjällä ei ole järkipäässä. Mulla oli aluksi tapana riskeerata vähän liikaa.

Kerran lähdin Laikun kanssa ja kaaduin ensimmäisen sadan metrin matkalla 2 kertaa ja ensimmäisellä kerralla meni sauva poikki ja toisella kertaa loukkasin polveni.


Vaarallisin tilanteeni valjakkohiihdossa: Kerran Jerin parhaina vuosina päätin lähteä käymään Puolangan vaara-alueella asti hiihtämässä. (meillä ei isoja mäkiä olekaan, mutta heti parikymmentä kilometriä itään alkaa jo olla) Oli hyvä hankikeli. Heräsin kolmelta yöllä ja 9 maissa kapusin jo ensimmäisen kunnon vaaran, Utavaaran rinnettä. Laskeutuminen olikin hankalampaa. En arvannut vaaraa. Lähdin loivasti sivumyötäiseen. Jeri oli haistanut rinteen alta hirvet ja oli tietysti hyvinkin kiireinen. Vauhti oli hetkessä kova! Metsä oli niin tiheää ja möykkelikköä etten saanut auraamalla vauhtia enää hidastumaan. En uskaltanut siitä vauhdista heittäytyä selälleenkään. Vauhti vaan kiihtyi ja aloin jo pelätä pahinta. Sitten näin edessä lumen kaataman nuoren männyn siten että se oli lähes vaakatasossa ja noin puolentoista metrin korkeudella. Siinä oli tilaisuuteni. Jeri juoksi suoraan siitä ali. En kumartunut, vaan laskin tahallaan päin mäntyä ja tarrasin käsilläni siitä kiinni. Tulos: männnyn latvaosa jousti sopivasti mutta otteeni ei kuitenkaan pitänyt ja retkahdin männyn ali ja liu´uin selälläini vielä muutaman metrin eteenpäin, mutta onnekseni luita ei särkynyt eikä suksetkaan katkenneet.


P.S. Eilen Jerin kanssa näätäjahdissa, vielä riittää vanhalla konkarilla intoa ja taitoa. Kun löytyi jäljet (olivat arviolta 3 vuorokautta vanhat) Jeri läksi perään ja seuraavan kerran tavattiin maakomolla, jonne löysin tutkan sekä Jerin haukun perusteella. Näätä jäi saamatta pimeän painaessa päälle ja lisäksi kaivajalla tuli sääli. Nykyään pidän Jeriä irti myös jälkien etsimisajat. On oppinut täysin hirvivapaaksi (kun muistaa vaan aluksi kovasti kieltää) näätäjahdissa ollessaan.

[Suski]

Kolmen koiran kanssa meno ehkä hieman toisenlaista kuin yhden kanssa. Mutta totta on se kuinka mukavaa hiihtäminen koirien kanssa on.
Tänään otinkin reen ja oikein hienosti laika-triolla alkaa yhteistyö sujua. Hieman vielä köydet sotkeutuu jalkoihin, mutta suunnat alkaa sujua. Mietin seisinkien näpertelyä ja kokeilla kuinka sitten vetohommat sujuu.
Kunhan johtokoira on remmissä mukana ja kevät aurinko hieman kovettaa uria niin alkaa rekikin kulkea kuin itsestään..