Suomen Laikajärjestö ry - keskustelufoorumi
Laikajärjestö tiedottaa => Tiedotukset => Aiheen aloitti: Jukka "mosku" - 18.07.20 - klo:08:57
-
Kansalaisaloite tulossa suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi
Syksyllä avautuu kansalaisaloite, jossa vaaditaan suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista mahdollisimman pian.
Aloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta avataan Kansalaisaloite.fi –verkkopalveluun elokuun aikana. Kansalaisaloitteen tarkoitus on turvata sekä taajamissa että taajamien ulkopuolella asuvien ihmisten arki ja elinkeinot, mutta taata myös kotieläinten ja metsästyskoirien turvallisuus.
Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on susikannan pitäminen yhteiskunnallisesti siedettävällä tasolla. Kannanhoidollinen sudenmetsästys on aloitteentekijöiden mielestä paras tapa hoitaa susikantaa kontrolloidusti, laillisesti sekä susien keskellä asuvat ihmiset huomioivalla tavalla. Metsästyksen tavoitteena on vähentää susien metsästyskoirille ja kotieläimille aiheuttamia vahinkoja sekä pitää sudet ihmisarkoina ja poissa ihmisasutuksen läheltä. Erilaiset riskitilanteet ovat lisääntyneet susien tullessa yhä rohkeammin asutuksen keskelle, mikä herättää monissa erilaisia pelkoja. Suomeen tulee saada aikaan tilanne, jossa kannanhoidollisia poikkeuslupia suden metsästykseen voidaan jälleen myöntää. Myös viranomaisten toimivastuut on saatava mahdollisimman nopeasti yhtenäisiksi koko maassa.
Puheenjohtajan vetoomus
Viimeisen kahden vuoden aikana susitilanne tuntuu räjähtäneen käsiin. Sudet kuuluvat suomalaiseen luontoon, mutta kanta on tällä hetkellä yksinkertaisesti liian suuri, mikä saa koiranomistajat miettimään koko metsästyskoiraharrastuksensa mielekkyyttä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että susiongelman suhteen hoidetaan ainoastaan oiretta, eikä itse ongelmaa.
Vetoan jäsenistöön ja kannustan kaikkia allekirjoittamaan kansalaisaloitteen suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi.
Tämän kansalaisaloitteen ovat laatineet yhteistyössä metsästyskoirarotujärjestöt, Suomen Metsästäjäliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC.
Tiedotamme kansalaisaloitteen avautumisesta tarkemmin nettisivuillamme.
Jukka Tuikka
Puheenjohtaja
Suomen Laikajärjestö ry
-
Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi avautunut
Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta ja susivahinkojen estämisestä on avautunut Kansalaisaloite.fi -verkkopalvelussa. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa suoraan verkossa tai lomakkeen voi myös tulostaa paperille ja lähettää postitse.
Aloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta on avattu Kansalaisaloite.fi -verkkopalvelussa.
Aloite löytyy osoitteesta: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7047
Kansalaisaloitteen tarkoitus on turvata sekä taajamissa että taajamien ulkopuolella asuvien ihmisten arki ja elinkeinot, mutta taata myös kotieläinten, tuotantoeläinten ja metsästyskoirien turvallisuus. Maa- ja metsätaloustuottajien järjestöt MTK ja SLC, Metsästäjäliitto ja monet metsästyskoirajärjestöt vetoavatkin kaikkiin niihin, jotka kokevat nykyisen susitilanteen kestämättömäksi, että he kävisivät allekirjoittamassa kansalaisaloitteen.
Susikanta yhteiskunnallisesti siedettävälle tasolle
Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena ei ole kaikkien susien hävittäminen, vaan susikannan laskeminen yhteiskunnallisesti siedettävälle tasolle. Kannanhoidollinen sudenmetsästys on tutkitusti paras tapa hoitaa susikantaa kontrolloidusti, laillisesti sekä susien keskellä asuvat ihmiset huomioivalla tavalla. Metsästyksen tavoitteena on ennen kaikkea vähentää susien metsästyskoirille ja kotieläimille aiheuttamia vahinkoja sekä pitää sudet ihmisarkoina ja poissa ihmisasutuksen läheltä.
– Kannanhoidollisen metsästyksen käynnistämisellä on kiire. Susien ihmisarkuus on vähenemässä. Lampaisiin kohdistuneita hyökkäyksiä on tapahtunut tänä kesänä jo lukuisia, sanoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.
Aloitteessa vaaditaan myös sitä, että Luonnonvarakeskuksella on oltava riittävät resurssit susikannan luotettavaan arviointiin ja tarpeelliset ripeällä aikataululla käyttöönotettavat laitteistot nopean, nykyistä kattavamman DNA-analyysin tekemiseksi tarkemman susien kanta-arvion laatimiseksi.
Suomen susikannan arviointiin tulee saada lisää ymmärrettävyyttä ja läpinäkyvyyttä. Kanta-arviointiprosessiin tulee saada mukaan havainnoitsijoiden ja tutkimuslaitoksen lisäksi kolmas, ulkopuolinen taho todentamaan kaikkien varmistettujen susihavaintotietojen päätyminen osaksi kanta-arviota.
– Kannanhoidollisessa metsästyksessä ei ikinä ole kyse eläinlajin hävittämisestä. Tämä kansalaisaloite on rakentava aloite Suomen susikannan hoitamiseksi kestävästi, muistuttaa Mickel Nyström, ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n varapuheenjohtaja.
Metsästyskaudesta tulossa vaikea
Metsästyskaudesta on susitilanteen kannalta tulossa vaikea. Metsästäjillä on koiriensa ja koko koirametsästyskulttuurin puolesta hätä ja siksi Metsästäjäliitossa ja monissa metsästyskoirajärjestöissä on katsottu tarpeelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin.
– Metsästäjille on annettu valtuutus toteuttaa hirven kannanhoidollinen metsästys. Suomessa on jo alueita, joilla ei voida susivaaran vuoksi koirilla metsästää. Susi ei pysty säätelemään hirvikantaa toivotulla tasolla, jolloin uhkana on liikennevahinkojen sekä taimikkotuhojen kasvu ja SRVA (suurriistavirka-apu)-toiminnan vaikeutuminen, sanoo Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja Pentti Isoviita.
– Kannanhoidollinen metsästys on kestävä ratkaisu moniin susia koskeviin kysymyksiin. Lisäksi laissa on mahdollistettava nykyistä luotettavampi suden kannanarviointi ja määritettävä valtakunnallisesti yhtenäiset toimintatavat uhkaa tai vaaraa aiheuttavien susien poistamiseen, Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola sanoo.
Lisätietoja:
Seuraavat järjestöt ovat olleet mukana valmisteluissa:
Metsästäjäliitto:
toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, puh. 050 406 4836, jaakko.silpola@metsastajaliitto.fi
www.metsastajaliitto.fi/susi
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:
Kenttäjohtaja Timo Leskinen puh. 040 075 4235, timo.leskinen@mtk.fi
Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC:
Varapuheenjohtaja Mickel Nyström, puh. 040 775 5830, mickel.nystrom@slc.fi
Suomen harmaahirvikoirajärjestö:
puheenjohtaja Jukka Immonen, puh. 040 836 9960, puheenjohtaja@shhj.info
Suomen Pystykorvajärjestö:
puheenjohtaja Pentti Isoviita, puh. 050 351 1410, puheenjohtaja@spj.fi
Muut valmistelussa olleet koirajärjestöt:
Suomen Bassetkerho, Antti Nuutero
Suomen Beaglejärjestö, Toivo Kangas
Kanakoirakerho, Jyrki Kangas
Suomen Ajokoirajärjestö, Liisa Miettinen
Suomen Spanieliliitto, Paula Horne
Suomen Dreeverijärjestö, Timo Nurmiluoto
Saksanseisojakerho, Vesa Nummi
Suomen Laikajärjestö, Voitto Pulkkinen
Noutajakoirajärjestö, Petteri Hirvonen
Springerspanielit, Petri Karlsson
Suomen Mäyräkoiraliitto, Seppo Saari
Suomen Kettuterrierit, Eero Suomus
-
Medborgarinitiativ för att inleda stamvårdande vargjakt har öppnat
Ett medborgarinitiativ om att inleda stamvårdande jakt på varg och att förhindra vargskador har öppnat på webbtjänsten medborgarinitiativ.fi. Medborgarinitiativet kan undertecknas direkt i webbtjänsten eller genom att skriva ut blanketten på papper och skicka in den per post.
Medborgarinitiativet om att inleda stamvårdande vargjakt och förhindrande av vargskador har öppnat på webbtjänsten på adressen https://www.kansalaisaloite.fi/sv/initiativ/7047.
Medborgarinitiativets syfte är att trygga vardagen och näringarna för dem som bor både i tätorter och utanför tätorter, men även att trygga husdjurs, produktionsdjurs och jakthundars säkerhet. Lantbruksorganisationerna MTK och SLC, Finlands Jägarförbund och jakthundsföreningar vädjar till dem, som upplever den nuvarande vargsituationen som ohållbar, att underteckna medborgarinitiativet.
Vargstammen till en för samhället acceptabel nivå
Avsikten med stamvårdande jakt är inte att utplåna alla vargar utan att reglera vargstammen till en för samhället tolerabel nivå. Stamvårdande vargjakt är enligt forskning det bästa sättet att sköta vargstammen kontrollerat, lagligt och på ett sätt som beaktar de människor som bor på vargområdet. Målsättningen med jakten är framförallt att minska på de skador som vargar förorsakar jakthundar, husdjur och produktionsdjur samt att bevara vargens skygghet för människan och hålla vargen på avstånd från bebyggelse.
– Det brådskar med att få igång stamvårdande jakt. Vargens skygghet för människan minskar. Redan i sommar har det skett ett flertal vargattacker mot får, säger MTK:s fältdirektör Timo Leskinen.
I initiativet krävs även att Naturresursinstitutet ska ha tillräckliga resurser för att kunna göra en pålitlig bedömning av vargstammen och ha nödvändig utrustning för att utföra en snabb och mera omfattande DNA-analys för att noggrannare bedöma vargstammens storlek.
Det är nödvändigt att göra bedömningen av den finländska vargstammens storlek mera begriplig och transparent. Processen för uppskattning av stammens storlek är utöver identifierare och forskningsinstitut i behov av en tredje, utomstående part för att bestyrka att alla konstaterade vargiakttagelser blir en del av uppskattningen av stammens storlek.
– När det gäller stamvårdande jakt är det aldrig fråga om utrotning. Det här medborgarinitiativet är ett konstruktivt initiativ för att hållbart hantera vargstammen i Finland, påpekar Mickel Nyström, vice ordförande för SLC.
Svår jaktsäsong på kommande
Jaktsäsongen förutspås bli svår med tanke på vargsituationen. Jägarna är ängsliga med tanke på sina hundar och hela kulturen med löshundsjakt, och därför har Jägarförbundet och många jakthundsföreningar sett det som nödvändigt att vidta åtgärder.
– Jägarna har anförtrotts att sköta stamvårdande jakt av älg. Det finns redan områden i Finland, där man på grund av vargfaran inte kan jaga med hund. Vargen kan inte reglera älgstammen till önskvärd nivå, vilket hotar att öka trafikskadorna och plantskadorna i skogarna. Även verksamheten för Storviltsassistans (SRVA) riskerar att försvåras, säger Pentti Isoviita, ordförande för Finska Spetsklubben.
– Stamvårdande jakt är en hållbar lösning på många frågor som gäller varg. Dessutom måste lagen möjliggöra en noggrannare uppskattning av vargstammens storlek än för närvarande och definiera ett nationellt enhetligt tillvägagångssätt för att avlägsna vargar som utgör hot eller fara, säger Jägarförbundets verksamhetsledare Jaakko Silpola.
Tilläggsinformation:
Följande organisationer har deltagit i beredningen av initiativet:
Finlands Jägarförbund:
Verksamhetsledare Jaakko Silpola, tfn 050 406 4836, jaakko.silpola@metsastajaliitto.fi
www.metsastajaliitto.fi/susi
Centralförbundet för lant- och skogsbruksproducenter MTK:
Fältdirektör Timo Leskinen, tfn 040 075 4235, timo.leskinen@mtk.fi
Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC:
Vice ordförande Mickel Nyström, tfn 040 775 5830, mickel.nystrom@slc.fi
Finska Jämt- och Gråhundklubben:
Ordförande Jukka Immonen, tfn 040 836 9960, puheenjohtaja@shhj.info
Finska Spetsklubben:
Ordförande Pentti Isoviita, tfn 050 351 1410, puheenjohtaja@spj.fi
Andra hundföreningar som deltagit i beredningen:
Finska Bassetklubben, Antti Nuutero
Finska Beagleklubben, Toivo Kangas
Hönshundssektionen, Jyrki Kangas
Finska Stövarklubben, Liisa Miettinen
Finska Spanielklubben, Paula Horne
Finska dreverklubben, Timo Nurmiluoto
Finska Vorstehklubben, Vesa Nummi
Finska Laikaklubben, Voitto Pulkkinen
Finska Retrieverklubben, Petteri Hirvonen
Finska Springer Spanielklubben, Petri Karlsson
Finska Taxklubben, Seppo Saari
Finska foxterrierklubben, Eero Suomus
Länkar:
Medborgarinitiativ.fi, Inledande av stamvårdande vargjakt och förhindrande av vargskador
https://www.kansalaisaloite.fi/sv/initiativ/7047
Medborgarinitiativet kan även skrivas ut blanketten på papper, undertecknas och skicka in den per post
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/kannatusilmoituslomake/Kansalaisaloite-7047-kannatusilmoitus.pdf
Pressmeddelande, jord- och skogsbruksministeriet 23.1.2020: Arbetsgrupperna för att utreda jakt på varg i stamvårdande syfte har tillsatts
https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/suden-kannanhoidollisen-metsastyksen-selvitykseen-tyoryhmat?languageId=sv_SE
Pressmeddelande, jord- och skogsbruksministeriet 19.3.2020: HFD:s avgörande ger riktlinjer för beslut och beredning som gäller jakt på varg
https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/kho-n-ratkaisut-linjaavat-suden-metsastysta-koskevaa-paatos-ja-valmistelutyota?languageId=sv_SE
Förvaltningsplan för vargstammen i Finland
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161866
Suurpedot.fi, Skydd och jakt:
http://www.suurpedot.fi/sv/skydd-och-jakt.html
Vieraslajit.fi, Varghund (på finska):
https://vieraslajit.fi/lajit/MX.5014936/show
Jägarförbundet, Aktuellt om varg (på finska):
https://metsastajaliitto.fi/metsastajaliitto/vahva-vaikuttaja/susi
-
https://metsastajaliitto.fi/uutiset/susi-kansalaisaloite-auki-21-syyskuuta-asti?fbclid=IwAR3c5wvN4z1Umm8qLEFw8Sm9WWT6ZTfjkuX9rFUlpM1_AC72pu4DPlopSH4
https://vimeo.com/455429902?fbclid=IwAR3c5wvN4z1Umm8qLEFw8Sm9WWT6ZTfjkuX9rFUlpM1_AC72pu4DPlopSH4