Syysloma. Meni vkloppu ja alkuviikko mökkiä talviteloille laitellessa ja viimesiä kaloja jigitellessä.

Sitten pääsikin Reino kymppikerhoon! Keskiviikkona sovittiin kaverin kanssa, et lähetään hirviä ja sikoja ettimään. Aamupimeässä ei saatu havaintoja, eikä pakkasen kovettamasta maasta jälkiä näkynyt. Hirvet meillä valitettavan vähissä. Aateltiinkin koittaa kapeahkosta maantien ja naapuriseuran rajaamasta alueesta. Rajakin melko lähellä, niin Reino sai koiranhomman. Muutama kilometri kävelyä seuran rajan myötäsesti ei antanut paljoa toivoa. Vanhoja jälkiä ja nekin naapuriin. Tiellä hetki ooteltiin, kun muutamat paikalle tulleet passimiehet menivät paikoilleen, ennen seuraavaa aluetta. Siinä rupes Reinokin jo hiukan nostelemaan kuonoa heti tieltä lähtiessä. Ja kohta parisataa metriä tiestä poksahtelikin haukut. Ihan pikku hetken oli paikallaan, siirtyi muutamia kymmeniä metrejä ja oli taas hetken paikallaan ja sit lähti. Kulki noin 700m erehtyen passimiehen eteen. Hiukan hymyilin, kun pamahti. Ja hiukan lisää, kun kuulu korvaan, että nurin on. Ei kestänyt kauaa, kun sama ääni uudestaan, et pomppas pystyyn!

Reino ehti just hirven kantaan, kun se lähti jatkamaan. Pari sataa metriä meni suht reippaasti ja sit alkoi siirtyvässä haukussa kulkemaan. Noin 2km kulkivat, ennen ku ehdittiin tielle eteen. Siinä kävi Reino vilkasemassa tiellä, ja lähti uudestaan hirvelle.  Joutui noin 600m jälittelemään, ennen ku löytyi uusiksi. Siitä syöksyikin tiestä yli yhden ohilaukauksen saattelemana. Parin sadan metrin spurtti ja taas jatkui siirtyvänä haukkuna parivaljakon kulku. Vauhdit pääasiassa 1-9km/h. Tien ylityksestä noin 1,5km ja pääsin juoksemaan pellolle eteen. Jätin kuitenkin aamulla lähtiessä kiikarin asepussiin. Pelkällä änkkärin päällä olevalla valokuidulla noin 100metristä ammuin ohi …kahdesti.

Reino kulki aivan hirven jaloissa, kun ne poistuivat pellolta miun harmitellessa. Onneksi muutama ukko oli kerennyt jo eteen. Vajaan kilometrin päästä olikin parempi ampuja paikalla ja 11 piikkisen sonnin perskarvat sai kyytiä

Hirven löytöpaikasta kaatopaikalle Reinolle tuli matkaa noin 8km. Oli ylpeä koira saaliistaan! …ja tyytyväinen koiranomistaja sekä jahtiporukka.

Lamminkorven Suskin pienpetotesti mäyrälle liitteenä.

Onpahan hienoa kuulla! Nyt vielä kun on pitkät ajat lintua jahata, niin sehän varmasti kelpaa Mirkkua haukuttaa ja satoa kerätä. On sitä tuon eteen töitä tehty, joten kelpaa varmasti nauttia nyt. Vielä, kun näätähommatkin pelaa, niin on kevääseen asti peliaikaa jahtailla mielenkiintoisia jahteja. Se, että jättäisi hirvet rauhaan, vois olla näätähomman kanssa ihan hyväkin juttu. Ei tarviis kevättalvella huolehtia, kun irti laskee. Toki, jos hyviä haukkuja höröturville alkaa vielä tulemaan, niin saa hiukan pähkäillä....mut melko positiivinen ongelma silloin kyseessä

Myökin kävästiin korkeanpaikanleiritys Tuntsan kulmilla. Lintuja oli mukavasti ja ihan hyvin saatiinkin. Omia koiria ei liikaa linnut kiinnosta, niin enempi varmaan haitaksi olivat, mitä hyödyksi. Karhukoira kulki vyössä ja Reino oli ylpeä, kun karkotteli linnut riittävän kaukanta lentoon. Tulipahan käveltyä aika reippaasti mahtavissa maastoissa. Reinon velipojalla oli muutamat hyvät lintuhaukut, muttei valitettavasti saatu tiputuksia sille aikaseksi.

Kotikulmille kun palailtiin, niin sunnuntaina saatiin taas supi poistettua. Sen jälkeen sonni juoksutteli karhukoiraa vajaa 15km. Sen jälkeen kaverin harmaan jälitteli pikkupartin sikoja liikkeelle, jotka ehti jo ennen omaa paikalle saapumista juoksennella naapuriin. Kaveri oli kuitenkin sitä mieltä, että tienviereiseen mäkipusikkoon, josta lähtivät, olis yks pyörähtänyt takasin. Lupasin kurkata Reinon kanssa puskan ja jäljet pellosta. Suon laitamilla oleva erittäin tiheikköinen mäki, ei tuntunut sellaselta paikalta, että olis sika siihen jäänyt, kun liikkeelle kerran oli potkittu, joten jätin aseen autoon ja laskin Reinon juoksemaan samalla, kun kävelin pellon laitaa jälkiä katellen. Reilun vartin verran ehittiin, mie pellon laitaa ja Reino pusikkoa tutkiskella, kun rävähti haukku ilmoille. Olipas se kuitenkin jääny siihen nurkkaan. Hiukan sika pyöri pusikossa hakien suuntaa, mutta tien puolella onneksi oli ukko autoineen, niin pyörähti ympäri ja kohta laukkasikin alta sadan metrin päästä kuminapeltoa pitkin kohti suota. Parikyt sekuntia, niin puskasta paineli suota kohti Reino. Tietenkin parhaita tiheikköjä pitkin suon laitaa sika kierteli, mutta hienosti meni Reino jälkeä, vaikka auttamatta noissa puskissa koira jälkeen jää. Pikkasen vajaan 3,5km päässä tavotti sian uuestaan ja haukkui hetken, kunnes taas mentiin. Yhen uran yli loikkas, jolloin kaveri ehtinyt ampumaan. Puskassa hiukan pyörivät, jonka jälkeen toinen passi ehti nähä kapeen pellon yli jonkun juoksevan, arveli koiraksi. Reino oli kuitenkin vielä pellon toisella puolen, joten noin 400m päässä oli sika tulossa. Hölkkäilin oletettuun ylityskohtaan, mutta samantien totesin, että yleinen tie ja kaiken lisäksi kaverin Hilux parkissa taustalla. Sainpahan seurata parista kympistä taas, kun sika meni meko reippaasti tien yli kohti toista suota. Siitä seuraavissa suonlaita puskissa jäi jälkeen jo aika paljon. Pari kilsaa kuitenkin tuli vielä jälkeä suon läpi ja kohta samaa jälkeä karhukoira perässä, mutta sikaa ei enää tavoitettu, kun naapuriseuran rajan läheisyydestä otin koirat pois.

Tarjosi Reino tuossa kyllä hyvät mahollisuudet sika saada, mutta saahaan ukot taas kerran katella peiliin ja ansaitsi sika lisää elinpäiviä itelleen. Mukavan aktiivinen jahtipäivä kuitenkin ja Reinolta hyvää tekemistä. Vaikka tuo on melko noheva pysymään sian kannassa kiinni, niin kyllä on koirille haastavia paikkoja seurata nuo pusikot, joissa siat pyörivät. Niissä auttamatta tuntuu koirat jävän jälkeen ja silloin on pirun haastavaa ennakoida sian kulkua. Välillä tuntuvat kulkevan tuttuakin tutummista kaikkien elukoitten kulkupaikoista, mutta usein tekevät tosi erikoisia reitin valintoja, vaikka olisi taloja tai liikennettä kuinka paljon. Mutta se tekee kyllä hommasta mielenkiintoista ja haastavaa.

Ison eron huomannut ainakin omissa koirissa, kun kelit kylmenneet. On virtaa ja motivaatiota touhuta ihan eri tavalla. Viikonlopun hirvialotusta ootellaan ja siinä ohessa sikojen liikkeitä seuraillaan.

Jaa laitetaanpa tähän väliin lyhkänen raportti kesälomalta ja linnunpyynnin aloituksesta.
Mirkkuhan on pelannu oikeastaan koko ajan vain paremmin ja lintua on ollut mukavasti niin Rovaniemellä kuin reissuillakin. Rovaniemellä kyllä on paljon tyhjääkin, eikä tuo lintukanta esim tässä eteläisessä osassa kuntaa ole kummoinen, mutta paljon tuolla on kulkematonta vielä, kun iso osa lomasta rampattiin vierasluvilla kauempana semmosissa paikoissa, missä vielä metsä seisoo vakaana paikoillaan...

Kuten sanottua, koira on pelannut hyvin ja tuntuu vain parantavan otteitaan, niinku kauden edetessä pitääkin. Joka päivä se on paikan tai useamman isännälle rakentanut ja hiukan vaihtelevalla menestyksellä ja harkinnan mukaan niitä paikkoja on sitten käytetty. Jotenkin tuossa heti aloituksen jälkeen tuli semmonen synkkä kierre, että töpeksin pari haukkua ja vaikka väliin tuli onnistumisiakin niin se tilanne alkoi eskaloitua oman pääkopan sisällä sillain, että tein toistuvasti haukulla vääriä ratkaisuja ja kiersin väärään suuntaan haukkuja, en löytänyt millään lintua puusta, menin liian lähelle, yritin ampua risujen läpi tai jätin ampumatta kun aiempien kokemusten perusteella pelkäsin risuja ja linnut kerkesi lähteä jne jne. Paine kasvoi ja kasvoi ja välillä jo mietin, että pitäskö nuo aseet laittaa sulattamoon, kun ei tunnu mitään osaavan. Mutta se apina putosi selästä komean metsohaukun päätteeksi. Sen jälkeen on ollut joku semmoinenkin päivä, että nuita haukkuja on potkittu lentoon ja reenattu uusintahaukkuja, kun oon ollut sitä mieltä, ettei reppuun enää tarvii lisäpainoja. Paras päivä ja varmaan tietyllä tapaa yks elämäni hienoimmista metsästyspäivistä oli semmonen, että puoleen päivään mennessä olin ampunut Mirkulle noin tunnin haukkuihin pari lintua ja kahvitulipaikkaa puron varresta haeskellessa koira löysi vielä näädän ja sekin tietenkin nitistettiin. Kyllä siinä kelpasi kahvitulilla sitten istuskella.

Mirkulla on ainakin alkusyksystä ollut kylmän maan hakuvauhti selkeästi hitaampaa kuin aiemmin, mutta sitten kun koira pääsee maahan, missä on linnuista hajuja, se alkaa touhuamaan täydellä teholla ja tuntuu kyllä tietävän mitä tehdään. Oma arvio on, että tekemisestä on jäänyt turhat koukerot pois ja Mirkku saa nykyisin huomattavasti varmemmin haukun linnuista. Myös seuraamiset ovat parantuneet ja sitä myötä uusintahaukkujakin on raikunut aiempaa enemmän. Paras oli ehkä tuo edellä mainittu metsohaukku, joka alkoi sillä tavalla, että minä potkin metson liikkeelle, mutta koira painoi häntä suorana perään noin 400m ja niin vain otti vielä kopin tuosta metsosta ja sai haukkuun. Oli vielä semmoinen paikka, että sitä haukkua sai kiertää jonkun kolme varttia, ennen kuin löytyi sektori, mistä pystyi puristamaan homenokan alas. Teerillekin on ollut hyviä, useamman sadan metrin seuraamisia ja uusintahaukkuja. Aiemmin juuri tuntui, että teerillä nuo seuraamiset on välillä ihan surkeita muutaman kymmenen metrin pyrähdyksiä. Osa tuosta kehityksestä menee kyllä senkin piikkiin, että koira on vain vanhempi ja viisaampi, mutta kyllä jonkinlaiset yhtäläisyysmerkit täytyy vetää sillekin välille, että nuo leikkaukset on koiraa parantaneet. Näkyy se semmoisena rauhallisuutena ja varmuutena koiran toiminnassa. Välillä nuo hakuetäisyydet on kyllä aika hurjia vieläkin olleet, eikä haku sitä kaikkein parasta ole ollut, mutta kun toisaalta on semmoinen luottamus koiraan nyt, että oikealla asialla se siellä viuhtoo, niin menköön pyyntihommissa. On tässä mieskin treenannut sitä nähden, että jalka syksyllä nousee. Ja tuntuuhan nuo linnut haukussa pysyvän, niin hankala tuota on vikoa...

Linnunpyynnin sivutuotteena ollaan tosiaan poistettu myös pari näätää muonavahvuudesta. Ehkä se meidän syntitaakkaa keventää.
Tarkoitus ois ainakin pari koetta vielä käydä koiran kanssa. Kattoo nyt sitten miten niissä menee, mutta ykkösiähän niistä vain haetaan.

Niin mukavaa on kyllä ollut nyt pyytää tuon koiran kanssa, että ei oikeastaan se hirvihomma kiinnosta enää silmääkään. Näen sen oikeastaa pelkkänä uhkana ja haittana. Toki jos nyt seuran mailla seisontahaukkuja tulee, niin asiaa joutuisi vakavasti harkitsemaan, mutta sen pari kertaa kun on varmuudella hirveen tänä syksynä kontaktia otettu, niin kyllä ne on juoksevan sorttisia olleet. Toki läheltä ne on sattuneet löytymäänkin. Mutta onneksi ainakin joillain kasvateilla tuntuu mulliturvat pysyvän paremmin käskyssä, niin jätämmä sen puolen ehkä heille...

”Ois järkevää mennä jo kotiin, mut hullut ne vielä painaa…”
Tuuren biisi on soinut ahkerasti autossa, kun jahdit jatkuneet. Ja kotia voinut kirjailla biisistä jatkoa ”…tässä menee vielä hetki”.
On ollut aktiivista menoa. Karhut ja siat olleet tavoitteena, mutta toki hirvien liikkeet kiinnostaneet myös. Useimmiten se vaan sikojen yölliset temmellykset pistää ukot selvittelemään niitten liikkeitä. Osaavat vaan pirulaiset kulkea pitkiä kierroksia pimeen aikana. Ja kun tällaset tussailijat koittaa niitten touhuja selvitellä, niin on se eloonjäämisprosentti kuitenkin aika korkea.
Muutama päivä tossa tuli aamuhämystä alotettua fillaroimalla kuumimpia paikkoja. Hiukan kehnosti vielä käyvät syötöillä, kun on viljaa, hernettä ja kuminaa pelloissa. Toisaalta myös mukavaa, kun iso osa pelloista puitu, niin puimattomat vetää kyllä vahvasti. Löytyhän niitä jälkiä aika hyvin ja ihan kohtuu paikoiltakin. Parin päivän irtilaskuista vaan tuli löytönä kolme hirveä ja kolme supia. Kaks tilannetta jäi hiukan epäselviksi, kun kuumilla keleillä koirat hiukan hyyty, eikä saatu varmistettua.
Lauantaina lähettiin pojan kanssa kattelee lintuja, kun on jäänyt hiukan taas koirajahtien takia paitsioon. No, hieman poika huokaili, kun puhelu tuli ja pitäs mennä vähän vilkaisee sikojen jälkiä. ”Taas tää menee siihen villisikapelleilyyn”. Käytiin yks puskittunut mäki kälppimässä pojan ja Reinon kanssa läpi. Tuloksena hirven löytö, joka samoilla vauhdeilla paineli seuraavankin suon yli. No, sen verta sain aikaiseksi, että uus sepän hieroma avotakatähtäin tipahti johonkin.

Tiistaina aamusta sain lainaksi metallinpaljastimen ja aattelin ekana hommana aamusta käydä kattelee sen reitin, jonka lauantaina kuljin. Otin Reinon siihen samalla juoksemaan, jos puskista jotain löytyisi. Harvemmin tuossa pääsee elukoita näkemään, kun melko puskaa koko mäki, ainoastaan laella hiukan isoja mäntyjä ja avokalliota. Ajattelinkin jättää pyssyn autoon turhaan kolisemasta.
Kaikenlaista piippaili vehje ja kertoi sammalen alla jossain olevan metallia. Ei kuitenkaan tähtäintä. Ja pirun ihme olisikin ollut, kun aika haaste ihan samoja askelia tuolla rytelikössä osata kulkea, vaikka trackerin polku näkyykin. Pääsin avokalliolle, jossa huomasin aiemmin tähtäimen kadonneen. Joten laitoin vehkeen pois päältä ja vilkasin, että Reino on toisen puolen kuusiryteikössä pyörimässä. Melkolailla samantien haukkuja alkoi tulla. Pyöriminen ja haukkujen ja ulahdusten sarja jatkui pienehkössä alueessa, joten varoittelin kaveria, joka viereisellä suolla alkoi pyydystää omaa koiraansa pois. Hetki meni ja Reinon kulku lähti reipasta 10k/h kulkemaan rinteen reunan tiheikköä ja hiljalleen alkoi kaartaa mäen yli kohti suota, jonka laidassa kaveri oli. Hyvä suunta. Vielä kääntyi jyrkemmin, ja kohta ihan jo avokalliota ja miuta kohti. Ja siitähän se töpötteli ylivuotisen possu 30-40m miun vierestä avokallion yli. Reino jäänyt hiukan puskissa, varmaan 10sek perässä. Kaveri ehti ainakin aika lähelle mäen alla kulkeneella tiellä, mutta sika tais jo sitä ennen kääntyä takasin ja suuntasivat aloitus paikalle. Sieltä matka taas jatkui mäen rinteen pusikkoa pitkin huonompaan suuntaan. Hiukan siinä metallinpaljastimella sikaa osoitellessa kirosin itteäni kameran ja aseen jättämisestä. Lähin jolkottelemaan autolle, joka oli suurin piirtein siellä, mihinpäin possu ja Reino kulkivat. Kohta kaartui Reinon kulku mäkeen päin, mutta sieltä ilmestyi pelkkä koira ja köllähti huohottamaan avokalliolle hetkeksi. Tuntu olevan raskasta… lähin juoksemaan autolle, jos sikoja olisi vielä mäen puskissa, niin laittaisin karhukoiran tuolta tuoreelta jäljeltä.
Hetki meni, ennen ku taas valmista koiran irrotukseen ja kaksi passimiestä paikoillaan. Otettiin jäljestä kiinni ja koira irti. Ensimmäinen ”höyryjenpoistolenkki” kuten tavallista, jonka jälkeen jälkeä pitkin aloituspaikalle, sieltä sitten mäen reunaa pitkin lähes autopaikalta tien yli kohti naapuriseuran maita ja venäjää. Auto alle, pyssy pussiin ja koiran pyyntiin. Melko suoraviivaisesti, kuten tavallista, kohti rajaa. Kuitenkin noin puolentoista kilometrin päässä tavoitti jonkun ja haukkui. Samantien vauhdit reiluun 20km/h ja tutka ei anna paikkaa enää. 400m päästä antaa seuraavan paikan ja mein aluetta kohti päin pellon laidassa jolkottaa. Sieltä kaarsi tulouralle ja takasin puimattoman kauran laidalle, jossa haukkui hetken aiemmin. Siellä yksittäisiä haukahduksia ja soisessa nurkassa pyörimistä. Kohta asettui pellon toiseen nurkkaan paikalleen haukku, mutta taas loppui paikan tulo.
Puolisen tuntia ja muutama paikka samasta paikasta, niin päätin mennä kurkkaamaan, että mahtaa olla kolossa joku. No supihan se siellä. Samalla näin metsänhoitoukon ja maanomistajan ja hiukan juttelin. Olivat nähneet koiran ja puolituntia aiemmin kaks sikaa ylittämässä tietä. Olin varma, että venäjällepäin, mutta kun karttaa hiukan kateltiin, niin mein seuran alueella olivat siat nähneet kulkevan sisämaahan päin. No, koira turvallisesti kiinni ja kaveria yllyttämään, että laitetaanpa sen koira niille jäljille, jossa ukot olivat siat nähneet. Ei meinannu oikeen kaveri innostua, ku ihan seuran rajalla tuokin paikka. Mutta näinpä tehtiin. Harmaa lähti tutusti junttaamaan jälkeä. Hyvä suunta oli…noin 200m, kunnes vinkkeli takasin tiellepäin. Kahteen tyttöön pidettiin vahtia, ettei pääse tien yli koira. Siinä 40m tiestä tien myötäsesti jatkoi. Koiran tassuttelee kyllä kuuli, mutta ei mitään toivoa nähdä, kun aivan järkyttävää puskaa. Pari sataa metriä kulki tienmyötäsesti, kunnes jäi kieppimään parinkymmenen metrin aluetta. Aattelin aluksi, että välttelee kiinniottoa tieltä, mutta jatkoi vaan jatkamistaan siinä 30m tiestä ilman, että kävi näkyvillä. Olin jossain vaiheessa kuulevinani töminää, joten kaivelin aseen käsille. Kakskyt minuuttia siinä kytättiin koiran pyörimistä ja muutamien kymmenien metrien nykäisyjä eri suuntiin. Tuuli kävi suoraan sinne pusukaan ja autoilla siinä oltiin, joten kyllä siellä olija tiesi tasan tarkkaan meijät.
Sitten aattelin mennä sekaan. Laitoin kameran päähän ja lähin hipsimään kaikista tiheimmän osan reunalta kohti koiraa. Kaveri yritti yksin pitää sitten tietä. Pääsin kymmenisen metriä, kun koira tuli luo ja kuin kutsui mukaan, että ”tänne tänne”. Menin reippaasti perässä parikymmentä metriä, johon koira pysähtyi umpipuskan eteen ja jäi siihen ”tökkimään” samantien ensi kerran haukahtaen. Pari haukahdusta lisää ja miun koittaessa kurkkia puskien reiistä, lähti joku liikkeelle. Samalla tuttu tuoksu tuli omiin sieraimiinkin. Koira rynnisti miusta poispäin, joten samantien ite lähin ryntäämään autolle varmistamaan tietä. Kun ehin autolle oli koira tehnyt pari noin sadan metrin pyörähdystä ja haukahtanut muutaman kerran, kuitenkin vieläkin siinä samassa ryteikössä hyörien.
Ne on pahoja paikkoja koirille nuo puskat, kun ne ei pääse näkemään metriä pitemmälle, ja siat jos päättävät niissä puskissa olla, niin antavat aika reippaasti koiralle kyytiä, jos paikka tulee. Tätäkin harmaata talvella tikkailtiin. Helposti koira antaa noissa puskissa periksi, kun haju leviää joka paikkaan ja joutuu olemaan koko ajan varpaillaan siellä, kun ei tuntumallakaan pysy ja jos yhden perässä pysyy, niin toinen voi tulla kylkeen.
Tuo harmaa ei hauku, jos se ei sikaa näe, niin aattelin, että tuupataan sinne Reino mukaan antamaan apuja. Laskin Reinon irti ja hetken odottelin tiellä. Kuunteli ja haisteli ja taisi tajuta homman juonen, kun varovasti lähti pusikkoon. Menin perässä samaan paikkaan, mihin harmaa viimeeksi opasti. Siinä vaiheessa Reino kävi toisen koiran luona ja molemmat alkoivat kiertää melkein samaa lenkkiä eri suuntiin. Sitten jämähti Reino paikalleen ja alkoi haukkumaan, johon liittyi harmaa mukaan. Miusta noin 30m. Hiukan levotonta oli. Pääsin 10m päähän, josta selvästi kuului kun siat murrasivat ja koirat haukkuivat ja koko ajan hiukan liikettä eteen taakse. Ehkä pari minuuttia, kun petti hermo sialla ja juoksuun. Hetken tuntui, että joka puolella puskassa juoksi joku, mutta ei mitään tietoa kuka oli kuka. Sitten irtosi Reino sikojen aiempaan takajälkeen ja tuli kiire autolle. Kaveri ehti juuri näkemään vilauksen Reinon hännästä sen vilahtaessa tien yli ”väärälle” puolelle.

Sinne paineli saman pellon nurkille, josta karhukoiran hain. No, onneksi Reinon kanssa ei tarvii sydän kurkussa lähteä ajamaan rajalle eteen, kun tietää, että kääntyy kyllä pois yleensä viimeistään 2km päästä, jos on jäänyt jälkeen, eikä ukoista ole havaintoa.

Jäi saamatta tällä kertaa. Muutama ukko lisää, niin todennäköisyys olisi noussut aika paljon. Se vaan tahtoo olla, että noissa selvittelyissä ja jahdin muuttuvissa tilanteissa myö tuherretaan sen verta aikaa, että moni passiukko kyllästyy ja muutaman hälyn jälkeen tulijoiden määrä laskee aika radikaalisti. No, silloin on muutamalle ukolle sopivasti haastetta ja sioillakin hyvät mahdollisuudet. Hyvä päivä oli, eikä voi koirakaan moittia. Itse asiassa koirat teki sen mitä ois pysty tänään, ukot sen mitä osasvat