Kirjoittaja Aihe: Isolla Saukkosuolla tuuli niin, että oli pää haleta  (Luettu 2275 kertaa)

Heino

  • Vieras
ISOLLA SAUKKOSUOLLA TUULI NIIN, ETTÄ OLI PÄÄ HALETA

Voi hyvät pojat, että tuuli. Oli niin mahdottoman kylmä. Pakkasta 9 astetta ja tuulen voimakkuus myrsky. Tällainen oli lauantai 1.12.2012.
Olin kuitenkin hirvimetsällä ja kannatti. Meillä ovat kaatoluvat pienentyneet melkein olemattomiin. Yksi vasa on vielä saamatta, jota nytkin olimme pyydystämässä. Kaikesta huolimatta syksy on antanut monenlaisia tilanteita ja mieliin jääviä kokemuksia. En ole tokkeunut niistä kirjoittelemaan aikaisempien vuosien malliin. Vähäisistä luvista huolimatta hirviä on kaatunut Laikulle 9 kappaletta tänä syksynä. Yhteensä sillä on nyt 78 kaatoa. Niin ja olihan Laikulla syksyn mittaan hyviä sorsahaukkuja ja myös kanalintuhaukkuja, niin kuin edellisinäkin syksyinä. Laikku on nyt 6 vuoden ikäinen, laajalti tykätty saalistaja.

Aamuhämärässä klo 7.40 käskin Laikun hakea vasan ja päästin sitten koiran irti. Laikku oli riemuissaan, sillä se ei ollut käynyt metsällä kahteen viikkoon. Heti aluksi oli oravahaukku, mutta vain muutaman haukahduksen mittainen. Saukkosuon alueen suot ovat mukavasti pohjois-etelä suuntaisesti. Niiden välissä on kilometrin levyinen hirvinen räme. Laikun kanssa kuljimme jäätynyttä aavaa suota hirvirämeestä tuulen alla. Tuuli oli idässä. Tässä tilanteessa on mukava seurata koiraa, miten se kulkee hajuvanaan, nostaa kuononsa pystyyn ja hypäh-tää ilmaan aivan kuin riemusta. Sitten se suunnistaa suorinta reittiä metsään hajulähdettä haukkumaan. Olen huomannut, että tällainen metsästys on tehokasta, jäätyneen suon aikaan. Ihmeen hyvin haju kulkeutuu aavalle, jopa kilometrien päästä.

Lopulta kulkeuduin metsän siimekseen. Laikkua ei ollut näkynyt aikoihin. Katselin kepsiin, kylläpäs se menee kauas, kilometriin, kahteen ja ylikin. Sitten se palaili poispäin. Ajattelin, että mistähän metsän eläimet saavat juotavaa, kun on joka paikka niin jäässä. Vettä ei näy missään. Otin puukon tupesta ja hakkasin suo-ojan 20-senttiseen jäähän reiän, josta Laikku voisi juoda kun saapuu luokseni. Se joikin paljon, oli kova jano. Jatkoimme varsinaiselle isolle Saukkosuolle kiertääksemme sen takalaidan tuulen alta. Olin melkein varma, että sieltä Laikku saa etsimämme hajut ja pääsen kuulemaan räväkkää haukkua. Mietin Laikun haukkua, kuinka se mahtaa sen tehdä. Tämän syksyn löydetyistä hirvistä vain kaksi ei ole jäänyt löytöpaikalle. Joo, niin ajatuksissani kävelin, että isojen kintaideni peukalot taisivat läpsiä kämmenpohjaan, tietenkin kuvittelemani haukun tahdissa.

Keskellä kauhean laajaa suota alkoivat ongelmat. Voi mahdoton, hulluksi tässä tulee. Liekö se kintaiden peukaloiden lepsuttelu ollut tälle taistelulle kuin etiäinen. Myrsky myllytti pakkasilmaa niin, että korvissani soi Saukkosuon ankarimmat sävelet. Suojasin päätä kuin nyrkkeilijä Roppe, Crisoraa vastaan otellessa. Vastustajani sai minuun osumia turhan paljon. Suojaukseni ei pitänyt vaan se vuosi kuin seula. En kyennyt pitämään loitolla näkymätöntä ja väsymätöntä hyökkääjää. Sen taktiikka oli väsyttää, käymällä lakkaamatta päälle, aivan kuin Crisorakin. Tunsin, että kohta halkeaa pää, jos tämä meno jatkuu. Mistähän hyökkääjä tietääkin herkimmän paikan. Päähän se tähtäsi ja löysi peräjälkeen aukkoja hyvästä suojauk-sestani huolimatta. Taistelin hartiavoimin, suojaten kaksin käsin, aivan kuin Roppe. Kohta kait se pää pasahtaa sitten halki. Kiihdytin askeleita minkä pystyin. Olin saanut niin paljon kopoja, etten  nähnyt enää eteeni kuin muutaman metrin. Silmien pintaan taisi jäätyä niistä vuotava vesi. Järki tällä menolla katoaa ja onkohan jo kadonnutkin, en tiedä Sandra sen teitäsi, mutta se lähti navettaan. Onkohan nämä enää terveen ajatuksia? Eipä taida.

Lopulta pääsin suojaisaan paikkaan ja pää oli kuin olikin yksi ehjä pallo, tosin pahasti pakkastuulen pieksämä. Suojassa, Utosjoen penkalla maistui kaakao aivan mahtavalta. Silloin äskeinen taistelu oli kuin pois pesty ankara tarina. Jokipenkka oli niin komea, että piti ottaa kuva. Panin sen näiden sivujen kuvagalleriaan, jos haluat katsoa. Kuusiston taatto suvaitsi asettaa joulukuusensa minun ja Laikun väliin. Sekin näkyy kuvassa.
Kyllä hirvet ovat menneet vähiin. Laikku ei saanut haukkua koko päivänä, kovasta yrityksestä huolimatta. Se tarkisti erityisen huolellisesti ne paikat, joista se on aikaisemmin löytänyt hirven tai hirvet.

Tästä taistelujen tositarinastani tuli pitkä, mutta sallittehan sen kun en ole kirjoitellut tänne pitkiin  aikoihin?
« Viimeksi muokattu: 22.12.12 - klo:16:02 kirjoittanut Heino »