Koirarodut > Venäläis-eurooppalainen laika

2016-2017 syntyneiden touhuiluja..

(1/56) > >>

Miikka:
Alotellaanhan tällänen polku, jos sais tähän foorumiin jotain uutta lueskeltavaa. Kun alkaa muut jutut olemaan useampaan kertaan jo läpiluettuna. Kun ei tuolla muissa sosiaalisissa medioissakaan tule hirmuisesti pörrättyä, niin olisi mukavaa vaihdella kuulumisia ja kokemuksia toisista ve-laikoista.

Itellä toukokuun alussa syntynyt velu, Reino, on kotiutunut ja sopeutunut hienosti perheeseen. Rauhallinen ja ihan fiksunoloinen poika, jonka kanssa on ollut kyllä mukavan helppo kohdata kaikki uudet asiat...ainakin tähän asti.

Riistatoimintaa ollaan kaveriporukkaan tulleiden Reinon velipojan ja siskon kanssa harjoitettu heti kotiutumisen jälkeen. Villisian nahanpalaset taitaa olla jokaisen parhaimpia aarteita, joita jäljitellään jo kohtuullisesti. Tuoreita karhun jälkiä ollaan päästy pariin otteeseen tuoksuttelemaan ja yhtä kaatoakin. Yksikään sisaruksista ei vaikuttanut ainakaan pelkäävän hajuja, vaan pikemminkin intoa löytyi ihmettelyyn. Pennuilla tuntuu kyllä nokan käyttö olevan hyvin hallussa. Kanalintupoikuuksia pitäisi koittaa pöläyttää, mutta tuppaavat tähän aikaan juoksemaan karkuun, eikä rohkeus riitä vielä kovin kauaksi isännästä lähteä selvittelemään hajuja. Sisko-tyttö Natu taisi kyllä kertaalleen teerelle äänen avata ja tarhasta paukutti useamman minuutin pituisen peurahaukunkin.

Hauskaa on ollut seurata kolmea saman pentueen jäsentä, kun on aika erilaisia luonteiltaan. Saapahan nähdä, miten tässä syksyn mittaan sählärit kehittyy ja itsevarmuus kasvaa. Toivottavasti pikkasen päästäisiin vaikka lintuja kiusaamaan ja jopa haukkua kuulemaan. Sian ja karhun jäljille varmasti tullaan työntämään, mutta tänä syksynä koitetaan pitää vielä erossa elävistä, ettei selkään saaha. Nyt ois tuoretta karhun rasvaakin, joten eiköhän jälkitreeniä ainakin ole ohjelmassa.

Miikka:
Laitellaanhan hieman yksinpuhelua lisää, ni ainakin jää sitten itelle asioita muistiin pentuajoilta.

Mukava on huomata viikko viikolta, miten metässä liikkuminen ja rohkeus kasvaa pojalla. Tänään sienestysreissulla peurojen ja kauriiden hajut kiinnosti kovasti. Etäisyys isäntään kasvaa välillä jo reiluun sataan metriin, mikä on tuohon jaloissa pyörimiseen verrattuna mahtavaa huomata. Ja mikä varsinkin ilahduttaa on selkeät pitemmät poikkeamat hajujen perässä. Eilen sikakytistysten jälkeen aamuyöstä pari tuntia vanhat sikojen jäljet veti pimeässäkin koiruuden pariksi minuutiksi pitkälle pois isännän luota.

Lintuja ei olla vielä oikein löydetty, mutta pitää koittaa huomenna alkavan kauden aikana muutamia löytää ja katella miten reagoidaan. Haukkua ei ole irronnut oikeastaan metässä lainkaan, mutta eipä tuo huoleta, sitä varmasti tullaan vielä kuulemaan.

Marsipaanimies:
Mukava lueskella, kirjoittelehan vastakin 👍

Juhani.K:
Moi! Laitellaanpa meidän velunkin kuulumisia ja samalla hieman kysymyksiä kokeneemmille! Elikkäs meillä on kesäkuussa 2016 syntynyt uros Roki (Granitsan Radostnij). Tavoitteena meillä (monikolla tarkoitan itseäni ja perheen kauniimpaa osapuolta Tiinaa) olisi saada metsästyskaveri, jonka kanssa metsästelyn voisi aloittaa jo kyyhkyn pyynnistä ja jatkaa pitkälle kevääseen näädän ja muidenkin pienpetojen pyytämisellä.

Viime syksynä aloitimme käyskentelemään pennun kanssa pitkin metsiä ja iloksemme huomasimme Rokilla olevan kovasti intoa kaikenlaisen riistan perään. Lintuja pöläyteltiin ja seurailtiin, sekä jäniksiä ajeltiin. Linnunhaukkua reenailtiin myös fasaaneilla, joista koira saikin hieman syttöjä. Mitään mainittavia riistatöitä ei vielä viimevuoden puolella tullut, eikä niitä kyllä sen kummemmin odotettukkaan. Talvella hiihtelimme koiran kanssa ja yritimme hieman näädän jälkiä seurailla, mutta näädät taisivat olla aikapaljon pyytäjiä ovelampia :).

Lumipeitteen vähennyttyä kevään loppupuolella pääsimme käymään supijahdissa, kun kuulimme tuttumme maatilan ympärillä pyörivästä supi populaatiosta. Intoa puhkuen suuntasimme muutamana iltana koiran kanssa käyskentelemään tilan ympärille ja yhtenä iltana tärppäsi! Roki sai n.50 metrin päästä meistä kaksi supikoiraa eteensä ja toinen niistä jäi haukuttavaksi kuusen alle. Aikamme koiran ja supin keskustelua seurattuamme supi päätti oottaa jalat alle, josta noin 50m siirtymä ja supi sai koiran niskaansa! Ensimmäinen riistatyö oli saatu! Kävimme vielä muutamina iltoina katselemassa löytyisikö supeja lisää, mutta laihoin tuloksin.
Niinpä kevät pyörähti kesän puolelle ja metsässä liikkuminen muuttui narunnokassa juoksenteluun.

Oulun erämessuilla käydessämme huomasimme paikalla olevan konekarhun. Ja siitähän se ajatus sitten syntyi! Seuraavana päivänä otimme koiran mukaan ja Roki pääsi vähän tutustumaan karhun hajuihin. Mukavasti haukku raikasi konekarhulle. Kiinni ei kuitenkaan uskaltanut käydä vaikka kokoajan hieman lähemmäs uskaltautui, haukkuen jo n. 5m päässä loppuajasta. Selvennyksenä sen verran, että tarkoituksena ei ole mitenkää karhulle koiraa suunnata, mutta mukava koiran kanssa uusia juttuja kokeilla ja koiran reaktioita seurailla.

Kesä meni toisiaan narulenkeillä, toki välillä käytiin myös metsässä liinan kanssa ja verijälkeäkin harjoiteltiin. Elokuussa Roki pääsi kyyhkyspassiin mukaan ja kovin oli innoissaan pudotuksista. Noutamista koiralle opetettiin pentuna ja omasta mielestäni yllättävän hyvin sen sisäistikin. Toki eihän nämä nyt mitään noutajan veroisia passikavereita taida ollakkaan. Jonkun kyyhkyn Roki hakikin ja kantoi suussa passipaikalle, toki liinaan kytkettynä, jotta koiraa pystyttiin ohjailemaan jos meinaa koiruudet tulla mieleen :).
Viimein koitti odotettu elokuun 20. päivä ja koiran kanssa pääsi iha toden teolla metsään kuljeskelemaan. Toki kävimme myös sorsastuksen aloituksessa, jossa Roki oli myöskin mukana. Yksi lintu tippui todella korkeaan heinikkoon, jonne koiran kanssa suunnattiin ja sieltä Roki sorsan löysikin. Olisi ollut kova hakeminen ilman koiraa. Ja tekipä Roki yllättävän tempun aloituspäivän jälkeisenä aamuna, kun päästin koiran mökin pihalle kiertelemään. Kerrottakoon mökin olevan n.150 metrin päässä meren rannasta hyvin suositulla sorsatus paikalla. Koiran oltua irraallan 20 minuuttia tuli yksi seurueen jäsenistämme kysymään minulta, että: "kuka tuolle koiralle on tuon sorsan antanut?" No minä ihmettelin:"ettei kukaan" ja samalla mieleen juolahti, että prkl sillä on jonkun linnun rääppeet, jotka on joku sinne metsikköön nakannut. Vislasin ja koira juoksikin mökin etupihalle, mutta eipä ollut koiralle räippeet vaan ihan oikea heinäri suussa. Seuraava ajatukseni oli että voi prkl se kävi varmasti varastamassa tuon sieltä telttaleiristä, mikä oli tuossa parinsadan metrin päässä. Pienen houkuttelun jälkeen sain linnun koiralta omaan kouraani ja huomasin linnun olevan vielä elossa. Eli koira oli löytäny haavakoksi ammutun linnun reissullaa ja päätti tuoda mukanaan mökille niinkuin kuuluukin :)

Kanalintukauden odotus vierähti metsässä kulkien ja muutamia ihan hyviä haukkuja koira onnistui saamaan. Oli jännä huomata että, koira tekemistä löydöistä  n. puolet oli puusta. Puusta tehtyjen löytöjen haukut olivat epävarmoja ja vähän kyseleviä muutaman haukahduksen sarjoja. Monesti koira saattoi olla väärien puiden alla jne. Mutta kuitenkin lintuja löytyi mikä oli mielestämme positiivinen juttu. Kanalintukausi starttasi ja lähdimme heti pyyntiin tarmoa täynnä vaikka keli oli kyllä todella huono. Vettä satoi ja tuuli niin maan pirusti. Eihän sitä aloituspäivänä mitään sitten löydetty. Mutta jo 21.9 onnistui. Olimme tutuissa lähimaastoissa katselemassa lintuja pienellä iltalenkillä. Siinä jo totesimme että eipä löytynyt ja lähdetään. Kävelimme hirvimiesten riistapeltoon ja koira touhusi siinä edessämmä ojassa n.20 metrin päässä, kun poikametso pomppasi edestämme lentoon. Koira ampui perään ja mielessäni ajattelin ettei varmasti jää kyllä lähelle. No kuitenkin haukku alkoi 200 metrin päässä. Äkkiä lähdimme etenemään haukkua kohden. Hakku oli aluksi kiinteää ihan hyvää haukkua, mutta aikansa haukuttua ilmeisesti kärsivällisyys loppui ja alkoi aina välillä touhumaan kaikkea muuta. Puri oksia, kävi kiertelemässä puun ympärillä, välillä kävi minun luonani kun hiivin haukkupuille ja välillä kävi Tiinan luona vähän kauempana. Koira kuitenkin palasi aina samojen puiden alle ja aloitti aina haukahtelemaan uudestaan. Mielessäni ajattelin linnun lähteneen, mutta samalla mietin että olisi koira kyllä mennyt perään jos niin olisi käynyt. Noh aikani taaperrettua pääsin n.30 metrin päähän puista joihin roki välillä kävi haukkumassa. Siinä tiirailtuani huomasin linnun olevan oksalla ja nostin haulikon poskelle. Koira oli sillä hetkellä tulossa puun luokse ja mietin mielessäni, että nyt ku haukahdat niin silloin puristan. Ja niinhä se meni. Koira haukahti pari kertaa ja minä puristin. Ensimmäinen kanalintu oli "haukkuun" saatu. Olihan se kyllä ilonpäivä  :)

Tarkoituksena olisi tälle syksyä vielä joku pudotus saada, toivottavasti onnistuu. Myös hirville olisi tarkoitus koiraa viedä. Kerran on jo toistakilometriä hirveä seurannut, mutta haukkua ei olla saatu.

Tämmöiset ovat meidän kuulumiset tällä hetkellä, ja taisipa jotain jäädä kertomattakin. Sitten niiden kysymysten pariin. Eli koiran kylmähaku meinaa olla aivan olematonta. Kun ei mitään mielenkiintoisia hajua ole, käveleskelee Roki vain edellä n.50 metrin päässä. Toki jos jäniksiin tai muuhun mielenkiintoiseen törmää menee yleensä n.200-1000m päähän. Lintujakin monesti seuraa useamman sata metriä, mutta kun löydöt tapahtuvat aivan liian läheltä ihmistä. Koiran kanssa on kuljettu pennusta asti todella hiljaa eli ei ole juostu metsässä. Aina kun on huomattu että koiralla on jotain mielenkiintoista on pysähdytty ja annettu koiran etsiä. Mutta jos ns. tyhjässä metsässä pysähdyt ja jäät paikalleen tulee koira viereen eikä lähde mihinkään ennen kuin taas itse lähdet. Koiralla siis ikää 1v 4kk. Aina kun koira on lähtenyt kauemmas on odotettu eikä ole ns. eksytetty koiraa. Tutkasta kun on seurailtu niin koira palaa aina omia jälkiään takaisin eli löytää kyllä aina meidät. Ovatko muut painineet tämän olemattoman hauan kanssa ja millä keinoilla hakua on saatu paremmaksi? Voiko olla että koira on vielä niin pentu, ettei oikein uskalla irrota?
 
-Juhani ja Tiina

 

PKu:
En oo kokenut velu mies,mutta ihan samoja mietteitä oli mullakin aikanaan.Nyt oma tohelo 2,5v ja nyt jo hoksaa lähenkö mukaan (pystärihakua etupuolella) vai jäänkö autolle oottelee (kuljailee omineen). Haku mun hiljaa liikkuessa 100-400 ja autol oottaessa päivästä ja hajuista riippuen 100-1000m välil.Hirvet,minkit ja supi alkaneen yksyn pop.Toivotaan jot linnut palaisi innon kohteeksi. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä sinnekin 😂

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu