Kirjoittaja Aihe: Ylistyslaulu laikalle  (Luettu 2540 kertaa)

Heino

  • Vieras
Ylistyslaulu laikalle
« : 01.02.12 - klo:19:45 »
YLISTYSLAULU LAIKALLE

Viimeisen lupahirven ampui Juha M. uudenvuodenaaton aattona. Hirvi oli sarvensa pudottanut uros, jonka vyörytimme muoviseen pulkkaan. Näin meidän hirvisyksy köllötteli pulkassa. Syksyn aikana Laikku löysi 20 hirvilöytöä, joista sille kaadettiin 11 hirveä. Kaikki kaadot tapahtuivat seisontahaukkuun, melkein kaikki löytöpaikalle. Laikku on kohta 6 vuoden ikäinen ja sille on ammuttu yhteensä 69 hirveä ja lisäksi paljon näätiä, kanalintuja ja sorsia. Syksy on kulunut, mutta metsästys jatkuu moniriistakoiralla.

Voi meitä onnen poikia ja tyttöjä, kun meillä on laikat, moniriistakoirat sellaiset. Suvut niiden on kaukaiset. Evankien, evenkien ja burjaattien kasvatit. Esi-isien karuista oloista kertoo laikan hurjat otteet metsästystilanteissa. Niiden taidot riittävät metsästämiseen syksystä kevääseen. Saalistus, varsinkin laumasaalistus, elää niiden verissä yhtä varmasti kuin virtaa Amurdarjan virta siellä Uralin takana. Ylistystä laikalle hehkuu mieleni. Sen ne totisesti ansaitsevat. Aluksi Jeri ja nyt Laikku ovat kasvattaneet minua kunnioittamaan tätä uljasta rotua, pyyntikoirien aatelia.

Kerron tässä mukavan näädän pyynnin, joka tapahtui jokin viikko sitten, tammikuussa.  Se oli silloin kovien tuulien aikaan eräs lauantaipäivä. Menin alkumatkan hiihtäen valjakossa. Laikku veti niin, että minun ei tarvinnut muuta kuin sauvoilla pukiskella silloin tällöin. Voimakasrakenteisena koirana Laikku aiheutti suksiini sellaista liukua, että taakse jäi umpiseenkin luonnottomat jäljet. Outo katselee jälkiä ihmeissään. Onkohan tuosta kulkenut itse metsän maahinen, kun on mennyt melkein ilmassa? Valjakkohiihtoonkin laika sopii vallan mainiosti. Oppivaisena koirana umpimetsäänkin viilettämään.

Seis! Komensin minä. Laikku pysähtyi kuin seinään. Siinä ne olivat, etsimämme. Metsä esitteli ne meille kuin salomaiden ylhäisille. Laikku katsoi silmiini ja taas jälkiin ja minä katsoin Laikun ruskeisiin silmiin, jotka viestivät viisautta, arvokkuutta ja pettämätöntä varmuutta. Siinä me olimme hetken paikallaan. Oli kulumassa arvokas tuokio, joka lujitti Laikun ja minun laumasidettä.

Riisuin Laikun valjaista ja otin repusta tutkapannan. Sovittelin sen Laikun jyhkeään kaulaan. Laikku oli aivan paikallaan. Tiesi, että kohta mennään ja lujaa ja niin mentiinkin. En minä, mutta Laikku meni niin, että lumi pöllysi. Myrskyllä oli tippunut puista lunta niin, että metsä näytti olevan täynnä näädän tassun painalluksia. Tällainen keli on koiralle mahdottoman hankala. Annoin Laikulle aikaa, etumatkaa. Nyt ei saanut olla malttamaton.

Jo raikasi Laikun haukusta salskea näätämetsä. Hiihtelin lähemmäksi, mutta haukku lakkasi. Näin kuinka Laikku kiersi alueen suunnilleen sadan metrin laajuiseen mottiin. Koira tarkisti, oliko näätä varmasti siellä missä luuli sen olevan. Hetken päästä haukku alkoi uudestaan ja samassa paikassa kuin ensimmäisellä kerralla. Hiihtelin katsomaan tilannetta. Koira haukkui suureen kuuseen varman kuuloisesti. Kiersin kuusta ja näin kuin näinkin kultakurkun kuikistavan oksan takaa, kuusen latvaosasta.

Oli mukava istuskella kintaiden päällä, kun kulissitkin olivat niin juhlalliset. Meidät ympäröi näätämetsän suuret puut ja edessämme havujen päällä köllötti kultakurkku. Katseeni siirtyili saaliin ja Laikun väliä. Pyysin Laikkua siirtymään lähemmäksi minua. Onnellinen mieleni kuohui ylitse tuota uljasta metsästäjää kohtaan. Sitten kun olen vanha enkä enää kykene hiihtelemään näissä salskeissa näätämetsissä. Toivon, että silloinkin tavoitan mielessäni tämän mukavan tunnekuohun. Ehkä vanhanakin mielikuvitukseni kiidättää minua Laikun kanssa valjakohiihtoon. Jolloin Laikku vetää minua tuulispään lailla pitkin Saukkosuon laitaa Uunivaaraan ja sieltä Utosjokivarteen. Lopulta kulkeudumme eräkämpällemme levähtämään. Viettämään rauhallista aikaa, jonne ei ulotu nykykulttuuri eikä värikkäiden urbaani-ihmisten jonninjoutavat. Levähdämme niin kauan, että väsymys ei tavoita meitä enää milloinkaan. Kuljemme meille tuttuja salomaita onnessamme. Kierrämme naavaiset kuuset, joiden takaa ilmestymme taas näkyviin, Laikku ja minä.

Laitoin näädän pyynnistä yhden kuvan kuvagalleriaan, jos haluat käydä vilkaisemassa.
« Viimeksi muokattu: 03.02.12 - klo:13:44 kirjoittanut Heino »